Viinin synnyinsijoilla Armeniassa

viinikupla
May 25, 2018

armenialainen viini

Legendan mukaan Nooan arkki karahti kuivalle maalle Ararat-vuoren laella. Ensi töikseen arkista ulos astunut Nooa istutti viiniköynnöksen. Asiat tärkeysjärjestykseen, hän tuntui ajattelevan. Aloitetaan viinistä.

Myytti on myytti eikä Nooan arkin jäämiä tulla koskaan löytämään Araratin huipulta, mutta yhdessä kohden ikiaikainen legenda osui oikeaan: viiniköynnökset ja viininvalmistus todella periytyvät Kaukasukselta, nykyisen Georgian ja Armenian suunalta. Georgiassa viininvalmistus ja perinteiset menetelmät ovat jatkuneet katkeamattomana ainakin 8000 vuoden ajan. Armeniassa sen sijaan neuvostojärjestelmä kykeni tehokkaasti romuttamaan vanhoja perinteitä. Neuvostoliiton aikana Georgia sai olla se osa valtiota, jossa valmistetaan viiniä ja Armenia se osa, jossa valmistetaan brandya. Yhä edelleen 90% Armeniassa kasvatetuista viinirypäleistä käytetään brandyn valmistukseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tilanne on kuitenkin alkanut muuttua. Uusia viinitiloja putkahtelee koko ajan ja niiden omistajilla on kunnianhimoiset tavoitteet sekä kiinnostusta kotoperäisiä lajikkeita kohtaan.

Vietimme äskettäin viikon verran Armeniassa, maassa, jossa mieheni on halunnut vierailla jo pitkään. Armenia on pieni maa vuorten keskellä, geopoliittisesti haastavassa paikassa. Vuosisatojen ajan maa on ollut osa milloin mitäkin valtakuntaa, mutta on hämmästyttävästi onnistunut säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa ja kielensä. Armenialaiset ovat ylpeitä siitä, että heidän maansa on maailman vanhin kristillinen valtio. Vuorten rinteillä sijaitsevat ikivanhat kirkot ja luostarit ovatkin maan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

armenialainen viini

Minä tietenkin halusin luostarien lisäksi myös viinikohteisiin. Ohittamaton sellainen Armeniassa on Areni-1 -luola, josta aivan viime vuosina on löydetty jäänteitä maailman vanhimmasta tunnetusta viinitilasta. Käymisastioilla, viiniprässillä ja säilytysruukuilla on ikää hämmästyttävät 6100 vuotta. Luolan lämpötila on ympäri vuoden tasaisen viileä, joten se todettiin jo ammoin ihanteelliseksi viinintekoon ja -säilytykseen. Luola sijaitsee Arenin kylässä eteläisessä Armeniassa, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Jerevanista. Matka Areniin kannattaa jo pelkästään huikeiden vuoristomaisemien vuoksi.

Ennen luolaan menemistä pysähdyimme myös Areni-nimisellä viinitilalla, joka tuntui olevan vilkas turistikohde. Aluksi kirjoitin innokkaasti muistiinpanoja, mutta maisteltuani talon viinit läpi totesin kaiken olevan niin kuraa, että niistä ei kannattaisi kirjoittaa sen enempää. Varsinaisen viinin ohella tila tuottaa paljon erilaisia hedelmäviinejä, jotka tuntuivat olevan paikalliseen makuun. Itse en välittänyt kokeilla niistä yhtä enempää. Vasta jälkeenpäin kuulin, että samassa kylässä sijaitseva Hin Areni -niminen tila olisi ollut aivan toista luokkaa. Paluumatkalla asetin toiveeni Zorah-nimiseen tilaan, jonka viineistä olin lukenut ylistäviä arvioita. Tilan omistaja on italianarmenialainen, joka alun perin oli ajatellut perustaa viinitilan Toskanaan, mutta Armeniassa käytyään muutti mielensä. Oppaamme ei kuitenkaan ollut saanut vastausta vierailupyyntöömme. Aavistelin, että tämänkaltaiseen boutique-tilalle ei noin vain voi pelmahtaa paikalle ja oikeassa olin – meidän käännytettiin ovelta varsin tylysti. “Emme tarvitse julkisuutta”, sanoi joku työntekijöistä. Melko erikoinen asenne yritykseltä, jonka toimeentulo kuitenkin perustuu tuotteidensa myyntiin. Myöhemmin luin jostakin blogista vastaavan kokemuksen. Tilalle ei oteta vastaan lainkaan vierailijoita.

armenialainen viini

Zorahin viinejä oli kuitenkin tarjolla muualla. Syntymäpäiväni iltana ostin Karasi-nimisen punaviinin, joka tarkoittaa kirjaimellisesti “amforasta”. Viini on valmistettu paikallisesta Areni-lajikkeesta osittain modernein ja osittain perinteisin menetelmin, joista jälkimmäinen tarkoitti viinin kypsytystä amforassa. Viini oli ehdottomasti tyylikkäin niistä monista Areni-lajikkeen edustajista, joita viikon aikana kokeilin, mutta noin kolmenkymmenen euron hinta tuntui kuitenkin liioittelulta. Paikallisille se tarkoittaa kymmenesosaa keskimääräisestä kuukausipalkasta.

Viininviljely Armeniassa ei ole aivan yksinkertaista. Mannerilmasto tarkoittaa sitä, että talvet ovat lumisia ja kylmiä ja kesät tukahduttavan kuumia. Myös päivittäiset lämpötilaerot ovat huomattavan suuria. Rypäleeltä vaaditaan sekä kuuman- että kylmänkestävyyttä. Talvisin köynnökset haudataan maan alle, jotta pakkanen ei tuhoaisi niitä. Armenia sijoittuu samoille leveysasteille kuin Kreikka tai Etelä-Italia. Lämpöä siis piisaa, mutta sitä kompensoi korkeus. Jerevan sijaitsee laaksossa, mutta korkeus merenpinnasta on kuitenkin jo kilometrin luokkaa. Monet viinialueet sijaitsevat lähes kahden kilometrin korkeudessa. Paahtava aurinko tuntuu viinien kypsässä, tummassa marjaisuudessa, mutta toisaalta suuret lämpötilanvaihtelut pitävät yllä riittävää hapokkuutta.

armenialainen viini armenialainen viini

Armenialaiset eivät ole viinikansaa, ainakaan vielä. Väkevien kulutus on täällä samaa tasoa kuin muissakin entisen Neuvostoliiton osissa. Mutta liikahdusta on nähtävissä. Jerevanissa vierailevan viininystävän kannattaa ehdottomasti suunnata ainakin viinibaareihin nimeltä Wine Republic (2 Tamanyan Street) sekä Vinograd (62 Hanrapetutyan Street). Molemmissa on loistava ruokalista sekä huolella mietitty valikoima kiinnostavimpia armenialaisia viinejä. Kysymykseeni armenialaisesta viinikulttuurista Vinogradin omistaja vastasi, että laatuviinien valmistus on vasta noin kymmenen vuotta vanhaa, ja viiniharrastus sitäkin nuorempaa, vasta parivuotiasta. Viini-innostus on silti selvästi leviämässä maan pääkaupungissa.

armenialainen viini

Zorahin lisäksi muita mieleenpainuvimpia tuottajia viikon aikana maistamieni joukossa olivat Voskevaz ja ArmAs. Näihin kannattaa tarttua, jos jossakin tulee vastaan. Tuskinpa tulee, sillä armenialaisten viinien vienti suuntautuu pääasiassa Venäjälle (jonka kanssa maalla on edelleen hämmentävät läheiset suhteet) sekä Amerikkaan (jossa on merkittävä armenialaisdiaspora). Parasta onkin mennä itse paikan päälle. Laskeutua keskellä yötä vuorten keskelle. Hämmästellä majesteettista, lumihuippuista Ararat-vuorta, joka liian usein piiloutuu pilviverhon taakse. Ihastua paikalliseen keittiöön. Hengästyä loputtomia portaita kävellessä matkalla taas yhteen muinaiseen kirkkoon, jonka ympäriltä avautuvia maisemia ei koskaan unohda.

Kalifornian viinit tarjoavat jokaiselle jotain

viinikupla
March 20, 2018

kalifornian viinit

Kalifornian viinit ovat jääneet minulla katveeseen siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden saatavuus Saksassa on olematon. Alkon valikoimakaan ei vielä hurraahuutoja herätä. Sitäkin ilahtuneempi olin, kun sain kutsun Hampurissa järjestetyille kalifornialaisten viinien messuille. Vihdoinkin koitti tilaisuus paikata aukkoja tiedoissa ja makunystyröissä!

Kalifornian viinien lyhyt historia

Amerikan mantereen tunnetuimmat ja kalleimmat viinit tulevat Kaliforniasta. Se on loogista sikäli, että tällä alueella tuotetaan yli 90% koko Yhdysvaltojen viineistä, ja viininvalmistuksella on Kaliforniassa pitkät perinteet. Pelkästään historia ja volyymi eivät kuitenkaan selitä kalifornialaisten viinien nousua maailmanmaineeseen. Tarvittiin myös eurooppalaisten viinikriitikoiden hyväksyntä ja tarina, joka on kuin suoraan amerikkalainen ryysyistä tähtiin -unelma.

1800-luku oli kalifornialaiselle viinintuotannolle rajun kasvun ja kukoistuksen aikaa. Sitten iskivät ongelmat: ensin ylituotannosta seurannut hintojen romahtaminen, sitten Euroopankin viinitarhat tuhonnut phylloxera-hyönteinen ja lopulta markkinat romuttanut kieltolaki vuosien 1920 ja 1933 välillä. Kieltolain ja sotien jälkeen hiljalleen uudelleen käynnistynyt viinituotanto vastasi kuluttajien tarpeisiin, joka oli makeaa ja/tai geneeristä bulkkiviiniä. Uusi kukoistuskausi alkoi vasta niinkin myöhään kuin 1970-luvulla. Amerikkalaiset kuluttajat alkoivat kiinnostua viineistä, uusia viinitiloja syntyi tihenevällä tahdilla, ja viinien laatuvaatimukset kohosivat.

Muiden kuin amerikkalaisten tietoisuuteen kalifornialaiset viinit nousivat yhdessä yössä Pariisissa vuonna 1976 pidetyn sokkomaistelun seurauksena. Judgement of Paris -nimellä tunnettu tilaisuus oli Pariisissa toimivan brittiläisen viinikauppiaan järjestemä tasting, jossa arvostetut ranskalaiset viinituomarit maistoivat sokkoina rinnakkain ranskalaisia ja kalifornialaisia viinejä. Valkoviinien kategoriassa kilpailivat Chardonnayt ja punaviineissä vastakkain olivat Bordeaux’n parhaimmisto sekä Cabernet Sauvignon Kaliforniasta. Kaikkien yllätykseksi kalifornialaiset viinit voittivat molemmat kategoriat. Tämä takasi useiden kalifornialaisten tuottajien nousun kertaheitolla kulttimaineeseen. Enää kukaan ei epäillyt, etteikö Kaliforniasta voisi tulla ensiluokkaisia viinejä.

Tyyli vakiintuu

Uuden nousukauden kokeneessa Kaliforniassa ykkösrypäleiksi nousivat Chardonnay ja Cabernet Sauvignon, jotka monille amerikkalaisille kuluttajille ovat valko- ja punaviinin synonyymeja. Tyypilliseksi tyyliksi vakiintui raskas ja runsas, kypsän hedelmäinen, runsaasti tammitettu ja korkea-alkoholinen viini, jollaisia maailman johtava viinikriitikko Robert Parker suosi. Mitä korkeampia pisteitä tietyt viinit keräsivät, sitä useampi halusi jäljitellä niiden tyyliä. Kalifornian tasainen, vähäsateinen ja lämmin ilmasto takasi sen, että rypäleiden poimimiselle ei ollut kiirettä. Mitä kypsempiä rypäleet ovat, sitä enemmän sokeria niissä on, ja sitä korkeampi on valmiin viinin alkoholipitoisuus. Viineistä tuli vuosi vuodelta yhä raskaampia, kunnes saturaatiopiste tuli vastaan. Maailmalla jo jonkin aikaa vaikuttanut kevyempien viinien trendi tuntuu Kaliforniassakin.

kalifornian viinit

Kalifornia on muutakin kuin Chardonnayta ja Cabernet Sauvignonia

Chardonnayn ja Cabernet Sauvignonin ohella Kaliforniassa viljellään laajaa kirjoa erilaisia rypälelajikkeita. Ilmasto saattaa vaihdella pienelläkin alueella sen verran merkittävästi, että lämpimän ja viileän ilmaston rypälelajikkeita voidaan viljellä lähes rinta rinnan, mikä on verrattain harvinaista. Kaliforniassa ei yksittäisten viinitarhojen merkitys ole yhtä suuri kuin Euroopassa, viinejä myydään brändi eikä terroir edellä. Tietyt alueet ja tietyt rypäleet assosioituvat silti toisiinsa, kuten esimerkiksi Lodi ja Zindanfel, Monterey ja Chardonnay tai Russian River Valley ja Pinot Noir. Muistatko 14 vuoden takaisen suurmenestykseen nousseen indie-elokuva Sidewaysin, jossa kaksi kaverusta reissaa Kalifornian viiniseuduilla? Elokuvan päähenkilö Miles rakasti yli kaiken Pinot Noiria ja ylisti sitä vuolaasti. Sidewaysin ilmestymisen jälkeen Pinot Noirin myynti kasvoi maailmanlaajuisesti. Vastaavasti Milesin inhoama Merlot on kärsinyt elokuvan tuomasta huonosta maineesta siitä asti. Myönnän, että itsellänikään ei ole ollut erityisen positiivinen mielikuva Merlot’sta, joka useimmissa ravintoloissa on geneeristä, halpaa italopunkkua. Merlot ja Zinfandel pääsivätkin yllättämään minut messuosastolla positiivisimmin. Näihin pitää tutustua paremmin!

Moderni Kalifornia

Messujen yhteydessä osallistuin Master Sommelier Geoff Kruthin pitämään seminaariin The Unknown California. Geoff kuvasi viinityylien muuttumistaa heiluriliikkeenä: kun heiluri on saavuttanut lakipisteen, se singahtaa täysin toiseen päähän. Viime vuosina Kalifornian viinihipsterit ovat suosineet mahdollisimman vähäalkoholisia ja minimaalisella interventiolla tehtyjä viinejä. Molemmissa ääripäissä mennään kuitenkin helposti yli, eikä Geoff tuntunut erityisesti arvostavan 10,5 tilavuusprosentin Cabernet Sauvignoneja, joita kuvasi yksinkertaisesti raaoiksi. Hänen mielestään heiluri on onneksi hilautumassa enemmän keskelle. Kalifornialaiset viinit eivät siis automaattisesti ole superraskaita ja korkea-alkoholisia, vaan tyyliin voi vaikuttaa sadonkorjuun ajankohdalla.

Napa Valley ja Sonoma alkavat olla sekä uusille viinintekijöille että kuluttajille liian kalliita alueita, joten katseet suuntautuvat uusille alueille. Laadullisesti lupaavina nousevina alueina Geoff piti Kalifornian itäosia. Laatu maksaa silti, eivätkä kalifornialaiset viinit mitenkään voi kilpailla hinnassa eteläamerikkalaisten tai edes eteläeurooppalaisten viinien kanssa. Me pääsimme ohjatussa tastingissa kokeilemaan muun muassa Rieslingiä ja Albarinoa Napa Valleysta, Grüner Veltlineriä Sonomasta, Vermentinoa Carneroksesta ja Sangiovesea Alexander Valleysta. Kaikki olivat kiinnostavia ja laadukkaita viinejä, ja hyviä esimerkkejä Kalifornian viinien monipuolisuudesta. Eurooppalaisilla markkinoilla niitä silti tullaan tuskin näkemään. Geoff kehui 20-30 dollarin pulloja hyväksi diiliksi, mikä kirvoitti saksalaiselta viinikauppiaalta vastalauseen: miksi ostaa 20 dollarin Sangiovesea Kaliforniasta, kun puolet halvemmalla saa yhtä laadukasta eurooppalaista? Kun seminaari oli ohi ja suuntasimme messuosastolle maistelemaan tarjolla olleita viinejä, kävi selväksi mitä kalifornialaiset haluavat eurooppalaisille tarjota ja mitä eurooppalaiset Kalifornialta odottavat.

Chardonnayta ja Cabernet Sauvignonia.

Kun viinimaku muuttuu

viinikupla
February 25, 2018
viinimaku
Tätäkään viiniä en ehkä olisi osannut arvostaa jokunen vuosi sitten.

Kävin viikonloppuna viinimessuilla (WeinFrühling Hamburg). Silmäilin etukäteen listaa tuottajista, joiden viinejä messuilla on. Innostuin, kun näin listassa alsacelaisen viinitilan, jonka Grand Cru Rieslingiin ja Gewürztramineriin ihastuin kovasti pari vuotta sitten. Vihdoinkin tilaisuus hankkia heidän viinejään, joita ei muuten mistään saa!

Kiertelin messuilla ja maistelin muutamia viinejä, jotka kuulostivat kiinnostavilta. Elblingiä Moselista, Piwi-viinejä eli hometaudeille resistanteista uusista lajikkeista tehtyjä viinejä Pfalzista, rivi kreikkalaisia, Syrah Nahesta. Lopulta saavuin suurin odotuksin alsacelaisen tilan ständille ja ojensin lasini täytettäväksi. Mutta mitä ihmettä: kaikki maistamani viinit olivat kovin raskaita ja tunkkaisia! Tarkistin puhelimeni sovelluksesta, mitä vuosikertaa olin viimeksi ostanut mukaan. Näemmä täysin samaa kuin mitä nyt oli tarjolla, 2012. Mihin oikein olin ihastunut näissä viineissä viimeksi??

Kaksi vuotta ei ole kovin pitkä aika, mutta omalla kohdallani nämä vuodet ovat tarkoittaneet intensiivistä paneutumista viineihin ja se on mitä ilmeisimmin muuttanut viinimakuani tavallista nopeammin. Viinikursseilla olen saanut pintapuolisen läpileikkauksen maailman erilaisiin viinityyleihin. Ennen kaikkea päätin ottaa asiakseni tutustua kunnolla saksalaisiin viineihin. Olen matkustellut eri alueilla, maistellut uusia rypäleitä ja päässyt jonkin verran jyvälle siitä, millaisia tyylejä niissä on ja mitkä kolahtavat minuun. Pitkäaikainen altistuminen pääasiassa saksalaisille viineille on johtanut siihen, että olen tottunut niihin ja alkanut arvostaa niitä aivan eri tavalla kuin ennen. Tällä hetkellä pidän selkeästi eniten viileän ilmanalan viineistä, niin punaisten kuin valkoistenkin kohdalla.

Viinmaku on mitä henkilökohtaisin asia. Ja ennen kaikkea se on makuasia. Teinivuosinani isäni tokaisi kerran: “On olemassa kahdenlaista musiikkimakua: hyvää ja huonoa. Sinulla, Päivi, on huono maku. Minulla on hyvä maku.” Tuo lausahdus muistuu mieleeni aina, kun joku sanoo, että makuasioista ei voi kiistellä. Kiistellä toki voi, ja isäni tavoin jotkut todellakin jopa arvottavat makuja. Objektiivisesti tarkasteltuna ei kuitenkaan ole olemassa hyvää ja huonoa makua. Tämä pätee myös viineihin. Viinialan ammattilaisen makumieltymykset eivät automaattisesti tarkoita, että ne olisivat parempia kuin tavallisen pulliaisen mieltymykset. Viiniasiantuntijalla on toki laaja vertailupohja, mitä vasten arvioida maistamiaan viinejä. Hän kykenee soveltamaan viineihin yhtenäisiä kriteereitä ja kuvailemaan niitä tunnistettavalla tavalla. Mutta se, mistä viineistä hän erityisesti pitää, on yksilöllistä. Myös viiniasiantuntijoiden henkilökohtaiset makumieltymykset menevät ristiin.

Viiniasiantuntija makumieltymys on yhtä henkilökohtainen kuin sinunkin.
Se ei ole automaattisesti parempi, eikä sitä tarvitse jäljitellä.

Minusta on hieman vaivaannuttavaa, jos joku ystäväni ilahtuu siitä, että pitää samasta viinistä kuin minä. Ajatuksenjuoksu silloin on, että koska minä tiedän viineistä enemmän, täytyy minun makuni olla hienostuneempi. Samasta syystä monet arastelevat tuoda minulle viiniä kylään tullessaan, tai ajattelevat, että viinin täytyy olla tavallista kalliimpaa. Ei, korkeampi hinta ei takaa, että viini olisi “parempaa” tai enemmän minun makuuni. Edes se, että joku arvostettu viinikriitikko on antanut korkeat pisteet viinille ei tarkoita, että minä pitäisin siitä. Vastaavasti kaikki eivät todellakaan pidä niistä viineistä, joihin minä olen ihastunut. Viinin antaminen lahjaksi on siksi aina hakuammuntaa, puolin ja toisin.

Haastavuutta lisää se, mihin alussa viittasin: ihmisen viinimaku voi muuttua ajan mittaan. Se, mikä joskus oli suurinta herkkua, ei ehkä jonkun ajan kuluttua enää säväytä. Ja se, mihin ei aiemmin halunnut koskea pitkällä tikullakaan, saattaa puhutella myöhemmin uudella tavalla. Kirjoitin aiemmin siitä, miksi sama viini ei aina maistukaan samalta. Filosofisesti ajateltuna viiniharrastuksessa on kyse kahden elävän organismin kohtaamisesta. Viini elää ja kehittyy vielä pullottamisen jälkeenkin. Siksi saman vuosikerran pullote maistuu erilaiselta ajan myötä – ja eroa voi olla jopa yksittäisten pullojen välillä. Lisäksi konteksti vaikuttaa makukokemukseen. Seura, ruoka, tunnelma, ennakko-odotukset ja aiemmat kokemukset samantyyppisestä viinistä ohjaavat osaltaan sitä, millaisena koemme viinin. Minä itse elän ja kehityn, näen asiat eri valossa uusien kokemusten myötä. Ei mikään ihme, että yhtenä hetkenä arvostan viinissä erilaisia asioita kuin toisena. On siis aivan normaalia, että viinimaku muuttuu. Enhän enää kuuntele samaa musiikkia kuin 10 tai 20 vuotta sitten, vaikka joskus nostalgiasyistä palaankin vanhojen kappaleiden pariin – aivan kuin joskus hankin viiniä, johon liittyy paljon muistoja.

Viinitorstai: Furmint on Unkarin valkoinen ylpeys

viinikupla
February 22, 2018

Furmint rypäle

Unkarin valkoinen tulevaisuus

Osaisitko nimetä lonkalta yhtään unkarilaista rypälelajiketta? Yksi syy voi olla siinä, että ne näyttävät mahdottomilta lausuttavilta. Miten olisi vaikkapa Cserszegi Fűszeres tai Királyleányka..? Toinen syy on siinä, että Unkarissa viljellään paljon kansainvälisiä lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignonia tai Merlot’a. Mutta olet saattanut tietämättäsi nauttia Furmint-rypäleestä tehtyä viiniä, jos suinkin olet koskaan maistanut Tokajia, Unkarin tunnetuinta makeaa viiniä. Sen valmistukseen saa käyttää kolmea valkoista rypälelajiketta, joista yksi on Furmint.

Viime vuosina Furmintista tehdyt kuivat valkoviinit ovat kasvattaneet suosiotaan ja niitä mainostetaan jo Unkarin lippulaivavalkoviineinä. Helmikuu on viime vuosina ollut Unkarissa Furmint February, jonka ympärillä on paljon maistelutilaisuuksia. Tätä nykyä on jopa lanseerattu kansainvälinen Furmint-päivä, jota vietetään 1. helmikuuta (eivät kyllä ehkä muut kuin Unkarin viinien edistämisväki). Furmint ei todennäköisesti ole alun perin kotoisin Unkarista, mutta sinne se kotiutui jo vuosisatoja sitten. Nykyään Furmintia kasvatetaan pääasiassa (90%) Unkarin Tokajissa ja Somlóssa. Naapurimaa Slovaniassa lajike tunnetaan nimellä Sipon ja Itävallassa  – jossa rypäleen kasvattamista kohtaan on kasvavaa kiinnostusta – sen kutsumanimi on toisinaan Mosler.

Kuin Chenin Blanc, mutta asenteella

Furmint on lajike, joka kukkii aikaisin ja kypsyy myöhään (ei mikään viileän ilmaston rypäle!). Tästä syystä sen aromit ehtivät kehittyä konsentroituneiksi ja kompleksisiksi. Lajike on jalohomeelle altis, joten se sopii erinomaisesti makeaan Tokajiin. Rypäleellä on myös luonnostaan korkea sokeripitoisuus, ja kuivien viinien alkoholipitoisuus voi sen johdosta nousta varsin korkeaksi. Kuiva Furmint on täyteläinen ja hapokas, ja sen tyypillisiä aromeita ovat siruunankukka, appelsiini, kypsä päärynä, persikka ja leivontamausteet. Makea Tokaji on tunnettu pitkäikäisyydestään, mutta myös kuiva Furmint kestää aikaa. Toisaalta sitä voi mainiosti nauttia myös nuorena.

Myös kuiva Furmint voi olla monentyylistä, valmistustavasta riippuen. Ennen vanhaan Furmintista valmistuneet pöytäviinit olivat oksidoituneita, vähän sherryn suuntaan. Modernia tyyliäkin on kahta suuntaa. Terästynnyrissä käytetty ja kypsytetty Furmint on rapsakka ja raikas, ja hapokkuus on etualalla. Tällainen Furmint sopii erityisesti merenelävän ja salaatin kylkeen. Jos taas viini on käytetty/ja tai kypsytetty tammitynnyrissä, kesyttää se hapokkuutta ja tuo viiniin pyöreyttä ja kompleksisuutta. Jälkimmäisellä tavalla valmistetut viinit ovat usein yhden palstan viinejä, joissa on helppo erottaa terroirin vaikutus. Niiden pariksi sopii mainiosti vaalea liha. Erään arvion mukaan kuiva Furmint on kuin Chenin Blanc with attitude. Toisen arvioijan mielestä tyylikkäimmät Furmintit kilpailevat Burgundin ja Chablis’n Premier Cru -viinien kanssa. Melkoisella hintaerolla tosin.

Mistä niitä saa?

Furmint ei kasvavasta suosiostaan huolimatta ole vielä kovin yleinen maailmalla. Jos matkaat Unkarissa, niin ota asiaksesi testata tätä. Alkon valikoimissa on tällä hetkellä näemmä yksi Furmint Unkarin Tokajista (Mád Furmint 2015) sekä kaksi Sloveniasta (Puklavec Gomila Exclusive Furmint 2013 ja Verus Furmint 2016).

 

Badenin helmiä: Abril ja Dr. Heger

viinikupla
January 28, 2018

viinialue Baden Abril

Tavakseni on tullut tehdä lyhyitä pyrähdyksiä viinialueille. Pari-kolme yötä riittää jo tunnelman haistelelemiseen ja näin ruuhkavuosiarjessa oma seura on välillä parasta seuraa. Päätin, että tammikuussa oli taas aika käväistä jossakin ja kohteeksi valikoitui Saksan viinialueista se, jossa en ole vielä koskaan aiemmin käynyt: Baden. Baden sijaitsee Saksan lounaisnurkassa, Ranskan Alsacesta sen erottaa vain niiden välissä virtaava Reini. Viinintuottajana Baden on Saksan alueista kolmanneksi suurin. Täällä hallitsevat erityisesti Burgunder-lajikkeet: Spätburgunder (Pinot Noir), Grauburgunder (Pinot Gris) ja Weißburgunder (Pinot Blanc). Myös Riesling, Gewürztraminer ja Gutedel (joka Sveitsin puolella tunnetaan nimellä Chasselas) esiintyvät yleisesti. Perinteisten lajikkeiden ohella Badenista on viime aikoina tullut yhä enemmän kunnianhimoisesti tuotettua Chardonnayta.

Baden kiemurtelee kapeana suikaleena Reinin ja Schwarzwald-vuoriston välissä noin 400 kilometrin matkan Heidelbegistä aina Sveitsin rajalle asti. Tukikohdakseni päätin valita ikivanhan kylpyläkaupungin Baden-Badenin ja Badenin lukuisista ala-alueista iskin silmäni Kaiserstuhliin, joka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Baden-Badenista. Eteläisestä sijainnistaan johtuen Baden on Saksan lämpimin viinialue, ja Kaiserstuhlissa vallitsee vieläpä erikoisen lämmin mikroilmasto sen lisäksi, että sen erikoisuutena on vulkaaninen maaperä. Alue kiinnosti minua siitäkin syystä, että siellä sijaitsee viinitila, jonka Spätburgunder on ensimmäinen sydämeni puolelleen voittanut saksalainen punaviini. Maistoin Abrilin Enselberg Pinot Noir 2012 berliiniläisessä viinibaarissa toissasyksynä, ja sen jälkeen olen intoutunut sukeltamaan syvälle saksalaisten viinien maailmaan. Oli siis itsestäänselvää, että halusin vierailla Abrilin tilalla, kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Weingut Abril on toiminut jo 270 vuotta, mutta yrityksen nuorekas ilme, hiljattain valmistunut moderni vinoteekki ja luomuviinifilosofia saavat tilan tuntumaan tuoreelta. Abrilin viinilinjasto jakautuu kolmeen sektoriin: Frucht, Stein ja Zeit. Frucht-sarjaan kuuluvat raikkaat, hedelmäiset ja aromaattiset viinit on kypsytetty terästankeissa. Stein-sarjan viinit tulevat tietyiltä palstoilta ja niissä on enemmän mineraalisuutta. Zeit-sarjan viinit ovat nimensä mukaisesti aikaa vaativia; konsentroituneimpia ja pisimpään kypsytettyjä, jotka ovat parhaimmillaan vasta joidenkin vuosien kuluttua. Omia suosikkejani Abrilin viineistä olivat Frucht-sarjan Weissburgunder ja eksoottisempi Blauer Silvaner, Stein-sarjan Grauburgunder sekä tietenkin Zeit-sarjan Pinot Noir, josta tarjolla oli nyt vuosikerta 2015.

viinialue Baden Dr. Heger

Abrilin lisäksi valitsin vierailukohteeksi Kaiserstuhlin Ihringenistä tunnetumman VDP-tuottajan, jota pidetään yhtenä Badenin parhaista tiloista: Dr. Heger. Poikkesin heidän vinoteekkiinsä etukäteen ilmoittamatta, mutta sain silti mitä sydämellisintä ja omistautuneinta palvelua. Heillä oli ollut juuri pari iltaa sitten iso tasting, minkä vuoksi monet sellaisetkin pullot olivat avoinna, joita normaalisti ei pääse maistamaan. Joitakin Dr. Hegerin viinejä olinkin jo aiemmin maistanut. Heidän Oktav-perussarjaansa on myynnissä monessa paikassa. Tästä sarjasta nousi eniten esiin mutkaton ja hedelmäinen Riesling, varsin erilainen kuin viimeaikaiset suosikkini. Erste Lage -viineistä olin kerran päässyt juomaan ikääntyneempää Weissburgunderia, joka vei jalat alta. Vuosikerta 2015 oli sekin lupaava, mutta paranee varmasti vielä. Todellista timanttia löytyi Großes Gewächs -osastosta eli parhaiden palstojen viineistä. Mukaani lähti Riesling Achkarren Schlossberg 2015 sekä Grauburgunder Achkarren Schlossberg 2016. Niiden lisäksi ihastuin Merdinger Bühl Spätburgunderiin, joka tarjoaa kympillä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta.

Ystäväni tietävät, että marmatan usein Saksan kehnosta ruokatarjonnasta. Onneksi Baden-Baden pääsi yllättämään iloisesti. Ruokailin kahdessa viinituvassa, jotka molemmat osoittautuivat erinomaisiksi. Schneider’s Restaurant & Weinstuben tammikuun menussa kulmia nostatti alkuruoan jälkeen tarjoiltu sorbetti, mutta muuten kokonaisuus oli kohdillaan. Unohtumaton oli varsinkin tarjoilijan suosittelema Alexander Laiblen Chardonnay. Se oli ehdottomasti paras saksalainen Chardonnay, jota olen maistanut. Toisena iltana Weinstube Baldreit oli hankala löytää (jatka vaan kulman taakse vaikka tie ja usko loppui jo!), mutta onneksi en luovuttanut. Häränrinta bouillon-kasviksilla oli kuin kesäkeittoa, jossa lillui lihanpala, mutta enpä ole koskaan syönyt niin maukasta kesäkeittoa!

Baden ei taatusti näyttänyt parhaimpia puoliaan tammikuussa. Harmaiden ja tihkusateisten päivien vuoksi en edes yrittänyt ottaa maisemakuvia. Mutta ennakkoluuloni Badenin viinien suhteen kyllä murtuivat. Olen usein kohdannut liian raskaita, turhan alkoholipitoisia ja tammitettuja viinejä tältä alueelta. Hyvät tuottajat osaavat kuitenkin välttää nämä sudenkuopat ja tekevät kypsistä rypäleistä myös raikkaita ja tyylikkäitä viinejä. Vasta jälkikäteen hoksasin, että matkan aikana en testannut yhtään kuohuviiniä. Jo siinä on hyvä syy palata uudestaan Badeniin.