Onko viini vegaanista?

viinikupla
August 16, 2016

Tarjoilija, viinissäni on kalaliimaa!

Helposti voisi luulla, että viini on puhtaasti kasvikunnan tuote, onhan se valmistettu rypäleistä. Mutta matkalla rypälemehusta kuluttajan kurkkuunsa kumoamaan valmiiseen viiniin tapahtuu vielä paljon.

Ennen pullotusta viini saattaa olla sameaa ja se on tarpeen suodattaa. Isommat sattumat voidaan siivilöidä mekaanisesti, mutta monet valmistajat käyttävät erilaisia eläinperäisiä saostusaineita. Tällaisia on vaikkapa kalaliima, gelatiini tai muna- tai maitoalbumiini (ei sentään enää häränveri, kuten ennen vanhaan). Esimerkiksi munanvalkuainen laskeutuessaan viinitynnyrin pohjalle kerää mukaansa hienonhienoja partikkeleita, jotka muutoin aiheuttaisivat viinin samentumisen. Sakka ja kirkastukseen käytetyt aineet jäävät tynnyrin pohjalle. Kirkastusprosessista jää kuitenkin viiniin jäämiä käytetystä aineesta, joka saattaa herkimmillä allergikoilla aiheuttaa oireita. On olemassa myös ei-eläinperäisiä kirkasteita, kuten saviperäinen bentoniitti. Mutta jotenkin viinin suodattaminen savella ei sekään kuulosta hirmuisen houkuttelevalta.

Viinipullon etiketeissä ei vieläkään lue koko listaa pullon sisältämistä raaka-aineista. Siksi vegaanista viiniä etsivän täytyy tehdä hieman taustatyötä. Esimerkiksi Iso-Britanniassa muutamat isot marketit käyttävät vegaanisymbolia viinipulloissa, joiden valmistukseen ei ole käyetty mitään eläinperäistä. Tällainen on kuitenkin vielä melko harvinaista. Alkon sivuilla tuotteita voi hakea tiettyjen sertifikaattien perusteella: luomu, biodynaaminen, eettinen (onko nämä nyt Reilun kaupan viinejä?) tai kosher. Vegaanisille tuotteille ei ole omaa hakukenttää eikä toisaalta viineille ole myöskään mitään yhtenäistä vegaanisertifikaattia.

On hyvä pitää mielessä, että luomusertifikaatti ei tarkoita viinin vegaanisuutta. Eikä edes biodynaamisuus. Jälkimmäisessä itse viininvalmistus saattaa olla vegaanisina pidettävin menetelmin tehty, mutta rypäleiden kasvatusvaiheessa pelloille on levitetty jauhettua lehmänsarvea ynnä muuta mielenkiintoista. Valmiissa viinissä ei tällöin ole mitään eläinperäistä, joten maito- tai muna-allergikoille biodynaaminen viini sopii, mutta eettisistä syistä tarkka vegaani todennäköisesti heristää sormeaan.

Kaikki valmistajat eivät suodata viinejään. Jos pullossa lukee ‘unfined’ ja ‘unfiltered’, ei sen valmistuksessa ole käytetty eläinperäisiä kirkasteita. Varma nakki ovat myös ns. alkuviinit eli natural wines, joiden valmistusfilosofia perustuu siihen, että ihmiskäden osuus pyritään minimoimaan ja annetaan luonnon hoitaa homma omalla painollaan. Alkuviinit saattavatkin tästä syystä olla muita viinejä sameampia (eivät aina). Ne ovat joka tapauksessa niin heviä kamaa, että eivät puhuttele suurta osaa kuluttajista. Monet kaupallisemmat valmistajat ovatkin löytäneet uuden markkinaraon. Toskanassa vierailin tilalla, jonka tuotteiden joukossa oli myös kaksi vegaaniseksi mainostettua viiniä. Sana ‘vegan’ oli painettu suurella etikettiin. Minua jäi kummastuttamaan se, että valmistavatko he todella parinkymmenen viinin skaalastaan kahta viiniä eri tavalla kuin muita. Miksi ei saman tien kaikkia?

Vegaanisen viinin todennäköisyys kasvaa myös sitä mukaa, kun kukkaronnyöriä löystyttää. Mitä laadukkaampi viini on ja mitä pitempään sitä on kypsytetty, sitä mahdollisempaa on, että viini on suodattunut hiljalleen omia aikojaan sen levätessä ja kypsyessä tynnyrissä. Ja mitä laadukkaampi viini, sitä varovaisempi sen valmistaja on sörkkimään silmäteräänsä lisäaineilla, jotka saattavat vaikuttaa myös viinin herkkään makumaailmaan.

Viinitorstai: Israel

viinikupla
August 11, 2016


Viinitorstain aihevalinnat ovat joskus itsellenikin arvoituksia viimeiseen asti. Olin ajatellut kirjoittaa jotain Portugalista, mutta silmäiltyäni keittiön arkiviinilokerikkoa osui silmiini israelilainen mysteeripullo. Mistä meille on ilmaantunut israelilaista punkkua? Kuulema joku kotonamme majoittuneista silloin kun itse olin Suomen-lomalla, oli tuonut pullon tuliaisiksi. Tänään tuntui olevan juuri oikea hetki sen avaamiseen, sillä sää on muistuttanut koko viikon enemmän lokakuuta kuin parhainta kesää. Ei ole kuulkaa aina Keski-Euroopassa Suomea paremmat säät, ei.

Israelissa on tehty viiniä vuosituhansia – aina siihen asti, kunnes islamilaiset hallitsijat valloittivat maan 600-luvulla ja tuhosivat viiniköynnökset. Viininvalmistus alkoi uudestaan 1800-luvun lopulla, kun sionismin innoittamat juutalaiset alkoivat massoittain muuttaa nykyisen Israelin alueelle. Ranskalainen Baron de Rotschild oli tuolloin hyväntekijän ominaisuudessa tekemässä viininvalmistuksesta oleellisen osan maataloutta. Suurimmat viinitilat Rishon le Zion, Zichron Ya’acov ja Carmim perustettiin noihin aikoihin. Israelissa on nykyään puolet enemmän viljelypinta-alaa kun Libanonissa ja myös vienti on merkittävämpää, tuottaahan Israel kosher-viinejä maailman juutalaisväestölle.

Kasvojenkohotus makeista pöytäviineistä laatuviinien tuottajaksi ajoittuu 80-90-luvuille, jolloin viinitarhoja perustettiin korkeammille ja viileämmille seuduille, etenkin Golanin kukkuloille kalifornialaisten viininvalmistajien avustuksella. Viinitilojen määrä on sen jälkeen kasvanut eksponentiaalisesti yhden käden sormilla laskettavista kolmeen sataan. Maassa ei ole omia kotoperäisiä lajikkeita, vaan pääasiallisesti viljellään kansainvälisesti tunnettuja Cabernet Sauvignonia, Merlota, Chardonnayta sekä Sauvignon Blancia. Suuressa osassa maata paahtava aurinko ja kuivuus tuottavat haasteita ja tekevät helposti viineistä liian hilloisia ja vähähappoisia. Kuuma ilmasto huokuu yleensä vastaan israelilaisista viineistä jo ensinuuhkaisulla.


Olen maistanut aiemminkin israelilaisia punaviinejä. Sekä Alkon valikoimaa että tuliaisviinejä. Mikään niistä ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, vaan olen aina ollut enemmän kallellani naapurimaa Libanonin viiniköynnösten antimiin. Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla, kun korkkasin Chateau Golanin Cabernet Sauvignonin 2013. En ollut vielä tsekannut näitä taustatietoja: Chateau Golan on perustettu vuonna 1999. Volyymeissa ja tunnettuudessa se jää lähellä sijaitsevan Golan Heights Wineryn jälkeen, mutta sen viinejä pidetään Israelin parhaimmistoon kuuluvina ja tila on myös taloudellisti tuottavimpien joukkoon lukeutuva. Viinintekijä Uri Hetz on opiskellut Oregonissa ja työskennellyt Kaliforniassa ja ilmoittaa arvostavansa eurooppalaisia viininvalmistusperinteitä. Tämä tila ei muuten valmista kosher-viiniä. Tilalla viljellään yhteensä kolmeatoista Ranskasta tuttua rypälelajiketta sekä kuriositeettina portugalilaista Touriga Nacionalia. Linkittäisin tähän talon nettisivut, mutta niitä ei ole olemassa englanniksi eikä hepreankielinen info erityisemmin lämmitä.

Tämän viinin väri on todella tumma, läpinäkymätön. Lasista nenää kohti leijui syvä, kypsän herukkainen, luumuinen ja mausteinen tuoksu, jossa alkoholi (14,5%) tuntui aluksi voimakkaasti. Muhkea viini täytti suun ja jatkoi tyylikkäästi samalla aromimaailmalla yhdistettyinä napakkaan tanniinisuuteen. Mikä positiivinen yllätys! Jouduin nielemään ennakkoluuloni ja toteamaan, että Israelista todellakin voi tulla laadukasta punaviiniä.

Eettiseltä kannalta harmittavinta on se, että tämä viini valmistetaan kiistellyllä valloitetulla alueella. Israel miehitti Syyriaan kuuluvan Golanin kuuden päivän sodassa 1967. Tunnusteluja alueen palauttamisesta Syyrialle on käyty aika ajoin, mutta sitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Kansainvälinen yhteisö pitää alueen israelilaista siirtokuntaa laittomana. Onko siis oikein tukea taloudellisesti Golanin siirtokuntaa? Vai tuleeko olla tyytyväinen siitä, että viininvalmistus, tämä perinteinen maanviljelyksen muoto, on israelilaisten avustuksella juurrutettu uudestaan ja vieläpä varsin menestyksekkäästi?

Fattoria di Fugnano

viinikupla
August 8, 2016

Fattoria di Fugnano

Kuukauden takaisella Toskanan-matkalla ehdin tehdä yhteensä kolme viinitilavierailua. Etukäteen olin varannut ainoastaan yhden visiitin Montalcinoon. Toki kävin tarkastamassa myös majapaikkamme Agriturismo Torre Palaggetton antimet, joihin en niin kovasti ihastunut. Mutta päätin käydä katsastamassa kulmillamme San Gimignanossa vielä yhden viinitilan, jota Esther Il Palazzonen tilalla oli minulle kehunut. Italialaisille viinitiloille ei yleensä kävellä kuin tupaan noin vain, vaan vierailut pitäisi sopia etukäteen. Otin kuitenkin riskin ja hurautin muutaman minuutin matkan Fattoria di Fugnanoon. Hurauttaa oli ehkä turhan vahva verbi, sillä viimeisen kilometrin aikana meinasi loppua usko kesken. Jyryytin ykkösellä alati kapenevaa päällystämätöntä tietä, joka kaiken kukkuraksi kiemurteli jyrkkää rinnettä ylös. Onneksi kukaan ei tullut vastaan.

Perille päästyäni tupsahdin maistelutilaan, jossa yksi ryhmä oli juuri lopettelemassa maistelua. Tastingia ohjannut Fanny Nuccio ei hätkähtänyt yllättävää paikalle ilmaantumistani vaan minut istutettiin pöydän päähän ja eteeni kannettiin toskanalaisia herkkuja ja talon viinejä yksi toisensa jälkeen. Kun edellinen seurue poistui, jäimme kahdestaan keskustelemaan viineistä ja Fannyn taustoista. Fattoria di Fugnanon omistaja Laura dell’Aira on Fannyn lapsuudenystävä. Sisiliasta kotoisin oleva Laura peri setänsä toskalanaiset tilukset vuonna 1997. Fanny puolestaan päätyi Milanoon, jossa työskenteli valaistussuunnittelijana, kunnes hän eräänä päivänä teki täydellisen suunnanmuutoksen ja muutti asumaan ja työskentelemään ystävänsä viinitilalle. Toskanaan päätyneiden sisilialaisten joukosta löytyy sentään paikallinen viinintekijä.

Tätä nykyä tiluksiin kuuluu 24 hehtaaria viiniköynnöksiä, 10 hehtaaria oliiveja, sata hehtaaria metsää ja vielä muita viljeltäviä lajikkeita. Tätä kaikkea hoidetaan kahdeksan hengen laajennetun perheen voimin. Työt eivät siis heti lopu kesken. Tilalla on myös majoitustoimintaa agriturismo-hengessä.

Fattoria di Fugnanon viinirepertuaariin kuuluu tietenkin paikallisesta kuuluisuudesta Vernaccia di San Gimignanosta valmistettuja valkoviinejä, yksi Chianti Colli Senesi ja IGT-luokituksen punaviinejä. Talon Vernaccia di San Gimignano DOCG oli kenties mielenkiintoisin kokeilemistani Vernaccia-viineistä, joskaan rypäle ei edelleenkään lukeudu suosikkeihini. Bombe Toscano Bianco on myös 100-prosenttinen Vernaccia, jota on kypsytetty tammessa 24 kuukautta. Omaan makuuni Bombe oli todellakin tammipommi. Talon Chianti oli miellyttävä, mutta suurimman vaikutuksen tekivät IGT-viinit Donna Gina ja Legàmi.

Donna Gina on sataprosenttinen Sangiovese. Hitaan käymisen ja pitkä maserointiajan jälkeen viini kypsyy 12 kuukautta tammessa. Maistoin ensin vuosikertaa 2012, mutta herkullinen, tyylikäs ja kirsikkainen viini loisti parhaimmillaan vuodelta 2010. Mutta vasta Legàmi oli viedä jalat alta. Olisin voinut nuuhkia sitä loputtomiin. Tämä supertoskanalainen on sekoitus Cabernet Sauvignonia (40%), Merlota (40%) ja Sangiovesea (20%). Se saa maseroitua 25 päivää ja kypsyy sitten puolitoista vuotta ranskalaisessa tammessa ja lopulta vielä kahdeksan kuukautta pullossa.

Fattoria di Fugnanon viineillä ei ole Suomessa maahantuojaa, mikä on todella sääli. Fanny kyllä kertoi, että yksityishenkilöt tilaavat heiltä viinejä Suomeen, mutta postituskulut ovat valitettavan korkeat. Sen sijaan tilan viinit ovat päässeet Systembolagetin kynnyksen yli, mikä on heille tietenkin erittäin merkittävä asiakas. Systembolaget näyttää myyvän Donna Ginaa lähes samalla hinnalla kuin mitä sitä saa ostettua suoraan tilalta. Lippulaivaviiniään he eivät sen sijaan saa myydä Systembolagetissa siitä syystä, että etiketin sadan vuoden takaisessa valokuvassa näkyy lapsia (kuvassa oikeanpuoleisin viini). Mitä tuohon nyt sanoisi muuta kuin että ruotsalaisten menetys.

Viinitorstai: Grenache Blanc


Kokeilen mielelläni itselleni uusia rypälelajikkeita. Ja niitähän riittää, kun viiniharrastus on vasta alkutaipaleella. Lähiviinikaupallani on tapana pommittaa minua mainoksilla tuplasti, sähköpostin lisäksi myös paperikirjeenä (jotenkin kovin saksalaista…). Tuoreimmasta mainoskirjeestä bongasin, että myyntiin on juuri tullut Grenache Blancia. Valkoinen Grenache, häh? Sitä piti käydä noutamassa pullo.

Punainen Grenache on tullut tutuksi eteläisen Ranskan sekä Espanjan viineistä. Ranskassa se on useimmiten sekoitettu muiden rypäleiden joukkoon, kun taas Espanjasta löytyy paljon myös pelkkiä Grenache-punkkuja samoin kuin siitä tehtyä roséviiniä. Punainen Grenache on hyvin marjainen (mansikkaa!), hedelmäinen ja mausteinen, vähätanniininen ja -happoinen, mikä saa viinin tuntumaan pehmeältä. Alkoholipitoisuus voi nousta varsin korkeaksi. Sekoitteisiin Grenache tuo pehmeyttä ja hedelmäisyyttä tasapainottamaan vaikkapa Syrahin tymäkkyyttä.

Grenache Blanc on punaisen Grenachen valkoinen versio. Valkoisen rypäleen profiili on kuin kopio punaisesta: erittäin hedelmäinen, vähähappoinen ja alkoholipitoisuus usein korkea. Rypäle on kotoisin pohjois-Espanjasta (jossa sen nimi on Garnacha Blanca). Ranskassa se on viidenneksi viljellyin valkoinen rypäle, yleisimmillään Roussillonissa. Grenache Blanc on muuten yksi rypäleistä, joita käytetään valkoiseen Châteauneuf-du-Pape -viiniin, aivan kuten sen punaista versiota vastaavaan punaviiniin. Ranskassa on tyypillisempää sekoittaa Grenache Blancia muiden rypäleiden joukkoon kuin valmistaa yhden lajikkeen viiniä. Jälkimmäinen on kuitenkin nousussa, Ranskan lisäksi myös Kaliforniassa.

Ostamani viini oli osuuskunta Vignoble Foncalieun Gourmandises-sarjan lajikeviini. Tämä jättiosuuskunta koostuu yli tuhannesta viljelijästä Languedoc-Roussillonin, la Cascognen sekä Rhônen alueelta. Viinin laatuluokitus on ranskalaisen järjestelmän alin porras, vin de France, jolloin rypäleet ovat voineet tulla mistä vaan maan rajojen alueelta (tässä tapauksessa siis miltä tahansa osuuskunnan kolmella viinialueella toimivilta tuottajilta). Nyt ei siis tosiaan puhuta mistään terroir-viinistä, vaan geneerisestä yleisviinistä. Eipä hintakaan kyllä päätä huimannut; 5,95 euroa oli helppo upottaa pelkästään kokeiluun.

Lasista tulvi vastaan lämpimän ilmanalan kypsiä hedelmiä: päärynää, persikkaa, melonia, jopa banaania. Tämä viini on niin pehmeä, että ei taatusti töki tottumattomallekaan viininjuojalle. Toisaalta se on varsin mitäänsanomaton. Mutta sopii ehdottomasti seurusteluviiniksi jos vaikkapa tulossa on vieraita, joiden makumieltymyksiä ei tunne. Tuskin ostan tätä kyseistä viiniä enää toiste, mutta kokeilen kyllä mielelläni laadukkaampia versioita Grenache Blancista, jos niitä kävelee vastaan. Tämä rypäle kun kuulema ilmentää herkästi kasvuolosuhteitaan.

Pienen budjetin samppanjamatka

viinikupla
July 31, 2016

Matkasin ensimmäisen kerran Champagneen häämatkallani kuusi vuotta sitten. Viivyimme pari päivää Epernayssa ja ihastuin kaupunkiin niin, että palasin sinne takaisin jo samana syksynä parin ystäväni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut varaa satsata reissuun suuria summia, mutta vakuutin heille, että samppanjaloma Epernayssa onnistuu pienemmälläkin budjetilla. Se piti paikkaansa. Tässä Viinikuplan täsmävinkit Epernayhin aloitteleville samppanjanystäville!

2015-08-23 19.56.36-1

Samppanjan asemaa juomien aatelina on vaikea horjuttaa. Se on luksusta, joka käy kaupaksi maailman taloustilanteen heilahteluista huolimatta. Myös suomalaiset ovat päässeet samppanjan makuun: viime vuosikymmenellä kulutus kaksinkertaistui. Kysynnän kasvaessa hinnatkin ovat hilautuneet ylöspäin, mutta kipuraja ei näytä vielä tulleen vastaan. Korkea hinta pitää yllä samppanjan luksusimagoa. Suurella osalla kuluttajista on varaa satsata aitoon samppanjaan juhlahetkinä, mutta harvan talous sallii sitä arkijuomaksi.

Suomalaiset säästelevät samppanjaansa vain suuriin juhlahetkiin, kun taas ranskalaiset poksauttelevat kuohujuomaa huomattavasti herkemmin. Suurin osa samppanjasta kulutetaankin sen kotimaassa ja paikallisten markettien sisäänheittotarjoukset pitävät hinnat alhaalla. Samppanjan suhteen ranskalaiset ovat kovin hinta-laatutietoisia eivätkä suostu maksamaan ylimääräistä pelkästä brändistä. Monet käyvät ostamassa laatikollisen suoraan suosikkituottajaltaan. Valinnanvaraa riittää: Champagne on maantieteellisesti varsin rajattu alue, mutta samppanjan tuottajia sinne mahtuu tuhansia. Vähemmän tunnettujen merkkien perussamppanjoita ei erota markkinoita hallitsevien jättien vastaavista tuotteista niinkään laatu kuin hinta. Pullollisen mainiota vuosikerratonta vakiosamppanjaa saa ostettua jopa alle kahdellakymmenellä eurolla.

DSCN0749

Kuohujuoman ystävälle Champagne on ohittamaton matkakohde. Lento Pariisiin on lyhyt pyrähdys ja vuokra-autolla lentokentältä ajaa provinssin sydämeen puolessatoista tunnissa. Auton sijaan Champagnen alueelle voi myös matkustaa Pariisista junalla noin tunnissa. Reims katedraaleineen on seudun tunnetuin matkakohde, mutta Champagnen epävirallinen pääkaupunki on 25 000 asukkaan Epernay, joka elää samppanjasta ja samppanjalle. Pittoreski kaupunki on pinnan alta kuin emmentaljuusto: sen kalkkikiviseen maaperään on louhittu sata kilometriä tunneleita, joissa samppanjaa hiljalleen kypsytetään lämpötilan ja ilmankosteuden pysytellessä ihanteellisena ja tasaisena vuoden ympäri. Yksistään Moët & Chandonin näyttävän rakennuksen alla piilee 38 kilometriä kellareita, käytäviä toisensa perään ja niissä loputtomissa siisteissä pinoissa yhteensä sata miljoonaa pulloa samppanjaa.

DSCN0771

Yksi matkan kohokohtia on eittämättä kierros jonkin samppanjatalon kellarissa. Epernayssa suurimmat ja nimekkäimmät merkit sijaitsevat Avenue de Champagnen varrella ja niiden suureellisesta ulkoasusta on helppo päätellä, miten paljon rahaa samppanjabisneksessä liikkuu. Jotkut taloista järjestävät maksullisia opastettuja kierroksia, jotka huipentuvat maistelutuokioon. Moët & Chandonin (20 Avenue de Champagne) 23 euron hintainen kierros kestää noin tunnin ja sisältää yhden lasillisen kuohuvaa. Käynnin aikana tutustutaan samppanjan valmistuksen eri vaiheisiin ja ihmetellään pölyisten pullorivistöjen salakielimerkintöjä, joita osaavat tulkita ainoastaan viinien sekoittamisesta vastaavat kellarimestarit. Tuotannon ja liikevaihdon luvut saavat pään pyörryksiin.

2015-08-25 14.47.55

Autolla liikkeellä olevan turistin kannattaa laajentaa samppanja-alueeseen tutustumista myös kaupungin ulkopuolelle. Välimatkat ovat lyhyitä, kylät sijaitsevat muutaman kilometrin välein toisistaan. Turisti-infosta (www.ot-epernay.fr) saa listan seudun samppanjatiloista ja niiden vierailuajoista. Pientuottajista kiinnostuneiden on hyvä pitää mielessään, että läheskään kaikilla pienillä tiloilla ei ole resursseja ottaa vastaan vierailijoita tai vierailu järjestyy vain etukäteen yhteyttä ottamalla. Pientuottajilla ei usein ole myöskään isojen samppanjatalojen kaltaisia organisoituja kellarikierroksia, mutta tuotteiden maistelu on usein mahdollista joko pientä maksua vastaan tai ilmaiseksi. Ilmaisten maistiaisten vastineeksi on kohteliasta ostaa mukaan jokin talon tuotteista. On myös syytä muistaa, että vaikka kaupungeissa turisti selviää englannin kielellä, niin maaseudulla liikkuessa edes muutaman ranskankielisen sanan hallinta helpottaa asiointia kummasti.

DSCN0814

Autoton voi valita myös helpomman tavan maistella eri tuottajien samppanjoita tilaamalla maistelumenun asiaan vihkiytyneessä baarissa. C Comme Champagne (8 rue Gambetta) on tähän tarkoitukseen loistava kohde Epernayssa. Kuuden samppanjan maistelumenun jälkeen kokemattomampikin tunnistaa eri samppanjatyylien eroja. Kaiken lisäksi suosikkinsa voi ostaa suoraan mukaan, sillä baarin yhteydessä on myös tunnelmallinen kellarikauppa, jossa on laaja valikoima lähiseudun pientuottajien edullisia samppanjoita. Jokaista kaupassa myytävää samppanjaa saa myös valmiiksi viilennettynä, jos sattuu kaipaamaan juotavaa hotellihuoneeseensakin. Aikaa saa kulumaan myös pikkukaupungin muissakin samppanjamyymälöissä. Cave Salvatori (11 rue Flodoard) on pieni putiikki, jossa hinnoittelu on kohdallaan, listalla on paljon vuosikertasamppanjoita ja jonka 80-vuotias omistajarouva on toiminut alalla viimeiset 50 vuotta (EDIT: kommenteissa kävi ilmi, että Madame Salvatori menehtyi alkuvuodesta).

2015-08-24 13.09.43

Ranskassa kun ollaan, ruoka on välillä varastaa pääroolin samppanjalta. Pienen nälän vaivatessa askel ohjautuu kuin itsestään lähimpään leipomoon. Rapeakuoristen patonkien, croissanttien ja suussa sulavien, eleganttien leivoksien taito on kiistatta ranskalaisten hyppysissä. Täyttävämpää, edullista perusruokaa saa pitkin päivää bistroista, mutta varsinaiset ravintolat ovat avoinna vain muutaman tunnin lounas- ja illallisaikaan, useimmiten klo 12-14 ja 19-21. Etenkin maaseudulla turisti joutuu joko sopeutumaan ranskalaiseen päivärytmiin tai vaeltelemaan tyhjin vatsoin. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Usean ruokalajin illallinen on mahdollista pienemmälläkin budjetilla eikä laadusta tarvitse tinkiä. Cave à Champagnessa (16 rue Gambetta) on tarjolla kolme eri kolmen ruokalajin menua hintahaitarilla 19-38 euroa. Gratinoidut osterit, ankanrinta ja crème brulée saavat arjen unohtumaan. Bistrot 7 (13 rue des Berceaux) tarjoaa yhtä huolella valmistettuja annoksia kuin seinän takana toimiva saman omistajan yhdellä Michelin-tähdellä palkittu ravintola, mutta huomattavasti edullisemmin hinnoiteltuna ja ronskimmalla otteella tarjoiltuna. Etenkin viikonloppuisin pöytävarauksen tekeminen paikkaan kuin paikkaan on ehdottoman suositeltavaa, sillä pikkukaupungin harvat ravintolat täyttyvät ääriään myöten. Ruokajuomaa ei koko matkan aikana tarvitse vaihtaa muuhun, sillä samppanjaa saa laseittain lähestulkoon kaikkialta, ja sopiihan se muutenkin kaikkien ruokien kylkeen.

Turistikohteeksi Epernayssa on yllättävän vähän hotelleja, jotka olisi listattu hakukoneisiin. Edullista majapaikkaa etsivän kannattaa tutkailla matkaopaskirjojen suosituksia ja varautua siihen, että yhden tähden hotelli todella tarjoaa vaatimattomat puitteet. Toisaalta hintatasokaan ei päätä huimaa, kahden hengen huoneiden hinnat alkavat noin 40 eurosta. Pientä, siistiä ja viihtyisää hotellia etsivälle suositeltava kohde on Hôtel De La Cloche (3,5 Place Mendès France), jonka sijainti aivan kaupungin sydämessä on ihanteellinen.

DSCN0825

Jo yhden viikonlopun aikana moni menettää sydämensä Champagnelle ja samppanjalle. Takaisin on tultava uudestaan, sillä vielä on monta pikkukylää näkemättä ja monta samppanjaa maistelematta. Eikä matkalaukkuunkaan mahdu kerralla montaa pulloa kotiin tuomisiksi.