Liian kallis harrastus?

viinikupla
May 3, 2016

Takavuosina tunnustin ensimmäistä kertaa ääneen olevani aika innostunut samppanjoista, mitä eräs professorini piikikkäästi kommentoi: “melko erikoinen valinta jatko-opiskelijalta”. Totta on, että en erityisesti rypenyt rahassa ja samppanjaahan ei saa pikkurahalla. Ostin sitä lähinnä ulkomaanreissuilta ja tax freestä. Kalliimpia merkkejä testailin tastingeissa. Viinibaareissa tarkistan aina, olisiko tarjolla jotakin erikoisempaa samppanjaa laseittain. Raaskin ostaa prestige-samppanjaa lasillisen, mutta koko pullon kanssa tulee henkinen kynnys vastaan. En ole vielä koskaan maksanut yhdestäkään viinipullosta lähellekään sataa euroa.

Viiniharrastus on kokenut 2000-luvulla suuren muodonmuutoksen. Aiemmin viiniharrastaja toi mieleen setämiesten sikarintuoksuiset kerhot, joissa kilpailtiin knoppitiedoilla. En väitä, että tämä mielikuva vastaa todellisuutta, joten älä pahastu jos olet setämies ja kuulut viiniklubiin. Viineistä puhuminen oli joka tapauksessa hyvin pienen piirin juttu. Mutta nykyään lista Suomessa toimivista viiniseuroista paljastaa, että ainakin pääkaupunkiseudulla ne ovat kovassa suosiossa opiskelijoiden keskuudessa. Tähtikokkibuumi on vaihtunut sommelierien fanittamiseen. He ovat nuoria ja dynaamisia. Viinivinkkejä jaellaan kaikissa naistenlehdissä. Satuinpa hiljattain lukemaan eräästä naistenlehdestä artikkelin, jossa toimittaja oli osallistunut viininmaisteluiltaan siksi, että hän koki sen kuuluvan yleissivistykseen. Kaikki muut kuulema jo harrastavat viinejä. Onko todellakin näin? Samankaltaisia havaintoja on tehty muuallakin maailmassa. Viiniharrastuksesta on haihtunut pois elitismin tuoksu ja siitä on tullut suuren yleisön puheenaihe. Samaa jatkumoa on tämä minunkin viiniblogini, jota rohkenen kirjoittaa olemattomalla auktoriteetilla, pelkästä kirjoittamisen ilosta ja rakkaudesta viiniin.

Viiniharrastus on siis tietyssä mielessä tasa-arvoistunut. Samalla huippuviineistä on tullut entistä tavoittamattomampia. Kiinan kasvanut kysyntä on nostanut Bordeaux’n ja Burgundin viinien hinnat pilviin ja tavallisen harrastajan ulottumattomiin. Myös samppanjan hinta on noussut sitä mukaa kun sen kulutus on yleistynyt. Hyllyssäni on vino pino viinilehtiä viime vuosikymmenen alkupuolelta, mistä Suomen silloisen hintatason voi helposti tarkistaa. Nousevat hinnat takaavat sen, että luksus pysyy aina luksuksena, johon kaikilla ei ole varaa.

Väitän kuitenkin, että viinejä voi harrastaa pienelläkin budjetilla. Ei kaikkien ole pakko panostaa keräilyyn ja arvoviinikokoelman kartuttamiseen, vaan pulloja voi nauttia sitä mukaa kun niitä hankkii. Keräillä voi myös loistavan hinta-laatusuhteen viinejä alueilta, joissa kova kysyntä ei ole vielä johtanut hintojen karkaamiseen käsistä. Tapahtumissa voi maistella uusia viinejä pientä maksua vastaan ja tietoutta voi kartuttaa ilmaiseksikin. Toisaalta viiniharrastus voi viedä mukanaan niin, että se alkaa tuntua jo kukkarossakin. Ainakin täällä Viinikuplassa on arkiviinien hintakatto hiljalleen hivuttautunut ylöspäin. Samppanjapullon avaaminen ei vaadi mitään erityistä syytä ja muutenkaan niitä yksittäisiä kalliimpia hankintoja ei tule säästeltyä epämääräisen “sopivan juhlavan tilanteen” varalle. Suoritan viinikursseja ja haaveilen viinikaapin hankkimisesta. Ja lomamatkat, ne tietysti suuntautuvat (pakollisia Suomen-visiittejä lukuunottamatta) aina viinialueille. Mutta harrastus on tietysti aina oma valinta, johon on valmis panostamaan myös taloudellisesti.

Viinitastingiin osallistuminen kannattaa

viinikupla
April 25, 2016

2016-01-22 19.18.29

Miksi muka kannattaa?

Jos viineistä haluaa oppia lisää, on syytä hakeutua järjestettyihin tastingeihin. Systemaattista maistelutekniikkaa oppii vain ohjauksen avulla ja usean viinin maisteleminen rinnakkain auttaa paljon viinien erojen havaitsemisessa. Maistelutaitoja ei kehitetä siksi, että päästäisiin brassailemaan viinitermeillä, vaan että osaisi selittää itselleen, miksi pitää jostakin viinistä ja miksi ei. Kun on oppinut kiinnittämään huomiota viinin eri ominaisuuksiin, on helpompi myös löytää uusia mieleisiä viinejä.

 

Miten sellaiseen pääsee mukaan?

1) Kavereiden kesken
Jos ystäväpiiristä löytyy useampiakin viineistä kiinnostuneita, kannattaa pistää pystyyn oma maisteluporukka. Ystävien kesken ei ainakaan tarvitse jännittää omaa osaamattomuttaan. Kun vetovastuu kiertää henkilöltä toiselle, on omalla vuorolla pakko paneutua viinien taustoihin paremmin. Muistelen vieläkin kaiholla entisen työpaikkani viinikerhoa, jossa kartoitimme eri viinialueita. Itse järjestettyyn tastingiin löytyy ohjeita netistä, vaikkapa nyt jo valitettavasti hiljenneestä Viinillä-blogista (osat 1 ja 2) tai täältä.

2) Liity viiniseuraan tai tsekkaa viinibaarien tapahtumatarjonta
Erilaisia maistelutilaisuuksia löytyy pilvin pimein niin seurojen, ravintoloiden tai yksityisyrittäjien järjestämänä kuin tapahtumien yhteydessä. Helsingissä vielä asuessani kuuluin klubiin, joka järjesti ilmaisia maistelutilaisuuksia nopeimmille ilmoittautuneille. Muistan myös osallistuneeni Mikä viini! -tapahtuman yhteydessä ohjattuun kuohuviinitastingiin. Nyt olen vähän pudonnut kartalta sen suhteen, mitkä tahot Helsingissä pyörittävät säännöllisiä maistelutilaisuuksia, mutta Viini-lehti näyttää listaavan viiniseuroja paikkakunnittain.

Hampuriin muutettuani kesti pitkään, että ryhdyin etsimään viiniseuroja, sillä aluksi kielikynnys jännitti. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni. Ensiksi ilmoittauduin kaupunginosani viinibaarin suuret punaviinit -tastingiin. Se oli hintava, mutta osallistumismaksulle sai myös vastinetta yhdeksän laatupunkun muodossa. Illan mittaan yhtä viineistä tarjottiin meille peräkkäin kahteen kertaan emmekä olleet tunnistaa sitä samaksi, sillä ensimmäinen satsi oli juuri avattu ja toista puolestaan dekantoitu yön yli. Dekantoinnin vaikutus viiniin oli hätkähdyttävä. Samaa voi toki kokeilla kotonakin.

 

Kokeile myös sokkona maistamista

Hiljattain löysin ilokseni expateille suunnatun englanninkielisen viininmaisteluseuran, joka järjestää kohtuuhintaisia tastingeja kerran kuukaudessa. Olen ehtinyt niistä vasta yhteen, kokeilimme silloin alkuviinejä. Mutta viime viikonloppuna osallistuin saman seuran kautta tulleesta kutsusta myös toiseen tastingiin, joka pidettiin yksityiskodissa. Kutsun takana oli paikallinen viiniharrastaja, joka kertoi järjestäneensä säännöllisesti maisteluiltoja ystäväpiirissään viimeisen 15 vuoden ajan. Nyt hän kaipasi uusia kasvoja ja kutsui siksi kotiinsa tämän viiniklubin jäseniä. Ja niin kahdeksan toisilleen vierasta viininystävää saapui tuntemattoman isännän kotiin. Lähtöasetelma oli erikoinen, mutta ilta oli sekä hauska että opettavainen. Tämä oli elämäni ensimmäinen sokkotasting. Maistelimme kuutta punaviiniä tarkalleen ottaen puolisokkona, eli tiesimme mitkä maat ja rypäleet olivat kyseessä, mutta emme viinien järjestystä. Veikkasin oikein vain kaksi viiniä kuudesta. Se oli hyvä muistutus siitä, että vaikka tiedän teoriapuolesta jo jonkin verran, niin maistelijana olen aivan noviisi. Mutta maistamaan oppii vain maistelemalla, joten lisäsin jo kalenteriin tulevia päivämääriä.

Suosittelen sokkotastingia myös niille, jotka eivät tiedä viineistä paljoakaan. Aika helposti mielikuvat jostakin viinimaasta tai viinityylistä perustuvat hataralle kokemuspohjalle. Sokkona maistellessa ennakkoluulot eivät pääse vaikuttamaan viinin arviointiin. Lopuksi voi olla suurikin yllätys, että suosikiksi saattoi nousta viini, jota olisi vieroksunut pullon tai alkuperämaan perusteella.

Millaisia ahaa-elämyksiä olet itse kokenut tastingeissa?

Viiniharrastukseni lyhyt historia

viinikupla
April 18, 2016

2015-04-10 19.42.54-1

Hiljattain mainion Blanc de blancs -blogin Anna kirjoitti siitä, miksi on innostunut viineistä ja kehotti muitakin samaan. Näin blogin alkutaipaleella onkin hyvä hetki kertoilla, miten tähän on tultu.

Lapsuudenkodissani ei koskaan juotu viiniä tai mitään muitakaan alkoholijuomia. Niinpä ensikosketukseni viiniin ei todellakaan tapahtunut laatuyksilöiden parissa vaan Alkon halvimpien ja karseimpien juomien kautta: helmeilevää omenaviiniä, Lippistä eli Liebfraumilchiä ja mitä näitä nyt on. Veikkaan, että monelle teistä tulee pelkästä sanastakin epämiellyttäviä makumuistoja mieleen. Näistä kokemuksista johtuen ajattelin pitkään, että en pidä valkoviineistä.

Opiskeluaikana innostuin ruoanlaitosta ja ystäväpiiriini kuului ihmisiä, jotka olivat myös kulinariaan päin kallellaan. Opiskelijabudjetilla ei ollut varaa syödä hyvissä ravintoloissa, mutta jossain vaiheessa meillä oli kokkauskerho: kokoonnuimme toistemme luona ja laitoimme yhdessä useamman ruokalajin illallisia. Ehkä niihin aikoihin aloin kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mitä viiniä joimme ruoan kanssa. Alkon valikoimasta alkoi jo löytyä muutamia lempiviinejä, mutta uusien viinien kokeileminen oli aina hakuammuntaa.

Hurahdus samppanjaan taisi tapahtua myös joskus myöhäisinä opiskeluvuosina. Se alkoi varmaankin lahjaksi saaduista samppanjapulloista. Häämatka kuusi vuotta sitten oli road trip Euroopassa. Päätimme miehen kanssa matkailla erityisesti yhteisessä suosikkimaassamme Ranskassa ja sen viinialueilla. Kahden viikon reissuun mahtui Alsace, Champagne ja Burgundy. Pohjatietomme ennen matkaa oli suurin piirtein sitä luokkaa, että Alsacessa tehdään valkoviinejä ja Burgundissa punaviinejä. Reissun aikana viinitietoutemme karttui huimasti ja viinien maisteleminen autenttisessa ympäristössä kehitti käsitystä eri viinityyleistä ja omista preferensseistä.

viinikellari Burgundy

Tuo matka oli sen verran käänteentekevä, että sen jälkeen ilmoittauduin pariin viiniklubiin, ryhdyin osallistumaan maisteluiltoihin, käymään viinimessuilla ja perustin jopa viinikerhon työpaikalleni. Päätimme yhdessä teeman ja kukin oli vuorollaan vastuussa maisteluilloista, valitsi viinit ja esitteli ne. Kukaan meistä ei ollut varsinainen viiniasiantuntija, mutta opettelimme yhdessä ja meillä oli hauskaa, mikä on tietysti tärkeintä.

Saksaan muutettuani löysin pian samanhenkistä suomalaisseuraa, joiden kanssa olemme viettäneet samppanjailtoja. Mutta kaikki ne muut viiniaktiviteetit, joita Helsingissä oli, jäivät tauolle. Vasta viime aikoina olen aktivoitunut uudelleen, liittynyt paikalliseen expat-viiniklubiin ja ottanut selvää viinikursseista. Toissaviikolla kävin Lontoossa suorittamassa WSET 2-tason tentin.

Mikä viineissä sitten kiehtoo? Kulinaristin vastaus on tietysti makuelämykset. Helmeilevä omenaviini on yhtä kaukana vuosikertasamppanjasta kuin eineslihapullat Michelin-tason ravintolan annoksesta. Ja näiden väliinkin mahtuu laaja kirjo erilaisia makuja, joille löytyy omat tilanteensa ja omat faninsa. Ruoan ja viinin ei tarvitse yltää Michelin-tasolle ollakseen hyvää ja innostavaa. Akateemisesti orientoituneena ihmisenä taidan myös nauttia haasteista, jonka viinien maailmaan perehtyminen tarjoaa. Mitä enemmän viineistä oppii, sitä paremmin tajuaa, miten paljon opittavaa vielä riittää. Viinit tarjoavat aina jotain uutta. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä viinialueelta, ei vielä tiedä mitään siitä makumaailman moneudesta, mitä kyseinen viinialue pitää sisällään. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä tuottajalta, ei vielä tiedä miten erilaisia viinejä saman talon sisällä voidaan tehdä. Edes saman tuottajan sama viini ei maistu samalta vuodesta toiseen. Viini ei ole staattinen, vaan elävä yksilö. Se on erilaista joka vaiheessa rypälemehusta vasta käyneeseen, pullotettuun ja pullossa ikääntyneesen. Jokainen viini on yksilö ja näitä uusia yksilöitä riittää kohdattavaksi elämän loppuun saakka.