Viinitorstai: Vinho verde goes rosé

viinikupla
July 21, 2016

terras do minho vinho verde rose

Vinho Verde, kirjaimellisesti ‘vihreä viini’, on monille tuttu kesäviini. Erityisesti tämä Casal Garcian pullo tulee vastaan vähän joka maassa, tosin hieman eri hinnalla Portugalissa tai vaikka Saksassa kuin rakkaassa Suomenmaassa. Se on hyvä tyyppiesimerkki vinho verdestä: raikas, pirskahteleva, hapokas, vähäalkoholinen ja aromimaailmaltaan vihreänsävyinen.

Vinho Verde on sekä Portugalin pohjoisin DOP-viinialue että tämän alueen sisällä valmistettava viinityyppi. Täällä samoin kuin rajan takana Espanjan puoleisessa Galiciassa Atlantin tuulet tekevät ilmastosta viileämmän ja sateisemman kuin muualla maassa, minkä huomaa alueen valkoviinien raikkaudesta. Vinho verde -nimellä myytävä viini on usein sekoite eri rypälelajikkeista (tyypillisesti Loureiro, Trajadura, Pedernã) ja se on tarkoitettu nuorena juotavaksi. Kun matkustin ensimmäistä kertaa Portugaliin, yllätyin siitä, että siellä maistamani vinho verdet eivät olleet pirskahtelevia. Muissa maissa ostamani pullot ovat nimittäin aina olleet aavistuksen kuplivia. Ilmeisesti vinho verde voi olla sekä että, vailla mitään logiikkaa. Takavuosina kuplat syntyivät luonnollisesti pullossa tapahtuvan malolaktisen käymisen seurauksena, mutta nykyään viinit suodatetaan ennen pullottamista, mikä estää toisen käymisen. Jotkut tuottajat pitävät kiinni vinho verden kuplivasta tyylistä yksinkertaisesti ruiskuttamalla hiilihappoja valmiiseen viiniin. Ulkomaille myytäviin viineihin saatetaan myös lisätä makeutta.

Vinho verden alueella valmistetaan myös moniulotteisempia, laadukkaita ja ikääntymistäkin kestäviä viinejä Alvarinho-rypäleestä, erityisesti Monçãon kaupungin alueella. Etiketissä lukee tällöin rypäleen nimi ja näissä viineissä on enemmän mineraalisuutta ja korkeampi alkoholiprosentti kuin peruskategorian vinho verdeissä – ja hintakin on moninkertainen.

Tähän asti vastaani on tullut vain valkoviinejä Vinho verdestä, mutta nähdessäni lähiviinikaupassani alueen roséviinin oli sitä aivan pakko maistaa. Terras do Minhon Vinho Verde Rosén 2015 sähäkänpinkki väri on kaukana Provencen roséviinien hienostuneesta haaleasta sipulinkuoren sävystä. Puolikuiva viini oli juuri niin mansikkainen, pirskahteleva, raikas ja kevyt kuin toivoinkin. Jäännössokeria oli hurjat 15g/l, mutta hapot tasapainottivat makeutta mukavasti. Tämän parempaa hellepäivään sopivaa roséta ei ole hetkeen tullut vastaan ja kun hintakin oli alle viisi euroa, olisi tätä pitänyt hamstrata vielä kun ehti. Nyt se on nimittäin loppuunmyyty. Se yksi pullo meni parempiin suihin niin vikkelään, etten ehtinyt ottaa kuvaakaan.

Il Palazzone

viinikupla
July 17, 2016

Il Palazzone vineyard

In English: When there’s time for just one winery visit in Montalcino, I highly recommend Il Palazzone. This small estate, owned by a New Yorker, produces top Brunellos and a stunning non-vintage table wine (Rosso del Palazzone), which is basically a baby-Brunello. Book a visit in advance.

Miltä tuntuisi muuttaa Toskanan auringon alle, työskentelemään viinien parissa? Il Palazzonen tilalla rakkaus Montalcinon viineihin on koonnut yhteen ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tilan on omistanut vuodesta 2000 lähtien newyorkilainen pankkiiri Richard Parsons. Tilanhoitaja on englantilainen Laura Gray ja vierailupäivänämme tilaa esitteli meille saksalainen Esther Mercedes Jürgens, joka muuten on asunut pitkään Hampurissa. Juuri nykyisessä kotikaupungissani hän rakastui viineihin, ryhtyi työskentelemään viinikaupassa, suoritti sittemmin WSET Diploman ja on nyt viimeiset vuodet asunut Italiassa. Estherillä on äärimmäisen hyvä viinintuntemus, saimme perusteellisen ja meille räätälöidyn opastuksen täydellisellä englannilla. Oman yrityksensä Vino Vistas kautta Esther järjestää kierroksia muillekin tiloille sekä viinikursseja.

Il Palazzonessa vierailemisesta täytyy sopia etukäteen. Ei pelkästään sen takia, että paikalla on joku, joka on valmistautunut kierrättämään vieraita tilalla, vaan myös siksi, että ilman tulo-ohjeita perille ei löydä. Gps ei toimi kaikkialla maaseudulla, sen avulla pääsee vain melkein perille. Viimeiset sadat metrit ajellaan kapeita, päällystämättömiä teitä, jotka haarautuvat vähän väliä. Mutta perille löytänyttä odottaa upeat näköalat Montalcinon rinteessä puolen kilometrin korkeudessa sijaitsevalta viinitilalta.

Il Palazzone Montalcino

Il Palazzone on pieni tila. Viljelyalaa on kuusi hehtaaria ja vuosituotanto vaihtelee kymmenentuhannen pullon molemmin puolin. Tila valmistaa Brunello di Montalcinoa vain hyvinä vuosina, parhaina niistä myös pitempään kypsytettävää Riservaa. Brunello sekoitetaan tilan kolmen eri tarhan tuottamista rypäleistä ja eri tarhojen viinien osuus vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Eri vuosien ylijäämäviineistä valmistetaan Rosso del Palazzonea. Se ei siis ole Rosso di Montalcino DOC vaan talon oma sekoite eri vuosikerroista, tyyliltään lähellä Brunelloa. Lisäksi myös täällä niin kuin kaikilla vierailemillani toskanalaisilla viinitiloilla tehdään oliiviöljyä, jota maistatetaan viinien jälkeen. Tilan viinit ovat käytännössä luomutuotantoa, vaikka he eivät olekaan hankkineet luomusertifikaattia. Sertifikaatti kuulema edellyttää niin paljon paperityötä, että sitä varten pitäisi palkata sihteeri.

Käsin poimitut rypäleet käyvät isossa tammitynnyrissä, jonka jälkeen viini saa maseroituu kuorien kanssa pitkään. Punaviinit eivät useinkaan käy tammitynnyreissä, mutta Il Palazzonessa ratkaisua perustellaan sillä, että rypäleistä, kannoista ja tammesta peräisin olevat tanniinit muodostuvat harmonisemmaksi kokonaisuudeksi. Sen jälkeen seuraa vielä malolaktinen käyminen. Tämän jälkeen viini siirretään kypsymään suuriin tynnyreihin. Tynnyrikypsytys kestää noin 3,5 vuotta, tosin aika vaihtelee vuosikerrasta toiseen.

Brunello di Montalcino

Kierroksen jälkeen oli aika istua alas maistamaan talon viinejä. Olin saanut etukäteen listan eri maistelupaketeista ja niiden hinnoista. Vastasin, että koska olen autolla, jakaisimme vain yhden maistelupaketin, mutta kokeilisin kyllä mieluusti kaikkia talon viinejä. Niinpä eteemme katettiin Rosso del Palazzone, Brunello di Montalcino 2009 & 2010, Brunello di Montalcino Riserva 2010 ja vielä bonuksena Brunello vuosikertaa 2002. Viinit olivat kautta linjan loistavia. Omaksi suosikikseni nousi Brunello 2010, mies taas piti enemmän vuosikerrasta 2009. Nämä kaksi viiniä olivat väriä myöten varsin erilaisia. Ostimme mukaamme molempia sekä pari pulloa myös Jancis Robinsonin hurmannutta Rosso del Palazzonea. Lopuksi sain vielä Estherin vinkin San Gimignanossa sijaitsevaa majapaikkaamme lähellä olevasta viinitilasta, jonne suunnistin heti seuraavana päivänä. Tuosta tilasta lisää myöhemmin.

 

 

Viinitorstai: Sveitsin valkoinen ykkösrypäle Chasselas

viinikupla
July 14, 2016

2016-07-12 21.11.45

Sveitsiläisiin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Maan viinintuotanto ei ole määrällisesti järisyttävän suuri ja siitä vain 2% päätyy vientiin, pääasiassa Saksaan. Siksi olen aina innolla tarttunut tilaisuuteen maistaa sveitsiläisiä viinejä, jos niitä jossain harvoin on tarjolla. Niin kuin Facebook-sivuani seuraavat tietävät, äskettäisellä road tripillämme Italiaan pysähdyimme paluumatkalla kahden yön verran Zürichissä. Rakastan tutkia ruokakauppojen tarjontaa, joten kipaisin lähimpään Coop-markettiin, jossa tietenkin päädyin norkoilemaan viinihyllyn äärelle. Valtavasti vaihtoehtoja, joista oli vaikea valita, kun tietämys maan viineistä oli lähellä nollaa. Lopulta nappasin mukaan yhden punaisen ja yhden valkoisen. Äskettäin korkkasin jälkimmäisen, joka on Vaudin kantonista peräisin oleva Domaine du Martherayn Féchy Grand Cru 2014. Kylän mukaan nimetty viini on tehty kokonaan Chasselas-rypäleestä.

Chasselas on Sveitsin yleisin valkoinen lajike, mutta samalla se kuuluu yllättäen myös maailman viljellyimpien valkoisten lajikkeiden joukkoon. Sveitsin lisäksi sitä viljellään erityisesti Romaniassa, Unkarissa, Ranskassa, Saksassa (Baden) sekä jossain määrin Ukrainassa, Moldovassa, Italiassa ja Pohjois-Afrikassa. Chasselas luetaan ei-aromaattisten eli neutraalien valkoviinien kastiin eikä sillä ole varsinaisesti laaturypäleen maine. Monessa maassa se onkin syötäväksi tarkoitettu rypäle tai siitä valmistetaan mehua. Mutta oikeissa olosuhteissa ja taiten valmistettuna siitä syntyy erinomaisia viinejä. Ranskassa laadukkaimmat versiot Chasselasta löytyvät Sveitsin-rajan vastaiselta Savoien alueelta, joiden valkoviineissä tämä rypäle usein komeilee sekoituksen joukossa. Vaudin kantonissa Chasselas hallitsee kahta kolmasosaa viljelyalasta. Vaud vaikuttaakin viimeisimpien tutkimusten perusteella olevan rypäleen synnyinseutu, vaikka sitä on aikojen saatossa veikkailtu mm. egyptiläiseksi.

Chasselas

Maistamassani viinissä oli miellyttävä kukkainen ja mineraalinen tuoksu. Kuivassa maussa tuntui ensimmäisenä persikkaa ja sitruunaa, johon yhdistyi aavistuksen kitkerä jälkimaku. Hapokkuus jäi puolitiehen, joka käänsi kokonaisuuden hitusen lattean puolelle. Harmiton, mutta hienostunut viini, joka itse asiassa parani kulaus kulaukselta. Ymmärrän hyvin niitä kommentteja, joissa sanotaan Chasselas’n olevan miellyttävä, helposti yhdistettävä erilaisiin ruokiin ja niitä harvoja viinejä, jotka maistuvat suussa hyvältä jo aamun tunteina. The World of Fine Winen mainio artikkeli Chasselasta kuvasi rypälettä mainiosti sveitsiläisen konsensuksen, tarkkuuden ja laadukkuuden ilmentymäksi ja sai vakuuttumaan, että testaan vastaan tulevia yksilöitä jatkossakin.

Aromisetti: hitti vai huti?

viinikupla
July 10, 2016

le nez du vin

Mieheni mielestä minulle on vaikea ostaa lahjoja. Jonain syntymäpäivänäni hän on ratkaissut asian niin, että ei ole ostanut mitään (vinkki: ei ole hyvä ratkaisu). Viime aikoina hän on hankkinut viiniaiheisia lahjoja, ja nehän ilahduttavat aina. Silti viimeisin syntymäpäivälahjani tuli aivan puun takaa: sain Le Nez du Vin -merkkisen viiniaromisetin, jossa on 54 erilaista tuoksua. Olin joskus silmäillyt moisia settejä, pienempiä tosin, ja pohtinut olisiko niistä iloa. Mutta tuskin olisin itse raaskinut satsata sellaiseen, sillä ne ovat tosi hintavia.

Settiin kuuluu siis 54 pikkupulloa, jossa ovat tyypillisimmät puna- ja valkoviinien aromit. Niistä löytyy niin hedelmiä, marjoja, kukkia, kasveja, mausteita ja eläimellisiä sekä paahteisia tuoksuja. Jokaiselle tuoksulle on oma kortti, jossa on selostettu, missä viinityyleissä tämä aromi tyypillisimmin esiintyy. Lisäksi mukana on kirja, jossa on selostettu kattavammin viinien aromeja ja ohjeistetaan haistamisharjoituksissa.

viini tuoksusetti

punaisille Chateauneuf-du-Pape -viineille tunnusomaisia aromeja

Ensimmäisenä iltana oli ihan pakko tuoksutella läpi kaikki sokkona, vaikkei se kovin järkevä lähestymistapa olekaan. Nenä turtuu nopeasti. Oli opettavaista huomata, miten vaikeaa tuoksuassosiaatio olikaan. Monesti itse tuoksu oli tosi tuttu, mutta oli siltikin hirmu hankalaa yhdistää sitä päässään oikeaan elementtiin. Muutamat, lähinnä eksoottiset hedelmät, eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Esimerkiksi en tiennyt, miltä litsi tuoksuu, vaikka siitä aina puhutaankin Gewürztraminerin hallitsevana aromina. Kun haistoin litsin aromia, tunnistin heti kyseisen rypäleen. Eräs tuoksu ei soittanut minulla mitään kelloja, kun taas Romaniasta kotoisin oleva mieheni innostui muistelemaan mummolaansa, jonka ikkunalaudalla näitä hedelmiä aina oli. Hän puolestaan ei tunnistanut minulle tuttuakin tutumpia puna- ja mustaherukkaa.

Tuoksusetti voi olla ihan hyvä apuväline, jos tosissaan haluaa tulla paremmaksi maistajaksi. Tuoksujen erottamista pitää harjoitella säännöllisesti, jotta tuoksuassosiaatio kehittyisi. Parasta toki on, jos tekee sitä oikeilla tuotteilla: nuuhkii aina kaikkea käsiinsä osuvaa ruokakaupassa, luonnossa tai ylipäänsä ympäristössä. Sillä vaikkapa tuoksusetin mansikka-aromi on varsin keinotekoisen oloinen. Toiset niistä ovat onnistuneempia kuin toiset. Tuoksusetistä on kenties viihdykettä myös viininmaisteluiltamissa ja hyödynnän sitä varmasti siinä vaiheessa kun suoritan edistyneemmän tason viiniopintoja. Mutta muutoin se menee enemmän lelun puolelle. Kalliin lelun.

 

Viinitorstai: Uruguay

viinikupla
July 7, 2016

Wines from Uruguay

Viime kuussa osallistuin paikallisen viiniklubin tastingiin, jossa tutustuttiin uruguaylaisiin viineihin. Minulla ei ollut niistä mitään käsitystä etukäteen, joten lähdin tilaisuuteen uteliaana. Viinejä esitteli meille Simone Wangemann, jonka yritys Atlantik Weine on erikoistunut tuomaan maahan ainoastaan uruguaylaisia viinejä. Simone ei itse ole sieltä kotoisin, mutta hän on matkustanut Uruguayssa paljon ja ihastui paikallisiin viineihin niin paljon, että halusi ryhtyä tuomaan niitä Eurooppaan. Simone on itse valinnut viinitilat, joiden tuotteista ja tarinasta hän pitää ja joiden omistajiin hän on tutustunut henkilökohtaisesti. Valikoima on punaviinivoittoinen, sillä saksalaiset ovat mieltyneitä omiin valkoviineihinsä. Maistoimme illan mittaan kolmen eri tilan viinejä ja saimme kattavan tietopaketin Uruguayn viinintuotannosta.

Etelä-Amerikan viinimaista maailmalla tunnetuimpia ovat Argentiina ja Chile. Chileläiset viinit ovat itse asiassa Alkon myydyimpiä viinejä. Näiden kahden maan jälkeen mantereen kolmanneksi suurin tuottaja on Brasilia, jonka perässä neljännellä sijalla keikkuu Uruguay. Maassa on tehty viiniä 1800-luvun loppupuolelta lähtien, mutta laatuviinituotanto on polkaistu käyntiin vasta 1990-luvulla ja palkintoja maan viinit ovat alkaneet kahmia vasta viime vuosina. Nykyään maassa toimivista viinitiloista vain kymmenisen prosenttia valmistaa ylemmän laatuluokituksen VCP-viiniä, joiden joukossa siis ovat myös vientiin päätyvät viinit. Viennistä suurin osa menee naapurimaahan Brasiliaan. Laatuviinit ovat melko hinnakkaita ja uruguyalaiset juovat pääosin edullisia pöytäviinejä (vaikka maan yleinen hintataso ei olekaan erityisen matala), joten jokunen tila myykin kaiken viininsä ulkomaille.

Uruguay sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin muutkin uuden maailman viinialueet. Sademääriltään ja kasvukaudeltaan Uruguay on verrattavissa Bordeaux’hin, joskin lämpötila on korkeampi ja auringonvalo intensiivisempää. Chilessä ja Argentiinassa viileämmän ilmanalan viinialueet sijaitsevat korkealla, mutta littanassa Uruguayssa pääsevät puolestaan merituulet puhaltamaan ja viilentämään ilmaa iltaisin. Yleisesti ottaen Uruguayn viinit ovat alkoholipitoisuudeltaan matalampia ja hapokkaampia kuin naapurimaidensa vastaavat. Suurin osa viininviljelyalueista on levittäytynyt joko Atlantin rannikon varteen pääkaupunki Montevideon ympärille tai Rio de la Plata-joen varteen. Maasto on kivikkoista ja soraista tai sitten savista ja todellakin merenpinnan korkeudella, mistä Irurtian viinien nimi Km.0 juontaakin juurensa. Maan kansallisrypäleenä pidetään Tannatia. Muutoin viljeltävät lajikkeet ovat kansainvälisesti tunnettuja, niin kuin vaikka Chardonnay, Cabernet Sauvignon, Merlot tai Malbec.

Maistamistani viineistä Antigua Bodega Stagnarin Chardonnay vuodelta 2015 oli tammittamaton ja yllättävän hapokas, joskaan ei muuten erityisen mielenkiintoinen. Saman talon Tannat 2015 oli mausteinen ja kypsän hedelmäinen sekä tujun tanniininen, niin kuin tästä rypäleestä valmistetut viinit ilmeisesti kautta linjan. Bodega Familia Irurtian Reserva Tannat 2013 ei ollut yhtä voimakkaan hedelmävetoinen, joskin edelleen mausteinen ja tanniininen. Saman talon Malbec oli lajikkeelleen uskollisesti niin kypsiä hedelmiä uhkuva, että vaikutelma oli makeahko, vaikkakin pitkässä jälkimaussa oli tässäkin suuta kuivattavaa tanniinisuutta. Eniten pidin Alto de la Ballenan sekoitteesta Tannat (50%), Merlot (35%) ja Cabernet Franc (15%) vuodelta 2012. Elegantti tuoksu ja tiukempi suutuntuma toivat mieleen Bordeaux-tyylin.

Alkossa on myynnissä tasan kaksi uruguyalaista viiniä: Garzón Tannat 2013 sekä tilausvalikoiman valkoinen Garzón Albariño 2014. Jos pidät näistä ja maan viinit kuulostavat enemmänkin tutustumisen arvoisilta, niin Simone lupasi mielellään toimittaa tuotteitaan myös Suomeen. Yhteystiedot löytyvät Atlantik Weinen sivuilta.

 

In English: Uruguay is the fourth biggest wine producer in the South America. Their flagship red grape variety is powerful, rustic, and tannic Tannat. At a recent Hamburg Wine Tasting Society’s meeting we tried five different wines from three different producers (Antigua Bodega Stagnari, Bodega Familia Irurtia, and Alto de la Ballena). The overall impression was very pleasant. Uruguayan red wines in general have a ripe fruit character of the New World wines, but also nice acidity and tannins. I’m looking forward to tasting some more examples from this country. Our evening was hosted by a lovely polyglot Simone Wangermann, whose company Atlantik Weine imports Uruguayan wines to Germany – and is willing to ship to other countries as well.