Mikä on sopiva viinin hinta?

Viinilehtien juttuja luettuani olen tullut siihen tulokseen, että edullinen viini (“budget wine”) on erittäin suhteellinen käsite. Amerikkalaisissa julkaisuissa hehkutetaan usein edulliseksi alle 20 dollarin (noin 18 euroa) viinejä. Olisiko suomalaisen kuluttajan mielestä 18 euron hintainen viinipullo edullinen? Saati sitten saksalaisen?

Samppanja, jossa hinta-laatusuhde on todella kohdillaan. Kolmekymppiä on silti monille no-go.

Suomessa arkiviinin hinnan kipuraja tuntuu hilautuneen ylöspäin. Aiemmin kymppi oli se maaginen raja, jota ei mielellään ylitetty, mutta kympin hintakatto on alkanut nyt murtua. Siitä todistavat Alkon tilastot, joiden valossa kylläkin 9-10 euroa on myydyin hintaryhmä viineissä, mutta eniten viime vuodesta on kasvanut 11-12 euron hintaisten viinien myynti. Edullisempi kiinnostaa silti, minkä huomaa siitäkin, että Hesarin arvio alle kympin punaviineistä roikkuu luetuimpien juttujen joukossa. Sivumennen sanoen on sen vaan erikoista, että yhden sanomalehden yksi viiniarvio voi aiheuttaa sen, että kyseinen viini myydään päivissä loppuun koko maasta. Näin tapahtuu aina, kun Hesarissa annetaan viisi tähteä jollekin edullisehkolle viinille.

Saksassa suuren yleisön hintakipuraja on paljon alhaisempi. Ruokakauppojen viinit ovat enimmäkseen alle viiden euron hintaisia, joukossa on muutama satunnainen kympin viini. Niinpä vastaavasti varsinaisissa viinikaupoissa tarjonta alkaa siitä maagisesta viidestä eurosta ylöspäin. Mutta suurin osa saksalaisista ostaa viininsä ruokakaupoista, siis niiden alle vitosen viinien joukosta. Miehelläni on huone kimppakämpässä työpaikkakunnallaan ja joka kerta hänen kämppiksensä (hyvinpalkatut viisikymppiset miehet) jaksavat kauhistella sitä, että mieheni ostaa heille illaksi 7-8 euron hintaista viiniä. He eivät voisi kuvitellakaan maksavansa viinipullosta niin paljon. Toinen kämppiksistä on muuten kotoisin Württembergistä ja ostaa itse aina vain württembergiläisiä viinejä ja niihinhän ei kukaan muu halua edes koskea (TJEU: Trollinger).

Brunellot ovat törkeän kalliita. Todennäköisesti en olisi poiminut näitä kaupan hyllyltä, mutta kun pääsin maistamaan näitä tilalla, niin kukkaroa oli pakko venyttää edes yhden pullon verran molempia vuosikertoja.

Näkemys siitä, mikä viini on edullista, taitaa korreloida suoraan sen kanssa, kuinka kiinnostunut viineistä on. Jos on päässyt hyvien viinien makuun, niin alin hintakategoria ei meinaa tarjota riittävää laatua. Jos sen sijaan on tyytyväinen siihen tiettyyn neljän euron punkkuun, niin miksi haluaisi heittää ylimääräistä kymppiä viiniin, joka ei välttämättä kuitenkaan miellytä sen enempää? Itse en ole koskaan maistanut alle viiden euron hintaista viiniä, josta olisin pitänyt (hinta Saksassa kaupasta ostettuna siis, joissakin maissa suoraan tilalta voi toki saada hyviä arkiviinejä tuolla hinnalla). Hintaryhmässä 6-10 euroa tulee välillä vastaan helmiä ja on aina ilahduttavaa, jos alle kympillä löytää uuden suosikin. Silti huomaan itsekin useimmiten ostavani niitä 11-13 euron viinejä – jotka Suomessa maksaisivat  ainakin vitosen enemmän. Jos tuottaja tai alue on erityisen kiinnostava, niin maksan mielelläni enemmänkin, mutta en ehkä avaa näitä viinejä aivan yhtä helposti kuin edullisempia. Mitä kalliimpi viini, sen suuremmat odotukset siihen kohdistuu. Siksi kynnys sijoittaa paria-kolmeakymppiä enempää yhteen viinipulloon on korkea. Vaikka viini itsessään olisi hyvä, niin hinta-laatusuhde ei välttämättä tunnu olevan kohdillaan.