Olosuhteet tekevät viinin

viinikupla
July 25, 2016


Onko sinulle koskaan käynyt niin, että rakastut lomamatkalla paikalliseen viiniin ja rahtaat tuota jumalaista juomaa kotiin vain todetaksesi, että talvipimeällä kotikeittiössä korkattu viini ei ollutkaan kummoista? Viinin nauttiminen on kokonaisvaltainen elämys, johon vaikuttaa seura, ympäristö, oma mieliala ja se, mitä lautasella on. Joskus paikallinen ruoka säestää alueen viiniä niin onnistuneesti, että viini nousee ihan eri tasolle kuin minkä se saavuttaisi yksinään. Joskus ystävien kesken on niin viihtyisää, että keskinkertainen viini maistuu mainiommalta kuin yksinään arviointimielessä maistettuna.

Käsi ylös myös, jos olet säilönyt lahjaksi saamaasi arvokkaampaa pulloa sopivaa tilaisuutta odottaen. Jonain päivänä se tulee avattua suurin odotuksin, mutta harvoin lahjaviini kuitenkaan on niin mahtavaa kuin sen toivoi olevan. Olen yrittänyt vakuutella omille ystävilleni, että samppanjapulloja (jotka yleensä ovat vuosikerratonta kamaa) ei kannata säilöä keittiön kaapissa vuosikausia. Muuten voi käydä niin, että kuplajuoma on pilalla sitten kun vuosien päästä tuntuu olevan riittävän hyvä syy sen avaamiseen. Toisaalta sitä parasta pulloa ei ehkä kuitenkaan kannata avata jatkojen jatkoilla aamuyöllä. Voipi olla, että makuelämys menee hukkaan. 

Eräs rakas ystäväni on jo vuosien ajan ollut samppanjakumppanini. Aloimme käydä yhdessä viinimessuilla ja viitisen vuotta sitten reissasimme yhdessä Champagneen. Nyt kun me molemmat asumme ulkomailla, tapaamme noin kerran vuodessa jomman kumman luona ja jääkaapissa on aina odottamassa huolella valittua samppanjaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin satuimme olemaan samaan aikaan käymässä Suomessa ja vietimme vuorokauden saman katon alla. Täytyy sanoa, että meillä on ollut glamoröösimpiäkin samppanjatuokioita vuosien varrella vaikkapa Epernayssa tai Hangon rantakallioilla kuin nyt. Minä kiskoin kuplivaa kolmevuotiaan tyttäreni iltakiukuttelun lomassa. Ystäväni oli juuri saanut kohotettua lasin huulilleen, kun hänen puolivuotias jälkikasvunsa vaistosi, että äiti yrittää pitää hauskaa ilman häntä. Ostamani samppanja oli kuulema onneksi hyvää myös lämmenneenä ja väljähtäneenä. Ja seuranamme oli sentään Myyrä-pehmolelu. 

Pullon henki -blogissa kirjoitettiin hiljattain samasta ilmiöstä, siis miten haastavaa on nautiskella viineistä pikkulapsivaiheessa. Tässä elämäntilanteessa jaksan panostaa ruoanlaittoon paljon vähemmän kuin joskus aiemmin. Vain harvoin meillä paritetaan viiniä ja ruokaa etukäteen suunnitellusti. Usein vain tulee avattua ensimmäinen käteen osuva pullo, joka nyt suunnilleen sopii värinsä ja intensiteettinsä puolesta illan ruokaan. Tai sitten viiniä kaadetaan lasiin vasta sen jälkeen kun lapsi on nukahtanut. Jos hermot on kiristetty äärimmilleen, on viinistä vaikea nauttia. Lohtuviini ei maistu sen paremmalle kuin vaikka lohtusuklaakaan. Mutta viiniharrastus rentouttaa silti. Kun uppoudun lukemaan viinijuttuja ja kirjoittamaan, nollautuu päivän turhautumissaldo. Hetken päästä jaksaa jo innostua lasinsakin sisällöstä. 

Viinitorstai: Vinho verde goes rosé

viinikupla
July 21, 2016

terras do minho vinho verde rose

Vinho Verde, kirjaimellisesti ‘vihreä viini’, on monille tuttu kesäviini. Erityisesti tämä Casal Garcian pullo tulee vastaan vähän joka maassa, tosin hieman eri hinnalla Portugalissa tai vaikka Saksassa kuin rakkaassa Suomenmaassa. Se on hyvä tyyppiesimerkki vinho verdestä: raikas, pirskahteleva, hapokas, vähäalkoholinen ja aromimaailmaltaan vihreänsävyinen.

Vinho Verde on sekä Portugalin pohjoisin DOP-viinialue että tämän alueen sisällä valmistettava viinityyppi. Täällä samoin kuin rajan takana Espanjan puoleisessa Galiciassa Atlantin tuulet tekevät ilmastosta viileämmän ja sateisemman kuin muualla maassa, minkä huomaa alueen valkoviinien raikkaudesta. Vinho verde -nimellä myytävä viini on usein sekoite eri rypälelajikkeista (tyypillisesti Loureiro, Trajadura, Pedernã) ja se on tarkoitettu nuorena juotavaksi. Kun matkustin ensimmäistä kertaa Portugaliin, yllätyin siitä, että siellä maistamani vinho verdet eivät olleet pirskahtelevia. Muissa maissa ostamani pullot ovat nimittäin aina olleet aavistuksen kuplivia. Ilmeisesti vinho verde voi olla sekä että, vailla mitään logiikkaa. Takavuosina kuplat syntyivät luonnollisesti pullossa tapahtuvan malolaktisen käymisen seurauksena, mutta nykyään viinit suodatetaan ennen pullottamista, mikä estää toisen käymisen. Jotkut tuottajat pitävät kiinni vinho verden kuplivasta tyylistä yksinkertaisesti ruiskuttamalla hiilihappoja valmiiseen viiniin. Ulkomaille myytäviin viineihin saatetaan myös lisätä makeutta.

Vinho verden alueella valmistetaan myös moniulotteisempia, laadukkaita ja ikääntymistäkin kestäviä viinejä Alvarinho-rypäleestä, erityisesti Monçãon kaupungin alueella. Etiketissä lukee tällöin rypäleen nimi ja näissä viineissä on enemmän mineraalisuutta ja korkeampi alkoholiprosentti kuin peruskategorian vinho verdeissä – ja hintakin on moninkertainen.

Tähän asti vastaani on tullut vain valkoviinejä Vinho verdestä, mutta nähdessäni lähiviinikaupassani alueen roséviinin oli sitä aivan pakko maistaa. Terras do Minhon Vinho Verde Rosén 2015 sähäkänpinkki väri on kaukana Provencen roséviinien hienostuneesta haaleasta sipulinkuoren sävystä. Puolikuiva viini oli juuri niin mansikkainen, pirskahteleva, raikas ja kevyt kuin toivoinkin. Jäännössokeria oli hurjat 15g/l, mutta hapot tasapainottivat makeutta mukavasti. Tämän parempaa hellepäivään sopivaa roséta ei ole hetkeen tullut vastaan ja kun hintakin oli alle viisi euroa, olisi tätä pitänyt hamstrata vielä kun ehti. Nyt se on nimittäin loppuunmyyty. Se yksi pullo meni parempiin suihin niin vikkelään, etten ehtinyt ottaa kuvaakaan.

Il Palazzone

viinikupla
July 17, 2016

Il Palazzone vineyard

In English: When there’s time for just one winery visit in Montalcino, I highly recommend Il Palazzone. This small estate, owned by a New Yorker, produces top Brunellos and a stunning non-vintage table wine (Rosso del Palazzone), which is basically a baby-Brunello. Book a visit in advance.

Miltä tuntuisi muuttaa Toskanan auringon alle, työskentelemään viinien parissa? Il Palazzonen tilalla rakkaus Montalcinon viineihin on koonnut yhteen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tilan on omistanut vuodesta 2000 lähtien newyorkilainen pankkiiri Richard Parsons. Tilanhoitaja on englantilainen Laura Gray ja vierailupäivänämme tilaa esitteli meille saksalainen Esther Mercedes Jürgens, joka muuten on asunut pitkään Hampurissa. Juuri nykyisessä kotikaupungissani hän rakastui viineihin, ryhtyi työskentelemään viinikaupassa, suoritti sittemmin WSET Diploman ja on nyt viimeiset vuodet asunut Italiassa. Estherillä on äärimmäisen hyvä viinintuntemus, saimme perusteellisen ja meille räätälöidyn opastuksen täydellisellä englannilla. Oman yrityksensä Vino Vistas kautta Esther järjestää kierroksia muillekin tiloille sekä viinikursseja.

Il Palazzonessa vierailemisesta täytyy sopia etukäteen. Ei pelkästään sen takia, että paikalla on joku, joka on valmistautunut kierrättämään vieraita tilalla, vaan myös siksi, että ilman tulo-ohjeita perille ei löydä. Gps ei toimi kaikkialla maaseudulla, sen avulla pääsee vain melkein perille. Viimeiset sadat metrit ajellaan kapeita, päällystämättömiä teitä, jotka haarautuvat vähän väliä. Mutta perille löytänyttä odottaa upeat näköalat Montalcinon rinteessä puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevalta viinitilalta.

Il Palazzone Montalcino

Il Palazzone on pieni tila. Viljelyalaa on kuusi hehtaaria ja vuosituotanto vaihtelee kymmenentuhannen pullon molemmin puolin. Tila valmistaa Brunello di Montalcinoa vain hyvinä vuosina, parhaina niistä myös pitempään kypsytettävää Riservaa. Brunello sekoitetaan tilan kolmen eri tarhan tuottamista rypäleistä ja eri tarhojen viinien osuus vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Eri vuosien ylijäämäviineistä valmistetaan Rosso del Palazzonea. Se ei siis ole Rosso di Montalcino DOC vaan talon oma sekoite eri vuosikerroista, tyyliltään lähellä Brunelloa. Lisäksi myös täällä niin kuin kaikilla vierailemillani toskanalaisilla viinitiloilla tehdään oliiviöljyä, jota maistatetaan viinien jälkeen. Tilan viinit ovat käytännössä luomutuotantoa, vaikka he eivät olekaan hankkineet luomusertifikaattia. Sertifikaatti kuulema edellyttää niin paljon paperityötä, että sitä varten pitäisi palkata sihteeri.

Käsin poimitut rypäleet käyvät isossa tammitynnyrissä, jonka jälkeen viini saa maseroituu kuorien kanssa pitkään. Punaviinit eivät useinkaan käy tammitynnyreissä, mutta Il Palazzonessa ratkaisua perustellaan sillä, että rypäleistä, kannoista ja tammesta peräisin olevat tanniinit muodostuvat harmonisemmaksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen seuraa vielä malolaktinen käyminen. Tämän jälkeen viini siirretään kypsymään suuriin tynnyreihin. Tynnyrikypsytys kestää noin 3,5 vuotta, tosin aika vaihtelee vuosikerrasta toiseen.

Brunello di Montalcino

Kierroksen jälkeen oli aika istua alas maistamaan talon viinejä. Olin saanut etukäteen listan eri maistelupaketeista ja niiden hinnoista. Vastasin, että koska olen autolla, jakaisimme vain yhden maistelupaketin, mutta kokeilisin kyllä mieluusti kaikkia talon viinejä. Niinpä eteemme katettiin Rosso del Palazzone, Brunello di Montalcino 2009 & 2010, Brunello di Montalcino Riserva 2010 ja vielä bonuksena Brunello vuosikertaa 2002. Viinit olivat kautta linjan loistavia. Omaksi suosikikseni nousi Brunello 2010, mies taas piti enemmän vuosikerrasta 2009. Nämä kaksi viiniä olivat väriä myöten varsin erilaisia. Ostimme mukaamme molempia sekä pari pulloa myös Jancis Robinsonin hurmannutta Rosso del Palazzonea. Lopuksi sain vielä Estherin vinkin San Gimignanossa sijaitsevaa majapaikkaamme lähellä olevasta viinitilasta, jonne suunnistin heti seuraavana päivänä. Tuosta tilasta lisää myöhemmin.

 

 

Viinitorstai: Sveitsin valkoinen ykkösrypäle Chasselas

viinikupla
July 14, 2016

2016-07-12 21.11.45

Sveitsiläisiin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Maan viinintuotanto ei ole määrällisesti järisyttävän suuri ja siitä vain 2% päätyy vientiin, pääasiassa Saksaan. Siksi olen aina innolla tarttunut tilaisuuteen maistaa sveitsiläisiä viinejä, jos niitä jossain harvoin on tarjolla. Niin kuin Facebook-sivuani seuraavat tietävät, äskettäisellä road tripillämme Italiaan pysähdyimme paluumatkalla kahden yön verran Zürichissä. Rakastan tutkia ruokakauppojen tarjontaa, joten kipaisin lähimpään Coop-markettiin, jossa tietenkin päädyin norkoilemaan viinihyllyn äärelle. Valtavasti vaihtoehtoja, joista oli vaikea valita, kun tietämys maan viineistä oli lähellä nollaa. Lopulta nappasin mukaan yhden punaisen ja yhden valkoisen. Äskettäin korkkasin jälkimmäisen, joka on Vaudin kantonista peräisin oleva Domaine du Martherayn Féchy Grand Cru 2014. Kylän mukaan nimetty viini on tehty kokonaan Chasselas-rypäleestä.

Chasselas on Sveitsin yleisin valkoinen lajike, mutta samalla se kuuluu yllättäen myös maailman viljellyimpien valkoisten lajikkeiden joukkoon. Sveitsin lisäksi sitä viljellään erityisesti Romaniassa, Unkarissa, Ranskassa, Saksassa (Baden) sekä jossain määrin Ukrainassa, Moldovassa, Italiassa ja Pohjois-Afrikassa. Chasselas luetaan ei-aromaattisten eli neutraalien valkoviinien kastiin eikä sillä ole varsinaisesti laaturypäleen maine. Monessa maassa se onkin syötäväksi tarkoitettu rypäle tai siitä valmistetaan mehua. Mutta oikeissa olosuhteissa ja taiten valmistettuna siitä syntyy erinomaisia viinejä. Ranskassa laadukkaimmat versiot Chasselasta löytyvät Sveitsin-rajan vastaiselta Savoien alueelta, joiden valkoviineissä tämä rypäle usein komeilee sekoituksen joukossa. Vaudin kantonissa Chasselas hallitsee kahta kolmasosaa viljelyalasta. Vaud vaikuttaakin viimeisimpien tutkimusten perusteella olevan rypäleen synnyinseutu, vaikka sitä on aikojen saatossa veikkailtu mm. egyptiläiseksi.

Chasselas

Maistamassani viinissä oli miellyttävä kukkainen ja mineraalinen tuoksu. Kuivassa maussa tuntui ensimmäisenä persikkaa ja sitruunaa, johon yhdistyi aavistuksen kitkerä jälkimaku. Hapokkuus jäi puolitiehen, joka käänsi kokonaisuuden hitusen lattean puolelle. Harmiton, mutta hienostunut viini, joka itse asiassa parani kulaus kulaukselta. Ymmärrän hyvin niitä kommentteja, joissa sanotaan Chasselas’n olevan miellyttävä, helposti yhdistettävä erilaisiin ruokiin ja niitä harvoja viinejä, jotka maistuvat suussa hyvältä jo aamun tunteina. The World of Fine Winen mainio artikkeli Chasselasta kuvasi rypälettä mainiosti sveitsiläisen konsensuksen, tarkkuuden ja laadukkuuden ilmentymäksi ja sai vakuuttumaan, että testaan vastaan tulevia yksilöitä jatkossakin.

Aromisetti: hitti vai huti?

viinikupla
July 10, 2016

le nez du vin

Mieheni mielestä minulle on vaikea ostaa lahjoja. Jonain syntymäpäivänäni hän on ratkaissut asian niin, että ei ole ostanut mitään (vinkki: ei ole hyvä ratkaisu). Viime aikoina hän on hankkinut viiniaiheisia lahjoja, ja nehän ilahduttavat aina. Silti viimeisin syntymäpäivälahjani tuli aivan puun takaa: sain Le Nez du Vin -merkkisen viiniaromisetin, jossa on 54 erilaista tuoksua. Olin joskus silmäillyt moisia settejä, pienempiä tosin, ja pohtinut olisiko niistä iloa. Mutta tuskin olisin itse raaskinut satsata sellaiseen, sillä ne ovat tosi hintavia.

Settiin kuuluu siis 54 pikkupulloa, jossa ovat tyypillisimmät puna- ja valkoviinien aromit. Niistä löytyy niin hedelmiä, marjoja, kukkia, kasveja, mausteita ja eläimellisiä sekä paahteisia tuoksuja. Jokaiselle tuoksulle on oma kortti, jossa on selostettu, missä viinityyleissä tämä aromi tyypillisimmin esiintyy. Lisäksi mukana on kirja, jossa on selostettu kattavammin viinien aromeja ja ohjeistetaan haistamisharjoituksissa.

viini tuoksusetti

punaisille Chateauneuf-du-Pape -viineille tunnusomaisia aromeja

Ensimmäisenä iltana oli ihan pakko tuoksutella läpi kaikki sokkona, vaikkei se kovin järkevä lähestymistapa olekaan. Nenä turtuu nopeasti. Oli opettavaista huomata, miten vaikeaa tuoksuassosiaatio olikaan. Monesti itse tuoksu oli tosi tuttu, mutta oli siltikin hirmu hankalaa yhdistää sitä päässään oikeaan elementtiin. Muutamat, lähinnä eksoottiset hedelmät, eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Esimerkiksi en tiennyt, miltä litsi tuoksuu, vaikka siitä aina puhutaankin Gewürztraminerin hallitsevana aromina. Kun haistoin litsin aromia, tunnistin heti kyseisen rypäleen. Eräs tuoksu ei soittanut minulla mitään kelloja, kun taas Romaniasta kotoisin oleva mieheni innostui muistelemaan mummolaansa, jonka ikkunalaudalla näitä hedelmiä aina oli. Hän puolestaan ei tunnistanut minulle tuttuakin tutumpia puna- ja mustaherukkaa.

Tuoksusetti voi olla ihan hyvä apuväline, jos tosissaan haluaa tulla paremmaksi maistajaksi. Tuoksujen erottamista pitää harjoitella säännöllisesti, jotta tuoksuassosiaatio kehittyisi. Parasta toki on, jos tekee sitä oikeilla tuotteilla: nuuhkii aina kaikkea käsiinsä osuvaa ruokakaupassa, luonnossa tai ylipäänsä ympäristössä. Sillä vaikkapa tuoksusetin mansikka-aromi on varsin keinotekoisen oloinen. Toiset niistä ovat onnistuneempia kuin toiset. Tuoksusetistä on kenties viihdykettä myös viininmaisteluiltamissa ja hyödynnän sitä varmasti siinä vaiheessa kun suoritan edistyneemmän tason viiniopintoja. Mutta muutoin se menee enemmän lelun puolelle. Kalliin lelun.