Lontoo kutsuu

viinikupla
January 15, 2017

Moni tuttavani on naureskellut, kun olen kertonut lähteväni viinikurssille Lontooseen: “Heh heh, Englantihan on perinteikäs viinimaa”. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Englanti ei ole maineikas viinituottajamaa (vaikkakin kovaa kyytiä nousemassa sellaiseksi!), on Lontoo silti yksi Euroopan viinimekoista. Ensinnäkin englantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan olleet innokkaita viininjuojia ja sitä myötä vaikuttamassa monen tunnetun viinityylin muokkaantumiseen. Venäjän ohella Englanti on alusta asti ollut tärkeä markkina samppanjalle. Ja toisin kuin makeasta pitävät venäläiset, englantilaiset halusivat samppanjan kuivempana. Myös portviiniä on rahdattu nimenomaan Englantiin.

Lontoo on myös koko läntisen Euroopan suurin kaupunki. Viiniharrastus on innokasta ja rahaa liikkuu paljon. Ei siis ihme, että kaupunki on pullollaan mahtavia viinibaareja. Lontoolaisten ravintoloiden viinilistat hakevat vertaistaan – löytyy erikoisuuksia vaativaankin makuun. Ja nimenomaan Lontoossa on Wine and Spirits Education Trustin (WSET) JA Master of Wine -instituutin päämajat. Edellinen organisoi viinikoulutusta alkeiskursseilta diplomitasolle asti. Jälkimmäinen jatkaa siitä, mihin WSET päättyy, tarjoten korkeinta mahdollista koulutusta viinin saralla.

WSET-kursseja järjestetään kaikkialla maailmassa, mutta niitä koordinoidaan Lontoosta käsin. Ja sinne minäkin nyt suuntaan, lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Maanantaista perjantaihin istun aamusta iltaan WSET 3-tason intensiivikurssilla ja lauantaina yritän päästä tentistä läpi. Pitäkää peukkuja!

Laukkuun on pakattu kurssimateriaali (jonka olen huolellisena tyttönä opiskellut läpi ennen kurssin alkua), tuliaispullo ystävälle, jonka luona majoitun sekä sylkykuppi. Sellainen nimittäin pitää olla jokaisella omasta takaa. Minähän en yleensä lasiin sylje, mutta ensi viikolla viinejä maistellaan sellaista tahtia, että ne on pakko sylkeä pois maistamisen jälkeen. Muuten opiskelusta ei tulisi mitään…

Päivitän tunnelmia viikon aikana Facebookissa ja Instagramissa. Käykäähän tykkäämässä tileistäni, niin voitte seurata missä menen!

Missä kaikkialla viiniä voi viljellä?

viinikupla
January 9, 2017

Marraskuisen Napa Valleyn viinitarhoja vuonna 2011

Maailman suurimmat viinintuottajamaat ovat lämpimiä maita: Ranska, Italia, Espanja, Kiina(!), USA (pääasiassa Kalifornia), Chile, Argentiina, Australia, Etelä-Afrikka… Top10-listalle mahtuu myös Saksa. Usein kuulee sanottavan, että Saksa on pohjoisinta aluetta, jossa viiniä voidaan kasvattaa. Nyrkkisääntönä viininviljelysalueet sijoittuvat 30 ja 50 leveyspiirin välille sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla. Esimerkiksi Sisilian sijainti on 38° kun taas Saksan viinialueet sijaitsevat leveysasteilla 48°-51°. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana rajoja on kuitenkin alettu venyttää viileämpään suuntaan. Katso vaikka tätä karttaa EU:n viininkasvatusalueista. Englanti alkaa olla tunnettu laatukuohuviineistään ja todennäköisesti pian myös muista viineistä. Olen maistanut myös loistavaa belgialaista kuohuviiniä. Viime kesänä raportoin Hampurin viinitarhasta ja suunnittelen vierailua vieläkin pohjoisemmalle viinitilalle Schleswig-Holsteinin osavaltiossa. Jopa Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa on useita viinitiloja. Viiniä todella kasvatetaan kaupallisiin tarkoituksiin kaikissa EU-maissa lukuunottamatta Suomea ja Baltian maita. Suomessakin muutamat edelläkävijät ovat aloittaneet kokeilun viininviljelyksestä, mutta onnistuneita ja myyntiin asti päätyviä tuloksia saadaan vielä odottaa.

Viiniköynnös tarvitsee kasvaakseen vettä, aurinkoa, lämpöä ja ravinteita. Maaperän suhteen viini ei ole nirso. Se kasvaa niin savisessa, kivikkoisessa kuin hiekkaisessa maaperässä. Liian ravinnepitoinen maa on itse asiassa haitallista, sillä silloin viini kasvattaa hirmuisella tahdilla lehtiä sen sijaan että tuottaisi rypäleitä. Joissakin paikoissa viini on lähes ainoa kasvi, joka menestyy karuissa oloissa. Kuivilla seuduilla köynnöksiä saatetaan joutua kastelemaan, sillä kuivuudesta kärsivissä köynnöksissä rypäleiden kypsyminen pysähtyy. Toisaalta taas liian sateinen ilmasto altistaa rypäleet helposti erilaisille hometaudeille ja sateinen kausi etenkin sadonkorjuun aikaan on vahingollista. Lämpöä pitää olla riittävästi mutta ei liikaa: liian paahteinen aurinko tekee rypäleistä nopeasti sokeripitoisia, mutta liian vähähappoisia ja toisaalta rypäleet altistuvat auringonpolttamille. Kuumimmilla viininviljelyalueilla parhaat viinit tulevat seuduilta, jotka joko sijaitsevat korkealla vuorenrinteillä tai meren läheisyydessä. Molemmilla on ilmastoon viilentävä vaikutus. Jos ilmasto on liian kylmä, eivät rypäleet ehdi kypsyä satokauden aikana. Silmut puhkeavat köynnökseen siinä vaiheessa, kun keskimääräinen päivälämpötila on 15-20 astetta. Saksassa se tapahtuu yleensä toukokuun aikana. Suomessa, öö… keskikesällä..?

Veneto, kesäkuu 2016

Miten ihmeessä siis näillä spekseillä viini voidaan ylipäänsä saada kasvamaan Suomessa? Oleellista on valita oikeat lajikkeet, jotka ovat sopeutuneet pohjoisiin oloihin. Köynnöksen pitää kestää pakkasta paleltumatta, olla resistentti taudeille ja kukkia myöhään, jotta silmut eivät altistu hallalle, mutta toisaalta tuottaa aikaisin kypsyviä rypäleitä. Pohjoisessa Euroopassa valon määrä kesällä kompensoi muutoin lyhyempää kasvukautta. Toinen tärkeä seikka on kasvupaikka. Viileämmissä maissa parhaiten menestyät köynnökset, jotka kasvavat etelänpuoleisessa rinteessä, mikä maksimoi valon ja lämmön määrän sekä suojaa hallalta tasamaata paremmin.

Ilmaston lämpeneminen tulee siirtämään viininviljelyn painopistetta yhä pohjoisemmaksi. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on jo tuonut mukanaan silminnähtävää lämpenemistä monilla viinialueilla. Toistaiseksi muun muassa Champagne ja Bordeaux ovat hyötyneet siitä, sillä kuluneen 15 vuoden aikana loistavia vuosikertoja on ollut tiheään. Näin ei tule jatkumaan loputtomiin. Tilastojen valossa seuraavan vuosikymmenten aikana moni perinteinen laatuviinialue muuttuu liian kuumaksi viininviljelyyn, tai vähintään paikallinen viinityyli muuttuu dramaattisesti. Hyötyjiä sen sijaan on muun muassa Englanti, jossa on tällä hetkellä hasardipeliä minä vuonna sato onnistuu ja minä vuonna ei. Saksan laatuviinialueet tulevat kasvamaan minun nurkilleni – ja Etelä-Suomessa pitäisi pystyä vakavissaan tuottamaan viiniä. Jää nähtäväksi, tapahtuuko se minun elinaikanani.

 

Viinitorstai: Alsace

viinikupla
January 5, 2017

 

Jos jokin viinialue on helppo ottaa haltuun, niin se on Alsace. Ranskan koillisnurkassa sijaitseva Alsace on kooltaan kompakti: viinejä viljellään kapealla, vain noin satakunta kilometriä pitkällä kaistaleella pohjois-etelä-akselilla Strasbourgista Mulhouseen. Lännessä aluetta rajaa Vosges-vuoristo, joka suojelee viiniviljelyksiä sateilta ja kylmiltä länsituulilta. Alsace kuuluukin Ranskan aurinkoisimpiin seutuihin ja kuiva syksy takaa sen, että rypäleet saavuttavat korkean sokeripitoisuuden. Alsacesta itään on Rein-joki, jonka toisella puolella on samansuuntainen saksalainen viinialue Baden.

Alsacelaisten viinien luokitusjärjestelmä on superhelppo (sanoo hän, joka parhaillaan opiskelee Bordeaux’n luokituksia). On joko perustason Alsace AOC tai Alsace Grand Cru AOC. Kuohuviinit ovat nimeltään Crémant d’Alsace ja ne valmistetaan samppanjamenetelmällä, niin kuin muutkin crémantit. Grand Cru -tason viinitarhoja on viitisenkymmentä, mutta näiden viinien osuus koko tuotannosta on pientä (4%). Alsace on leimallisesti valkoviinialuetta. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Riesling, Gewürztraminer, Pinot Gris, Pinot Blanc, Sylvaner ja Muscat. Rosé- ja punaviiniä tehdään Pinot Noirista, joka on täällä yleensä niin kevyttä, hedelmäistä ja hailakkaa, että punaviinikin näyttää rosélta. Rypälelajike on aina merkitty pulloon ja tällöin viini on tehty 100% kyseisestä rypäleestä. Myös joitakin sekoiteviinejä löytyy, jolloin etiketissä lukee joko ‘Edelzwicker’, ‘Gentil’ tai tuottajan antama oma nimi. Valtaosa on kuitenkin yhden lajikkeen viinejä.

Perinteisesti Alsacen Rieslingit ovat olleet kuivia ja saksalaiset makeampia. Nyt kun Saksassa kuljetaan kohti yhä kuivempia viinejä, on Alsacessa suunta päinvastainen; yhä useammassa viinissä on aiempaa enemmän jäännössokeria. Saksassa pullojen kyljessä ilmoitetaan yleensä makeustaso, mutta alsacelaisista viineistä ei voi päätellä pullon perusteella, onko kyseessä kuiva vai puolimakea viini ellei tunne kyseisen tuottajan tyyliä. Yleisesti ottaen alsacelaiset valkoviinit ovat täyteläisiä, aromikkaita ja konsentroituneita ja toisinaan väriltäänkin syvän kullankeltaisia (Gewürztraminer, Pinot Gris ja joskus myös Riesling). Gewürztraminerissa ja Muscatissa on hyvin kukkaisen parfyyminen tuoksu. Muistan, että ensimmäisellä Alsace-reissulla kahden päivän maistelun jälkeen pystyin tunnistamaan jälkiruokasorbetistakin Gewürztraminerin, niin erottuva on sen aromimaailma. Alsacelaisissa Gewürztraminereissa on parhaimmillaan riittävästi hapokkuutta niin että kokonaisuus on tasapainoinen ja hienostunut, jollaista en ole löytänyt tuosta rypäleestä tehdyistä viineistä muualta maailmasta. Myös alsacelaiset Pinot Gris’t, varsinkin vähän ikääntyneinä, ovat vertaansa vailla. Ylipäänsä en muista, että olisin koskaan maistanut alsacelaista valkoviiniä, joka olisi ollut pettymys. Olen fani, jos ei vielä tullut selväksi.

Sen lisäksi, että Alsacesta saa hyviä (ja edullisia!) viinejä, on se myös ihastuttava matkakohde. Alue on kuulunut vuoron perään Saksalle ja Ranskalle, joista jälkimmäiselle taas viime sodasta lähtien. Rakennuskanta ja paikannimistö on hyvin saksalaista, kuten myös perinneruokalajit. Alsacesta löytyy juuri niitä ihania, värikkäitä puuristikkotaloja, joita saksalaiset keskiaikaiset pikkukaupungit ovat pullollaan. Muualla Ranskassa tyyli on hyvin erilaista. Toki vaikkapa Champagnen vanhat pikkukylät ovat viehättäviä, mutta kivitalojen luoma vaikutelma on harmaampi ja karumpi. Alsace tarjoaa silmäkarkkia. Kylät ovat vieri vieressä, joten vaikkapa pyörällä on helppo tehdä retkiä. Tykkään itse majoittua jossakin pittoreskissa pikkukylässä. Pienestä koostaan huolimatta joka kylästä löytyy taatusti loistava ravintola ja kylän viinitiloja voi kierrellä jalkaisin. Majapaikan olen yleensä varannut Gîtes de France -sivuston kautta, jossa tarjolla on B&B-tyyppisiä paikkoja tai huoneistoja. Isommista kaupungeista Colmar on viehättävä ja sijainniltaan keskeinen, pikkukaupungeista Ribeauvillé ehdottomasti turistisin. Strasbourg sijaitsee pohjoisempana, mutta on vierailun arvoinen. Ihastuin Strasbourgiin niin, että voisin muuttaa sinne vaikka heti.

Ensi kesäksi olen suunnitellut automatkaa Pfalziin ja Badeniin. Nyt näitä vanhoja reissukuvia selatessa iski Alsace-ikävä ja kun huomasin, että Kaiserstuhlista on Alsaceen vain tunnin matka, täytynee myös siellä pyörähtää parin päivän verran.

Samppanjan aakkoset

viinikupla
December 29, 2016

Uuden vuoden alla kaikki lehdet ja nettisivut tulvivat samppanjavertailuja. En lähde ehdottelemaan, mitä yksilöitä kannattaa ostaa, mutta sen sijaan ajattelin tehdä tiiviin aakkoshakemiston samppanjaan liittyvistä termeistä, jotka saattavat auttaa ostopäätöksen tekemisessä.

Blanc de Blancs
Samppanja, joka on valmistettu ainoastaan valkoisista rypäleistä. Lähes aina se tarkoittaa 100% Chardonnayta, vaikka itse asiassa Champagnen alueella saa viljellä myös Pinot Blancia, Pinot Gris’tä, Arbanea ja Petit Meslieriä. Jälkimmäiset neljä lajiketta ovat melko harvinaisia.

Blanc de Noirs
Samppanja, joka on valmistettu ainoastaan punaisista rypäleistä (Pinot Noir ja/tai Pinot Meunier). Näissä on edellistä rotevampi rakenne ja joskus myös syvemmän kullankeltainen väri.

Brut
Kuiva samppanja, jossa saa olla lisättyä sokeria korkeintaan 15g/l. Jos samppanjaan käytetyt rypäleet eivät ole olleet täysin kypsiä, pyöristää sokeri hieman muuten turhan tiukkaa hapokkuutta. Monet talot ovat viime vuosina alentaneet lisätyn sokerin määrää, osin johtuen kuivempaa suuntausta suosivasta trendistä, osin siitä, että useina vuosina rypäleet ovat kypsyneet paremmin. Jos sokerin määrä on 0-6 g/l, on kyseessä Extra Brut.

Brut Nature/Zéro
Täysin kuiva samppanja, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria (ransk. non-dosé). Tämä on tyyli, jota näkee yhä enemmän.

Demi-Sec
Tarkoittaa kirjaimellisesti puolikuivaa, mutta tämä on jo varsin makeaa samppanjaa. Lisättyä sokeria saa olla 33-50 g/l.

Doux
Kaikkein makein kategoria samppanjoista, jossa lisättyä sokeria on yli 50 g/l. Aiempina vuosisatoina juotiin nimenomaan makeaa samppanjaa, mutta nykyään vastaan tulee varsin harvoin näin makeaa tavaraa.

Fût de chêne
Jos etiketissä lukee tämä, niin samppanja on kypsytetty tammitynnyrissä ja luvassa on varmasti voimakasta ja paahteista tyyliä. Kaikki talot eivät ilmoita etiketissä tammen käytöstä, jolloin talon tyyli pitää nuuskia selville etukäteen. Tunnetuista merkeistä esimerkiksi Bollinger on uskollinen tammitynnyrien käyttäjä.

Grand Cru
Samppanja, joka tulee jostakin 17:stä arvostetuimmasta kylästä Champagnen alueelta (samppanjaa valmistavia kyliä on yhteensä 318). Grand Cru -samppanjaan saa käyttää vain kyseisen kylän tarhoilla kasvavia rypäleitä.

Non-vintage
Suurin osa myynnissä olevista samppanjoista on sekoitus eri vuosikerroista, jolloin lopputulos on non-vintage (suomeksi saatetaan sanoa ‘vuosikerraton vakiosamppanja’). Tällä tavalla talon perussamppanjan tyyli pysyy samanlaisena vuodesta toiseen, riippumatta kunkin satokauden sääolosuhteista, jotka vaikuttavat senvuotisen viinin laatuun. Eri rypälelajikkeiden ja eri vuosikertojen sekoitussuhde vaihtelee vuodesta toiseen, mutta viininvalmistaja pyrkii mahdollisimman tasalaatuiseen lopputulokseen. Vuosikerrattomuus ei tarkoita, että samppanja olisi välttämättä huonolaatuisempaa kuin vuosikertaversio. Joidenkin samppanjatalojen kallein lippulaivaviini on sekoite eri vuosikerroista (esim. Krug Grande Cuvée).

Sec
Puolikuiva samppanja, jossa lisättyä sokeria on 17-35 g/l. Kirjaimellisesti sec tarkoittaa kuivaa, mutta minun makuuni nämä ovat jo varsin makeita samppanjoita.

Rosé
Pinkki eli rosésamppanja voidaan valmistaa kahdella eri menetelmällä. Valkoviinin joukkoon voidaan sekoittaa hieman punaviiniä. Roséviinejä ei itse asiassa saa valmistaa EU:n alueella tällä tavalla missään muualla kuin Champagnessa. Euroopan ulkopuolella edulliset roséviinit sen sijaan saatetaan valmistaa juuri tällä tavalla sekoittamalla punaista ja valkoista. Toinen tapa valmistaa rosésamppanjaa on ns. saignée-menetelmä: punaiset rypäleet murskataan ja niiden annetaan hetken aikaa liota niin että kuorista irtoaa vähän väriä ja makua. Sen jälkeen murskatuista rypäleistä irronnut mehu (free run juice) valutetaan ja käyminen tapahtuu alhaisessa lämpötilassa niin kuin valkoviineillä. Tällä tavalla valmistettu rosésamppanja on usein syvemmän väristä ja intensiivisemmän makuista. Rosésamppanjat noin yleisesti ottaen ovat hyviä ruokaviinejä.

Vintage
Samppanja, joka on valmistettu vain tietyn vuosikerran rypäleistä (ransk. millésime). Vuosikertasamppanjaa ei välttämättä valmisteta joka vuosi jos rypäleiden laatu ei ole ollut kelvollista ja tunnetuimpien merkkien lippulaivasamppanjat valmistetaan vain parhaina vuosina. Viime aikoina Champagnen ilmasto on lämmennyt siinä määrin, että hyviä vuosia, jolloin rypäleet kypsyvät optimaalisesti, on yhä useammin. Saman talon eri vuosikertasamppanjat voivat vaihdella merkittävästi, toisin kuin vakiosamppanjat. Viime vuosikymmeneltä parhaina pidetään vuosikertoja 2002 ja 2008 ja sitä aiemmalta 1996 (sekä 1995). Uusista, joiltakin merkeiltä vielä lanseerattomista vuosikerroista huhutaan, että 2012 on sensaatiomaisen hyvä. Tsekkaa vaikka täältä arvio eri vuosikerroista.

Viinivuoteni 2016

viinikupla
December 28, 2016

Vuosi 2016 vetelee viimeisiään, joten on aika heittäytyä nostalgiseksi. Kuluneen vuoden aikana maailma ympärillä on muuttunut taas asteen verran hullummaksi. Omassa elämässä ei tapahtunut mitään näkyviä muutoksia, mutta tämän vuoden aikana minusta on tullut täysiverinen viininiilo. Pikkusormen olin antanut jo kauan sitten, mutta nyt meni koko käsi. Alkuvuodesta aloitin ulkosuomalaisteemaisen blogin, mutta jo kolme kuukautta myöhemmin päätin, että oikeasti haluan kirjoittaa paljon enemmän viineistä – ja niin tämä blogi sai alkunsa. Samalla aloin opiskella viinitietoutta. Keväällä suoritin WSET 2-tason sertifikaatin ja parhaillaan opiskelen kolmostason kurssimateriaalia. Itse asiassa parin viikon päästä lennän viikoksi Lontooseen suorittamaan Advanced-tason kurssia. Ennustan jo, että siitä tulee yksi ensi vuoden kohokohdista.

Olen matkustanut yllättävänkin paljon vuoden 2016 aikana, tai tarkalleen ottaen sen ensimmäisellä puoliskolla. Olen käynyt Romaniassa, Portugalissa, Englannissa, kahdesti Italiassa sekä Suomessa. Kaikkiin matkoihin on jollakin tavalla liittynyt viini, ainakin paikallisten viinibaarien testaaminen jos ei muuta. Mutta kenties paras reissuista oli pikapyrähdys Venetoon. Pariin päivään mahtui kolme viinitilavierailua, monta mahtavaa ateriaa ja lukemattomia testattuja viinejä. Vastaavanlaisia lyhyitä reissuja voisin hyvin harkita seuraavallekin vuodelle, kun lentomatkat eri puolille Eurooppaa ovat lyhyet.

Kun harrastus on vielä näin alkutaipaleella kuin minulla, tulee vastaan koko ajan paljon uutta. Kuluneen vuoden aikana itselleni uusista tuttavuuksista olen ollut vaikuttunein Alto Adigen Pinot Biancoista, englantilaisesta kuohuviinistä, romanialaisista Pinor Noireista ja laatu-Riojasta. Kirjaan viiniarvosteluja itselleni muistiin Vivinoon vähän laiskahkosti, yleensä silloin jos jokin viini on erityisen hyvä tai erityinen pettymys. Lunttasin sieltä, mistä viineistä olen pitänyt eniten vuoden 2016 aikana. Listalta löytyi muun muassa Eric Lichtlén Goldert Grand Cru Riesling 2012 Alsacesta (tätä täytyy ostaa laatikollinen seuraavilta viinimessuilta), Quinta do Mouro Estremoz 2006 Alentejosta, Golanin Cabernet Sauvignon 2013 Israelista, Artadin Viñas de Gain 2013 Riojasta, Le Marognolen I Corsi El Nane Rosso Verona 2010 Venetosta (Amaronen tapaan valmistettu), Il Palazzonen Brunello di Montalcino 2009&2010 Toskanasta ja Abrilin Enselberg Reserve Pinot Noir 2012 Badenista. Mieleenpainuvia samppanjoita on tullut vastaan yllättävän vähän, varsinkin siihen nähden, että rakastan samppanjaa. Ehkä se kertoo siitä, että samppanjoihin olen paneutunut enemmän jo aiempina vuosina. Äskettäin korkkaamani Pol Roger Brut 2002 oli hieno, mutta enemmän kiksejä saan siitä, jos löydän hyvän hinta-laatusuhteen samppanjan.

Saksalaisista viineistä olen oppinut ehdottomasti eniten, panostinhan niihin kokonaisen kuukauden. Löysin vihdoin huikean hienoja Spätburgundereita, mutta valitettavasti floppejakin on tullut vastaan turhan usein. Laadukkaammat Rieslingit ovat jääneet pahasti taka-alalle, kun olen innokkaana tutustunut muihin lajikkeisiin. Ehkä ensi vuonna tsemppaan tällä saralla. Emme suunnittele matkoja minnekään Suomea kauemmas, mutta kotimaanmatkailuun (=Saksaan) aiomme tulevana vuonna panostaa. Nyt tiedän jo monta saksalaista viinitilaa, joiden tuotantoon haluan tutustua perusteellisemmin.

Viinivuosi 2016, olit minulle hyvä.