Viinitorstai: Friuli on Italian raikkaiden valkoviinien aitta

viinikupla
July 9, 2020
viinialue Friuli

Useimmille Italia viinimaana yhdistyy punaviineihin – tai sitten proseccoon, jonka suosio ei ole laantumassa. Maan pohjoisosissa tuotetaan kuitenkin upeita, raikkaita ja puhdaspiirteisiä valkoviinejä. Tällä saralla viime vuosikymmenien ajalla maineikkain alue on ollut koillis-Italian Friuli, jossa tuotetaan pääasiassa valkoviinejä. Samantyyppisellä profiililla nousussa ovat myös naapurialueet Alto Adige ja Trentino.

Friuli kattaa Italian koillisosat, Venetsiasta itään aina Slovenian rajalle. Viinialue jatkuu itse asiassa valtion rajan toiselle puolelle ja muutamilla viljelijöillä on tarhoja molemmin puolin rajaa. Pohjoisessa vastaan tulevat Dolomiitit, etelässä Adrianmeri ja ihana, historiallinen Triesten kaupunki. Friuli sijaitsee latinalaisen, slaavilaisen, germaanisen ja kreikkalaisen kulttuuripiirin risteyskohdassa ja se on ollut historian saatossa monen eri vallan alla. Aiemmin merellisen silkkitien päätepisteenä tunnettu Trieste oli osa Itävalta-Unkaria vuoteen 1918 asti, mikä selittää kaupungin muusta Italiasta poikkeavan rakennustyylin.

Friuli jakautuu yhdeksään viinialueeseen, joista tärkeimmät ovat kukkulainen Colli Orientali, itäpuolen tasainen Collio sekä suurin ja kaupallisin Grave. Suurin osa Friulin viineistä on valkoisia ja tyypillisesti yhden lajikkeen viinejä. Viljellyimpien rypälelajikkeiden joukosta löytyy sekä kansainvälisesti tunnettuja, kuten Pinot Grigio, Pinot Bianco, Sauvignon Blanc ja Chardonnay että alueen omia, tärkeimpinä Friulano ja Ribolla Gialla sekä Picolit, josta tehdään makeaa viiniä kuivatuista rypäleistä. Collion alueella vastaan tulee myös itäisemmälle Euroopalle tyypillisiä Malvasiaa, Welschrieslingiä sekä Tramineria. Kuohuviiniä tehdään tyypillisimmin Ribolla Giallasta.

Friulissa tehdään myös punaviinejä, joista tyylikkäimmät tulevat Colli Orientalin rinteiltä. Kansainvälisistä lajikkeista yleisimmät ovat Merlot ja Cabernet Franc, alueen omista taas Refosco ja Schiopettino. Slovenian vastaisella rajalla puolestaan on perinne valmistaa intensiivisiä oransseja viinejä amforassa.

Spilimbergon mosaiikkikoulun opiskelija työssään
Spilimbergon mosaiikkikoulun opiskelija työssään
Portopiccolo
Prosciuttotehtaalla San Danielessa

Friuli on myös matkakohteena tutustumisen arvoinen. Löytyy vuoristoa, merenrantaa ja antiikin raunioita – ja huomattavasti vähemmän turisteja kuin Toskanassa tai Piemontessa. Matkustin Friulissa pari vuotta sitten ja mieli palaa sinne uudelleenkin, sitten joskus kun matkustaminen on taas turvallista. Mieleen ovat jääneet varsinkin Aquileian roomalaisaikainen kaupunki ja Spilimbergon mosaiikkikoulu, jossa opiskelijat ympäri maailmaa opiskelevat mosaiikintekijöiksi. Kulinaristi ei voi ohittaa vierailua prosciuttotehtaalla San Danielessa. Buttrion kesäkuinen viinifestivaali olisi kiva kokea, se on kuulemma lajissaan maan vanhin. Tai sitten isompi Friuli DOC -tapahtuma syyskuussa Udinessa.

Myös viinitilojen suhteen valinnanvaraa löytyy. Useimmat tilat ovat perheomisteisia. Aivan Slovenian rajalla sijaitseva Gravner on ehdoton vierailukohde, jos pitää oransseista viineistä, jotka ovat kypsyneet pitkässä kuorikontaktissa amforassa. Juuri Gravner on ollut alueen pioneeri, joka on alkanut valmistaa Ribolla Giallaa kuorikontaktilla. Laatu maksaa, Gravnerin viinien hinnat alkavat viidestäkympistä. Vierailu pitää varata etukäteen ja se on maksullinen. Toinen tärppi on Gori, moderni ja todella tyylikäs viinitila ylhäällä kukkuloilla. Gorin viinit ovat laadukkaita ja edullisia, ja heidän mukaansa toimitus Suomeen onnistuu. Myös tänne vierailu pitää varata etukäteen. Perillä luvassa on viinien lisäksi paikallisia herkkuja.

Gori viinitila
Gorin tastingtila
Trieste

Katharina Wechsler on Rheinhessenin nouseva tähti

viinikupla
April 10, 2019
Katharina Wechsler

Oletko koskaan miettinyt, voivatko perinteikkään viinitilan perilliset todella vapaasti valita ammattinsa? Onko suvun nimen kantaminen ja sukupolvia jatkuneen työn ottaminen kantaakseen ylpeyden aihe vai taakka ja raskas velvollisuus? Tiuskivatko perijätkin teineinä vanhemmilleen: “teidän tyhmät viininne eivät voisi vähempää kiinnostaa!”

Joskus kestää tovin kauemmin hahmottaa, mitä todella haluaa tehdä. Näin kävi Katharina Wechslerille, jota kävin tapaamassa hänen tilallaan. Rheinhessen on nyt in. Aiemmin halvoista bulkkiviineistä tunnettu viinialue kuhisee nyt nuoria, lahjakkaita viinintekijöitä, jotka haluavat tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. He haluavat laatua määrän sijaan. He kokeilevat uusien rypälelajikkeiden kasvattamista ja pohtivat terroirin merkitystä viineilleen. Eräs nimi tulee toistuvasti vastaan listoissa, jossa on nimetty Rheinhessenin viinintuotannon nuoria, nousevia tähtiä. Tuo nimi on Katharina Wechsler.

Katharina kasvoi viinitilalla Westhofenissa, mutta odotti vain, että saisi jättää taakseen uinuvan kylän ja lähteä suureen maailmaan. Kotoa lähdettyään Katharina vietti 11 vuotta Pariisissa, Stuttgartissa ja Berliinissä opiskellen ranskalaista kirjallisuutta ja poliittista historiaa ja työskennellen media-alalla. Ajan myötä juurien merkitys alkoi kuitenkin tuntua yhä tärkeämmältä. Perinteiden kunnioittamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on perinteinen, hän ymmärsi tutustuttuaan nuoriin viinintekijöihin. Niinpä Katharina päätti vaihtaa alaa ja valita polun, joka oli hänelle tarkoitettu. Vuonna 2009, viiniopintojen ja harjoitteluiden jälkeen, Katharina palasi kotiin ja tuotti ensimmäisen oman vuosikertansa.

Katharina Wechsler viini

Eri tavalla toimiminen tarkoitti hänelle sitä, että viiniä tehtiin määrällisesti vähemmän, mutta lopputulos oli korkealaatuisempaa. Katharina keskittyi alueelle perinteisiin lajikkeisiin: Rieslingiin, Silvaneriin ja Scheurebeen. Hän osti pienempiä tankkeja, huolehti vanhoista köynnöksistä, ja siirtyi poimimaan rypäleitä käsin. Tällä hetkellä hänellä on 17 hehtaarin verran viinitarhoja, jotka tuottavat 80 000 pulloa viiniä vuodessa.

Katharinan viinit jakautuvat kolmeen kategoriaan. Gutsweine ovat perustason yhden lajikkeen viinejä, joita hän tekee Rieslingistä, Scheurebestä, Silvanerista, Grauburgunderista, Weißburgunderista ja Sauvignon Blancista. Nämä viinit ovat helposti lähestyttäviä, raikkaita ja ihastuttavia; erinomaisia ostoksia alle 10 euron hintaluokassaan. Kun euroja latoo tiskiin vain pari enemmän, tullaan kategoriaan Ortswein. Näistä Riesling Westhofener trocken vakuutti tyylipuhtaudellaan ja harmonisuudellaan siinä määrin, että tilasin heti kotiin laatikollisen.

Ylin kategoria on Lagenwein, jotka ovat yhden tarhan Rieslingit Benn, Kirchspiel ja Morstein, joista kaikissa on erilainen maaperä. Ne ovat Katharinan versio GG-viineistä, joskaan hän ei voi kutsua niitä tällä luokituksella, koska ei ole VDP:n jäsen. Lagenwein-viinit ovat niitä, joihin Katharina kohdistaa kunnianhimonsa. Hän haluaa niiden ilmentävän aina vain paremmin terroiriaan. Toisaalta Katharina tykkää myös irrotella ja tehdä kokeiluja. “Joka vuosi yritän luoda jotain uutta. Kerran kokeilin Pét-Natia (naturaalimenetelmällä valmistettu kuohuviini), mutta se ei onnistunut…” Entä mitä Katharina itse juo mielellään? “Jotain täysin toisenlaista kuin mitä itse teen. Makeita Moselin Rieslingejä tai naturaalimenetelmin valmistettuja punaviinejä Ranskan Roussillonista.

En malttanut olla kysymättä, millaista on elää Westhofenissa kaikkien metropoleissa vietettyjen vuosien jälkeen. “Tylsää”, hän vastaa, “niin kuin voit vain kuvitella”. Unelmien seuraaminen tarkoittaa sitä, että jostakin on luovuttava. Mutta se, mitä saa vastineeksi, on vielä arvokkaampaa.

Viinin synnyinsijoilla Armeniassa

viinikupla
May 25, 2018

armenialainen viini

Legendan mukaan Nooan arkki karahti kuivalle maalle Ararat-vuoren laella. Ensi töikseen arkista ulos astunut Nooa istutti viiniköynnöksen. Asiat tärkeysjärjestykseen, hän tuntui ajattelevan. Aloitetaan viinistä.

Myytti on myytti eikä Nooan arkin jäämiä tulla koskaan löytämään Araratin huipulta, mutta yhdessä kohden ikiaikainen legenda osui oikeaan: viiniköynnökset ja viininvalmistus todella periytyvät Kaukasukselta, nykyisen Georgian ja Armenian suunalta. Georgiassa viininvalmistus ja perinteiset menetelmät ovat jatkuneet katkeamattomana ainakin 8000 vuoden ajan. Armeniassa sen sijaan neuvostojärjestelmä kykeni tehokkaasti romuttamaan vanhoja perinteitä. Neuvostoliiton aikana Georgia sai olla se osa valtiota, jossa valmistetaan viiniä ja Armenia se osa, jossa valmistetaan brandya. Yhä edelleen 90% Armeniassa kasvatetuista viinirypäleistä käytetään brandyn valmistukseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tilanne on kuitenkin alkanut muuttua. Uusia viinitiloja putkahtelee koko ajan ja niiden omistajilla on kunnianhimoiset tavoitteet sekä kiinnostusta kotoperäisiä lajikkeita kohtaan.

Vietimme äskettäin viikon verran Armeniassa, maassa, jossa mieheni on halunnut vierailla jo pitkään. Armenia on pieni maa vuorten keskellä, geopoliittisesti haastavassa paikassa. Vuosisatojen ajan maa on ollut osa milloin mitäkin valtakuntaa, mutta on hämmästyttävästi onnistunut säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa ja kielensä. Armenialaiset ovat ylpeitä siitä, että heidän maansa on maailman vanhin kristillinen valtio. Vuorten rinteillä sijaitsevat ikivanhat kirkot ja luostarit ovatkin maan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

armenialainen viini

Minä tietenkin halusin luostarien lisäksi myös viinikohteisiin. Ohittamaton sellainen Armeniassa on Areni-1 -luola, josta aivan viime vuosina on löydetty jäänteitä maailman vanhimmasta tunnetusta viinitilasta. Käymisastioilla, viiniprässillä ja säilytysruukuilla on ikää hämmästyttävät 6100 vuotta. Luolan lämpötila on ympäri vuoden tasaisen viileä, joten se todettiin jo ammoin ihanteelliseksi viinintekoon ja -säilytykseen. Luola sijaitsee Arenin kylässä eteläisessä Armeniassa, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Jerevanista. Matka Areniin kannattaa jo pelkästään huikeiden vuoristomaisemien vuoksi.

Ennen luolaan menemistä pysähdyimme myös Areni-nimisellä viinitilalla, joka tuntui olevan vilkas turistikohde. Aluksi kirjoitin innokkaasti muistiinpanoja, mutta maisteltuani talon viinit läpi totesin kaiken olevan niin kuraa, että niistä ei kannattaisi kirjoittaa sen enempää. Varsinaisen viinin ohella tila tuottaa paljon erilaisia hedelmäviinejä, jotka tuntuivat olevan paikalliseen makuun. Itse en välittänyt kokeilla niistä yhtä enempää. Vasta jälkeenpäin kuulin, että samassa kylässä sijaitseva Hin Areni -niminen tila olisi ollut aivan toista luokkaa. Paluumatkalla asetin toiveeni Zorah-nimiseen tilaan, jonka viineistä olin lukenut ylistäviä arvioita. Tilan omistaja on italianarmenialainen, joka alun perin oli ajatellut perustaa viinitilan Toskanaan, mutta Armeniassa käytyään muutti mielensä. Oppaamme ei kuitenkaan ollut saanut vastausta vierailupyyntöömme. Aavistelin, että tämänkaltaiseen boutique-tilalle ei noin vain voi pelmahtaa paikalle ja oikeassa olin – meidän käännytettiin ovelta varsin tylysti. “Emme tarvitse julkisuutta”, sanoi joku työntekijöistä. Melko erikoinen asenne yritykseltä, jonka toimeentulo kuitenkin perustuu tuotteidensa myyntiin. Myöhemmin luin jostakin blogista vastaavan kokemuksen. Tilalle ei oteta vastaan lainkaan vierailijoita.

armenialainen viini

Zorahin viinejä oli kuitenkin tarjolla muualla. Syntymäpäiväni iltana ostin Karasi-nimisen punaviinin, joka tarkoittaa kirjaimellisesti “amforasta”. Viini on valmistettu paikallisesta Areni-lajikkeesta osittain modernein ja osittain perinteisin menetelmin, joista jälkimmäinen tarkoitti viinin kypsytystä amforassa. Viini oli ehdottomasti tyylikkäin niistä monista Areni-lajikkeen edustajista, joita viikon aikana kokeilin, mutta noin kolmenkymmenen euron hinta tuntui kuitenkin liioittelulta. Paikallisille se tarkoittaa kymmenesosaa keskimääräisestä kuukausipalkasta.

Viininviljely Armeniassa ei ole aivan yksinkertaista. Mannerilmasto tarkoittaa sitä, että talvet ovat lumisia ja kylmiä ja kesät tukahduttavan kuumia. Myös päivittäiset lämpötilaerot ovat huomattavan suuria. Rypäleeltä vaaditaan sekä kuuman- että kylmänkestävyyttä. Talvisin köynnökset haudataan maan alle, jotta pakkanen ei tuhoaisi niitä. Armenia sijoittuu samoille leveysasteille kuin Kreikka tai Etelä-Italia. Lämpöä siis piisaa, mutta sitä kompensoi korkeus. Jerevan sijaitsee laaksossa, mutta korkeus merenpinnasta on kuitenkin jo kilometrin luokkaa. Monet viinialueet sijaitsevat lähes kahden kilometrin korkeudessa. Paahtava aurinko tuntuu viinien kypsässä, tummassa marjaisuudessa, mutta toisaalta suuret lämpötilanvaihtelut pitävät yllä riittävää hapokkuutta.

armenialainen viini armenialainen viini

Armenialaiset eivät ole viinikansaa, ainakaan vielä. Väkevien kulutus on täällä samaa tasoa kuin muissakin entisen Neuvostoliiton osissa. Mutta liikahdusta on nähtävissä. Jerevanissa vierailevan viininystävän kannattaa ehdottomasti suunnata ainakin viinibaareihin nimeltä Wine Republic (2 Tamanyan Street) sekä Vinograd (62 Hanrapetutyan Street). Molemmissa on loistava ruokalista sekä huolella mietitty valikoima kiinnostavimpia armenialaisia viinejä. Kysymykseeni armenialaisesta viinikulttuurista Vinogradin omistaja vastasi, että laatuviinien valmistus on vasta noin kymmenen vuotta vanhaa, ja viiniharrastus sitäkin nuorempaa, vasta parivuotiasta. Viini-innostus on silti selvästi leviämässä maan pääkaupungissa.

armenialainen viini

Zorahin lisäksi muita mieleenpainuvimpia tuottajia viikon aikana maistamieni joukossa olivat Voskevaz ja ArmAs. Näihin kannattaa tarttua, jos jossakin tulee vastaan. Tuskinpa tulee, sillä armenialaisten viinien vienti suuntautuu pääasiassa Venäjälle (jonka kanssa maalla on edelleen hämmentävät läheiset suhteet) sekä Amerikkaan (jossa on merkittävä armenialaisdiaspora). Parasta onkin mennä itse paikan päälle. Laskeutua keskellä yötä vuorten keskelle. Hämmästellä majesteettista, lumihuippuista Ararat-vuorta, joka liian usein piiloutuu pilviverhon taakse. Ihastua paikalliseen keittiöön. Hengästyä loputtomia portaita kävellessä matkalla taas yhteen muinaiseen kirkkoon, jonka ympäriltä avautuvia maisemia ei koskaan unohda.

Badenin helmiä: Abril ja Dr. Heger

viinikupla
January 28, 2018

viinialue Baden Abril

Tavakseni on tullut tehdä lyhyitä pyrähdyksiä viinialueille. Pari-kolme yötä riittää jo tunnelman haistelelemiseen ja näin ruuhkavuosiarjessa oma seura on välillä parasta seuraa. Päätin, että tammikuussa oli taas aika käväistä jossakin ja kohteeksi valikoitui Saksan viinialueista se, jossa en ole vielä koskaan aiemmin käynyt: Baden. Baden sijaitsee Saksan lounaisnurkassa, Ranskan Alsacesta sen erottaa vain niiden välissä virtaava Reini. Viinintuottajana Baden on Saksan alueista kolmanneksi suurin. Täällä hallitsevat erityisesti Burgunder-lajikkeet: Spätburgunder (Pinot Noir), Grauburgunder (Pinot Gris) ja Weißburgunder (Pinot Blanc). Myös Riesling, Gewürztraminer ja Gutedel (joka Sveitsin puolella tunnetaan nimellä Chasselas) esiintyvät yleisesti. Perinteisten lajikkeiden ohella Badenista on viime aikoina tullut yhä enemmän kunnianhimoisesti tuotettua Chardonnayta.

Baden kiemurtelee kapeana suikaleena Reinin ja Schwarzwald-vuoriston välissä noin 400 kilometrin matkan Heidelbegistä aina Sveitsin rajalle asti. Tukikohdakseni päätin valita ikivanhan kylpyläkaupungin Baden-Badenin ja Badenin lukuisista ala-alueista iskin silmäni Kaiserstuhliin, joka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Baden-Badenista. Eteläisestä sijainnistaan johtuen Baden on Saksan lämpimin viinialue, ja Kaiserstuhlissa vallitsee vieläpä erikoisen lämmin mikroilmasto sen lisäksi, että sen erikoisuutena on vulkaaninen maaperä. Alue kiinnosti minua siitäkin syystä, että siellä sijaitsee viinitila, jonka Spätburgunder on ensimmäinen sydämeni puolelleen voittanut saksalainen punaviini. Maistoin Abrilin Enselberg Pinot Noir 2012 berliiniläisessä viinibaarissa toissasyksynä, ja sen jälkeen olen intoutunut sukeltamaan syvälle saksalaisten viinien maailmaan. Oli siis itsestäänselvää, että halusin vierailla Abrilin tilalla, kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Weingut Abril on toiminut jo 270 vuotta, mutta yrityksen nuorekas ilme, hiljattain valmistunut moderni vinoteekki ja luomuviinifilosofia saavat tilan tuntumaan tuoreelta. Abrilin viinilinjasto jakautuu kolmeen sektoriin: Frucht, Stein ja Zeit. Frucht-sarjaan kuuluvat raikkaat, hedelmäiset ja aromaattiset viinit on kypsytetty terästankeissa. Stein-sarjan viinit tulevat tietyiltä palstoilta ja niissä on enemmän mineraalisuutta. Zeit-sarjan viinit ovat nimensä mukaisesti aikaa vaativia; konsentroituneimpia ja pisimpään kypsytettyjä, jotka ovat parhaimmillaan vasta joidenkin vuosien kuluttua. Omia suosikkejani Abrilin viineistä olivat Frucht-sarjan Weissburgunder ja eksoottisempi Blauer Silvaner, Stein-sarjan Grauburgunder sekä tietenkin Zeit-sarjan Pinot Noir, josta tarjolla oli nyt vuosikerta 2015.

viinialue Baden Dr. Heger

Abrilin lisäksi valitsin vierailukohteeksi Kaiserstuhlin Ihringenistä tunnetumman VDP-tuottajan, jota pidetään yhtenä Badenin parhaista tiloista: Dr. Heger. Poikkesin heidän vinoteekkiinsä etukäteen ilmoittamatta, mutta sain silti mitä sydämellisintä ja omistautuneinta palvelua. Heillä oli ollut juuri pari iltaa sitten iso tasting, minkä vuoksi monet sellaisetkin pullot olivat avoinna, joita normaalisti ei pääse maistamaan. Joitakin Dr. Hegerin viinejä olinkin jo aiemmin maistanut. Heidän Oktav-perussarjaansa on myynnissä monessa paikassa. Tästä sarjasta nousi eniten esiin mutkaton ja hedelmäinen Riesling, varsin erilainen kuin viimeaikaiset suosikkini. Erste Lage -viineistä olin kerran päässyt juomaan ikääntyneempää Weissburgunderia, joka vei jalat alta. Vuosikerta 2015 oli sekin lupaava, mutta paranee varmasti vielä. Todellista timanttia löytyi Großes Gewächs -osastosta eli parhaiden palstojen viineistä. Mukaani lähti Riesling Achkarren Schlossberg 2015 sekä Grauburgunder Achkarren Schlossberg 2016. Niiden lisäksi ihastuin Merdinger Bühl Spätburgunderiin, joka tarjoaa kympillä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta.

Ystäväni tietävät, että marmatan usein Saksan kehnosta ruokatarjonnasta. Onneksi Baden-Baden pääsi yllättämään iloisesti. Ruokailin kahdessa viinituvassa, jotka molemmat osoittautuivat erinomaisiksi. Schneider’s Restaurant & Weinstuben tammikuun menussa kulmia nostatti alkuruoan jälkeen tarjoiltu sorbetti, mutta muuten kokonaisuus oli kohdillaan. Unohtumaton oli varsinkin tarjoilijan suosittelema Alexander Laiblen Chardonnay. Se oli ehdottomasti paras saksalainen Chardonnay, jota olen maistanut. Toisena iltana Weinstube Baldreit oli hankala löytää (jatka vaan kulman taakse vaikka tie ja usko loppui jo!), mutta onneksi en luovuttanut. Häränrinta bouillon-kasviksilla oli kuin kesäkeittoa, jossa lillui lihanpala, mutta enpä ole koskaan syönyt niin maukasta kesäkeittoa!

Baden ei taatusti näyttänyt parhaimpia puoliaan tammikuussa. Harmaiden ja tihkusateisten päivien vuoksi en edes yrittänyt ottaa maisemakuvia. Mutta ennakkoluuloni Badenin viinien suhteen kyllä murtuivat. Olen usein kohdannut liian raskaita, turhan alkoholipitoisia ja tammitettuja viinejä tältä alueelta. Hyvät tuottajat osaavat kuitenkin välttää nämä sudenkuopat ja tekevät kypsistä rypäleistä myös raikkaita ja tyylikkäitä viinejä. Vasta jälkikäteen hoksasin, että matkan aikana en testannut yhtään kuohuviiniä. Jo siinä on hyvä syy palata uudestaan Badeniin.

Viinivuoteni 2017

viinikupla
December 28, 2017

viinivuosi 2017

Näihin aikoihin, kun työpaikoilla nakutellaan toimintakertomuksia, on hyvä sauma kirjoittaa katsaus myös viinivuodestani. Ensimmäisen katsauksen kirjoitin tasan vuosi sitten. Siitä on menty taas iso harppaus eteenpäin.

Vuosi 2017 alkoi osaltani Lontoossa viikon mittaisella WSET 3 -kurssilla. Viikon mittainen intensiivipyrähdys maailman viineihin oli valtavan opettavainen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat oppia viineistä lisää.

Vuoteen on mahtunut paljon matkoja, mutta ne ovat suuntautuneet pääsääntöisesti joko Suomeen tai Saksaan. Olen tehnyt tiivistä yhteistyötä Saksan viinitiedotuksen kanssa ja sitä myötä paneutunut erityisesti saksalaisiin viineihin ja viinialueisiin. Onhan se nyt muutenkin järkevää, kun asun näillä kulmilla. Vuoden mittaan olen käynyt tutustumassa viinitiloihin Pfalzissa, Rheinhessenissä, Mittelrheinissa, Rheingaussa ja Sachsenissa. Kohokohta oli ehdottomasti elämäni ensimmäinen viiniaiheinen lehdistömatka, joka suuntautui Reininlaaksoon ja jonka puitteissa pääsin osallistumaan eksklusiiviseen Großes Gewächs -katselmukseen Wiesbadenissa.

Muut reissuni eivät olleet varsinaisesti viinin ympärillä, mutta toki kohteissa oli pakko perehtyä myös paikalliseen viinikulttuuriin. Niinpä vuoden mittaan on tullut testattua viinibaareja niin Lontoossa, Berliinissä, Krakovassa, Kööpenhaminassa, Fuengirolassa kuin Helsingissäkin. Ilokseni sain osumaan työmatkan Helsinkiin samalle viikolle kuin siellä järjestettiin Grand Champagne -tapahtuma, jota itsekin nyt pääsin ihmettelemään. Yksittäisistä visiiteistä kiinnostaviin viinibaareihin olen raportoinut blogin Instagram-tilillä sekä Facebookissa. Molempia kannattaa seurata, jos haluaa pysyä perillä kuulumisista silloinkin, kun postausten tahti on harvempaa.

Keväällä Viinikupla juhli ensimmäisiä syntymäpäiviään. Sen jälkeen uusia lukijoita on tullut aimo kasa lisää. Se sekä ilahduttaa että nostaa omaa henkistä rimaa. Toivon, että viinitietouden lisäännyttyä olen voinut tarjota teille entistä laadukkaampia juttuja. Kommenttikenttään saa mielellään esittää toiveita aiheista tai näkökulmista, joita haluaisitte viinin tiimoilta käsiteltävän.

Vuodelta 2018 toivon matkoja erityisesti alueille, joiden viinit ovat minulle tuntemattomampia. Tällä hetkellä suunnitteilla on vasta lyhyt sukellus parin viikon päästä Saksan Badeniin, jossa en ole koskaan käynyt, sekä keväällä perheen yhteinen matka Armeniaan. Sen kauemmaksi en ehkä fyysisesti ennätä matkustaa tulevan vuoden aikana, mutta haluaisin silti perehtyä paremmin uuden maailman laatuviineihin. Haaveissa siintävät myös WSET:n diplomiopinnot, kunhan elämäntilanne sen sallii. Diplomia ei voi suorittaa ihan hetkessä eikä vasemmalla kädellä, vaan sitä varten pitäisi ensin löytää porukka, jonka kanssa voi pitää säännöllisiä tastingeja ja harjoittaa sitä kautta sokkomaistelutaitoja. Olkoot vuoden 2018 viinitavoitteeni vaikkapa se, että löydän ympärilleni tällaisen joukon muita viiniharrastajia.