Viiniloma Veronassa

viinikupla
June 11, 2016

Verona tuoksuu lehmuksenkukille. Tähän aikaan vuodesta huumaava tuoksu leijuu koko kaupungin yllä. Todennäköisesti tulen tästä eteenpäin yhdistämään lehmuksenkukkien tuoksun tuohon helteiseen kaupunkiin. Verona on romantikkojen toivekohde, jonka vetonaula on Julian parveke, Romeon ja Julian traagisen rakkaustarinan alkunäyttämö. Mutta Verona on myös Veneton viinialueen keskipiste. Valpolicella ja Valpolicella Classico levittäytyvät heti kaupungin molemmin puolin. Valpolicella Classicon sydämeen hurauttaa vartissa. Myös valkoviinialueet Soave, Custoza ja Lugana sekä Garda-järvi sijaitsevat Veronan lähistöllä.

Junamatka Milanosta Veronaan kesti 80 minuuttia. Venetsiasta pääsee nopeammin, mutta valitsin Milanon parempien lentoyhteyksien vuoksi. Verona ei ole aivan pikkukaupunki, asukkaita on 230 000, mutta kompaktissa kaupungissa pystyy helposti liikkumaan kävellen. Airbnb-asunnollamme oli ihanteellinen sijainti aivan Castelvecchion sillan vieressä. Kahden päivän minilomamme tavoitteena oli syödä ja juoda hyvin sekä vierailla viinitiloilla. Matkustin käsimatkatavaroilla, joten en voinut ostaa viinejä, mutta silmäilin silti kiinnostuneena viinikauppojen tarjontaa. Olin etukäteen kirjoittanut ylös muutamien viinibaarien osoitteet ja pari ravintolavaraustakin oli odottamassa. Suosituimpiin paikkoihin on järkevää tehdä varaus etukäteen keskellä viikkoakin. Esittelen tässä vain ne paikat, jotka tekivät suurimman vaikutuksen.

2016-06-08 12.24.11

Lounaspaikkamme Osteria Casa Vino (Vicolo Morette 8a) oli loistava aloitus lomalle. Söimme päivän listalta täytettyjä kesäkurpitsankukkia (fiori di zucchine) ja ystäväni sieni-tryffelipastaa, minä valitsin tortellinit voi-salviakastikkeessa. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli lyhyt mutta laadukas.

2016-06-09 19.49.50

Antica Trattoria al Bersagliereen (Via dietro Pallone 1) päädyimme Michelin-oppaan suosituksen perusteella. Parasta täällä oli edullinen hintataso ja laaja viinilista. Emme kyenneet päivän viinimaisteluiden jälkeen enää tilaamaan kokonaista pullollista viiniä. Onneksi puolikkaita Amarone-pullojakin oli tarjolla useampia. Pidimme alkupalalautasesta, mutta amaronerisotto oli pettymys. Ravintolassa ei pitäisi koskaan tulla sellainen olo, että itse pystyisi heittämällä kokkaamaan parempaa. Tilaa siis risoton sijaan jotain muuta, vaikkapa hevosenlihapihviä, joka on paikallista erikoisuutta. Tähän ravintolaan kannattaa joka tapauksessa tulla pelkästään viinilistan vuoksi.

2016-06-09 21.32.13

Antica Bottega del Vino (Via Scudo di Francia 3) on kaupungin perinteikkäin ja nimekkäin viinibaari. Harmiksemme se oli kiinni kaksipäiväisestä reissustamme ensimmäiset puolitoista päivää, emmekä onnistuneet saamaan varausta toiseksi illaksi. Se ei silti estänyt meitä saapumasta paikalle illallisen jälkeen tunnelmaa haistelemaan. Pieni ravintola oli tupaten täynnä paikallisia. Parkkeerasimme laseinemme matalille jakkaroille baaritiskin ääreen. Olisin voinut istua täällä koko illan pelkästään ihmisiä katsellen ja viinilistaa läpi juoden. Laseittain tarjoiltavien viinien laatu oli viedä jalat alta. Emme kertakaikkiaan kyenneet enää kumoamaan yhtään Amaronea, mutta lasillinen viisitoistavuotiasta Brunello di Montalcinoa upposi hyvin. Tänne palaan vielä.

Viinikauppojen hintataso yllätti negatiivisesti. Kolme puodin otannan perusteella jopa paikalliset viinit saattoivat olla kalliimpia kuin Alkossa, tuontitavarasta nyt puhumattakaan. Jos haluat ostaa viiniä mukaasi, niin tee se joko suoraan viinitiloilta, tax freestä tai ainakin googlaa huolella löytääksesi ne sivukatujen kätketyt helmet, joissa on kohtuullinen hintataso.

Kahden päivän aikana ehdin maistaa Luganaa, Soavea, Verdicchiota, Franciacortaa, Amaronea, Brunelloa sekä kahden viinitilan koko tuotannon. Sanoisin siis, että reissulle asetetut tavoitteet täyttyivät. Amarone-kierros ansaitsee oman postauksensa, kirjoitan siitä seuraavalla kerralla.

Searcys Champagne Bar Lontoossa

2016-04-06 15.46.38-1

Aivan liian usein samppanjabaarit on pystytetty tavarataloihin. Loogista sinällään, ovathan ihmiset kalliissa ostosympäristössä jo valmiiksi kulutusmoodissa ja halukkaita satsaamaan samppanjaan. Mutta miljöö on harvoin erityisen viehättävä ja samppanjalistalla yleensä vain pari tunnettua merkkiä. Kotikaupungissani Hampurissa esimerkiksi on kolme samppanjabaaria ja ne kaikki sijaitsevat kahdessa suurimmassa tavaratalossa. Yhdessä on tarjolla Moët & Chandonia, toisessa Veuve Clicquota ja kolmannessa Ruinartia. Siinä Möet-paikassa vierailen useimmin, sillä vieressä on hyvä lounaspaikka, jonka kyytipojaksi käyn nappaamassa vuosikertaroséta. Aika ajoin tarjolla on laseittain jopa Dom Perignonia.

Mutta nyt oli siis tarkoitus kehua lontoolaista samppanjabaaria, jossa on kohdallaan sekä valikoima että etenkin miljöö. Searcys Champagne Bar sijaitsee St. Pancras -juna-aseman suojissa. Samppanjan voi nauttia joko belle epoque-tyylisessä brasseriassa tai “ulkona”, siis katetun juna-aseman kauniin kupolin alla aivan lähtevien junien vieressä. Terassin sisustus on urbaani, nahkaistuimissa on talvella lämmitys ja pöydissä on “press for Champagne” -napit. Samppanjalista on pitkä, joskin edustettuina ovat tässäkin paikassa pääasiassa suuret samppanjatalot ja laseittain tarjoiltavien juomien lista on paljon suppeampi (noin kymmenkunta). Testasin Perrier Jouët -settiä, jossa oli maisteltavana puolikkaina annoksina vuosikerraton Grand Brut, Blason Rosé sekä talon tähtisamppanja, Belle Epoque vuosikertaa 2007.

Oheen tilasin pientä syötävää. Hintataso tässä paikassa on korkeahko ja palvelu todella hidasta. En siis jaa baarille täysiä pisteitä, mutta propsit kuitenkin maistelusetistä ja matkaan lähden -romantiikkaa henkivästä sijainnista. Searcys on ketju, joka muualla Lontoossa sijaitsee – yllätys yllätys – kauppakeskuksissa. Paras tunnelma on kuitenkin täällä junien keskellä.

Matka Moseliin

viinikupla
May 8, 2016

Mosel matka näkymä alas joelle

Viiniköynnökset taitavat menestyä ainoastaan kauniissa paikoissa. Ainakin kaikki viinialueet, joilla olen vieraillut, ovat olleet kauniita. Mutta niidenkin joukossa on aivan erityisiä helmiä. Mosel tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia ja samalla Saksan parhaimpiin lukeutuvia viinejä. Alue on saanut nimensä Mosel-joesta, joka kiemurtelee jyrkkien kukkuloiden keskellä 243 kilometrin mittaisen matkan Koblenzista Trieriin lähelle Luxemburgin vastaista rajaa. Matkan varrelle mahtuu niin monta linnaa, että laskuissa ei meinaa pysyä, roomalaisajan raunioita ja loistavasti säilyneitä keskiaikaisia pikkukaupunkeja.

Mosel matka Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Moselin viinit

Alueella viljellään melkein pelkästään rypäleiden kuningatarta, rieslingiä. Moselin rieslingeista valtaosa on puolikuivia (halbtrocken), puolimakeita (lieblich) tai makeita (süß). Usein viinipulloissa ei lue selkeästi makeusastetta, mutta sen voi päätellä viinin laatuluokituksesta, jotka kertovat rypäleen sokeripitoisuuden korjuuhetkellä. Varhemmin poimitut rypäleet kuuluvat luokkaa Kabinett, sitten tulee Spätlese (kirjaimellisesti myöhäiskorjuu), Auslese, Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat aina hyvin makeita. Myös Spätlese ja Auslese ovat lähes aina puolimakeita. Täysin kuiviakin viinejä valmistetaan, nykyään enenevässä määrin kuluttajien maun muuttuessa kuivempaan suuntaan, mutta parhaimmillaan Moselin viinit ovat silloin, kun mukana on hitunen makeutta. Kabinett-kategoriasta löytyy kuivia viinejä, joskin enemmän kuitenkin puolikuivia. Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa, että jos etiketissä ei lue trocken, ei viini ole täysin kuiva.

Moselin viineille tunnusomaista on hyvin alhainen alkoholiprosentti, jopa alle 10%. Viileän ilmastossa rypäleet eivät kypsy täysin, joten viineissä on tyypillisesti vähemmän alkoholia kuin lämpimässä ilmanalassa hyvin kypsäksi kasvaneista rypäleistä tehdyssä viinissä. Mutta alhaisempi alkoholiprosentti on usein myös viite viinin makeusasteesta, sillä makeus saadaan aikaan keskeyttämällä käyminen ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Moselin rieslingit ovat hyvin intensiivisen hedelmäisiä, mutta makeutta tasapainottaa hapokkuus. Hapokkuus ei ole yhtä terävää kuin Rheingaun ja Rheinhessenin rieslingeissä, minkä vuoksi olenkin kallellani Moseliin päin. Parhaat rieslingit viineistä ikääntyvät tyylikkäästi vuosikymmeniä.

Mosel matka Bernkastel-Kues

Minne mennä Moselissa?

Moseliin on helppo tulla lentäen, sillä Frankfurt-Hahnin lentokenttä sijaitsee vain kivenheiton päässä keskisestä Moselista (Frankfurt itsessään on paljon kauempana). Suosittelen autonvuokrausta, sillä autoilu on helpoin tapa liikkua kylien ja nähtävyyksien välillä. Olen yöpynyt sekä Koblenzissa, Cochemissa että Bernkastel-Kuesissa. Koblenz sekä alueen toisessa päässä sijaitseva Trier ovat suomalaisessa mittakaavassa isoja kaupunkeja, noin 100 000 asukasta. Cochem ja Bernkastel-Kues puolestaan ovat muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkeja, niin kuin suurin osa Trierin ja Koblenzin välisistä muistakin kylistä. Halutessaan paikkojen välillä voi tehdä matkaa myös jokilaivalla.

Kaikkein eniten ihastuin Bernkastel-Kuesiin, jossa tunsi astuneensa toiseen aikakauteen. Kaupunki oli sievä kuin karamelli värikkäinen puuristikkotaloineen. Hotellin sijaan olimme vuokranneet asunnon jonka ikkunasta näkyi viinirinne. Pikkukaupungissa kaikki oli kävelymatkan päässä ja teimme kävelylenkkejä kukkulan rinnettä ylös viinitarhojen välistä. Parasta oli kuitenkin Moselin viinimuseo. Se sijaitsee entisen luostarin, St-Nikolaus-Hospitalin, tiloissa, joissa nykyään toimii vanhainkoti ja viinikulttuurin esittelykeskus (mahtava yhdistelmä, täällä haluan viettää vanhuudenpäiväni!). Pohjakerroksessa on näyttely viininviljelyn historiasta, mutta varsinainen aarre löytyy kellarikerroksesta. 18 euron pääsymaksua vastaan saa maistella kaikkia siellä esillä olevia 130 erilaista Moselin viiniä. Ne on jaoteltu makeusasteittain kuivista aina Eisweiniin asti. Vieraillessani paikassa etsiskelin juuri itselleni karonkkaviinejä. Ryhdyin siis systemaattisesti maistelemaan kuivia viinejä, jotka sopivat budjettiini. Kun mieluinen viini löytyi, ostin sitä muutaman laatikollisen. Intensiivisen maistelusession jälkeen kävelimme tyytyväisinä suupielet korvissa takaisin majapaikkaamme, ja ostamani viinilaatikot noudin vasta seuraavana päivänä kotimatkalle lähtiessämme. Jälkikäteen olen tilannut viinejä heidän nettikaupastaan kotiinkuljetuksella (siis kotiin Saksaan, en osaa sanoa toimittavatko he ulkomaille).

Trivia: Moselissa ja Alsacessa viini tarjoillaan aina perinteisistä laseista, joissa on pienehkö ja pyöreä malja sekä paksu vihreä jalka. Profiilikuvassani istun moselilaisessa viinituvassa edessäni juuri mainitunlainen lasi. Ja sellainen hymy, joka tulee Moselin riesligiä maistaessa.

Saksan pohjoisin viinitarha

viinikupla
May 1, 2016

Viiniä viljellään pääasiassa leveysasteiden 30 ja 50 välisellä alueella. Saksan viinialueet sijoittuvat sinne 50:n leveysasteen tuntumaan. Mutta ilmastonmuutoksen myötä viininviljely on vuosi vuodelta mahdollista entistä pohjoisempana. Tanskakin on luettu viinintuottajamaaksi vuodesta 2000 alkaen, maassa on nykyään useita kymmeniä kaupallisia viiniviljelmiä. Myös Ruotsi on seurannut perässä samoihin aikoihin, joskin pienemmillä volyymeilla. Samoin Saksassa tähyillään pohjoiseen päin. Todennäköisesti et tiennyt, että Hampurissa viljellään viiniä.

Hampurin 500 neliömetrin suuruinen viinirinne Stintfang sijaitsee keskellä kaupungin suosituinta turistikohdetta, Landungsbrückenin vanhaa satama-aluetta. Satamasta nousee jyrkkä rinne kohti St. Paulia ja korkealla ylhäällä, etelänpuoleisella rinteellä sijaitsee pikkuruinen viinitarha. Sitä tuskin huomaa, jos sattuu kävelemään ohi, sillä katse ohjautuu rinteeltä avautuviin maisemiin sataman suuntaan. Viiniviljelmän yläpuolella on hostellin takapiha.

Weinberg Stintfang

Viininviljely Hampurissa sai alkunsa, kun stuttgartilaisen viinikylän viljelijät lahjoittivat Hampurin kaupungille Regent- ja Phönix-lajikkeiden pistokkaita. Vuosi oli 1996 ja Hampurin osavaltion parlamentti päätti julistautua viininviljelijöiksi. Ensimmäistä kertaa köynnöksistä saatiin tehtyä viiniä vuonna 2007. Kaupungilla ei sentään ole omaa viinintekijää, vaan kerätyt rypäleet lähetetään Stuttgartiin, jossa viljelijäperhe Currle valmistaa niistä viinin ja lähettää sen takaisin Hampuriin. Määrät ovat pieniä, vuotuinen tuotos jää noin 50 puolikkaaseen pullolliseen. Tämä viini onkin keräilyharvinaisuus, jota ei voi ostaa mistään. Kukin senaattori saa yhden pullon ja jäljelle jäävät lahjoitetaan Hampurin kaupungin tärkeimmille arvovieraille. Täytynee siis hankkiutua jonkin senaattorin lähipiiriin, jos haluan päästä maistamaan tätä viiniä.

Hampurilainen viini on sekoitus valkoisista ja punaisista rypäleistä, joita ei ole eroteltu käymistä varten. Väri on hailakan lohenpunainen, alkoholiprosentti alhainen ja maku hyvin hedelmäinen, kommentoi viiniä Pro Stuttgart -järjestön puheenjohtaja, jonka sanaan meidän on tässä asiassa luottaminen. Laatua hän pitää erittäin hyvänä. Aivan jokaisena vuonna ei viiniä ole saatu tuotettua. Eräänä vuonna köynnöksiin iski sienitauti ja toisena vuonna puolestaan kaikki rypäleet varastettiin. Lienevätkö Reeperbahnilta palanneet juhlijat poimineet hiukopalaksi viinirypäleitä tai joku kunnianhimoinen kotienologi halunnut valmistaa niistä itse viiniä?

Viinitarhasta huolehtivat vapaaehtoiset, joilla riittää puuhaa enemmän olutpullojen ja tupakantumppien keräämisessä kuin säiden aiheuttamien tuhojen korjaamisessa. Heille on kunnia-asia pitää huolta erikoisesta viinitarhasta, vaikka hekään eivät koskaan ole päässeet maistamaan sen tuotosta. Vähän kävi närkästyttämään heidän puolestaan, kyllä nyt pyyteettömästä työstä voisi palkita edes tilkalla tarhan viiniä. Hampurin viinitarhalla ei ole laajenemiskapasiteettia, mutta jään kiinnostuksella odottamaan mitä muutaman vuoden kuluttua saadaan aikaan Itämeren rannan tuntumassa naapuriosavaltiossa. Totuus on, että Hampuri on oikeastaan jo menettänyt tittelinsä Saksan pohjoisimpana viininviljelysalueena.

Lissabonin viinibaareja

viinikupla
April 19, 2016

tervetuloa lissaboniin

Lissabon on tullut minulle tutuksi sen jälkeen, kun hyvä ystäväni muutti sinne muutama vuosi sitten. Kun kaupungissa on käynyt riittävän monta kertaa ja tutustunut tärkeimpiin nähtävyyksiin, voi rauhassa keskittyä olennaiseen – viiniin. Ensimmäisellä reissulla pistäydyimme Portossa ja edellisellä kerralla viikonlopun verran Alentejon alueella (Alentejon viineille omistan vielä oman postauksen), mutta nyt halusin tutustua vähän monipuolisemmin portugalilaisiin viineihin. Parhaiten se onnistuu asiaan omistautuneessa viinibaarissa ja sellaisista ei Lissabonissa ole pulaa. Kaupungilla liikkuessani käytin usein Yelp-palvelua ja se listasi haulla “wine bar” kymmenittäin paikkoja, jotka sijaitsivat parin kilometrin säteellä. Vaikka asun itse viinimaassa, niin vastaavaa tarjontaa ei kotikaupungissani todellakaan ole.

Viniportugal on kenties helpoimmin lähestyttävä paikka tutustua paikallisiin viineihin. Se on portugalilaisten viinintuottajien markkinointitarkoituksessa kehittelemä tasting room, jonne turisteilla on vapaa pääsy. Sijainti ei voisi olla enää keskeisempi, Lissabonin keskusaukion laidalla (Praca do Comércio). Maistelu on maksutonta, ihan aikuisten oikeasti. Maisteluhuoneen seinällä on kartta Portugalin viinialueista, jonka avulla voi vähän orientoitua siihen, mitä haluaa kokeilla. Maisteltavaksi tarjotaan yleensä 3-4 erilaista viiniä, joten ihan loppupäiväksi sinne ei voi parkkeerata.

winebar do castelo

Winebar do Castelo sijaitsee Alfaman sokkeloisilla kujilla lähellä linnoitusta. Sen viinivalikoima tuntuu loputtomalta. Parasta paikassa on kuitenkin ystävällinen, omistautuva ja asiantunteva palvelu. Kävelin sisään yksinäni ja ryhdyin tutkailemaan viinilistaa. Painetussa listassa ei suinkaan ole kaikki tarjolla oleva. Sanoin tarjoilijalle, että minua kiinnostaa maistaa Dãon alueen punaviinejä, joita kuvaillaan hyvin erityylisiksi kuin minulle tutummat Douron ja Alentejon punaviinit. Erään viinikaupan omistaja vertasi Dãon punaviinejä Burgundyn vastaaviin. Minun ei tarvinnut tilata sokkona kokonaista lasillista, vaan eteeni kannettiin kolme vaihtoehtoa, joita sain rauhassa haistella ja maistella. Kaikki kolme olivat selvästi voimakashappoisempia kuin aiemmin maistamani portugalilaiset punaviinit. Erinomaisia, mutta selkeästi ruokaviinejä. Pyysin saada kokeilla jotakin ikääntyneempää punaviiniä, sillä kaupasta ei yleensä saa ostettua viittä vuotta vanhempia portugalilaisia viinejä. Olin utelias sen suhteen, miten ne kestävät aikaa. Sain maistettavakseni tilkan alenejolaista punaviiniä vuodelta 2003. Viini oli mielestäni jo kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, väriltäänkin rusehtava ja tuoksu epämiellyttävä. Vielä yksi yritys ja tällä kertaa tärppäsi: Quinta do Mouro 2006 oli upea, kypsä viini. Sitä tilasin kokonaisen lasillisen. Yksittäinen lasillinen oli melko hintava, mutta sain sen vastineeksi käsittämättömän hyvää palvelua. Viisi tähteä ja peukku tälle paikalle!

terassiskumppa delideluxissa

Delidelux on kiva vaihtoehto silloin, jos haluaa nauttia lasillisen terassilla jokimaisemaa ihaillen. Tämä rantabaari on herkkukauppa, joilla on laaja viinivalikoima mukaan myytäväksi. Laseittain tarjoiltavia viinejä ei ole montaa, mutta vaihtoehdot ovat hyviä ja paikka itsessään viihtyisä. Täällä kävimme pariinkiin otteeseen nauttimassa lasilliset Bairradan skumppaa. Baga- ja Chardonnay-rypäleistä valmistettu Quinta do Valdoeiro on syvän kullankeltainen, voimakasarominen ja paahteinen kuohuviini. Aurinkoinen terassi kuuluu sen kanssa yhteen.