Viinitorstai: Amaronen pauloissa

viinikupla
June 16, 2016

Amarone kuivattu rypäle

Amarone kuuluu kiistämättä maailman “suurten” punaviinien joukkoon. Se on tyyliltään kaikin puolin muhkea ja runsas. Italialaiset kutsuvat tällaisia viinejä nimellä vino da meditazione erotuksena arkisista ruokaviineistä (vino da pasto). Sen nauttiminen edellyttää pysähtymistä ja rauhoittumista viinin moniulotteisuuden äärellä. Italian suurista punaviineistä Amarone on korkeasta alkoholipitoisuudestaan huolimatta mielestäni helpoimmin lähestyttävä. Kuivattujen hedelmien aromit tuovat runsaaseen makuun pyöreyttä, joka hillitsee tanniineja. Amarone on usein valmista juotavaksi jo siinä vaiheessa kun se tuodaan kauppoihin, toisin kuin vaikkapa Barolo. Toisaalta Amarone myös ikääntyy hienosti ja näyttää uudenlaisia puolia useiden vuosien pullokypsytyksen jälkeen. Muutama ystäväni on aivan hillitön Amarone-fani ja kesti kauan ennen kuin kohtasin ketään, joka ei olisi lainkaan pitänyt tästä viinityylistä. Se, johon Amarone ei uponnut oli saksalainen, jonka suosikkeja olivat saksalaiset Spätburgunderit.

Tommasi viinitarha

Amarone on cuvée eli sekoite eri rypälelajikkeista, joita ovat tyypillisimmin Corvina, Corninone, Molinara ja Rondinella. Viini valmistetaan passito-menetelmällä kuivaamalla rypäleitä noin kolmen kuukauden ajan olkimatoilla ilmastoiduissa kuivatushuoneissa. Vain parhaat rypäleet kelpaavat tähän prosessiin. Kuivaaminen konsentroi makua ja nostaa rypäleiden sokeripitoisuutta, mikä selittää valmiin Amaronen korkean alkoholipitoisuuden (vähintään 14%, usein yli 15% mutta tietyillä alueilla jopa lähes 17%). Nesteen haihtuminen tarkoittaa myös sitä, että yhtä Amarone-pullollista kohti tarvitaan kaksinkertainen määrä rypäleitä kuin muihin viineihin. Passito-menetelmällä on valmistettu vuosisatoja makeita viinejä, Venetossa nimellä Recioto della Valpolicella. Tällöin käyminen keskeytetään ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Amarone sen sijaan saa käydä kuivaksi asti. Tähänkin liittyy tietenkin legenda, jonka mukaan Amarone keksittiin vahingossa viinintekijän unohdettua viinin käymään liian pitkään. Nykyinen Amarone on varsin moderni, DOC-statuksen ja siis oman identiteetin Reciotosta se sai vasta vuonna 1990 ja DOCG-kategoriaan Amarone yleni vuonna 2009. Aiemmin viinityyli tunnettiin nimellä Recioto Amaro. Nimi Amarone tulee sanasta amaro, kitkerä. Olen kuullut sitä selitettävän sillä, että Amaronen maussa olisi häivähdys kitkeryyttä, mutta paremman selityksen antoi viinikierrostamme ohjannut paikallinen sommelier: amaro on yksinkertaisesti vastakohta viinille, joka ei ole dulce, siis makea, kuten passito-menetelmällä valmistetut viinit aiemmin olivat.

Kun viini on käynyt hitaasti, se siirretään kypsymään tammitynnyreihin. Minimikypsytysaika on kaksi vuotta (Riservalle neljä vuotta). Valmistusprosessi, pitkä kypsytysaika ja viiniin tarvittava rypäleiden määrä ja laatu selittävät Amaronen korkean hinnan. Oma osansa on toki kasvaneella kysynnällä. Amaronesta on tullut Veneton lippulaivaviini ja sen tuotanto on moninkertaistunut lyhyessä ajassa.

vierailu Tommasilla

Veronan-matkallamme halusimme ehdottomasti käydä joillakin viinitiloilla. Yleensä teen viinitilavierailut omalla tai vuokra-autolla, mutta nyt päätin turvautua valmiseen pakettiin, joita Veronassa on tarjolla pilvin pimein. Valitsimme Pagus Wine Toursin Amarone-kierroksen hyvien arvostelujen perusteella. Ystäväni halusi välttämättä käydä Tommasilla, joiden viinejä hän rakastaa ja jonka vuoksi hän ylipäänsä halusi matkustaa Venetoon. Matkanjärjestäjä oli niin joustava, että saimme esittää toiveen kohteesta ja pian hän vastasi, että vierailu järjestyy. H-hetkellä saavuimme määrättyyn osoitteeseen ja pikkubussiin kapusi yhteensä kuusi turistia, meidän lisäksemme kaksi saksalaista ja kaksi amerikkalaista. Oppaamme ja kuskimme Lara Damoli oli ihastuttava, hyvää englantia puhuva paikallinen viinialan moniyrittäjä. Hän oli opiskellut markkinointia ja kieliä ja suorittanut hiljattaina myös sommelier-tutkinnon. Aamupäivisin hän auttaa vanhempiensa viinitilalla ja iltapäivisin vetää ohjattuja kierroksia muille tiloille. Hän tunsi hyvin alueen ja sen tuottajat. Silti tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän vieraili Tommasilla. Lara oli sen verran vaikuttunut kierroksesta Tommasilla, että päätti ottaa sen vakituiseksi kohteeksi. Tommasi kuuluu Veneton suurimpien tuottajien joukkoon Masin ja Allegrinin ohella. Sen vastapainoksi Lara halusi viedä meidät myös aivan pienelle Amarone-tilalle.

Tommasi tankit

Tommasi on toiminut vuodesta 1902. Talon omistuksessa on Veneton lisäksi tiloja Toskanassa, Lombardiassa ja Pugliassa. Konserni tuottaa vuosittain 3 miljoonaa pulloa, joista 1 miljoona Veneton tilalla ja siitä 25-30% Amaronea. Talon valikoimaan kuuluu koko skaala perustason Valpolicellasta Classicon ja Riservan kautta Ripassoon sekä Amaroneen ja Reciotoon. Lisäksi löytyy pari IGT-tason punaviiniä, Lugana-valkoviini ja kaksi single vineyard -Amaronea. Amarone kypsystetään käymisen jälkeen isoissa, vanhoissa botti-tammitynnyreissä. Ainoastaan single vineyard -Amarone viettää ensin vuoden uudessa ranskalaisessa tammessa. Tommasin viennistä suurin osa suuntautuu Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin, joskin eksoottisempiakin vientikohteita löytyi, kuten kuvasta näkyy.

2016-06-09 15.21.38

Kierroksen päätteeksi maistelimme läpi lähes koko talon tuotannon ja ekstrana päälle vielä kuohuvaa Lombardiasta sekä grappaa. Ripasso ja Amarone ovat perushyviä, mutta itseäni miellytti yllättäen eniten Valpolicella Classico 2015. Il Sestante Monte Masua Amarone 2012 ei vielä vaikuttanut olevan optimaalisessa iässä nautittavaksi.

Le Marognole tasting room view

Perusteellisen Tommasi-visiitin jälkeen suunnistimme tyystin toisenlaisiin oloihin. Le Maroglone on perheyritys, jossa työskentelee vain viinintekijä Fabio Corsi, hänen vaimonsa ja isänsä. Tila on toiminut 12 vuotta. Tällä hetkellä vuosituotanto on 25 000 pulloa ja vienti on vielä vähäistä. Talon tuotantoon kuuluu Valpolicella classico, Ripasso, Amarone ja Recioto sekä kolme IGT-viiniä. Jälkimmäisistä yllättävin valinta on Corvinasta ja Rondinellasta valmistettu rosé, joita ei Venetosta juuri löydä. Passito Bianco on Recioton tapaan valmistettu makea valkoviini. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin El Nane (“isoisä”, Fabio Corsin isän kunniaksi), joka on kuivatuista rypäleistä tehty “vanhan ajan” Amarone. Sen rypälelajikkeiden valinnassa ja keskinäisissä suhteissa ole ole noudatettu säädöksiä, joita Amaronelta vaaditaan, joten siksi laatuluokitus on IGT.

Le Marognole kellari

Talon virallinen Amarone on hyvin intensiivinen ja sisältää hurjat 16,5% alkoholia, mikä on kuulema tyypillistä tämän laakson muidenkin tuottajien viineille. El Nane on tätä hedelmäisempi ja vähäalkoholisempi (15%), mikä lienee lyhyemmän kuivausprosessin seurausta (100 päivää vs. 150 päivää). El Nane ja Amarone kypsyvät käymisen jälkeen suurissa, uusissa ranskalaissa tammitynnyreissä. Ripasso puolestaan kypsytetään kolmannen tai neljännen vuoden ranskalaisessa tammessa, mikä ei enää luovuta aromeja. Pienellä tilalla vieraita kohdeltiin persoonallisemmin ja talon viinitkin tuntuivat miellyttävän suurinta osaa seurueestamme enemmän kuin Tommasin. Jäin vielä harkitsemaan viinien tilaamista täältä, sillä vaikka viinit itsessään olivat todella edullisia, niin postituskulut puolestaan korkeita. Meille tosin vakuuteltiin, että kulut sisältävät myös kaikki verot, joita kohdemaassa edellytetään, joten ystäväni uskalsi tilata laatikollisen Norjaan. Iso peukku ja lämmin suositus Le Marognolelle!

Le Marognole viinitila

Viiniloma Veronassa

viinikupla
June 11, 2016

Verona tuoksuu lehmuksenkukille. Tähän aikaan vuodesta huumaava tuoksu leijuu koko kaupungin yllä. Todennäköisesti tulen tästä eteenpäin yhdistämään lehmuksenkukkien tuoksun tuohon helteiseen kaupunkiin. Verona on romantikkojen toivekohde, jonka vetonaula on Julian parveke, Romeon ja Julian traagisen rakkaustarinan alkunäyttämö. Mutta Verona on myös Veneton viinialueen keskipiste. Valpolicella ja Valpolicella Classico levittäytyvät heti kaupungin molemmin puolin. Valpolicella Classicon sydämeen hurauttaa vartissa. Myös valkoviinialueet Soave, Custoza ja Lugana sekä Garda-järvi sijaitsevat Veronan lähistöllä.

Junamatka Milanosta Veronaan kesti 80 minuuttia. Venetsiasta pääsee nopeammin, mutta valitsin Milanon parempien lentoyhteyksien vuoksi. Verona ei ole aivan pikkukaupunki, asukkaita on 230 000, mutta kompaktissa kaupungissa pystyy helposti liikkumaan kävellen. Airbnb-asunnollamme oli ihanteellinen sijainti aivan Castelvecchion sillan vieressä. Kahden päivän minilomamme tavoitteena oli syödä ja juoda hyvin sekä vierailla viinitiloilla. Matkustin käsimatkatavaroilla, joten en voinut ostaa viinejä, mutta silmäilin silti kiinnostuneena viinikauppojen tarjontaa. Olin etukäteen kirjoittanut ylös muutamien viinibaarien osoitteet ja pari ravintolavaraustakin oli odottamassa. Suosituimpiin paikkoihin on järkevää tehdä varaus etukäteen keskellä viikkoakin. Esittelen tässä vain ne paikat, jotka tekivät suurimman vaikutuksen.

2016-06-08 12.24.11

Lounaspaikkamme Osteria Casa Vino (Vicolo Morette 8a) oli loistava aloitus lomalle. Söimme päivän listalta täytettyjä kesäkurpitsankukkia (fiori di zucchine) ja ystäväni sieni-tryffelipastaa, minä valitsin tortellinit voi-salviakastikkeessa. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli lyhyt mutta laadukas.

2016-06-09 19.49.50

Antica Trattoria al Bersagliereen (Via dietro Pallone 1) päädyimme Michelin-oppaan suosituksen perusteella. Parasta täällä oli edullinen hintataso ja laaja viinilista. Emme kyenneet päivän viinimaisteluiden jälkeen enää tilaamaan kokonaista pullollista viiniä. Onneksi puolikkaita Amarone-pullojakin oli tarjolla useampia. Pidimme alkupalalautasesta, mutta amaronerisotto oli pettymys. Ravintolassa ei pitäisi koskaan tulla sellainen olo, että itse pystyisi heittämällä kokkaamaan parempaa. Tilaa siis risoton sijaan jotain muuta, vaikkapa hevosenlihapihviä, joka on paikallista erikoisuutta. Tähän ravintolaan kannattaa joka tapauksessa tulla pelkästään viinilistan vuoksi.

2016-06-09 21.32.13

Antica Bottega del Vino (Via Scudo di Francia 3) on kaupungin perinteikkäin ja nimekkäin viinibaari. Harmiksemme se oli kiinni kaksipäiväisestä reissustamme ensimmäiset puolitoista päivää, emmekä onnistuneet saamaan varausta toiseksi illaksi. Se ei silti estänyt meitä saapumasta paikalle illallisen jälkeen tunnelmaa haistelemaan. Pieni ravintola oli tupaten täynnä paikallisia. Parkkeerasimme laseinemme matalille jakkaroille baaritiskin ääreen. Olisin voinut istua täällä koko illan pelkästään ihmisiä katsellen ja viinilistaa läpi juoden. Laseittain tarjoiltavien viinien laatu oli viedä jalat alta. Emme kertakaikkiaan kyenneet enää kumoamaan yhtään Amaronea, mutta lasillinen viisitoistavuotiasta Brunello di Montalcinoa upposi hyvin. Tänne palaan vielä.

Viinikauppojen hintataso yllätti negatiivisesti. Kolme puodin otannan perusteella jopa paikalliset viinit saattoivat olla kalliimpia kuin Alkossa, tuontitavarasta nyt puhumattakaan. Jos haluat ostaa viiniä mukaasi, niin tee se joko suoraan viinitiloilta, tax freestä tai ainakin googlaa huolella löytääksesi ne sivukatujen kätketyt helmet, joissa on kohtuullinen hintataso.

Kahden päivän aikana ehdin maistaa Luganaa, Soavea, Verdicchiota, Franciacortaa, Amaronea, Brunelloa sekä kahden viinitilan koko tuotannon. Sanoisin siis, että reissulle asetetut tavoitteet täyttyivät. Amarone-kierros ansaitsee oman postauksensa, kirjoitan siitä seuraavalla kerralla.

Searcys Champagne Bar Lontoossa

2016-04-06 15.46.38-1

Aivan liian usein samppanjabaarit on pystytetty tavarataloihin. Loogista sinällään, ovathan ihmiset kalliissa ostosympäristössä jo valmiiksi kulutusmoodissa ja halukkaita satsaamaan samppanjaan. Mutta miljöö on harvoin erityisen viehättävä ja samppanjalistalla yleensä vain pari tunnettua merkkiä. Kotikaupungissani Hampurissa esimerkiksi on kolme samppanjabaaria ja ne kaikki sijaitsevat kahdessa suurimmassa tavaratalossa. Yhdessä on tarjolla Moët & Chandonia, toisessa Veuve Clicquota ja kolmannessa Ruinartia. Siinä Möet-paikassa vierailen useimmin, sillä vieressä on hyvä lounaspaikka, jonka kyytipojaksi käyn nappaamassa vuosikertaroséta. Aika ajoin tarjolla on laseittain jopa Dom Perignonia.

Mutta nyt oli siis tarkoitus kehua lontoolaista samppanjabaaria, jossa on kohdallaan sekä valikoima että etenkin miljöö. Searcys Champagne Bar sijaitsee St. Pancras -juna-aseman suojissa. Samppanjan voi nauttia joko belle epoque-tyylisessä brasseriassa tai “ulkona”, siis katetun juna-aseman kauniin kupolin alla aivan lähtevien junien vieressä. Terassin sisustus on urbaani, nahkaistuimissa on talvella lämmitys ja pöydissä on “press for Champagne” -napit. Samppanjalista on pitkä, joskin edustettuina ovat tässäkin paikassa pääasiassa suuret samppanjatalot ja laseittain tarjoiltavien juomien lista on paljon suppeampi (noin kymmenkunta). Testasin Perrier Jouët -settiä, jossa oli maisteltavana puolikkaina annoksina vuosikerraton Grand Brut, Blason Rosé sekä talon tähtisamppanja, Belle Epoque vuosikertaa 2007.

Oheen tilasin pientä syötävää. Hintataso tässä paikassa on korkeahko ja palvelu todella hidasta. En siis jaa baarille täysiä pisteitä, mutta propsit kuitenkin maistelusetistä ja matkaan lähden -romantiikkaa henkivästä sijainnista. Searcys on ketju, joka muualla Lontoossa sijaitsee – yllätys yllätys – kauppakeskuksissa. Paras tunnelma on kuitenkin täällä junien keskellä.

Matka Moseliin

viinikupla
May 8, 2016

Mosel matka näkymä alas joelle

Viiniköynnökset taitavat menestyä ainoastaan kauniissa paikoissa. Ainakin kaikki viinialueet, joilla olen vieraillut, ovat olleet kauniita. Mutta niidenkin joukossa on aivan erityisiä helmiä. Mosel tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia ja samalla Saksan parhaimpiin lukeutuvia viinejä. Alue on saanut nimensä Mosel-joesta, joka kiemurtelee jyrkkien kukkuloiden keskellä 243 kilometrin mittaisen matkan Koblenzista Trieriin lähelle Luxemburgin vastaista rajaa. Matkan varrelle mahtuu niin monta linnaa, että laskuissa ei meinaa pysyä, roomalaisajan raunioita ja loistavasti säilyneitä keskiaikaisia pikkukaupunkeja.

Mosel matka Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Moselin viinit

Alueella viljellään melkein pelkästään rypäleiden kuningatarta, rieslingiä. Moselin rieslingeista valtaosa on puolikuivia (halbtrocken), puolimakeita (lieblich) tai makeita (süß). Usein viinipulloissa ei lue selkeästi makeusastetta, mutta sen voi päätellä viinin laatuluokituksesta, jotka kertovat rypäleen sokeripitoisuuden korjuuhetkellä. Varhemmin poimitut rypäleet kuuluvat luokkaa Kabinett, sitten tulee Spätlese (kirjaimellisesti myöhäiskorjuu), Auslese, Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat aina hyvin makeita. Myös Spätlese ja Auslese ovat lähes aina puolimakeita. Täysin kuiviakin viinejä valmistetaan, nykyään enenevässä määrin kuluttajien maun muuttuessa kuivempaan suuntaan, mutta parhaimmillaan Moselin viinit ovat silloin, kun mukana on hitunen makeutta. Kabinett-kategoriasta löytyy kuivia viinejä, joskin enemmän kuitenkin puolikuivia. Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa, että jos etiketissä ei lue trocken, ei viini ole täysin kuiva.

Moselin viineille tunnusomaista on hyvin alhainen alkoholiprosentti, jopa alle 10%. Viileän ilmastossa rypäleet eivät kypsy täysin, joten viineissä on tyypillisesti vähemmän alkoholia kuin lämpimässä ilmanalassa hyvin kypsäksi kasvaneista rypäleistä tehdyssä viinissä. Mutta alhaisempi alkoholiprosentti on usein myös viite viinin makeusasteesta, sillä makeus saadaan aikaan keskeyttämällä käyminen ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Moselin rieslingit ovat hyvin intensiivisen hedelmäisiä, mutta makeutta tasapainottaa hapokkuus. Hapokkuus ei ole yhtä terävää kuin Rheingaun ja Rheinhessenin rieslingeissä, minkä vuoksi olenkin kallellani Moseliin päin. Parhaat rieslingit viineistä ikääntyvät tyylikkäästi vuosikymmeniä.

Mosel matka Bernkastel-Kues

Minne mennä Moselissa?

Moseliin on helppo tulla lentäen, sillä Frankfurt-Hahnin lentokenttä sijaitsee vain kivenheiton päässä keskisestä Moselista (Frankfurt itsessään on paljon kauempana). Suosittelen autonvuokrausta, sillä autoilu on helpoin tapa liikkua kylien ja nähtävyyksien välillä. Olen yöpynyt sekä Koblenzissa, Cochemissa että Bernkastel-Kuesissa. Koblenz sekä alueen toisessa päässä sijaitseva Trier ovat suomalaisessa mittakaavassa isoja kaupunkeja, noin 100 000 asukasta. Cochem ja Bernkastel-Kues puolestaan ovat muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkeja, niin kuin suurin osa Trierin ja Koblenzin välisistä muistakin kylistä. Halutessaan paikkojen välillä voi tehdä matkaa myös jokilaivalla.

Kaikkein eniten ihastuin Bernkastel-Kuesiin, jossa tunsi astuneensa toiseen aikakauteen. Kaupunki oli sievä kuin karamelli värikkäinen puuristikkotaloineen. Hotellin sijaan olimme vuokranneet asunnon jonka ikkunasta näkyi viinirinne. Pikkukaupungissa kaikki oli kävelymatkan päässä ja teimme kävelylenkkejä kukkulan rinnettä ylös viinitarhojen välistä. Parasta oli kuitenkin Moselin viinimuseo. Se sijaitsee entisen luostarin, St-Nikolaus-Hospitalin, tiloissa, joissa nykyään toimii vanhainkoti ja viinikulttuurin esittelykeskus (mahtava yhdistelmä, täällä haluan viettää vanhuudenpäiväni!). Pohjakerroksessa on näyttely viininviljelyn historiasta, mutta varsinainen aarre löytyy kellarikerroksesta. 18 euron pääsymaksua vastaan saa maistella kaikkia siellä esillä olevia 130 erilaista Moselin viiniä. Ne on jaoteltu makeusasteittain kuivista aina Eisweiniin asti. Vieraillessani paikassa etsiskelin juuri itselleni karonkkaviinejä. Ryhdyin siis systemaattisesti maistelemaan kuivia viinejä, jotka sopivat budjettiini. Kun mieluinen viini löytyi, ostin sitä muutaman laatikollisen. Intensiivisen maistelusession jälkeen kävelimme tyytyväisinä suupielet korvissa takaisin majapaikkaamme, ja ostamani viinilaatikot noudin vasta seuraavana päivänä kotimatkalle lähtiessämme. Jälkikäteen olen tilannut viinejä heidän nettikaupastaan kotiinkuljetuksella (siis kotiin Saksaan, en osaa sanoa toimittavatko he ulkomaille).

Trivia: Moselissa ja Alsacessa viini tarjoillaan aina perinteisistä laseista, joissa on pienehkö ja pyöreä malja sekä paksu vihreä jalka. Profiilikuvassani istun moselilaisessa viinituvassa edessäni juuri mainitunlainen lasi. Ja sellainen hymy, joka tulee Moselin riesligiä maistaessa.

Saksan pohjoisin viinitarha

viinikupla
May 1, 2016

Viiniä viljellään pääasiassa leveysasteiden 30 ja 50 välisellä alueella. Saksan viinialueet sijoittuvat sinne 50:n leveysasteen tuntumaan. Mutta ilmastonmuutoksen myötä viininviljely on vuosi vuodelta mahdollista entistä pohjoisempana. Tanskakin on luettu viinintuottajamaaksi vuodesta 2000 alkaen, maassa on nykyään useita kymmeniä kaupallisia viiniviljelmiä. Myös Ruotsi on seurannut perässä samoihin aikoihin, joskin pienemmillä volyymeilla. Samoin Saksassa tähyillään pohjoiseen päin. Todennäköisesti et tiennyt, että Hampurissa viljellään viiniä.

Hampurin 500 neliömetrin suuruinen viinirinne Stintfang sijaitsee keskellä kaupungin suosituinta turistikohdetta, Landungsbrückenin vanhaa satama-aluetta. Satamasta nousee jyrkkä rinne kohti St. Paulia ja korkealla ylhäällä, etelänpuoleisella rinteellä sijaitsee pikkuruinen viinitarha. Sitä tuskin huomaa, jos sattuu kävelemään ohi, sillä katse ohjautuu rinteeltä avautuviin maisemiin sataman suuntaan. Viiniviljelmän yläpuolella on hostellin takapiha.

Weinberg Stintfang

Viininviljely Hampurissa sai alkunsa, kun stuttgartilaisen viinikylän viljelijät lahjoittivat Hampurin kaupungille Regent- ja Phönix-lajikkeiden pistokkaita. Vuosi oli 1996 ja Hampurin osavaltion parlamentti päätti julistautua viininviljelijöiksi. Ensimmäistä kertaa köynnöksistä saatiin tehtyä viiniä vuonna 2007. Kaupungilla ei sentään ole omaa viinintekijää, vaan kerätyt rypäleet lähetetään Stuttgartiin, jossa viljelijäperhe Currle valmistaa niistä viinin ja lähettää sen takaisin Hampuriin. Määrät ovat pieniä, vuotuinen tuotos jää noin 50 puolikkaaseen pullolliseen. Tämä viini onkin keräilyharvinaisuus, jota ei voi ostaa mistään. Kukin senaattori saa yhden pullon ja jäljelle jäävät lahjoitetaan Hampurin kaupungin tärkeimmille arvovieraille. Täytynee siis hankkiutua jonkin senaattorin lähipiiriin, jos haluan päästä maistamaan tätä viiniä.

Hampurilainen viini on sekoitus valkoisista ja punaisista rypäleistä, joita ei ole eroteltu käymistä varten. Väri on hailakan lohenpunainen, alkoholiprosentti alhainen ja maku hyvin hedelmäinen, kommentoi viiniä Pro Stuttgart -järjestön puheenjohtaja, jonka sanaan meidän on tässä asiassa luottaminen. Laatua hän pitää erittäin hyvänä. Aivan jokaisena vuonna ei viiniä ole saatu tuotettua. Eräänä vuonna köynnöksiin iski sienitauti ja toisena vuonna puolestaan kaikki rypäleet varastettiin. Lienevätkö Reeperbahnilta palanneet juhlijat poimineet hiukopalaksi viinirypäleitä tai joku kunnianhimoinen kotienologi halunnut valmistaa niistä itse viiniä?

Viinitarhasta huolehtivat vapaaehtoiset, joilla riittää puuhaa enemmän olutpullojen ja tupakantumppien keräämisessä kuin säiden aiheuttamien tuhojen korjaamisessa. Heille on kunnia-asia pitää huolta erikoisesta viinitarhasta, vaikka hekään eivät koskaan ole päässeet maistamaan sen tuotosta. Vähän kävi närkästyttämään heidän puolestaan, kyllä nyt pyyteettömästä työstä voisi palkita edes tilkalla tarhan viiniä. Hampurin viinitarhalla ei ole laajenemiskapasiteettia, mutta jään kiinnostuksella odottamaan mitä muutaman vuoden kuluttua saadaan aikaan Itämeren rannan tuntumassa naapuriosavaltiossa. Totuus on, että Hampuri on oikeastaan jo menettänyt tittelinsä Saksan pohjoisimpana viininviljelysalueena.