Pienen budjetin samppanjamatka

viinikupla
July 31, 2016

Matkasin ensimmäisen kerran Champagneen häämatkallani kuusi vuotta sitten. Viivyimme pari päivää Epernayssa ja ihastuin kaupunkiin niin, että palasin sinne takaisin jo samana syksynä parin ystäväni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut varaa satsata reissuun suuria summia, mutta vakuutin heille, että samppanjaloma Epernayssa onnistuu pienemmälläkin budjetilla. Se piti paikkaansa. Tässä Viinikuplan täsmävinkit Epernayhin aloitteleville samppanjanystäville!

2015-08-23 19.56.36-1

Samppanjan asemaa juomien aatelina on vaikea horjuttaa. Se on luksusta, joka käy kaupaksi maailman taloustilanteen heilahteluista huolimatta. Myös suomalaiset ovat päässeet samppanjan makuun: viime vuosikymmenellä kulutus kaksinkertaistui. Kysynnän kasvaessa hinnatkin ovat hilautuneet ylöspäin, mutta kipuraja ei näytä vielä tulleen vastaan. Korkea hinta pitää yllä samppanjan luksusimagoa. Suurella osalla kuluttajista on varaa satsata aitoon samppanjaan juhlahetkinä, mutta harvan talous sallii sitä arkijuomaksi.

Suomalaiset säästelevät samppanjaansa vain suuriin juhlahetkiin, kun taas ranskalaiset poksauttelevat kuohujuomaa huomattavasti herkemmin. Suurin osa samppanjasta kulutetaankin sen kotimaassa ja paikallisten markettien sisäänheittotarjoukset pitävät hinnat alhaalla. Samppanjan suhteen ranskalaiset ovat kovin hinta-laatutietoisia eivätkä suostu maksamaan ylimääräistä pelkästä brändistä. Monet käyvät ostamassa laatikollisen suoraan suosikkituottajaltaan. Valinnanvaraa riittää: Champagne on maantieteellisesti varsin rajattu alue, mutta samppanjan tuottajia sinne mahtuu tuhansia. Vähemmän tunnettujen merkkien perussamppanjoita ei erota markkinoita hallitsevien jättien vastaavista tuotteista niinkään laatu kuin hinta. Pullollisen mainiota vuosikerratonta vakiosamppanjaa saa ostettua jopa alle kahdellakymmenellä eurolla.

DSCN0749

Kuohujuoman ystävälle Champagne on ohittamaton matkakohde. Lento Pariisiin on lyhyt pyrähdys ja vuokra-autolla lentokentältä ajaa provinssin sydämeen puolessatoista tunnissa. Auton sijaan Champagnen alueelle voi myös matkustaa Pariisista junalla noin tunnissa. Reims katedraaleineen on seudun tunnetuin matkakohde, mutta Champagnen epävirallinen pääkaupunki on 25 000 asukkaan Epernay, joka elää samppanjasta ja samppanjalle. Pittoreski kaupunki on pinnan alta kuin emmentaljuusto: sen kalkkikiviseen maaperään on louhittu sata kilometriä tunneleita, joissa samppanjaa hiljalleen kypsytetään lämpötilan ja ilmankosteuden pysytellessä ihanteellisena ja tasaisena vuoden ympäri. Yksistään Moët & Chandonin näyttävän rakennuksen alla piilee 38 kilometriä kellareita, käytäviä toisensa perään ja niissä loputtomissa siisteissä pinoissa yhteensä sata miljoonaa pulloa samppanjaa.

DSCN0771

Yksi matkan kohokohtia on eittämättä kierros jonkin samppanjatalon kellarissa. Epernayssa suurimmat ja nimekkäimmät merkit sijaitsevat Avenue de Champagnen varrella ja niiden suureellisesta ulkoasusta on helppo päätellä, miten paljon rahaa samppanjabisneksessä liikkuu. Jotkut taloista järjestävät maksullisia opastettuja kierroksia, jotka huipentuvat maistelutuokioon. Moët & Chandonin (20 Avenue de Champagne) 23 euron hintainen kierros kestää noin tunnin ja sisältää yhden lasillisen kuohuvaa. Käynnin aikana tutustutaan samppanjan valmistuksen eri vaiheisiin ja ihmetellään pölyisten pullorivistöjen salakielimerkintöjä, joita osaavat tulkita ainoastaan viinien sekoittamisesta vastaavat kellarimestarit. Tuotannon ja liikevaihdon luvut saavat pään pyörryksiin.

2015-08-25 14.47.55

Autolla liikkeellä olevan turistin kannattaa laajentaa samppanja-alueeseen tutustumista myös kaupungin ulkopuolelle. Välimatkat ovat lyhyitä, kylät sijaitsevat muutaman kilometrin välein toisistaan. Turisti-infosta (www.ot-epernay.fr) saa listan seudun samppanjatiloista ja niiden vierailuajoista. Pientuottajista kiinnostuneiden on hyvä pitää mielessään, että läheskään kaikilla pienillä tiloilla ei ole resursseja ottaa vastaan vierailijoita tai vierailu järjestyy vain etukäteen yhteyttä ottamalla. Pientuottajilla ei usein ole myöskään isojen samppanjatalojen kaltaisia organisoituja kellarikierroksia, mutta tuotteiden maistelu on usein mahdollista joko pientä maksua vastaan tai ilmaiseksi. Ilmaisten maistiaisten vastineeksi on kohteliasta ostaa mukaan jokin talon tuotteista. On myös syytä muistaa, että vaikka kaupungeissa turisti selviää englannin kielellä, niin maaseudulla liikkuessa edes muutaman ranskankielisen sanan hallinta helpottaa asiointia kummasti.

DSCN0814

Autoton voi valita myös helpomman tavan maistella eri tuottajien samppanjoita tilaamalla maistelumenun asiaan vihkiytyneessä baarissa. C Comme Champagne (8 rue Gambetta) on tähän tarkoitukseen loistava kohde Epernayssa. Kuuden samppanjan maistelumenun jälkeen kokemattomampikin tunnistaa eri samppanjatyylien eroja. Kaiken lisäksi suosikkinsa voi ostaa suoraan mukaan, sillä baarin yhteydessä on myös tunnelmallinen kellarikauppa, jossa on laaja valikoima lähiseudun pientuottajien edullisia samppanjoita. Jokaista kaupassa myytävää samppanjaa saa myös valmiiksi viilennettynä, jos sattuu kaipaamaan juotavaa hotellihuoneeseensakin. Aikaa saa kulumaan myös pikkukaupungin muissakin samppanjamyymälöissä. Cave Salvatori (11 rue Flodoard) on pieni putiikki, jossa hinnoittelu on kohdallaan, listalla on paljon vuosikertasamppanjoita ja jonka 80-vuotias omistajarouva on toiminut alalla viimeiset 50 vuotta (EDIT: kommenteissa kävi ilmi, että Madame Salvatori menehtyi alkuvuodesta).

2015-08-24 13.09.43

Ranskassa kun ollaan, ruoka on välillä varastaa pääroolin samppanjalta. Pienen nälän vaivatessa askel ohjautuu kuin itsestään lähimpään leipomoon. Rapeakuoristen patonkien, croissanttien ja suussa sulavien, eleganttien leivoksien taito on kiistatta ranskalaisten hyppysissä. Täyttävämpää, edullista perusruokaa saa pitkin päivää bistroista, mutta varsinaiset ravintolat ovat avoinna vain muutaman tunnin lounas- ja illallisaikaan, useimmiten klo 12-14 ja 19-21. Etenkin maaseudulla turisti joutuu joko sopeutumaan ranskalaiseen päivärytmiin tai vaeltelemaan tyhjin vatsoin. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Usean ruokalajin illallinen on mahdollista pienemmälläkin budjetilla eikä laadusta tarvitse tinkiä. Cave à Champagnessa (16 rue Gambetta) on tarjolla kolme eri kolmen ruokalajin menua hintahaitarilla 19-38 euroa. Gratinoidut osterit, ankanrinta ja crème brulée saavat arjen unohtumaan. Bistrot 7 (13 rue des Berceaux) tarjoaa yhtä huolella valmistettuja annoksia kuin seinän takana toimiva saman omistajan yhdellä Michelin-tähdellä palkittu ravintola, mutta huomattavasti edullisemmin hinnoiteltuna ja ronskimmalla otteella tarjoiltuna. Etenkin viikonloppuisin pöytävarauksen tekeminen paikkaan kuin paikkaan on ehdottoman suositeltavaa, sillä pikkukaupungin harvat ravintolat täyttyvät ääriään myöten. Ruokajuomaa ei koko matkan aikana tarvitse vaihtaa muuhun, sillä samppanjaa saa laseittain lähestulkoon kaikkialta, ja sopiihan se muutenkin kaikkien ruokien kylkeen.

Turistikohteeksi Epernayssa on yllättävän vähän hotelleja, jotka olisi listattu hakukoneisiin. Edullista majapaikkaa etsivän kannattaa tutkailla matkaopaskirjojen suosituksia ja varautua siihen, että yhden tähden hotelli todella tarjoaa vaatimattomat puitteet. Toisaalta hintatasokaan ei päätä huimaa, kahden hengen huoneiden hinnat alkavat noin 40 eurosta. Pientä, siistiä ja viihtyisää hotellia etsivälle suositeltava kohde on Hôtel De La Cloche (3,5 Place Mendès France), jonka sijainti aivan kaupungin sydämessä on ihanteellinen.

DSCN0825

Jo yhden viikonlopun aikana moni menettää sydämensä Champagnelle ja samppanjalle. Takaisin on tultava uudestaan, sillä vielä on monta pikkukylää näkemättä ja monta samppanjaa maistelematta. Eikä matkalaukkuunkaan mahdu kerralla montaa pulloa kotiin tuomisiksi.

Il Palazzone

viinikupla
July 17, 2016

Il Palazzone vineyard

In English: When there’s time for just one winery visit in Montalcino, I highly recommend Il Palazzone. This small estate, owned by a New Yorker, produces top Brunellos and a stunning non-vintage table wine (Rosso del Palazzone), which is basically a baby-Brunello. Book a visit in advance.

Miltä tuntuisi muuttaa Toskanan auringon alle, työskentelemään viinien parissa? Il Palazzonen tilalla rakkaus Montalcinon viineihin on koonnut yhteen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tilan on omistanut vuodesta 2000 lähtien newyorkilainen pankkiiri Richard Parsons. Tilanhoitaja on englantilainen Laura Gray ja vierailupäivänämme tilaa esitteli meille saksalainen Esther Mercedes Jürgens, joka muuten on asunut pitkään Hampurissa. Juuri nykyisessä kotikaupungissani hän rakastui viineihin, ryhtyi työskentelemään viinikaupassa, suoritti sittemmin WSET Diploman ja on nyt viimeiset vuodet asunut Italiassa. Estherillä on äärimmäisen hyvä viinintuntemus, saimme perusteellisen ja meille räätälöidyn opastuksen täydellisellä englannilla. Oman yrityksensä Vino Vistas kautta Esther järjestää kierroksia muillekin tiloille sekä viinikursseja.

Il Palazzonessa vierailemisesta täytyy sopia etukäteen. Ei pelkästään sen takia, että paikalla on joku, joka on valmistautunut kierrättämään vieraita tilalla, vaan myös siksi, että ilman tulo-ohjeita perille ei löydä. Gps ei toimi kaikkialla maaseudulla, sen avulla pääsee vain melkein perille. Viimeiset sadat metrit ajellaan kapeita, päällystämättömiä teitä, jotka haarautuvat vähän väliä. Mutta perille löytänyttä odottaa upeat näköalat Montalcinon rinteessä puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevalta viinitilalta.

Il Palazzone Montalcino

Il Palazzone on pieni tila. Viljelyalaa on kuusi hehtaaria ja vuosituotanto vaihtelee kymmenentuhannen pullon molemmin puolin. Tila valmistaa Brunello di Montalcinoa vain hyvinä vuosina, parhaina niistä myös pitempään kypsytettävää Riservaa. Brunello sekoitetaan tilan kolmen eri tarhan tuottamista rypäleistä ja eri tarhojen viinien osuus vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Eri vuosien ylijäämäviineistä valmistetaan Rosso del Palazzonea. Se ei siis ole Rosso di Montalcino DOC vaan talon oma sekoite eri vuosikerroista, tyyliltään lähellä Brunelloa. Lisäksi myös täällä niin kuin kaikilla vierailemillani toskanalaisilla viinitiloilla tehdään oliiviöljyä, jota maistatetaan viinien jälkeen. Tilan viinit ovat käytännössä luomutuotantoa, vaikka he eivät olekaan hankkineet luomusertifikaattia. Sertifikaatti kuulema edellyttää niin paljon paperityötä, että sitä varten pitäisi palkata sihteeri.

Käsin poimitut rypäleet käyvät isossa tammitynnyrissä, jonka jälkeen viini saa maseroituu kuorien kanssa pitkään. Punaviinit eivät useinkaan käy tammitynnyreissä, mutta Il Palazzonessa ratkaisua perustellaan sillä, että rypäleistä, kannoista ja tammesta peräisin olevat tanniinit muodostuvat harmonisemmaksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen seuraa vielä malolaktinen käyminen. Tämän jälkeen viini siirretään kypsymään suuriin tynnyreihin. Tynnyrikypsytys kestää noin 3,5 vuotta, tosin aika vaihtelee vuosikerrasta toiseen.

Brunello di Montalcino

Kierroksen jälkeen oli aika istua alas maistamaan talon viinejä. Olin saanut etukäteen listan eri maistelupaketeista ja niiden hinnoista. Vastasin, että koska olen autolla, jakaisimme vain yhden maistelupaketin, mutta kokeilisin kyllä mieluusti kaikkia talon viinejä. Niinpä eteemme katettiin Rosso del Palazzone, Brunello di Montalcino 2009 & 2010, Brunello di Montalcino Riserva 2010 ja vielä bonuksena Brunello vuosikertaa 2002. Viinit olivat kautta linjan loistavia. Omaksi suosikikseni nousi Brunello 2010, mies taas piti enemmän vuosikerrasta 2009. Nämä kaksi viiniä olivat väriä myöten varsin erilaisia. Ostimme mukaamme molempia sekä pari pulloa myös Jancis Robinsonin hurmannutta Rosso del Palazzonea. Lopuksi sain vielä Estherin vinkin San Gimignanossa sijaitsevaa majapaikkaamme lähellä olevasta viinitilasta, jonne suunnistin heti seuraavana päivänä. Tuosta tilasta lisää myöhemmin.

 

 

Viinitorstai: Brunello di Montalcino

viinikupla
June 30, 2016


Teini-ikäisestä lähtien olen rakastanut Ranskaa ja se on edelleen mieluisin lomakohteeni. Viime aikoina kuitenkin veri on vetänyt Italiaan. Äskettäin pyörähdin pikaisesti Veronassa ja nyt on perheloman vuoro Toskanassa. Koska matkustamme kolmevuotiaan tahdilla ja ehdoilla, täytyy viinitilavierailut jättää minimiin. Mutta aion silti maistella toskanalaisia viinejä laajalla skaalalla! Yhdeksi päiväretkikohteeksi halusin ehdottomasti Montalcinon, joka on Toskanan nimekkäimpiin (ja kalleimpiin) DOCG-viiniin lukeutuvan Brunello di Montalcinon kotiseutua.

Montalcino on ollut tunnettu viineistään jo keskiajalla. Brunello di Montalcinon historia katsotaan alkaneeksi 1870-luvulla, Italian yhdistymisen jälkeen. Sodasta palannut Ferruccio Biondi-Santi alkoi alueen viininvalmistusperinteistä poiketen erotella Sangiovese-rypäleet muista lajikkeista ja luopui toisesta käymisestä. Maailmanmaineeseen nämä viinit nousivat viime vuosisadan puolenvälin jälkeen, jolloin Biondi-Santin lisäksi yhä useampi ryhtyi valmistamaan Brunello di Montalcinoa. DOC-statuksen viini sai vuonna 1968 ja DOCG-statuksen 1980. Nykyään parisensataa tuottajaa valmistaa Brunelloa.

Sangiovese kypsyy myöhään, joten kesäkuun lopussa rypäleet ovat vielä pieniä. 

Toisin kuin valtaosa Toskanan muista appellaatioista (esim. Chianti), Brunello valmistetaan pelkästään Sangiovese-rypäleestä tai tarkemmin ottaen sen kloonista, joka tuottaa hieman suurempia rypäleitä ja muuttuu väriltään punertavanruskeaksi. Tästä juontuu nimi Brunello. Säädökset edellyttävät, että viiniä kypsytetään tynnyreissä vähintään kaksi vuotta, jonka jälkeen vielä vähintään neljä kuukautta pullossa. Minimikypsytysaika yhteensä on kuitenkin neljä vuotta, joten tällä hetkellä nuorimmat markkinoilla olevat Brunellot ovat vuosikertaa 2011. Vinkiksi sen verran, että vuosikertaa 2010 pidetään yhtenä viime vuosikymmenien parhaista.

Montalcino on ilmastoltaan Toskanan kuivin alue ja myös selvästi lämpimämpi kuin Chianti. Sangiovese saavuttaa täällä täydemmän kypsyysasteen kuin muualla Toskanassa, minkä johdosta viinit ovat täyteläisempiä ja myös alkoholipitoisuudeltaan korkeampia. Montalcinon noin 30 kilometrin laajuinen alue jakautuu kuitenkin ilmastoltaan kahtia: pohjoisessa korkeammilla alueilla on viileämpää kuin etelässä, maaperä on erilaista ja viininkorjuuajassa saattaa olla jopa viikon ero.

Seetripuu, kirsikka, luumu, vanilja, yrtit, nahka ja maamaisuus ovat leimallista Brunellolle. Joidenkin makuun tyyli voi olla liian tanniininen ja kuiva, ainakin nuoremmassa Brunellossa. Parhaimmillaan viini on vasta kymmenen vuoden jälkeen. Hedelmäisempää ja kevyempää tyyliä tarjoaa alueen alempi laatuluokitus Rosso di Montalcino, joka lanseerataan markkinoille jo vuoden kypsytyksen jälkeen. 

Lähiaikoina luvassa on myös kertomus vierailustamme Brunello-tilalla, josta otin ylläolevan kuvan.

Viinitorstai: Amaronen pauloissa

viinikupla
June 16, 2016

Amarone kuivattu rypäle

Amarone kuuluu kiistämättä maailman “suurten” punaviinien joukkoon. Se on tyyliltään kaikin puolin muhkea ja runsas. Italialaiset kutsuvat tällaisia viinejä nimellä vino da meditazione erotuksena arkisista ruokaviineistä (vino da pasto). Sen nauttiminen edellyttää pysähtymistä ja rauhoittumista viinin moniulotteisuuden äärellä. Italian suurista punaviineistä Amarone on korkeasta alkoholipitoisuudestaan huolimatta mielestäni helpoimmin lähestyttävä. Kuivattujen hedelmien aromit tuovat runsaaseen makuun pyöreyttä, joka hillitsee tanniineja. Amarone on usein valmista juotavaksi jo siinä vaiheessa kun se tuodaan kauppoihin, toisin kuin vaikkapa Barolo. Toisaalta Amarone myös ikääntyy hienosti ja näyttää uudenlaisia puolia useiden vuosien pullokypsytyksen jälkeen. Muutama ystäväni on aivan hillitön Amarone-fani ja kesti kauan ennen kuin kohtasin ketään, joka ei olisi lainkaan pitänyt tästä viinityylistä. Se, johon Amarone ei uponnut oli saksalainen, jonka suosikkeja olivat saksalaiset Spätburgunderit.

Tommasi viinitarha

Amarone on cuvée eli sekoite eri rypälelajikkeista, joita ovat tyypillisimmin Corvina, Corninone, Molinara ja Rondinella. Viini valmistetaan passito-menetelmällä kuivaamalla rypäleitä noin kolmen kuukauden ajan olkimatoilla ilmastoiduissa kuivatushuoneissa. Vain parhaat rypäleet kelpaavat tähän prosessiin. Kuivaaminen konsentroi makua ja nostaa rypäleiden sokeripitoisuutta, mikä selittää valmiin Amaronen korkean alkoholipitoisuuden (vähintään 14%, usein yli 15% mutta tietyillä alueilla jopa lähes 17%). Nesteen haihtuminen tarkoittaa myös sitä, että yhtä Amarone-pullollista kohti tarvitaan kaksinkertainen määrä rypäleitä kuin muihin viineihin. Passito-menetelmällä on valmistettu vuosisatoja makeita viinejä, Venetossa nimellä Recioto della Valpolicella. Tällöin käyminen keskeytetään ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Amarone sen sijaan saa käydä kuivaksi asti. Tähänkin liittyy tietenkin legenda, jonka mukaan Amarone keksittiin vahingossa viinintekijän unohdettua viinin käymään liian pitkään. Nykyinen Amarone on varsin moderni, DOC-statuksen ja siis oman identiteetin Reciotosta se sai vasta vuonna 1990 ja DOCG-kategoriaan Amarone yleni vuonna 2009. Aiemmin viinityyli tunnettiin nimellä Recioto Amaro. Nimi Amarone tulee sanasta amaro, kitkerä. Olen kuullut sitä selitettävän sillä, että Amaronen maussa olisi häivähdys kitkeryyttä, mutta paremman selityksen antoi viinikierrostamme ohjannut paikallinen sommelier: amaro on yksinkertaisesti vastakohta viinille, joka ei ole dulce, siis makea, kuten passito-menetelmällä valmistetut viinit aiemmin olivat.

Kun viini on käynyt hitaasti, se siirretään kypsymään tammitynnyreihin. Minimikypsytysaika on kaksi vuotta (Riservalle neljä vuotta). Valmistusprosessi, pitkä kypsytysaika ja viiniin tarvittava rypäleiden määrä ja laatu selittävät Amaronen korkean hinnan. Oma osansa on toki kasvaneella kysynnällä. Amaronesta on tullut Veneton lippulaivaviini ja sen tuotanto on moninkertaistunut lyhyessä ajassa.

vierailu Tommasilla

Veronan-matkallamme halusimme ehdottomasti käydä joillakin viinitiloilla. Yleensä teen viinitilavierailut omalla tai vuokra-autolla, mutta nyt päätin turvautua valmiseen pakettiin, joita Veronassa on tarjolla pilvin pimein. Valitsimme Pagus Wine Toursin Amarone-kierroksen hyvien arvostelujen perusteella. Ystäväni halusi välttämättä käydä Tommasilla, joiden viinejä hän rakastaa ja jonka vuoksi hän ylipäänsä halusi matkustaa Venetoon. Matkanjärjestäjä oli niin joustava, että saimme esittää toiveen kohteesta ja pian hän vastasi, että vierailu järjestyy. H-hetkellä saavuimme määrättyyn osoitteeseen ja pikkubussiin kapusi yhteensä kuusi turistia, meidän lisäksemme kaksi saksalaista ja kaksi amerikkalaista. Oppaamme ja kuskimme Lara Damoli oli ihastuttava, hyvää englantia puhuva paikallinen viinialan moniyrittäjä. Hän oli opiskellut markkinointia ja kieliä ja suorittanut hiljattaina myös sommelier-tutkinnon. Aamupäivisin hän auttaa vanhempiensa viinitilalla ja iltapäivisin vetää ohjattuja kierroksia muille tiloille. Hän tunsi hyvin alueen ja sen tuottajat. Silti tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän vieraili Tommasilla. Lara oli sen verran vaikuttunut kierroksesta Tommasilla, että päätti ottaa sen vakituiseksi kohteeksi. Tommasi kuuluu Veneton suurimpien tuottajien joukkoon Masin ja Allegrinin ohella. Sen vastapainoksi Lara halusi viedä meidät myös aivan pienelle Amarone-tilalle.

Tommasi tankit

Tommasi on toiminut vuodesta 1902. Talon omistuksessa on Veneton lisäksi tiloja Toskanassa, Lombardiassa ja Pugliassa. Konserni tuottaa vuosittain 3 miljoonaa pulloa, joista 1 miljoona Veneton tilalla ja siitä 25-30% Amaronea. Talon valikoimaan kuuluu koko skaala perustason Valpolicellasta Classicon ja Riservan kautta Ripassoon sekä Amaroneen ja Reciotoon. Lisäksi löytyy pari IGT-tason punaviiniä, Lugana-valkoviini ja kaksi single vineyard -Amaronea. Amarone kypsystetään käymisen jälkeen isoissa, vanhoissa botti-tammitynnyreissä. Ainoastaan single vineyard -Amarone viettää ensin vuoden uudessa ranskalaisessa tammessa. Tommasin viennistä suurin osa suuntautuu Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin, joskin eksoottisempiakin vientikohteita löytyi, kuten kuvasta näkyy.

2016-06-09 15.21.38

Kierroksen päätteeksi maistelimme läpi lähes koko talon tuotannon ja ekstrana päälle vielä kuohuvaa Lombardiasta sekä grappaa. Ripasso ja Amarone ovat perushyviä, mutta itseäni miellytti yllättäen eniten Valpolicella Classico 2015. Il Sestante Monte Masua Amarone 2012 ei vielä vaikuttanut olevan optimaalisessa iässä nautittavaksi.

Le Marognole tasting room view

Perusteellisen Tommasi-visiitin jälkeen suunnistimme tyystin toisenlaisiin oloihin. Le Maroglone on perheyritys, jossa työskentelee vain viinintekijä Fabio Corsi, hänen vaimonsa ja isänsä. Tila on toiminut 12 vuotta. Tällä hetkellä vuosituotanto on 25 000 pulloa ja vienti on vielä vähäistä. Talon tuotantoon kuuluu Valpolicella classico, Ripasso, Amarone ja Recioto sekä kolme IGT-viiniä. Jälkimmäisistä yllättävin valinta on Corvinasta ja Rondinellasta valmistettu rosé, joita ei Venetosta juuri löydä. Passito Bianco on Recioton tapaan valmistettu makea valkoviini. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin El Nane (“isoisä”, Fabio Corsin isän kunniaksi), joka on kuivatuista rypäleistä tehty “vanhan ajan” Amarone. Sen rypälelajikkeiden valinnassa ja keskinäisissä suhteissa ole ole noudatettu säädöksiä, joita Amaronelta vaaditaan, joten siksi laatuluokitus on IGT.

Le Marognole kellari

Talon virallinen Amarone on hyvin intensiivinen ja sisältää hurjat 16,5% alkoholia, mikä on kuulema tyypillistä tämän laakson muidenkin tuottajien viineille. El Nane on tätä hedelmäisempi ja vähäalkoholisempi (15%), mikä lienee lyhyemmän kuivausprosessin seurausta (100 päivää vs. 150 päivää). El Nane ja Amarone kypsyvät käymisen jälkeen suurissa, uusissa ranskalaissa tammitynnyreissä. Ripasso puolestaan kypsytetään kolmannen tai neljännen vuoden ranskalaisessa tammessa, mikä ei enää luovuta aromeja. Pienellä tilalla vieraita kohdeltiin persoonallisemmin ja talon viinitkin tuntuivat miellyttävän suurinta osaa seurueestamme enemmän kuin Tommasin. Jäin vielä harkitsemaan viinien tilaamista täältä, sillä vaikka viinit itsessään olivat todella edullisia, niin postituskulut puolestaan korkeita. Meille tosin vakuuteltiin, että kulut sisältävät myös kaikki verot, joita kohdemaassa edellytetään, joten ystäväni uskalsi tilata laatikollisen Norjaan. Iso peukku ja lämmin suositus Le Marognolelle!

Le Marognole viinitila

Viiniloma Veronassa

viinikupla
June 11, 2016

Verona tuoksuu lehmuksenkukille. Tähän aikaan vuodesta huumaava tuoksu leijuu koko kaupungin yllä. Todennäköisesti tulen tästä eteenpäin yhdistämään lehmuksenkukkien tuoksun tuohon helteiseen kaupunkiin. Verona on romantikkojen toivekohde, jonka vetonaula on Julian parveke, Romeon ja Julian traagisen rakkaustarinan alkunäyttämö. Mutta Verona on myös Veneton viinialueen keskipiste. Valpolicella ja Valpolicella Classico levittäytyvät heti kaupungin molemmin puolin. Valpolicella Classicon sydämeen hurauttaa vartissa. Myös valkoviinialueet Soave, Custoza ja Lugana sekä Garda-järvi sijaitsevat Veronan lähistöllä.

Junamatka Milanosta Veronaan kesti 80 minuuttia. Venetsiasta pääsee nopeammin, mutta valitsin Milanon parempien lentoyhteyksien vuoksi. Verona ei ole aivan pikkukaupunki, asukkaita on 230 000, mutta kompaktissa kaupungissa pystyy helposti liikkumaan kävellen. Airbnb-asunnollamme oli ihanteellinen sijainti aivan Castelvecchion sillan vieressä. Kahden päivän minilomamme tavoitteena oli syödä ja juoda hyvin sekä vierailla viinitiloilla. Matkustin käsimatkatavaroilla, joten en voinut ostaa viinejä, mutta silmäilin silti kiinnostuneena viinikauppojen tarjontaa. Olin etukäteen kirjoittanut ylös muutamien viinibaarien osoitteet ja pari ravintolavaraustakin oli odottamassa. Suosituimpiin paikkoihin on järkevää tehdä varaus etukäteen keskellä viikkoakin. Esittelen tässä vain ne paikat, jotka tekivät suurimman vaikutuksen.

2016-06-08 12.24.11

Lounaspaikkamme Osteria Casa Vino (Vicolo Morette 8a) oli loistava aloitus lomalle. Söimme päivän listalta täytettyjä kesäkurpitsankukkia (fiori di zucchine) ja ystäväni sieni-tryffelipastaa, minä valitsin tortellinit voi-salviakastikkeessa. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli lyhyt mutta laadukas.

2016-06-09 19.49.50

Antica Trattoria al Bersagliereen (Via dietro Pallone 1) päädyimme Michelin-oppaan suosituksen perusteella. Parasta täällä oli edullinen hintataso ja laaja viinilista. Emme kyenneet päivän viinimaisteluiden jälkeen enää tilaamaan kokonaista pullollista viiniä. Onneksi puolikkaita Amarone-pullojakin oli tarjolla useampia. Pidimme alkupalalautasesta, mutta amaronerisotto oli pettymys. Ravintolassa ei pitäisi koskaan tulla sellainen olo, että itse pystyisi heittämällä kokkaamaan parempaa. Tilaa siis risoton sijaan jotain muuta, vaikkapa hevosenlihapihviä, joka on paikallista erikoisuutta. Tähän ravintolaan kannattaa joka tapauksessa tulla pelkästään viinilistan vuoksi.

2016-06-09 21.32.13

Antica Bottega del Vino (Via Scudo di Francia 3) on kaupungin perinteikkäin ja nimekkäin viinibaari. Harmiksemme se oli kiinni kaksipäiväisestä reissustamme ensimmäiset puolitoista päivää, emmekä onnistuneet saamaan varausta toiseksi illaksi. Se ei silti estänyt meitä saapumasta paikalle illallisen jälkeen tunnelmaa haistelemaan. Pieni ravintola oli tupaten täynnä paikallisia. Parkkeerasimme laseinemme matalille jakkaroille baaritiskin ääreen. Olisin voinut istua täällä koko illan pelkästään ihmisiä katsellen ja viinilistaa läpi juoden. Laseittain tarjoiltavien viinien laatu oli viedä jalat alta. Emme kertakaikkiaan kyenneet enää kumoamaan yhtään Amaronea, mutta lasillinen viisitoistavuotiasta Brunello di Montalcinoa upposi hyvin. Tänne palaan vielä.

Viinikauppojen hintataso yllätti negatiivisesti. Kolme puodin otannan perusteella jopa paikalliset viinit saattoivat olla kalliimpia kuin Alkossa, tuontitavarasta nyt puhumattakaan. Jos haluat ostaa viiniä mukaasi, niin tee se joko suoraan viinitiloilta, tax freestä tai ainakin googlaa huolella löytääksesi ne sivukatujen kätketyt helmet, joissa on kohtuullinen hintataso.

Kahden päivän aikana ehdin maistaa Luganaa, Soavea, Verdicchiota, Franciacortaa, Amaronea, Brunelloa sekä kahden viinitilan koko tuotannon. Sanoisin siis, että reissulle asetetut tavoitteet täyttyivät. Amarone-kierros ansaitsee oman postauksensa, kirjoitan siitä seuraavalla kerralla.