Category: ilmiöt

Miksi punaviini aiheuttaa päänsärkyä?
viinikupla
November 15, 2020
viinipäänsärky

Tilataanko puna- vai valkoviiniä? Valkoista, toivoo moni ystävistäni, sillä punaviini kuulemma laukaisee päänsäryn. Viinipäänsärky iskee jo yhdestä lasillisesta, melko nopeastikin, kertovat ilmiöstä kärsivät. Samaa ei tapahdu valkoviinin kanssa. Mikä siis selittää punaviinin laukaiseman päänsäryn? Yhtä, selkeää syytä ei ole löydetty, mutta selitystä on haettu ainakin näistä tekijöistä.

1. Sulfiitti

Sulfiitit ovat rikkiyhdisteitä, joita esiintyy luonnostaan tietyissä elintarvikkeissa ja joita lisätään säilöntäaineiksi. Ne saattavat aiheuttaa yliherkkyyttä, minkä vuoksi etiketissä on mainittava, jos niitä on käytetty tuotteessa. Sulfiitteja on kaikissa viineissä, sillä niitä syntyy luontaisesti käymisprosesseissa. Sen lisäksi suurimpaan osaan viineistä lisätään sulfiitteja säilyvyyden vuoksi. Ne estävät haitallisten mikrobien kasvua ja säilyttävät viinin tuoreuden, siis estävät sitä muuttumast etikaksi. Sulfiitin merkitys viinin säilyvyydessä oivallettiin jo vuosituhansia sitten.

Sulfiitteja lisätään sekä puna- että valkoviineihin. Itse asiassa valkoviineihin sulfiitteja lisätään usein enemmän kuin punaviineihin. Eniten sulfiitteja on makeissa viineissä, estämässä jäännössokerin käymistä pullotetussa viinissä. Paljon sulfiitteja on myös esimerkiksi kuivatuissa hedelmissä, pullotetussa sitruunamehussa tai hapankaalissa. Jos nämä eivät aiheuta yliherkkyysoireita, on viinipäänsäryn syy tuskin sulfiiteissa.

2. Histamiini

Ikääntyneissä elintarvikkeissa, kuten juustoissa ja punaviinissä on histamiineja, mikä voi aiheuttaa allergisen reaktion ja päänsäryn. Punaviineissä histamiinia voi olla 20-200 % enemmän kuin valkoviinissä. Jos kärsit allergiaoireista, joihin antihistamiini tehoaa, voit testata auttaisiko se myös punaviinin suhteen.

3. Tanniini

Tanniinit ovat fenoliyhdisteitä, joita on viinirypäleen kuoressa, siemenissä ja rypäletertun rangassa. Punaviinit valmistetaan siten, että rypäleistä puristettua mehua uutetaan kuorien kanssa, jotta niistä saadaan viiniin väriä, rakennetta ja makua. Tästä syystä tanniineja on punaviineissä, mutta valkoviineissä vain vähän. Tanniinit eivät maistu vaan tuntuvat suussa: suuta kuivattavana, ikeniin takertuvana, jopa pureksittavana vaikutelmana.

Eri rypälelajikkeissa on eri määrä tanniineja. Tunnetuimpia tanniinisia rypälelajikkeita ovat Nebbiolo, Cabernet Sauvignon, Syrah, Monastrell ja Sangiovese. Myös kypsytys uudessa tammessa lisää tanniinien määrää viinissä. Siksi esimerkiksi Bordeaux’n punaviinit ovat tanniinisia, sekä rypälelajikkeiden että valmistustavan vuoksi. Vähätanninisimpia lajikkeita puolestaan ovat esimerkiksi Pinot Noir, Grenache/Garnacha tai piemontelainen Barbera. Myös monet Beaujolais’n Gamay-rypäleestä tehdyt viinit ovat vähätanniinisia ja kepeitä, joskin erityisesti cru-tason viinejä valmistetaan toisenlaisin menetelmin, niin että lopputulos on intensiivisempi, tanniinisempi ja pitkäikäisempi.

Punaviinin lisäksi tanniineja on runsaasti esimerkiksi mustassa teessä. Jos epäilet tanniineja viinipäänsäryn syyksi, voit tehdä testin teellä. Liota teepussia 5-10 minuuttia normaalia pitempään ja kokeile, laukaiseeko valmis tee päänsäryn.

4. Jokin muu, mikä?

Joskus viinipäänsäryssä on kyse yksinkertaisesti yksilöllisistä eroista. Migreeniin taipuvaisilla punaviini varmasti laukaisee päänsäryn helpommin. Joskus kyse on kehon hormonaalisesta toiminnasta, kun viinipäänsärky ilmaantuu välillä, mutta ei aina. Itse en ole erityisemmin päänsärkyyn taipuvainen, mutta joskus päänsärky saattaa iskeä yhdestä lasillisesta, jos olen syönyt huonosti tai en ole juonut tarpeeksi vettä.

Uskaltaako viinipäänsärkyä poteva sitten ollenkaan juoda punaviiniä? Jos syy ei selvästi ole missään yhdessä tekijässä, sulfiiteissa, histamiinissa tai tanniineissa, voi kokeilla korottaa rimaa viinin laadun suhteen. Halvoissa, massatuotetuissa viineissä on yleisesti ottaen enemmän erilaisia lisättyjä kemikaaleja, joilla viini saadaan tasalaatuiseksi, kuin laatuviineissä. Jotkut vannovat myös alkuviinien nimeen. Niiden filosofiaanhan kuuluu valmistaa viini mahdollisimman puhtaasti, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta.

Quinta Vale d. Maria: Portugalin parasta viiniä?
viinikupla
September 15, 2019
Quinta Vale d. Maria punaviini

Hyvä ystäväni on asunut Lissabonissa jo kymmenisen vuotta. Hänen portugalilainen miehensä keräilee viinejä – mutta ainoastaan portugalilaisia. Tälle patrioottisuudelle on tullut lempeästi naljailtua vuosien mittaan, vaikka olenkin aina arvostanut heiltä saatuja tuliaisviinejä. Kerran heidän kyläillessään luonani päätin järjestää sokkotastingin. Valitsin neljä laadukasta punaviiniä eri maista, niiden joukossa yksi portugalilainen, huputin pullot ja pyysin miestä valitsemaan viineistä parhaan. Portugalilainen viini ei voittanut kenenkään mielestä.

Tulosten selvittyä sain valituksia siitä, että en ollut valinnut kovin hyvää esimerkkiä portugalilaisesta viinistä. Lopulta mies myönsi tietävänsä kyllä, että muuallakin osataan tehdä hyviä viinejä. Mutta jos omassa maassa on tarjolla niin paljon laadukasta tuotantoa, niin ei hänellä ole tarvetta juoda muunmaalaisia viinejä. Tämän ymmärsin. Ja olen samaa mieltä siitä, että Portugalissa osataan tehdä loistavia viinejä, erityisesti punaviinejä. Euroopan maista Portugali tarjoaa omasta mielestäni parasta hinta-laatusuhdetta. Suomalaisetkin ovat sen huomanneet. Alkon tilastojen mukaan portugalilaisten viinien kulutus nousee huimaa vauhtia joka kvartaalilla. Valitettavasti suuri osa siitä on laatikkoviinejä tai edullisimman kategorian viinejä. Jos valitsee Alkon hyllystä alle kympin punkun, se kannattaa poimia portugalilaisten joukosta, mutta laadukaampien portugalilaisten – sekä punaisten että valkoisten – viinien valikoima saisi kyllä kasvaa.

Francisca Van Zeller
Francisca Van Zeller

Minulla oli onni päästä tutustumaan yhteen portugalilaisista laatuviinintuottajista, kun Quinta Vale d. Marian Francisca van Zeller äskettäin vieraili Suomessa. Viinintekeminen kulkee Franciscalla verissä. Hänen isänsä suku on tehnyt portviinejä katkeamatta neljän sadan vuoden ajan. Quinta Vale d. Maria puolestaan on perustettu Franciscan äidin suvun viinitiluksille. Franciscan isä, Cristiano van Zeller, on jo 16 vuoden ajan kulkenut markkinoimassa Douron viinejä neljän muun tilan edustajan kanssa nimellä Douro Boys. Aiemmin pääasiassa portviineistä tunnettu alue onkin noussut mailmanmaineeseen laadukkaiden punaviinien tuottajana.

Cristiano van Zeller osti Quinta Vale d. Marian vuonna 1996 ja on sen jälkeen sekä laajentanut että modernisoinut tilaa, mutta samalla vaalinut tilusten vanhoja, nyt 60-80 vuoden ikäisiä viiniköynnöksiä. Myös viininvalmistuksessa yhdistyy moderni teknologia tiettyihin ikivanhoihin menetelmiin. Portviiniin käytetyt rypäleet poljetaan edelleen rikki jaloin miesvoimalla (tunnin kestävä poljentaoperaatio on kuulemma niin rankka treeni, että naiset jättäytyvät siitä suosiolla pois). Viinit ovat sekoiteviinejä eri lajikkeista, kahdesta jopa 41:ään lajikkeeseen. Portfoliosta löytyy niin edullisia ja raikkaita arkipunkkuja (muutaman euron hintainen entry level -viini Rufo löytyy myös Alkon valikoimista, joskin huomattavasti hintavampana), portviinejä kuin upeita ja kompleksisia valko- ja punaviinejä, jotka kuuluvat Portugalin hinnakkaimpiin.

Quinta Vale d. Maria portviini 1969
Quinta Vale d. Maria Vinha da Francisca

Viime keväänä Van Zellerit olivat kahden vaiheilla sen suhteen, pitäisikö heidän viininsä lähettää kilpailemaan Wines of Portugal Challengeen. Kyseessä on maan tärkein viinien arviontilaisuus, jossa kotimaiset ja kansainväliset viiniasiantuntijat valitsevat parhaat edustajat eri kategorioissa, tällä kertaa 1400:n viinin joukosta. Van Zellerit epäröivät siksi, että kilpailuun osallistuminen maksoi. Mutta he päättivät kuitenkin lähteä mukaan, ja lopputulos oli se, että Quinta Vale d. Marian Vinha da Francisca 2016 valittiin sekä parhaaksi punaviiniksi että koko kilpailun parhaaksi viiniksi. Kannatti siis osallistua.

On makuasia, mitä viiniä pitää parhaana. Mutta selvää on, että Quinta Vale d. Maria tuottaa maan parhaimmistoon kuuluvia viinejä. Ja lisää vastaavia löytyy Dourosta muitakin. Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli matkustaa Douroon…

Suomalaista viiniä?
viinikupla
January 19, 2019
Tämä näky ei ole Suomesta.

Äskettäinen uutinen sai minut lähestulkoon tyrskäyttämään kahvit rinnuksille: Fiskarsin panimon omistajakaksikko on ryhtynyt tekemään viiniä! Suomessa! Noita Winery on osa urban winery -trendiä, jossa viinintuotanto tuodaan viinirinteiden kupeesta kaupunkiin. Urban winery -tiloja löytyy monista maailman metropoleista Sydneystä New Yorkiin – ja nyt myös Fiskarsista, josta ei aivan ensimmäisenä tule mieleen adjektiivi urbaani. Yleensä kaupunkitilojen rypäleet tulevat, jos nyt eivät aivan lähialueilta, niin ainakin samasta maasta. Lontoolainen, tunnettu ja palkittu kaupunkitila London Cru hankki aiemmin rypäleitä eri puolilta Eurooppaa, mutta viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin he turvautuivat yksinomaan englantilaisiin rypäleisiin.

Noita Wineryn kohdalla voi kerrankin käyttää kulunutta lausetta, että “asioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä”. He tekevät viiniä, jota ei saa nimittää viiniksi, vaan virallisesti se on mieto rypäleistä käymisteitse valmistettu juoma. Noita Wineryn mieto rypäleistä käymisteitse valmistettu juoma tehdään itävaltalaisista luomurypäleistä. Valkoiseksi rypäleeksi on valittu Riesling ja punaiseksi Blaufränkisch. Hipsterihengen mukaisesti juomat on valmistettu naturaaliviinien tapaan; ne ovat siis saaneet käydä luonnonmukaisesti ilman kaupallisia hiivoja, sulfiitteja lisätään mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan, kirkasteita ei käytetä eikä viiniä suodateta.

Parin lukemani arvion perusteella lopputulos on varsin onnistunut. Peukutan ehdottomasti ennakkoluulotonta kokeilua, mutta hanke herättää silti mielessäni muutamia periaatteellisia kysymyksiä. Onko kyse suomalaisesta viinistä? Vai itävaltalaisesta? Vai itävaltalais-suomalaisesta? Kummalla on lopputulokseen enemmän vaikutusta, rypäleillä ja niiden kasvupaikalla vai viininvalmistuksen taidolla? Molemmilla näkemyksillä on omat kannattajansa ja koulukuntansa. Osa nostaa valokeilaan osaavaa ja kokenutta viinintekijää, joka kykenee valitsemaan oikeat käymis- ja kypsytysmenetelmät kullekin viinille, ja harjaantuneiden aistiensa avulla luomaan optimaaliset sekoitukset. Esimerkiksi suurten samppanjatalojen kellarimestareiden taitoja ihaillaan – mutta isojen volyymien tilat ostavatkin rypäleet monesta paikasta, niin että terroirin merkitys häivyttyy taustalle. Reimsin samppanjataloista voisi muuten aivan hyvin käyttää nimitystä urban winery.

Toinen joukko taas korostaa rypäleiden merkitystä. Huonoista rypäleistä ei saa hyvää viiniä. Terroir, viinitarhan ilmaston, maaperän ja bakteeriston kokonaisuus vaikuttaa siihen, millaisia rypäleet ja niiden myötä valmis viini on. Samasta lajikkeesta samanlaisin menetelmin valmistettu viini on aivan toisenlaista toisella puolella maailmaa. Jopa naapuritarhan samasta lajikkeesta tehty viini voi olla selvästi erilainen. Naturaaliviinien tarinaan kuuluu romantisoitu näkemys luonnonmukaisuudesta, suorastaan luonnon taianomaisuudesta: viiniä ei tehdä, se syntyy itsestään. Kuitenkin vakavasti otettavien naturaaliviinien valmistajat korostavat kokonaisuuden merkitystä. Pellolta pulloon on yhtenäinen kaari, alusta loppuun asti samaa jatkumoa. Kun tämä kaari särjetään, ja viini valmistetaankin jonkun toisen jossain toisessa maassa kasvattamista rypäleistä, onko lopputulos vielä naturaaliviiniaatteen mukainen? Myös käytännölliseltä kannalta rypäleiden kuljettaminen mantereen halki kuulostaa riskialttiilta. Kuinka pian ja missä kunnossa ne ovat perillä viininkorjuun jälkeen? Yleensä rypäleistä pyritään puristamaan mehu mahdollisimman pian korjuun jälkeen, jotta aromit ja hapot säilyisivät mahdollisimman hyvinä.

Toisin kuin Ruotsi, Suomea ei ole EU:ssa luokiteltu virallisesti viinintuottajamaaksi, eikä se ole sellaiseksi pyrkimässäkään. Harrastelijaviininkasvattajia maastamme kyllä löytyy monia, mutta lähitulevaisuudessa Suomessa ei ole mitään edellytyksiä tuottaa riittävän laadukkaita rypäleitä kaupalliseen tarkoitukseen. Noita Wineryn viinit tuskin tulevat saamaan avainlippua etikettiinsä kotimaisuuden merkiksi. Alkuhämmennyksestä toivuttuani pidän silti ideaa hauskana ja kannatettavana. Suomalaisia viinintekijöitä – palkittujakin sellaisia – on maailmalla jo liuta, mutta ehkäpä tästä alkaa suomalainen urban winery -trendi?

Noita Wineryn viinejä on kuulema maisteltavissa Helsinki Natural Wine -tapahtumassa Korjaamolla 22.-23.3. Taidan mennä testaamaan.

Kalifornian viinit tarjoavat jokaiselle jotain
viinikupla
March 20, 2018

kalifornian viinit

Kalifornian viinit ovat jääneet minulla katveeseen siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden saatavuus Saksassa on olematon. Alkon valikoimakaan ei vielä hurraahuutoja herätä. Sitäkin ilahtuneempi olin, kun sain kutsun Hampurissa järjestetyille kalifornialaisten viinien messuille. Vihdoinkin koitti tilaisuus paikata aukkoja tiedoissa ja makunystyröissä!

Kalifornian viinien lyhyt historia

Amerikan mantereen tunnetuimmat ja kalleimmat viinit tulevat Kaliforniasta. Se on loogista sikäli, että tällä alueella tuotetaan yli 90% koko Yhdysvaltojen viineistä, ja viininvalmistuksella on Kaliforniassa pitkät perinteet. Pelkästään historia ja volyymi eivät kuitenkaan selitä kalifornialaisten viinien nousua maailmanmaineeseen. Tarvittiin myös eurooppalaisten viinikriitikoiden hyväksyntä ja tarina, joka on kuin suoraan amerikkalainen ryysyistä tähtiin -unelma.

1800-luku oli kalifornialaiselle viinintuotannolle rajun kasvun ja kukoistuksen aikaa. Sitten iskivät ongelmat: ensin ylituotannosta seurannut hintojen romahtaminen, sitten Euroopankin viinitarhat tuhonnut phylloxera-hyönteinen ja lopulta markkinat romuttanut kieltolaki vuosien 1920 ja 1933 välillä. Kieltolain ja sotien jälkeen hiljalleen uudelleen käynnistynyt viinituotanto vastasi kuluttajien tarpeisiin, joka oli makeaa ja/tai geneeristä bulkkiviiniä. Uusi kukoistuskausi alkoi vasta niinkin myöhään kuin 1970-luvulla. Amerikkalaiset kuluttajat alkoivat kiinnostua viineistä, uusia viinitiloja syntyi tihenevällä tahdilla, ja viinien laatuvaatimukset kohosivat.

Muiden kuin amerikkalaisten tietoisuuteen kalifornialaiset viinit nousivat yhdessä yössä Pariisissa vuonna 1976 pidetyn sokkomaistelun seurauksena. Judgement of Paris -nimellä tunnettu tilaisuus oli Pariisissa toimivan brittiläisen viinikauppiaan järjestemä tasting, jossa arvostetut ranskalaiset viinituomarit maistoivat sokkoina rinnakkain ranskalaisia ja kalifornialaisia viinejä. Valkoviinien kategoriassa kilpailivat Chardonnayt ja punaviineissä vastakkain olivat Bordeaux’n parhaimmisto sekä Cabernet Sauvignon Kaliforniasta. Kaikkien yllätykseksi kalifornialaiset viinit voittivat molemmat kategoriat. Tämä takasi useiden kalifornialaisten tuottajien nousun kertaheitolla kulttimaineeseen. Enää kukaan ei epäillyt, etteikö Kaliforniasta voisi tulla ensiluokkaisia viinejä.

Tyyli vakiintuu

Uuden nousukauden kokeneessa Kaliforniassa ykkösrypäleiksi nousivat Chardonnay ja Cabernet Sauvignon, jotka monille amerikkalaisille kuluttajille ovat valko- ja punaviinin synonyymeja. Tyypilliseksi tyyliksi vakiintui raskas ja runsas, kypsän hedelmäinen, runsaasti tammitettu ja korkea-alkoholinen viini, jollaisia maailman johtava viinikriitikko Robert Parker suosi. Mitä korkeampia pisteitä tietyt viinit keräsivät, sitä useampi halusi jäljitellä niiden tyyliä. Kalifornian tasainen, vähäsateinen ja lämmin ilmasto takasi sen, että rypäleiden poimimiselle ei ollut kiirettä. Mitä kypsempiä rypäleet ovat, sitä enemmän sokeria niissä on, ja sitä korkeampi on valmiin viinin alkoholipitoisuus. Viineistä tuli vuosi vuodelta yhä raskaampia, kunnes saturaatiopiste tuli vastaan. Maailmalla jo jonkin aikaa vaikuttanut kevyempien viinien trendi tuntuu Kaliforniassakin.

kalifornian viinit

Kalifornia on muutakin kuin Chardonnayta ja Cabernet Sauvignonia

Chardonnayn ja Cabernet Sauvignonin ohella Kaliforniassa viljellään laajaa kirjoa erilaisia rypälelajikkeita. Ilmasto saattaa vaihdella pienelläkin alueella sen verran merkittävästi, että lämpimän ja viileän ilmaston rypälelajikkeita voidaan viljellä lähes rinta rinnan, mikä on verrattain harvinaista. Kaliforniassa ei yksittäisten viinitarhojen merkitys ole yhtä suuri kuin Euroopassa, viinejä myydään brändi eikä terroir edellä. Tietyt alueet ja tietyt rypäleet assosioituvat silti toisiinsa, kuten esimerkiksi Lodi ja Zindanfel, Monterey ja Chardonnay tai Russian River Valley ja Pinot Noir. Muistatko 14 vuoden takaisen suurmenestykseen nousseen indie-elokuva Sidewaysin, jossa kaksi kaverusta reissaa Kalifornian viiniseuduilla? Elokuvan päähenkilö Miles rakasti yli kaiken Pinot Noiria ja ylisti sitä vuolaasti. Sidewaysin ilmestymisen jälkeen Pinot Noirin myynti kasvoi maailmanlaajuisesti. Vastaavasti Milesin inhoama Merlot on kärsinyt elokuvan tuomasta huonosta maineesta siitä asti. Myönnän, että itsellänikään ei ole ollut erityisen positiivinen mielikuva Merlot’sta, joka useimmissa ravintoloissa on geneeristä, halpaa italopunkkua. Merlot ja Zinfandel pääsivätkin yllättämään minut messuosastolla positiivisimmin. Näihin pitää tutustua paremmin!

Moderni Kalifornia

Messujen yhteydessä osallistuin Master Sommelier Geoff Kruthin pitämään seminaariin The Unknown California. Geoff kuvasi viinityylien muuttumistaa heiluriliikkeenä: kun heiluri on saavuttanut lakipisteen, se singahtaa täysin toiseen päähän. Viime vuosina Kalifornian viinihipsterit ovat suosineet mahdollisimman vähäalkoholisia ja minimaalisella interventiolla tehtyjä viinejä. Molemmissa ääripäissä mennään kuitenkin helposti yli, eikä Geoff tuntunut erityisesti arvostavan 10,5 tilavuusprosentin Cabernet Sauvignoneja, joita kuvasi yksinkertaisesti raaoiksi. Hänen mielestään heiluri on onneksi hilautumassa enemmän keskelle. Kalifornialaiset viinit eivät siis automaattisesti ole superraskaita ja korkea-alkoholisia, vaan tyyliin voi vaikuttaa sadonkorjuun ajankohdalla.

Napa Valley ja Sonoma alkavat olla sekä uusille viinintekijöille että kuluttajille liian kalliita alueita, joten katseet suuntautuvat uusille alueille. Laadullisesti lupaavina nousevina alueina Geoff piti Kalifornian itäosia. Laatu maksaa silti, eivätkä kalifornialaiset viinit mitenkään voi kilpailla hinnassa eteläamerikkalaisten tai edes eteläeurooppalaisten viinien kanssa. Me pääsimme ohjatussa tastingissa kokeilemaan muun muassa Rieslingiä ja Albarinoa Napa Valleysta, Grüner Veltlineriä Sonomasta, Vermentinoa Carneroksesta ja Sangiovesea Alexander Valleysta. Kaikki olivat kiinnostavia ja laadukkaita viinejä, ja hyviä esimerkkejä Kalifornian viinien monipuolisuudesta. Eurooppalaisilla markkinoilla niitä silti tullaan tuskin näkemään. Geoff kehui 20-30 dollarin pulloja hyväksi diiliksi, mikä kirvoitti saksalaiselta viinikauppiaalta vastalauseen: miksi ostaa 20 dollarin Sangiovesea Kaliforniasta, kun puolet halvemmalla saa yhtä laadukasta eurooppalaista? Kun seminaari oli ohi ja suuntasimme messuosastolle maistelemaan tarjolla olleita viinejä, kävi selväksi mitä kalifornialaiset haluavat eurooppalaisille tarjota ja mitä eurooppalaiset Kalifornialta odottavat.

Chardonnayta ja Cabernet Sauvignonia.

Kun viinimaku muuttuu
viinikupla
February 25, 2018

viinimaku
Tätäkään viiniä en ehkä olisi osannut arvostaa jokunen vuosi sitten.

Kävin viikonloppuna viinimessuilla (WeinFrühling Hamburg). Silmäilin etukäteen listaa tuottajista, joiden viinejä messuilla on. Innostuin, kun näin listassa alsacelaisen viinitilan, jonka Grand Cru Rieslingiin ja Gewürztramineriin ihastuin kovasti pari vuotta sitten. Vihdoinkin tilaisuus hankkia heidän viinejään, joita ei muuten mistään saa!

Kiertelin messuilla ja maistelin muutamia viinejä, jotka kuulostivat kiinnostavilta. Elblingiä Moselista, Piwi-viinejä eli hometaudeille resistanteista uusista lajikkeista tehtyjä viinejä Pfalzista, rivi kreikkalaisia, Syrah Nahesta. Lopulta saavuin suurin odotuksin alsacelaisen tilan ständille ja ojensin lasini täytettäväksi. Mutta mitä ihmettä: kaikki maistamani viinit olivat kovin raskaita ja tunkkaisia! Tarkistin puhelimeni sovelluksesta, mitä vuosikertaa olin viimeksi ostanut mukaan. Näemmä täysin samaa kuin mitä nyt oli tarjolla, 2012. Mihin oikein olin ihastunut näissä viineissä viimeksi??

Kaksi vuotta ei ole kovin pitkä aika, mutta omalla kohdallani nämä vuodet ovat tarkoittaneet intensiivistä paneutumista viineihin ja se on mitä ilmeisimmin muuttanut viinimakuani tavallista nopeammin. Viinikursseilla olen saanut pintapuolisen läpileikkauksen maailman erilaisiin viinityyleihin. Ennen kaikkea päätin ottaa asiakseni tutustua kunnolla saksalaisiin viineihin. Olen matkustellut eri alueilla, maistellut uusia rypäleitä ja päässyt jonkin verran jyvälle siitä, millaisia tyylejä niissä on ja mitkä kolahtavat minuun. Pitkäaikainen altistuminen pääasiassa saksalaisille viineille on johtanut siihen, että olen tottunut niihin ja alkanut arvostaa niitä aivan eri tavalla kuin ennen. Tällä hetkellä pidän selkeästi eniten viileän ilmanalan viineistä, niin punaisten kuin valkoistenkin kohdalla.

Viinmaku on mitä henkilökohtaisin asia. Ja ennen kaikkea se on makuasia. Teinivuosinani isäni tokaisi kerran: “On olemassa kahdenlaista musiikkimakua: hyvää ja huonoa. Sinulla, Päivi, on huono maku. Minulla on hyvä maku.” Tuo lausahdus muistuu mieleeni aina, kun joku sanoo, että makuasioista ei voi kiistellä. Kiistellä toki voi, ja isäni tavoin jotkut todellakin jopa arvottavat makuja. Objektiivisesti tarkasteltuna ei kuitenkaan ole olemassa hyvää ja huonoa makua. Tämä pätee myös viineihin. Viinialan ammattilaisen makumieltymykset eivät automaattisesti tarkoita, että ne olisivat parempia kuin tavallisen pulliaisen mieltymykset. Viiniasiantuntijalla on toki laaja vertailupohja, mitä vasten arvioida maistamiaan viinejä. Hän kykenee soveltamaan viineihin yhtenäisiä kriteereitä ja kuvailemaan niitä tunnistettavalla tavalla. Mutta se, mistä viineistä hän erityisesti pitää, on yksilöllistä. Myös viiniasiantuntijoiden henkilökohtaiset makumieltymykset menevät ristiin.

Viiniasiantuntija makumieltymys on yhtä henkilökohtainen kuin sinunkin.
Se ei ole automaattisesti parempi, eikä sitä tarvitse jäljitellä.

Minusta on hieman vaivaannuttavaa, jos joku ystäväni ilahtuu siitä, että pitää samasta viinistä kuin minä. Ajatuksenjuoksu silloin on, että koska minä tiedän viineistä enemmän, täytyy minun makuni olla hienostuneempi. Samasta syystä monet arastelevat tuoda minulle viiniä kylään tullessaan, tai ajattelevat, että viinin täytyy olla tavallista kalliimpaa. Ei, korkeampi hinta ei takaa, että viini olisi “parempaa” tai enemmän minun makuuni. Edes se, että joku arvostettu viinikriitikko on antanut korkeat pisteet viinille ei tarkoita, että minä pitäisin siitä. Vastaavasti kaikki eivät todellakaan pidä niistä viineistä, joihin minä olen ihastunut. Viinin antaminen lahjaksi on siksi aina hakuammuntaa, puolin ja toisin.

Haastavuutta lisää se, mihin alussa viittasin: ihmisen viinimaku voi muuttua ajan mittaan. Se, mikä joskus oli suurinta herkkua, ei ehkä jonkun ajan kuluttua enää säväytä. Ja se, mihin ei aiemmin halunnut koskea pitkällä tikullakaan, saattaa puhutella myöhemmin uudella tavalla. Kirjoitin aiemmin siitä, miksi sama viini ei aina maistukaan samalta. Filosofisesti ajateltuna viiniharrastuksessa on kyse kahden elävän organismin kohtaamisesta. Viini elää ja kehittyy vielä pullottamisen jälkeenkin. Siksi saman vuosikerran pullote maistuu erilaiselta ajan myötä – ja eroa voi olla jopa yksittäisten pullojen välillä. Lisäksi konteksti vaikuttaa makukokemukseen. Seura, ruoka, tunnelma, ennakko-odotukset ja aiemmat kokemukset samantyyppisestä viinistä ohjaavat osaltaan sitä, millaisena koemme viinin. Minä itse elän ja kehityn, näen asiat eri valossa uusien kokemusten myötä. Ei mikään ihme, että yhtenä hetkenä arvostan viinissä erilaisia asioita kuin toisena. On siis aivan normaalia, että viinimaku muuttuu. Enhän enää kuuntele samaa musiikkia kuin 10 tai 20 vuotta sitten, vaikka joskus nostalgiasyistä palaankin vanhojen kappaleiden pariin – aivan kuin joskus hankin viiniä, johon liittyy paljon muistoja.