Viinitorstai: Alentejo

viinikupla
September 15, 2016

2014-03-15-14-43-21

Todennäköisesti tietämykseni portugalilaisista viineistä rajoittuisi jotakuinkin Quinta das Setencostasiin ja kumppaneihin Alkon hyllyltä, ellei hyvä ystäväni olisi muutama vuosi sitten muuttanut Lissaboniin. Sen jälkeen olen vieraillut maassa useasti ja päässyt paikallisten viinien makuun. Eteeni on joka kerta katettu talon isännän ja emännän lempiviinejä, joista useaan olen ihastunut itsekin. Yksi suurimmista ihastuksistani oli Carmim Reguengos Garrafeira dos Socíos Tinto 2004, jonka saimme heiltä tuliaisiksi. Seuraavalla visiitilläni halusinkin sitten vierailla alueella, josta tuo viini oli peräisin ja niin teimme viikonloppureissun Alentejoon. Portugali on näppärän kompakti maa, minnekään ei ole valtavan pitkä matka. Lissabonista Evoraan oli vain puolentoista tunnin pyrähdys.

Alentejo sijaitsee Lissabonista katsottuna kaakossa, maan sisäosissa. Etelässä alue rajoittuu Algarveen. Täällä vallitsee selvästi mannerilmasto. Maasto on karumpaa ja päivälämpötilat nousivat paahteisiin lukemiin jo maaliskuussa. Monsarazin pikkukaupungin valkeaksi kalkitut talot toivat mieleen Espanjan ja lähellä naapurimaan rajaa se onkin. Alue kattaa maantieteellisesti kolmanneksen Portugalista ja siellä tuotetaan peräti puolet koko maan viineistä. Viinin ohella erityisen merkittävää taloudellisesti on korkkipuiden kasvattaminen. Tästä syystä on muuten lähes mahdotonta löytää portugalilainen viini, jossa ei ole luonnonkorkkia.

Alentejossa tehdään ennen kaikkea tuhteja ja täyteläisiä mutta pehmeitä punaviinejä, joissa maistuu aurinko. Alue on perinteisesti ollut tunnettu edullisista ja helposti lähestyttävistä viineistä, joita ovat tuottaneet osuuskunnat. Viime aikoina yhä useampi pienempi tuottaja on kerännyt ylistystä laatuviineillään ja uusia tiloja on ilmaantunut kuin sieniä sateella (vuosien 1995 ja 2010 välillä tuottajien määrä kasvoi 45:stä 260:een). Olen kuullut sanottavan, että Alentejo tarjoaa tällä hetkellä parasta hinta-laatusuhdetta Euroopassa. Se on vielä maineeltaan Douron varjossa ja loistaviin yksilöihin pääsee käsiksi pikkurahalla. Eniten viljeltävät lajikkeet ovat paikallisia: Aragonez (eli Tempranillo), Castelao, Trincadeira ja Touriga Nacional. Mutta myös Cabernet Sauvignon ja Syrah löytävät enenevissä määrin tiensä sekoitukseen. Viineissä on ihastuttavaa rustiikkisuutta ja parhaimmillaan ne ovat moniulotteisia ja silkkisiä.

Viinien lisäksi Alentejo valloitti paikan sydämessäni herkullisilla ruoka-annoksillaan, jotka päihittivät kirkkaasti Lissabonin antimet. Yövyimme sekä Evorassa että Monsarazissa, joita molempia voin lämpimästi suositella. Monsaraz on Espanjan rajan tuntumassa sijaitseva pikkuruinen keskiaikainen kylä, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Kukkulan laelta on upeat näkymät ympäröiviin laaksoihin. Vieressä on Euroopan suurin tekojärvi Alqueva sekä Portugalin kilpailija Stonehengelle, Herdade de Xerez. Evora puolestaan on UNESCOn maailmanperintökohteiden joukkoon kelpuutettu roomalaisaikainen kaupunki. Muistan karanneeni siellä illalla lasilliselle kaupungin omaa tuotantoa eli Cartuxaa, jonka olin jo aiemmin erinomaiseksi todennut. Lapsemme oli tuolloin puolivuotias, joten pitkät illalliset ja viinitilareissut piti skipata. Paluumatkalla pysähdyimme kuitenkin Perâ-Graven tilalla maistelukierroksella. Kyseinen tilan viinit tekivät kautta linjan niin suuren vaikutuksen, että tila ansaitsee vielä joskus aivan oman esittelyn. Ostimme viemisiä kotiin ja sen lisäksi laatikkoviinin piknikille. Oli muuten paras laatikkoviini ikinä.

Alkon valikoima on Alentejon punaviinien osalta kapea, mutta kokeilemisen arvoinen on vaikkapa Esporão Reserva. Itse taidan napata mukaan klassikko-osastolta Mouchãon kun se seuraavan kerran tulee vastaan. Ja uusi ja perusteellisempi vierailu Alentejoon on ehdottomasti otettava agendalle.

 

Fattoria di Fugnano

viinikupla
August 8, 2016

Fattoria di Fugnano

Kuukauden takaisella Toskanan-matkalla ehdin tehdä yhteensä kolme viinitilavierailua. Etukäteen olin varannut ainoastaan yhden visiitin Montalcinoon. Toki kävin tarkastamassa myös majapaikkamme Agriturismo Torre Palaggetton antimet, joihin en niin kovasti ihastunut. Mutta päätin käydä katsastamassa kulmillamme San Gimignanossa vielä yhden viinitilan, jota Esther Il Palazzonen tilalla oli minulle kehunut. Italialaisille viinitiloille ei yleensä kävellä kuin tupaan noin vain, vaan vierailut pitäisi sopia etukäteen. Otin kuitenkin riskin ja hurautin muutaman minuutin matkan Fattoria di Fugnanoon. Hurauttaa oli ehkä turhan vahva verbi, sillä viimeisen kilometrin aikana meinasi loppua usko kesken. Jyryytin ykkösellä alati kapenevaa päällystämätöntä tietä, joka kaiken kukkuraksi kiemurteli jyrkkää rinnettä ylös. Onneksi kukaan ei tullut vastaan.

Perille päästyäni tupsahdin maistelutilaan, jossa yksi ryhmä oli juuri lopettelemassa maistelua. Tastingia ohjannut Fanny Nuccio ei hätkähtänyt yllättävää paikalle ilmaantumistani vaan minut istutettiin pöydän päähän ja eteeni kannettiin toskanalaisia herkkuja ja talon viinejä yksi toisensa jälkeen. Kun edellinen seurue poistui, jäimme kahdestaan keskustelemaan viineistä ja Fannyn taustoista. Fattoria di Fugnanon omistaja Laura dell’Aira on Fannyn lapsuudenystävä. Sisiliasta kotoisin oleva Laura peri setänsä toskalanaiset tilukset vuonna 1997. Fanny puolestaan päätyi Milanoon, jossa työskenteli valaistussuunnittelijana, kunnes hän eräänä päivänä teki täydellisen suunnanmuutoksen ja muutti asumaan ja työskentelemään ystävänsä viinitilalle. Toskanaan päätyneiden sisilialaisten joukosta löytyy sentään paikallinen viinintekijä.

Tätä nykyä tiluksiin kuuluu 24 hehtaaria viiniköynnöksiä, 10 hehtaaria oliiveja, sata hehtaaria metsää ja vielä muita viljeltäviä lajikkeita. Tätä kaikkea hoidetaan kahdeksan hengen laajennetun perheen voimin. Työt eivät siis heti lopu kesken. Tilalla on myös majoitustoimintaa agriturismo-hengessä.

Fattoria di Fugnanon viinirepertuaariin kuuluu tietenkin paikallisesta kuuluisuudesta Vernaccia di San Gimignanosta valmistettuja valkoviinejä, yksi Chianti Colli Senesi ja IGT-luokituksen punaviinejä. Talon Vernaccia di San Gimignano DOCG oli kenties mielenkiintoisin kokeilemistani Vernaccia-viineistä, joskaan rypäle ei edelleenkään lukeudu suosikkeihini. Bombe Toscano Bianco on myös 100-prosenttinen Vernaccia, jota on kypsytetty tammessa 24 kuukautta. Omaan makuuni Bombe oli todellakin tammipommi. Talon Chianti oli miellyttävä, mutta suurimman vaikutuksen tekivät IGT-viinit Donna Gina ja Legàmi.

Donna Gina on sataprosenttinen Sangiovese. Hitaan käymisen ja pitkä maserointiajan jälkeen viini kypsyy 12 kuukautta tammessa. Maistoin ensin vuosikertaa 2012, mutta herkullinen, tyylikäs ja kirsikkainen viini loisti parhaimmillaan vuodelta 2010. Mutta vasta Legàmi oli viedä jalat alta. Olisin voinut nuuhkia sitä loputtomiin. Tämä supertoskanalainen on sekoitus Cabernet Sauvignonia (40%), Merlota (40%) ja Sangiovesea (20%). Se saa maseroitua 25 päivää ja kypsyy sitten puolitoista vuotta ranskalaisessa tammessa ja lopulta vielä kahdeksan kuukautta pullossa.

Fattoria di Fugnanon viineillä ei ole Suomessa maahantuojaa, mikä on todella sääli. Fanny kyllä kertoi, että yksityishenkilöt tilaavat heiltä viinejä Suomeen, mutta postituskulut ovat valitettavan korkeat. Sen sijaan tilan viinit ovat päässeet Systembolagetin kynnyksen yli, mikä on heille tietenkin erittäin merkittävä asiakas. Systembolaget näyttää myyvän Donna Ginaa lähes samalla hinnalla kuin mitä sitä saa ostettua suoraan tilalta. Lippulaivaviiniään he eivät sen sijaan saa myydä Systembolagetissa siitä syystä, että etiketin sadan vuoden takaisessa valokuvassa näkyy lapsia (kuvassa oikeanpuoleisin viini). Mitä tuohon nyt sanoisi muuta kuin että ruotsalaisten menetys.

Pienen budjetin samppanjamatka

viinikupla
July 31, 2016

Matkasin ensimmäisen kerran Champagneen häämatkallani kuusi vuotta sitten. Viivyimme pari päivää Epernayssa ja ihastuin kaupunkiin niin, että palasin sinne takaisin jo samana syksynä parin ystäväni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut varaa satsata reissuun suuria summia, mutta vakuutin heille, että samppanjaloma Epernayssa onnistuu pienemmälläkin budjetilla. Se piti paikkaansa. Tässä Viinikuplan täsmävinkit Epernayhin aloitteleville samppanjanystäville!

2015-08-23 19.56.36-1

Samppanjan asemaa juomien aatelina on vaikea horjuttaa. Se on luksusta, joka käy kaupaksi maailman taloustilanteen heilahteluista huolimatta. Myös suomalaiset ovat päässeet samppanjan makuun: viime vuosikymmenellä kulutus kaksinkertaistui. Kysynnän kasvaessa hinnatkin ovat hilautuneet ylöspäin, mutta kipuraja ei näytä vielä tulleen vastaan. Korkea hinta pitää yllä samppanjan luksusimagoa. Suurella osalla kuluttajista on varaa satsata aitoon samppanjaan juhlahetkinä, mutta harvan talous sallii sitä arkijuomaksi.

Suomalaiset säästelevät samppanjaansa vain suuriin juhlahetkiin, kun taas ranskalaiset poksauttelevat kuohujuomaa huomattavasti herkemmin. Suurin osa samppanjasta kulutetaankin sen kotimaassa ja paikallisten markettien sisäänheittotarjoukset pitävät hinnat alhaalla. Samppanjan suhteen ranskalaiset ovat kovin hinta-laatutietoisia eivätkä suostu maksamaan ylimääräistä pelkästä brändistä. Monet käyvät ostamassa laatikollisen suoraan suosikkituottajaltaan. Valinnanvaraa riittää: Champagne on maantieteellisesti varsin rajattu alue, mutta samppanjan tuottajia sinne mahtuu tuhansia. Vähemmän tunnettujen merkkien perussamppanjoita ei erota markkinoita hallitsevien jättien vastaavista tuotteista niinkään laatu kuin hinta. Pullollisen mainiota vuosikerratonta vakiosamppanjaa saa ostettua jopa alle kahdellakymmenellä eurolla.

DSCN0749

Kuohujuoman ystävälle Champagne on ohittamaton matkakohde. Lento Pariisiin on lyhyt pyrähdys ja vuokra-autolla lentokentältä ajaa provinssin sydämeen puolessatoista tunnissa. Auton sijaan Champagnen alueelle voi myös matkustaa Pariisista junalla noin tunnissa. Reims katedraaleineen on seudun tunnetuin matkakohde, mutta Champagnen epävirallinen pääkaupunki on 25 000 asukkaan Epernay, joka elää samppanjasta ja samppanjalle. Pittoreski kaupunki on pinnan alta kuin emmentaljuusto: sen kalkkikiviseen maaperään on louhittu sata kilometriä tunneleita, joissa samppanjaa hiljalleen kypsytetään lämpötilan ja ilmankosteuden pysytellessä ihanteellisena ja tasaisena vuoden ympäri. Yksistään Moët & Chandonin näyttävän rakennuksen alla piilee 38 kilometriä kellareita, käytäviä toisensa perään ja niissä loputtomissa siisteissä pinoissa yhteensä sata miljoonaa pulloa samppanjaa.

DSCN0771

Yksi matkan kohokohtia on eittämättä kierros jonkin samppanjatalon kellarissa. Epernayssa suurimmat ja nimekkäimmät merkit sijaitsevat Avenue de Champagnen varrella ja niiden suureellisesta ulkoasusta on helppo päätellä, miten paljon rahaa samppanjabisneksessä liikkuu. Jotkut taloista järjestävät maksullisia opastettuja kierroksia, jotka huipentuvat maistelutuokioon. Moët & Chandonin (20 Avenue de Champagne) 23 euron hintainen kierros kestää noin tunnin ja sisältää yhden lasillisen kuohuvaa. Käynnin aikana tutustutaan samppanjan valmistuksen eri vaiheisiin ja ihmetellään pölyisten pullorivistöjen salakielimerkintöjä, joita osaavat tulkita ainoastaan viinien sekoittamisesta vastaavat kellarimestarit. Tuotannon ja liikevaihdon luvut saavat pään pyörryksiin.

2015-08-25 14.47.55

Autolla liikkeellä olevan turistin kannattaa laajentaa samppanja-alueeseen tutustumista myös kaupungin ulkopuolelle. Välimatkat ovat lyhyitä, kylät sijaitsevat muutaman kilometrin välein toisistaan. Turisti-infosta (www.ot-epernay.fr) saa listan seudun samppanjatiloista ja niiden vierailuajoista. Pientuottajista kiinnostuneiden on hyvä pitää mielessään, että läheskään kaikilla pienillä tiloilla ei ole resursseja ottaa vastaan vierailijoita tai vierailu järjestyy vain etukäteen yhteyttä ottamalla. Pientuottajilla ei usein ole myöskään isojen samppanjatalojen kaltaisia organisoituja kellarikierroksia, mutta tuotteiden maistelu on usein mahdollista joko pientä maksua vastaan tai ilmaiseksi. Ilmaisten maistiaisten vastineeksi on kohteliasta ostaa mukaan jokin talon tuotteista. On myös syytä muistaa, että vaikka kaupungeissa turisti selviää englannin kielellä, niin maaseudulla liikkuessa edes muutaman ranskankielisen sanan hallinta helpottaa asiointia kummasti.

DSCN0814

Autoton voi valita myös helpomman tavan maistella eri tuottajien samppanjoita tilaamalla maistelumenun asiaan vihkiytyneessä baarissa. C Comme Champagne (8 rue Gambetta) on tähän tarkoitukseen loistava kohde Epernayssa. Kuuden samppanjan maistelumenun jälkeen kokemattomampikin tunnistaa eri samppanjatyylien eroja. Kaiken lisäksi suosikkinsa voi ostaa suoraan mukaan, sillä baarin yhteydessä on myös tunnelmallinen kellarikauppa, jossa on laaja valikoima lähiseudun pientuottajien edullisia samppanjoita. Jokaista kaupassa myytävää samppanjaa saa myös valmiiksi viilennettynä, jos sattuu kaipaamaan juotavaa hotellihuoneeseensakin. Aikaa saa kulumaan myös pikkukaupungin muissakin samppanjamyymälöissä. Cave Salvatori (11 rue Flodoard) on pieni putiikki, jossa hinnoittelu on kohdallaan, listalla on paljon vuosikertasamppanjoita ja jonka 80-vuotias omistajarouva on toiminut alalla viimeiset 50 vuotta (EDIT: kommenteissa kävi ilmi, että Madame Salvatori menehtyi alkuvuodesta).

2015-08-24 13.09.43

Ranskassa kun ollaan, ruoka on välillä varastaa pääroolin samppanjalta. Pienen nälän vaivatessa askel ohjautuu kuin itsestään lähimpään leipomoon. Rapeakuoristen patonkien, croissanttien ja suussa sulavien, eleganttien leivoksien taito on kiistatta ranskalaisten hyppysissä. Täyttävämpää, edullista perusruokaa saa pitkin päivää bistroista, mutta varsinaiset ravintolat ovat avoinna vain muutaman tunnin lounas- ja illallisaikaan, useimmiten klo 12-14 ja 19-21. Etenkin maaseudulla turisti joutuu joko sopeutumaan ranskalaiseen päivärytmiin tai vaeltelemaan tyhjin vatsoin. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Usean ruokalajin illallinen on mahdollista pienemmälläkin budjetilla eikä laadusta tarvitse tinkiä. Cave à Champagnessa (16 rue Gambetta) on tarjolla kolme eri kolmen ruokalajin menua hintahaitarilla 19-38 euroa. Gratinoidut osterit, ankanrinta ja crème brulée saavat arjen unohtumaan. Bistrot 7 (13 rue des Berceaux) tarjoaa yhtä huolella valmistettuja annoksia kuin seinän takana toimiva saman omistajan yhdellä Michelin-tähdellä palkittu ravintola, mutta huomattavasti edullisemmin hinnoiteltuna ja ronskimmalla otteella tarjoiltuna. Etenkin viikonloppuisin pöytävarauksen tekeminen paikkaan kuin paikkaan on ehdottoman suositeltavaa, sillä pikkukaupungin harvat ravintolat täyttyvät ääriään myöten. Ruokajuomaa ei koko matkan aikana tarvitse vaihtaa muuhun, sillä samppanjaa saa laseittain lähestulkoon kaikkialta, ja sopiihan se muutenkin kaikkien ruokien kylkeen.

Turistikohteeksi Epernayssa on yllättävän vähän hotelleja, jotka olisi listattu hakukoneisiin. Edullista majapaikkaa etsivän kannattaa tutkailla matkaopaskirjojen suosituksia ja varautua siihen, että yhden tähden hotelli todella tarjoaa vaatimattomat puitteet. Toisaalta hintatasokaan ei päätä huimaa, kahden hengen huoneiden hinnat alkavat noin 40 eurosta. Pientä, siistiä ja viihtyisää hotellia etsivälle suositeltava kohde on Hôtel De La Cloche (3,5 Place Mendès France), jonka sijainti aivan kaupungin sydämessä on ihanteellinen.

DSCN0825

Jo yhden viikonlopun aikana moni menettää sydämensä Champagnelle ja samppanjalle. Takaisin on tultava uudestaan, sillä vielä on monta pikkukylää näkemättä ja monta samppanjaa maistelematta. Eikä matkalaukkuunkaan mahdu kerralla montaa pulloa kotiin tuomisiksi.

Il Palazzone

viinikupla
July 17, 2016

Il Palazzone vineyard

In English: When there’s time for just one winery visit in Montalcino, I highly recommend Il Palazzone. This small estate, owned by a New Yorker, produces top Brunellos and a stunning non-vintage table wine (Rosso del Palazzone), which is basically a baby-Brunello. Book a visit in advance.

Miltä tuntuisi muuttaa Toskanan auringon alle, työskentelemään viinien parissa? Il Palazzonen tilalla rakkaus Montalcinon viineihin on koonnut yhteen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tilan on omistanut vuodesta 2000 lähtien newyorkilainen pankkiiri Richard Parsons. Tilanhoitaja on englantilainen Laura Gray ja vierailupäivänämme tilaa esitteli meille saksalainen Esther Mercedes Jürgens, joka muuten on asunut pitkään Hampurissa. Juuri nykyisessä kotikaupungissani hän rakastui viineihin, ryhtyi työskentelemään viinikaupassa, suoritti sittemmin WSET Diploman ja on nyt viimeiset vuodet asunut Italiassa. Estherillä on äärimmäisen hyvä viinintuntemus, saimme perusteellisen ja meille räätälöidyn opastuksen täydellisellä englannilla. Oman yrityksensä Vino Vistas kautta Esther järjestää kierroksia muillekin tiloille sekä viinikursseja.

Il Palazzonessa vierailemisesta täytyy sopia etukäteen. Ei pelkästään sen takia, että paikalla on joku, joka on valmistautunut kierrättämään vieraita tilalla, vaan myös siksi, että ilman tulo-ohjeita perille ei löydä. Gps ei toimi kaikkialla maaseudulla, sen avulla pääsee vain melkein perille. Viimeiset sadat metrit ajellaan kapeita, päällystämättömiä teitä, jotka haarautuvat vähän väliä. Mutta perille löytänyttä odottaa upeat näköalat Montalcinon rinteessä puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevalta viinitilalta.

Il Palazzone Montalcino

Il Palazzone on pieni tila. Viljelyalaa on kuusi hehtaaria ja vuosituotanto vaihtelee kymmenentuhannen pullon molemmin puolin. Tila valmistaa Brunello di Montalcinoa vain hyvinä vuosina, parhaina niistä myös pitempään kypsytettävää Riservaa. Brunello sekoitetaan tilan kolmen eri tarhan tuottamista rypäleistä ja eri tarhojen viinien osuus vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Eri vuosien ylijäämäviineistä valmistetaan Rosso del Palazzonea. Se ei siis ole Rosso di Montalcino DOC vaan talon oma sekoite eri vuosikerroista, tyyliltään lähellä Brunelloa. Lisäksi myös täällä niin kuin kaikilla vierailemillani toskanalaisilla viinitiloilla tehdään oliiviöljyä, jota maistatetaan viinien jälkeen. Tilan viinit ovat käytännössä luomutuotantoa, vaikka he eivät olekaan hankkineet luomusertifikaattia. Sertifikaatti kuulema edellyttää niin paljon paperityötä, että sitä varten pitäisi palkata sihteeri.

Käsin poimitut rypäleet käyvät isossa tammitynnyrissä, jonka jälkeen viini saa maseroituu kuorien kanssa pitkään. Punaviinit eivät useinkaan käy tammitynnyreissä, mutta Il Palazzonessa ratkaisua perustellaan sillä, että rypäleistä, kannoista ja tammesta peräisin olevat tanniinit muodostuvat harmonisemmaksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen seuraa vielä malolaktinen käyminen. Tämän jälkeen viini siirretään kypsymään suuriin tynnyreihin. Tynnyrikypsytys kestää noin 3,5 vuotta, tosin aika vaihtelee vuosikerrasta toiseen.

Brunello di Montalcino

Kierroksen jälkeen oli aika istua alas maistamaan talon viinejä. Olin saanut etukäteen listan eri maistelupaketeista ja niiden hinnoista. Vastasin, että koska olen autolla, jakaisimme vain yhden maistelupaketin, mutta kokeilisin kyllä mieluusti kaikkia talon viinejä. Niinpä eteemme katettiin Rosso del Palazzone, Brunello di Montalcino 2009 & 2010, Brunello di Montalcino Riserva 2010 ja vielä bonuksena Brunello vuosikertaa 2002. Viinit olivat kautta linjan loistavia. Omaksi suosikikseni nousi Brunello 2010, mies taas piti enemmän vuosikerrasta 2009. Nämä kaksi viiniä olivat väriä myöten varsin erilaisia. Ostimme mukaamme molempia sekä pari pulloa myös Jancis Robinsonin hurmannutta Rosso del Palazzonea. Lopuksi sain vielä Estherin vinkin San Gimignanossa sijaitsevaa majapaikkaamme lähellä olevasta viinitilasta, jonne suunnistin heti seuraavana päivänä. Tuosta tilasta lisää myöhemmin.

 

 

Viinitorstai: Brunello di Montalcino

viinikupla
June 30, 2016


Teini-ikäisestä lähtien olen rakastanut Ranskaa ja se on edelleen mieluisin lomakohteeni. Viime aikoina kuitenkin veri on vetänyt Italiaan. Äskettäin pyörähdin pikaisesti Veronassa ja nyt on perheloman vuoro Toskanassa. Koska matkustamme kolmevuotiaan tahdilla ja ehdoilla, täytyy viinitilavierailut jättää minimiin. Mutta aion silti maistella toskanalaisia viinejä laajalla skaalalla! Yhdeksi päiväretkikohteeksi halusin ehdottomasti Montalcinon, joka on Toskanan nimekkäimpiin (ja kalleimpiin) DOCG-viiniin lukeutuvan Brunello di Montalcinon kotiseutua.

Montalcino on ollut tunnettu viineistään jo keskiajalla. Brunello di Montalcinon historia katsotaan alkaneeksi 1870-luvulla, Italian yhdistymisen jälkeen. Sodasta palannut Ferruccio Biondi-Santi alkoi alueen viininvalmistusperinteistä poiketen erotella Sangiovese-rypäleet muista lajikkeista ja luopui toisesta käymisestä. Maailmanmaineeseen nämä viinit nousivat viime vuosisadan puolenvälin jälkeen, jolloin Biondi-Santin lisäksi yhä useampi ryhtyi valmistamaan Brunello di Montalcinoa. DOC-statuksen viini sai vuonna 1968 ja DOCG-statuksen 1980. Nykyään parisensataa tuottajaa valmistaa Brunelloa.

Sangiovese kypsyy myöhään, joten kesäkuun lopussa rypäleet ovat vielä pieniä. 

Toisin kuin valtaosa Toskanan muista appellaatioista (esim. Chianti), Brunello valmistetaan pelkästään Sangiovese-rypäleestä tai tarkemmin ottaen sen kloonista, joka tuottaa hieman suurempia rypäleitä ja muuttuu väriltään punertavanruskeaksi. Tästä juontuu nimi Brunello. Säädökset edellyttävät, että viiniä kypsytetään tynnyreissä vähintään kaksi vuotta, jonka jälkeen vielä vähintään neljä kuukautta pullossa. Minimikypsytysaika yhteensä on kuitenkin neljä vuotta, joten tällä hetkellä nuorimmat markkinoilla olevat Brunellot ovat vuosikertaa 2011. Vinkiksi sen verran, että vuosikertaa 2010 pidetään yhtenä viime vuosikymmenien parhaista.

Montalcino on ilmastoltaan Toskanan kuivin alue ja myös selvästi lämpimämpi kuin Chianti. Sangiovese saavuttaa täällä täydemmän kypsyysasteen kuin muualla Toskanassa, minkä johdosta viinit ovat täyteläisempiä ja myös alkoholipitoisuudeltaan korkeampia. Montalcinon noin 30 kilometrin laajuinen alue jakautuu kuitenkin ilmastoltaan kahtia: pohjoisessa korkeammilla alueilla on viileämpää kuin etelässä, maaperä on erilaista ja viininkorjuuajassa saattaa olla jopa viikon ero.

Seetripuu, kirsikka, luumu, vanilja, yrtit, nahka ja maamaisuus ovat leimallista Brunellolle. Joidenkin makuun tyyli voi olla liian tanniininen ja kuiva, ainakin nuoremmassa Brunellossa. Parhaimmillaan viini on vasta kymmenen vuoden jälkeen. Hedelmäisempää ja kevyempää tyyliä tarjoaa alueen alempi laatuluokitus Rosso di Montalcino, joka lanseerataan markkinoille jo vuoden kypsytyksen jälkeen. 

Lähiaikoina luvassa on myös kertomus vierailustamme Brunello-tilalla, josta otin ylläolevan kuvan.