Viinibloggaajien flash mob: Travaglini Gattinara 2011

viinikupla
February 15, 2017

Viinibloggaajien yhteispostaus

Barolo on kuninkaiden viini ja viinien kuningas, kuuluu sanonta. Ainakin Barolo on Barbarescon ohella kiistattomasti Piemonten kallein viini ja rypälelajikkeensa Nebbiolon nimekkäin edustaja. Piemonte on Nebbiolon synnyinseutua eikä tuota rypälettä oikeastaan kasvateta onnistuneesti missään muualla. Piemontessa Nebbioloa on arvostettu jo keskiajalta lähtien siinä määrin, että Nebbiolo-köynnöksen irtileikanneille langetettiin kova sakko – ja rikoksen uusimiseen syyllistyneet saatettiin jopa hirttää. Nykyään lajikkeen arvostus näkyy sen kasvatukseen liittyvissä säännöissä: Nebbioloa saa viljellä vain tarkoin rajoitetuilla alueilla ja sille on varattu parhaat rinteet. Määriltään tästä rypälelajikkeesta valmistetut viinit muodostavat vain pienen vähemmistön Piemonten koko viinintuotannosta, 3%.

Barolon ja Barbarescon ohella Piemontessa on muitakin Nebbiolosta tehtyjä appellaatioita. Näistä kenties parasta hinta-laatusuhdetta tarjoaa Gattinara, joka itse asiassa 1800-luvulla hinnoiteltiin Baroloa ja Barbarescoa korkeammalle. Myöhemmin osat vaihtuivat ja Gattinara kulki alamäkeä, kunnes se 1990-luvulla saavutti DOCG-statuksen. Gattinaran rinteillä maaperä on vulkaanista ja ilmasto viileämpää kuin Barolon ja Barbarescon tuotantoalueilla. Siksi viinit ovat intensiteetiltään hieman Baroloa ja Barbarescoa kevyempiä. Tanniinit ovat pehmeämpiä, mutta hapokkuuden puolesta viinit vaativat pitkää kypsytystä saavuttaakseen tasapainon. Säädösten mukaan Gattinaraa pitää kypsyttää vähintään kolme vuotta ennen myyntiin laskemista ja siitä kaksi vuotta tynnyrissä.

Gattinaran tuottajista satavuotias Travaglini on suurin ja taatusti helpoiten saatavilla eri maissa. Tilan tavaramerkki on erikoisenmallinen pullo, jonka kurvit on kuulema suunniteltu siten, että sakka jäisi pulloon viiniä kaadettaessa. Tilasin viinin saksalaisesta nettikaupasta, jossa hinta oli vain parisen euroa Alkon hintaa (23,99 eur) edullisempi. Tällä kertaa siis Alkon hinnoittelu on varsin kohdillaan.

Viini on väriltään hailakan ja tiilenpunaiseen taittuva. Punaviinit menettävät ikääntyessään pigmenttiä ja värisävy taittuu oranssimpaan suuntaan. Nebbiolo on siitä pirullinen rypäle, että jo nuorena sillä on nämät ominaisuudet, mikä saattaa hämätä viiniä sokkona arvioitaessa.

Tuoksussa on kirsikkaa, vadelmaa, voimakasta yrttisyyttä ja sammaleista metsää. Maku jatkaa samoilla linjoilla: vadelmaa, karpaloa, mutta ennen kaikkea jotain, josta englanniksi käyttäisin termiä savory (mikä olisi paras vastine suomeksi??). Heti avaamisen jälkeen tanniinit tuntuivat turhan ärhäköiltä, mutta saatuaan ilmaa lasissa (=raivokasta hölskyttelyä) viini muuttui pian oikein miellyttäväksi. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti dekantointia jos olet meitä suunnitelmallisempi tai kärsivällisempi. Itse saavuin kotiin suoraan töistä vasta iltayhdeksältä ja istuin saman tien ruokapöytään. Mies kantoi eteen kukkoa viinissä ja avasi vasta siinä vaiheessa pyytämäni pullon. Ihanaa ruokaa ja ihanaa viiniä, jotka yhdessä muodostivat aivan mahtavan parin. Ja ennen kaikkea ihana mies, joka osaa kokata ja jonka kanssa on kiva jakaa viinipullo. Pus hänelle näin ystävänpäivän jälkitunnelmissa!

Käy toki lukemassa muidenkin viinibloggaajien ajatukset samasta viinistä. Kaikki postaukset ovat ilmestyneet samalla kellonlyömällä.
Copatinto
Loppasuut
Pullon henki
Rypäleistä viis

Viinihullun päiväkirja
Viinikartta
Wine and Finland

Täydellistä Spätburgunderia metsästämässä

viinikupla
October 11, 2016

2016-08-13-17-26-05

Olen aiemminkin maininnut ainakin jossain sivulauseessa, että suhteeni saksalaisiin punaviineihin on kompleksinen. Toisaalta teki kovasti mieli antaa niille mahdollisuus maahan muutettuani, mutta toiveikkaalle viininjuojalle sattui alkuvuosina vastaan vain karseita yksilöitä. Jossain vaiheessa jo heitin hanskat kokonaan tiskiin. Mutta sitä mukaa kun viiniharrastus on syventynyt, niin projekti “täydellistä saksalaista punaviiniä metsästämässä” sai uutta tuulta purjeisiin.

Kuuntelin joskus Pinot Noirin monia kasvoja käsittelevää podcastia (joo-o, olen just niin viininörtti). Keskustelijat kehuivat saksalaisia Spätburgundeja maasta taivaisiin. Heidän mielestään Burgundi on Pinot Noirien kirkkain tähti, joka tarjoaa kokemuksia, joita on hankala ylittää. Mutta täydelliset burgundilaiset on hinnoiteltu tavallisen kuluttajan ulottumattomiin. Siksi kannattaa kääntää katse Saksaan. Burgundin punaiset tarjoavat 100% laatua ehkä 20%:ssa tapauksista, mutta saksalaiset Spätbrgunderit voivat tarjota 80% Burgundin laadusta paljon useammin, väittivät keskustelijat. Onpa käynyt niinkin, että saksalainen Spätburgunder rankattiin maailman parhaaksi Pinot Noiriksi. Vuosi oli 2008 ja viini, joka ohitti burgundilaiset, uusiseelantilaiset ja oregonilaiset kilpailijansa oli Meyer-Näkelin Dernauer Pfarrwingert Spätburgunder Grosses Gewächs 2005 Ahrista.

Makukysymyksiähän nämä ovat, mutta täydellisen Spätburgunderin metsästäminen on mielestäni kuin neulaa hakisi heinäsuovasta. Satunnainen testailu johtaa useammin pettymyksiin kuin tyytyväiseen hyrinään. Olen ostanut Spätburgunderia viinikaupasta, jonka valikoimasta pidän. Silti en ollut täysin tyytyväinen viiniin. Se tarjosi enemmän helppoa marjaisuutta kuin toivoin. Jotkut toivovat juuri sitä ja pitävät mehumaisista viineistä, jotka vaihtelevat pehmeistä puolukkamehun irvistyttävään hapokkuuteen. Itse haluan enemmän Burgundin henkeä, kompleksisuutta ja maamaisuutta.

2016-08-20-11-54-50-1

Täydellinen Spätburgunder tuli lopulta vastaan täysin odottamatta, helteisenä kesäpäivänä berliiniläisessä viinibaarissa. Olin ensin maistanut paria valkkaria ja kerroin sitten tarjoilijalle etsiväni oikeastaan erinomaista Spätburgunderia. “Hedelmävetoista vai vakavastiotettavampaa tavaraa?” hän kysyi. Vakavalla asialla tässä ollaan, vastasin. Sain eteeni lasin, jonka sisältö vei jalat alta jo ensinuuhkaisulla. Olisin voinut nuuskutella viiniä vaikka koko loppuillan, mutta oli uskaltauduttava myös maistamaan. Ja maku myötäili odotuksia: upean tasapainoista kypsää marjaa, metsän sävyjä ja hitunen savuisuuttakin. Kyseessä oli Abril Enselberg Pinot Noir 2012 Badenista. Tätä viiniä oli pakko ostaa kotiinkin. Arvelin, että hinta huitelee lähempänä kolmeakymppiä ja oikeassa olin, pulitin tästä 35 euroa. Tein sen silmääkään räpäyttämättä, olinhan viimeinkin saavuttanut pitkään saalistamani etapin. Avasin tuon kesällä ostamani pullon äskettäin ja totesin ilolla, että pidin siitä edelleen yhtä paljon kuin ensikohtaamisella.

Abrilin Pinot Noirissa on saksalaiseksi viiniksi hämmentävän korkea alkoholiprosentti: 14,5. Se selittynee sijainnilla. Baden on lämpimin Saksan viinialueista ja Abrilin kotipaikka Kaiserstuhl on tunnettu erityisen lämpimästä mikroilmastostaan. Rypäleet kypsyvät lämpöä hohkaavassa tulivuoriperäisessä maaperässä ideaalikypsyyteen. Mutta silmäys Ahrin laatupunkkujen spekseihin osoitti, että korkeahko alkoholipitoisuus näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuka olisi uskonut, että kevyiden ja teräksisten valkoviinien maasta tulee tällaisia punaviinejä.

Spätburgunder näytti siis vihdoin minulle parhaat kasvonsa. Opin, että saksalaiset punaviinit voivat tarjota kypsää hedelmäisyyttä ja saumatonta eleganssia. Kun olen sen löytänyt Spätburgunderista, niin uskaltaudun etsimään samaa myös muista punaisista rypäleistä. Ainoa harmitus on se, että kukkaroa pitää ilmeisesti aina tyhjentää vähintään kolmenkympin verran saadakseen laatua. Missä ovat arkiviinien hintaluokkaan kuuluvat saksalaiset punaviinit, jotka saisivat hyrisemään tyytyväisyydestä?

Onko sinulle vastaan tullut Spätburgunder, joka kolahtaa yhtä lujaa?

Viinitorstai: Israel

viinikupla
August 11, 2016


Viinitorstain aihevalinnat ovat joskus itsellenikin arvoituksia viimeiseen asti. Olin ajatellut kirjoittaa jotain Portugalista, mutta silmäiltyäni keittiön arkiviinilokerikkoa osui silmiini israelilainen mysteeripullo. Mistä meille on ilmaantunut israelilaista punkkua? Kuulema joku kotonamme majoittuneista silloin kun itse olin Suomen-lomalla, oli tuonut pullon tuliaisiksi. Tänään tuntui olevan juuri oikea hetki sen avaamiseen, sillä sää on muistuttanut koko viikon enemmän lokakuuta kuin parhainta kesää. Ei ole kuulkaa aina Keski-Euroopassa Suomea paremmat säät, ei.

Israelissa on tehty viiniä vuosituhansia – aina siihen asti, kunnes islamilaiset hallitsijat valloittivat maan 600-luvulla ja tuhosivat viiniköynnökset. Viininvalmistus alkoi uudestaan 1800-luvun lopulla, kun sionismin innoittamat juutalaiset alkoivat massoittain muuttaa nykyisen Israelin alueelle. Ranskalainen Baron de Rotschild oli tuolloin hyväntekijän ominaisuudessa tekemässä viininvalmistuksesta oleellisen osan maataloutta. Suurimmat viinitilat Rishon le Zion, Zichron Ya’acov ja Carmim perustettiin noihin aikoihin. Israelissa on nykyään puolet enemmän viljelypinta-alaa kun Libanonissa ja myös vienti on merkittävämpää, tuottaahan Israel kosher-viinejä maailman juutalaisväestölle.

Kasvojenkohotus makeista pöytäviineistä laatuviinien tuottajaksi ajoittuu 80-90-luvuille, jolloin viinitarhoja perustettiin korkeammille ja viileämmille seuduille, etenkin Golanin kukkuloille kalifornialaisten viininvalmistajien avustuksella. Viinitilojen määrä on sen jälkeen kasvanut eksponentiaalisesti yhden käden sormilla laskettavista kolmeen sataan. Maassa ei ole omia kotoperäisiä lajikkeita, vaan pääasiallisesti viljellään kansainvälisesti tunnettuja Cabernet Sauvignonia, Merlota, Chardonnayta sekä Sauvignon Blancia. Suuressa osassa maata paahtava aurinko ja kuivuus tuottavat haasteita ja tekevät helposti viineistä liian hilloisia ja vähähappoisia. Kuuma ilmasto huokuu yleensä vastaan israelilaisista viineistä jo ensinuuhkaisulla.


Olen maistanut aiemminkin israelilaisia punaviinejä. Sekä Alkon valikoimaa että tuliaisviinejä. Mikään niistä ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, vaan olen aina ollut enemmän kallellani naapurimaa Libanonin viiniköynnösten antimiin. Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla, kun korkkasin Chateau Golanin Cabernet Sauvignonin 2013. En ollut vielä tsekannut näitä taustatietoja: Chateau Golan on perustettu vuonna 1999. Volyymeissa ja tunnettuudessa se jää lähellä sijaitsevan Golan Heights Wineryn jälkeen, mutta sen viinejä pidetään Israelin parhaimmistoon kuuluvina ja tila on myös taloudellisti tuottavimpien joukkoon lukeutuva. Viinintekijä Uri Hetz on opiskellut Oregonissa ja työskennellyt Kaliforniassa ja ilmoittaa arvostavansa eurooppalaisia viininvalmistusperinteitä. Tämä tila ei muuten valmista kosher-viiniä. Tilalla viljellään yhteensä kolmeatoista Ranskasta tuttua rypälelajiketta sekä kuriositeettina portugalilaista Touriga Nacionalia. Linkittäisin tähän talon nettisivut, mutta niitä ei ole olemassa englanniksi eikä hepreankielinen info erityisemmin lämmitä.

Tämän viinin väri on todella tumma, läpinäkymätön. Lasista nenää kohti leijui syvä, kypsän herukkainen, luumuinen ja mausteinen tuoksu, jossa alkoholi (14,5%) tuntui aluksi voimakkaasti. Muhkea viini täytti suun ja jatkoi tyylikkäästi samalla aromimaailmalla yhdistettyinä napakkaan tanniinisuuteen. Mikä positiivinen yllätys! Jouduin nielemään ennakkoluuloni ja toteamaan, että Israelista todellakin voi tulla laadukasta punaviiniä.

Eettiseltä kannalta harmittavinta on se, että tämä viini valmistetaan kiistellyllä valloitetulla alueella. Israel miehitti Syyriaan kuuluvan Golanin kuuden päivän sodassa 1967. Tunnusteluja alueen palauttamisesta Syyrialle on käyty aika ajoin, mutta sitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Kansainvälinen yhteisö pitää alueen israelilaista siirtokuntaa laittomana. Onko siis oikein tukea taloudellisesti Golanin siirtokuntaa? Vai tuleeko olla tyytyväinen siitä, että viininvalmistus, tämä perinteinen maanviljelyksen muoto, on israelilaisten avustuksella juurrutettu uudestaan ja vieläpä varsin menestyksekkäästi?

Il Palazzone

viinikupla
July 17, 2016

Il Palazzone vineyard

In English: When there’s time for just one winery visit in Montalcino, I highly recommend Il Palazzone. This small estate, owned by a New Yorker, produces top Brunellos and a stunning non-vintage table wine (Rosso del Palazzone), which is basically a baby-Brunello. Book a visit in advance.

Miltä tuntuisi muuttaa Toskanan auringon alle, työskentelemään viinien parissa? Il Palazzonen tilalla rakkaus Montalcinon viineihin on koonnut yhteen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tilan on omistanut vuodesta 2000 lähtien newyorkilainen pankkiiri Richard Parsons. Tilanhoitaja on englantilainen Laura Gray ja vierailupäivänämme tilaa esitteli meille saksalainen Esther Mercedes Jürgens, joka muuten on asunut pitkään Hampurissa. Juuri nykyisessä kotikaupungissani hän rakastui viineihin, ryhtyi työskentelemään viinikaupassa, suoritti sittemmin WSET Diploman ja on nyt viimeiset vuodet asunut Italiassa. Estherillä on äärimmäisen hyvä viinintuntemus, saimme perusteellisen ja meille räätälöidyn opastuksen täydellisellä englannilla. Oman yrityksensä Vino Vistas kautta Esther järjestää kierroksia muillekin tiloille sekä viinikursseja.

Il Palazzonessa vierailemisesta täytyy sopia etukäteen. Ei pelkästään sen takia, että paikalla on joku, joka on valmistautunut kierrättämään vieraita tilalla, vaan myös siksi, että ilman tulo-ohjeita perille ei löydä. Gps ei toimi kaikkialla maaseudulla, sen avulla pääsee vain melkein perille. Viimeiset sadat metrit ajellaan kapeita, päällystämättömiä teitä, jotka haarautuvat vähän väliä. Mutta perille löytänyttä odottaa upeat näköalat Montalcinon rinteessä puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevalta viinitilalta.

Il Palazzone Montalcino

Il Palazzone on pieni tila. Viljelyalaa on kuusi hehtaaria ja vuosituotanto vaihtelee kymmenentuhannen pullon molemmin puolin. Tila valmistaa Brunello di Montalcinoa vain hyvinä vuosina, parhaina niistä myös pitempään kypsytettävää Riservaa. Brunello sekoitetaan tilan kolmen eri tarhan tuottamista rypäleistä ja eri tarhojen viinien osuus vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Eri vuosien ylijäämäviineistä valmistetaan Rosso del Palazzonea. Se ei siis ole Rosso di Montalcino DOC vaan talon oma sekoite eri vuosikerroista, tyyliltään lähellä Brunelloa. Lisäksi myös täällä niin kuin kaikilla vierailemillani toskanalaisilla viinitiloilla tehdään oliiviöljyä, jota maistatetaan viinien jälkeen. Tilan viinit ovat käytännössä luomutuotantoa, vaikka he eivät olekaan hankkineet luomusertifikaattia. Sertifikaatti kuulema edellyttää niin paljon paperityötä, että sitä varten pitäisi palkata sihteeri.

Käsin poimitut rypäleet käyvät isossa tammitynnyrissä, jonka jälkeen viini saa maseroituu kuorien kanssa pitkään. Punaviinit eivät useinkaan käy tammitynnyreissä, mutta Il Palazzonessa ratkaisua perustellaan sillä, että rypäleistä, kannoista ja tammesta peräisin olevat tanniinit muodostuvat harmonisemmaksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen seuraa vielä malolaktinen käyminen. Tämän jälkeen viini siirretään kypsymään suuriin tynnyreihin. Tynnyrikypsytys kestää noin 3,5 vuotta, tosin aika vaihtelee vuosikerrasta toiseen.

Brunello di Montalcino

Kierroksen jälkeen oli aika istua alas maistamaan talon viinejä. Olin saanut etukäteen listan eri maistelupaketeista ja niiden hinnoista. Vastasin, että koska olen autolla, jakaisimme vain yhden maistelupaketin, mutta kokeilisin kyllä mieluusti kaikkia talon viinejä. Niinpä eteemme katettiin Rosso del Palazzone, Brunello di Montalcino 2009 & 2010, Brunello di Montalcino Riserva 2010 ja vielä bonuksena Brunello vuosikertaa 2002. Viinit olivat kautta linjan loistavia. Omaksi suosikikseni nousi Brunello 2010, mies taas piti enemmän vuosikerrasta 2009. Nämä kaksi viiniä olivat väriä myöten varsin erilaisia. Ostimme mukaamme molempia sekä pari pulloa myös Jancis Robinsonin hurmannutta Rosso del Palazzonea. Lopuksi sain vielä Estherin vinkin San Gimignanossa sijaitsevaa majapaikkaamme lähellä olevasta viinitilasta, jonne suunnistin heti seuraavana päivänä. Tuosta tilasta lisää myöhemmin.

 

 

Viinitorstai: Trollinger

2016-06-20 20.43.30-2

Kun vuosia sitten matkustin ensimmäistä kertaa Romaniaan ja tilasin punaviiniä, olin hämmästynyt kysymyksestä “kuivaa vai makeaa”? Olin tottunut siihen, että punaviini on aina kuivaa. Romanialaiset sen sijaan olivat makeiden valkoviiniensä ohessa tottuneet makeuteen myös punaviineissä. Saksassa vastaava ilmiö esiintyy Württembergin viinialueella. Siellä tuotetaan pääasiassa punaviinejä ja niiden johtotähtenä Trollingeria. Se on kevyt ja hailakka, mehumainen punaviini, jota paikalliset rakastavat kuin hullu puuroa. Muut pitävätkin sitten paikallisia ihan vaan hulluina. Hulluista puheen ollen, Viinihullun päiväkirjassa on tuoreita raportteja württembergiläisistä viineistä ja pitkä taustaselostus kyseisestä alueesta, suosittelen tutustumaan.

Niin suuri on swaabilaisten himo Trollingeriinsa, että se on koko Saksan neljänneksi viljellyin punaviinilajike – ja sitä siis viljellään lähes pelkästään Württembergissä. Vientiin württembergiläisistä viineistä päätyy vain häviävän pieni osa, suurimman osan paikalliset kaatavat itse alas kurkustaan. Mutta jokunen pullo päätyy sentään Hampuriin asti, ainakin hyvinvarusteltuihiin viinikauppoihin. Uskaltauduin ostamaan Brukerin Trollinger mit Lembergerin, vaikka vähän hämmästelinkin vuosikertaa 2012. Olen käsittänyt, että nämä viinit juodaan yleensä nuorina. Trollinger on simppeli pöytäviini, josta ei valmisteta korkeamman laatuluokituksen versioita. Raikkaus ja hedelmäisyys ovat avainsanoja. Kuten myös makeus, niin kuin tulin huomaamaan.

Brukerin sivuilta löytyi niukasti taustatietoa viinistä, ei rypäleiden suhdetta saati sitten sokerin määrää. Halbtrocken eli puolikuiva oli ainoa määre, ja sitä viini tosiaan on hapoistaan huolimatta. Makeus puskee läpi heti kun viini lämpenee. Olin kaukaa viisaasti jäähdyttänyt sitä ennen maistamista ja parhaiten se itse asiassa meni alas reilusti viileämpänä kuin punaviinien tarjoilulämpötila.

Trollinger on myöhään kypsyvä lajike ja siksi se viihtyy juuri Württembergissä, joka on Saksan eteläisimpiä ja lämpimimpiä kasvualueita. Tässä kyseisessä viinissä sen seuraksi oli sekoitettu Lembergeriä, joka Itävallassa tunnetaan Blaufränkisch- ja Unkarissa Kekfrankos-nimellä. Lemberger tuo viiniin lisää ryhtiä, tanniineja sekä mausteisuutta, joka tässäkin viinissä tuntui ensinuuhkaisulla. Totean silti, että Trollingerista on vaikea pitää jos ei ole kasvanut sen makuun ja tyyliin. Jatkan suosiolla tutkimusmatkaa muihin rypälelajikkeisiin.