Viinitorstai: Glühwein

viinikupla
November 24, 2016

2016-11-24-15-47-03

“Mistä löytäisin suomalaistyylistä glögiä?” huhuili joku äskettäin eräällä saksansuomalaisten foorumilla. Hän sai varsin nopeasti huvittuneita vastauksia, joissa huomautettiin, että glögi on kylläkin kulkeutunut Suomeen keski-Euroopasta. Jo roomalaiset joivat kuumaa, maustettua viiniä. Keskiajalla viinin maustaminen oli kätevä tapa peittää sen virheet, siis parantaa dokabiliteettia. Hehkuviini on yksinkertaisimmillaan punaviiniä, jossa on mausteita ja sokeria maun mukaan. Mitään erityisen vakiintunutta reseptiä ei hehkuviinille ole Saksassa, mutta ainakin neilikkaa, kanelia ja oranssinkuorta tunnutaan käyttävän yleisesti. Suomalainen glögi eroaa hehkuviinistä siinä suhteessa, että se on useimmiten mehupohjaista, jota sitten on täydennetty viinillä tai terävämmällä (saksalaisetkin saattavat muuten juoda hehkuviininsä mit Schuss eli terästettynä). Glögi on myös oman näppituntumani perusteella imelämpää.

Glühwein eli hehkuviini on tolkuttoman suosittu juoma joulun alla. Perinteiset joulumarkkinat ovat avautuneet tällä viikolla (tuomiosunnuntain jälkeen) ja keräävät väkeä jouluun asti, muutamat jopa uudenvuoden yli. Joulumarkkinoita on kirjaimellisesti joka nurkalla, omassa kaupunginosassanikin niitä on kaksi ja keskustassa voi helposti harrastaa joulumarkkinahyppelyä. Suusta suuhun kulkee huhu siitä, missä on parhaat Glühweinit. Varsin moni Hampurissa muuten kehuu virolaisen kojun höögiveiniä Ottensenin joulumarkkinoilla.

Kaupassa 1,5 litran Glühwein-pullo maksaa noin 2,5 euroa. Joulumarkkinoilla parin desin annos Glühweiniä on tavallisesti 3 euroa. Tästä voi päätellä kaksi asiaa. Ensinnäkin hehkuviinin myyjillä on melkoiset katteet ja toisekseen Glühwein tehdään umpisurkeasta viinistä. Siihen käytetään sitä viiniä, mitä halvimmalla saadaan ja mikä ei muuhun tarkoitukseen kelpaa. Ja se ero, mikä eri kojujen Glühweinin välillä on, johtuu siihen käytetystä viinistä. Toiset ovat hankkineet vähän parempaa tavaraa ja se maistuu lopputuloksessa. Pahaa viiniä ei oikein onnistu peittämään edes mausteilla ja sokerilla. Ehkä arvaatkin, että en ole Glühwein-fani. Irvistelin yhden pakollisen mukillisen ihan sitä varten, että sain otettua kuvan blogiin. Mutta loppuvuonna taidan tilata joulumarkkinoilta taas lumumbaa, siis rommilla terästettyä kaakaota. Sillä kivahan markkinoilla on patsastella tunnelmaa imemässä, höyryävä mukillinen kädessä.

Toivoa on kuitenkin näkyvissä minullekin, sillä Saksan viini-instituutti mainosti juuri viinintekijöiden omaa Glühweinia. Tänä vuonna tarjolla on viinitilojen omista viineistään ja omilla mausteyhdistelmillään valmistamia viinejä nyt jo jokaiselta Saksan viinituotantoalueelta. Vähän epäilen, että eksyisivät Hampuriin asti, mutta täytyy katsella Glühwein-kojuja sillä silmällä.

Viinitorstai: Beaujolais nouveau

viinikupla
November 17, 2016

Image result for beaujolais nouveau est arrive

Vuodenkiertoon mahtuu monenlaisia viiniaiheisia juhlia, mutta yksi näkyvimmistä – Suomessakin – on eittämättä Beaujolais nouveau -päivä. Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina vyörytetään markkinoille Beaujolais’n viinialueen uuden sadon viini. Juuri sen nuorempaa tavaraa ei markkinoilta löydy, sillä viini tuodaan myyntiin nopean tuotantoprosessin päätteeksi vain 6-8 viikon kuluttua sadonkorjuusta. Maailmalle päätyy kaikkiaan kolmisenkymmentä miljoonaa pulloa, joista jopa seitsemän miljoonaa Japaniin. Googlettamalla löydät häkellyttäviä kuvia, jossa japanilaiset kirjaimellisesti kylpevät uuden sadon viinissä.

Ranskassa Beaujolais nouveau -päivä on yksi odotettuimmista ja rakastetuimmista vuotuisista juhlista. Le Beaujolais nouveau est arrivé! julistavat ranskalaislehdet ja ihmiset jonottavat keskiyön juhliin, jossa uuden sadon viini korkataaan ensimmäisen kerran. Suomessakin juhlintaan on liitytty jo pitkään, siellä tämän tavan itsekin opin. Saksalaisia sen sijaan ei voisi vähempää kiinnostaa ranskalaisten uuden sadon juhla. Ensimmäisenä marraskuuna tässä maassa juoksin viinikaupasta toiseen Beaujolais’n perässä. Kaikkialla tarjottiin ei-oota. Yhdessä kaupassa jouduin jopa väittelemään siitä, oliko kyseinen päivä marraskuun kolmas torstai vai ei. Lopulta löysin yhden ketjun, jossa tätä harvinaista tavaraa oli myynnissä. Mutta ei enää. Kun tänään toiveikkaana astuin saman liikkeen ovesta sisään ja huhuilin Beaujolais nouveaun perään, sain vastaukseksi pahoittelevat päänpudistukset. Se on kuulema kallistunut niin paljon, että tilaaminen ei kannata. Saksalaiset eivät mitenkään suostuisi maksamaan kymppiä tästä viinistä. (Jotkut ovat, sillä tilastojen perusteella Beaujolais nouveauta viedään Saksaan useita satoja tuhansia pulloja.)

Kiinnostavaa huomata, miten Beaujolais nouveaun suosio aaltoilee. Ilmiö sai alkunsa jo vuosikymmeniä sitten, mutta sitä vietettiin vain paikallisesti Beaujolais’n ja Lyonin baareissa ja bistroissa. Kun innostus levisi Pariisiin, oli vain ajan kysymys, milloin muu maailma seuraisi perässä. Vuonna 1985 lanseerauspäiväksi määrättiin marraskuun kolmas torstai. 80-luvulla Beaujolais-hype oli kuumimmillaan ja myynti kymmenisen miljoonaa pulloa nykyistä suurempaa. Sen jälkeen innostus on laskenut ja joskus markkinoille on päätynyt jopa täysin kelvotonta viiniä. Tuottajat ovat huomanneet, että vaikka Beaujolais nouveau myy vuodesta toiseen, se ei kohenna alueen viinien mainetta jos tuote on kuraa. Siksi moni viinintekijä näkee nykyään vaivaa sen eteen, että myös talon uuden sadon viinit olisivat kelvollisia. Monet eivät silti koske Beaujolais nouveau -viiniin pitkällä tikullakaan ja sitä saatetaan kutsua juomakelvottomaksi (imbuvable). Viini-innostuksen leviäminen Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan takaa kuitenkin laajat markkinat, jotka ovat valmiita maksamaan yhä suurempia summia pelkän hypetyksen vuoksi.

Tunnustan, minäkin olen sitä koulukuntaa, joka juoksee Beaujolais nouveaun perässä, vaikka ei itse viinistä erityisemmin pidäkään. Se on vain kiva traditio. Ja parhaimmillaan, joinakin vuosina, viini voi olla luokkaa “ihan kiva”. Virkistävän erilainen, jota on hauska juoda lasillinen-pari, mutta toista pulloa ei tee mieli hankkia. Miltä se sitten maistuu? Vähän raa’alta, sanoo muistikuvani. Uuden sadon viini on kepeää, kirpakkaa ja marjaista. Tyypillinen Beaujolais nouveaun aromi on banaani, joka kuulema syntyy viinin tekemiseen käytetyn tietynlaisen hiivan sivutuotteena.

 

Yhteenveto saksalaisten viinien kuukaudesta

viinikupla
November 2, 2016

2016-11-02-18-03-26

Julistin lokakuun saksalaisten viinien kuukaudeksi. Tämän yhden naisen kampanjan tavoitteena oli haastaa itseäni tutustumaan saksalaisten viinien kirjoon aiempaa laajemmin eikä aina vain kurotella sen näennäisesti vihreämmältä vaikuttavan ruohon suuntaan muihin viinimaihin.

Mitä join?
Kuukauden aikana ehdin maistaa viinejä yhdeltätoista Saksan kolmestatoista viinialueesta. Rypälelajikkeista tuli maistettua Rieslingiä, Weissburgunderia, Grauburgunderia, Silvaneria, Kerneriä, Scheurebeä, Chardonnayta, Spätburgunderia, Lembergeriä, St. Laurentia, Portugieseriä ja Dornfelder-voittoista cuvéeta.

Mitä en juonut?
Neljän pienimmän viinialueen (Hessische Bergstrasse, Mittelrhein, Saale-Unstrut ja Sachsen) viinejä on tosi niukasti tarjolla näiden alueiden ulkopuolella. Saksilaisia viinejä en nähnyt yhdessäkään kaupassa ja en ollut niin kaukaa viisas, että olisin tilaillut ajoissa verkkokaupasta tiettyä viiniä, joten jätän Sachseniin tutustumisen siihen kertaan, kun vihdoin matkaan Dresdeniin. Ehkä jo ensi kevään aikana. Rypälelajeista en jostain syystä tullut ostaneeksi Müller-Thurgauta eli Rivaneria, yhtä yleisimmistä Saksassa kasvatetuista rypälelajikkeista. Sitä olen toki juonut useasti aiemminkin, mutta en maistellut systemaattisesti. Yritän siis jatkossa hankkia käsiini jonkin vähän laadukkaamman Müller-Thurgaun kuin ruokakauppaversiot. Valkoisista rypäleistä maistamatta jäi vielä ainakin Bacchus, Elbling, Ortega ja Gutedel (jota tosin olen testannut sveitsiläisenä Chasselas-versiona), punaisista puolestaan Schwarzriesling (Pinot Meunier) sekä Dornfelder laadukaampana, yhden lajikkeen viininä. En myöskään juonut lainkaan kuohuviinejä tai makeita viinejä. Mielessä on parin kehutun kuohuviinituottajan nimet, mutta skumpat olisi pitänyt tilata jostain nettikaupasta. Saksalaisia laatukuohareita ei hevillä löydy edes viinikaupoista, liekö hinta liian korkea saksalaisille kuluttajille. Pysyttelin myös koko kuukauden kuivalla (tai siis kostealla, mutta ei makealla) linjalla, koska en erityisemmin pidä makeudesta viinissä. Teen poikkeuksen sitten kun vastaani osuu jotakin iäkkäämpää Spätleseä tai Ausleseä. Joulupöytään varmaan hankin jonkin neljännespullon Beerenausleseä.

2016-10-16-08-22-01

Mitä opin?
Vaikka mitä! Sain paremman käsityksen Saksan viinialueiden eroista ja sokkona sohimisen sijaan tiedän jo useampien laadukkaiden tuottajien nimiä. Löysin jopa kolme erinomaista punaviiniä. Spätburgunderin osasin jo odottaa laadukkaaksi, tosin kaksi ahrilaista punkkua olivat siinä suhteessa hienoisia pettymyksiä nimekkäästä tuottajasta huolimatta. Suurin yllättäjä punaisten puolella oli St. Laurent. Onneksi ensimmäinen kokeiluni tästä rypäleestä oli erinomainen, toiselta tuottajalta testaamani sen sijaan oli melko kehno. Kauan siinä meni, mutta nyt osaan suunnistaa itseäni miellyttävien saksalaisten punkkujen luokse ja tiedän mitä niistä seuraavaksi haluan kokeilla. Valkkareiden osalta minua ilahdutti löytää badenilainen Grauburgunder, joka intensiivisyydessään ja öljyisyydessään muistutti rakastamiani elsassilaisia Pinot Gris-viinejä. Useimmat edulliset Grauburgunderit kun ovat melko mitäänsanomattomia, vähän niin kuin Pinot Grigio Italiassa. Weissburgunder-rakkaus vahvistui entisestään ja pari Rieslingiäkin sykähdytti, vaikken tällä kertaa edes panostanut GG-tason lippulaivaviineihin. Löysin myös uuden suosikkituottajan edullisten arkiviinien osastolla.

Mitä nyt?
Siitä huolimatta, että kuukauden aikana tuli maistettua pääasiassa hyviä tai erinomaisia viinejä, oli kuitenkin mukavaa korkata kuun vaihteessa muhkea aussi-Shiraz. En edes ole mikään suuri uuden maailman punaviinien ystävä, mutta vaihtelu virkistää silti. Osaan jatkossa suunnistaa saksalaisten viinien joukossa aiempaa varmemmin. Tällaisesta intensiivisestä perehtymisestä yhteen aihepiiriin sai paljon irti. Seuraavaksi tutkan alla tulee olemaan Espanja, joka on minulle harmaata aluetta. Varastossa odottaa jo yhdeksän lupaavaa espanjalaista punkkua ja mietin vielä tulokulmaani tähän uuden alueen valloittamiseen: alue- vai rypälelähtöistä? Mutta tällä kertaa en rajoita itseäni vain yhden maan tuotoksiin. Kyllä ihmisen pitää nyt ainakin samppanjaa saada säännöllisesti vaikka olisi millainen kamppanja menossa.

Mikä on sopiva viinin hinta?

viinikupla
October 30, 2016

Viinilehtien juttuja luettuani olen tullut siihen tulokseen, että edullinen viini (“budget wine”) on erittäin suhteellinen käsite. Amerikkalaisissa julkaisuissa hehkutetaan usein edulliseksi alle 20 dollarin (noin 18 euroa) viinejä. Olisiko suomalaisen kuluttajan mielestä 18 euron hintainen viinipullo edullinen? Saati sitten saksalaisen?

Andre Clouet samppanja

Samppanja, jossa hinta-laatusuhde on todella kohdillaan. Kolmekymppiä on silti monille no-go.

Suomessa arkiviinin hinnan kipuraja tuntuu hilautuneen ylöspäin. Aiemmin kymppi oli se maaginen raja, jota ei mielellään ylitetty, mutta kympin hintakatto on alkanut nyt murtua. Siitä todistavat Alkon tilastot, joiden valossa kylläkin 9-10 euroa on myydyin hintaryhmä viineissä, mutta eniten viime vuodesta on kasvanut 11-12 euron hintaisten viinien myynti. Edullisempi kiinnostaa silti, minkä huomaa siitäkin, että Hesarin arvio alle kympin punaviineistä roikkuu luetuimpien juttujen joukossa. Sivumennen sanoen on sen vaan erikoista, että yhden sanomalehden yksi viiniarvio voi aiheuttaa sen, että kyseinen viini myydään päivissä loppuun koko maasta. Näin tapahtuu aina, kun Hesarissa annetaan viisi tähteä jollekin edullisehkolle viinille.

Saksassa suuren yleisön hintakipuraja on paljon alhaisempi. Ruokakauppojen viinit ovat enimmäkseen alle viiden euron hintaisia, joukossa on muutama satunnainen kympin viini. Niinpä vastaavasti varsinaisissa viinikaupoissa tarjonta alkaa siitä maagisesta viidestä eurosta ylöspäin. Mutta suurin osa saksalaisista ostaa viininsä ruokakaupoista, siis niiden alle vitosen viinien joukosta. Miehelläni on huone kimppakämpässä työpaikkakunnallaan ja joka kerta hänen kämppiksensä (hyvinpalkatut viisikymppiset miehet) jaksavat kauhistella sitä, että mieheni ostaa heille illaksi 7-8 euron hintaista viiniä. He eivät voisi kuvitellakaan maksavansa viinipullosta niin paljon. Toinen kämppiksistä on muuten kotoisin Württembergistä ja ostaa itse aina vain württembergiläisiä viinejä ja niihinhän ei kukaan muu halua edes koskea (TJEU: Trollinger).

Il Palazzone

Brunellot ovat törkeän kalliita. Todennäköisesti en olisi poiminut näitä kaupan hyllyltä, mutta kun pääsin maistamaan näitä tilalla, niin kukkaroa oli pakko venyttää edes yhden pullon verran molempia vuosikertoja.

Näkemys siitä, mikä viini on edullista, taitaa korreloida suoraan sen kanssa, kuinka kiinnostunut viineistä on. Jos on päässyt hyvien viinien makuun, niin alin hintakategoria ei meinaa tarjota riittävää laatua. Jos sen sijaan on tyytyväinen siihen tiettyyn neljän euron punkkuun, niin miksi haluaisi heittää ylimääräistä kymppiä viiniin, joka ei välttämättä kuitenkaan miellytä sen enempää? Itse en ole koskaan maistanut alle viiden euron hintaista viiniä, josta olisin pitänyt (hinta Saksassa kaupasta ostettuna siis, joissakin maissa suoraan tilalta voi toki saada hyviä arkiviinejä tuolla hinnalla). Hintaryhmässä 6-10 euroa tulee välillä vastaan helmiä ja on aina ilahduttavaa, jos alle kympillä löytää uuden suosikin. Silti huomaan itsekin useimmiten ostavani niitä 11-13 euron viinejä – jotka Suomessa maksaisivat  ainakin vitosen enemmän. Jos tuottaja tai alue on erityisen kiinnostava, niin maksan mielelläni enemmänkin, mutta en ehkä avaa näitä viinejä aivan yhtä helposti kuin edullisempia. Mitä kalliimpi viini, sen suuremmat odotukset siihen kohdistuu. Siksi kynnys sijoittaa paria-kolmeakymppiä enempää yhteen viinipulloon on korkea. Vaikka viini itsessään olisi hyvä, niin hinta-laatusuhde ei välttämättä tunnu olevan kohdillaan.

Kuukausi saksalaisia viinejä

viinikupla
October 1, 2016

2016-10-01-14-55-07

Asun maassa, jossa tuotetaan valtavasti hyviä viinejä. Alkuun join rieslingejä niin paljon, että melkein jo kyllästyin. Viimeisin ihastukseni on ollut Weissburgunder. Ostan sitä vähän joka käänteessä. En haluaisi jämähtää tällekään mukavuusalueelle, vaan haluan saada kattavamman kuvan saksalaisista viineistä. Se vaatii jonkin verran suunnitelmallisuutta, joten päätin, että julistan lokakuun saksalaisten viinien kuukaudeksi. Tässä kuussa aion juoda ainoastaan asuinmaani antimia, mahdollisimman monipuolisesti. (No okei, tulossa on myös yksi italialainen tasting, mutta se saa luvan olla ainoa poikkeus). Alkuun päästäkseni kävin hakemassa satsin viinejä ruokakaupasta(!), jossa on uskomattoman hyvä viiniosasto.

Seuraavan 31 päivän aikana ei tietenkään ehdi maistaa kaikkia rypäleitä ja tyylejä, jota Saksa tarjoaa. Aiemmin olen kirjoittanut muun muassa Silvanerista ja Trollingerista, joten ne skippaan nyt. Aion laajentaa skaalaani ainakin näillä:

  • vähintään yksi viini maan jokaiselta viinialueelta (tarkista alueet täältä)
  • pientuottajan laatukuohuviini
  • laadukas Spätburgunder
  • punainen cuvée, joka pohjautuu kansainvälisiin rypäleisiin
  • Kerner
  • Scheurebe
  • Rivaner
  • Grauburgunder
  • iäkkäämpi Moselin Auslese

 

Haastan mukaan muutkin viinibloggaajat. Listaa saa muokata omien katvealueidensa mukaan ja viinien saatavuuden mukaan. Onneksi kaikkea ei tarvitse ostaa pulloittain kotiin, loppukuussa Hampurissa on nimittäin luvassa viinimessut.