Hyvä ystäväni on asunut Lissabonissa jo kymmenisen vuotta. Hänen portugalilainen miehensä keräilee viinejä – mutta ainoastaan portugalilaisia. Tälle patrioottisuudelle on tullut lempeästi naljailtua vuosien mittaan, vaikka olenkin aina arvostanut heiltä saatuja tuliaisviinejä. Kerran heidän kyläillessään luonani päätin järjestää sokkotastingin. Valitsin neljä laadukasta punaviiniä eri maista, niiden joukossa yksi portugalilainen, huputin pullot ja pyysin miestä valitsemaan viineistä parhaan. Portugalilainen viini ei voittanut kenenkään mielestä.
Tulosten selvittyä sain valituksia siitä, että en ollut valinnut kovin hyvää esimerkkiä portugalilaisesta viinistä. Lopulta mies myönsi tietävänsä kyllä, että muuallakin osataan tehdä hyviä viinejä. Mutta jos omassa maassa on tarjolla niin paljon laadukasta tuotantoa, niin ei hänellä ole tarvetta juoda muunmaalaisia viinejä. Tämän ymmärsin. Ja olen samaa mieltä siitä, että Portugalissa osataan tehdä loistavia viinejä, erityisesti punaviinejä. Euroopan maista Portugali tarjoaa omasta mielestäni parasta hinta-laatusuhdetta. Suomalaisetkin ovat sen huomanneet. Alkon tilastojen mukaan portugalilaisten viinien kulutus nousee huimaa vauhtia joka kvartaalilla. Valitettavasti suuri osa siitä on laatikkoviinejä tai edullisimman kategorian viinejä. Jos valitsee Alkon hyllystä alle kympin punkun, se kannattaa poimia portugalilaisten joukosta, mutta laadukaampien portugalilaisten – sekä punaisten että valkoisten – viinien valikoima saisi kyllä kasvaa.
Francisca Van Zeller
Minulla oli onni päästä tutustumaan yhteen portugalilaisista laatuviinintuottajista, kun Quinta Vale d. Marian Francisca van Zeller äskettäin vieraili Suomessa. Viinintekeminen kulkee Franciscalla verissä. Hänen isänsä suku on tehnyt portviinejä katkeamatta neljän sadan vuoden ajan. Quinta Vale d. Maria puolestaan on perustettu Franciscan äidin suvun viinitiluksille. Franciscan isä, Cristiano van Zeller, on jo 16 vuoden ajan kulkenut markkinoimassa Douron viinejä neljän muun tilan edustajan kanssa nimellä Douro Boys. Aiemmin pääasiassa portviineistä tunnettu alue onkin noussut mailmanmaineeseen laadukkaiden punaviinien tuottajana.
Cristiano van Zeller osti Quinta Vale d. Marian vuonna 1996 ja on sen jälkeen sekä laajentanut että modernisoinut tilaa, mutta samalla vaalinut tilusten vanhoja, nyt 60-80 vuoden ikäisiä viiniköynnöksiä. Myös viininvalmistuksessa yhdistyy moderni teknologia tiettyihin ikivanhoihin menetelmiin. Portviiniin käytetyt rypäleet poljetaan edelleen rikki jaloin miesvoimalla (tunnin kestävä poljentaoperaatio on kuulemma niin rankka treeni, että naiset jättäytyvät siitä suosiolla pois). Viinit ovat sekoiteviinejä eri lajikkeista, kahdesta jopa 41:ään lajikkeeseen. Portfoliosta löytyy niin edullisia ja raikkaita arkipunkkuja (muutaman euron hintainen entry level -viini Rufo löytyy myös Alkon valikoimista, joskin huomattavasti hintavampana), portviinejä kuin upeita ja kompleksisia valko- ja punaviinejä, jotka kuuluvat Portugalin hinnakkaimpiin.
Viime keväänä Van Zellerit olivat kahden vaiheilla sen suhteen, pitäisikö heidän viininsä lähettää kilpailemaan Wines of Portugal Challengeen. Kyseessä on maan tärkein viinien arviontilaisuus, jossa kotimaiset ja kansainväliset viiniasiantuntijat valitsevat parhaat edustajat eri kategorioissa, tällä kertaa 1400:n viinin joukosta. Van Zellerit epäröivät siksi, että kilpailuun osallistuminen maksoi. Mutta he päättivät kuitenkin lähteä mukaan, ja lopputulos oli se, että Quinta Vale d. Marian Vinha da Francisca 2016 valittiin sekä parhaaksi punaviiniksi että koko kilpailun parhaaksi viiniksi. Kannatti siis osallistua.
On makuasia, mitä viiniä pitää parhaana. Mutta selvää on, että Quinta Vale d. Maria tuottaa maan parhaimmistoon kuuluvia viinejä. Ja lisää vastaavia löytyy Dourosta muitakin. Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli matkustaa Douroon…
Viinitapahtumien määrä Suomessa sen kuin kasvaa. Kun itse vielä asuin Helsingissä, oli tarjolla aika tarkkaan vain kaksi kuluttajatapahtumaa, nykyään on pikemminkin runsaudenpula. Facebookin uutisvirrassa on viime aikoina tullut vastaan vaikka mitä kiinnostavia viinitilaisuuksia, joten päätin koota ne yhteen. Näyttää siltä, että kaikki järjestäjät ovat ihastuneet Vanhaan ylioppilastaloon. Vanhan ovenkahvaa voi käydä nykimässä viikon välein syksyllä ja varsin suurella todennäköisyydellä siellä on meneillään viinitapahtuma. Käy tsekkaamassa nämä, itse en paikalle pääse.
Mikä viini! 20.-21.9. Vanhalla ylioppilastalolla
Viinimaa on järjestänyt Mikä viini! -tapahtumaa jo kauan, tarkalleen ottaen 15 vuotta. Muistan aloittelevana viiniharrastajana olleeni ihastuksissani tapahtumasta. Mukana on 20 tuottajaa, viinejä on 150. Ohjatut tastingit ovat edullisia ja suositeltavia (joskin näköjään jo täynnä) ja nykyisellään kävijöitä helpottavat myös valmiit maistelupolut, siis suositukset maisteltavista viineistä teemoittain. Ilmainen sisäänpääsy. Viininmaistelulipukkeet 1€/kpl. Suurin osa maisteltavista viineistä maksaa 1-3 lipuketta / maisteluannos (4 cl).
Old World Wines 27.9. Vanhalla ylioppilastalolla
Nimensä mukaisesti yksipäiväinen tapahtuma Old World Wines keskittyy eurooppalaisiin viineihin. Tapahtuman yli 200 viiniä tarjoavat erinomaisen tilaisuuden maistaa ja vertailla eri alueiden viinejä keskenään sekä tutustua hieman tuntemattomampiin viineihin ja rypälelajikkeisiin. Tarjolla myös master class -luentoja. Vapaa sisäänpääsy. Viininmaistelulipukkeet 2€/kpl. Suurin osa viiniannoksista on 1-2 lippua (maisteluannoksen koko 4 cl).
Wine Australia Helsinki 2.10. Vanhalla ylioppilastalolla
Kiinnostavatko aussiviinit? Wine Australia on australialaisten viinien markkinointiin keskittynyt taho, joka järjestää tastingeja ympäri maailmaa. Tarjolla 250 viiniä 50:ltä eri tuottajalta. Pääsylippu 15€ (Decanterista 14€), sis. seitsemän maistelulipuketta ja lasivuokran.
Grand Vin Helsinki 2017 6.-7.10. Vanhalla ylioppilastalolla
Grand Champagne -tapahtuma on osoittautunut niin suosituksi, että sen järjestäjät päättivät pykätä syksylle toisen tapahtuman, joka esittelee ei-kuohuvia viinejä. Grand Vin Helsinki marssittaa oman kertomansa mukaan esille “laadukkaita viinejä ympäri maailman”. Esillä olevien tuottajien listan vilkaisu ei tosin vakuuttanut, että luvassa olisi mitään erityisen upeaa ja harvinaista. Konsepti on varsin samanlainen kuin Grand Champagnessakin: pääsyliput ostetaan etukäteen, maisteluliput toimivat digitaalisella kortilla, joka ladataan sisään tullessa. Tarjolla on myös ruokaa ja master class -luentoja. Pääsylippu 18€ etukäteen ostettuna. Maistelulipukkeet 2,5€/kpl. Annokset maksavat yhdestä lipukkeesta ylöspäin.
Viini ja ruoka –messut 26.-29.10. Messukeskuksessa
Kolme kärpästä yhdellä iskulla: täytä hyllysi uusilla kirjoilla, maistele hyvää ruokaa ja testaa uusia viinejä. Jo perinteisesti Helsingin kirjamessujen yhteydessä on myös viinitapahtuma. Luvassa ainakin samppanjabaari, jossa tarjolla kolmisenkymmentä eri samppanjaa. Täällä notkuisin varmasti, jos kalenterini antaisi myöten. Pääsylippu 16€. Maistelulipukkeiden hinta selvinnee tapahtuman sivuilta, jotka kylläkään eivät tällä hetkellä toimi.
Barolo & Friends 9.11. Vanhalla ylioppilastalolla
Piedmont Wines tuo markkinointitapahtumansa ensimmäistä kertaa Suomeen, kun yksipäiväinen Barolo & Friends avaa ovensa Vanhalla. Luvassa täälläkin master classeja ja mukana piemontelainen viinintekijä Riikka Sukula sekä sommelier Heidi Mäkinen. Tapahtuman nettisivuilla ei hintatietoja.
Millaista on, kun harrastelijabloggaaja heitetään ammattilaistastingiin, joka on kuin rajaton karkkikauppa saksalaisia viinejä arvostavalle? Aika pahuksen hienoa.
Viinimaailmassa vuosittaisia kohokohtia on muun muassa keväisin järjestettävä Bordeaux en primeur -tasting, jossa maistellaan Bordeaux’n alueen viimeisimmän vuosikerran viinit, jotka tässä vaiheessa vielä kypsyvät tynnyreissä. Maistelun perusteella maailman johtavat viinikriitikot kirjoittavat näppäimistö savuten arvionsa vuosikerrasta ja heidän tuomionsa määrää varsin pitkälle sen, kuinka korkeaksi näiden viinien hinnat kohoavat. Viinejä sijoittamismielessä ostavat kiirehtivät varaamaan huippuvuosikerran viinejä jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne ovat valmiita ja pullotettu.
Saksassa vastaava vuosittainen pääkatselmus on VDP.Grosses Gewächs -tasting, joka järjestetään loppukesästä Wiesbadenissa. VDP on Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymä, johon kuuluu tällä hetkellä 197 jäsentä, vain murto-osa Saksan kymmenistätuhansista viinintekijöistä. VDP:llä on oma laatuluokituksensa, jossa viinitarhat on jaoteltu laadun perusteella. Alimpana ovat tilaviinit, Gutswein, joiden valmistukseen on voitu käyttää rypäleitä laajemmalta alueelta. Seuraava taso on kyläviini, Ortswein, johon käytetään vain oman kylän perinteisten tarhojen rypäleitä. Seuraavalla tasolla rypäleiden alkuperä rajautuu yksittäisille tarhoille. Erste Lage -tittelin (vastaava kuin première cru -status Burgundissa) saaneet viinitarhat on erityisen hyväksi havaittu. Näiltä tarhoilta poimituista rypäleistä tehty viini on Erstes Gewächs ja pullossa on mainittu myös tarhan nimi. Kaikkein ylimpänä hierarkiassa ovat Große Lage (grand cru) -tarhat. Ne ovat palstoja, jotka alueen viljelijät ovat yhdessä tunnustaneet parhaiksi ja joista saadaan erityisen konsentroituneita ja kompleksisia viinejä, joilla on poikkeuksellisen korkea ikääntymispotentiaali. Nämä viinit on merkitty Grosses Gewächs -tunnuksella (tai lyhenteellä GG) ja niitä pidetään Saksan lippulaivaviineinä, crème de la crème. GG-viinit ovat aina kuivia ja ne on tyypillisimmin valmistettu joko Rieslingistä tai Spätburgunderista. Eri viinialueilla on eri säännöt siitä, mitkä lajikkeet ovat alueelle tyypillisiä ja siten kelvollisia GG-viiniksi, mutta nyrkkisääntönä muista lajikkeista kuin Rieslingistä ja Spätburgunderista valmistetut GG-viinit ovat melko harvinaisia.
Tuoreimman vuosikerran Großes Gewächs -tasting on eksklusiivinen katselmus, johon on kutsuttu mukaan noin 150 johtavaa viinikirjoittajaa tai -kauppiasta. Useimmille heistä tämä on vuosittainen rutiini. Tänä vuonna heidän joukossaan olin myös minä, suomalainen harrastelijakirjoittaja, joka oli saanut kunnian päästä mukaan Deutsches Weininstitutin järjestämän lehdistömatkan osana. Muina naisina purjehdin omalle, nimikoidulle paikalleni eturivin kunniapaikalla istuvien Jancis Robinsonin ja Stuart Pigottin ohi. Tältä varmaan tuntuu satunnaisesta muotibloggaajasta, joka yhtäkkiä heitetään Pariisin muotiviikoille Anna Wintourin ja muiden alan gurujen sekaan. Paistaako minusta jo kauas se, etten ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa?
Kolmipäiväisessä katselmuksessa on mahdollista maistella yli neljääsataa Saksan parasta viiniä. Meillä oli aikaa vain yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia, joten oli tärkeää tutkia listaa jo etukäteen ja miettiä, mihin haluaa keskittyä. Itse päätin paneutua erityisesti Spätburgundereihin, sillä ihan joka päivä ei tule tilaisuutta maistella rinta rinnan Saksan eri alueiden GG-tasoisia punkkuja. Niiden saatavuus kun on rajallinen ja usean kymmenen euron (joissakin tapauksissa jopa satojen eurojen) hintakin hillitsee kokeilunhalua. Nostin esiin läppärini, johon olin ladannut excel-taulukon tarjolla olevista viineistä. Jos aikoo maistaa putkeen useampaa kymmentä viiniä, on pakko kirjoittaa muistiinpanoja, jotta hommassa pysyy ryhti ja viinien eroja tulee analysoitua tarkemmin. Sitten sutaisin lapulle ensimmäisen maistelusatsin ja oman paikkani numeron, nostin lapun ilmaan ja saman tien tarjoilija tuli hakemaan sen. Tämä tasting tapahtuu istualtaan ja nuoret tarjoilijat – joista useat ovat viinitilojen nuorempaa sukupolvea – hoitavat viinien roudaamisen pöytiin. Lista on jaoteltu noin kuuden viinin setteihin, yhdellä tilauksella saa siis eteensä kuutta eri viiniä. Kaikki tapahtuu hiljaisuuden vallitessa, tänne ei olla tultu seurustelemaan.
Sitten vain hommiin. Aloitin Rieslingeistä, ensin pari settiä Moselista, sitten Nahesta ja Pfalzista. Rheingaun jätin välistä, sillä olimme edelliset kaksi päivää kolunneet Rheingauta ja osallistuneet Erstes Gewächs -tastingiin. Koska kukaan ei odota minulta pätevää analyysiä vuoden 2016 GG-viineistä, saatoin suhtautua tähän oppimistilanteena. Millaisia eroja löytäisin eri alueilta peräisin olevien saman lajikkeen viinien välillä? Moselin Rieslingit olivat intensiivisiä, kypsän hedelmäisiä, mineraalisia, mutta pyöreitä. Erinomaisen juotavia jo näin nuorina. Nahen Rieslingit olivat kirkkaita ja puhdaspiirteisiä, mutta hapokkuus oli selvästi kiristävämpää. Pfalz sijoittui tyylillisesti näiden kahden väliin. Ennen lounastaukoa ehdin testata vielä kaksi settiä Weissburgundereita sekä Badenin Grauburgunderit. Näistä löytyivät topit ja flopit. Pfalzilaiset Weissburgunderit veivät jalat alta, muun muassa Knipserin Kirschgarteniin täytyy vielä ehdottomasti palata. Baden sen sijaan sai minulta täystyrmäyksen molempien lajikkeiden osalta: liikaa tammea, liian raskaita, liian alkoholisia. Käytäväkeskusteluiden perusteella mielipiteet jakaantuivat Badenin Grauburgundereiden osalta; osa inhosi niitä minun laillani, osa ihastui.
Lounas tarjoiltiin viereisen hotellin ravintolassa. Matkamme paras ateria, kehuivat seuralaiseni. Kenties yksi parhaita aterioitani Saksassa, naurahdin vastaukseksi. Jälkeenpäin kuulin, että ravintolalla on yksi Michelin-tähti. Ei mikään ihme. Takaisin maistelusaliin palatessa vastaan tulvahti etanolinen ilma. Satojen viinien kaataminen lasiin ja lasien pyörittely usean tunnin ajan oli tehnyt tehtävänsä.
Lounaan jälkeen siirryin Spätburgunderien pariin. Aloitin Ahrista – ja Ahrista vaikutuin myös eniten. Upeita, elegantteja viinejä, joissa napakat hapot, kirkkaassa tuoksussa punaista marjaa ja metsäisyyttä ja pitkä jälkimaku. Useammankin Ahrin viinin kohdalla adjektiivien joukkoon päätyi “herkullinen” ja J.J. Adeneuerin sekä Jean Stoddenin merkkasin vielä itselleni kahdella huutomerkillä. Muutaman maistamani Rheinhessenin ja Pfalzin Spätburgunderin kohdalla vaihtelu tyylissä ja laadussa oli suurempaa. Niistä kiinnostavimmaksi nousi Kellerin Morstein, jonka savuinen, mineraalinen ja ei-hedelmävetoinen tyyli erottui joukosta. Badenin ja Württembergin Spätburgunderit kasvavat Ahria lämpimämmissä olosuhteissa ja se tuntui viineissä kypsempänä marjaisuutena ja runsaampana yleisilmeenä. Württemberg yllätti positiivisesti, aiemmin kun olen tutustunut vain alueen edullisiin yleisviineihin. Badenista löytyi helmiä, erityisesti Franz Keller, mutta myös joidenkin Spätburgundereiden kohdalla tammen käyttö oli päässyt överiksi.
Näiden jälkeen turnauskestävyyteni alkoi hiipua. Olin päässyt flow-olotilaan, maistelusta oli tullut tietyllä tavalla meditatiivista. Numerot lapulle, lappu ylös, uudet viinit lasissa, lasin pyöräytys, nuuhkaisu, maistaminen, sylkäisy, muistiinpanojen nakuttaminen, seuraava viini, lasit tyhjäksi, uusi numero lappuun ja sama uudestaan ja uudestaan. Tämä on ihan mahtavaa, kunpa vastaavia tilaisuuksia tulisi useamminkin! Mutta kun väsymys iski noin 60 viinin jälkeen, oli parasta lopettaa, vaikka uteliaisuus olisikin vaatinut kokeilemaan vielä lisää. Illalla juttelin lehdistömatkalla mukana olleen amerikkalaisen viinijournalistin Elin McCoyn kanssa (jonka artikkelia olin muuten sattunut siteeraamaan äskettäisessä postauksessani). Hän on rutinoitunut viinitapahtumien kävijä, joka osallistuu säännöllisesti muun muassa Bordeaux’n en primeur -tastingiin, mutta Grosses Gewächs oli hänelle ensimmäinen kerta. Hänen mukaansa missään ei ole katselmusta, jonka puitteet olisivat yhtä hiotut ja toimivat kuin Wiesbadenissa. Maailman paras tasting? Sitä mieltä ovat monet. Ainakin ikimuistoinen.
Tiesitkö, että Saksassa juodaan kirkkaasti enemmän kuohuviiniä kuin missään muussa maassa? Saksalaiset nautiskelevat vuodessa noin viisi pulloa skumppaa henkeä kohti siinä missä suomalaisten lukema on puolitoista pulloa. Prosecco on Saksassa suosittua siinä missä Suomessakin, mutta kaikkein eniten juodaan oman maan tuotantoa. Kuohuviiniä eli Sektiä on tarjolla laseittain jokaikisen ravintolan listalla. Laseja kilistellään kaikissa mahdollisissa tilanteissa päiväkodin juhlista alkaen. Sekt on yhtä oleellinen osa saksalaisen jääkaapin sisältöä kuin Wurst. Kulutuksen lisäksi Saksa on myös määrällisesti maailman kolmanneksi suurin kuohuviinintuottaja. Markkinoita hallitsee muutama jättimäinen tuottaja kuten Rotkäppchen tai Henkell, mutta nouseva trendi tuntuu olevan laatuun panostaminen: yhä useamman arvostetun viinitilan portfolioon kuuluu tätä nykyä kuohuviinejä, jotka keräävät kehuja.
Sekt eli saksalainen kuohuviini
Sekt on Saksassa yleisnimitys kaikille kuohuviineille (Schaumwein), vaikka tarkkaan ottaen sillä tarkoitetaan nimenomaan saksalaista kuohuviiniä. Nimitystä Sekt saa käyttää, jos kuohuviini on valmistettu ns. tankkimenetelmällä. Se tarkoittaa sitä, että viini käy läpi toisen käymisprosessin isoissa, ilmatiiviissä terästankeissa. Tästä syntyvät viinin kuplat ja vasta sen jälkeen viini pullotetaan. Deutscher Sekt etiketissä viittaa siihen, että viini on tehty ainoastaan saksalaisista rypäleistä. Winzersekt on puolestaan yksittäisen saksalaisen viinitilan omaa tuotantoa omista rypäleistä. Hyvin usein näissä on merkintä myös vuosikerrasta ja ne on mahdollisesti valmistettu vain yhdestä rypälelajikkeesta, enimmäkseen Rieslingistä. Winzersekt valmistetaan ns. samppanjametodilla, jossa toinen käyminen tapahtuu pulloissa ja sen jäkeen viini kypsyy pullossa hiivasakan päällä vähintään yhdeksän kuukautta. Se on kalliimpi ja työläämpi menetelmä, jota käytetään kaikkialla maailmassa laatukuohuviinien valmistamiseen (mm. crémant, cava). Juuri tästä Winzersekt-kategoriasta löytyvät lupaavimmat viinit, joista seuraavaksi esittelen muutaman esimerkin.
Saksalaiset kuohuviinit testissä
Viimeisen vuoden aikana olen ollut yllättynyt ja ihastunut saksalaisten viinien laadusta ja monipuolisuudesta. Olen löytänyt itselleni uusia rypälelajikkeita ja hurahtanut Spätburgunderiin. Nyt oli aika ottaa tarkasteluun kuohuviinit. Onko Saksassa osaamista niiden suhteen? Onko saksalaisista kuohuviineistä kilpailemaan cavan ja crémantin tai peräti samppanjan kanssa? Asian selvittääkseni tein jonkin verran taustatyötä, valitsin maisteltavaksi viisi kuohuviiniä tuottajilta, joita saksalaiset itse arvostavat ja kutsuin kavereita kylään.
Reichsrat von Buhl
Ensimmäisen pullon korkkasin jo aiemmin, kun maaliskuinen aurinko lämmitti terassin kesäisiin lukemiin. Reichsrat von Buhl on Pfalzin Deidesheimissa sijaitseva luomutila, joka on käynyt läpi isoja mullistuksia muutama vuosi sitten. Vuodesta 2013 lähtien talon viinintekijänä on toiminut entinen samppanjatalo Bollingerin kellarimestari Mathieu Kauffmann. Hänen osaamisensa myötä talo on ottanut uuden suunnan ja pitää tavoitteenaan valmistaa maan parhaita kuohuviinejä. Valikoimiin kuuluu Riesling Brut, Rosé Brut sekä vuosikerraton Reserve Brut: cuvée, jossa on 80% Weissburgunderia ja 20% Chardonnayta. Valitsin testiin näistä jälkimmäisen. Se ihastutti ensinuuhkaisulta. Kypsän päärynäisessä ja persikkaisessa tuoksussa oli myös selvää sampanjamaista paahteisuutta. Maku oli tasapainoinen ja kuplat kestäviä. Tätä lisää, kiitos! Talo myy Reserve Brut-kuohariaan hintaan 16,95 euroa.
Barth
Raadin kanssa maistelemistamme kuohuviineistä korkkasimme ensimmäisenä Barth Riesling Extra Brutin. Tämä rheingaulainen viinitila on nimensäkin perusteella (Wein- und Sektgut Barth) erikoistunut kuohuviineihin. Talon viimeisimmät vuosikerrat ovat olleet kokonaan luomutuotantoa. Kuohuviinivalikoimaan kuuluvat vuosikerrattomat Riesling Brut ja Extra Brut, Pinot Blanc Brut ja Pinot Rosé Brut. Vuosikerrallisia ovat blanc de noir eli tummista rypäleistä valmistettu vaalea Brut Nature ja kaksi Rieslingistä valmistettua single vineyard -kuohuviiniä. Talon erikoisuus on lisäksi punainen, Pinot Noirista valmistettu kuohuviini. Meidän maistamamme Riesling Extra Brut on rutikuiva, jäännössokeria on vain muutama gramma. Viini on valmistettu täysin kypsistä rypäleistä ja se on saanut kypsyä hiivasakan päällä kaksi vuotta. Raatimme piti tästä kuohuviinistä yksituumaisesti, pari joukostamme valitsi tämän illan parhaaksi. Viini on helposti lähestyttävä, mutta luonteikas. Voimakkassa aromissa on hyvin kypsiä eksoottisia hedelmiä. Jäin miettimään, puskeeko Rieslingin aromaattisuus jopa liikaa läpi. Joka tapauksessa tyylikäs viini, jota juo mielellään. Talo myy tätä kuohuviiniä hintaan 15 euroa.
Heymann-Löwenstein
Illan toinen viini tuli Moselista. Heymann-Löwenstein on perinteikäs viinitila, joka viljelee 99-prosenttisesti Rieslingiä ja valmistaa niistä palkittuja kuivia ja makeita tarhaviinejä. Kuohuviinit ovat vain kuriositeetti talon portfoliossa. Halusin kuitenkin testata myös moselilaista kuohuvaa sekä vuosikerta-Rieslingiä, joten päädyin hankkimaan Fantasie der Schieferterrassen Brut 2008. Viini on uudelleenkorkitettu vuonna 2014, eli se on saanut kehittyä hiivasakan päällä jopa kuusi vuotta. Viini oli jo väriltään aivan erilainen kuin illan muut viinit. “Virtsankeltainen”, kuvaili yksi raatilaisista. Myös tuoksu oli poikkeuksellinen: hedelmäisyys oli taka-alalla ja tertiääriaromit hallitsivat: sientä, maamaisuutta, hunajaa. En säilyttäisi tätä viiniä kaapissa enää kovin pitkään. Voimakas ja erilainen viini jakoi mielipiteitä: osa tyrmäsi sen ensimaistamalla, mutta moni sanoi että makuun totuttua se alkoi viehättää. Yksi raatilaisista valitsi tämän illan parhaaksi. Viinin hankintahinta oli 19,90 euroa.
Raumland
Saksalaisten laatukuohuviinien tastingissa ei voi ohittaa rheinhesseniläistä yksinomaan kuohuviineihin keskittynyttä Raumlandia, jonka tuotteet ovat kahmineet parhaita sijoja arvostetun saksalaisen Gaul Millau -opuksen painoksissa jo vuosikymmenen ajan. Raumland on toiminut vuodesta 1990 alkaen ja on alusta asti panostanut laatuun. Kaikkiin kuohuviineihin esimerkiksi käytetään vain korkealaatuisinta ensimmäisen puristuksen mehua. Talon valikoimiin kuuluu sekä vuosikerrattomia että vuosikertakuohuviinejä. Lajikeviinit valmistetaan Rieslingistä ja Chardonnaysta, mutta suurin osa talon viineistä on erilaisia sekoiteviinejä, tyypillisimmin Champagnen alueella käytetyistä rypäleistä tehtyjä. Raumlandin tyyli onkin selvästi lähempänä samppanjaa kuin muita saksalaisia kuohuviinejä. Valitsin maisteltavaksi Triumvirat Grande Cuvée Brut 2009, joka Gault&Millaussa oli valittu kymmenen parhaan kuohuviinin joukkoon. Tähän viini on klassinen samppanjasekoite: Chardonnayta, Pinot Meunieria ja Pinot Noiria. Tuoksu on hienovarainen, hienostunut ja paahteinen. Tyylikäs maku jatkaa samoilla linjoilla ja kantaa pitkään. Kaikki raatilaisemme eivät arvostaneet tätä kuohuviiniä edellisten voimakkaiden Riesling-kuohareiden jälkeen: “ei maistu miltään”, totesi joku. Itse pidin tätä ehdottomasti illan parhaana esityksenä ja samaan kallistui myös toinenkin raatilainen. Raumlandin kuohuviinien hinnat alkavat neljästätoista eurosta, mutta tämä cuvée maksoi 36 euroa.
Cleebronn & Güglingen
Illan viimeinen kuohuviini oli musta hevonen: olin saanut sen viinien parissa työskentelevältä ystävältäni, joka oli maistellut württembergiläisiä viinejä ja tykästynyt tähän. Cleebronn & Güglingen on osuuskunta, joka on alueellaan kovassa nousussa. Osuuskunta tuottaa vain paria kuohuviiniä, joista olimme saaneet käsiimme Pinot Meunier Rosé Brut 2014. Hämmästykseni oli suuri, kun kaadoin lasiin viiniä, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua roséksi. Sävyssä ei ollut mitään punaiseen viittaavaakaan. Tämä oli pikemminkin tyylipuhdas blanc de noir. Viini oli tasapainoinen, ei mitään moitittavaa harhaanjohtavan nimensä lisäksi, mutta ei myöskään mitään mieleenpainuvaa. Jossain toisessa yhteydessä olisin varmaan pitänyt tästä enemmänkin, mutta nyt se oli niin kovassa seurassa, että jäi auttamatta muiden jalkoihin. Siitä huolimatta miellyttävä esitys, varsinkin kympin hintaluokassa.
Mistä niitä saa?
Saksalaisten kuohuviinien parhaimmiston saatavuus on Suomessa valitettavan rajoitettua. Maistamistani merkeistä Alkon valikoimissa on ainoastaan Barth (Riesling Brut sekä Pinot Rosé Brut). Barthia ja Raumlandia voi kuitenkin tilata Suomeen Vinexus-verkkokaupasta ja Heymann-Löwensteinia ja Reichsrat von Buhlia Lobenbergs Gute Weine -verkkokaupasta. Raumlandilla on myös suomalainen maahantuoja (Wine Temple) ja ainakin turkulaiset ja tamperelaiset pääsevät maistelemaan talon tuotteita, Turussa Viinille-baarissa ja Tampereella Gastropub Tuulensuussa. Etsi näitä käsiisi, se on vaivan arvoista.
Kun seuraavan kerran tartut viinilasiin, pysähdy hetkeksi katselemaan sen sisältöä. Viinin väri kertoo enemmän kuin uskotkaan. Valkoviini ei ole valkoista eikä punaviini punaista, vaan molemmista löytyy laaja skaala eri sävyjä. Harjaantunut viininmaistelija pystyy jo viinin ulkonäön perusteella tekemään alustavia johtopäätöksiä siitä, millainen viinin tyyli mahtaa olla. Se ei ole taikuutta, vaan tiettyjen periaatteiden tuntemusta.
Eri rypälelajikkeet näyttävät jo viiniköynnöksissä erivärisiltä. Jotkut valkoviinilajikkeet ovat kuultavan vaaleita, toiset taas vaaleanpunaisia tai jopa harmahtavia. Punaviinilajikkeista toiset rypäleet ovat helakan viininpunaisia ja toiset taas melkein mustia. Ei siis mikään ihme, että eri rypäleistä tulee eriväristä viiniä. Jos tarkkoja ollaan, niin sekä (melkein kaikkien) punaisten että valkoisten rypäleiden hedelmäliha ja niistä irtoava neste on vaaleaa – väri tulee itse asiassa kuorista ja intensiteetti riippuu siitä, kuinka pitkään kuoret saavat liota rypäleistä puristetun mehun seassa. Valkoviineissä kuorikontaktia yleensä vältetään, punaviineissä sitä taas usein edesautetaan painelemalla kuorimassaa mehun sekaan tai pumppaamalla mehua kuorien päälle.
Toinen ratkaiseva tekijä viinin värin suhteen on sen valmistusmenetelmä. Valkoviini, joka on kypsynyt pitkään tammitynnyrissä, värjäytyy tynnyrin vaikutuksesta tummemmaksi. Jos viini on ollut kosketuksissa hapen kanssa, sen väri muuttuu ruskeammaksi. Tiettyjä viinityylejä valmistetaan siten, että hapettuminen on tahallista ja suotavaa, kuten vaikka sherryn tapauksessa. Mutta jos lasissasi ei ole sherryä ja viinin väri on selkeästi ruskea, on kyseessä hapen vaikutuksesta pilaantunut viini.
Iän myötä valko- ja punaviinien värisävyt lähenevät toisiaan: punaviini menettää pigmenttiään ja liudentuu haaleamman tiilenpunaiseksi, valkoviini puolestaan syvenee kullankeltaisesta kellanruskean suuntaan.
Kolmas viinin väriin vaikuttava seikka on sen ikä. Usein nuoren punaviinin väri on sinertävään taittuva punainen. Kun punaviini pullotetaan, ei se jähmety staattiseen tilaan vaan viinissä tapahtuu jatkuvaa kehittymistä, kemiallisia reaktioita. Punaviinin tanniinit reagoivat antosyaniin (rypäleen kuoresta peräisin oleva väriaine) ja muodostavat polymeerisia pigmenttejä, jotka taittuvat sävyltään tiilenpunaiseen. Mitä enemmän polymeerejä kehittyy, sitä lämpimämmän ruskeanpunaiseksi viini muuttuu väriltään. Joissakin viineissä tämä reaktio tapahtuu nopeammin, jo parissa vuodessa, joissakin vasta pitkän ajan kuluttua. Valkoviinissä ei yleensä ole merkittävää määrää tanniineja, mutta korkin läpi pieninä määrinä tunkeutuva happi aiheuttaa kuitenkin kemiallisia reaktioita viinin fenolien kanssa. Ajan myötä se aiheuttaa värimuutoksia; valkoviinin sävy syvenee tumman kullankeltaiseksi tai jopa meripihkan väriseksi.
Suurin osa myynnissä olevasta viinistä on kuitenkin nuorta, jolloin viinin väri ei kerro niinkään sen iästä vaan enemmän rypälelajikkeesta. Sävyeroja on helpompi hahmottaa, jos viinejä voi vertailla keskenään. Kun seuraavan kerran menet ystäviesi kanssa lasilliselle, niin tilatkaa eri valko- tai punaviinejä ja vertailkaa lasienne sisältöä keskenään. Hämärässä baarissa tämä voi olla haastavaa, mutta laita lasin alle valkoinen paperipala ja tarkastele lasin sisältöä lampun alla. Kallista lasia ja katsele, miten väri liudentuu reunoja kohti. Millainen sävy viinin reunoissa on? Entä kuinka syvä on viinin värisävy eli kuinka paljon pigmenttiä siinä on (hailakka, keskisyvä vai syvä)? Kun lasissa on vain maisteluannos viiniä, voi intensiteetin arvioida sen perusteella pystytkö lukemaan vaivatta tekstiä viinin läpi. Jos viinin sävy on syvä, se ei onnistu. Tämä kikka ei toimi silloin, jos viiniä on lasissa paljon. Silloin voit katsella, miten paljon pigmenttiä riittää viinin reunoille asti, kun lasia kallistaa. Onko väri syvä aivan reunoja myöten vai onko ulommainen läpinäkyvä rinkula leveä?
Valkoviinit
oljenkeltainen:
Hailakka, lähes väritön tai vihertävään taittava sävy kertoo viinistä, joka on usein kevyt, hapokas ja raikas (esim. Vinho Verde, Pinot Grigio, Riesling, Sauvignon Blanc).
kullankeltainen:
Keskisyvä tai syvä kullankeltainen saattaa viestiä siitä, että viini on kypsynyt tammessa (esim. uuden maailman Chardonnay. Kyseessä voi myös olla rypälelajike, joka tuottaa täyteläisiä, vähemmän hapokkaita ja korkeampialkoholisia valkoviinejä (esim. Gewürztraminer, Viognier). Tämänsävyinen viini tuntuu yleensä suussa raskaammalta, öljyiseltä tai kermaiselta. Joissakin tapauksissa kullankeltainen sävy kielii myös siitä, että viini on valmistettu erityisen sokeripitoisista rypäleistä (esim. makea Riesling)
Punaviinit
rubiininpunainen:
Hailakan rubiininpunaisessa viinissä on vähän tanniineja ja luvassa on todennäköisesti marjaisaa ja hapokasta viiniä (esim. Pinot Noir). Mitä syvempi viinin sävy on, sitä enemmän siinä yleensä on tanniineja ja viini on voimakkaampi ja täyteläisempi (esim. Rioja, Chianti, Bordeaux). Selkeän punainen vivahde viittaa kohtalaiseen tai korkeaan hapokkuuteen.
violetti/sinipunainen
Sininen sävy viinissä viittaa korkeampaan pH-arvoon eli alhaisempaan hapokkuuteen. Voimakkaan sävyiset viinit, joissa on sinertävä reunus, ovat usein peräisin lämpimästä ilmastosta. Viinissä on paljon tanniineja, mutta mahdollisesti kypsiä sellaisia, mikä ei jätä kiristävän kuivaa vaikutelmaa suuhun ja alhainen tai keskiverto hapokkuus (esim. Malbec, Shiraz). Tällaiset viinit ovat usein helposti lähestyttäviä. Jos hapokkuutta on liian vähän, saattaa viini tuntua hillomaiselta.
tiilenpunainen
Äsken sanoin, että rusehtavanpunainen sävy viinissä viittaa siihen, että viini on ikääntynyt. Joskus harvoin kuitenkin saattaa olla kyseessä rypäleelle tyypillinen sävy jo alun perin. Nebbiolo on tästä hyvä esimerkki, joten kohdatessasi hailakan tiilenpunaisen Barolon se saattaa olla juuri myyntiin lanseerattu eikä lainkaan vanha viini.
Visuaalista apua viinin värisävyjen hahmottamiseen kaipaavalle suosittelen Wine Follyn sävykarttaa.
