Viinitorstai: oranssi viini

viinikupla
March 2, 2017

Pheasant's Tears Chinuri oranssi viini

Harvoin tulee viinipulloa avatessa mietittyä sen tarinaa; millaisissa maisemissa ja olosuhteissa viini on valmistettu ja keiden käsien kautta se on kulkeutunut minulle asti. Toisaalta harvoin tulee avattua pulloa, jolla on niin vahva tarina kuin tällä georgialaisella oranssilla viinillä.

Viinipiireissä oranssi viini on erittäin kuumaa kamaa siinä missä myös alkuviinitkin (natural wines). Itse asiassa moni oranssi viini onkin valmistettu alkuviinien tapaan mahdollisimman vähällä puuttumisella viinin valmistukseen. Käyminen tapahtuu spontaanisti, ilman kaupallisten hiivojen käyttöä. Valmista viiniä ei suodateta eikä kirkasteta. Jos satut vierailemaan ajan hermoilla olevassa viinibaarissa, saatat bongata listalta oranssit viinit omana kategorianaan. Ne ovat periaatteessa valkoviinejä, siis valmistettu valkoisista rypäleistä, mutta valmistusmenetelmä on yhdessä kohtaa ratkaisevan erilainen. Tavallisesti valkoviiniä valmistettaessa rypäleistä prässätään mehu, jonka jälkeen rypäleiden kuoret poistetaan ja rypälemehu saa käydä. Oranssien viinien kohdalla sen sijaan kuoret ja kypsät rangatkin saavat jäädä uuttumaan mehuun pitkäksi aikaa, muutamasta viikosta jopa puoleen vuoteen. Valkoisten rypäleiden kuorista irtoaa tällöin väriä ja tanniineja, minkä seurauksena viini on tumman kullan tai meripihkan värinen ja rakenteeltaan valkoviinille epätyypillisen roteva ja tanniininen. Siksi oranssia viiniä ei ongelmitta voi luokitella valkoviiniksi vaan sille on sorvattu oma kategoriansa.

Vaikka oranssi viini on vasta hiljattain ilmestynyt viinilistoille, ei kyseessä kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Itse asiassa tällainen valkoviinin valmistustapa on hyvin vanha ja perinteinen. Georgiasta on löytynyt jäänteitä 6000 vuotta vanhasta kvevris-viiniruukusta. Oranssin viinin uusi tuleminen on sekin peräisin Georgiasta. Perinteiset kvevris-ruukut on tehty savesta ja vuorattu mehiläisvahalla. Ruukut suljetaan ja haudataan maan alle, mikä takaa luontaisesti tasaisen viileän ympäristön viinin käymiselle ja kehittymiselle. Harvoin näkee yhtä eksoottista viininvalmistusta, katso ja lumoudu vaikka itse: Making Wine in Qvevri. Toinen keskeinen alue, jossa valmistetaan oranssia viiniä, on koillis-Italia ja naapurit Slovenia ja Kroatia. Viime vuosina ilmiö on levinnyt nopeasti ja oranssia viiniä valmistetaankin jo joka puolella maailmaa.

Oma ensikosketukseni oranssiin viiniin tapahtui georgialaisen Pheasant’s Tears -tilan Chinuri-viinin avulla (vuosikerta 2013). Pheasant’s Tears on amerikkalaisen kuvataiteilijan vuonna 2007 Georgiaan perustama viinitila, jossa tuotetaan viinejä alkuperäisillä menetelmillä. Chinuri on heidän kevyin ja raikkain oranssi viininsä (tai amber wine, niin kuin he itse sitä kutsuvat). Mutta jos tämä oli kevyttä kamaa, niin olisipa kiinnostavaa maistaa stydimpää tavaraa. Viini oli samea ja väriltään pikemminkin tumma kulta kuin meripihka. Tymäkässä tuoksussa oli ensialkuun voimakasta yrttisyyttä, jonka alta löytyi myös eksoottista hedelmää. Maultaan viini oli täysin kuiva ja yrttisen kitkerä. Mieleeni tuli lähinnä jokin erikoinen katkera olut. Romanialainen mieheni sen sijaan nyrpisti heti nenäänsä ja totesi, että tämä haisee ihan samalle kuin heidän maassaan tyypillinen käynyt vehnäseos, jota käytetään tuomaan happamuutta keittoihin. Saatte ehkä tästä jotain kuvaa siitä, millainen viini oli kyseessä..? Not my cup of tea.

Lopuksi vielä vinkki, jos joku kuitenkin rohkaistuu ostamaan oranssia viiniä: pullon pohjalla saattaa olla reilu kerros sedimenttiä, joten pulloa pitää käsitellä varoen ettei se sekoitu ja samenna koko viiniä. Nosta pullo pystyasentoon viileään monta tuntia ennen avaamista, avaa sitten pullo liikoja heiluttelematta ja kaada lasiin tai dekantteriin varovasti.

Kun tietokone päättää, mitä viiniä juot

viinikupla
February 19, 2017

Alko voi olla pelottava paikka kokemattomalle kuluttajalle. Hyllymetreittäin tuotteita, joiden eroista ei ole hajuakaan. Ainoa navigointiapu on jaottelu maittain. Jos Argentiina herättää hyviä viboja, voi kuluttaja hakeutua oikean kyltin eteen, mutta senkin jälkeen vastassa on aivan liian paljon vaihtoehtoja. “Voinko auttaa”, saattaa myyjä tiedustella iloisesti, mutta mitä apua hänestä on, jos ei kykene selittämään tarkasti tarpeitaan ja toiveitaan? Minulle rautakaupat ovat tällaisia paikkoja, mutta muistan hyvin vielä ne ajat, kun viinikauppa herätti saman ahdistuksen. Kun ei osannut muotoilla sanoiksi sitä, mitä viiniltä halusi, oli uuden tuotteen kokeileminen sokkopeliä.

Virtuaalisessa viinikaupassa on aivan sama ongelma. Siellä tottumatonta asiakasta voidaan auttaa myös kertomalla viinigurujen, kaupan henkilökunnan tai asiakkaiden arvioita viineistä. On silti aivan yhtä vaikeaa tietää, pitääkö jonkin viinin tyylistä vaikka moni muu onkin siihen ihastunut. Kokeilupaketit, joihin kauppa on valikoinut hyväksi katsomansa tuotteet, on helppo lähestymistapa. Moni uusi asiakas tarttuu niihin, varsinkin jos paketti on alennuksessa. Jos sisältö on kuraa, ei asiakas palaa enää sivustolle. Tykkään yhä edelleen kokeilupaketeista, vaikka osaankin jo liikkua viinien maailmassa paljon keskivertokuluttajaa suvereenimmin. Äskettäin tilasin kuuden punaviinin setin verkkokaupasta, jossa myynnissä on vain saksalaisia viinejä. Muutoin olisi pitänyt tilata kuusi pulloa yhdeltä tuottajalta ja se tuntui liian riskialttiilta, kun halusi testata uusia tuottajia mutta ei voinut etukäteen tietää pitäisikö niiden tyylistä.

Amerikassa kuluttajalähtöisyys on viety kertaluokkaa pitemmälle. Olen törmännyt jo pariin verkkokauppaan, jotka toimivat kuin kirjakerho: jäsenyyttä ja tiettyä kuukausisummaa vastaan saa tietyn määrän kaupan valitsemia viinejä kotiin. Ei siinä vielä mitään, mutta viinien valinta perustuu asiakkaan mieltymyksiin. Yhdessä firmassa mieltymykset selvitetään siten, että asiakas saa aluksi kotiin kuuden minipullon setin. Kun hän on täyttänyt netissä arvionsa niistä, saa hän sen perusteella valikoidut seuraavat pullot. Mitä ahkerammin asiakas kommentoi saamiaan viinejä, sen tarkemmaksi maun kartoittaminen käy. Toisessa firmassa alkukartoitus tapahtuu nettikyselyn avulla, mutta sen jälkeen hommaa kalibroidaan tarkemmaksi asiakkaan palautteen perusteella. Algoritmit siis ohjaavat viinikauppaa. Periaate on sama kuin vaikkapa Netflixissä, joka ehdottelee yksilöllisesti lisää katsottavaa aiemman käyttäytymisen perusteella. Netflixin ehdotukset ovat varsin osuvia. Jos se toimii elokuvamaun kohdalla, miksei myös viinimaun?

Kokematon kuluttaja voi huokaista helpotuksesta. Valinnan vaikeus on ulkoistettu, joku muu tietää minua paremmin mistä pidän. Asetelmassa arveluttaa kuitenkin se, että ohjataanko kuluttaja vakiintuneisiin uomiin? Miten voi koskaan kohdata uusia elämyksiä viinin parissa, joka on täysin toisenlainen kuin aiemmin suosimat ja maistamat jos algoritmien mukaan sitä ei kannata edes tarjota? Toisaalta se, joka aina poimii hyllystä jonkin chileläisen alle kympin punkun, tulee varmasti tätä myötä testanneeksi viinejä paljon laajemmalla skaalalla kuin mihin oma-aloitteisesti olisi viinikaupassa ryhtynyt. Omistautunut viiniharrastaja ei tarvitse sitä, että kone arpoo hänen makunsa mukaiset viinit. Hän kyllä osaa itsekin löytää ne. Mutta aika iso osa kuluttajista, jotka eivät tiedä miten päin seisoisivat viinihyllyn edessä, varmasti tervehtisivät ilolla tällaista palvelua. Jos se vaan toimii. Näistä kahdesta firmasta nimittäin löytyy niin paljon tyrmääviä arvosteluja, että hyvä idea ei ole tainnut jalostua kuitenkaan käytännön tasolle niin kuin piti.

Toistaiseksi kustomoitu viinimyynti toimii vain Atlantin takana. Kuka Euroopassa ottaa kopin? Vai pitäisikö edes?

Viinibloggaajien flash mob: Travaglini Gattinara 2011

viinikupla
February 15, 2017

Viinibloggaajien yhteispostaus

Barolo on kuninkaiden viini ja viinien kuningas, kuuluu sanonta. Ainakin Barolo on Barbarescon ohella kiistattomasti Piemonten kallein viini ja rypälelajikkeensa Nebbiolon nimekkäin edustaja. Piemonte on Nebbiolon synnyinseutua eikä tuota rypälettä oikeastaan kasvateta onnistuneesti missään muualla. Piemontessa Nebbioloa on arvostettu jo keskiajalta lähtien siinä määrin, että Nebbiolo-köynnöksen irtileikanneille langetettiin kova sakko – ja rikoksen uusimiseen syyllistyneet saatettiin jopa hirttää. Nykyään lajikkeen arvostus näkyy sen kasvatukseen liittyvissä säännöissä: Nebbioloa saa viljellä vain tarkoin rajoitetuilla alueilla ja sille on varattu parhaat rinteet. Määriltään tästä rypälelajikkeesta valmistetut viinit muodostavat vain pienen vähemmistön Piemonten koko viinintuotannosta, 3%.

Barolon ja Barbarescon ohella Piemontessa on muitakin Nebbiolosta tehtyjä appellaatioita. Näistä kenties parasta hinta-laatusuhdetta tarjoaa Gattinara, joka itse asiassa 1800-luvulla hinnoiteltiin Baroloa ja Barbarescoa korkeammalle. Myöhemmin osat vaihtuivat ja Gattinara kulki alamäkeä, kunnes se 1990-luvulla saavutti DOCG-statuksen. Gattinaran rinteillä maaperä on vulkaanista ja ilmasto viileämpää kuin Barolon ja Barbarescon tuotantoalueilla. Siksi viinit ovat intensiteetiltään hieman Baroloa ja Barbarescoa kevyempiä. Tanniinit ovat pehmeämpiä, mutta hapokkuuden puolesta viinit vaativat pitkää kypsytystä saavuttaakseen tasapainon. Säädösten mukaan Gattinaraa pitää kypsyttää vähintään kolme vuotta ennen myyntiin laskemista ja siitä kaksi vuotta tynnyrissä.

Gattinaran tuottajista satavuotias Travaglini on suurin ja taatusti helpoiten saatavilla eri maissa. Tilan tavaramerkki on erikoisenmallinen pullo, jonka kurvit on kuulema suunniteltu siten, että sakka jäisi pulloon viiniä kaadettaessa. Tilasin viinin saksalaisesta nettikaupasta, jossa hinta oli vain parisen euroa Alkon hintaa (23,99 eur) edullisempi. Tällä kertaa siis Alkon hinnoittelu on varsin kohdillaan.

Viini on väriltään hailakan ja tiilenpunaiseen taittuva. Punaviinit menettävät ikääntyessään pigmenttiä ja värisävy taittuu oranssimpaan suuntaan. Nebbiolo on siitä pirullinen rypäle, että jo nuorena sillä on nämät ominaisuudet, mikä saattaa hämätä viiniä sokkona arvioitaessa.

Tuoksussa on kirsikkaa, vadelmaa, voimakasta yrttisyyttä ja sammaleista metsää. Maku jatkaa samoilla linjoilla: vadelmaa, karpaloa, mutta ennen kaikkea jotain, josta englanniksi käyttäisin termiä savory (mikä olisi paras vastine suomeksi??). Heti avaamisen jälkeen tanniinit tuntuivat turhan ärhäköiltä, mutta saatuaan ilmaa lasissa (=raivokasta hölskyttelyä) viini muuttui pian oikein miellyttäväksi. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti dekantointia jos olet meitä suunnitelmallisempi tai kärsivällisempi. Itse saavuin kotiin suoraan töistä vasta iltayhdeksältä ja istuin saman tien ruokapöytään. Mies kantoi eteen kukkoa viinissä ja avasi vasta siinä vaiheessa pyytämäni pullon. Ihanaa ruokaa ja ihanaa viiniä, jotka yhdessä muodostivat aivan mahtavan parin. Ja ennen kaikkea ihana mies, joka osaa kokata ja jonka kanssa on kiva jakaa viinipullo. Pus hänelle näin ystävänpäivän jälkitunnelmissa!

Käy toki lukemassa muidenkin viinibloggaajien ajatukset samasta viinistä. Kaikki postaukset ovat ilmestyneet samalla kellonlyömällä.
Copatinto
Loppasuut
Pullon henki
Rypäleistä viis

Viinihullun päiväkirja
Viinikartta
Wine and Finland

Missä kaikkialla viiniä voi viljellä?

viinikupla
January 9, 2017

Marraskuisen Napa Valleyn viinitarhoja vuonna 2011

Maailman suurimmat viinintuottajamaat ovat lämpimiä maita: Ranska, Italia, Espanja, Kiina(!), USA (pääasiassa Kalifornia), Chile, Argentiina, Australia, Etelä-Afrikka… Top10-listalle mahtuu myös Saksa. Usein kuulee sanottavan, että Saksa on pohjoisinta aluetta, jossa viiniä voidaan kasvattaa. Nyrkkisääntönä viininviljelysalueet sijoittuvat 30 ja 50 leveyspiirin välille sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla. Esimerkiksi Sisilian sijainti on 38° kun taas Saksan viinialueet sijaitsevat leveysasteilla 48°-51°. Viimeisen parin vuosikymmenen aikana rajoja on kuitenkin alettu venyttää viileämpään suuntaan. Katso vaikka tätä karttaa EU:n viininkasvatusalueista. Englanti alkaa olla tunnettu laatukuohuviineistään ja todennäköisesti pian myös muista viineistä. Olen maistanut myös loistavaa belgialaista kuohuviiniä. Viime kesänä raportoin Hampurin viinitarhasta ja suunnittelen vierailua vieläkin pohjoisemmalle viinitilalle Schleswig-Holsteinin osavaltiossa. Jopa Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa on useita viinitiloja. Viiniä todella kasvatetaan kaupallisiin tarkoituksiin kaikissa EU-maissa lukuunottamatta Suomea ja Baltian maita. Suomessakin muutamat edelläkävijät ovat aloittaneet kokeilun viininviljelyksestä, mutta onnistuneita ja myyntiin asti päätyviä tuloksia saadaan vielä odottaa.

Viiniköynnös tarvitsee kasvaakseen vettä, aurinkoa, lämpöä ja ravinteita. Maaperän suhteen viini ei ole nirso. Se kasvaa niin savisessa, kivikkoisessa kuin hiekkaisessa maaperässä. Liian ravinnepitoinen maa on itse asiassa haitallista, sillä silloin viini kasvattaa hirmuisella tahdilla lehtiä sen sijaan että tuottaisi rypäleitä. Joissakin paikoissa viini on lähes ainoa kasvi, joka menestyy karuissa oloissa. Kuivilla seuduilla köynnöksiä saatetaan joutua kastelemaan, sillä kuivuudesta kärsivissä köynnöksissä rypäleiden kypsyminen pysähtyy. Toisaalta taas liian sateinen ilmasto altistaa rypäleet helposti erilaisille hometaudeille ja sateinen kausi etenkin sadonkorjuun aikaan on vahingollista. Lämpöä pitää olla riittävästi mutta ei liikaa: liian paahteinen aurinko tekee rypäleistä nopeasti sokeripitoisia, mutta liian vähähappoisia ja toisaalta rypäleet altistuvat auringonpolttamille. Kuumimmilla viininviljelyalueilla parhaat viinit tulevat seuduilta, jotka joko sijaitsevat korkealla vuorenrinteillä tai meren läheisyydessä. Molemmilla on ilmastoon viilentävä vaikutus. Jos ilmasto on liian kylmä, eivät rypäleet ehdi kypsyä satokauden aikana. Silmut puhkeavat köynnökseen siinä vaiheessa, kun keskimääräinen päivälämpötila on 15-20 astetta. Saksassa se tapahtuu yleensä toukokuun aikana. Suomessa, öö… keskikesällä..?

Veneto, kesäkuu 2016

Miten ihmeessä siis näillä spekseillä viini voidaan ylipäänsä saada kasvamaan Suomessa? Oleellista on valita oikeat lajikkeet, jotka ovat sopeutuneet pohjoisiin oloihin. Köynnöksen pitää kestää pakkasta paleltumatta, olla resistentti taudeille ja kukkia myöhään, jotta silmut eivät altistu hallalle, mutta toisaalta tuottaa aikaisin kypsyviä rypäleitä. Pohjoisessa Euroopassa valon määrä kesällä kompensoi muutoin lyhyempää kasvukautta. Toinen tärkeä seikka on kasvupaikka. Viileämmissä maissa parhaiten menestyät köynnökset, jotka kasvavat etelänpuoleisessa rinteessä, mikä maksimoi valon ja lämmön määrän sekä suojaa hallalta tasamaata paremmin.

Ilmaston lämpeneminen tulee siirtämään viininviljelyn painopistetta yhä pohjoisemmaksi. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on jo tuonut mukanaan silminnähtävää lämpenemistä monilla viinialueilla. Toistaiseksi muun muassa Champagne ja Bordeaux ovat hyötyneet siitä, sillä kuluneen 15 vuoden aikana loistavia vuosikertoja on ollut tiheään. Näin ei tule jatkumaan loputtomiin. Tilastojen valossa seuraavan vuosikymmenten aikana moni perinteinen laatuviinialue muuttuu liian kuumaksi viininviljelyyn, tai vähintään paikallinen viinityyli muuttuu dramaattisesti. Hyötyjiä sen sijaan on muun muassa Englanti, jossa on tällä hetkellä hasardipeliä minä vuonna sato onnistuu ja minä vuonna ei. Saksan laatuviinialueet tulevat kasvamaan minun nurkilleni – ja Etelä-Suomessa pitäisi pystyä vakavissaan tuottamaan viiniä. Jää nähtäväksi, tapahtuuko se minun elinaikanani.

 

Viinivuoteni 2016

viinikupla
December 28, 2016

Vuosi 2016 vetelee viimeisiään, joten on aika heittäytyä nostalgiseksi. Kuluneen vuoden aikana maailma ympärillä on muuttunut taas asteen verran hullummaksi. Omassa elämässä ei tapahtunut mitään näkyviä muutoksia, mutta tämän vuoden aikana minusta on tullut täysiverinen viininiilo. Pikkusormen olin antanut jo kauan sitten, mutta nyt meni koko käsi. Alkuvuodesta aloitin ulkosuomalaisteemaisen blogin, mutta jo kolme kuukautta myöhemmin päätin, että oikeasti haluan kirjoittaa paljon enemmän viineistä – ja niin tämä blogi sai alkunsa. Samalla aloin opiskella viinitietoutta. Keväällä suoritin WSET 2-tason sertifikaatin ja parhaillaan opiskelen kolmostason kurssimateriaalia. Itse asiassa parin viikon päästä lennän viikoksi Lontooseen suorittamaan Advanced-tason kurssia. Ennustan jo, että siitä tulee yksi ensi vuoden kohokohdista.

Olen matkustanut yllättävänkin paljon vuoden 2016 aikana, tai tarkalleen ottaen sen ensimmäisellä puoliskolla. Olen käynyt Romaniassa, Portugalissa, Englannissa, kahdesti Italiassa sekä Suomessa. Kaikkiin matkoihin on jollakin tavalla liittynyt viini, ainakin paikallisten viinibaarien testaaminen jos ei muuta. Mutta kenties paras reissuista oli pikapyrähdys Venetoon. Pariin päivään mahtui kolme viinitilavierailua, monta mahtavaa ateriaa ja lukemattomia testattuja viinejä. Vastaavanlaisia lyhyitä reissuja voisin hyvin harkita seuraavallekin vuodelle, kun lentomatkat eri puolille Eurooppaa ovat lyhyet.

Kun harrastus on vielä näin alkutaipaleella kuin minulla, tulee vastaan koko ajan paljon uutta. Kuluneen vuoden aikana itselleni uusista tuttavuuksista olen ollut vaikuttunein Alto Adigen Pinot Biancoista, englantilaisesta kuohuviinistä, romanialaisista Pinor Noireista ja laatu-Riojasta. Kirjaan viiniarvosteluja itselleni muistiin Vivinoon vähän laiskahkosti, yleensä silloin jos jokin viini on erityisen hyvä tai erityinen pettymys. Lunttasin sieltä, mistä viineistä olen pitänyt eniten vuoden 2016 aikana. Listalta löytyi muun muassa Eric Lichtlén Goldert Grand Cru Riesling 2012 Alsacesta (tätä täytyy ostaa laatikollinen seuraavilta viinimessuilta), Quinta do Mouro Estremoz 2006 Alentejosta, Golanin Cabernet Sauvignon 2013 Israelista, Artadin Viñas de Gain 2013 Riojasta, Le Marognolen I Corsi El Nane Rosso Verona 2010 Venetosta (Amaronen tapaan valmistettu), Il Palazzonen Brunello di Montalcino 2009&2010 Toskanasta ja Abrilin Enselberg Reserve Pinot Noir 2012 Badenista. Mieleenpainuvia samppanjoita on tullut vastaan yllättävän vähän, varsinkin siihen nähden, että rakastan samppanjaa. Ehkä se kertoo siitä, että samppanjoihin olen paneutunut enemmän jo aiempina vuosina. Äskettäin korkkaamani Pol Roger Brut 2002 oli hieno, mutta enemmän kiksejä saan siitä, jos löydän hyvän hinta-laatusuhteen samppanjan.

Saksalaisista viineistä olen oppinut ehdottomasti eniten, panostinhan niihin kokonaisen kuukauden. Löysin vihdoin huikean hienoja Spätburgundereita, mutta valitettavasti floppejakin on tullut vastaan turhan usein. Laadukkaammat Rieslingit ovat jääneet pahasti taka-alalle, kun olen innokkaana tutustunut muihin lajikkeisiin. Ehkä ensi vuonna tsemppaan tällä saralla. Emme suunnittele matkoja minnekään Suomea kauemmas, mutta kotimaanmatkailuun (=Saksaan) aiomme tulevana vuonna panostaa. Nyt tiedän jo monta saksalaista viinitilaa, joiden tuotantoon haluan tutustua perusteellisemmin.

Viinivuosi 2016, olit minulle hyvä.