Viinin synnyinsijoilla Armeniassa

viinikupla
May 25, 2018

armenialainen viini

Legendan mukaan Nooan arkki karahti kuivalle maalle Ararat-vuoren laella. Ensi töikseen arkista ulos astunut Nooa istutti viiniköynnöksen. Asiat tärkeysjärjestykseen, hän tuntui ajattelevan. Aloitetaan viinistä.

Myytti on myytti eikä Nooan arkin jäämiä tulla koskaan löytämään Araratin huipulta, mutta yhdessä kohden ikiaikainen legenda osui oikeaan: viiniköynnökset ja viininvalmistus todella periytyvät Kaukasukselta, nykyisen Georgian ja Armenian suunalta. Georgiassa viininvalmistus ja perinteiset menetelmät ovat jatkuneet katkeamattomana ainakin 8000 vuoden ajan. Armeniassa sen sijaan neuvostojärjestelmä kykeni tehokkaasti romuttamaan vanhoja perinteitä. Neuvostoliiton aikana Georgia sai olla se osa valtiota, jossa valmistetaan viiniä ja Armenia se osa, jossa valmistetaan brandya. Yhä edelleen 90% Armeniassa kasvatetuista viinirypäleistä käytetään brandyn valmistukseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tilanne on kuitenkin alkanut muuttua. Uusia viinitiloja putkahtelee koko ajan ja niiden omistajilla on kunnianhimoiset tavoitteet sekä kiinnostusta kotoperäisiä lajikkeita kohtaan.

Vietimme äskettäin viikon verran Armeniassa, maassa, jossa mieheni on halunnut vierailla jo pitkään. Armenia on pieni maa vuorten keskellä, geopoliittisesti haastavassa paikassa. Vuosisatojen ajan maa on ollut osa milloin mitäkin valtakuntaa, mutta on hämmästyttävästi onnistunut säilyttämään omaleimaisen kulttuurinsa ja kielensä. Armenialaiset ovat ylpeitä siitä, että heidän maansa on maailman vanhin kristillinen valtio. Vuorten rinteillä sijaitsevat ikivanhat kirkot ja luostarit ovatkin maan tärkeimpiä nähtävyyksiä.

armenialainen viini

Minä tietenkin halusin luostarien lisäksi myös viinikohteisiin. Ohittamaton sellainen Armeniassa on Areni-1 -luola, josta aivan viime vuosina on löydetty jäänteitä maailman vanhimmasta tunnetusta viinitilasta. Käymisastioilla, viiniprässillä ja säilytysruukuilla on ikää hämmästyttävät 6100 vuotta. Luolan lämpötila on ympäri vuoden tasaisen viileä, joten se todettiin jo ammoin ihanteelliseksi viinintekoon ja -säilytykseen. Luola sijaitsee Arenin kylässä eteläisessä Armeniassa, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Jerevanista. Matka Areniin kannattaa jo pelkästään huikeiden vuoristomaisemien vuoksi.

Ennen luolaan menemistä pysähdyimme myös Areni-nimisellä viinitilalla, joka tuntui olevan vilkas turistikohde. Aluksi kirjoitin innokkaasti muistiinpanoja, mutta maisteltuani talon viinit läpi totesin kaiken olevan niin kuraa, että niistä ei kannattaisi kirjoittaa sen enempää. Varsinaisen viinin ohella tila tuottaa paljon erilaisia hedelmäviinejä, jotka tuntuivat olevan paikalliseen makuun. Itse en välittänyt kokeilla niistä yhtä enempää. Vasta jälkeenpäin kuulin, että samassa kylässä sijaitseva Hin Areni -niminen tila olisi ollut aivan toista luokkaa. Paluumatkalla asetin toiveeni Zorah-nimiseen tilaan, jonka viineistä olin lukenut ylistäviä arvioita. Tilan omistaja on italianarmenialainen, joka alun perin oli ajatellut perustaa viinitilan Toskanaan, mutta Armeniassa käytyään muutti mielensä. Oppaamme ei kuitenkaan ollut saanut vastausta vierailupyyntöömme. Aavistelin, että tämänkaltaiseen boutique-tilalle ei noin vain voi pelmahtaa paikalle ja oikeassa olin – meidän käännytettiin ovelta varsin tylysti. “Emme tarvitse julkisuutta”, sanoi joku työntekijöistä. Melko erikoinen asenne yritykseltä, jonka toimeentulo kuitenkin perustuu tuotteidensa myyntiin. Myöhemmin luin jostakin blogista vastaavan kokemuksen. Tilalle ei oteta vastaan lainkaan vierailijoita.

armenialainen viini

Zorahin viinejä oli kuitenkin tarjolla muualla. Syntymäpäiväni iltana ostin Karasi-nimisen punaviinin, joka tarkoittaa kirjaimellisesti “amforasta”. Viini on valmistettu paikallisesta Areni-lajikkeesta osittain modernein ja osittain perinteisin menetelmin, joista jälkimmäinen tarkoitti viinin kypsytystä amforassa. Viini oli ehdottomasti tyylikkäin niistä monista Areni-lajikkeen edustajista, joita viikon aikana kokeilin, mutta noin kolmenkymmenen euron hinta tuntui kuitenkin liioittelulta. Paikallisille se tarkoittaa kymmenesosaa keskimääräisestä kuukausipalkasta.

Viininviljely Armeniassa ei ole aivan yksinkertaista. Mannerilmasto tarkoittaa sitä, että talvet ovat lumisia ja kylmiä ja kesät tukahduttavan kuumia. Myös päivittäiset lämpötilaerot ovat huomattavan suuria. Rypäleeltä vaaditaan sekä kuuman- että kylmänkestävyyttä. Talvisin köynnökset haudataan maan alle, jotta pakkanen ei tuhoaisi niitä. Armenia sijoittuu samoille leveysasteille kuin Kreikka tai Etelä-Italia. Lämpöä siis piisaa, mutta sitä kompensoi korkeus. Jerevan sijaitsee laaksossa, mutta korkeus merenpinnasta on kuitenkin jo kilometrin luokkaa. Monet viinialueet sijaitsevat lähes kahden kilometrin korkeudessa. Paahtava aurinko tuntuu viinien kypsässä, tummassa marjaisuudessa, mutta toisaalta suuret lämpötilanvaihtelut pitävät yllä riittävää hapokkuutta.

armenialainen viini armenialainen viini

Armenialaiset eivät ole viinikansaa, ainakaan vielä. Väkevien kulutus on täällä samaa tasoa kuin muissakin entisen Neuvostoliiton osissa. Mutta liikahdusta on nähtävissä. Jerevanissa vierailevan viininystävän kannattaa ehdottomasti suunnata ainakin viinibaareihin nimeltä Wine Republic (2 Tamanyan Street) sekä Vinograd (62 Hanrapetutyan Street). Molemmissa on loistava ruokalista sekä huolella mietitty valikoima kiinnostavimpia armenialaisia viinejä. Kysymykseeni armenialaisesta viinikulttuurista Vinogradin omistaja vastasi, että laatuviinien valmistus on vasta noin kymmenen vuotta vanhaa, ja viiniharrastus sitäkin nuorempaa, vasta parivuotiasta. Viini-innostus on silti selvästi leviämässä maan pääkaupungissa.

armenialainen viini

Zorahin lisäksi muita mieleenpainuvimpia tuottajia viikon aikana maistamieni joukossa olivat Voskevaz ja ArmAs. Näihin kannattaa tarttua, jos jossakin tulee vastaan. Tuskinpa tulee, sillä armenialaisten viinien vienti suuntautuu pääasiassa Venäjälle (jonka kanssa maalla on edelleen hämmentävät läheiset suhteet) sekä Amerikkaan (jossa on merkittävä armenialaisdiaspora). Parasta onkin mennä itse paikan päälle. Laskeutua keskellä yötä vuorten keskelle. Hämmästellä majesteettista, lumihuippuista Ararat-vuorta, joka liian usein piiloutuu pilviverhon taakse. Ihastua paikalliseen keittiöön. Hengästyä loputtomia portaita kävellessä matkalla taas yhteen muinaiseen kirkkoon, jonka ympäriltä avautuvia maisemia ei koskaan unohda.

Badenin helmiä: Abril ja Dr. Heger

viinikupla
January 28, 2018

viinialue Baden Abril

Tavakseni on tullut tehdä lyhyitä pyrähdyksiä viinialueille. Pari-kolme yötä riittää jo tunnelman haistelelemiseen ja näin ruuhkavuosiarjessa oma seura on välillä parasta seuraa. Päätin, että tammikuussa oli taas aika käväistä jossakin ja kohteeksi valikoitui Saksan viinialueista se, jossa en ole vielä koskaan aiemmin käynyt: Baden. Baden sijaitsee Saksan lounaisnurkassa, Ranskan Alsacesta sen erottaa vain niiden välissä virtaava Reini. Viinintuottajana Baden on Saksan alueista kolmanneksi suurin. Täällä hallitsevat erityisesti Burgunder-lajikkeet: Spätburgunder (Pinot Noir), Grauburgunder (Pinot Gris) ja Weißburgunder (Pinot Blanc). Myös Riesling, Gewürztraminer ja Gutedel (joka Sveitsin puolella tunnetaan nimellä Chasselas) esiintyvät yleisesti. Perinteisten lajikkeiden ohella Badenista on viime aikoina tullut yhä enemmän kunnianhimoisesti tuotettua Chardonnayta.

Baden kiemurtelee kapeana suikaleena Reinin ja Schwarzwald-vuoriston välissä noin 400 kilometrin matkan Heidelbegistä aina Sveitsin rajalle asti. Tukikohdakseni päätin valita ikivanhan kylpyläkaupungin Baden-Badenin ja Badenin lukuisista ala-alueista iskin silmäni Kaiserstuhliin, joka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Baden-Badenista. Eteläisestä sijainnistaan johtuen Baden on Saksan lämpimin viinialue, ja Kaiserstuhlissa vallitsee vieläpä erikoisen lämmin mikroilmasto sen lisäksi, että sen erikoisuutena on vulkaaninen maaperä. Alue kiinnosti minua siitäkin syystä, että siellä sijaitsee viinitila, jonka Spätburgunder on ensimmäinen sydämeni puolelleen voittanut saksalainen punaviini. Maistoin Abrilin Enselberg Pinot Noir 2012 berliiniläisessä viinibaarissa toissasyksynä, ja sen jälkeen olen intoutunut sukeltamaan syvälle saksalaisten viinien maailmaan. Oli siis itsestäänselvää, että halusin vierailla Abrilin tilalla, kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Weingut Abril on toiminut jo 270 vuotta, mutta yrityksen nuorekas ilme, hiljattain valmistunut moderni vinoteekki ja luomuviinifilosofia saavat tilan tuntumaan tuoreelta. Abrilin viinilinjasto jakautuu kolmeen sektoriin: Frucht, Stein ja Zeit. Frucht-sarjaan kuuluvat raikkaat, hedelmäiset ja aromaattiset viinit on kypsytetty terästankeissa. Stein-sarjan viinit tulevat tietyiltä palstoilta ja niissä on enemmän mineraalisuutta. Zeit-sarjan viinit ovat nimensä mukaisesti aikaa vaativia; konsentroituneimpia ja pisimpään kypsytettyjä, jotka ovat parhaimmillaan vasta joidenkin vuosien kuluttua. Omia suosikkejani Abrilin viineistä olivat Frucht-sarjan Weissburgunder ja eksoottisempi Blauer Silvaner, Stein-sarjan Grauburgunder sekä tietenkin Zeit-sarjan Pinot Noir, josta tarjolla oli nyt vuosikerta 2015.

viinialue Baden Dr. Heger

Abrilin lisäksi valitsin vierailukohteeksi Kaiserstuhlin Ihringenistä tunnetumman VDP-tuottajan, jota pidetään yhtenä Badenin parhaista tiloista: Dr. Heger. Poikkesin heidän vinoteekkiinsä etukäteen ilmoittamatta, mutta sain silti mitä sydämellisintä ja omistautuneinta palvelua. Heillä oli ollut juuri pari iltaa sitten iso tasting, minkä vuoksi monet sellaisetkin pullot olivat avoinna, joita normaalisti ei pääse maistamaan. Joitakin Dr. Hegerin viinejä olinkin jo aiemmin maistanut. Heidän Oktav-perussarjaansa on myynnissä monessa paikassa. Tästä sarjasta nousi eniten esiin mutkaton ja hedelmäinen Riesling, varsin erilainen kuin viimeaikaiset suosikkini. Erste Lage -viineistä olin kerran päässyt juomaan ikääntyneempää Weissburgunderia, joka vei jalat alta. Vuosikerta 2015 oli sekin lupaava, mutta paranee varmasti vielä. Todellista timanttia löytyi Großes Gewächs -osastosta eli parhaiden palstojen viineistä. Mukaani lähti Riesling Achkarren Schlossberg 2015 sekä Grauburgunder Achkarren Schlossberg 2016. Niiden lisäksi ihastuin Merdinger Bühl Spätburgunderiin, joka tarjoaa kympillä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta.

Ystäväni tietävät, että marmatan usein Saksan kehnosta ruokatarjonnasta. Onneksi Baden-Baden pääsi yllättämään iloisesti. Ruokailin kahdessa viinituvassa, jotka molemmat osoittautuivat erinomaisiksi. Schneider’s Restaurant & Weinstuben tammikuun menussa kulmia nostatti alkuruoan jälkeen tarjoiltu sorbetti, mutta muuten kokonaisuus oli kohdillaan. Unohtumaton oli varsinkin tarjoilijan suosittelema Alexander Laiblen Chardonnay. Se oli ehdottomasti paras saksalainen Chardonnay, jota olen maistanut. Toisena iltana Weinstube Baldreit oli hankala löytää (jatka vaan kulman taakse vaikka tie ja usko loppui jo!), mutta onneksi en luovuttanut. Häränrinta bouillon-kasviksilla oli kuin kesäkeittoa, jossa lillui lihanpala, mutta enpä ole koskaan syönyt niin maukasta kesäkeittoa!

Baden ei taatusti näyttänyt parhaimpia puoliaan tammikuussa. Harmaiden ja tihkusateisten päivien vuoksi en edes yrittänyt ottaa maisemakuvia. Mutta ennakkoluuloni Badenin viinien suhteen kyllä murtuivat. Olen usein kohdannut liian raskaita, turhan alkoholipitoisia ja tammitettuja viinejä tältä alueelta. Hyvät tuottajat osaavat kuitenkin välttää nämä sudenkuopat ja tekevät kypsistä rypäleistä myös raikkaita ja tyylikkäitä viinejä. Vasta jälkikäteen hoksasin, että matkan aikana en testannut yhtään kuohuviiniä. Jo siinä on hyvä syy palata uudestaan Badeniin.

Viinivuoteni 2017

viinikupla
December 28, 2017

viinivuosi 2017

Näihin aikoihin, kun työpaikoilla nakutellaan toimintakertomuksia, on hyvä sauma kirjoittaa katsaus myös viinivuodestani. Ensimmäisen katsauksen kirjoitin tasan vuosi sitten. Siitä on menty taas iso harppaus eteenpäin.

Vuosi 2017 alkoi osaltani Lontoossa viikon mittaisella WSET 3 -kurssilla. Viikon mittainen intensiivipyrähdys maailman viineihin oli valtavan opettavainen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat oppia viineistä lisää.

Vuoteen on mahtunut paljon matkoja, mutta ne ovat suuntautuneet pääsääntöisesti joko Suomeen tai Saksaan. Olen tehnyt tiivistä yhteistyötä Saksan viinitiedotuksen kanssa ja sitä myötä paneutunut erityisesti saksalaisiin viineihin ja viinialueisiin. Onhan se nyt muutenkin järkevää, kun asun näillä kulmilla. Vuoden mittaan olen käynyt tutustumassa viinitiloihin Pfalzissa, Rheinhessenissä, Mittelrheinissa, Rheingaussa ja Sachsenissa. Kohokohta oli ehdottomasti elämäni ensimmäinen viiniaiheinen lehdistömatka, joka suuntautui Reininlaaksoon ja jonka puitteissa pääsin osallistumaan eksklusiiviseen Großes Gewächs -katselmukseen Wiesbadenissa.

Muut reissuni eivät olleet varsinaisesti viinin ympärillä, mutta toki kohteissa oli pakko perehtyä myös paikalliseen viinikulttuuriin. Niinpä vuoden mittaan on tullut testattua viinibaareja niin Lontoossa, Berliinissä, Krakovassa, Kööpenhaminassa, Fuengirolassa kuin Helsingissäkin. Ilokseni sain osumaan työmatkan Helsinkiin samalle viikolle kuin siellä järjestettiin Grand Champagne -tapahtuma, jota itsekin nyt pääsin ihmettelemään. Yksittäisistä visiiteistä kiinnostaviin viinibaareihin olen raportoinut blogin Instagram-tilillä sekä Facebookissa. Molempia kannattaa seurata, jos haluaa pysyä perillä kuulumisista silloinkin, kun postausten tahti on harvempaa.

Keväällä Viinikupla juhli ensimmäisiä syntymäpäiviään. Sen jälkeen uusia lukijoita on tullut aimo kasa lisää. Se sekä ilahduttaa että nostaa omaa henkistä rimaa. Toivon, että viinitietouden lisäännyttyä olen voinut tarjota teille entistä laadukkaampia juttuja. Kommenttikenttään saa mielellään esittää toiveita aiheista tai näkökulmista, joita haluaisitte viinin tiimoilta käsiteltävän.

Vuodelta 2018 toivon matkoja erityisesti alueille, joiden viinit ovat minulle tuntemattomampia. Tällä hetkellä suunnitteilla on vasta lyhyt sukellus parin viikon päästä Saksan Badeniin, jossa en ole koskaan käynyt, sekä keväällä perheen yhteinen matka Armeniaan. Sen kauemmaksi en ehkä fyysisesti ennätä matkustaa tulevan vuoden aikana, mutta haluaisin silti perehtyä paremmin uuden maailman laatuviineihin. Haaveissa siintävät myös WSET:n diplomiopinnot, kunhan elämäntilanne sen sallii. Diplomia ei voi suorittaa ihan hetkessä eikä vasemmalla kädellä, vaan sitä varten pitäisi ensin löytää porukka, jonka kanssa voi pitää säännöllisiä tastingeja ja harjoittaa sitä kautta sokkomaistelutaitoja. Olkoot vuoden 2018 viinitavoitteeni vaikkapa se, että löydän ympärilleni tällaisen joukon muita viiniharrastajia.

VDP.Grosses Gewächs -katselmus: maailman paras tasting?

viinikupla
September 13, 2017

Millaista on, kun harrastelijabloggaaja heitetään ammattilaistastingiin, joka on kuin rajaton karkkikauppa saksalaisia viinejä arvostavalle? Aika pahuksen hienoa.

Grosses Gewächs tasting

Viinimaailmassa vuosittaisia kohokohtia on muun muassa keväisin järjestettävä Bordeaux en primeur -tasting, jossa maistellaan Bordeaux’n alueen viimeisimmän vuosikerran viinit, jotka tässä vaiheessa vielä kypsyvät tynnyreissä. Maistelun perusteella maailman johtavat viinikriitikot kirjoittavat näppäimistö savuten arvionsa vuosikerrasta ja heidän tuomionsa määrää varsin pitkälle sen, kuinka korkeaksi näiden viinien hinnat kohoavat. Viinejä sijoittamismielessä ostavat kiirehtivät varaamaan huippuvuosikerran viinejä jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne ovat valmiita ja pullotettu.

Saksassa vastaava vuosittainen pääkatselmus on VDP.Grosses Gewächs -tasting, joka järjestetään loppukesästä Wiesbadenissa. VDP on Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymä, johon kuuluu tällä hetkellä 197 jäsentä, vain murto-osa Saksan kymmenistätuhansista viinintekijöistä. VDP:llä on oma laatuluokituksensa, jossa viinitarhat on jaoteltu laadun perusteella. Alimpana ovat tilaviinit, Gutswein, joiden valmistukseen on voitu käyttää rypäleitä laajemmalta alueelta. Seuraava taso on kyläviini, Ortswein, johon käytetään vain oman kylän perinteisten tarhojen rypäleitä. Seuraavalla tasolla rypäleiden alkuperä rajautuu yksittäisille tarhoille. Erste Lage -tittelin (vastaava kuin première cru -status Burgundissa) saaneet viinitarhat on erityisen hyväksi havaittu. Näiltä tarhoilta poimituista rypäleistä tehty viini on Erstes Gewächs ja pullossa on mainittu myös tarhan nimi. Kaikkein ylimpänä hierarkiassa ovat Große Lage (grand cru) -tarhat. Ne ovat palstoja, jotka alueen viljelijät ovat yhdessä tunnustaneet parhaiksi ja joista saadaan erityisen konsentroituneita ja kompleksisia viinejä, joilla on poikkeuksellisen korkea ikääntymispotentiaali. Nämä viinit on merkitty Grosses Gewächs -tunnuksella (tai lyhenteellä GG) ja niitä pidetään Saksan lippulaivaviineinä, crème de la crème. GG-viinit ovat aina kuivia ja ne on tyypillisimmin valmistettu joko Rieslingistä tai Spätburgunderista. Eri viinialueilla on eri säännöt siitä, mitkä lajikkeet ovat alueelle tyypillisiä ja siten kelvollisia GG-viiniksi, mutta nyrkkisääntönä muista lajikkeista kuin Rieslingistä ja Spätburgunderista valmistetut GG-viinit ovat melko harvinaisia.

Tuoreimman vuosikerran Großes Gewächs -tasting on eksklusiivinen katselmus, johon on kutsuttu mukaan noin 150 johtavaa viinikirjoittajaa tai -kauppiasta. Useimmille heistä tämä on vuosittainen rutiini. Tänä vuonna heidän joukossaan olin myös minä, suomalainen harrastelijakirjoittaja, joka oli saanut kunnian päästä mukaan Deutsches Weininstitutin järjestämän lehdistömatkan osana. Muina naisina purjehdin omalle, nimikoidulle paikalleni eturivin kunniapaikalla istuvien Jancis Robinsonin ja Stuart Pigottin ohi. Tältä varmaan tuntuu satunnaisesta muotibloggaajasta, joka yhtäkkiä heitetään Pariisin muotiviikoille Anna Wintourin ja muiden alan gurujen sekaan. Paistaako minusta jo kauas se, etten ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa?

Kolmipäiväisessä katselmuksessa on mahdollista maistella yli neljääsataa Saksan parasta viiniä. Meillä oli aikaa vain yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia, joten oli tärkeää tutkia listaa jo etukäteen ja miettiä, mihin haluaa keskittyä. Itse päätin paneutua erityisesti Spätburgundereihin, sillä ihan joka päivä ei tule tilaisuutta maistella rinta rinnan Saksan eri alueiden GG-tasoisia punkkuja. Niiden saatavuus kun on rajallinen ja usean kymmenen euron (joissakin tapauksissa jopa satojen eurojen) hintakin hillitsee kokeilunhalua. Nostin esiin läppärini, johon olin ladannut excel-taulukon tarjolla olevista viineistä. Jos aikoo maistaa putkeen useampaa kymmentä viiniä, on pakko kirjoittaa muistiinpanoja, jotta hommassa pysyy ryhti ja viinien eroja tulee analysoitua tarkemmin. Sitten sutaisin lapulle ensimmäisen maistelusatsin ja oman paikkani numeron, nostin lapun ilmaan ja saman tien tarjoilija tuli hakemaan sen. Tämä tasting tapahtuu istualtaan ja nuoret tarjoilijat – joista useat ovat viinitilojen nuorempaa sukupolvea – hoitavat viinien roudaamisen pöytiin. Lista on jaoteltu noin kuuden viinin setteihin, yhdellä tilauksella saa siis eteensä kuutta eri viiniä. Kaikki tapahtuu hiljaisuuden vallitessa, tänne ei olla tultu seurustelemaan.

Grosses Gewächs tasting

Sitten vain hommiin. Aloitin Rieslingeistä, ensin pari settiä Moselista, sitten Nahesta ja Pfalzista. Rheingaun jätin välistä, sillä olimme edelliset kaksi päivää kolunneet Rheingauta ja osallistuneet Erstes Gewächs -tastingiin. Koska kukaan ei odota minulta pätevää analyysiä vuoden 2016 GG-viineistä, saatoin suhtautua tähän oppimistilanteena. Millaisia eroja löytäisin eri alueilta peräisin olevien saman lajikkeen viinien välillä? Moselin Rieslingit olivat intensiivisiä, kypsän hedelmäisiä, mineraalisia, mutta pyöreitä. Erinomaisen juotavia jo näin nuorina. Nahen Rieslingit olivat kirkkaita ja puhdaspiirteisiä, mutta hapokkuus oli selvästi kiristävämpää. Pfalz sijoittui tyylillisesti näiden kahden väliin. Ennen lounastaukoa ehdin testata vielä kaksi settiä Weissburgundereita sekä Badenin Grauburgunderit. Näistä löytyivät topit ja flopit. Pfalzilaiset Weissburgunderit veivät jalat alta, muun muassa Knipserin Kirschgarteniin täytyy vielä ehdottomasti palata. Baden sen sijaan sai minulta täystyrmäyksen molempien lajikkeiden osalta: liikaa tammea, liian raskaita, liian alkoholisia. Käytäväkeskusteluiden perusteella mielipiteet jakaantuivat Badenin Grauburgundereiden osalta; osa inhosi niitä minun laillani, osa ihastui.

Lounas tarjoiltiin viereisen hotellin ravintolassa. Matkamme paras ateria, kehuivat seuralaiseni. Kenties yksi parhaita aterioitani Saksassa, naurahdin vastaukseksi. Jälkeenpäin kuulin, että ravintolalla on yksi Michelin-tähti. Ei mikään ihme. Takaisin maistelusaliin palatessa vastaan tulvahti etanolinen ilma. Satojen viinien kaataminen lasiin ja lasien pyörittely usean tunnin ajan oli tehnyt tehtävänsä.

Lounaan jälkeen siirryin Spätburgunderien pariin. Aloitin Ahrista – ja Ahrista vaikutuin myös eniten. Upeita, elegantteja viinejä, joissa napakat hapot, kirkkaassa tuoksussa punaista marjaa ja metsäisyyttä ja pitkä jälkimaku. Useammankin Ahrin viinin kohdalla adjektiivien joukkoon päätyi “herkullinen” ja J.J. Adeneuerin sekä Jean Stoddenin merkkasin vielä itselleni kahdella huutomerkillä. Muutaman maistamani Rheinhessenin ja Pfalzin Spätburgunderin kohdalla vaihtelu tyylissä ja laadussa oli suurempaa. Niistä kiinnostavimmaksi nousi Kellerin Morstein, jonka savuinen, mineraalinen ja ei-hedelmävetoinen tyyli erottui joukosta. Badenin ja Württembergin Spätburgunderit kasvavat Ahria lämpimämmissä olosuhteissa ja se tuntui viineissä kypsempänä marjaisuutena ja runsaampana yleisilmeenä. Württemberg yllätti positiivisesti, aiemmin kun olen tutustunut vain alueen edullisiin yleisviineihin. Badenista löytyi helmiä, erityisesti Franz Keller, mutta myös joidenkin Spätburgundereiden kohdalla tammen käyttö oli päässyt överiksi.

Näiden jälkeen turnauskestävyyteni alkoi hiipua. Olin päässyt flow-olotilaan, maistelusta oli tullut tietyllä tavalla meditatiivista. Numerot lapulle, lappu ylös, uudet viinit lasissa, lasin pyöräytys, nuuhkaisu, maistaminen, sylkäisy, muistiinpanojen nakuttaminen, seuraava viini, lasit tyhjäksi, uusi numero lappuun ja sama uudestaan ja uudestaan. Tämä on ihan mahtavaa, kunpa vastaavia tilaisuuksia tulisi useamminkin! Mutta kun väsymys iski noin 60 viinin jälkeen, oli parasta lopettaa, vaikka uteliaisuus olisikin vaatinut kokeilemaan vielä lisää. Illalla juttelin lehdistömatkalla mukana olleen amerikkalaisen viinijournalistin Elin McCoyn kanssa (jonka artikkelia olin muuten sattunut siteeraamaan äskettäisessä postauksessani). Hän on rutinoitunut viinitapahtumien kävijä, joka osallistuu säännöllisesti muun muassa Bordeaux’n en primeur -tastingiin, mutta Grosses Gewächs oli hänelle ensimmäinen kerta. Hänen mukaansa missään ei ole katselmusta, jonka puitteet olisivat yhtä hiotut ja toimivat kuin Wiesbadenissa. Maailman paras tasting? Sitä mieltä ovat monet. Ainakin ikimuistoinen.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Mittelrhein on linnojen ja viinin ystävien kohde

viinikupla
August 26, 2017

Mittelrhein viinialueMittelrhein viinialue

Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.

Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.

Mittelrhein viinialue

Matthias Müller Mittelrhein viinialue

Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.

Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.

Mittelrhein viinialue linna

Miten sinne pääsee?

Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa