Viinivaelluksella Sachsenissa

viinikupla
June 20, 2017

*yhteistyö: Saksan viinitiedotus

Schloss Wackerbath

Suurin osa Saksan viinialueista sijaitsee maan lounaisosissa, Rein-, Main- ja Mosel-jokien varrella, lähellä Ranskan rajaa. Usein unohtuu, että entisen Itä-Saksan alueellakin on kaksi laatuviinialuetta. Saale-Unstrut sijoittuu kartalla varsin keskiseen Saksaan, Sachsen-Anhalt puolestaan aivan itään, lähelle Tsekin ja Puolan rajaa. Juuri tuonne jälkimmäiselle alueelle suuntasimme vappuviikonloppuna, jolloin kaikilla Saksan viinialueilla järjestettiin WeinWanderWochenende eli viinivaellusviikonloppu.

Elben rannoille sijoittuva Sachsen on Saksan pienin laatuviinialue. Noin 500 hehtaarin viljelypinta-ala levittäytyy 50 kilometrin matkalle Dresdenin ympäristössä. Vertailun vuoksi Saksan suurimmalla viinialueella Rheinhessenissä viljelypinta-ala on 26 300 hehtaaria. Viininviljelyn perinteet ovat Sachsenissa pitkät: ensimmäinen kirjallinen viittaus on jo vuodelta 1161. Myös Saksan ensimmäinen viininviljelyyn keskittynyt instituutti perustettiin 1800-luvulla Sachsenissa sijaitsevaan Meißeniin. DDR:n ajoista muistuttaa se, että yhä suurin osa alueen viinistä valmistetaan joko osuuskunnissa tai osavaltion omistamalla tilalla. Viini-innostus on kuitenkin kasvavaa, uusia tiloja ilmaantuu koko ajan eikä kokeilunhalua puutu.

viiniköynnös viinialue Sachsen

Sachsenissa valmistetaan pääasiallisesti valkoviinejä ja suurin osa tuotannosta on kuivaa. Yleisimmät lajikkeet ovat muualta tuttuja: Müller-Thurgau, Riesling ja Weißburgunder. Mutta niiden ohella viljellään lukemattomia vähemmän tunnettuja lajikkeita ja uusia risteytyksiä. Omasta mielestäni kiinnostavin paikallinen lajike oli aromikas Traminer, joka on sukua Gewürztraminerille. Muita maistamiani lajikkeita, joita en ennestään tuntenut, olivat muun muassa hieman Rieslingiä muistuttava Johanniter sekä Cabernet Blanc ja Souvignier Gris. Punaisista lajikkeista yleisimpiä ovat Spätburgunder ja Regent. Viileä ilmasto tekee viininvalmistuksesta haastavaa. Valkoviinit ovat raikkaita ja hapokkaita, mutta usein hieman ohuita ja raa’alta vivahtavia. Helmiäkin kyllä löytyi, ne esittelen jutun lopussa.

Sachsenin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Niitä ei juuri myydä edes muualla Saksassa, saati sitten ulkomailla. Siksi paras tapa tutustua alueen viineihin on paikan päällä. Otimme ensimmäiseksi tukikohdaksemme Dresdenin. Tuo toisessa maailmansodassa täysin tuhottu kaupunki on huikea esimerkki sitkeydestä, jolla Saksa nousi jaloilleen. Raunioista rakennettiin uudestaan näyttävä kaupunki. Ainoastaan rakennusten jäljelle jätetyt mustuneet kivet muistuttavat sodanaikaisesta tulimerestä. Viininystävän ykkösvierailukohde Dresdenissä on aivan vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva viinikauppa Sächsische Vinothek (An der Frauenkirche 13), joka tarjoaa vaikuttavan valikoiman paikallisia viinejä. Valitettavasti asiakaspalvelu on kehnoa, joten on parempi ottaa etukäteen selvää minkä tuottajien viineistä olet kiinnostunut.

Schloss Wackerbath viinialue Sachsenkuohuviiniaamiainen viinialue Sachsenviinivaellus viinialue Sachsen

Seuraavana päivänä siirryimme Radebeul-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on käytännössä Dresdenin esikaupunkialuetta. Sen ehdoton vetonaula on Schloss Wackerbath, 1700-lukulainen linna viinitiluksineen. Autoton pääsee suoraan linnan eteen Dresdenistä raitiovaunulla. Vanhat rakennukset, kaunis puutarha ja taustalla jyrkkänä kohoava viinirinne olivat mitä mainioimpia kulisseja kuohuviiniaamiaiselle, jonka nautimme auringonpaisteessa. Schloss Wackerbathin viinit eivät kuuluneet reissun mieleenpainuvimpien joukkoon, mutta ravintola saa lämpimän suositukseni. Linnan tiluksilla on muutenkin mukava käyskennellä ja kuntoaan voi testata kapuamalla viinirinteen näköalapaikalle. Aurinkoinen sunnuntai oli houkutellut paikalle paljon vaeltajia. Osa kulki omia reittejään, osa osallistui lukuisille opastetuille kierroksille, joita viinivaellusviikonlopun puitteissa järjestettiin.

Radebeulissa sijaitsee myös useita muita pienempiä viinitiloja, joista omat suosikkini olivat Hoflößnitz sekä Karl Friedrich Aust. Kumpikaan ei ole erityisen nuori tila; Hoflößnitz mainostaa toimineensa jo vuodesta 1401. Nykyään se on tunnettu Sachsenin ainoana luomuviinitilana. Modernin vinoteekin ainoa ärsyttävä piirre oli sama kuin Schloss Wackerbathissa: viinien maistelu maksoi 2 euroa/2 cl. Tiskin takana seisonut työntekijä tosin sanoi, ettei itsekään pidä periaatteesta, mutta turistimäärien vuoksi se on tarpeen. Hän varmisti, että olenko aikeissa ostaa viinejä ja vastattuani myöntävästi maistatti minulle haluamiani ilmaiseksi. Päädyin kantamaan kotiin Grauburgunderin, Souvignier Gris’n sekä Spätburgunderista ja Regenistä valmistetun punaviinin, joka yllätti tasapainoisuudellaan. Lähellä sijainnut Aust oli Hoflößnitzia pienempi tila ja sen vähäinen henkilökunta säntäili keittiön ja terassin väliä. Silti he ystävällisesti maistattivat minulla pyytämiäni viinejä. Täällä ihastuin palavasti Weißburgunderiin, jossa oli paljon enemmän rakennetta ja luonnetta kuin osasin odottaa.

Radebeul viinialue SachsenSchloss Proschwitz viinialue SachsenSchloss Proschwitz viinialue Sachsen

Viimeinen kohde ennen kotiinpaluuta oli toinen Sachsenin kahdesta VDP-viinitilasta. Schloss Proschwitz – Prinz zur Lippe on perinteisistä puitteistaan huolimatta nuori viinitila, jonka Dr. Georg Prinz zur Lippe polkaisi käyntiin 1990-luvun alussa hankittuaan pala palalta vanhan aatelissukunsa tiluksia takaisin. 400 000 pullon vuosituotannollaan tila on Sachsenin suurin yksityisomistuksessa oleva viinitila. Tiluksilla on ravintola ja majoitusta ja olisin mielelläni testannut niitä, jos vain tilaa olisi löytynyt. Nyt tyydyimme vain käväisemään vinoteekissa, josta mukaan tarttui Tramineria ja Spätburgunderia. Jos aiot vierailla tilalla, niin pidä mielessäsi, että linna ja vinoteekki sijaitsevat eri osoitteissa muutaman kilometrin päässä toisistaan. Tuli testattua, kun kävelimme kuivin suin linnaa ympäri.

 

Dresdeniin pääsee Berliinistä junalla alle kahdessa tunnissa. Ympäröivistä viinialueista Radebeuliin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, mutta muilla tiloilla vieraillakseen on auto tarpeen. Sitäkin suositeltavampi on oikeastaan polkupyörä, jotta seudun kauniista maisemista ehtii nauttia rauhassa. Monilla viinitiloilla on majoitusmahdollisuus (Gästehaus) sekä ravintola.

Kuulumisia

viinikupla
June 13, 2017

Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä, että blogin päivittäminen on jäänyt muun elämän jalkoihin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut kolme melkein viikon mittaista matkaa. Olen siis todellakin ollut lähes koko ajan tien päällä. Reissuista mieleenpainuvin oli ehdottomasti viime viikko Suomessa, jossa kolme päivää vierähti hattujuhlissa eli tiedekuntani tohtoripromootiossa. Promootio on keskiajalta juontava akateeminen juhla, jossa uudet tohtorit saavat tohtorinhatun. Omasta väitöksestäni on jo vierähtänyt muutama vuosi, mutta vasta nyt järjestettiin seuraava promootio, joten minunkin oli aika hankkia elämäni kallein ja oudoin asuste. Päivällä pidettyä pitkää ja perinteikästä seremoniaa seurasi illallisgaala Kalastajatorpalla (ja lopulta tunti taksijonossa aamuöisellä rautatientorilla). Seuraavana päivänä teimme vielä päiväretken ja tuolloin asusteena oli ylioppilaslakki. Juhlinko promootiota hienolla samppanjalla? En, vaan retken päätteeksi päädyimme Espan puistoon laatikkoviinin kanssa. Aina ei pidä olla liikaa pikkusormi pystyssä viinienkään suhteen.

Helsingin-viikkoon mahtui myös piipahdus BasBas & Staff -viinibaarissa. Olen hinkunut BasBasiin jo ainakin vuoden, mutta yhdelläkään Suomen-reissullani en ole ehtinyt sinne. Mutta nyt! Ravintolan puolelle ei koskaan mahdu ilman varausta, mutta baarin puolelle pääsee saapumisjärjestyksessä. Meillä oli tuuria, tullessamme oli jopa pari pöytää vapaana. Tuntia myöhemmin paikka oli jo aivan täysi viimeisintä baarijakkaraa myöten. Pidin kovasti sekä BasBas & Staffin tunnelmasta, viineistä (frankenilainen valkoinen alkuviini Fledermaus ja iki-ihana Candialle) että tapaksista. Annokset tosin olivat sen verran pieniä, että niillä ei nälkä lähde ellei kaiva kuvettaan kunnolla, mutta harvasta paikasta saa näin laadukasta pikkupurtavaa viinin kylkeen. Lämmin suositus siis tälle baarille! Ensi kerralla yritän varata pöydän ravintolan puolelta.

BasBas viinibaari

Helsinkiä ennen vietin muutaman päivän Berliinissä ja ehdin eräänä helteisenä iltapäivänä testailemaan pari paikallista viinibaaria ystävän kanssa, joka oli myös käymässä Berliinissä. Olin listannut useammankin kiinnostavan paikan, mutta annoin ystäväni valita ensin kaupunginosan ja hän päätyi Kreuzbergiin. Ensimmäinen kohteemme oli Hammers Weinkostbar (Körtestraße 20), pieni viinikauppa aurinkoisella terassilla lähellä Südstern-metroasemaa. Nettisivujen perusteella paikassa järjestetään säännöllisesti kiinnostavia tastingeja, täytynee katsoa sopiiko joku niistä kalenteriin. Mainion Reichsrat von Buhlin Riesling-skumpan ja Verdicchio dei Castelli di Jesin jälkeen kävelimme seuraavaan paikkaan. Not only riesling () oli minulle jo ennestään tuttu. Siellä olin löytänyt pitkään etsimäni täydellisen Spätburgunderin viime kesänä. Nyt testasin laseittain tarjolla olevaa rosékuohuviiniä Nahesta (tilan nimi: Klostermühle Odernheim, viinin nimi: Montfort Monopol Held Pinot Noir rosé 2012) ja se vei jalat alta. Taas päädyin ostamaan mukaani pullon, vaikka tarkoitus oli vain nauttia lasillinen. Tässä viinibaarissa ei ole vielä tullut vastaan muuta kuin huippuviinejä. Älä jätä välistä, jos käyt Berliinissä!

Myös Hampurissa on tullut viiniteltyä. Olen toinen järjestäjä Hamburg Wine Tasting Club -ryhmässä, joka kokoaa kaupungissa asuvia ulkomaalaisia viinin äärelle englannin kielellä. Periaatteemme on se, että käymme joka kerta tutustumassa uuteen viinikauppaan ja maistelemme siellä myynnissä olevia viinejä. Tällä tavalla autamme viininystäviä ja paikallisia pienyrittäjiä löytämään toisensa. Edellisellä kerralla vierailimme portugalilaisessa viinikaupassa, tällä kertaa maistelimme eurooppalaisia viinejä Guter Wein -putiikissa, joka oli minulle ennestään tuntematon. Illan aikana kokeilimme viittä valkoviiniä ja viittä punaviiniä, jotka paikan omistaja oli itse valinnut ja joita innostuneena esitteli. Olin todella vaikuttunut paikan viinien tasosta, taisin löytää uuden suosikkikaupan Hampurista. Seuraavalla kerralla luvassa on Frankenin viineihin erikoistunut kauppa. Konseptin takana on yksityinen viinialan yrittäjä, joka pyörittää vastaavanlaisia tapahtumia kaikissa Saksan suurissa kaupungeissa.

Nyt ehdin hengähtää kotona pari viikkoa, kunnes koittaa loma ja auton nokka suuntaa kohti Pfalzia ja Rheinhesseniä. Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla on?

Uusia viinialueita Saksassa

viinikupla
April 4, 2017

*yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Saksassa on yhteensä kolmetoista laatuviinialuetta. Näillä alueilla saa valmistaa viiniä, jonka status on Qualitätswein bestimmter Anbaugebiete (QbA) tai Qualitätswein mit Prädikat (QmP) Kyse on siis kirjaimellisesti laatuviineistä, jotka täyttävät tarkkaan määritellyt kriteerit. Näiden lisäksi Saksassa tuotetaan myös pieniä määriä edullisempaa pöytäviiniä, jotka ovat statukseltaan joko Tafelwein tai  Landwein. Nämä viinit eivät päädy vientiin, vaan ne ovat paikallisten kurkkuunsa kulauttelemia arkiviinejä. Pöytäviiniä voi valmistaa myös muualla kuin laatuviinialueilla; Landwein-statusta käyttäviä viinialueita on itse asiassa tuplasti enemmän kuin laatuviinialueita. Monelle – myös saksalaisille itselleen – on yllätys, että viiniä valmistetaan nykyään kaikkialla Saksassa sen pohjoisimpia osia myöten. Ei ihme, sillä uudet viinialueet ovat ilmaantuneet kartalle vasta viime vuosien aikana.

Harrastuksekseen viiniä saa toki viljellä melko vapaasti (kunhan viiniköynnösten määrä ei ole enemmän kuin 99). Mutta jos sitä haluaa tehdä kaupallisessa tarkoituksessa, on viininviljely Saksassa tarkkaan säänneltyä. Viljelypinta-alaa koko maassa on 102 000 hehtaaria. Uudet EU-säädökset sallivat nykyään kaupallisen viininviljelyn myös pohjoisessa Saksassa. Sitä mukaa kun perinteiset alueet ovat luopuneet käyttämättömäksi jääneestä viljelypinta-alasta, on liikenevä hehtaarimäärä ollut jaossa uusille alueille. Innokkaita yrittäjiä on ilmaantunut hakijoiksi kaikista pohjoisimmista osavaltioista. Pohjoisessa Ala-Saksin osavaltiossa (Niedersachsen) tuo lupa myönnettiin vuonna 2016 kymmenelle yrittäjälle. He saavat viljellä yhteensä 7,6 hehtaarin suuruista aluetta. Kyse on siis pienistä alueista, sillä esimerkiksi Pfalzissa viljelyspinta-ala on 23 000 hehtaaria. Ala-Saksilaisista pioneereista lähinnä Hampuria on Meyerin perheen viinitarha Lüneburgin lähellä, Elbe-joen etelärannoilla. Perheen matematiikan- ja biologianopettajana työskentelevä poika houkutteli vanhempansa mukaan viininviljelyyn. Nyt perhe on istuttanut siirtolapuutarhatontin kokoiselle alueelle Solaris-nimistä rypälelajiketta ja arvioi saavansa ensimmäisen sadon vuonna 2022.

viinitila Ingenhof Cabernet Cortis

Idempänä Mecklenburg-Etu-Pommerissa ja Brandenburgissa on kaupallinen viininviljely ollut mahdollista jo pitempään. Berliini puolestaan ei ole virallinen viinialue, mutta pääkaupungissa on useampiakin viinitarhoja. Berliinin suurin viinitila löytyy Neuköllnistä, siis aivan keskeltä kaupunkia. Virallisen luvan puuttumisesta johtuen eivät berliiniläiset viinintekijät saa myydä viinejään kaupoissa. Rahoituksen he keräävät lahjoituksina tai huutokaupoilla eli varsin harmaalla alueella liikkuen.

Saksan pohjoisimmassa osavaltiossa Schleswig-Holsteinissa on viiniä voitu valmistaa kaupallisiin tarkoituksiin vuodesta 2009 lähtien yhteensä kymmenen hehtaarin alueella. Rheingaulainen viinitila Balthasar Ress hankki heti oikeudet 0,3 hehtaarin alueeseen tuulisella Syltin saarella Pohjanmerellä ja sai näin itselleen Saksan pohjoisimman viinitarhan tittelin. Syltin viinitarha on vain Reissin etäpiste, itse viinit valmistetaan Rheingaussa. Sen sijaan mansikka- ja viinitila Ingenhof Malentessa, keskellä kauneinta holsteinilaista luontoa, on ainoa yrittäjä, jonka viinien koko valmistusprosessi todella tapahtuu Pohjois-Saksassa. Näillä kulmilla on paljon järviä ja suomalaisella on kovin kotoinen olo maisemien puolesta. Itämeri on kivenheiton päässä ja Hampurista Ingenhofiin ajaa vain puolisentoista tuntia.

viinitila Ingenhof palsta

Vierailin Ingenhofin tilalla eräänä alkukeväisenä päivänä. Tilan omistaja Melanie Engel otti minut vastaan iloisesti hymyillen, kahvitteli, kierrätti ympäri tilaa ja maistatti tilan tuotannon – ja kantoi koko puolitoistatuntisen ajan muutaman kuukauden ikäistä vauvaansa mukanaan. Maatilayrittäjällä ei ole aikaa äitiysloman pitämiseen. Ingenhofin tila toimii jo kolmannessa polvessa, mutta vasta Melanie on tuonut aiemmin mansikkatilana tunnetun maatilan portfolioon aivan uuden tuotteen: viinin. Kun Schleswig-Holsteinin osavaltio sai vuonna 2008 oikeuden alkaa tuottaa viiniä ja viljelyluvat pantiin hakuun, ei Melanie epäröinyt hetkeäkään. Kukaan Ingenhofin tilalla ei tiennyt viinintekemisestä mitään, mutta heillä oli jo olemassa toimiva maatila ja käyttämätön rinnepalsta, jonka he aavistivat sopivat viininviljelyyn. Etelänpuoleinen, suojainen rinne oli liian jyrkkä, jotta se olisi soveltunut muiden tilan tuotteiden viljelyyn, mutta palstaa ei silti oltu haluttu myydä. Melanie teetti kalliit tutkimukset paikan maaperästä ja ilmastosta ja niiden tulos oli positiivinen: palsta oli kerrassaan ihanteellinen viininviljelyyn. Metsän suojaamassa aurinkoisessa rinteessä vallitsee poikkeuksellisen lämmin mikroilmasto ja kivinen maaperä sitoo lämpöä itseensä. Ingenhof sai luvan viininviljelyyn kolmen hehtaarin alueella. Ensimmäiset köynnökset istutettiin vuonna 2009 ja heti seuraavana vuonna oli aika pullottaa ensimmäinen tuotos.

Tätä nykyä Ingenhofin tilan vuosituotanto on noin 15ooo pulloa, josta kaksi kolmaosaa on valkoviiniä. Viljeltävien rypälelajikkeiden tulee soveltua pohjoisiin oloihin, jossa runsaat sateet lisäävät hometautien riskiä, halla on jokakeväinen riesa ja kasvukausi kolmisen viikkoa maan eteläosia lyhyempi. Tällaisia ovat laboratoriossa kehitellyt uudehkot lajikkeet; valkoinen Solaris ja punaiset Regent ja Cabernet Cortis (josta tilalla valmistetaan blanc de noir -valkoviiniä). Lisäksi viljellään pienissä määrin Muscarista, josta tehdään kevyesti kuohuvaa viiniä (Perlwein). Maistamistani viineistä kuohuviini Secco oli tilan heikoin lenkki: hyvin kevyesti kupliva, puolimakea, parfyyminen ja erikoisesti seljankukkamainen. Tuoreimman vuosikerran kuiva Solaris oli niin aggressiivisen hapokas, että se peitti alleen hedelmäisyyttä. Paljon miellyttävämpi oli saman vuosikerran puolikuiva versio. Korkeampi sokeripitoisuus toi viiniin kaivattua tasapainoa ja nosti esille sitruksisia ja persikkaisia elementtejä. Tämän viinin huolisin oikein hyvin kesäiseksi terassiviiniksi! Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki tilan punaviini, Regent 2014. Se oli raikas, samettisen pehmeä, punaisten marjojen dominoima (mansikkatilaan sopivasti tässä viinissä maistui selvästi mansikka!) ja kevyen tammisten sävyjen säestämä. Olin viinistä niin positiivisen yllättynyt, että ostin sitä yhden pullon mukaankin.

viintila Ingenhof Engel

Yllättyneitä ovat kuulema olleet monet tilalla vierailleet, jotka ovat saapuneet vahvoin ennakkoluuloin viininmaisteluun. Varsinkin omalla paikkakunnalla on pyöritelty päätä hullulle hankkeelle. Yrittää nyt tehdä viiniä täällä pohjoisessa, Itämeren ja Pohjanmeren välissä! Hiljalleen kriittiset äänet ovat laantuneet, kun viinintuotanto on jatkunut onnistuneesti vuodesta toiseen ja turistivirrat kasvaneet. Kilpailijoita ei silti ole ilmaantunut. Viiniä tekemällä ei näillä leveysasteilla tahkota rahaa. Ingenhofillakin viini on vain yksi talon monista tulovirroista turismin ja mansikoiden ohella. Ilmasto on oikukas, infrastuktuuri yksinäisellä viinintekijällä heikkoa eikä omaa, paikan päällä työskentelevää viinintekijää ole vielä löytynyt. Toistaiseksi pohjoissaksalainen viinintuotanto on vielä kuriositeetti. Viinintekijät saattavat itse uskoa tuotteidensa mahdollisuuksiin kilpailla laadussa varsinaisten viinialueiden kanssa ajan kuluessa, mutta lainsäädännön puolesta näillä kulmilla ei tulla näkemään Qualitätswein-statuksella merkittyä viiniä vielä pitkiin aikoihin.

 

Weingut Ingenhof on kätevä pysähdyspaikka, jos matkustat Saksaan autolautalla. Travemünden satamasta perille ajaa vajaassa tunnissa. Ingenhofin tilalla on lomamajoitusta ja kahvila. Viereiset pikkukaupungit Plön ja Eutin ovat viehättäviä kesäkohteita, joissa molemmissa on kaunis vanhakaupunki sekä preussilaistyylinen linna. Rantalomailijan kohde puolestaan on Timmendorfer Strand Itämeren rannalla, aivan Travemünden kupeessa.

Lontoo kutsuu

viinikupla
January 15, 2017

Moni tuttavani on naureskellut, kun olen kertonut lähteväni viinikurssille Lontooseen: “Heh heh, Englantihan on perinteikäs viinimaa”. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Englanti ei ole maineikas viinituottajamaa (vaikkakin kovaa kyytiä nousemassa sellaiseksi!), on Lontoo silti yksi Euroopan viinimekoista. Ensinnäkin englantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan olleet innokkaita viininjuojia ja sitä myötä vaikuttamassa monen tunnetun viinityylin muokkaantumiseen. Venäjän ohella Englanti on alusta asti ollut tärkeä markkina samppanjalle. Ja toisin kuin makeasta pitävät venäläiset, englantilaiset halusivat samppanjan kuivempana. Myös portviiniä on rahdattu nimenomaan Englantiin.

Lontoo on myös koko läntisen Euroopan suurin kaupunki. Viiniharrastus on innokasta ja rahaa liikkuu paljon. Ei siis ihme, että kaupunki on pullollaan mahtavia viinibaareja. Lontoolaisten ravintoloiden viinilistat hakevat vertaistaan – löytyy erikoisuuksia vaativaankin makuun. Ja nimenomaan Lontoossa on Wine and Spirits Education Trustin (WSET) JA Master of Wine -instituutin päämajat. Edellinen organisoi viinikoulutusta alkeiskursseilta diplomitasolle asti. Jälkimmäinen jatkaa siitä, mihin WSET päättyy, tarjoten korkeinta mahdollista koulutusta viinin saralla.

WSET-kursseja järjestetään kaikkialla maailmassa, mutta niitä koordinoidaan Lontoosta käsin. Ja sinne minäkin nyt suuntaan, lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Maanantaista perjantaihin istun aamusta iltaan WSET 3-tason intensiivikurssilla ja lauantaina yritän päästä tentistä läpi. Pitäkää peukkuja!

Laukkuun on pakattu kurssimateriaali (jonka olen huolellisena tyttönä opiskellut läpi ennen kurssin alkua), tuliaispullo ystävälle, jonka luona majoitun sekä sylkykuppi. Sellainen nimittäin pitää olla jokaisella omasta takaa. Minähän en yleensä lasiin sylje, mutta ensi viikolla viinejä maistellaan sellaista tahtia, että ne on pakko sylkeä pois maistamisen jälkeen. Muuten opiskelusta ei tulisi mitään…

Päivitän tunnelmia viikon aikana Facebookissa ja Instagramissa. Käykäähän tykkäämässä tileistäni, niin voitte seurata missä menen!

Viinitorstai: Alsace

viinikupla
January 5, 2017

 

alsace viinialue

Jos jokin viinialue on helppo ottaa haltuun, niin se on Alsace. Ranskan koillisnurkassa sijaitseva Alsace on kooltaan kompakti: viinejä viljellään kapealla, vain noin satakunta kilometriä pitkällä kaistaleella pohjois-etelä-akselilla Strasbourgista Mulhouseen. Lännessä aluetta rajaa Vosges-vuoristo, joka suojelee viiniviljelyksiä sateilta ja kylmiltä länsituulilta. Alsace kuuluukin Ranskan aurinkoisimpiin seutuihin ja kuiva syksy takaa sen, että rypäleet saavuttavat korkean sokeripitoisuuden. Alsacesta itään on Rein-joki, jonka toisella puolella on samansuuntainen saksalainen viinialue Baden.

Alsacelaisten viinien luokitusjärjestelmä on superhelppo (sanoo hän, joka parhaillaan opiskelee Bordeaux’n luokituksia). On joko perustason Alsace AOC tai Alsace Grand Cru AOC. Kuohuviinit ovat nimeltään Crémant d’Alsace ja ne valmistetaan samppanjamenetelmällä, niin kuin muutkin crémantit. Grand Cru -tason viinitarhoja on viitisenkymmentä, mutta näiden viinien osuus koko tuotannosta on pientä (4%). Alsace on leimallisesti valkoviinialuetta. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Riesling, Gewürztraminer, Pinot Gris, Pinot Blanc, Sylvaner ja Muscat. Rosé- ja punaviiniä tehdään Pinot Noirista, joka on täällä yleensä niin kevyttä, hedelmäistä ja hailakkaa, että punaviinikin näyttää rosélta. Rypälelajike on aina merkitty pulloon ja tällöin viini on tehty 100% kyseisestä rypäleestä. Myös joitakin sekoiteviinejä löytyy, jolloin etiketissä lukee joko ‘Edelzwicker’, ‘Gentil’ tai tuottajan antama oma nimi. Valtaosa on kuitenkin yhden lajikkeen viinejä.

Perinteisesti Alsacen Rieslingit ovat olleet kuivia ja saksalaiset makeampia. Nyt kun Saksassa kuljetaan kohti yhä kuivempia viinejä, on Alsacessa suunta päinvastainen; yhä useammassa viinissä on aiempaa enemmän jäännössokeria. Saksassa pullojen kyljessä ilmoitetaan yleensä makeustaso, mutta alsacelaisista viineistä ei voi päätellä pullon perusteella, onko kyseessä kuiva vai puolimakea viini ellei tunne kyseisen tuottajan tyyliä. Yleisesti ottaen alsacelaiset valkoviinit ovat täyteläisiä, aromikkaita ja konsentroituneita ja toisinaan väriltäänkin syvän kullankeltaisia (Gewürztraminer, Pinot Gris ja joskus myös Riesling). Gewürztraminerissa ja Muscatissa on hyvin kukkaisen parfyyminen tuoksu. Muistan, että ensimmäisellä Alsace-reissulla kahden päivän maistelun jälkeen pystyin tunnistamaan jälkiruokasorbetistakin Gewürztraminerin, niin erottuva on sen aromimaailma. Alsacelaisissa Gewürztraminereissa on parhaimmillaan riittävästi hapokkuutta niin että kokonaisuus on tasapainoinen ja hienostunut, jollaista en ole löytänyt tuosta rypäleestä tehdyistä viineistä muualta maailmasta. Myös alsacelaiset Pinot Gris’t, varsinkin vähän ikääntyneinä, ovat vertaansa vailla. Ylipäänsä en muista, että olisin koskaan maistanut alsacelaista valkoviiniä, joka olisi ollut pettymys. Olen fani, jos ei vielä tullut selväksi.

alsace viinialue maistelutila

Sen lisäksi, että Alsacesta saa hyviä (ja edullisia!) viinejä, on se myös ihastuttava matkakohde. Alue on kuulunut vuoron perään Saksalle ja Ranskalle, joista jälkimmäiselle taas viime sodasta lähtien. Rakennuskanta ja paikannimistö on hyvin saksalaista, kuten myös perinneruokalajit. Alsacesta löytyy juuri niitä ihania, värikkäitä puuristikkotaloja, joita saksalaiset keskiaikaiset pikkukaupungit ovat pullollaan. Muualla Ranskassa tyyli on hyvin erilaista. Toki vaikkapa Champagnen vanhat pikkukylät ovat viehättäviä, mutta kivitalojen luoma vaikutelma on harmaampi ja karumpi. Alsace tarjoaa silmäkarkkia. Kylät ovat vieri vieressä, joten vaikkapa pyörällä on helppo tehdä retkiä. Tykkään itse majoittua jossakin pittoreskissa pikkukylässä. Pienestä koostaan huolimatta joka kylästä löytyy taatusti loistava ravintola ja kylän viinitiloja voi kierrellä jalkaisin. Majapaikan olen yleensä varannut Gîtes de France -sivuston kautta, jossa tarjolla on B&B-tyyppisiä paikkoja tai huoneistoja. Isommista kaupungeista Colmar on viehättävä ja sijainniltaan keskeinen, pikkukaupungeista Ribeauvillé ehdottomasti turistisin. Strasbourg sijaitsee pohjoisempana, mutta on vierailun arvoinen. Ihastuin Strasbourgiin niin, että voisin muuttaa sinne vaikka heti.

Ensi kesäksi olen suunnitellut automatkaa Pfalziin ja Badeniin. Nyt näitä vanhoja reissukuvia selatessa iski Alsace-ikävä ja kun huomasin, että Kaiserstuhlista on Alsaceen vain tunnin matka, täytynee myös siellä pyörähtää parin päivän verran.