punaviinit Archives – Viinikupla

Miksi punaviini aiheuttaa päänsärkyä?

viinikupla

November 15, 2020

Tilataanko puna- vai valkoviiniä? Valkoista, toivoo moni ystävistäni, sillä punaviini kuulemma laukaisee päänsäryn. Viinipäänsärky iskee jo yhdestä lasillisesta, melko nopeastikin, kertovat ilmiöstä kärsivät. Samaa ei tapahdu valkoviinin kanssa. Mikä siis selittää punaviinin laukaiseman päänsäryn? Yhtä, selkeää syytä ei ole löydetty, mutta selitystä on haettu ainakin näistä tekijöistä.

1. Sulfiitti

Sulfiitit ovat rikkiyhdisteitä, joita esiintyy luonnostaan tietyissä elintarvikkeissa ja joita lisätään säilöntäaineiksi. Ne saattavat aiheuttaa yliherkkyyttä, minkä vuoksi etiketissä on mainittava, jos niitä on käytetty tuotteessa. Sulfiitteja on kaikissa viineissä, sillä niitä syntyy luontaisesti käymisprosesseissa. Sen lisäksi suurimpaan osaan viineistä lisätään sulfiitteja säilyvyyden vuoksi. Ne estävät haitallisten mikrobien kasvua ja säilyttävät viinin tuoreuden, siis estävät sitä muuttumast etikaksi. Sulfiitin merkitys viinin säilyvyydessä oivallettiin jo vuosituhansia sitten.

Sulfiitteja lisätään sekä puna- että valkoviineihin. Itse asiassa valkoviineihin sulfiitteja lisätään usein enemmän kuin punaviineihin. Eniten sulfiitteja on makeissa viineissä, estämässä jäännössokerin käymistä pullotetussa viinissä. Paljon sulfiitteja on myös esimerkiksi kuivatuissa hedelmissä, pullotetussa sitruunamehussa tai hapankaalissa. Jos nämä eivät aiheuta yliherkkyysoireita, on viinipäänsäryn syy tuskin sulfiiteissa.

2. Histamiini

Ikääntyneissä elintarvikkeissa, kuten juustoissa ja punaviinissä on histamiineja, mikä voi aiheuttaa allergisen reaktion ja päänsäryn. Punaviineissä histamiinia voi olla 20-200 % enemmän kuin valkoviinissä. Jos kärsit allergiaoireista, joihin antihistamiini tehoaa, voit testata auttaisiko se myös punaviinin suhteen.

3. Tanniini

Tanniinit ovat fenoliyhdisteitä, joita on viinirypäleen kuoressa, siemenissä ja rypäletertun rangassa. Punaviinit valmistetaan siten, että rypäleistä puristettua mehua uutetaan kuorien kanssa, jotta niistä saadaan viiniin väriä, rakennetta ja makua. Tästä syystä tanniineja on punaviineissä, mutta valkoviineissä vain vähän. Tanniinit eivät maistu vaan tuntuvat suussa: suuta kuivattavana, ikeniin takertuvana, jopa pureksittavana vaikutelmana.

Eri rypälelajikkeissa on eri määrä tanniineja. Tunnetuimpia tanniinisia rypälelajikkeita ovat Nebbiolo, Cabernet Sauvignon, Syrah, Monastrell ja Sangiovese. Myös kypsytys uudessa tammessa lisää tanniinien määrää viinissä. Siksi esimerkiksi Bordeaux’n punaviinit ovat tanniinisia, sekä rypälelajikkeiden että valmistustavan vuoksi. Vähätanninisimpia lajikkeita puolestaan ovat esimerkiksi Pinot Noir, Grenache/Garnacha tai piemontelainen Barbera. Myös monet Beaujolais’n Gamay-rypäleestä tehdyt viinit ovat vähätanniinisia ja kepeitä, joskin erityisesti cru-tason viinejä valmistetaan toisenlaisin menetelmin, niin että lopputulos on intensiivisempi, tanniinisempi ja pitkäikäisempi.

Punaviinin lisäksi tanniineja on runsaasti esimerkiksi mustassa teessä. Jos epäilet tanniineja viinipäänsäryn syyksi, voit tehdä testin teellä. Liota teepussia 5-10 minuuttia normaalia pitempään ja kokeile, laukaiseeko valmis tee päänsäryn.

4. Jokin muu, mikä?

Joskus viinipäänsäryssä on kyse yksinkertaisesti yksilöllisistä eroista. Migreeniin taipuvaisilla punaviini varmasti laukaisee päänsäryn helpommin. Joskus kyse on kehon hormonaalisesta toiminnasta, kun viinipäänsärky ilmaantuu välillä, mutta ei aina. Itse en ole erityisemmin päänsärkyyn taipuvainen, mutta joskus päänsärky saattaa iskeä yhdestä lasillisesta, jos olen syönyt huonosti tai en ole juonut tarpeeksi vettä.

Uskaltaako viinipäänsärkyä poteva sitten ollenkaan juoda punaviiniä? Jos syy ei selvästi ole missään yhdessä tekijässä, sulfiiteissa, histamiinissa tai tanniineissa, voi kokeilla korottaa rimaa viinin laadun suhteen. Halvoissa, massatuotetuissa viineissä on yleisesti ottaen enemmän erilaisia lisättyjä kemikaaleja, joilla viini saadaan tasalaatuiseksi, kuin laatuviineissä. Jotkut vannovat myös alkuviinien nimeen. Niiden filosofiaanhan kuuluu valmistaa viini mahdollisimman puhtaasti, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta.

Quinta Vale d. Maria: Portugalin parasta viiniä?

viinikupla

September 15, 2019

4 Comments

Hyvä ystäväni on asunut Lissabonissa jo kymmenisen vuotta. Hänen portugalilainen miehensä keräilee viinejä – mutta ainoastaan portugalilaisia. Tälle patrioottisuudelle on tullut lempeästi naljailtua vuosien mittaan, vaikka olenkin aina arvostanut heiltä saatuja tuliaisviinejä. Kerran heidän kyläillessään luonani päätin järjestää sokkotastingin. Valitsin neljä laadukasta punaviiniä eri maista, niiden joukossa yksi portugalilainen, huputin pullot ja pyysin miestä valitsemaan viineistä parhaan. Portugalilainen viini ei voittanut kenenkään mielestä.

Tulosten selvittyä sain valituksia siitä, että en ollut valinnut kovin hyvää esimerkkiä portugalilaisesta viinistä. Lopulta mies myönsi tietävänsä kyllä, että muuallakin osataan tehdä hyviä viinejä. Mutta jos omassa maassa on tarjolla niin paljon laadukasta tuotantoa, niin ei hänellä ole tarvetta juoda muunmaalaisia viinejä. Tämän ymmärsin. Ja olen samaa mieltä siitä, että Portugalissa osataan tehdä loistavia viinejä, erityisesti punaviinejä. Euroopan maista Portugali tarjoaa omasta mielestäni parasta hinta-laatusuhdetta. Suomalaisetkin ovat sen huomanneet. Alkon tilastojen mukaan portugalilaisten viinien kulutus nousee huimaa vauhtia joka kvartaalilla. Valitettavasti suuri osa siitä on laatikkoviinejä tai edullisimman kategorian viinejä. Jos valitsee Alkon hyllystä alle kympin punkun, se kannattaa poimia portugalilaisten joukosta, mutta laadukaampien portugalilaisten – sekä punaisten että valkoisten – viinien valikoima saisi kyllä kasvaa.

Minulla oli onni päästä tutustumaan yhteen portugalilaisista laatuviinintuottajista, kun Quinta Vale d. Marian Francisca van Zeller äskettäin vieraili Suomessa. Viinintekeminen kulkee Franciscalla verissä. Hänen isänsä suku on tehnyt portviinejä katkeamatta neljän sadan vuoden ajan. Quinta Vale d. Maria puolestaan on perustettu Franciscan äidin suvun viinitiluksille. Franciscan isä, Cristiano van Zeller, on jo 16 vuoden ajan kulkenut markkinoimassa Douron viinejä neljän muun tilan edustajan kanssa nimellä Douro Boys. Aiemmin pääasiassa portviineistä tunnettu alue onkin noussut mailmanmaineeseen laadukkaiden punaviinien tuottajana.

Cristiano van Zeller osti Quinta Vale d. Marian vuonna 1996 ja on sen jälkeen sekä laajentanut että modernisoinut tilaa, mutta samalla vaalinut tilusten vanhoja, nyt 60-80 vuoden ikäisiä viiniköynnöksiä. Myös viininvalmistuksessa yhdistyy moderni teknologia tiettyihin ikivanhoihin menetelmiin. Portviiniin käytetyt rypäleet poljetaan edelleen rikki jaloin miesvoimalla (tunnin kestävä poljentaoperaatio on kuulemma niin rankka treeni, että naiset jättäytyvät siitä suosiolla pois). Viinit ovat sekoiteviinejä eri lajikkeista, kahdesta jopa 41:ään lajikkeeseen. Portfoliosta löytyy niin edullisia ja raikkaita arkipunkkuja (muutaman euron hintainen entry level -viini Rufo löytyy myös Alkon valikoimista, joskin huomattavasti hintavampana), portviinejä kuin upeita ja kompleksisia valko- ja punaviinejä, jotka kuuluvat Portugalin hinnakkaimpiin.

Viime keväänä Van Zellerit olivat kahden vaiheilla sen suhteen, pitäisikö heidän viininsä lähettää kilpailemaan Wines of Portugal Challengeen. Kyseessä on maan tärkein viinien arviontilaisuus, jossa kotimaiset ja kansainväliset viiniasiantuntijat valitsevat parhaat edustajat eri kategorioissa, tällä kertaa 1400:n viinin joukosta. Van Zellerit epäröivät siksi, että kilpailuun osallistuminen maksoi. Mutta he päättivät kuitenkin lähteä mukaan, ja lopputulos oli se, että Quinta Vale d. Marian Vinha da Francisca 2016 valittiin sekä parhaaksi punaviiniksi että koko kilpailun parhaaksi viiniksi. Kannatti siis osallistua.

On makuasia, mitä viiniä pitää parhaana. Mutta selvää on, että Quinta Vale d. Maria tuottaa maan parhaimmistoon kuuluvia viinejä. Ja lisää vastaavia löytyy Dourosta muitakin. Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli matkustaa Douroon…

Viinitorstai: Turkki

viinikupla

November 30, 2017

No Comment

Tiesitkö, että maailman neljänneksi suurin rypäleentuottajamaa on Turkki? Turkkilainen viini on kuitenkin vielä melko harvinaista, sillä valtaosa rypäleistä päätyy muuhun käyttöön: syötäviksi rypäleiksi, rusinoiksi tai mehuksi. Vain vaivaiset 3% Turkissa tuotetuista rypäleistä käy viiniksi asti ja siitäkin osa käytetään brandyn ja rakin valmistukseen. Turkkilaiset eivät juurikaan itse juo viiniään, vaan se menee vientiin tai turisteille.

Turkki sijaitsee niillä main, mistä vitis vinifera -lajike, siis viininvalmistukseen sopiva viiniköynnöskanta on kotoisin. Näillä seuduilla viiniä on valmistettu ainakin 6000 vuotta, joten Turkista löytyy runsaasti eri kotoperäisiä viinilajikkeita. Ottomaanien vuosisatainen valtakausi tarkoitti sitä, että islamin oppien mukaan viininjuonti oli kiellettyä ja siten myös viininvalmistus tukahdutettiin. Uusi lehti turkkilaisten viinien historiassa kääntyi vasta vuonna 1925, kun ottomaanien valtakuntaa seuranneen Turkin tasavallan hallitsija Mustafa Kemal Atatürk perusti ensimmäisen, yhä toiminnassa olevan viinitilan osana maan länsimaistamisohjelmaansa.

Ilmasto Turkissa vaihtelee suuresti maan eri osissa. Viinintuotannosta 60% sijoittuu maan länsiosiin, Marmaraan ja Aegeaan. Ne ovat maantieteellisesti ja ilmastollisesti lähellä eurooppalaisia naapureitaan Bulgariaa ja Kreikkaa, lämpimän välimerellisen ilmaston vaikutuspiirissä. Loput viinalueista sijaitsevat sisämaassa Anatoliassa. Siellä talvet ovat erittäin kylmiä ja lumisia ja kesät äärimmäisen kuumia, mikä on haastavaa rypäleiden kasvattamiselle. Turkista löytyisi tuhatkunta paikallista lajiketta, mutta niiden ohella viljellään laajalti monia kansainvälisiä lajikkeita, muun muassa Cabernet Sauvignon, Merlot, Grenache, Cinsault, Sémillon, Chardonnay, Sauvignon Blanc. Punaisia ja valkoisia lajikkeita viljellään suurin piirtein yhtä paljon. Maan viinintuotantoa hallitsee yksi nimi, tupakkajätti Tekel. Sen perässä tulevat anatolialainen Kavaklidere ja traakialainen Doluca.

Oma ensimmäinen kokemukseni turkkilaisesta viinistä oli kuvassa näkyvä Dolucan Tuğra, jonka rypälelajikkeen nimeä en osaa lausua. Kokeile itse: Öküzgözü. Doluca on yksi Turkin vanhimpia viinitiloja, perustettu vuonna 1926 Istanbulin lähistölle. Se tuottaa viinejä niin kansainvälisesti tunnetuista rypälelajikkeista kuin monista perinteisistä turkkilaisista lajikkeista, kuten tämä viini. Doluca on muuten ainoa viinitila Turkissa, joka valmistaa Rieslingiä. Hmm, turkkilainen Riesling… Öküzgözü oli kuitenkin miellyttävä tuttavuus. Viini on keskitäyteläinen, tuoksussa kirsikkaa ja karhunvatukkaa ja runsaasti mausteisuutta. Kielellä viini oli pehmeä, mutta ei kuitenkaan hillopommi, vaan hapokkuutta ja tanniineja oli riittävästi. Kauppias suositteli tätä viiniä niille, jotka pitävät Etnan viineistä tai kreikkalaisesta Xinomavro-rypäleestä.

Alkossa näyttää olevan myynnissä tasan yksi turkkilainen viini, K of Kapadokia 2012, joka on myös osittain Öküzgözü-rypäleestä. Kerro kommenteissa, jos olet testannut tätä viiniä ja mitä siitä pidit.

PS. Jos turkkilainen viininäkökulma kiinnostaa, niin seuraa blogia Dionysian impulse. Seyma Bas on Turkista kotoisin oleva viinialan ammattilainen, joka suorittaa parhaillaan Master of Wine -tutkintoa.

Viinibloggaajien flash mob: Travaglini Gattinara 2011

viinikupla

February 15, 2017

9 Comments

Viinibloggaajien yhteispostaus

Barolo on kuninkaiden viini ja viinien kuningas, kuuluu sanonta. Ainakin Barolo on Barbarescon ohella kiistattomasti Piemonten kallein viini ja rypälelajikkeensa Nebbiolon nimekkäin edustaja. Piemonte on Nebbiolon synnyinseutua eikä tuota rypälettä oikeastaan kasvateta onnistuneesti missään muualla. Piemontessa Nebbioloa on arvostettu jo keskiajalta lähtien siinä määrin, että Nebbiolo-köynnöksen irtileikanneille langetettiin kova sakko – ja rikoksen uusimiseen syyllistyneet saatettiin jopa hirttää. Nykyään lajikkeen arvostus näkyy sen kasvatukseen liittyvissä säännöissä: Nebbioloa saa viljellä vain tarkoin rajoitetuilla alueilla ja sille on varattu parhaat rinteet. Määriltään tästä rypälelajikkeesta valmistetut viinit muodostavat vain pienen vähemmistön Piemonten koko viinintuotannosta, 3%.

Barolon ja Barbarescon ohella Piemontessa on muitakin Nebbiolosta tehtyjä appellaatioita. Näistä kenties parasta hinta-laatusuhdetta tarjoaa Gattinara, joka itse asiassa 1800-luvulla hinnoiteltiin Baroloa ja Barbarescoa korkeammalle. Myöhemmin osat vaihtuivat ja Gattinara kulki alamäkeä, kunnes se 1990-luvulla saavutti DOCG-statuksen. Gattinaran rinteillä maaperä on vulkaanista ja ilmasto viileämpää kuin Barolon ja Barbarescon tuotantoalueilla. Siksi viinit ovat intensiteetiltään hieman Baroloa ja Barbarescoa kevyempiä. Tanniinit ovat pehmeämpiä, mutta hapokkuuden puolesta viinit vaativat pitkää kypsytystä saavuttaakseen tasapainon. Säädösten mukaan Gattinaraa pitää kypsyttää vähintään kolme vuotta ennen myyntiin laskemista ja siitä kaksi vuotta tynnyrissä.

Gattinaran tuottajista satavuotias Travaglini on suurin ja taatusti helpoiten saatavilla eri maissa. Tilan tavaramerkki on erikoisenmallinen pullo, jonka kurvit on kuulema suunniteltu siten, että sakka jäisi pulloon viiniä kaadettaessa. Tilasin viinin saksalaisesta nettikaupasta, jossa hinta oli vain parisen euroa Alkon hintaa (23,99 eur) edullisempi. Tällä kertaa siis Alkon hinnoittelu on varsin kohdillaan.

Viini on väriltään hailakan ja tiilenpunaiseen taittuva. Punaviinit menettävät ikääntyessään pigmenttiä ja värisävy taittuu oranssimpaan suuntaan. Nebbiolo on siitä pirullinen rypäle, että jo nuorena sillä on nämät ominaisuudet, mikä saattaa hämätä viiniä sokkona arvioitaessa.

Tuoksussa on kirsikkaa, vadelmaa, voimakasta yrttisyyttä ja sammaleista metsää. Maku jatkaa samoilla linjoilla: vadelmaa, karpaloa, mutta ennen kaikkea jotain, josta englanniksi käyttäisin termiä savory (mikä olisi paras vastine suomeksi??). Heti avaamisen jälkeen tanniinit tuntuivat turhan ärhäköiltä, mutta saatuaan ilmaa lasissa (=raivokasta hölskyttelyä) viini muuttui pian oikein miellyttäväksi. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti dekantointia jos olet meitä suunnitelmallisempi tai kärsivällisempi. Itse saavuin kotiin suoraan töistä vasta iltayhdeksältä ja istuin saman tien ruokapöytään. Mies kantoi eteen kukkoa viinissä ja avasi vasta siinä vaiheessa pyytämäni pullon. Ihanaa ruokaa ja ihanaa viiniä, jotka yhdessä muodostivat aivan mahtavan parin. Ja ennen kaikkea ihana mies, joka osaa kokata ja jonka kanssa on kiva jakaa viinipullo. Pus hänelle näin ystävänpäivän jälkitunnelmissa!

Käy toki lukemassa muidenkin viinibloggaajien ajatukset samasta viinistä. Kaikki postaukset ovat ilmestyneet samalla kellonlyömällä.
Copatinto
Loppasuut
Pullon henki
Rypäleistä viis
Viinihullun päiväkirja
Viinikartta
Wine and Finland

Täydellistä Spätburgunderia metsästämässä

viinikupla

October 11, 2016

5 Comments

Olen aiemminkin maininnut ainakin jossain sivulauseessa, että suhteeni saksalaisiin punaviineihin on kompleksinen. Toisaalta teki kovasti mieli antaa niille mahdollisuus maahan muutettuani, mutta toiveikkaalle viininjuojalle sattui alkuvuosina vastaan vain karseita yksilöitä. Jossain vaiheessa jo heitin hanskat kokonaan tiskiin. Mutta sitä mukaa kun viiniharrastus on syventynyt, niin projekti “täydellistä saksalaista punaviiniä metsästämässä” sai uutta tuulta purjeisiin.

Kuuntelin joskus Pinot Noirin monia kasvoja käsittelevää podcastia (joo-o, olen just niin viininörtti). Keskustelijat kehuivat saksalaisia Spätburgundeja maasta taivaisiin. Heidän mielestään Burgundi on Pinot Noirien kirkkain tähti, joka tarjoaa kokemuksia, joita on hankala ylittää. Mutta täydelliset burgundilaiset on hinnoiteltu tavallisen kuluttajan ulottumattomiin. Siksi kannattaa kääntää katse Saksaan. Burgundin punaiset tarjoavat 100% laatua ehkä 20%:ssa tapauksista, mutta saksalaiset Spätbrgunderit voivat tarjota 80% Burgundin laadusta paljon useammin, väittivät keskustelijat. Onpa käynyt niinkin, että saksalainen Spätburgunder rankattiin maailman parhaaksi Pinot Noiriksi. Vuosi oli 2008 ja viini, joka ohitti burgundilaiset, uusiseelantilaiset ja oregonilaiset kilpailijansa oli Meyer-Näkelin Dernauer Pfarrwingert Spätburgunder Grosses Gewächs 2005 Ahrista.

Makukysymyksiähän nämä ovat, mutta täydellisen Spätburgunderin metsästäminen on mielestäni kuin neulaa hakisi heinäsuovasta. Satunnainen testailu johtaa useammin pettymyksiin kuin tyytyväiseen hyrinään. Olen ostanut Spätburgunderia viinikaupasta, jonka valikoimasta pidän. Silti en ollut täysin tyytyväinen viiniin. Se tarjosi enemmän helppoa marjaisuutta kuin toivoin. Jotkut toivovat juuri sitä ja pitävät mehumaisista viineistä, jotka vaihtelevat pehmeistä puolukkamehun irvistyttävään hapokkuuteen. Itse haluan enemmän Burgundin henkeä, kompleksisuutta ja maamaisuutta.

Täydellinen Spätburgunder tuli lopulta vastaan täysin odottamatta, helteisenä kesäpäivänä berliiniläisessä viinibaarissa. Olin ensin maistanut paria valkkaria ja kerroin sitten tarjoilijalle etsiväni oikeastaan erinomaista Spätburgunderia. “Hedelmävetoista vai vakavastiotettavampaa tavaraa?” hän kysyi. Vakavalla asialla tässä ollaan, vastasin. Sain eteeni lasin, jonka sisältö vei jalat alta jo ensinuuhkaisulla. Olisin voinut nuuskutella viiniä vaikka koko loppuillan, mutta oli uskaltauduttava myös maistamaan. Ja maku myötäili odotuksia: upean tasapainoista kypsää marjaa, metsän sävyjä ja hitunen savuisuuttakin. Kyseessä oli Abril Enselberg Pinot Noir 2012 Badenista. Tätä viiniä oli pakko ostaa kotiinkin. Arvelin, että hinta huitelee lähempänä kolmeakymppiä ja oikeassa olin, pulitin tästä 35 euroa. Tein sen silmääkään räpäyttämättä, olinhan viimeinkin saavuttanut pitkään saalistamani etapin. Avasin tuon kesällä ostamani pullon äskettäin ja totesin ilolla, että pidin siitä edelleen yhtä paljon kuin ensikohtaamisella.

Abrilin Pinot Noirissa on saksalaiseksi viiniksi hämmentävän korkea alkoholiprosentti: 14,5. Se selittynee sijainnilla. Baden on lämpimin Saksan viinialueista ja Abrilin kotipaikka Kaiserstuhl on tunnettu erityisen lämpimästä mikroilmastostaan. Rypäleet kypsyvät lämpöä hohkaavassa tulivuoriperäisessä maaperässä ideaalikypsyyteen. Mutta silmäys Ahrin laatupunkkujen spekseihin osoitti, että korkeahko alkoholipitoisuus näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuka olisi uskonut, että kevyiden ja teräksisten valkoviinien maasta tulee tällaisia punaviinejä.

Spätburgunder näytti siis vihdoin minulle parhaat kasvonsa. Opin, että saksalaiset punaviinit voivat tarjota kypsää hedelmäisyyttä ja saumatonta eleganssia. Kun olen sen löytänyt Spätburgunderista, niin uskaltaudun etsimään samaa myös muista punaisista rypäleistä. Ainoa harmitus on se, että kukkaroa pitää ilmeisesti aina tyhjentää vähintään kolmenkympin verran saadakseen laatua. Missä ovat arkiviinien hintaluokkaan kuuluvat saksalaiset punaviinit, jotka saisivat hyrisemään tyytyväisyydestä?

Onko sinulle vastaan tullut Spätburgunder, joka kolahtaa yhtä lujaa?