Lontoo kutsuu

viinikupla
January 15, 2017

Moni tuttavani on naureskellut, kun olen kertonut lähteväni viinikurssille Lontooseen: “Heh heh, Englantihan on perinteikäs viinimaa”. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Englanti ei ole maineikas viinituottajamaa (vaikkakin kovaa kyytiä nousemassa sellaiseksi!), on Lontoo silti yksi Euroopan viinimekoista. Ensinnäkin englantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan olleet innokkaita viininjuojia ja sitä myötä vaikuttamassa monen tunnetun viinityylin muokkaantumiseen. Venäjän ohella Englanti on alusta asti ollut tärkeä markkina samppanjalle. Ja toisin kuin makeasta pitävät venäläiset, englantilaiset halusivat samppanjan kuivempana. Myös portviiniä on rahdattu nimenomaan Englantiin.

Lontoo on myös koko läntisen Euroopan suurin kaupunki. Viiniharrastus on innokasta ja rahaa liikkuu paljon. Ei siis ihme, että kaupunki on pullollaan mahtavia viinibaareja. Lontoolaisten ravintoloiden viinilistat hakevat vertaistaan – löytyy erikoisuuksia vaativaankin makuun. Ja nimenomaan Lontoossa on Wine and Spirits Education Trustin (WSET) JA Master of Wine -instituutin päämajat. Edellinen organisoi viinikoulutusta alkeiskursseilta diplomitasolle asti. Jälkimmäinen jatkaa siitä, mihin WSET päättyy, tarjoten korkeinta mahdollista koulutusta viinin saralla.

WSET-kursseja järjestetään kaikkialla maailmassa, mutta niitä koordinoidaan Lontoosta käsin. Ja sinne minäkin nyt suuntaan, lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Maanantaista perjantaihin istun aamusta iltaan WSET 3-tason intensiivikurssilla ja lauantaina yritän päästä tentistä läpi. Pitäkää peukkuja!

Laukkuun on pakattu kurssimateriaali (jonka olen huolellisena tyttönä opiskellut läpi ennen kurssin alkua), tuliaispullo ystävälle, jonka luona majoitun sekä sylkykuppi. Sellainen nimittäin pitää olla jokaisella omasta takaa. Minähän en yleensä lasiin sylje, mutta ensi viikolla viinejä maistellaan sellaista tahtia, että ne on pakko sylkeä pois maistamisen jälkeen. Muuten opiskelusta ei tulisi mitään…

Päivitän tunnelmia viikon aikana Facebookissa ja Instagramissa. Käykäähän tykkäämässä tileistäni, niin voitte seurata missä menen!

Viinivuoteni 2016

viinikupla
December 28, 2016

Vuosi 2016 vetelee viimeisiään, joten on aika heittäytyä nostalgiseksi. Kuluneen vuoden aikana maailma ympärillä on muuttunut taas asteen verran hullummaksi. Omassa elämässä ei tapahtunut mitään näkyviä muutoksia, mutta tämän vuoden aikana minusta on tullut täysiverinen viininiilo. Pikkusormen olin antanut jo kauan sitten, mutta nyt meni koko käsi. Alkuvuodesta aloitin ulkosuomalaisteemaisen blogin, mutta jo kolme kuukautta myöhemmin päätin, että oikeasti haluan kirjoittaa paljon enemmän viineistä – ja niin tämä blogi sai alkunsa. Samalla aloin opiskella viinitietoutta. Keväällä suoritin WSET 2-tason sertifikaatin ja parhaillaan opiskelen kolmostason kurssimateriaalia. Itse asiassa parin viikon päästä lennän viikoksi Lontooseen suorittamaan Advanced-tason kurssia. Ennustan jo, että siitä tulee yksi ensi vuoden kohokohdista.

Olen matkustanut yllättävänkin paljon vuoden 2016 aikana, tai tarkalleen ottaen sen ensimmäisellä puoliskolla. Olen käynyt Romaniassa, Portugalissa, Englannissa, kahdesti Italiassa sekä Suomessa. Kaikkiin matkoihin on jollakin tavalla liittynyt viini, ainakin paikallisten viinibaarien testaaminen jos ei muuta. Mutta kenties paras reissuista oli pikapyrähdys Venetoon. Pariin päivään mahtui kolme viinitilavierailua, monta mahtavaa ateriaa ja lukemattomia testattuja viinejä. Vastaavanlaisia lyhyitä reissuja voisin hyvin harkita seuraavallekin vuodelle, kun lentomatkat eri puolille Eurooppaa ovat lyhyet.

Kun harrastus on vielä näin alkutaipaleella kuin minulla, tulee vastaan koko ajan paljon uutta. Kuluneen vuoden aikana itselleni uusista tuttavuuksista olen ollut vaikuttunein Alto Adigen Pinot Biancoista, englantilaisesta kuohuviinistä, romanialaisista Pinor Noireista ja laatu-Riojasta. Kirjaan viiniarvosteluja itselleni muistiin Vivinoon vähän laiskahkosti, yleensä silloin jos jokin viini on erityisen hyvä tai erityinen pettymys. Lunttasin sieltä, mistä viineistä olen pitänyt eniten vuoden 2016 aikana. Listalta löytyi muun muassa Eric Lichtlén Goldert Grand Cru Riesling 2012 Alsacesta (tätä täytyy ostaa laatikollinen seuraavilta viinimessuilta), Quinta do Mouro Estremoz 2006 Alentejosta, Golanin Cabernet Sauvignon 2013 Israelista, Artadin Viñas de Gain 2013 Riojasta, Le Marognolen I Corsi El Nane Rosso Verona 2010 Venetosta (Amaronen tapaan valmistettu), Il Palazzonen Brunello di Montalcino 2009&2010 Toskanasta ja Abrilin Enselberg Reserve Pinot Noir 2012 Badenista. Mieleenpainuvia samppanjoita on tullut vastaan yllättävän vähän, varsinkin siihen nähden, että rakastan samppanjaa. Ehkä se kertoo siitä, että samppanjoihin olen paneutunut enemmän jo aiempina vuosina. Äskettäin korkkaamani Pol Roger Brut 2002 oli hieno, mutta enemmän kiksejä saan siitä, jos löydän hyvän hinta-laatusuhteen samppanjan.

Saksalaisista viineistä olen oppinut ehdottomasti eniten, panostinhan niihin kokonaisen kuukauden. Löysin vihdoin huikean hienoja Spätburgundereita, mutta valitettavasti floppejakin on tullut vastaan turhan usein. Laadukkaammat Rieslingit ovat jääneet pahasti taka-alalle, kun olen innokkaana tutustunut muihin lajikkeisiin. Ehkä ensi vuonna tsemppaan tällä saralla. Emme suunnittele matkoja minnekään Suomea kauemmas, mutta kotimaanmatkailuun (=Saksaan) aiomme tulevana vuonna panostaa. Nyt tiedän jo monta saksalaista viinitilaa, joiden tuotantoon haluan tutustua perusteellisemmin.

Viinivuosi 2016, olit minulle hyvä.

 

6 joululahjaideaa viiniharrastajalle

viinikupla
December 12, 2016

Ostin itse itselleni lahjoja Mainzista. Olivat mieleisiä.

Voisi ajatella, että viininystävälle on helppo keksiä lahja: sen kuin vain ostaa jotain viiniä. Mutta jos ei tunne lahjan saajan makumieltymyksiä, niin lahja ei välttämättä olekaan nappiostos. Turvallisemmilla vesillä liikutaan, jos lahjaksi hankitaan jotain muuta viiniaiheista. Vaikkapa jotain näistä.

  1. Laadukas viinipullonavaaja. Kunnollisia korkkiruuveja tuskin voi viininystävällä olla liikaa. Yksi on kuitenkin aina kateissa. Eikä näitä tule niin helposti itse osteltua. Terveisin nimimerkki “kihnutan viinipullot auki vanhalla ja kämäisellä korkkiruuvilla”.
  2. Välineistöä puhdistukseen: dekantterin puhdistusharja tai puhdistuskuulat, karahviteline dekantterin kuivaamiseen tai mikrokuituliinoja viinilasien kuivaamiseen. Itse dekantterien tai viinilasien hankkiminen on jo riskibisnestä, sillä niihin liittyy enemmän esteettisiä mieltymyksiä eikä ole kiva, jos kaappiin kertyy kirjava valikoima erilaisia laseja.
  3. Viinin aromisetti (esim. Nez du vin). Isoin setti vaatii aika paljon pätäkkää, onneksi myös pienempiä on tarjolla.
  4. Viiniaiheista kirjallisuutta. Aloittelijalle sopii vaikka Wine Folly, omistautuneempi harrastaja arvostaa sellaisia perustiiliskiviä kuin Oxford Companion to Wine, World Atlas of Wine tai Wine Bible. Vaiko jotain kevyempää lukemista? Miten olisi Dann Dunnin American Wino? Se on viihdyttävä ja inhorealistinen matkakertomus viinissä ja masennuksen rypevän toimittajan seikkailuista halki Amerikan viinialueiden. Kirja ei varsinaisesti ole ominta genreäni, mutta hymähtelin silti joissakin kohdissa ääneen. Ei tosikoille tai viinisnobeille.
  5. Lahjakortti ohjattuun tastingiin. Mieluiten tietysti sellainen, joka ei ole sidottu yhteen tiettyyn päivämäärään.
  6. Matkusteleva viinin ystävä arvostaa taatusti viinipullojen kuljetuspehmusteita, esimerkiksi tällaista tai tällaista. Todellisella pro-viinimatkaajalla on tietysti tarkoitukseen aivan oma matkalaukku.

Jatka listaa: mitä itse toivoisit saavasi joululahjaksi?

Viininörtin pieniä ilonaiheita

viinikupla
November 29, 2016

…Kun Jancis Robinson uudelleentwiittaa twiittini. Kukaan ystävistäni ei edes tiedä, kuka on Jancis Robinson, joten en voinut hehkuttaa asiaa kenellekään.

…Kun katukyltit johdattavat hyvän viinin ääreen.

…Kun lounastaa ravintolassa, jossa on poikkeuksellisen kiinnostava lista laseittain tarjolla olevista viineistä.

…Kun bongaa viinikaupasta rieslingin Australian Clare Valleysta. Ei niin, että se olisi parempaa tavaraa kuin paikalliset viinit, mutta jos yrittää opiskella aussiviinejä, on niiden maistaminenkin hyödyllistä. Saksassa on tarjolla varsin suppea valikoima uuden maan viinejä.

…Kun seuraavalla viikolla on saamassa kylään hyviä ystäviä ja vieläpä sellaisia, joiden kanssa jakaa viini-innostuksen. Erinomainen syy hankkia kaappiin parasta, mitä tämä maa tarjoaa. Samppanjaa unohtamatta.

…Kun lempisamppanjaa saa tarjouksesta kolme pulloa kahden hinnalla.

 

Mikä on sopiva viinin hinta?

viinikupla
October 30, 2016

Viinilehtien juttuja luettuani olen tullut siihen tulokseen, että edullinen viini (“budget wine”) on erittäin suhteellinen käsite. Amerikkalaisissa julkaisuissa hehkutetaan usein edulliseksi alle 20 dollarin (noin 18 euroa) viinejä. Olisiko suomalaisen kuluttajan mielestä 18 euron hintainen viinipullo edullinen? Saati sitten saksalaisen?

Andre Clouet samppanja

Samppanja, jossa hinta-laatusuhde on todella kohdillaan. Kolmekymppiä on silti monille no-go.

Suomessa arkiviinin hinnan kipuraja tuntuu hilautuneen ylöspäin. Aiemmin kymppi oli se maaginen raja, jota ei mielellään ylitetty, mutta kympin hintakatto on alkanut nyt murtua. Siitä todistavat Alkon tilastot, joiden valossa kylläkin 9-10 euroa on myydyin hintaryhmä viineissä, mutta eniten viime vuodesta on kasvanut 11-12 euron hintaisten viinien myynti. Edullisempi kiinnostaa silti, minkä huomaa siitäkin, että Hesarin arvio alle kympin punaviineistä roikkuu luetuimpien juttujen joukossa. Sivumennen sanoen on sen vaan erikoista, että yhden sanomalehden yksi viiniarvio voi aiheuttaa sen, että kyseinen viini myydään päivissä loppuun koko maasta. Näin tapahtuu aina, kun Hesarissa annetaan viisi tähteä jollekin edullisehkolle viinille.

Saksassa suuren yleisön hintakipuraja on paljon alhaisempi. Ruokakauppojen viinit ovat enimmäkseen alle viiden euron hintaisia, joukossa on muutama satunnainen kympin viini. Niinpä vastaavasti varsinaisissa viinikaupoissa tarjonta alkaa siitä maagisesta viidestä eurosta ylöspäin. Mutta suurin osa saksalaisista ostaa viininsä ruokakaupoista, siis niiden alle vitosen viinien joukosta. Miehelläni on huone kimppakämpässä työpaikkakunnallaan ja joka kerta hänen kämppiksensä (hyvinpalkatut viisikymppiset miehet) jaksavat kauhistella sitä, että mieheni ostaa heille illaksi 7-8 euron hintaista viiniä. He eivät voisi kuvitellakaan maksavansa viinipullosta niin paljon. Toinen kämppiksistä on muuten kotoisin Württembergistä ja ostaa itse aina vain württembergiläisiä viinejä ja niihinhän ei kukaan muu halua edes koskea (TJEU: Trollinger).

Il Palazzone

Brunellot ovat törkeän kalliita. Todennäköisesti en olisi poiminut näitä kaupan hyllyltä, mutta kun pääsin maistamaan näitä tilalla, niin kukkaroa oli pakko venyttää edes yhden pullon verran molempia vuosikertoja.

Näkemys siitä, mikä viini on edullista, taitaa korreloida suoraan sen kanssa, kuinka kiinnostunut viineistä on. Jos on päässyt hyvien viinien makuun, niin alin hintakategoria ei meinaa tarjota riittävää laatua. Jos sen sijaan on tyytyväinen siihen tiettyyn neljän euron punkkuun, niin miksi haluaisi heittää ylimääräistä kymppiä viiniin, joka ei välttämättä kuitenkaan miellytä sen enempää? Itse en ole koskaan maistanut alle viiden euron hintaista viiniä, josta olisin pitänyt (hinta Saksassa kaupasta ostettuna siis, joissakin maissa suoraan tilalta voi toki saada hyviä arkiviinejä tuolla hinnalla). Hintaryhmässä 6-10 euroa tulee välillä vastaan helmiä ja on aina ilahduttavaa, jos alle kympillä löytää uuden suosikin. Silti huomaan itsekin useimmiten ostavani niitä 11-13 euron viinejä – jotka Suomessa maksaisivat  ainakin vitosen enemmän. Jos tuottaja tai alue on erityisen kiinnostava, niin maksan mielelläni enemmänkin, mutta en ehkä avaa näitä viinejä aivan yhtä helposti kuin edullisempia. Mitä kalliimpi viini, sen suuremmat odotukset siihen kohdistuu. Siksi kynnys sijoittaa paria-kolmeakymppiä enempää yhteen viinipulloon on korkea. Vaikka viini itsessään olisi hyvä, niin hinta-laatusuhde ei välttämättä tunnu olevan kohdillaan.