VDP.Grosses Gewächs -katselmus: maailman paras tasting?

viinikupla
September 13, 2017

Millaista on, kun harrastelijabloggaaja heitetään ammattilaistastingiin, joka on kuin rajaton karkkikauppa saksalaisia viinejä arvostavalle? Aika pahuksen hienoa.

Grosses Gewächs tasting

Viinimaailmassa vuosittaisia kohokohtia on muun muassa keväisin järjestettävä Bordeaux en primeur -tasting, jossa maistellaan Bordeaux’n alueen viimeisimmän vuosikerran viinit, jotka tässä vaiheessa vielä kypsyvät tynnyreissä. Maistelun perusteella maailman johtavat viinikriitikot kirjoittavat näppäimistö savuten arvionsa vuosikerrasta ja heidän tuomionsa määrää varsin pitkälle sen, kuinka korkeaksi näiden viinien hinnat kohoavat. Viinejä sijoittamismielessä ostavat kiirehtivät varaamaan huippuvuosikerran viinejä jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne ovat valmiita ja pullotettu.

Saksassa vastaava vuosittainen pääkatselmus on VDP.Grosses Gewächs -tasting, joka järjestetään loppukesästä Wiesbadenissa. VDP on Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymä, johon kuuluu tällä hetkellä 197 jäsentä, vain murto-osa Saksan kymmenistätuhansista viinintekijöistä. VDP:llä on oma laatuluokituksensa, jossa viinitarhat on jaoteltu laadun perusteella. Alimpana ovat tilaviinit, Gutswein, joiden valmistukseen on voitu käyttää rypäleitä laajemmalta alueelta. Seuraava taso on kyläviini, Ortswein, johon käytetään vain oman kylän perinteisten tarhojen rypäleitä. Seuraavalla tasolla rypäleiden alkuperä rajautuu yksittäisille tarhoille. Erste Lage -tittelin (vastaava kuin première cru -status Burgundissa) saaneet viinitarhat on erityisen hyväksi havaittu. Näiltä tarhoilta poimituista rypäleistä tehty viini on Erstes Gewächs ja pullossa on mainittu myös tarhan nimi. Kaikkein ylimpänä hierarkiassa ovat Große Lage (grand cru) -tarhat. Ne ovat palstoja, jotka alueen viljelijät ovat yhdessä tunnustaneet parhaiksi ja joista saadaan erityisen konsentroituneita ja kompleksisia viinejä, joilla on poikkeuksellisen korkea ikääntymispotentiaali. Nämä viinit on merkitty Grosses Gewächs -tunnuksella (tai lyhenteellä GG) ja niitä pidetään Saksan lippulaivaviineinä, crème de la crème. GG-viinit ovat aina kuivia ja ne on tyypillisimmin valmistettu joko Rieslingistä tai Spätburgunderista. Eri viinialueilla on eri säännöt siitä, mitkä lajikkeet ovat alueelle tyypillisiä ja siten kelvollisia GG-viiniksi, mutta nyrkkisääntönä muista lajikkeista kuin Rieslingistä ja Spätburgunderista valmistetut GG-viinit ovat melko harvinaisia.

Tuoreimman vuosikerran Großes Gewächs -tasting on eksklusiivinen katselmus, johon on kutsuttu mukaan noin 150 johtavaa viinikirjoittajaa tai -kauppiasta. Useimmille heistä tämä on vuosittainen rutiini. Tänä vuonna heidän joukossaan olin myös minä, suomalainen harrastelijakirjoittaja, joka oli saanut kunnian päästä mukaan Deutsches Weininstitutin järjestämän lehdistömatkan osana. Muina naisina purjehdin omalle, nimikoidulle paikalleni eturivin kunniapaikalla istuvien Jancis Robinsonin ja Stuart Pigottin ohi. Tältä varmaan tuntuu satunnaisesta muotibloggaajasta, joka yhtäkkiä heitetään Pariisin muotiviikoille Anna Wintourin ja muiden alan gurujen sekaan. Paistaako minusta jo kauas se, etten ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa?

Kolmipäiväisessä katselmuksessa on mahdollista maistella yli neljääsataa Saksan parasta viiniä. Meillä oli aikaa vain yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia, joten oli tärkeää tutkia listaa jo etukäteen ja miettiä, mihin haluaa keskittyä. Itse päätin paneutua erityisesti Spätburgundereihin, sillä ihan joka päivä ei tule tilaisuutta maistella rinta rinnan Saksan eri alueiden GG-tasoisia punkkuja. Niiden saatavuus kun on rajallinen ja usean kymmenen euron (joissakin tapauksissa jopa satojen eurojen) hintakin hillitsee kokeilunhalua. Nostin esiin läppärini, johon olin ladannut excel-taulukon tarjolla olevista viineistä. Jos aikoo maistaa putkeen useampaa kymmentä viiniä, on pakko kirjoittaa muistiinpanoja, jotta hommassa pysyy ryhti ja viinien eroja tulee analysoitua tarkemmin. Sitten sutaisin lapulle ensimmäisen maistelusatsin ja oman paikkani numeron, nostin lapun ilmaan ja saman tien tarjoilija tuli hakemaan sen. Tämä tasting tapahtuu istualtaan ja nuoret tarjoilijat – joista useat ovat viinitilojen nuorempaa sukupolvea – hoitavat viinien roudaamisen pöytiin. Lista on jaoteltu noin kuuden viinin setteihin, yhdellä tilauksella saa siis eteensä kuutta eri viiniä. Kaikki tapahtuu hiljaisuuden vallitessa, tänne ei olla tultu seurustelemaan.

Grosses Gewächs tasting

Sitten vain hommiin. Aloitin Rieslingeistä, ensin pari settiä Moselista, sitten Nahesta ja Pfalzista. Rheingaun jätin välistä, sillä olimme edelliset kaksi päivää kolunneet Rheingauta ja osallistuneet Erstes Gewächs -tastingiin. Koska kukaan ei odota minulta pätevää analyysiä vuoden 2016 GG-viineistä, saatoin suhtautua tähän oppimistilanteena. Millaisia eroja löytäisin eri alueilta peräisin olevien saman lajikkeen viinien välillä? Moselin Rieslingit olivat intensiivisiä, kypsän hedelmäisiä, mineraalisia, mutta pyöreitä. Erinomaisen juotavia jo näin nuorina. Nahen Rieslingit olivat kirkkaita ja puhdaspiirteisiä, mutta hapokkuus oli selvästi kiristävämpää. Pfalz sijoittui tyylillisesti näiden kahden väliin. Ennen lounastaukoa ehdin testata vielä kaksi settiä Weissburgundereita sekä Badenin Grauburgunderit. Näistä löytyivät topit ja flopit. Pfalzilaiset Weissburgunderit veivät jalat alta, muun muassa Knipserin Kirschgarteniin täytyy vielä ehdottomasti palata. Baden sen sijaan sai minulta täystyrmäyksen molempien lajikkeiden osalta: liikaa tammea, liian raskaita, liian alkoholisia. Käytäväkeskusteluiden perusteella mielipiteet jakaantuivat Badenin Grauburgundereiden osalta; osa inhosi niitä minun laillani, osa ihastui.

Lounas tarjoiltiin viereisen hotellin ravintolassa. Matkamme paras ateria, kehuivat seuralaiseni. Kenties yksi parhaita aterioitani Saksassa, naurahdin vastaukseksi. Jälkeenpäin kuulin, että ravintolalla on yksi Michelin-tähti. Ei mikään ihme. Takaisin maistelusaliin palatessa vastaan tulvahti etanolinen ilma. Satojen viinien kaataminen lasiin ja lasien pyörittely usean tunnin ajan oli tehnyt tehtävänsä.

Lounaan jälkeen siirryin Spätburgunderien pariin. Aloitin Ahrista – ja Ahrista vaikutuin myös eniten. Upeita, elegantteja viinejä, joissa napakat hapot, kirkkaassa tuoksussa punaista marjaa ja metsäisyyttä ja pitkä jälkimaku. Useammankin Ahrin viinin kohdalla adjektiivien joukkoon päätyi “herkullinen” ja J.J. Adeneuerin sekä Jean Stoddenin merkkasin vielä itselleni kahdella huutomerkillä. Muutaman maistamani Rheinhessenin ja Pfalzin Spätburgunderin kohdalla vaihtelu tyylissä ja laadussa oli suurempaa. Niistä kiinnostavimmaksi nousi Kellerin Morstein, jonka savuinen, mineraalinen ja ei-hedelmävetoinen tyyli erottui joukosta. Badenin ja Württembergin Spätburgunderit kasvavat Ahria lämpimämmissä olosuhteissa ja se tuntui viineissä kypsempänä marjaisuutena ja runsaampana yleisilmeenä. Württemberg yllätti positiivisesti, aiemmin kun olen tutustunut vain alueen edullisiin yleisviineihin. Badenista löytyi helmiä, erityisesti Franz Keller, mutta myös joidenkin Spätburgundereiden kohdalla tammen käyttö oli päässyt överiksi.

Näiden jälkeen turnauskestävyyteni alkoi hiipua. Olin päässyt flow-olotilaan, maistelusta oli tullut tietyllä tavalla meditatiivista. Numerot lapulle, lappu ylös, uudet viinit lasissa, lasin pyöräytys, nuuhkaisu, maistaminen, sylkäisy, muistiinpanojen nakuttaminen, seuraava viini, lasit tyhjäksi, uusi numero lappuun ja sama uudestaan ja uudestaan. Tämä on ihan mahtavaa, kunpa vastaavia tilaisuuksia tulisi useamminkin! Mutta kun väsymys iski noin 60 viinin jälkeen, oli parasta lopettaa, vaikka uteliaisuus olisikin vaatinut kokeilemaan vielä lisää. Illalla juttelin lehdistömatkalla mukana olleen amerikkalaisen viinijournalistin Elin McCoyn kanssa (jonka artikkelia olin muuten sattunut siteeraamaan äskettäisessä postauksessani). Hän on rutinoitunut viinitapahtumien kävijä, joka osallistuu säännöllisesti muun muassa Bordeaux’n en primeur -tastingiin, mutta Grosses Gewächs oli hänelle ensimmäinen kerta. Hänen mukaansa missään ei ole katselmusta, jonka puitteet olisivat yhtä hiotut ja toimivat kuin Wiesbadenissa. Maailman paras tasting? Sitä mieltä ovat monet. Ainakin ikimuistoinen.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Mittelrhein on linnojen ja viinin ystävien kohde

viinikupla
August 26, 2017

Mittelrhein viinialueMittelrhein viinialue

Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.

Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.

Mittelrhein viinialue

Matthias Müller Mittelrhein viinialue

Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.

Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.

Mittelrhein viinialue linna

Miten sinne pääsee?

Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

 

Viinivaelluksella Sachsenissa

viinikupla
June 20, 2017

*yhteistyö: Saksan viinitiedotus

Schloss Wackerbath

Suurin osa Saksan viinialueista sijaitsee maan lounaisosissa, Rein-, Main- ja Mosel-jokien varrella, lähellä Ranskan rajaa. Usein unohtuu, että entisen Itä-Saksan alueellakin on kaksi laatuviinialuetta. Saale-Unstrut sijoittuu kartalla varsin keskiseen Saksaan, Sachsen-Anhalt puolestaan aivan itään, lähelle Tsekin ja Puolan rajaa. Juuri tuonne jälkimmäiselle alueelle suuntasimme vappuviikonloppuna, jolloin kaikilla Saksan viinialueilla järjestettiin WeinWanderWochenende eli viinivaellusviikonloppu.

Elben rannoille sijoittuva Sachsen on Saksan pienin laatuviinialue. Noin 500 hehtaarin viljelypinta-ala levittäytyy 50 kilometrin matkalle Dresdenin ympäristössä. Vertailun vuoksi Saksan suurimmalla viinialueella Rheinhessenissä viljelypinta-ala on 26 300 hehtaaria. Viininviljelyn perinteet ovat Sachsenissa pitkät: ensimmäinen kirjallinen viittaus on jo vuodelta 1161. Myös Saksan ensimmäinen viininviljelyyn keskittynyt instituutti perustettiin 1800-luvulla Sachsenissa sijaitsevaan Meißeniin. DDR:n ajoista muistuttaa se, että yhä suurin osa alueen viinistä valmistetaan joko osuuskunnissa tai osavaltion omistamalla tilalla. Viini-innostus on kuitenkin kasvavaa, uusia tiloja ilmaantuu koko ajan eikä kokeilunhalua puutu.

viiniköynnös viinialue Sachsen

Sachsenissa valmistetaan pääasiallisesti valkoviinejä ja suurin osa tuotannosta on kuivaa. Yleisimmät lajikkeet ovat muualta tuttuja: Müller-Thurgau, Riesling ja Weißburgunder. Mutta niiden ohella viljellään lukemattomia vähemmän tunnettuja lajikkeita ja uusia risteytyksiä. Omasta mielestäni kiinnostavin paikallinen lajike oli aromikas Traminer, joka on sukua Gewürztraminerille. Muita maistamiani lajikkeita, joita en ennestään tuntenut, olivat muun muassa hieman Rieslingiä muistuttava Johanniter sekä Cabernet Blanc ja Souvignier Gris. Punaisista lajikkeista yleisimpiä ovat Spätburgunder ja Regent. Viileä ilmasto tekee viininvalmistuksesta haastavaa. Valkoviinit ovat raikkaita ja hapokkaita, mutta usein hieman ohuita ja raa’alta vivahtavia. Helmiäkin kyllä löytyi, ne esittelen jutun lopussa.

Sachsenin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Niitä ei juuri myydä edes muualla Saksassa, saati sitten ulkomailla. Siksi paras tapa tutustua alueen viineihin on paikan päällä. Otimme ensimmäiseksi tukikohdaksemme Dresdenin. Tuo toisessa maailmansodassa täysin tuhottu kaupunki on huikea esimerkki sitkeydestä, jolla Saksa nousi jaloilleen. Raunioista rakennettiin uudestaan näyttävä kaupunki. Ainoastaan rakennusten jäljelle jätetyt mustuneet kivet muistuttavat sodanaikaisesta tulimerestä. Viininystävän ykkösvierailukohde Dresdenissä on aivan vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva viinikauppa Sächsische Vinothek (An der Frauenkirche 13), joka tarjoaa vaikuttavan valikoiman paikallisia viinejä. Valitettavasti asiakaspalvelu on kehnoa, joten on parempi ottaa etukäteen selvää minkä tuottajien viineistä olet kiinnostunut.

Schloss Wackerbath viinialue Sachsenkuohuviiniaamiainen viinialue Sachsenviinivaellus viinialue Sachsen

Seuraavana päivänä siirryimme Radebeul-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on käytännössä Dresdenin esikaupunkialuetta. Sen ehdoton vetonaula on Schloss Wackerbath, 1700-lukulainen linna viinitiluksineen. Autoton pääsee suoraan linnan eteen Dresdenistä raitiovaunulla. Vanhat rakennukset, kaunis puutarha ja taustalla jyrkkänä kohoava viinirinne olivat mitä mainioimpia kulisseja kuohuviiniaamiaiselle, jonka nautimme auringonpaisteessa. Schloss Wackerbathin viinit eivät kuuluneet reissun mieleenpainuvimpien joukkoon, mutta ravintola saa lämpimän suositukseni. Linnan tiluksilla on muutenkin mukava käyskennellä ja kuntoaan voi testata kapuamalla viinirinteen näköalapaikalle. Aurinkoinen sunnuntai oli houkutellut paikalle paljon vaeltajia. Osa kulki omia reittejään, osa osallistui lukuisille opastetuille kierroksille, joita viinivaellusviikonlopun puitteissa järjestettiin.

Radebeulissa sijaitsee myös useita muita pienempiä viinitiloja, joista omat suosikkini olivat Hoflößnitz sekä Karl Friedrich Aust. Kumpikaan ei ole erityisen nuori tila; Hoflößnitz mainostaa toimineensa jo vuodesta 1401. Nykyään se on tunnettu Sachsenin ainoana luomuviinitilana. Modernin vinoteekin ainoa ärsyttävä piirre oli sama kuin Schloss Wackerbathissa: viinien maistelu maksoi 2 euroa/2 cl. Tiskin takana seisonut työntekijä tosin sanoi, ettei itsekään pidä periaatteesta, mutta turistimäärien vuoksi se on tarpeen. Hän varmisti, että olenko aikeissa ostaa viinejä ja vastattuani myöntävästi maistatti minulle haluamiani ilmaiseksi. Päädyin kantamaan kotiin Grauburgunderin, Souvignier Gris’n sekä Spätburgunderista ja Regenistä valmistetun punaviinin, joka yllätti tasapainoisuudellaan. Lähellä sijainnut Aust oli Hoflößnitzia pienempi tila ja sen vähäinen henkilökunta säntäili keittiön ja terassin väliä. Silti he ystävällisesti maistattivat minulla pyytämiäni viinejä. Täällä ihastuin palavasti Weißburgunderiin, jossa oli paljon enemmän rakennetta ja luonnetta kuin osasin odottaa.

Radebeul viinialue SachsenSchloss Proschwitz viinialue SachsenSchloss Proschwitz viinialue Sachsen

Viimeinen kohde ennen kotiinpaluuta oli toinen Sachsenin kahdesta VDP-viinitilasta. Schloss Proschwitz – Prinz zur Lippe on perinteisistä puitteistaan huolimatta nuori viinitila, jonka Dr. Georg Prinz zur Lippe polkaisi käyntiin 1990-luvun alussa hankittuaan pala palalta vanhan aatelissukunsa tiluksia takaisin. 400 000 pullon vuosituotannollaan tila on Sachsenin suurin yksityisomistuksessa oleva viinitila. Tiluksilla on ravintola ja majoitusta ja olisin mielelläni testannut niitä, jos vain tilaa olisi löytynyt. Nyt tyydyimme vain käväisemään vinoteekissa, josta mukaan tarttui Tramineria ja Spätburgunderia. Jos aiot vierailla tilalla, niin pidä mielessäsi, että linna ja vinoteekki sijaitsevat eri osoitteissa muutaman kilometrin päässä toisistaan. Tuli testattua, kun kävelimme kuivin suin linnaa ympäri.

 

Dresdeniin pääsee Berliinistä junalla alle kahdessa tunnissa. Ympäröivistä viinialueista Radebeuliin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, mutta muilla tiloilla vieraillakseen on auto tarpeen. Sitäkin suositeltavampi on oikeastaan polkupyörä, jotta seudun kauniista maisemista ehtii nauttia rauhassa. Monilla viinitiloilla on majoitusmahdollisuus (Gästehaus) sekä ravintola.

Kuulumisia

viinikupla
June 13, 2017

Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä, että blogin päivittäminen on jäänyt muun elämän jalkoihin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut kolme melkein viikon mittaista matkaa. Olen siis todellakin ollut lähes koko ajan tien päällä. Reissuista mieleenpainuvin oli ehdottomasti viime viikko Suomessa, jossa kolme päivää vierähti hattujuhlissa eli tiedekuntani tohtoripromootiossa. Promootio on keskiajalta juontava akateeminen juhla, jossa uudet tohtorit saavat tohtorinhatun. Omasta väitöksestäni on jo vierähtänyt muutama vuosi, mutta vasta nyt järjestettiin seuraava promootio, joten minunkin oli aika hankkia elämäni kallein ja oudoin asuste. Päivällä pidettyä pitkää ja perinteikästä seremoniaa seurasi illallisgaala Kalastajatorpalla (ja lopulta tunti taksijonossa aamuöisellä rautatientorilla). Seuraavana päivänä teimme vielä päiväretken ja tuolloin asusteena oli ylioppilaslakki. Juhlinko promootiota hienolla samppanjalla? En, vaan retken päätteeksi päädyimme Espan puistoon laatikkoviinin kanssa. Aina ei pidä olla liikaa pikkusormi pystyssä viinienkään suhteen.

Helsingin-viikkoon mahtui myös piipahdus BasBas & Staff -viinibaarissa. Olen hinkunut BasBasiin jo ainakin vuoden, mutta yhdelläkään Suomen-reissullani en ole ehtinyt sinne. Mutta nyt! Ravintolan puolelle ei koskaan mahdu ilman varausta, mutta baarin puolelle pääsee saapumisjärjestyksessä. Meillä oli tuuria, tullessamme oli jopa pari pöytää vapaana. Tuntia myöhemmin paikka oli jo aivan täysi viimeisintä baarijakkaraa myöten. Pidin kovasti sekä BasBas & Staffin tunnelmasta, viineistä (frankenilainen valkoinen alkuviini Fledermaus ja iki-ihana Candialle) että tapaksista. Annokset tosin olivat sen verran pieniä, että niillä ei nälkä lähde ellei kaiva kuvettaan kunnolla, mutta harvasta paikasta saa näin laadukasta pikkupurtavaa viinin kylkeen. Lämmin suositus siis tälle baarille! Ensi kerralla yritän varata pöydän ravintolan puolelta.

BasBas viinibaari

Helsinkiä ennen vietin muutaman päivän Berliinissä ja ehdin eräänä helteisenä iltapäivänä testailemaan pari paikallista viinibaaria ystävän kanssa, joka oli myös käymässä Berliinissä. Olin listannut useammankin kiinnostavan paikan, mutta annoin ystäväni valita ensin kaupunginosan ja hän päätyi Kreuzbergiin. Ensimmäinen kohteemme oli Hammers Weinkostbar (Körtestraße 20), pieni viinikauppa aurinkoisella terassilla lähellä Südstern-metroasemaa. Nettisivujen perusteella paikassa järjestetään säännöllisesti kiinnostavia tastingeja, täytynee katsoa sopiiko joku niistä kalenteriin. Mainion Reichsrat von Buhlin Riesling-skumpan ja Verdicchio dei Castelli di Jesin jälkeen kävelimme seuraavaan paikkaan. Not only riesling () oli minulle jo ennestään tuttu. Siellä olin löytänyt pitkään etsimäni täydellisen Spätburgunderin viime kesänä. Nyt testasin laseittain tarjolla olevaa rosékuohuviiniä Nahesta (tilan nimi: Klostermühle Odernheim, viinin nimi: Montfort Monopol Held Pinot Noir rosé 2012) ja se vei jalat alta. Taas päädyin ostamaan mukaani pullon, vaikka tarkoitus oli vain nauttia lasillinen. Tässä viinibaarissa ei ole vielä tullut vastaan muuta kuin huippuviinejä. Älä jätä välistä, jos käyt Berliinissä!

Myös Hampurissa on tullut viiniteltyä. Olen toinen järjestäjä Hamburg Wine Tasting Club -ryhmässä, joka kokoaa kaupungissa asuvia ulkomaalaisia viinin äärelle englannin kielellä. Periaatteemme on se, että käymme joka kerta tutustumassa uuteen viinikauppaan ja maistelemme siellä myynnissä olevia viinejä. Tällä tavalla autamme viininystäviä ja paikallisia pienyrittäjiä löytämään toisensa. Edellisellä kerralla vierailimme portugalilaisessa viinikaupassa, tällä kertaa maistelimme eurooppalaisia viinejä Guter Wein -putiikissa, joka oli minulle ennestään tuntematon. Illan aikana kokeilimme viittä valkoviiniä ja viittä punaviiniä, jotka paikan omistaja oli itse valinnut ja joita innostuneena esitteli. Olin todella vaikuttunut paikan viinien tasosta, taisin löytää uuden suosikkikaupan Hampurista. Seuraavalla kerralla luvassa on Frankenin viineihin erikoistunut kauppa. Konseptin takana on yksityinen viinialan yrittäjä, joka pyörittää vastaavanlaisia tapahtumia kaikissa Saksan suurissa kaupungeissa.

Nyt ehdin hengähtää kotona pari viikkoa, kunnes koittaa loma ja auton nokka suuntaa kohti Pfalzia ja Rheinhesseniä. Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla on?

Uusia viinialueita Saksassa

viinikupla
April 4, 2017

*yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Saksassa on yhteensä kolmetoista laatuviinialuetta. Näillä alueilla saa valmistaa viiniä, jonka status on Qualitätswein bestimmter Anbaugebiete (QbA) tai Qualitätswein mit Prädikat (QmP) Kyse on siis kirjaimellisesti laatuviineistä, jotka täyttävät tarkkaan määritellyt kriteerit. Näiden lisäksi Saksassa tuotetaan myös pieniä määriä edullisempaa pöytäviiniä, jotka ovat statukseltaan joko Tafelwein tai  Landwein. Nämä viinit eivät päädy vientiin, vaan ne ovat paikallisten kurkkuunsa kulauttelemia arkiviinejä. Pöytäviiniä voi valmistaa myös muualla kuin laatuviinialueilla; Landwein-statusta käyttäviä viinialueita on itse asiassa tuplasti enemmän kuin laatuviinialueita. Monelle – myös saksalaisille itselleen – on yllätys, että viiniä valmistetaan nykyään kaikkialla Saksassa sen pohjoisimpia osia myöten. Ei ihme, sillä uudet viinialueet ovat ilmaantuneet kartalle vasta viime vuosien aikana.

Harrastuksekseen viiniä saa toki viljellä melko vapaasti (kunhan viiniköynnösten määrä ei ole enemmän kuin 99). Mutta jos sitä haluaa tehdä kaupallisessa tarkoituksessa, on viininviljely Saksassa tarkkaan säänneltyä. Viljelypinta-alaa koko maassa on 102 000 hehtaaria. Uudet EU-säädökset sallivat nykyään kaupallisen viininviljelyn myös pohjoisessa Saksassa. Sitä mukaa kun perinteiset alueet ovat luopuneet käyttämättömäksi jääneestä viljelypinta-alasta, on liikenevä hehtaarimäärä ollut jaossa uusille alueille. Innokkaita yrittäjiä on ilmaantunut hakijoiksi kaikista pohjoisimmista osavaltioista. Pohjoisessa Ala-Saksin osavaltiossa (Niedersachsen) tuo lupa myönnettiin vuonna 2016 kymmenelle yrittäjälle. He saavat viljellä yhteensä 7,6 hehtaarin suuruista aluetta. Kyse on siis pienistä alueista, sillä esimerkiksi Pfalzissa viljelyspinta-ala on 23 000 hehtaaria. Ala-Saksilaisista pioneereista lähinnä Hampuria on Meyerin perheen viinitarha Lüneburgin lähellä, Elbe-joen etelärannoilla. Perheen matematiikan- ja biologianopettajana työskentelevä poika houkutteli vanhempansa mukaan viininviljelyyn. Nyt perhe on istuttanut siirtolapuutarhatontin kokoiselle alueelle Solaris-nimistä rypälelajiketta ja arvioi saavansa ensimmäisen sadon vuonna 2022.

viinitila Ingenhof Cabernet Cortis

Idempänä Mecklenburg-Etu-Pommerissa ja Brandenburgissa on kaupallinen viininviljely ollut mahdollista jo pitempään. Berliini puolestaan ei ole virallinen viinialue, mutta pääkaupungissa on useampiakin viinitarhoja. Berliinin suurin viinitila löytyy Neuköllnistä, siis aivan keskeltä kaupunkia. Virallisen luvan puuttumisesta johtuen eivät berliiniläiset viinintekijät saa myydä viinejään kaupoissa. Rahoituksen he keräävät lahjoituksina tai huutokaupoilla eli varsin harmaalla alueella liikkuen.

Saksan pohjoisimmassa osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa on viiniä voitu valmistaa kaupallisiin tarkoituksiin vuodesta 2009 lähtien yhteensä kymmenen hehtaarin alueella. Rheingaulainen viinitila Balthasar Ress hankki heti oikeudet 0,3 hehtaarin alueeseen tuulisella Syltin saarella Pohjanmerellä ja sai näin itselleen Saksan pohjoisimman viinitarhan tittelin. Syltin viinitarha on vain Reissin etäpiste, itse viinit valmistetaan Rheingaussa. Sen sijaan mansikka- ja viinitila Ingenhof Malentessa, keskellä kauneinta holsteinilaista luontoa, on ainoa yrittäjä, jonka viinien koko valmistusprosessi todella tapahtuu Pohjois-Saksassa. Näillä kulmilla on paljon järviä ja suomalaisella on kovin kotoinen olo maisemien puolesta. Itämeri on kivenheiton päässä ja Hampurista Ingenhofiin ajaa vain puolisentoista tuntia.

viinitila Ingenhof palsta

Vierailin Ingenhofin tilalla eräänä alkukeväisenä päivänä. Tilan omistaja Melanie Engel otti minut vastaan iloisesti hymyillen, kahvitteli, kierrätti ympäri tilaa ja maistatti tilan tuotannon – ja kantoi koko puolitoistatuntisen ajan muutaman kuukauden ikäistä vauvaansa mukanaan. Maatilayrittäjällä ei ole aikaa äitiysloman pitämiseen. Ingenhofin tila toimii jo kolmannessa polvessa, mutta vasta Melanie on tuonut aiemmin mansikkatilana tunnetun maatilan portfolioon aivan uuden tuotteen: viinin. Kun Schleswig-Holsteinin osavaltio sai vuonna 2008 oikeuden alkaa tuottaa viiniä ja viljelyluvat pantiin hakuun, ei Melanie epäröinyt hetkeäkään. Kukaan Ingenhofin tilalla ei tiennyt viinintekemisestä mitään, mutta heillä oli jo olemassa toimiva maatila ja käyttämätön rinnepalsta, jonka he aavistivat sopivat viininviljelyyn. Etelänpuoleinen, suojainen rinne oli liian jyrkkä, jotta se olisi soveltunut muiden tilan tuotteiden viljelyyn, mutta palstaa ei silti oltu haluttu myydä. Melanie teetti kalliit tutkimukset paikan maaperästä ja ilmastosta ja niiden tulos oli positiivinen: palsta oli kerrassaan ihanteellinen viininviljelyyn. Metsän suojaamassa aurinkoisessa rinteessä vallitsee poikkeuksellisen lämmin mikroilmasto ja kivinen maaperä sitoo lämpöä itseensä. Ingenhof sai luvan viininviljelyyn kolmen hehtaarin alueella. Ensimmäiset köynnökset istutettiin vuonna 2009 ja heti seuraavana vuonna oli aika pullottaa ensimmäinen tuotos.

Tätä nykyä Ingenhofin tilan vuosituotanto on noin 15ooo pulloa, josta kaksi kolmaosaa on valkoviiniä. Viljeltävien rypälelajikkeiden tulee soveltua pohjoisiin oloihin, jossa runsaat sateet lisäävät hometautien riskiä, halla on jokakeväinen riesa ja kasvukausi kolmisen viikkoa maan eteläosia lyhyempi. Tällaisia ovat laboratoriossa kehitellyt uudehkot lajikkeet; valkoinen Solaris ja punaiset Regent ja Cabernet Cortis (josta tilalla valmistetaan blanc de noir -valkoviiniä). Lisäksi viljellään pienissä määrin Muscarista, josta tehdään kevyesti kuohuvaa viiniä (Perlwein). Maistamistani viineistä kuohuviini Secco oli tilan heikoin lenkki: hyvin kevyesti kupliva, puolimakea, parfyyminen ja erikoisesti seljankukkamainen. Tuoreimman vuosikerran kuiva Solaris oli niin aggressiivisen hapokas, että se peitti alleen hedelmäisyyttä. Paljon miellyttävämpi oli saman vuosikerran puolikuiva versio. Korkeampi sokeripitoisuus toi viiniin kaivattua tasapainoa ja nosti esille sitruksisia ja persikkaisia elementtejä. Tämän viinin huolisin oikein hyvin kesäiseksi terassiviiniksi! Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki tilan punaviini, Regent 2014. Se oli raikas, samettisen pehmeä, punaisten marjojen dominoima (mansikkatilaan sopivasti tässä viinissä maistui selvästi mansikka!) ja kevyen tammisten sävyjen säestämä. Olin viinistä niin positiivisen yllättynyt, että ostin sitä yhden pullon mukaankin.

viintila Ingenhof Engel

Yllättyneitä ovat kuulema olleet monet tilalla vierailleet, jotka ovat saapuneet vahvoin ennakkoluuloin viininmaisteluun. Varsinkin omalla paikkakunnalla on pyöritelty päätä hullulle hankkeelle. Yrittää nyt tehdä viiniä täällä pohjoisessa, Itämeren ja Pohjanmeren välissä! Hiljalleen kriittiset äänet ovat laantuneet, kun viinintuotanto on jatkunut onnistuneesti vuodesta toiseen ja turistivirrat kasvaneet. Kilpailijoita ei silti ole ilmaantunut. Viiniä tekemällä ei näillä leveysasteilla tahkota rahaa. Ingenhofillakin viini on vain yksi talon monista tulovirroista turismin ja mansikoiden ohella. Ilmasto on oikukas, infrastuktuuri yksinäisellä viinintekijällä heikkoa eikä omaa, paikan päällä työskentelevää viinintekijää ole vielä löytynyt. Toistaiseksi pohjoissaksalainen viinintuotanto on vielä kuriositeetti. Viinintekijät saattavat itse uskoa tuotteidensa mahdollisuuksiin kilpailla laadussa varsinaisten viinialueiden kanssa ajan kuluessa, mutta lainsäädännön puolesta näillä kulmilla ei tulla näkemään Qualitätswein-statuksella merkittyä viiniä vielä pitkiin aikoihin.

 

Weingut Ingenhof on kätevä pysähdyspaikka, jos matkustat Saksaan autolautalla. Travemünden satamasta perille ajaa vajaassa tunnissa. Ingenhofin tilalla on lomamajoitusta ja kahvila. Viereiset pikkukaupungit Plön ja Eutin ovat viehättäviä kesäkohteita, joissa molemmissa on kaunis vanhakaupunki sekä preussilaistyylinen linna. Rantalomailijan kohde puolestaan on Timmendorfer Strand Itämeren rannalla, aivan Travemünden kupeessa.