Asiakaspalvelua

viinikupla
May 13, 2016

2016-05-12 18.58.58-2

Kyllä ihmistä hymyilyttää, kun käteen lykätään ilmaisia viinipulloja. Päätin eilen pistäytyä lähikulmillani hiljattain avatussa uudessa viinimyymälässä/kahvilassa. Vin Aqua Vin näyttää olevan Berliinistä peräisin oleva kauppa, jonka liikeideana on myydä laadukkaita viinejä, pienpanimoiden oluita ja paikallisten paahtimoiden kahvia. Hampurin myymälä avattiin kuukausi sitten ja kaikki ei ole tainnut mennä ihan kuin Strömsössä. En päässyt maistamaan viinejä, kun heillä oli kuulema vielä lupa-asiat kesken (joo, osataan sitä Saksassakin!), mutta mukaan ostaminen sentään onnistui. Silmäilin Sancerren roséviiniä, mutta kavahdin vuosikertaa 2011. Kun kysyin myyjältä, voiko noin vanha rosé olla vielä iskussa, hän totesi, että ei oikeastaan. Eivät tiedä, mitä tekisivät hankkimilleen pulloille. Jos haluat, niin saat sen mukaasi ilmaiseksi. Minähän halusin. Jos viini tuntuu niin elähtäneeltä, ettei maistu sellaisenaan, niin teen siitä vaikka sangriaa tai jotain.

Samaan syssyyn kävin sitten noutamassa toisenkin ilmaisen viinipullon. Olen kanta-asiakas kahdessakin lähistöni viinikaupassa. Toisessa niistä saa joka vuosi syntymäpäivänään lahjaksi viinipullon. Toisesta tuli sähköpostilla onnittelut ja 10 euron alennuskuponki. Molemmissa on säännöllisesti kampanjoita, kanta-asiakastarjouksia ja kanta-asiakasiltoja. Ja paikan päällä saa aina ystävällistä, asiantuntevaa ja omistautunutta palvelua. Sekä maistiaisia, jos on vähän epävarma, miellyttääkö viini. Olen aika ahkera verkko-ostaja, hankin netistä kaikenlaista kengistä kosmetiikkaan. Tilaan myös paljon viinejä nettikaupoista. Mutta nämä pienet viinimyymälät ovat sen verran toimivia konsepteja, että kannatan niitä oikein mielelläni.

Pakko kertoa vielä anekdootti viiniin liittyvästä asiakaspalvelutilanteesta, joka oli niin rimanalitus, että vastaavaa harvoin kohtaa. Muutama vuosi sitten istuimme iltaa Romaniassa paikallisten ystävien kanssa. Ajattelimme tilata pullon punaviiniä jaettavaksi. Hetken kuluttua tarjoilija palasi kantaen mukanaan piripintaan täytettyjä laseja, joissa oli valkoviiniä. Huomautimme, että tilasimme kylläkin punaviiniä. Tarjoilija hermostui: mitä sillä värillä on väliä, kun viini on kuivaa, tehän halusitte kuivaa viiniä. Hetken päästä paikan omistajakin saapui meitä haukkumaan. Meidän olisi kuulema pitänyt pyytää paikalle joku, joka tietää viineistä. Oma vika kun emme tajunneet painottaa riittävästi viinin värin merkitystä. Asiakaspalvelu ja asiantuntemus tarkoittavat vähän eri asiaa eri paikoissa…

 

Viinitorstai: Chenin blanc

2016-05-11 19.55.56-2

Loiren laaksosta kotoisin oleva Chenin blanc on menettänyt jalansijaa kotimaassaan Ranskassa, mutta toisaalta raivannut tiensä uuden maailman vakiorypäleiden joukkoon. Etelä-Afrikassa se on tätä nykyä yleisin rypälelajike ja sen viljelyala on kaksinkertainen Ranskaan nähden. Chenin blanc taipuu moneen. Loiren perinteiset versiot siitä ovat makeita viinejä, jotka ovat äärimmäisen pitkäikäisiä. Rypäleet kerätään myöhään, kun niihin on jo muodostunut jalohometta, mikä tiivistää rypäleen sokeripitoisuutta ja tuo viiniin intensiivisiä makuvivahteita. Samalla metodilla valmistetaan muun muassa Saksan makeat Rieslingit (Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese), Sauternes ja Tokaji.

Chenin blancit on kuitenkin suurelle yleisölle tuttu kuivana, hapokkaana ja hedelmäisenä viininä. Kuivia versioita valmistetaan myös Loiressa, tunnetuimpina alueina Savennières, Jasnières ja Anjou. Myös Loiren kuohuviinien (Crémant de Loire) pohjana on yleensä Chenin blanc. Alkosta ei löydy mitään muuta esimerkkiä Loiren Chenin blanceista kuin yksi ainoa kuiva Vouvray-kuohuviini, joka kylläkin on erinomainen yksilö. Uuden maailman chenin blancit ovat lähes poikkeuksetta kuivia viinejä. Rypäleelle tunnusomainen hapokkuus säilyy kuumassakin ilmastossa ja lisäksi Chenin blanc tuottaa suuren sadon. Se onkin maineeltaan edullinen peruspöytäviini, jota ei pidetä erityisen kiinnostavana.

Olen utelias testailemaan tällaisia ei-niin-maineikkaita rypälelajikkeita, niin kuin äskettäin Pinot blancia (tuon postauksen jälkeen olen maistanut myös loistavaa itävaltalaista ja moselilaista Weissburgunderia). Chenin blancin makuprofiilissa kiinnosti sen erilaisuus näiden viileän ilmaston valkkareihin nähden, joita yleensä tulee juotua. Rypäle tarjoaa sitrusta ja trooppisia hedelmiä: ananasta, mangoa, passionhedelmää, jopa hunajaisuutta – mutta kuitenkin tiukkaa hapokkuutta. Kuulostaa cocktaililta, jonka mielelläni tilaisin, joten miksi en myös viiniä.

Ostin ensin eteläafrikkalaisen tuottajan Delheimin alle kymmenen euron hintaisen perus-Cheninin. Mies avasi sen iltana, jolloin olin juuri sairastunut ja kaikki mitä suuhuni pistin maistui vain ja ainoastaan pippurille. Senkin läpi aistin, että tässähän on kiva viini. Joten menin eräänä päivänä ostamaan toisenkin testipullon, mutta myyjä ylipuhui minut ostamaan saman tuottajan kunnianhimoisemman Chenin blanc-kokeilun, jolla oli hintaakin jo lähes kymppi enemmän. Delheim Family Chenin Blanc 2013 on kahdelta eri Stellenboschin tarhalla kasvatetuista rypäleistä tehty viini, joka on käynyt vain villihiivojen voimalla ja levännyt sen jälkeen hiivasakan päällä uudessa ranskalaisessa tammitynnyrissä. Kuvauksen perusteella sen pitäisi tuoda hienostunutta tammen aromia, mutta oma kokemukseni hienostuneisuudesta oli kuin tammitynnyrillä olisi lyöty päähän. Tässä viinissä oli selkeästi yritystä ja tuoksussa oli jännää villiyttä, joka lienee hiivan päällä kypsymisen vaikutusta. Silti nämä käymisen ja varsinkin tammikypsytyksen aromit hukuttivat alleen hedelmäisyyden. Tammi tuntui suorastaan poltteena suussa. Näistä kahdesta tykkäsin ehdottomasti enemmän siitä edullisemmasta, raikkaampaa ja hedelmäisempää tyyliä edustavasta versiosta. Jos pidät tammittamattomasta Chardonnaysta, niin saatat hyvinkin pitää myös tästä.

Matka Moseliin

viinikupla
May 8, 2016

Mosel matka näkymä alas joelle

Viiniköynnökset taitavat menestyä ainoastaan kauniissa paikoissa. Ainakin kaikki viinialueet, joilla olen vieraillut, ovat olleet kauniita. Mutta niidenkin joukossa on aivan erityisiä helmiä. Mosel tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia ja samalla Saksan parhaimpiin lukeutuvia viinejä. Alue on saanut nimensä Mosel-joesta, joka kiemurtelee jyrkkien kukkuloiden keskellä 243 kilometrin mittaisen matkan Koblenzista Trieriin lähelle Luxemburgin vastaista rajaa. Matkan varrelle mahtuu niin monta linnaa, että laskuissa ei meinaa pysyä, roomalaisajan raunioita ja loistavasti säilyneitä keskiaikaisia pikkukaupunkeja.

Mosel matka Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Moselin viinit

Alueella viljellään melkein pelkästään rypäleiden kuningatarta, rieslingiä. Moselin rieslingeista valtaosa on puolikuivia (halbtrocken), puolimakeita (lieblich) tai makeita (süß). Usein viinipulloissa ei lue selkeästi makeusastetta, mutta sen voi päätellä viinin laatuluokituksesta, jotka kertovat rypäleen sokeripitoisuuden korjuuhetkellä. Varhemmin poimitut rypäleet kuuluvat luokkaa Kabinett, sitten tulee Spätlese (kirjaimellisesti myöhäiskorjuu), Auslese, Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat aina hyvin makeita. Myös Spätlese ja Auslese ovat lähes aina puolimakeita. Täysin kuiviakin viinejä valmistetaan, nykyään enenevässä määrin kuluttajien maun muuttuessa kuivempaan suuntaan, mutta parhaimmillaan Moselin viinit ovat silloin, kun mukana on hitunen makeutta. Kabinett-kategoriasta löytyy kuivia viinejä, joskin enemmän kuitenkin puolikuivia. Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa, että jos etiketissä ei lue trocken, ei viini ole täysin kuiva.

Moselin viineille tunnusomaista on hyvin alhainen alkoholiprosentti, jopa alle 10%. Viileän ilmastossa rypäleet eivät kypsy täysin, joten viineissä on tyypillisesti vähemmän alkoholia kuin lämpimässä ilmanalassa hyvin kypsäksi kasvaneista rypäleistä tehdyssä viinissä. Mutta alhaisempi alkoholiprosentti on usein myös viite viinin makeusasteesta, sillä makeus saadaan aikaan keskeyttämällä käyminen ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Moselin rieslingit ovat hyvin intensiivisen hedelmäisiä, mutta makeutta tasapainottaa hapokkuus. Hapokkuus ei ole yhtä terävää kuin Rheingaun ja Rheinhessenin rieslingeissä, minkä vuoksi olenkin kallellani Moseliin päin. Parhaat rieslingit viineistä ikääntyvät tyylikkäästi vuosikymmeniä.

Mosel matka Bernkastel-Kues

Minne mennä Moselissa?

Moseliin on helppo tulla lentäen, sillä Frankfurt-Hahnin lentokenttä sijaitsee vain kivenheiton päässä keskisestä Moselista (Frankfurt itsessään on paljon kauempana). Suosittelen autonvuokrausta, sillä autoilu on helpoin tapa liikkua kylien ja nähtävyyksien välillä. Olen yöpynyt sekä Koblenzissa, Cochemissa että Bernkastel-Kuesissa. Koblenz sekä alueen toisessa päässä sijaitseva Trier ovat suomalaisessa mittakaavassa isoja kaupunkeja, noin 100 000 asukasta. Cochem ja Bernkastel-Kues puolestaan ovat muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkeja, niin kuin suurin osa Trierin ja Koblenzin välisistä muistakin kylistä. Halutessaan paikkojen välillä voi tehdä matkaa myös jokilaivalla.

Kaikkein eniten ihastuin Bernkastel-Kuesiin, jossa tunsi astuneensa toiseen aikakauteen. Kaupunki oli sievä kuin karamelli värikkäinen puuristikkotaloineen. Hotellin sijaan olimme vuokranneet asunnon jonka ikkunasta näkyi viinirinne. Pikkukaupungissa kaikki oli kävelymatkan päässä ja teimme kävelylenkkejä kukkulan rinnettä ylös viinitarhojen välistä. Parasta oli kuitenkin Moselin viinimuseo. Se sijaitsee entisen luostarin, St-Nikolaus-Hospitalin, tiloissa, joissa nykyään toimii vanhainkoti ja viinikulttuurin esittelykeskus (mahtava yhdistelmä, täällä haluan viettää vanhuudenpäiväni!). Pohjakerroksessa on näyttely viininviljelyn historiasta, mutta varsinainen aarre löytyy kellarikerroksesta. 18 euron pääsymaksua vastaan saa maistella kaikkia siellä esillä olevia 130 erilaista Moselin viiniä. Ne on jaoteltu makeusasteittain kuivista aina Eisweiniin asti. Vieraillessani paikassa etsiskelin juuri itselleni karonkkaviinejä. Ryhdyin siis systemaattisesti maistelemaan kuivia viinejä, jotka sopivat budjettiini. Kun mieluinen viini löytyi, ostin sitä muutaman laatikollisen. Intensiivisen maistelusession jälkeen kävelimme tyytyväisinä suupielet korvissa takaisin majapaikkaamme, ja ostamani viinilaatikot noudin vasta seuraavana päivänä kotimatkalle lähtiessämme. Jälkikäteen olen tilannut viinejä heidän nettikaupastaan kotiinkuljetuksella (siis kotiin Saksaan, en osaa sanoa toimittavatko he ulkomaille).

Trivia: Moselissa ja Alsacessa viini tarjoillaan aina perinteisistä laseista, joissa on pienehkö ja pyöreä malja sekä paksu vihreä jalka. Profiilikuvassani istun moselilaisessa viinituvassa edessäni juuri mainitunlainen lasi. Ja sellainen hymy, joka tulee Moselin riesligiä maistaessa.

Viinitorstai: Brangelinan rosé

2016-05-05 16.14.54-2

Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat jo vuosia olleet Hollywoodin supertähtipariskunta, Brangelina. Monien elokuviensa, kuuden(!) lapsen katraansa ja Angelinan ihmisoikeuskampanjoiden ohella heillä on ollut aikaa hankkia vielä yksi harrastus: viinintekeminen. Vuonna 2008 he ostivat Provencessa sijaitsevan Château Miravalin, palkkasivat sinne ykkösluokan viinintekijä Marc Perrinin ja ryhtyivät pohjustamaan ensimmäistä omaa viiniänsä. Ensimmäinen Miraval Rosé, jonka takana lukivat tärkeät sanat “bottled by Jolie-Pitt and Perrin” oli vuosikertaa 2012. Myyntiin tullut 6000 pullon erä vietiin käsistä viidessä tunnissa. Viinin kysyntä on edelleen sen verran kovaa, että joissakin kaupoissa on jonotuslista uuden vuosikerran ilmestyessä. Ja jo viime vuonna Kiinan markkinoille ilmaantui myyntiin väärennettyä Miravalia. Kova kysyntä on varmasti arvattu jo etukäteen, sillä Miraval hinnoiteltiin alusta alkaen varsin korkeaksi ollakseen roséviini. Luksusfiilistä haetaan myös ulkoasulla, erikoinen pullo muistuttaa tiettyjä samppanjamerkkejä. Pelkästään pullon muoto nostaa varmasti hintaa, sillä se vaatii enemmän varastointi- ja kuljetustilaa kuin tavallinen pullomalli.

Hollywood-viinille olisi helppo kohauttaa olkapäitään, mutta arvostelut osoittavat, että Miravalin kohdalla ei ole kyse mistään turhasta julkkistempauksesta. Wine Spectator listasi Miravalin vuonna 2013 kuluneen vuoden 100 parhaimman viinin joukkoon, ainoana roséena. Se tuntuu siis olevan vakavasti otettava roséviini. Eikä pelkästään hintansa puolesta. Miraval siis kiinnosti minua lähtökohtaisesti ja kun se tuli vastaan satunnaisessa viinikaupassa viime viikolla, nappasin mukaani pullon vuosikertaa 2014.

2016-05-05 16.18.42

Miraval Rosé on tehty tyypillisistä Provencen punaisista rypäleistä: Grenachesta, Cinsaultista, Syrahista ja Rollesta. Väri on kaunis, hailakan vaaleanpunainen. Sekä nenässä että kielellä on punaisia marjoja, etenkin mansikkaa. Kuivassa viinissä on melko paljon hapokkuutta ja se tuntuu hyvin tasapainoiselta. Jälkimaku on pitkä. Viini ei vaikuttanut ihan niin raikkaalta ja marjaiselta kuin olin odottanut, joten voi olla, että kaksi vuotta on ollut sille liian pitkä elinikä, roséviinithän pitäisi nauttia mahdollisimman nuorina. Vika voi olla myös makuaistissani, olen koko viikon potenut jotain angiinantapaista. En siis rohkene ottaa selkeää kantaa puoleen tai toiseen. Oliko tämä hyvä viini? Oli. Ostaisinko uudestaan? En tällä hinnalla (16,90 euroa) saati sitten Alkon hinnalla (24,50 euroa). Erinomaisia roséviinejä löytyy tästä maasta kympilläkin.

Trivia: Château Miravalissa on aikojen saatossa ollut monenlaisia kuuluisia vieraita. Kerrotaan, että 1200-luvulla keskiajan nimekkäimpiin teologeihin lukeutunut Tuomas Akvinolainen vietti siellä useita päiviä. 1900-luvun loppupuolella Miravaliin on puolestaan kytkeytynyt musiikin isoja nimiä. Pink Floyd levytti osan albumiaan Miravalin tilalle rakennetussa studiossa vuonna 1979 ja myös AC/DC, Sting ja Muse ovat viettäneet aikaa siellä.

Liian kallis harrastus?

viinikupla
May 3, 2016

Takavuosina tunnustin ensimmäistä kertaa ääneen olevani aika innostunut samppanjoista, mitä eräs professorini piikikkäästi kommentoi: “melko erikoinen valinta jatko-opiskelijalta”. Totta on, että en erityisesti rypenyt rahassa ja samppanjaahan ei saa pikkurahalla. Ostin sitä lähinnä ulkomaanreissuilta ja tax freestä. Kalliimpia merkkejä testailin tastingeissa. Viinibaareissa tarkistan aina, olisiko tarjolla jotakin erikoisempaa samppanjaa laseittain. Raaskin ostaa prestige-samppanjaa lasillisen, mutta koko pullon kanssa tulee henkinen kynnys vastaan. En ole vielä koskaan maksanut yhdestäkään viinipullosta lähellekään sataa euroa.

Viiniharrastus on kokenut 2000-luvulla suuren muodonmuutoksen. Aiemmin viiniharrastaja toi mieleen setämiesten sikarintuoksuiset kerhot, joissa kilpailtiin knoppitiedoilla. En väitä, että tämä mielikuva vastaa todellisuutta, joten älä pahastu jos olet setämies ja kuulut viiniklubiin. Viineistä puhuminen oli joka tapauksessa hyvin pienen piirin juttu. Mutta nykyään lista Suomessa toimivista viiniseuroista paljastaa, että ainakin pääkaupunkiseudulla ne ovat kovassa suosiossa opiskelijoiden keskuudessa. Tähtikokkibuumi on vaihtunut sommelierien fanittamiseen. He ovat nuoria ja dynaamisia. Viinivinkkejä jaellaan kaikissa naistenlehdissä. Satuinpa hiljattain lukemaan eräästä naistenlehdestä artikkelin, jossa toimittaja oli osallistunut viininmaisteluiltaan siksi, että hän koki sen kuuluvan yleissivistykseen. Kaikki muut kuulema jo harrastavat viinejä. Onko todellakin näin? Samankaltaisia havaintoja on tehty muuallakin maailmassa. Viiniharrastuksesta on haihtunut pois elitismin tuoksu ja siitä on tullut suuren yleisön puheenaihe. Samaa jatkumoa on tämä minunkin viiniblogini, jota rohkenen kirjoittaa olemattomalla auktoriteetilla, pelkästä kirjoittamisen ilosta ja rakkaudesta viiniin.

Viiniharrastus on siis tietyssä mielessä tasa-arvoistunut. Samalla huippuviineistä on tullut entistä tavoittamattomampia. Kiinan kasvanut kysyntä on nostanut Bordeaux’n ja Burgundin viinien hinnat pilviin ja tavallisen harrastajan ulottumattomiin. Myös samppanjan hinta on noussut sitä mukaa kun sen kulutus on yleistynyt. Hyllyssäni on vino pino viinilehtiä viime vuosikymmenen alkupuolelta, mistä Suomen silloisen hintatason voi helposti tarkistaa. Nousevat hinnat takaavat sen, että luksus pysyy aina luksuksena, johon kaikilla ei ole varaa.

Väitän kuitenkin, että viinejä voi harrastaa pienelläkin budjetilla. Ei kaikkien ole pakko panostaa keräilyyn ja arvoviinikokoelman kartuttamiseen, vaan pulloja voi nauttia sitä mukaa kun niitä hankkii. Keräillä voi myös loistavan hinta-laatusuhteen viinejä alueilta, joissa kova kysyntä ei ole vielä johtanut hintojen karkaamiseen käsistä. Tapahtumissa voi maistella uusia viinejä pientä maksua vastaan ja tietoutta voi kartuttaa ilmaiseksikin. Toisaalta viiniharrastus voi viedä mukanaan niin, että se alkaa tuntua jo kukkarossakin. Ainakin täällä Viinikuplassa on arkiviinien hintakatto hiljalleen hivuttautunut ylöspäin. Samppanjapullon avaaminen ei vaadi mitään erityistä syytä ja muutenkaan niitä yksittäisiä kalliimpia hankintoja ei tule säästeltyä epämääräisen “sopivan juhlavan tilanteen” varalle. Suoritan viinikursseja ja haaveilen viinikaapin hankkimisesta. Ja lomamatkat, ne tietysti suuntautuvat (pakollisia Suomen-visiittejä lukuunottamatta) aina viinialueille. Mutta harrastus on tietysti aina oma valinta, johon on valmis panostamaan myös taloudellisesti.