Vanhan ja uuden maailman viinit

viinikupla
April 23, 2017

Uuden maailman viinit ovat jo vuosikausia hallinneet Alkon myydyimpien viinien listaa. Ylivoimaisesti suosituin tuotemerkki sekä puna- että valkoviineissä on chileläinen Gato Negro. Sen perässä tulee muita eteläamerikkalaisia tuottajia, jotka ovat profiloituneet edullisen bulkkiviinin tuotantoon. Mutta mitä viinimaailman kolonialistiselta kalskahtavat käsitteet vanha ja uusi maailma oikein tarkoittavat? Mistä jaottelu tulee ja ovatko vanhan ja uuden maailman viinit oleellisesti erilaisia?

vanhan ja uuden maailman viinit

Kaikki tiet vievät Eurooppaan

Vanhalla maailmalla tarkoitetaan yleisesti ottaen Eurooppaa ja uudella maailmalla Amerikkoja, Etelä-Afrikkaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia. Vanhaan maailmaan luetaan kuitenkin myös Lähi-Idän alueet, joilla on Eurooppaakin pitempi viinihistoria, mutta joissa viininvalmistus saattoi olla satoja vuosia jäissä tai ainakin hyvin vähäistä islamilaisen kulttuurin vuoksi. Marokko, Algeria, Tunisia, Egypti ja Israel ovat siis vanhaa maailmaa – puhumattakaan Georgiasta, jota pidetään viininvalmistuksen kehtona –  vaikka näiden maiden viinit ovatkin uutuuksia maailmanmarkkinoilla.

Karkeasti ottaen vanhassa maailmassa viiniä on tehty satoja tai tuhansia vuosia, uuteen maailmaan viiniköynnökset puolestaan on tuotu eurooppalaisten valloittajien mukana. Viininviljely ei kuitenkaan ole mikään uutuus meren toisella puolen. Uuden maailman vanhin edelleen toimiva viinitila löytyy Meksikosta ja sen ensimmäiset viinit tehtiin jo 1597. Pohjoisessa ja eteläisessä Amerikassa sekä Etelä-Afrikassa viininvalmistus eurooppalaisista köynnöksistä vakiintui 1500-1600-luvuilla, Australiassa ja Uudessa-Seelannissakin 1800-luvulla. Suurimmassa osassa uuden maailman maista viininvalmistuksella on siis jo satojen vuosien perinteet. Mutta uuden renessanssin ne ovat kokeneet vasta viimeisten vuosikymmenien aikana. Kalifornialainen viinituotanto oli tyrehtynyt kieltolain aikana ja alkoi uudestaan vasta 1960-luvulla. Etelä-Afrikan viineille maailmanmarkkinat ovat varsinaisesti avautuneet vasta 1980- ja 1990-luvuilla apartheidin päättymisen jälkeen. Uuden maailman viinien osuus maailman viinimarkkinoista on ylipäänsä kasvanut viimeisen neljännesvuosisadan aikana kolmesta prosentista 23:een prosenttiin. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on vientiviinien markkina-arvo tällä aikavälillä satakertaistunut.

Vakiintuneiden uuden maailman maiden lisäksi on nousevia alueita. Kiina tulee lähivuosina olemaan pinta-alaltaan suurin viinintuottaja. Intiassakin viinintuotanto kasvaa kohisten. Pohjois-Amerikkalainen viini ei tule enää pelkästään Kaliforniasta, Washingtonista ja Oregonista, vaan USA:ssa viiniä valmistetaan jo melkein kaikissa osavaltioissa. Rajan takana Kanadassakin on useampi viinialue.

Miten uuden ja vanhan maailman viinit eroavat toisistaan?

Vanhan ja uuden maailman viinejä ei erota vain historia, vaan myös ilmasto. Eurooppalainen viininvalmistus on keskittynyt suurimmaksi osaksi alueille, joiden ilmasto on viileä tai leuto. Uudessa maailmassa ilmasto vaihtelee enimmäkseen leudosta kuumaan. Esimerkiksi Australiassa auringon paahde on intensiivistä ja päivälämpötilat huomattavan korkeita. Mitä kuumempaa ja aurinkoisempaa alueella on, sitä nopeammin rypäleet kypsyvät. Niihin kehittyy korkea sokeripitoisuus, mikä johtaa korkeampaan alkoholipitoisuuteen valmiissa viinissä. Sen sijaan rypäleet eivät ole kovin hapokkaita. Siksi kuuman ilmaston viini maistuu hyvin kypsiltä hedelmiltä ja saattaa tuntua hillomaiselta vähäisen hapokkuuden vuoksi. Kuuman ilmaston laadukkaammat viinit onkin valmistettu alueilla, joissa lämpötilaa tasoittavat joko kylmät yöt, viileät merivirrat tai vuoristosta laskeutuva kylmä ilma.

Uuden maailman maissa viinintuotantoa on harvoin säädelty yhtä tiukasti ja yksityiskohtaisesti kuin perinteisillä eurooppalaisilla viinialueilla. Sen etuna on joustavuus. Viinintekijät saavat olla juuri niin innovatiivisia kuin haluavat. Uusia valmistusmenetelmiä ja uutta tekniikkaa kokeillaan innokkaasti ja viinityyleillä voi leikitellä. Viinien tuotantokustannukset on helppo pitää alhaisina alueilla, jossa ilmasto ei aseta viinin kasvulle suuria haasteita, sato on suuri ja sen voi korjata koneellisesti. Siksi uudesta maailmasta tulee massoittain edullista viiniä.

Uuden maailman rypälelajikkeet ovat peräisin Euroopasta. Esimerkiksi Cabernet Sauvignonia tai Chardonnayta tapaa kaikkialla maailmassa. Jotkut rypälelajikkeet ovat lähes kadonneet Euroopasta ja niistä on tullut nimikkolajikkeita uudessa maailmassa. Näin on esimerkiksi Carmenèren laita, joka assosioidaan Chileen tai Malbec, joka on Argentiinan ylpeys. Molemmat ovat alun perin kotoisin Bordeaux’sta mutta kukoistavat nykyään muualla. Etelä-Afrikan Pinotage puolestaan on uusi risteytys (Pinot Noir x Cinsaut), joka on luotu nimenomaan eteläafrikkalaisiin oloihin. Uuden maailman viinit ovat tyypillisesti yhdestä lajikkeesta tehtyjä ja niissä pyritään tavoittamaan rypälelajikkeelle ominainen tyyli sen sijaan, että korostettaisiin terroirin, siis alueen mikroilmaston ja maaperän, tuomia eroja. Terroirin korostaminen tuntuu kuitenkin olevan kasvava trendi.

Kilpailuasetelma

Uuden maailman viineillä on lähtöasetelmansa vuoksi ollut alisteinen asema vanhan maailman viineille. Onhan köynnökset ja viininvalmistustaito tuotu Euroopasta ja siksi eurooppalaiset viinit ovat olleet esikuvia. Kalifornialaisten viinien singahtaessa maailmanmaineeseen 1970-luvulla pidettiin niissäkin esikuvana Bordeaux’ta, mutta hiljalleen yhä muhkeampi, hedelmävetoisempi ja alkoholipitoisempi tyyli saavutti suosiota. Viineistä, joilla oli selkeästi erilainen tyyli kuin eurooppalaisilla verrokeillaan, tuli hitti. Silti tuntuu siltä, että yhä alitajuisesti eurooppalaisia viinejä pidetään tavoiteltavimpina. Yhä useammin vastaan tulee uuden maailman viinejä, jotka on kasvatettu viileämmissä olosuhteissa, niin että viinien aromimaailma muistuttaa eurooppalaisia viileän ilmaston viinejä. Näitä viinejä saatetaan luonnehtia “eleganteiksi”. Jotenkin haiskahtaa arvottavalta. Eteläafrikkalaiset ja australialaiset viinintuottajat saattavat jo rypäleen nimivalinnalla osoittaa, mihin tyyliin pyrkivät. Näissä maissa Shiraz on vakiintunut nimi rypälelajikkeelle, joka muualla tunnetaan nimellä Syrah. Shiraz-viinit ovat usein kypsän hedelmäisiä, jopa hillomaisia. Jos taas australialainen tai eteläafrikkalainen tuottaja myy viiniä nimellä Syrah, on se selkeä signaali siitä, että viini tavoittelee eurooppalaisen Syrah‘n (käytännössä pohjois-Rhônen) tyyliä.

Tasapuolisuuden vuoksi on todettava, että jäljittely toimii toiseenkin suuntaan. Viinimaailman suuri nimi Robert Parker on arvosteluissaan suosinut voimakkaita, tanniinisia ja tammisia punaviinejä, joissa on korkea alkoholipitoisuus. Moni tuottaja Euroopassakin on lähtenyt tekemään tätä tyyliä korkeiden pisteiden toivossa. Bordeaux’n edullisemmat viinit saattavat yrittää kilpailla tyylissä hedelmävetoisten uuden maailman viinien kanssa, jotka vetoavat kuluttajiin. Toisaalta myös osaamista uusien teknologioiden osalta voidaan käydä hakemassa uuden maailman maista.

Kumpi voittaa?

Ihmisillä on tapana suosia sitä, mihin he ovat tottuneet. Viinimaissa kasvaneet suosivat oman alueensa viinejä. Sitten on meitä suomalaisia, jotka teemme valintamme tarjonnan ja markkinoinnin perusteella. Olen kuullut monen sanovan, että he pitävät enemmän uuden maailman viineistä. Alle kympin viineissä Alkossa on uuden maailman viinien edustus aikamoista ja ne saattavat tuntua helpommin lähestyttäviltä kuin saman hintakategorian eurooppalaiset viinit. Sitten on niitä, jotka karsastavat uuden maailman viinejä ja vannovat esimerkiksi ranskalaisten tai italialaisten viinien nimeen. Myönnän, että en itse ole uuden maailman viinien ylin ystävä. Mutta se johtuu pääasiassa siitä, että Euroopassa myynnissä olevat eteläamerikkalaiset tai australialaiset viinit eivät todellakaan ole näiden maiden parhaimmistoa. Laadukkaat viinit taas maksavat helposti maltaita tänne asti tuotuna. Minulla ainakin on korkeampi kynnys maksaa paljon pullosta, joka tulee maasta, jonka viineistä minulla ei aiemmin ole erityisen hyviä kokemuksia. Siitäkin huolimatta, että tiedän näissä maissa olevan huippuluokan osaamista viininteossa.

On oikeastaan absurdia asettaa vastakkain vanhan ja uuden maailman viinit. Tosiasiassa jo yhden maan sisältä löytyy ilmastoja, rypälelajikkeita ja viinityylejä vaikka koko kirjo. Kuinka tällöin voisi muutamaa viiniä maistettuaan leimata puoli maailmaa? Mutta vastakkainasettelut kiinnostavat yleisöä ja niinpä jokin aika sitten kaksi viinimaailman suurta tähteä, Jancis Robinson ja Oz Clarke, väittelivät keskenään siitä ovatko vanhan vain uuden maailman viinit parempia. Yleisöäänestyksen perusteella vanha maailma voitti.

Vastakkainasettelun aika ei näemmä ole ohi.

Blogisynttärit

viinikupla
April 17, 2017

Viinikupla viiniblogi

Vuosi sitten elämässäni ei tapahtunut mitään merkittäviä ulkoisia muutoksia. Mutta silti – tai juuri siksi – oli tarve johonkin uuteen. Sanottavaa oli paljon, vaikka päivätyökseni puhetyöläinen olenkin. Aloitin siis blogin, lähes vuosikymmenen tauon jälkeen. Kirjoitin sekalaisia mietteitä: ulkosuomalaisuudesta, monikielisen lapsiperheen arjesta, elämästä Saksassa. Pian heitin soppaan pari viiniaiheista postausta, olinhan juuri aloittanut WSET 2-kurssin ja pitkään hiljaisella liekillä kytenyt viiniharrastus oli leimahtanut täyteen roihuun. Huomasin samoin tein, että tästä haluan kirjoittaa enemmänkin. En kuitenkaan halunnut sotkea liikaa jo ennestään moneen suuntaan paisuvaa lifestyle-blogiani. Oli parasta perustaa kokonaan uusi, kun kerran bloggaamisen vauhtiin olin päässyt. Tasan vuosi sitten Viinikupla näki päivänvalon.

Alusta asti olen pyrkinyt kirjoittamaan blogia, jollaista itsekin haluaisin lukea siinä vaiheessa kun viinien maailma on vielä verrattain uusi. Koska opiskelin ja opiskelen edelleen viinitietoutta, oli luontevaa kirjoittaa peruasioita eri alueista, rypälelajikkeista ja viinityyleistä sekä myös pohdiskelevampia juttuja viinikulttuurista ja ajankohtaisista ilmiöistä. Halusin luoda matalan kynnyksen viiniblogin, jonka seuraaminen ei vaadi erityistä viiniharrastuneisuutta. Tältä osin kotimaisia blogiesikuviani olivat Blanc de Blancs ja jo kuopattu Viinillä. Minulle luontevinta ei ole kirjoittaa yksityiskohtaisia arvioita yksittäisistä viineistä. Mutta tältä osin korkealaatuista tarjontaa onkin jo riittävästi (ks. Linkkejä-sivu) ja seuraan kyllä mielenkiinnolla mitä blogikollegat maistamistaan viineistä kirjoittavat.

Vuoden aikana viinitietouteni on karttunut yhden WSET-tason verran enemmän, mikä toivottavasti on näkynyt postausten terävöitymisenä. Toivon kuitenkin, että pystyn jatkossakin kirjoittamaan viineistä tavalla ja tasolla, joka ei vaadi lukijalta liikaa esiymmärrystä. Vuoden aikana ilmestyneistä 79 postauksesta luetuimpia ovat olleet ne, joissa olen pohdiskellut onko viini vegaanista, mitkä ovat parhaat viiniaiheiset mobiilisovellukset, mitä on Chateauneuf-du-Pape ja mitkä ovat Saksan perinteiset ja uudet viinialueet. Kuulisin mielelläni, mistä haluaisit lukea lisää ja mitä taas voisi jättää vähemmälle. Kerro toki ajatuksistasi kommenttikentässä!

Blogisynttäreiden kunniaksi päätin arpoa lukijoiden kesken yhden saksalaisen laatukuohuviinin. Arvonnan yksityiskohdat löydät Viinikuplan Facebook-sivuilta. Ja sain vielä jotain muutakin aikaiseksi ensimmäisen bloggausvuoden kunniaksi: Viinikuplan englanninkielinen versio Wine Bubble on hiljalleen valmistumassa. Aion jatkossa kirjoittaa sinne osittain samoja juttuja kuin tänne, mutta hieman eri näkökulmasta. Toivottavasti kuljet mukana myös toisella kotimaisella.

Avatun viinin säilyttäminen

viinikupla
April 14, 2017

avatun viinin säilyttäminen

Etkö saanut kokonaista viinipulloa tuhottua yhdessä illassa? Suomalaisena et varmasti halua kaataa viiniä viemäriin, vaan varmistaa, että viini on juomakelpoista vielä seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Tässä vaiheessa viinin suurin vihollinen on happi. Se alkaa tehdä työtään viinissä heti kun pullo on avattu. Pikkuhiljaa viini muuttuu hapen vaikutuksesta etikaksi. Kuinka nopeasti se tapahtuu, riippuu sekä viinistä että tavasta, jolla avattu viini säilytetään. Ikääntyneet viinit ovat jo käyneet läpi koko kehittymisprosessinsa eivätkä kestä hapen vaikutusta. Iäkäs ja täysin kehittynyt viini saattaa romahtaa jo muutamassa tunnissa eikä sitä mitenkään saa kestämään avatussa pullossa päiväkausia. Jotkut nuoret viinit puolestaan saattavat maistua jopa paremmalta seuraavana päivänä avaamisesta. Näin on laita erityisesti tuhtien ja tanniinisten punaviinien kanssa, jotka hapen vaikutuksesta pehmenevät helpommin lähestyttäviksi.

On vaikea antaa tarkkoja aikarajoja sille, kuinka kauan avattu viini säilyy juomakelpoisena, sillä se on myös makukysymys. Olen monesti kuullut sanottavan, että viini säilyy hyvänä “useita päiviä” avaamisen jälkeen. Itse pyrin juomaan viinin pois parin päivän kuluessa avaamisesta. Useimmat viinit ovat minun makuuni menettäneet teränsä jo toisen illan jälkeen. Sen jälkeen loput voikin käyttää vaikka ruoanlaittoon. On kuitenkin joitakin kikkoja, joilla avatun viini säilyvyys paranee. Tässä niksit yksinkertaisimmasta ammattimaisimpaan.

Säilytys viileässä
Korkki päälle ja pullo jääkaappiin. Kyllä, myös punaviini (muista vaan ottaa se tarpeeksi ajoissa huoneenlämpöön ennen juomista). Alhainen lämpötila hidastaa hapen aiheuttamia kemiallisia reaktioita. Pidämmehän ruokaakin jääkaapissa paremman säilyvyyden vuoksi ja sama pätee avattuun viiniin. Kuohuviinipulloon ei korkkia enää saa tungettua takaisin, mutta jos et omista erityistä kuoharinsulkijaa (kuten minä – en ymmärrä miksi ystäväni eivät huomaa hienovaraisia lahjatoiveitani) laita päälle palanen muovikelmua ja varmista sen pysyminen vielä kuminauhalla. Toimii, mutta lähinnä vain samppanjamenetelmällä valmistettuihin kuohuviineihin, joissa kuplat kestävät muutenkin pitempään.

Siirrä viini pienempään pulloon
Mitä enemmän pullossa on viiniä, sitä vähemmän sinne mahtuu happea ja sitä hitaampaa on viinin hapettuminen. Kaada siis loput avatusta viinistä pienempään pulloon ja sulje korkilla. Teoriassa kätevää, mutta kenellä muka on aina kaapissa tyhjiä ja puhtaita puolikkaita tai neljänneslitran viinipulloja? Ei minulla ainakaan.

Viinipumppu
Edullinen ja monessa paikassa myytävä pumppu toimii sillä periaatteella, että sen mukana tuleva kumikorkki laitetaan pulloon ja pumpulla imetään pullosta ylimääräinen ilma pois. Moni luottaa näihin pumppuihin ja lupaava klik-ääni saa tuntemaan, että on aktiivisesti tehnyt jotakin viinin hyväksi. Toisaalta tämä väline on kaikkein kiistanalaisin. Jotkut ovat sitä mieltä, että pumppu imaisee mukanaan myös yhdisteitä, jotka vaikuttavat viinin makuun ja lopputuloksena on lattea viini. Kuohuviineihin pumppu ei toimi, sillä se vetäisee mukaansa myös hiilidioksidin eli kuplat. Lisäksi testeissä on todettu, että kumikorkki alkaa päästää ilmaa sisäänsä ja varsin pian pullossa on taas yhtä paljon happea kuin tavallisella korkilla suljetussakin.

Suihkutettava kaasu
Jos ei ilman mekaaninen pumppaaminen pois toimi optimaalisesti, niin kemia tulee avuksi. Suihkepulloissa myydään kaasua, joka ei reagoi helposti muiden yhdisteiden kanssa, mutta syrjäyttää pullosta hapen. Kaasu muodostaa suojaavan kerroksen viinin päälle estäen happea tekemästä tuhojaan. Suihkepullot ovat edullisia, mutta ne pitää tilata ulkomailta (vai tietääkö joku jälleenmyyjän Suomessa?). Kaikki eivät ehkä kuitenkaan innostu viinin kaasuttamisesta.

Coravin
Muutama vuosi sitten lanseerattiin laite, jolla viiniä voi nauttia pulloa avaamatta. Pullon korkin läpi painetaan neula, josta viiniä valutetaan lasiin ja samanaikaisesti pulloon suihkutetaan argon-kaasua. Neulan aiheuttama reikä korkkiin on niin ohut, että se umpeutuu itsestään. Pullo säilyy täydessä iskussaan kuukausia – jopa vuosia? Coravin on sen verran kallis ja isokokoinen, että se ei ole joka keittiön kapine. Laitteen hinnan lisäksi käyttökustannuksia lisää argon-kapselit, jotka pitää uusia melko tiheään. Yksittäisen viiniharrastajan kannattaa siis satsata Coraviniin lähinnä silloin, jos omistaa isohkon kokoelman hintavampia viinejä. Mitä useampi ravintola hankkii, sen todennäköisempää on päästä maistelemaan laseittain harvinaisempia viinejä, joita ravintolat eivät muuten avaisi. Todennäköisesti tämä tulee kuulumaan jokaisen vakavastiotettavan viinibaarin välineistöön.

Mitä tavalla olet itse saanut viinin kestämään hyvänä pisimpään?

Uusia viinialueita Saksassa

viinikupla
April 4, 2017

*yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Saksassa on yhteensä kolmetoista laatuviinialuetta. Näillä alueilla saa valmistaa viiniä, jonka status on Qualitätswein bestimmter Anbaugebiete (QbA) tai Qualitätswein mit Prädikat (QmP) Kyse on siis kirjaimellisesti laatuviineistä, jotka täyttävät tarkkaan määritellyt kriteerit. Näiden lisäksi Saksassa tuotetaan myös pieniä määriä edullisempaa pöytäviiniä, jotka ovat statukseltaan joko Tafelwein tai  Landwein. Nämä viinit eivät päädy vientiin, vaan ne ovat paikallisten kurkkuunsa kulauttelemia arkiviinejä. Pöytäviiniä voi valmistaa myös muualla kuin laatuviinialueilla; Landwein-statusta käyttäviä viinialueita on itse asiassa tuplasti enemmän kuin laatuviinialueita. Monelle – myös saksalaisille itselleen – on yllätys, että viiniä valmistetaan nykyään kaikkialla Saksassa sen pohjoisimpia osia myöten. Ei ihme, sillä uudet viinialueet ovat ilmaantuneet kartalle vasta viime vuosien aikana.

Harrastuksekseen viiniä saa toki viljellä melko vapaasti (kunhan viiniköynnösten määrä ei ole enemmän kuin 99). Mutta jos sitä haluaa tehdä kaupallisessa tarkoituksessa, on viininviljely Saksassa tarkkaan säänneltyä. Viljelypinta-alaa koko maassa on 102 000 hehtaaria. Uudet EU-säädökset sallivat nykyään kaupallisen viininviljelyn myös pohjoisessa Saksassa. Sitä mukaa kun perinteiset alueet ovat luopuneet käyttämättömäksi jääneestä viljelypinta-alasta, on liikenevä hehtaarimäärä ollut jaossa uusille alueille. Innokkaita yrittäjiä on ilmaantunut hakijoiksi kaikista pohjoisimmista osavaltioista. Pohjoisessa Ala-Saksin osavaltiossa (Niedersachsen) tuo lupa myönnettiin vuonna 2016 kymmenelle yrittäjälle. He saavat viljellä yhteensä 7,6 hehtaarin suuruista aluetta. Kyse on siis pienistä alueista, sillä esimerkiksi Pfalzissa viljelyspinta-ala on 23 000 hehtaaria. Ala-Saksilaisista pioneereista lähinnä Hampuria on Meyerin perheen viinitarha Lüneburgin lähellä, Elbe-joen etelärannoilla. Perheen matematiikan- ja biologianopettajana työskentelevä poika houkutteli vanhempansa mukaan viininviljelyyn. Nyt perhe on istuttanut siirtolapuutarhatontin kokoiselle alueelle Solaris-nimistä rypälelajiketta ja arvioi saavansa ensimmäisen sadon vuonna 2022.

viinitila Ingenhof Cabernet Cortis

Idempänä Mecklenburg-Etu-Pommerissa ja Brandenburgissa on kaupallinen viininviljely ollut mahdollista jo pitempään. Berliini puolestaan ei ole virallinen viinialue, mutta pääkaupungissa on useampiakin viinitarhoja. Berliinin suurin viinitila löytyy Neuköllnistä, siis aivan keskeltä kaupunkia. Virallisen luvan puuttumisesta johtuen eivät berliiniläiset viinintekijät saa myydä viinejään kaupoissa. Rahoituksen he keräävät lahjoituksina tai huutokaupoilla eli varsin harmaalla alueella liikkuen.

Saksan pohjoisimmassa osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa on viiniä voitu valmistaa kaupallisiin tarkoituksiin vuodesta 2009 lähtien yhteensä kymmenen hehtaarin alueella. Rheingaulainen viinitila Balthasar Ress hankki heti oikeudet 0,3 hehtaarin alueeseen tuulisella Syltin saarella Pohjanmerellä ja sai näin itselleen Saksan pohjoisimman viinitarhan tittelin. Syltin viinitarha on vain Reissin etäpiste, itse viinit valmistetaan Rheingaussa. Sen sijaan mansikka- ja viinitila Ingenhof Malentessa, keskellä kauneinta holsteinilaista luontoa, on ainoa yrittäjä, jonka viinien koko valmistusprosessi todella tapahtuu Pohjois-Saksassa. Näillä kulmilla on paljon järviä ja suomalaisella on kovin kotoinen olo maisemien puolesta. Itämeri on kivenheiton päässä ja Hampurista Ingenhofiin ajaa vain puolisentoista tuntia.

viinitila Ingenhof palsta

Vierailin Ingenhofin tilalla eräänä alkukeväisenä päivänä. Tilan omistaja Melanie Engel otti minut vastaan iloisesti hymyillen, kahvitteli, kierrätti ympäri tilaa ja maistatti tilan tuotannon – ja kantoi koko puolitoistatuntisen ajan muutaman kuukauden ikäistä vauvaansa mukanaan. Maatilayrittäjällä ei ole aikaa äitiysloman pitämiseen. Ingenhofin tila toimii jo kolmannessa polvessa, mutta vasta Melanie on tuonut aiemmin mansikkatilana tunnetun maatilan portfolioon aivan uuden tuotteen: viinin. Kun Schleswig-Holsteinin osavaltio sai vuonna 2008 oikeuden alkaa tuottaa viiniä ja viljelyluvat pantiin hakuun, ei Melanie epäröinyt hetkeäkään. Kukaan Ingenhofin tilalla ei tiennyt viinintekemisestä mitään, mutta heillä oli jo olemassa toimiva maatila ja käyttämätön rinnepalsta, jonka he aavistivat sopivat viininviljelyyn. Etelänpuoleinen, suojainen rinne oli liian jyrkkä, jotta se olisi soveltunut muiden tilan tuotteiden viljelyyn, mutta palstaa ei silti oltu haluttu myydä. Melanie teetti kalliit tutkimukset paikan maaperästä ja ilmastosta ja niiden tulos oli positiivinen: palsta oli kerrassaan ihanteellinen viininviljelyyn. Metsän suojaamassa aurinkoisessa rinteessä vallitsee poikkeuksellisen lämmin mikroilmasto ja kivinen maaperä sitoo lämpöä itseensä. Ingenhof sai luvan viininviljelyyn kolmen hehtaarin alueella. Ensimmäiset köynnökset istutettiin vuonna 2009 ja heti seuraavana vuonna oli aika pullottaa ensimmäinen tuotos.

Tätä nykyä Ingenhofin tilan vuosituotanto on noin 15ooo pulloa, josta kaksi kolmaosaa on valkoviiniä. Viljeltävien rypälelajikkeiden tulee soveltua pohjoisiin oloihin, jossa runsaat sateet lisäävät hometautien riskiä, halla on jokakeväinen riesa ja kasvukausi kolmisen viikkoa maan eteläosia lyhyempi. Tällaisia ovat laboratoriossa kehitellyt uudehkot lajikkeet; valkoinen Solaris ja punaiset Regent ja Cabernet Cortis (josta tilalla valmistetaan blanc de noir -valkoviiniä). Lisäksi viljellään pienissä määrin Muscarista, josta tehdään kevyesti kuohuvaa viiniä (Perlwein). Maistamistani viineistä kuohuviini Secco oli tilan heikoin lenkki: hyvin kevyesti kupliva, puolimakea, parfyyminen ja erikoisesti seljankukkamainen. Tuoreimman vuosikerran kuiva Solaris oli niin aggressiivisen hapokas, että se peitti alleen hedelmäisyyttä. Paljon miellyttävämpi oli saman vuosikerran puolikuiva versio. Korkeampi sokeripitoisuus toi viiniin kaivattua tasapainoa ja nosti esille sitruksisia ja persikkaisia elementtejä. Tämän viinin huolisin oikein hyvin kesäiseksi terassiviiniksi! Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki tilan punaviini, Regent 2014. Se oli raikas, samettisen pehmeä, punaisten marjojen dominoima (mansikkatilaan sopivasti tässä viinissä maistui selvästi mansikka!) ja kevyen tammisten sävyjen säestämä. Olin viinistä niin positiivisen yllättynyt, että ostin sitä yhden pullon mukaankin.

viintila Ingenhof Engel

Yllättyneitä ovat kuulema olleet monet tilalla vierailleet, jotka ovat saapuneet vahvoin ennakkoluuloin viininmaisteluun. Varsinkin omalla paikkakunnalla on pyöritelty päätä hullulle hankkeelle. Yrittää nyt tehdä viiniä täällä pohjoisessa, Itämeren ja Pohjanmeren välissä! Hiljalleen kriittiset äänet ovat laantuneet, kun viinintuotanto on jatkunut onnistuneesti vuodesta toiseen ja turistivirrat kasvaneet. Kilpailijoita ei silti ole ilmaantunut. Viiniä tekemällä ei näillä leveysasteilla tahkota rahaa. Ingenhofillakin viini on vain yksi talon monista tulovirroista turismin ja mansikoiden ohella. Ilmasto on oikukas, infrastuktuuri yksinäisellä viinintekijällä heikkoa eikä omaa, paikan päällä työskentelevää viinintekijää ole vielä löytynyt. Toistaiseksi pohjoissaksalainen viinintuotanto on vielä kuriositeetti. Viinintekijät saattavat itse uskoa tuotteidensa mahdollisuuksiin kilpailla laadussa varsinaisten viinialueiden kanssa ajan kuluessa, mutta lainsäädännön puolesta näillä kulmilla ei tulla näkemään Qualitätswein-statuksella merkittyä viiniä vielä pitkiin aikoihin.

 

Weingut Ingenhof on kätevä pysähdyspaikka, jos matkustat Saksaan autolautalla. Travemünden satamasta perille ajaa vajaassa tunnissa. Ingenhofin tilalla on lomamajoitusta ja kahvila. Viereiset pikkukaupungit Plön ja Eutin ovat viehättäviä kesäkohteita, joissa molemmissa on kaunis vanhakaupunki sekä preussilaistyylinen linna. Rantalomailijan kohde puolestaan on Timmendorfer Strand Itämeren rannalla, aivan Travemünden kupeessa.

Italia on myös valkoviinimaa

viinikupla
March 29, 2017

Mikä on ensimmäinen mielikuvasi italialaisista viineistä? Punaviini, eikö vaan? Jokin pehmeä ja kypsän hedelmäinen pastan ja pizzan kylkeen paritettava punkku tai kenties suuta kuivattava Chianti, joka huutaa seurakseen lihaa. Tai vaihtoehtoisesti prosecco, jota kaikki tuntuvat haluavan juuri nyt. En ollut oikeastaan koskaan ajattelut, että Italiassa saatettaisiin tehdä loistavia valkoviinejä. Vasta viimevuotiset matkani avasivat silmäni. Mutta kuvaavaa on, että kun selitin innostuneena Italiassa asuneelle ystävälleni miten ihastunut olen italialaisiin valkkareihin, hän katsoi minua kuin hullua. Che??

Kullakin Italian viinintuotantoalueista on omat signatuurirypäleensä, joista valmistetuista valkoviineistä ollaan erityisen ylpeitä. Luettelen niistä tärkeimmät pohjoisesta etelään. Keskityn vain kuiviin viineihin.

Alto Adige
Italian pohjoisin viinialue sijaitsee Alppien juurella ja rinteillä. Vuoristoseudulla ilmasto on korkeudesta johtuen huomattavavsti viileämpää kuin muualla maassa. Niinpä Alto Adigen valkoviineissä on samaa raikkautta ja mineraalisuutta kuin pohjoisempien viinimaiden antimissa. Rypälelajikkeetkin ovat varsin pitkälle samoja kuin akselilla Saksa-Itävalta-Alsace: Pinot Bianco eli Pinot Blanc/Weissburgunder, Pinot Grigio eli Pinot Gris/Grauburgunder, Gewürztraminer, Riesling… Myös Chardonnay ja Sauvignon Blanc menestyvät täällä. Henkilökohtaisesti olen ollut vaikuttunein alueen Pinot Bianco -viineistä. Älä missään nimessä jätä kokeilematta jos vastaasi tulee sellainen.

Friuli-Venezia Giulia
Maan koilliskulmassa sijaitsevaan viinialueeseen vaikuttaa myös Alppien läheisyys. Vuorokauden lämpötilanvaihtelu on suurta, sillä öisin vuoristosta laskeutuu viileää ilmaa, niin että päivän paahteessa kypsyvät rypäleet kehittävät myös hyvän hapokkuuden. Tältä alueelta tulee iso osa Proseccosta, mutta valkoviiniä etsivän kannattaa suunnata katseensa erityisesti Colli Orientali del Friulin Pinot Grigioihin. Saat kokonaan toisenlaisen kuvan Pinot Grigiosta, joka muualla maassa on valitettavan usein neutraalia ja mitäänsanomatonta bulkkia. Ei Friulissa.

Veneto
Valpolicellasta ja Amaronesta tunnetun viinialueen ykkösvalkoviini on Garganega-rypäleestä valmistettu Soave, jonka maine maailmalla ei valitettavasti vielä ole palautunut 80-luvun huonojen massaviinien ajoista. En itse ole vielä varauksettoman ihastunut Soaveen testaamieni perusteella, mutta ne kuitenkin aina listataan maan parhaimmistoon. Etsi käsiisi Soave Classicoa tai Superiorea, jotka ovat tasamaan sijaan rinteillä kasvaneista rypäleistä tehtyä viiniä. Ja mielellään ikääntyneempä tavaraa, jos sellaista löydät, Soaven nimittäin luvataan ikääntyvän tyylikkäästi.

Piemonte
Barolon, Barbarescon ja muiden upeiden punaviinien joukosta löytyy myös valkoviinihelmi: Gavi. Se valmistetaan Cortese-rypäleestä, joten pidempi versio nimestä kuuluu Cortese di Gavi. Gavi di Gavi puolestaan on Gavin kunnan alueella valmistettua valkoviiniä. Gavit olivat Soaven tapaan muodissa 80-luvulla, mutta DOCG-statuksen viini on saanut vasta vuosituhannen taitteessa. Gavi on kuiva, raikas, mineraalinen ja upean kukkainen ja hedelmäinen viini.

Toskana
Mikä mahtoi olla ihkaensimmäinen viini, joka sai Italiassa DOC-luokituksen, kun järjestelmä luotiin? Se ei ollut mikään tunnetuista punaviineistä, vaan toskanalainen Vernaccia di San Gimignano, jota valmistetaan keskiaikaisen San Gimignanon ympärillä. Tämä Vernaccia-rypäleen versio tuottaa täyteläisiä, mutta kirpsakan hapokkaita valkoviinejä, joissa on kukkaisuutta ja kitkerä jälkimaku. Pidempään kypsytetyt Riservat ovat usein myös raskaasti tammitettuja. Vietin muutaman päivän San Gimignanossa, mutta en onnistunut kehittämään suurta rakkautta alueen kovasti hehkutetuille valkoviineille. Sen sijaan ihastuin hedelmäisiin Toskanan rannikkoseudulta tuleviin Vermentino di Toscana -viineihin. Vermentino on tosin kuuluisampi Sardiniassa.

Vernaccia di San Gimignano

Vernaccia di San Gimignano kypsyy varhain ja niinpä se oli kesäkuun lopussa näin kehittynyt.

Marche
Keskisen Italian itäisellä rannikkoseudulla sijaitsevan Marchen ylpeys on Verdicchio dei Castelli di Jesi DOCG. Verdicchio voi olla epäkiinnostava pöytäviini, mutta Jesin kaupungin alueelta tuleva DOCG-viini on puhdasta eleganssia. Näin raikas ja mineraalinen viini näiltä leveysasteilta hämmästyttää. Verdicchio dei Castelli di Jesi on hapokas ja aromimaailmaltaan vihreä, jälkimaussa paahdettua mantelia.

Umbria
Toskanan ja Marchen väliin sijoittuva Umbria tuottaa 60-prosenttisesti valkoviiniä, joista nimekkäin on Orvieto DOC. Se on sekoiteviini rypälelajikkeista Grechetto, Procanico ja muista alueella sallituista valkoviinilajikkeista. Nykyään Orvieto on tyypillisesti kuiva, keskihapokas, raikas ja persikkainen.

Campania
Roomasta alaspäin ilmasto alkaa olla jo varsin kuumaa ja se näkyy viinien tyylissä. Sekä puna- että valkoviinit Italian eteläisemmissä osissa ovat muhkeita ja kypsän hedelmäisiä, pehmeämpiä. Campaniassa on kaksi valkoista tähteä: Fiano ja Greco. Niiden tärkeimmät appellaatiot ovat Fiano di Avellino DOCG ja Greco di Tufo DOCG. Edellinen on uhkean kukkainen, hunajainen, pähkinäinen ja mausteinen. Jälkimmäinen on myös parfyyminen, mutta mineraalisempi.

Muu, mikä?
Tästä alaspäin matkani Italian valkoviinien seurassa on vielä kesken. Olen toki juonut edullisia Catarrato- ja Grillo-valkkareita Sisiliasta, mutta niissä ei ole ollut mitään mieleenpainuvaa. Kuuleman mukaan etelän valkoviinit tekevät kovasti tuloaan ja Sisiliasta löytyy jo kulttimaineessa olevia naturaaliviinituottajia. Ne eivät vielä ole vakiinnuttaneet paikkaansa Italian valkoviiniklassikoiden joukossa, mutta tulevaisuus näyttää millaiseen maineeseen ne pääsevät.

Onko edeltävässä listassa itsellesi tuttuja viinejä? Tai onko jokin oleellinen viini unohtunut? Mitkä Italian valkoviinit ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?