Viinitorstai: Israel

viinikupla
August 11, 2016


Viinitorstain aihevalinnat ovat joskus itsellenikin arvoituksia viimeiseen asti. Olin ajatellut kirjoittaa jotain Portugalista, mutta silmäiltyäni keittiön arkiviinilokerikkoa osui silmiini israelilainen mysteeripullo. Mistä meille on ilmaantunut israelilaista punkkua? Kuulema joku kotonamme majoittuneista silloin kun itse olin Suomen-lomalla, oli tuonut pullon tuliaisiksi. Tänään tuntui olevan juuri oikea hetki sen avaamiseen, sillä sää on muistuttanut koko viikon enemmän lokakuuta kuin parhainta kesää. Ei ole kuulkaa aina Keski-Euroopassa Suomea paremmat säät, ei.

Israelissa on tehty viiniä vuosituhansia – aina siihen asti, kunnes islamilaiset hallitsijat valloittivat maan 600-luvulla ja tuhosivat viiniköynnökset. Viininvalmistus alkoi uudestaan 1800-luvun lopulla, kun sionismin innoittamat juutalaiset alkoivat massoittain muuttaa nykyisen Israelin alueelle. Ranskalainen Baron de Rotschild oli tuolloin hyväntekijän ominaisuudessa tekemässä viininvalmistuksesta oleellisen osan maataloutta. Suurimmat viinitilat Rishon le Zion, Zichron Ya’acov ja Carmim perustettiin noihin aikoihin. Israelissa on nykyään puolet enemmän viljelypinta-alaa kun Libanonissa ja myös vienti on merkittävämpää, tuottaahan Israel kosher-viinejä maailman juutalaisväestölle.

Kasvojenkohotus makeista pöytäviineistä laatuviinien tuottajaksi ajoittuu 80-90-luvuille, jolloin viinitarhoja perustettiin korkeammille ja viileämmille seuduille, etenkin Golanin kukkuloille kalifornialaisten viininvalmistajien avustuksella. Viinitilojen määrä on sen jälkeen kasvanut eksponentiaalisesti yhden käden sormilla laskettavista kolmeen sataan. Maassa ei ole omia kotoperäisiä lajikkeita, vaan pääasiallisesti viljellään kansainvälisesti tunnettuja Cabernet Sauvignonia, Merlota, Chardonnayta sekä Sauvignon Blancia. Suuressa osassa maata paahtava aurinko ja kuivuus tuottavat haasteita ja tekevät helposti viineistä liian hilloisia ja vähähappoisia. Kuuma ilmasto huokuu yleensä vastaan israelilaisista viineistä jo ensinuuhkaisulla.


Olen maistanut aiemminkin israelilaisia punaviinejä. Sekä Alkon valikoimaa että tuliaisviinejä. Mikään niistä ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, vaan olen aina ollut enemmän kallellani naapurimaa Libanonin viiniköynnösten antimiin. Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla, kun korkkasin Chateau Golanin Cabernet Sauvignonin 2013. En ollut vielä tsekannut näitä taustatietoja: Chateau Golan on perustettu vuonna 1999. Volyymeissa ja tunnettuudessa se jää lähellä sijaitsevan Golan Heights Wineryn jälkeen, mutta sen viinejä pidetään Israelin parhaimmistoon kuuluvina ja tila on myös taloudellisti tuottavimpien joukkoon lukeutuva. Viinintekijä Uri Hetz on opiskellut Oregonissa ja työskennellyt Kaliforniassa ja ilmoittaa arvostavansa eurooppalaisia viininvalmistusperinteitä. Tämä tila ei muuten valmista kosher-viiniä. Tilalla viljellään yhteensä kolmeatoista Ranskasta tuttua rypälelajiketta sekä kuriositeettina portugalilaista Touriga Nacionalia. Linkittäisin tähän talon nettisivut, mutta niitä ei ole olemassa englanniksi eikä hepreankielinen info erityisemmin lämmitä.

Tämän viinin väri on todella tumma, läpinäkymätön. Lasista nenää kohti leijui syvä, kypsän herukkainen, luumuinen ja mausteinen tuoksu, jossa alkoholi (14,5%) tuntui aluksi voimakkaasti. Muhkea viini täytti suun ja jatkoi tyylikkäästi samalla aromimaailmalla yhdistettyinä napakkaan tanniinisuuteen. Mikä positiivinen yllätys! Jouduin nielemään ennakkoluuloni ja toteamaan, että Israelista todellakin voi tulla laadukasta punaviiniä.

Eettiseltä kannalta harmittavinta on se, että tämä viini valmistetaan kiistellyllä valloitetulla alueella. Israel miehitti Syyriaan kuuluvan Golanin kuuden päivän sodassa 1967. Tunnusteluja alueen palauttamisesta Syyrialle on käyty aika ajoin, mutta sitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Kansainvälinen yhteisö pitää alueen israelilaista siirtokuntaa laittomana. Onko siis oikein tukea taloudellisesti Golanin siirtokuntaa? Vai tuleeko olla tyytyväinen siitä, että viininvalmistus, tämä perinteinen maanviljelyksen muoto, on israelilaisten avustuksella juurrutettu uudestaan ja vieläpä varsin menestyksekkäästi?

Il Palazzone

viinikupla
July 17, 2016

Il Palazzone vineyard

In English: When there’s time for just one winery visit in Montalcino, I highly recommend Il Palazzone. This small estate, owned by a New Yorker, produces top Brunellos and a stunning non-vintage table wine (Rosso del Palazzone), which is basically a baby-Brunello. Book a visit in advance.

Miltä tuntuisi muuttaa Toskanan auringon alle, työskentelemään viinien parissa? Il Palazzonen tilalla rakkaus Montalcinon viineihin on koonnut yhteen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tilan on omistanut vuodesta 2000 lähtien newyorkilainen pankkiiri Richard Parsons. Tilanhoitaja on englantilainen Laura Gray ja vierailupäivänämme tilaa esitteli meille saksalainen Esther Mercedes Jürgens, joka muuten on asunut pitkään Hampurissa. Juuri nykyisessä kotikaupungissani hän rakastui viineihin, ryhtyi työskentelemään viinikaupassa, suoritti sittemmin WSET Diploman ja on nyt viimeiset vuodet asunut Italiassa. Estherillä on äärimmäisen hyvä viinintuntemus, saimme perusteellisen ja meille räätälöidyn opastuksen täydellisellä englannilla. Oman yrityksensä Vino Vistas kautta Esther järjestää kierroksia muillekin tiloille sekä viinikursseja.

Il Palazzonessa vierailemisesta täytyy sopia etukäteen. Ei pelkästään sen takia, että paikalla on joku, joka on valmistautunut kierrättämään vieraita tilalla, vaan myös siksi, että ilman tulo-ohjeita perille ei löydä. Gps ei toimi kaikkialla maaseudulla, sen avulla pääsee vain melkein perille. Viimeiset sadat metrit ajellaan kapeita, päällystämättömiä teitä, jotka haarautuvat vähän väliä. Mutta perille löytänyttä odottaa upeat näköalat Montalcinon rinteessä puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevalta viinitilalta.

Il Palazzone Montalcino

Il Palazzone on pieni tila. Viljelyalaa on kuusi hehtaaria ja vuosituotanto vaihtelee kymmenentuhannen pullon molemmin puolin. Tila valmistaa Brunello di Montalcinoa vain hyvinä vuosina, parhaina niistä myös pitempään kypsytettävää Riservaa. Brunello sekoitetaan tilan kolmen eri tarhan tuottamista rypäleistä ja eri tarhojen viinien osuus vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Eri vuosien ylijäämäviineistä valmistetaan Rosso del Palazzonea. Se ei siis ole Rosso di Montalcino DOC vaan talon oma sekoite eri vuosikerroista, tyyliltään lähellä Brunelloa. Lisäksi myös täällä niin kuin kaikilla vierailemillani toskanalaisilla viinitiloilla tehdään oliiviöljyä, jota maistatetaan viinien jälkeen. Tilan viinit ovat käytännössä luomutuotantoa, vaikka he eivät olekaan hankkineet luomusertifikaattia. Sertifikaatti kuulema edellyttää niin paljon paperityötä, että sitä varten pitäisi palkata sihteeri.

Käsin poimitut rypäleet käyvät isossa tammitynnyrissä, jonka jälkeen viini saa maseroituu kuorien kanssa pitkään. Punaviinit eivät useinkaan käy tammitynnyreissä, mutta Il Palazzonessa ratkaisua perustellaan sillä, että rypäleistä, kannoista ja tammesta peräisin olevat tanniinit muodostuvat harmonisemmaksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen seuraa vielä malolaktinen käyminen. Tämän jälkeen viini siirretään kypsymään suuriin tynnyreihin. Tynnyrikypsytys kestää noin 3,5 vuotta, tosin aika vaihtelee vuosikerrasta toiseen.

Brunello di Montalcino

Kierroksen jälkeen oli aika istua alas maistamaan talon viinejä. Olin saanut etukäteen listan eri maistelupaketeista ja niiden hinnoista. Vastasin, että koska olen autolla, jakaisimme vain yhden maistelupaketin, mutta kokeilisin kyllä mieluusti kaikkia talon viinejä. Niinpä eteemme katettiin Rosso del Palazzone, Brunello di Montalcino 2009 & 2010, Brunello di Montalcino Riserva 2010 ja vielä bonuksena Brunello vuosikertaa 2002. Viinit olivat kautta linjan loistavia. Omaksi suosikikseni nousi Brunello 2010, mies taas piti enemmän vuosikerrasta 2009. Nämä kaksi viiniä olivat väriä myöten varsin erilaisia. Ostimme mukaamme molempia sekä pari pulloa myös Jancis Robinsonin hurmannutta Rosso del Palazzonea. Lopuksi sain vielä Estherin vinkin San Gimignanossa sijaitsevaa majapaikkaamme lähellä olevasta viinitilasta, jonne suunnistin heti seuraavana päivänä. Tuosta tilasta lisää myöhemmin.

 

 

Viinitorstai: Trollinger

2016-06-20 20.43.30-2

Kun vuosia sitten matkustin ensimmäistä kertaa Romaniaan ja tilasin punaviiniä, olin hämmästynyt kysymyksestä “kuivaa vai makeaa”? Olin tottunut siihen, että punaviini on aina kuivaa. Romanialaiset sen sijaan olivat makeiden valkoviiniensä ohessa tottuneet makeuteen myös punaviineissä. Saksassa vastaava ilmiö esiintyy Württembergin viinialueella. Siellä tuotetaan pääasiassa punaviinejä ja niiden johtotähtenä Trollingeria. Se on kevyt ja hailakka, mehumainen punaviini, jota paikalliset rakastavat kuin hullu puuroa. Muut pitävätkin sitten paikallisia ihan vaan hulluina. Hulluista puheen ollen, Viinihullun päiväkirjassa on tuoreita raportteja württembergiläisistä viineistä ja pitkä taustaselostus kyseisestä alueesta, suosittelen tutustumaan.

Niin suuri on swaabilaisten himo Trollingeriinsa, että se on koko Saksan neljänneksi viljellyin punaviinilajike – ja sitä siis viljellään lähes pelkästään Württembergissä. Vientiin württembergiläisistä viineistä päätyy vain häviävän pieni osa, suurimman osan paikalliset kaatavat itse alas kurkustaan. Mutta jokunen pullo päätyy sentään Hampuriin asti, ainakin hyvinvarusteltuihiin viinikauppoihin. Uskaltauduin ostamaan Brukerin Trollinger mit Lembergerin, vaikka vähän hämmästelinkin vuosikertaa 2012. Olen käsittänyt, että nämä viinit juodaan yleensä nuorina. Trollinger on simppeli pöytäviini, josta ei valmisteta korkeamman laatuluokituksen versioita. Raikkaus ja hedelmäisyys ovat avainsanoja. Kuten myös makeus, niin kuin tulin huomaamaan.

Brukerin sivuilta löytyi niukasti taustatietoa viinistä, ei rypäleiden suhdetta saati sitten sokerin määrää. Halbtrocken eli puolikuiva oli ainoa määre, ja sitä viini tosiaan on hapoistaan huolimatta. Makeus puskee läpi heti kun viini lämpenee. Olin kaukaa viisaasti jäähdyttänyt sitä ennen maistamista ja parhaiten se itse asiassa meni alas reilusti viileämpänä kuin punaviinien tarjoilulämpötila.

Trollinger on myöhään kypsyvä lajike ja siksi se viihtyy juuri Württembergissä, joka on Saksan eteläisimpiä ja lämpimimpiä kasvualueita. Tässä kyseisessä viinissä sen seuraksi oli sekoitettu Lembergeriä, joka Itävallassa tunnetaan Blaufränkisch- ja Unkarissa Kekfrankos-nimellä. Lemberger tuo viiniin lisää ryhtiä, tanniineja sekä mausteisuutta, joka tässäkin viinissä tuntui ensinuuhkaisulla. Totean silti, että Trollingerista on vaikea pitää jos ei ole kasvanut sen makuun ja tyyliin. Jatkan suosiolla tutkimusmatkaa muihin rypälelajikkeisiin.

Viinitorstai: Amaronen pauloissa

viinikupla
June 16, 2016

Amarone kuivattu rypäle

Amarone kuuluu kiistämättä maailman “suurten” punaviinien joukkoon. Se on tyyliltään kaikin puolin muhkea ja runsas. Italialaiset kutsuvat tällaisia viinejä nimellä vino da meditazione erotuksena arkisista ruokaviineistä (vino da pasto). Sen nauttiminen edellyttää pysähtymistä ja rauhoittumista viinin moniulotteisuuden äärellä. Italian suurista punaviineistä Amarone on korkeasta alkoholipitoisuudestaan huolimatta mielestäni helpoimmin lähestyttävä. Kuivattujen hedelmien aromit tuovat runsaaseen makuun pyöreyttä, joka hillitsee tanniineja. Amarone on usein valmista juotavaksi jo siinä vaiheessa kun se tuodaan kauppoihin, toisin kuin vaikkapa Barolo. Toisaalta Amarone myös ikääntyy hienosti ja näyttää uudenlaisia puolia useiden vuosien pullokypsytyksen jälkeen. Muutama ystäväni on aivan hillitön Amarone-fani ja kesti kauan ennen kuin kohtasin ketään, joka ei olisi lainkaan pitänyt tästä viinityylistä. Se, johon Amarone ei uponnut oli saksalainen, jonka suosikkeja olivat saksalaiset Spätburgunderit.

Tommasi viinitarha

Amarone on cuvée eli sekoite eri rypälelajikkeista, joita ovat tyypillisimmin Corvina, Corninone, Molinara ja Rondinella. Viini valmistetaan passito-menetelmällä kuivaamalla rypäleitä noin kolmen kuukauden ajan olkimatoilla ilmastoiduissa kuivatushuoneissa. Vain parhaat rypäleet kelpaavat tähän prosessiin. Kuivaaminen konsentroi makua ja nostaa rypäleiden sokeripitoisuutta, mikä selittää valmiin Amaronen korkean alkoholipitoisuuden (vähintään 14%, usein yli 15% mutta tietyillä alueilla jopa lähes 17%). Nesteen haihtuminen tarkoittaa myös sitä, että yhtä Amarone-pullollista kohti tarvitaan kaksinkertainen määrä rypäleitä kuin muihin viineihin. Passito-menetelmällä on valmistettu vuosisatoja makeita viinejä, Venetossa nimellä Recioto della Valpolicella. Tällöin käyminen keskeytetään ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Amarone sen sijaan saa käydä kuivaksi asti. Tähänkin liittyy tietenkin legenda, jonka mukaan Amarone keksittiin vahingossa viinintekijän unohdettua viinin käymään liian pitkään. Nykyinen Amarone on varsin moderni, DOC-statuksen ja siis oman identiteetin Reciotosta se sai vasta vuonna 1990 ja DOCG-kategoriaan Amarone yleni vuonna 2009. Aiemmin viinityyli tunnettiin nimellä Recioto Amaro. Nimi Amarone tulee sanasta amaro, kitkerä. Olen kuullut sitä selitettävän sillä, että Amaronen maussa olisi häivähdys kitkeryyttä, mutta paremman selityksen antoi viinikierrostamme ohjannut paikallinen sommelier: amaro on yksinkertaisesti vastakohta viinille, joka ei ole dulce, siis makea, kuten passito-menetelmällä valmistetut viinit aiemmin olivat.

Kun viini on käynyt hitaasti, se siirretään kypsymään tammitynnyreihin. Minimikypsytysaika on kaksi vuotta (Riservalle neljä vuotta). Valmistusprosessi, pitkä kypsytysaika ja viiniin tarvittava rypäleiden määrä ja laatu selittävät Amaronen korkean hinnan. Oma osansa on toki kasvaneella kysynnällä. Amaronesta on tullut Veneton lippulaivaviini ja sen tuotanto on moninkertaistunut lyhyessä ajassa.

vierailu Tommasilla

Veronan-matkallamme halusimme ehdottomasti käydä joillakin viinitiloilla. Yleensä teen viinitilavierailut omalla tai vuokra-autolla, mutta nyt päätin turvautua valmiseen pakettiin, joita Veronassa on tarjolla pilvin pimein. Valitsimme Pagus Wine Toursin Amarone-kierroksen hyvien arvostelujen perusteella. Ystäväni halusi välttämättä käydä Tommasilla, joiden viinejä hän rakastaa ja jonka vuoksi hän ylipäänsä halusi matkustaa Venetoon. Matkanjärjestäjä oli niin joustava, että saimme esittää toiveen kohteesta ja pian hän vastasi, että vierailu järjestyy. H-hetkellä saavuimme määrättyyn osoitteeseen ja pikkubussiin kapusi yhteensä kuusi turistia, meidän lisäksemme kaksi saksalaista ja kaksi amerikkalaista. Oppaamme ja kuskimme Lara Damoli oli ihastuttava, hyvää englantia puhuva paikallinen viinialan moniyrittäjä. Hän oli opiskellut markkinointia ja kieliä ja suorittanut hiljattaina myös sommelier-tutkinnon. Aamupäivisin hän auttaa vanhempiensa viinitilalla ja iltapäivisin vetää ohjattuja kierroksia muille tiloille. Hän tunsi hyvin alueen ja sen tuottajat. Silti tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän vieraili Tommasilla. Lara oli sen verran vaikuttunut kierroksesta Tommasilla, että päätti ottaa sen vakituiseksi kohteeksi. Tommasi kuuluu Veneton suurimpien tuottajien joukkoon Masin ja Allegrinin ohella. Sen vastapainoksi Lara halusi viedä meidät myös aivan pienelle Amarone-tilalle.

Tommasi tankit

Tommasi on toiminut vuodesta 1902. Talon omistuksessa on Veneton lisäksi tiloja Toskanassa, Lombardiassa ja Pugliassa. Konserni tuottaa vuosittain 3 miljoonaa pulloa, joista 1 miljoona Veneton tilalla ja siitä 25-30% Amaronea. Talon valikoimaan kuuluu koko skaala perustason Valpolicellasta Classicon ja Riservan kautta Ripassoon sekä Amaroneen ja Reciotoon. Lisäksi löytyy pari IGT-tason punaviiniä, Lugana-valkoviini ja kaksi single vineyard -Amaronea. Amarone kypsystetään käymisen jälkeen isoissa, vanhoissa botti-tammitynnyreissä. Ainoastaan single vineyard -Amarone viettää ensin vuoden uudessa ranskalaisessa tammessa. Tommasin viennistä suurin osa suuntautuu Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin, joskin eksoottisempiakin vientikohteita löytyi, kuten kuvasta näkyy.

2016-06-09 15.21.38

Kierroksen päätteeksi maistelimme läpi lähes koko talon tuotannon ja ekstrana päälle vielä kuohuvaa Lombardiasta sekä grappaa. Ripasso ja Amarone ovat perushyviä, mutta itseäni miellytti yllättäen eniten Valpolicella Classico 2015. Il Sestante Monte Masua Amarone 2012 ei vielä vaikuttanut olevan optimaalisessa iässä nautittavaksi.

Le Marognole tasting room view

Perusteellisen Tommasi-visiitin jälkeen suunnistimme tyystin toisenlaisiin oloihin. Le Maroglone on perheyritys, jossa työskentelee vain viinintekijä Fabio Corsi, hänen vaimonsa ja isänsä. Tila on toiminut 12 vuotta. Tällä hetkellä vuosituotanto on 25 000 pulloa ja vienti on vielä vähäistä. Talon tuotantoon kuuluu Valpolicella classico, Ripasso, Amarone ja Recioto sekä kolme IGT-viiniä. Jälkimmäisistä yllättävin valinta on Corvinasta ja Rondinellasta valmistettu rosé, joita ei Venetosta juuri löydä. Passito Bianco on Recioton tapaan valmistettu makea valkoviini. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin El Nane (“isoisä”, Fabio Corsin isän kunniaksi), joka on kuivatuista rypäleistä tehty “vanhan ajan” Amarone. Sen rypälelajikkeiden valinnassa ja keskinäisissä suhteissa ole ole noudatettu säädöksiä, joita Amaronelta vaaditaan, joten siksi laatuluokitus on IGT.

Le Marognole kellari

Talon virallinen Amarone on hyvin intensiivinen ja sisältää hurjat 16,5% alkoholia, mikä on kuulema tyypillistä tämän laakson muidenkin tuottajien viineille. El Nane on tätä hedelmäisempi ja vähäalkoholisempi (15%), mikä lienee lyhyemmän kuivausprosessin seurausta (100 päivää vs. 150 päivää). El Nane ja Amarone kypsyvät käymisen jälkeen suurissa, uusissa ranskalaissa tammitynnyreissä. Ripasso puolestaan kypsytetään kolmannen tai neljännen vuoden ranskalaisessa tammessa, mikä ei enää luovuta aromeja. Pienellä tilalla vieraita kohdeltiin persoonallisemmin ja talon viinitkin tuntuivat miellyttävän suurinta osaa seurueestamme enemmän kuin Tommasin. Jäin vielä harkitsemaan viinien tilaamista täältä, sillä vaikka viinit itsessään olivat todella edullisia, niin postituskulut puolestaan korkeita. Meille tosin vakuuteltiin, että kulut sisältävät myös kaikki verot, joita kohdemaassa edellytetään, joten ystäväni uskalsi tilata laatikollisen Norjaan. Iso peukku ja lämmin suositus Le Marognolelle!

Le Marognole viinitila

Viinitorstai: Pinot noir Romaniasta

viinikupla
May 26, 2016

2016-05-26 19.01.18-1

Romaniassa tuotetaan kuudenneksi eniten viiniä koko Euroopassa. Tieto yllättää, sillä Romanialla ei ole maine viinimaana. Suuri osa romanialaisesta viinituotannosta onkin aikamoista kuraa, eivätkä vientiin päätyneet muutamat prosenti maan tuotannosta myöskään edusta parhaimmistoa. Romaniassa on viljelty viiniä ainakin 6000 vuotta, mutta Ceausescun diktatuuri merkitsi viinintekemiselle melkoista takapakkia. Silloin tuotanto keskitettiin suuriin osuuskuntiin, joissa tärkeintä oli määrä eikä laatu. Monet perinteiset viinitilat joutuivat pakon edessä lopettamaan. Vallankumouksesta on aikaa 26 vuotta, mutta diktatuurin aikaansaamia tuhoja paikkaillaan edelleen yhteiskunnan eri tasoilla.

Romaniassa viljellään monenlaisia rypälelajikkeita. Omista rypäleistä yleisempiä ovat Feteasca Alba ja Feteasca Regala (valkoinen) sekä Feteasca Neagra (punainen). Kaksi kolmannesta viinintuotannosta on valkoviinejä, ja niistä moni makeita. Pohjoisessa tuotettu makea Cotnari oli aikanaan laajalti tunnettu ja arvostettu viini. Tässä maassa muuten punaviineistäkin ilmoitetaan, ovatko ne kuivia vai makeita! Punaviinejä tehdään eniten Merlot- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä. Viime vuosina olen törmännyt yhä useammin Pinot noiriin ja ne ovat myös ensimmäisiä romanialaisia viinejä, joihin olen ihastunut

2016-05-26 20.02.36

Löysin viiniguru Jancis Robinsonin kirjoittaman lyhyen artikkelin Romanian viineistä. Kirjoituksessa ei ole päiväystä, mutta se päättyy pohdintaan siitä, kuinka paljon edistystä Romanian liittyminen Euroopan unioniin vuonna 2007 tuo sen viinintuotantoon, joka on kärsinyt muun muassa materiaalien ja tarvikkeiden puutteesta. Nyt, kymmenen vuoden EU-jäsenyyden jälkeen voi sanoa: paljonkin. Maahan on ilmestynyt useita uusia ja moderneja viinitiloja, usein ulkomailta tulleita viinintekijöitä tai ulkomaisia sijoittajia. Heillä on vakaa pyrkimys nostaa Romania vakavasti otettavaksi viinimaaksi. Maistamani Corcova Pinot noir on osoitus siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Corcovan viinitila sijaitsee lounais-Romaniassa Oltenian viinialueen perimmäisessä nurkassa Mehedintin maakunnassa. Tila on toiminut vasta kymmenkunta vuotta ja siellä viljellään pääasiassa ranskalaisia rypäleitä. Talon taustalta viinintekijää myöten löytyykin ranskalaisia. Kunnianhimoisesta otteesta kertoo sekin, että tilalla on erinomaiset nettisivut, englanninkielinen blogi ja Facebook-sivu. Tilan Pinot Noir Reserve 2011 on 11 kuukautta ranskalaisessa tammitynnyrissä kypsytetty elegantti punaviini. Tuoksussa on kirsikkaa, vadelmaa, maata ja maussa karpalon kirpakkuutta sekä hitusen tammea. Upean harmoninen viini. Harmi, että sitä ei vielä voi ostaa juuri mistään muualta kuin Romaniasta. Noin 14 euron hintainen viini on Romaniassa törkeän kallis, mutta muualla sen hinta-laatusuhde on loistava. Laita tilan nimi muistiin, jos matkasi suuntautuu Romaniaan.