Lontoo kutsuu

viinikupla
January 15, 2017

Moni tuttavani on naureskellut, kun olen kertonut lähteväni viinikurssille Lontooseen: “Heh heh, Englantihan on perinteikäs viinimaa”. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Englanti ei ole maineikas viinituottajamaa (vaikkakin kovaa kyytiä nousemassa sellaiseksi!), on Lontoo silti yksi Euroopan viinimekoista. Ensinnäkin englantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan olleet innokkaita viininjuojia ja sitä myötä vaikuttamassa monen tunnetun viinityylin muokkaantumiseen. Venäjän ohella Englanti on alusta asti ollut tärkeä markkina samppanjalle. Ja toisin kuin makeasta pitävät venäläiset, englantilaiset halusivat samppanjan kuivempana. Myös portviiniä on rahdattu nimenomaan Englantiin.

Lontoo on myös koko läntisen Euroopan suurin kaupunki. Viiniharrastus on innokasta ja rahaa liikkuu paljon. Ei siis ihme, että kaupunki on pullollaan mahtavia viinibaareja. Lontoolaisten ravintoloiden viinilistat hakevat vertaistaan – löytyy erikoisuuksia vaativaankin makuun. Ja nimenomaan Lontoossa on Wine and Spirits Education Trustin (WSET) JA Master of Wine -instituutin päämajat. Edellinen organisoi viinikoulutusta alkeiskursseilta diplomitasolle asti. Jälkimmäinen jatkaa siitä, mihin WSET päättyy, tarjoten korkeinta mahdollista koulutusta viinin saralla.

WSET-kursseja järjestetään kaikkialla maailmassa, mutta niitä koordinoidaan Lontoosta käsin. Ja sinne minäkin nyt suuntaan, lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Maanantaista perjantaihin istun aamusta iltaan WSET 3-tason intensiivikurssilla ja lauantaina yritän päästä tentistä läpi. Pitäkää peukkuja!

Laukkuun on pakattu kurssimateriaali (jonka olen huolellisena tyttönä opiskellut läpi ennen kurssin alkua), tuliaispullo ystävälle, jonka luona majoitun sekä sylkykuppi. Sellainen nimittäin pitää olla jokaisella omasta takaa. Minähän en yleensä lasiin sylje, mutta ensi viikolla viinejä maistellaan sellaista tahtia, että ne on pakko sylkeä pois maistamisen jälkeen. Muuten opiskelusta ei tulisi mitään…

Päivitän tunnelmia viikon aikana Facebookissa ja Instagramissa. Käykäähän tykkäämässä tileistäni, niin voitte seurata missä menen!

Viinitorstai: Alsace

viinikupla
January 5, 2017

 

alsace viinialue

Jos jokin viinialue on helppo ottaa haltuun, niin se on Alsace. Ranskan koillisnurkassa sijaitseva Alsace on kooltaan kompakti: viinejä viljellään kapealla, vain noin satakunta kilometriä pitkällä kaistaleella pohjois-etelä-akselilla Strasbourgista Mulhouseen. Lännessä aluetta rajaa Vosges-vuoristo, joka suojelee viiniviljelyksiä sateilta ja kylmiltä länsituulilta. Alsace kuuluukin Ranskan aurinkoisimpiin seutuihin ja kuiva syksy takaa sen, että rypäleet saavuttavat korkean sokeripitoisuuden. Alsacesta itään on Rein-joki, jonka toisella puolella on samansuuntainen saksalainen viinialue Baden.

Alsacelaisten viinien luokitusjärjestelmä on superhelppo (sanoo hän, joka parhaillaan opiskelee Bordeaux’n luokituksia). On joko perustason Alsace AOC tai Alsace Grand Cru AOC. Kuohuviinit ovat nimeltään Crémant d’Alsace ja ne valmistetaan samppanjamenetelmällä, niin kuin muutkin crémantit. Grand Cru -tason viinitarhoja on viitisenkymmentä, mutta näiden viinien osuus koko tuotannosta on pientä (4%). Alsace on leimallisesti valkoviinialuetta. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Riesling, Gewürztraminer, Pinot Gris, Pinot Blanc, Sylvaner ja Muscat. Rosé- ja punaviiniä tehdään Pinot Noirista, joka on täällä yleensä niin kevyttä, hedelmäistä ja hailakkaa, että punaviinikin näyttää rosélta. Rypälelajike on aina merkitty pulloon ja tällöin viini on tehty 100% kyseisestä rypäleestä. Myös joitakin sekoiteviinejä löytyy, jolloin etiketissä lukee joko ‘Edelzwicker’, ‘Gentil’ tai tuottajan antama oma nimi. Valtaosa on kuitenkin yhden lajikkeen viinejä.

Perinteisesti Alsacen Rieslingit ovat olleet kuivia ja saksalaiset makeampia. Nyt kun Saksassa kuljetaan kohti yhä kuivempia viinejä, on Alsacessa suunta päinvastainen; yhä useammassa viinissä on aiempaa enemmän jäännössokeria. Saksassa pullojen kyljessä ilmoitetaan yleensä makeustaso, mutta alsacelaisista viineistä ei voi päätellä pullon perusteella, onko kyseessä kuiva vai puolimakea viini ellei tunne kyseisen tuottajan tyyliä. Yleisesti ottaen alsacelaiset valkoviinit ovat täyteläisiä, aromikkaita ja konsentroituneita ja toisinaan väriltäänkin syvän kullankeltaisia (Gewürztraminer, Pinot Gris ja joskus myös Riesling). Gewürztraminerissa ja Muscatissa on hyvin kukkaisen parfyyminen tuoksu. Muistan, että ensimmäisellä Alsace-reissulla kahden päivän maistelun jälkeen pystyin tunnistamaan jälkiruokasorbetistakin Gewürztraminerin, niin erottuva on sen aromimaailma. Alsacelaisissa Gewürztraminereissa on parhaimmillaan riittävästi hapokkuutta niin että kokonaisuus on tasapainoinen ja hienostunut, jollaista en ole löytänyt tuosta rypäleestä tehdyistä viineistä muualta maailmasta. Myös alsacelaiset Pinot Gris’t, varsinkin vähän ikääntyneinä, ovat vertaansa vailla. Ylipäänsä en muista, että olisin koskaan maistanut alsacelaista valkoviiniä, joka olisi ollut pettymys. Olen fani, jos ei vielä tullut selväksi.

alsace viinialue maistelutila

Sen lisäksi, että Alsacesta saa hyviä (ja edullisia!) viinejä, on se myös ihastuttava matkakohde. Alue on kuulunut vuoron perään Saksalle ja Ranskalle, joista jälkimmäiselle taas viime sodasta lähtien. Rakennuskanta ja paikannimistö on hyvin saksalaista, kuten myös perinneruokalajit. Alsacesta löytyy juuri niitä ihania, värikkäitä puuristikkotaloja, joita saksalaiset keskiaikaiset pikkukaupungit ovat pullollaan. Muualla Ranskassa tyyli on hyvin erilaista. Toki vaikkapa Champagnen vanhat pikkukylät ovat viehättäviä, mutta kivitalojen luoma vaikutelma on harmaampi ja karumpi. Alsace tarjoaa silmäkarkkia. Kylät ovat vieri vieressä, joten vaikkapa pyörällä on helppo tehdä retkiä. Tykkään itse majoittua jossakin pittoreskissa pikkukylässä. Pienestä koostaan huolimatta joka kylästä löytyy taatusti loistava ravintola ja kylän viinitiloja voi kierrellä jalkaisin. Majapaikan olen yleensä varannut Gîtes de France -sivuston kautta, jossa tarjolla on B&B-tyyppisiä paikkoja tai huoneistoja. Isommista kaupungeista Colmar on viehättävä ja sijainniltaan keskeinen, pikkukaupungeista Ribeauvillé ehdottomasti turistisin. Strasbourg sijaitsee pohjoisempana, mutta on vierailun arvoinen. Ihastuin Strasbourgiin niin, että voisin muuttaa sinne vaikka heti.

Ensi kesäksi olen suunnitellut automatkaa Pfalziin ja Badeniin. Nyt näitä vanhoja reissukuvia selatessa iski Alsace-ikävä ja kun huomasin, että Kaiserstuhlista on Alsaceen vain tunnin matka, täytynee myös siellä pyörähtää parin päivän verran.

Viinitorstai: Alentejo

viinikupla
September 15, 2016

2014-03-15-14-43-21

Todennäköisesti tietämykseni portugalilaisista viineistä rajoittuisi jotakuinkin Quinta das Setencostasiin ja kumppaneihin Alkon hyllyltä, ellei hyvä ystäväni olisi muutama vuosi sitten muuttanut Lissaboniin. Sen jälkeen olen vieraillut maassa useasti ja päässyt paikallisten viinien makuun. Eteeni on joka kerta katettu talon isännän ja emännän lempiviinejä, joista useaan olen ihastunut itsekin. Yksi suurimmista ihastuksistani oli Carmim Reguengos Garrafeira dos Socíos Tinto 2004, jonka saimme heiltä tuliaisiksi. Seuraavalla visiitilläni halusinkin sitten vierailla alueella, josta tuo viini oli peräisin ja niin teimme viikonloppureissun Alentejoon. Portugali on näppärän kompakti maa, minnekään ei ole valtavan pitkä matka. Lissabonista Evoraan oli vain puolentoista tunnin pyrähdys.

Alentejo sijaitsee Lissabonista katsottuna kaakossa, maan sisäosissa. Etelässä alue rajoittuu Algarveen. Täällä vallitsee selvästi mannerilmasto. Maasto on karumpaa ja päivälämpötilat nousivat paahteisiin lukemiin jo maaliskuussa. Monsarazin pikkukaupungin valkeaksi kalkitut talot toivat mieleen Espanjan ja lähellä naapurimaan rajaa se onkin. Alue kattaa maantieteellisesti kolmanneksen Portugalista ja siellä tuotetaan peräti puolet koko maan viineistä. Viinin ohella erityisen merkittävää taloudellisesti on korkkipuiden kasvattaminen. Tästä syystä on muuten lähes mahdotonta löytää portugalilainen viini, jossa ei ole luonnonkorkkia.

Alentejossa tehdään ennen kaikkea tuhteja ja täyteläisiä mutta pehmeitä punaviinejä, joissa maistuu aurinko. Alue on perinteisesti ollut tunnettu edullisista ja helposti lähestyttävistä viineistä, joita ovat tuottaneet osuuskunnat. Viime aikoina yhä useampi pienempi tuottaja on kerännyt ylistystä laatuviineillään ja uusia tiloja on ilmaantunut kuin sieniä sateella (vuosien 1995 ja 2010 välillä tuottajien määrä kasvoi 45:stä 260:een). Olen kuullut sanottavan, että Alentejo tarjoaa tällä hetkellä parasta hinta-laatusuhdetta Euroopassa. Se on vielä maineeltaan Douron varjossa ja loistaviin yksilöihin pääsee käsiksi pikkurahalla. Eniten viljeltävät lajikkeet ovat paikallisia: Aragonez (eli Tempranillo), Castelao, Trincadeira ja Touriga Nacional. Mutta myös Cabernet Sauvignon ja Syrah löytävät enenevissä määrin tiensä sekoitukseen. Viineissä on ihastuttavaa rustiikkisuutta ja parhaimmillaan ne ovat moniulotteisia ja silkkisiä.

Viinien lisäksi Alentejo valloitti paikan sydämessäni herkullisilla ruoka-annoksillaan, jotka päihittivät kirkkaasti Lissabonin antimet. Yövyimme sekä Evorassa että Monsarazissa, joita molempia voin lämpimästi suositella. Monsaraz on Espanjan rajan tuntumassa sijaitseva pikkuruinen keskiaikainen kylä, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Kukkulan laelta on upeat näkymät ympäröiviin laaksoihin. Vieressä on Euroopan suurin tekojärvi Alqueva sekä Portugalin kilpailija Stonehengelle, Herdade de Xerez. Evora puolestaan on UNESCOn maailmanperintökohteiden joukkoon kelpuutettu roomalaisaikainen kaupunki. Muistan karanneeni siellä illalla lasilliselle kaupungin omaa tuotantoa eli Cartuxaa, jonka olin jo aiemmin erinomaiseksi todennut. Lapsemme oli tuolloin puolivuotias, joten pitkät illalliset ja viinitilareissut piti skipata. Paluumatkalla pysähdyimme kuitenkin Perâ-Graven tilalla maistelukierroksella. Kyseinen tilan viinit tekivät kautta linjan niin suuren vaikutuksen, että tila ansaitsee vielä joskus aivan oman esittelyn. Ostimme viemisiä kotiin ja sen lisäksi laatikkoviinin piknikille. Oli muuten paras laatikkoviini ikinä.

Alkon valikoima on Alentejon punaviinien osalta kapea, mutta kokeilemisen arvoinen on vaikkapa Esporão Reserva. Itse taidan napata mukaan klassikko-osastolta Mouchãon kun se seuraavan kerran tulee vastaan. Ja uusi ja perusteellisempi vierailu Alentejoon on ehdottomasti otettava agendalle.

 

Fattoria di Fugnano

viinikupla
August 8, 2016

Fattoria di Fugnano

Kuukauden takaisella Toskanan-matkalla ehdin tehdä yhteensä kolme viinitilavierailua. Etukäteen olin varannut ainoastaan yhden visiitin Montalcinoon. Toki kävin tarkastamassa myös majapaikkamme Agriturismo Torre Palaggetton antimet, joihin en niin kovasti ihastunut. Mutta päätin käydä katsastamassa kulmillamme San Gimignanossa vielä yhden viinitilan, jota Esther Il Palazzonen tilalla oli minulle kehunut. Italialaisille viinitiloille ei yleensä kävellä kuin tupaan noin vain, vaan vierailut pitäisi sopia etukäteen. Otin kuitenkin riskin ja hurautin muutaman minuutin matkan Fattoria di Fugnanoon. Hurauttaa oli ehkä turhan vahva verbi, sillä viimeisen kilometrin aikana meinasi loppua usko kesken. Jyryytin ykkösellä alati kapenevaa päällystämätöntä tietä, joka kaiken kukkuraksi kiemurteli jyrkkää rinnettä ylös. Onneksi kukaan ei tullut vastaan.

Perille päästyäni tupsahdin maistelutilaan, jossa yksi ryhmä oli juuri lopettelemassa maistelua. Tastingia ohjannut Fanny Nuccio ei hätkähtänyt yllättävää paikalle ilmaantumistani vaan minut istutettiin pöydän päähän ja eteeni kannettiin toskanalaisia herkkuja ja talon viinejä yksi toisensa jälkeen. Kun edellinen seurue poistui, jäimme kahdestaan keskustelemaan viineistä ja Fannyn taustoista. Fattoria di Fugnanon omistaja Laura dell’Aira on Fannyn lapsuudenystävä. Sisiliasta kotoisin oleva Laura peri setänsä toskalanaiset tilukset vuonna 1997. Fanny puolestaan päätyi Milanoon, jossa työskenteli valaistussuunnittelijana, kunnes hän eräänä päivänä teki täydellisen suunnanmuutoksen ja muutti asumaan ja työskentelemään ystävänsä viinitilalle. Toskanaan päätyneiden sisilialaisten joukosta löytyy sentään paikallinen viinintekijä.

Tätä nykyä tiluksiin kuuluu 24 hehtaaria viiniköynnöksiä, 10 hehtaaria oliiveja, sata hehtaaria metsää ja vielä muita viljeltäviä lajikkeita. Tätä kaikkea hoidetaan kahdeksan hengen laajennetun perheen voimin. Työt eivät siis heti lopu kesken. Tilalla on myös majoitustoimintaa agriturismo-hengessä.

Fattoria di Fugnanon viinirepertuaariin kuuluu tietenkin paikallisesta kuuluisuudesta Vernaccia di San Gimignanosta valmistettuja valkoviinejä, yksi Chianti Colli Senesi ja IGT-luokituksen punaviinejä. Talon Vernaccia di San Gimignano DOCG oli kenties mielenkiintoisin kokeilemistani Vernaccia-viineistä, joskaan rypäle ei edelleenkään lukeudu suosikkeihini. Bombe Toscano Bianco on myös 100-prosenttinen Vernaccia, jota on kypsytetty tammessa 24 kuukautta. Omaan makuuni Bombe oli todellakin tammipommi. Talon Chianti oli miellyttävä, mutta suurimman vaikutuksen tekivät IGT-viinit Donna Gina ja Legàmi.

Donna Gina on sataprosenttinen Sangiovese. Hitaan käymisen ja pitkä maserointiajan jälkeen viini kypsyy 12 kuukautta tammessa. Maistoin ensin vuosikertaa 2012, mutta herkullinen, tyylikäs ja kirsikkainen viini loisti parhaimmillaan vuodelta 2010. Mutta vasta Legàmi oli viedä jalat alta. Olisin voinut nuuhkia sitä loputtomiin. Tämä supertoskanalainen on sekoitus Cabernet Sauvignonia (40%), Merlota (40%) ja Sangiovesea (20%). Se saa maseroitua 25 päivää ja kypsyy sitten puolitoista vuotta ranskalaisessa tammessa ja lopulta vielä kahdeksan kuukautta pullossa.

Fattoria di Fugnanon viineillä ei ole Suomessa maahantuojaa, mikä on todella sääli. Fanny kyllä kertoi, että yksityishenkilöt tilaavat heiltä viinejä Suomeen, mutta postituskulut ovat valitettavan korkeat. Sen sijaan tilan viinit ovat päässeet Systembolagetin kynnyksen yli, mikä on heille tietenkin erittäin merkittävä asiakas. Systembolaget näyttää myyvän Donna Ginaa lähes samalla hinnalla kuin mitä sitä saa ostettua suoraan tilalta. Lippulaivaviiniään he eivät sen sijaan saa myydä Systembolagetissa siitä syystä, että etiketin sadan vuoden takaisessa valokuvassa näkyy lapsia (kuvassa oikeanpuoleisin viini). Mitä tuohon nyt sanoisi muuta kuin että ruotsalaisten menetys.

Pienen budjetin samppanjamatka

viinikupla
July 31, 2016

Matkasin ensimmäisen kerran Champagneen häämatkallani kuusi vuotta sitten. Viivyimme pari päivää Epernayssa ja ihastuin kaupunkiin niin, että palasin sinne takaisin jo samana syksynä parin ystäväni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut varaa satsata reissuun suuria summia, mutta vakuutin heille, että samppanjaloma Epernayssa onnistuu pienemmälläkin budjetilla. Se piti paikkaansa. Tässä Viinikuplan täsmävinkit Epernayhin aloitteleville samppanjanystäville!

2015-08-23 19.56.36-1

Samppanjan asemaa juomien aatelina on vaikea horjuttaa. Se on luksusta, joka käy kaupaksi maailman taloustilanteen heilahteluista huolimatta. Myös suomalaiset ovat päässeet samppanjan makuun: viime vuosikymmenellä kulutus kaksinkertaistui. Kysynnän kasvaessa hinnatkin ovat hilautuneet ylöspäin, mutta kipuraja ei näytä vielä tulleen vastaan. Korkea hinta pitää yllä samppanjan luksusimagoa. Suurella osalla kuluttajista on varaa satsata aitoon samppanjaan juhlahetkinä, mutta harvan talous sallii sitä arkijuomaksi.

Suomalaiset säästelevät samppanjaansa vain suuriin juhlahetkiin, kun taas ranskalaiset poksauttelevat kuohujuomaa huomattavasti herkemmin. Suurin osa samppanjasta kulutetaankin sen kotimaassa ja paikallisten markettien sisäänheittotarjoukset pitävät hinnat alhaalla. Samppanjan suhteen ranskalaiset ovat kovin hinta-laatutietoisia eivätkä suostu maksamaan ylimääräistä pelkästä brändistä. Monet käyvät ostamassa laatikollisen suoraan suosikkituottajaltaan. Valinnanvaraa riittää: Champagne on maantieteellisesti varsin rajattu alue, mutta samppanjan tuottajia sinne mahtuu tuhansia. Vähemmän tunnettujen merkkien perussamppanjoita ei erota markkinoita hallitsevien jättien vastaavista tuotteista niinkään laatu kuin hinta. Pullollisen mainiota vuosikerratonta vakiosamppanjaa saa ostettua jopa alle kahdellakymmenellä eurolla.

DSCN0749

Kuohujuoman ystävälle Champagne on ohittamaton matkakohde. Lento Pariisiin on lyhyt pyrähdys ja vuokra-autolla lentokentältä ajaa provinssin sydämeen puolessatoista tunnissa. Auton sijaan Champagnen alueelle voi myös matkustaa Pariisista junalla noin tunnissa. Reims katedraaleineen on seudun tunnetuin matkakohde, mutta Champagnen epävirallinen pääkaupunki on 25 000 asukkaan Epernay, joka elää samppanjasta ja samppanjalle. Pittoreski kaupunki on pinnan alta kuin emmentaljuusto: sen kalkkikiviseen maaperään on louhittu sata kilometriä tunneleita, joissa samppanjaa hiljalleen kypsytetään lämpötilan ja ilmankosteuden pysytellessä ihanteellisena ja tasaisena vuoden ympäri. Yksistään Moët & Chandonin näyttävän rakennuksen alla piilee 38 kilometriä kellareita, käytäviä toisensa perään ja niissä loputtomissa siisteissä pinoissa yhteensä sata miljoonaa pulloa samppanjaa.

DSCN0771

Yksi matkan kohokohtia on eittämättä kierros jonkin samppanjatalon kellarissa. Epernayssa suurimmat ja nimekkäimmät merkit sijaitsevat Avenue de Champagnen varrella ja niiden suureellisesta ulkoasusta on helppo päätellä, miten paljon rahaa samppanjabisneksessä liikkuu. Jotkut taloista järjestävät maksullisia opastettuja kierroksia, jotka huipentuvat maistelutuokioon. Moët & Chandonin (20 Avenue de Champagne) 23 euron hintainen kierros kestää noin tunnin ja sisältää yhden lasillisen kuohuvaa. Käynnin aikana tutustutaan samppanjan valmistuksen eri vaiheisiin ja ihmetellään pölyisten pullorivistöjen salakielimerkintöjä, joita osaavat tulkita ainoastaan viinien sekoittamisesta vastaavat kellarimestarit. Tuotannon ja liikevaihdon luvut saavat pään pyörryksiin.

2015-08-25 14.47.55

Autolla liikkeellä olevan turistin kannattaa laajentaa samppanja-alueeseen tutustumista myös kaupungin ulkopuolelle. Välimatkat ovat lyhyitä, kylät sijaitsevat muutaman kilometrin välein toisistaan. Turisti-infosta (www.ot-epernay.fr) saa listan seudun samppanjatiloista ja niiden vierailuajoista. Pientuottajista kiinnostuneiden on hyvä pitää mielessään, että läheskään kaikilla pienillä tiloilla ei ole resursseja ottaa vastaan vierailijoita tai vierailu järjestyy vain etukäteen yhteyttä ottamalla. Pientuottajilla ei usein ole myöskään isojen samppanjatalojen kaltaisia organisoituja kellarikierroksia, mutta tuotteiden maistelu on usein mahdollista joko pientä maksua vastaan tai ilmaiseksi. Ilmaisten maistiaisten vastineeksi on kohteliasta ostaa mukaan jokin talon tuotteista. On myös syytä muistaa, että vaikka kaupungeissa turisti selviää englannin kielellä, niin maaseudulla liikkuessa edes muutaman ranskankielisen sanan hallinta helpottaa asiointia kummasti.

DSCN0814

Autoton voi valita myös helpomman tavan maistella eri tuottajien samppanjoita tilaamalla maistelumenun asiaan vihkiytyneessä baarissa. C Comme Champagne (8 rue Gambetta) on tähän tarkoitukseen loistava kohde Epernayssa. Kuuden samppanjan maistelumenun jälkeen kokemattomampikin tunnistaa eri samppanjatyylien eroja. Kaiken lisäksi suosikkinsa voi ostaa suoraan mukaan, sillä baarin yhteydessä on myös tunnelmallinen kellarikauppa, jossa on laaja valikoima lähiseudun pientuottajien edullisia samppanjoita. Jokaista kaupassa myytävää samppanjaa saa myös valmiiksi viilennettynä, jos sattuu kaipaamaan juotavaa hotellihuoneeseensakin. Aikaa saa kulumaan myös pikkukaupungin muissakin samppanjamyymälöissä. Cave Salvatori (11 rue Flodoard) on pieni putiikki, jossa hinnoittelu on kohdallaan, listalla on paljon vuosikertasamppanjoita ja jonka 80-vuotias omistajarouva on toiminut alalla viimeiset 50 vuotta (EDIT: kommenteissa kävi ilmi, että Madame Salvatori menehtyi alkuvuodesta).

2015-08-24 13.09.43

Ranskassa kun ollaan, ruoka on välillä varastaa pääroolin samppanjalta. Pienen nälän vaivatessa askel ohjautuu kuin itsestään lähimpään leipomoon. Rapeakuoristen patonkien, croissanttien ja suussa sulavien, eleganttien leivoksien taito on kiistatta ranskalaisten hyppysissä. Täyttävämpää, edullista perusruokaa saa pitkin päivää bistroista, mutta varsinaiset ravintolat ovat avoinna vain muutaman tunnin lounas- ja illallisaikaan, useimmiten klo 12-14 ja 19-21. Etenkin maaseudulla turisti joutuu joko sopeutumaan ranskalaiseen päivärytmiin tai vaeltelemaan tyhjin vatsoin. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Usean ruokalajin illallinen on mahdollista pienemmälläkin budjetilla eikä laadusta tarvitse tinkiä. Cave à Champagnessa (16 rue Gambetta) on tarjolla kolme eri kolmen ruokalajin menua hintahaitarilla 19-38 euroa. Gratinoidut osterit, ankanrinta ja crème brulée saavat arjen unohtumaan. Bistrot 7 (13 rue des Berceaux) tarjoaa yhtä huolella valmistettuja annoksia kuin seinän takana toimiva saman omistajan yhdellä Michelin-tähdellä palkittu ravintola, mutta huomattavasti edullisemmin hinnoiteltuna ja ronskimmalla otteella tarjoiltuna. Etenkin viikonloppuisin pöytävarauksen tekeminen paikkaan kuin paikkaan on ehdottoman suositeltavaa, sillä pikkukaupungin harvat ravintolat täyttyvät ääriään myöten. Ruokajuomaa ei koko matkan aikana tarvitse vaihtaa muuhun, sillä samppanjaa saa laseittain lähestulkoon kaikkialta, ja sopiihan se muutenkin kaikkien ruokien kylkeen.

Turistikohteeksi Epernayssa on yllättävän vähän hotelleja, jotka olisi listattu hakukoneisiin. Edullista majapaikkaa etsivän kannattaa tutkailla matkaopaskirjojen suosituksia ja varautua siihen, että yhden tähden hotelli todella tarjoaa vaatimattomat puitteet. Toisaalta hintatasokaan ei päätä huimaa, kahden hengen huoneiden hinnat alkavat noin 40 eurosta. Pientä, siistiä ja viihtyisää hotellia etsivälle suositeltava kohde on Hôtel De La Cloche (3,5 Place Mendès France), jonka sijainti aivan kaupungin sydämessä on ihanteellinen.

DSCN0825

Jo yhden viikonlopun aikana moni menettää sydämensä Champagnelle ja samppanjalle. Takaisin on tultava uudestaan, sillä vielä on monta pikkukylää näkemättä ja monta samppanjaa maistelematta. Eikä matkalaukkuunkaan mahdu kerralla montaa pulloa kotiin tuomisiksi.