Viinitorstai: mainettaan parempi Soave?

Veneto on mielessäni assosioitunut punaviineihin: kevyeen Valpolicellaan sekä tuhteihin Ripassoon ja Amaroneen. Kun ystäväni heitti ilmoille ajatuksen minilomasta Veneton viinialueella, niin ensimmäisenä ryhdyimme tutkimaan viinitilakierroksia ja buukkasimme kolmen tilan Amarone-kierroksen. Matkan lähestyessä ja taustatietoja lukiessa Veneton valkoiset alkoivat kuitenkin kutkuttaa yhä enemmän. Prosecco nyt on oma lukunsa, mutta alueen alkuperäislajike Garganega erityisesti kuulosti tutustumisen arvoiselta. Rypäleen nimi ei välttämättä soita mitään kelloja, mutta appellaatio, jota tuosta rypäleestä tietyllä alueella Venetossa valmistetaan, on taatusti tuttu: Soave.

Johan heti ajatukset lennähtivät nuoruusvuosiin ja nuorisotalon discon takapihalla hengailuun. Ei ihme, jos viinikulttuuriin kasvaminen oli haastavaa, kun sisäänheittotuotteina oli sellaisia markkinoiden halvimpia valkoviinejä kuin Lippis (=Liebfraumilch) ja Soave. Jätetään nyt kokonaan mainitsematta helmeilevät omena- ja mansikkaviinit. Hyh. Toivottavasti nykypäivän nuoriso osaa valita paremmin. Soavella ei siis ole erityisen hyvä kaiku. Se johtuu siitä, että Soavella oli takavuosikymmeninä niin paljon kysyntää, että markkinoille alettiin lykätä huonoa laatua. 1970-luvulla Soave syrjäytti Chiantin myydyimpänä italialaisena viinikategoriana Amerikassa. Kysyntä siis kasvatti tarjontaa, mutta kun Soaven nimellä myyty tavara oli heikkoa, kärsi sen imago.

Soave DOC sisältää vähintään 70% Garganegaa ja loput on useimmiten Chardonnayta, Verdicchiota (Trebbiano di Soave) tai Pinot Biancoa, joskin myös 100% Garganegakin on mahdollista. Peruslaatuluokituksen lisäksi on olemassa Soave Classico DOC sekä Soave Superiore DOCG. Perus-Soave kasvaa tasamaalla, muut rinteellä. Mitä korkeampi laatuluokitus, sitä pienempänä myös satomäärää pidetään hehtaaria kohden.

Saksassa on tosi vaikeaa löytää muuta kuin bulkki-Soavea. Ratsasin muutaman viiniliikkeen tarjonnan, joukossa jopa italialainen supermarket, jolla on valikoimissaan satoja italialaisia viinejä. Heiltäkään ei löytynyt parin halpis-Soaven lisäksi kuin yksi Garganega-Chardonnay-sekoite (Scaia Tenuta San Antonio 2015). Korkkasin sen uteliaana juuri ennen Venetoon lähtemistä. Garganegan makuprofiiliin kuuluu esimerkiksi meloni, persikka, appelsiininkuori, sitruuna, manteli ja kamomilla. Miten tämä viini sitten vastasi odotuksia? Lasista tulvi vastaan valtavasti aromeja, joista päällimmäisenä mustaherukka. Intensiivisen hedelmäinen tuoksu oli kuitenkin yllättävän esanssinen. Keskihapokkaassa maussa tuntui Chardonnayn omenaisuutta ja eksoottisempia hedelmiä, mutta viinin lämmetessä lasissa maku tuntui väljähtäneeltä, vähän kuin kuoharissa, josta kuplat ovat jo karanneet. Yksi lasillinen tätä riitti.

En vielä heittänyt toivoa, vaan päätin maistella määränpäässä Veronassa Garganegaa ja löytää joukosta loistoyksilöitä. Mutta kuinka sitten kävikään? Soaven maistelu jäi monien muiden ihanien viinien jalkoihin. Ensimmäisellä lounaalla pyysin Soavea, mutta tarjoilija puhui minut tilaamaan Lugana Superiorea. Luganan viinit tulevat Garda-järven itäpulelta (korjaus: eteläpuolelta), Veneton ja Lombardian rajalta. Niihin käytetty rypäle on Trebbiano di Lugana. Pidin tästä viinistä paljon. Tuoksu oli aromikas ja kukkainen, kielellä hedelmäinen ja keskihapokas. Alkoholipitoisuus oli selvästi korkea, se tuntui suussa paksuna, öljymäisenä rakenteena. Ennen illallista aikomus oli tilata aperitiiviksi Soavea. No, päädyin kuitenkin Verdicchio dei Castelli di Jesiin, johon harvoin törmää laseittain tarjottuna. Enkä yhtään ihmettele, että sitä pidetään yhtenä Italian parhaista valkoviineistä. Soavea sain eteeni vasta seuraavalla lounaalla. Pieropanin Soave Classico oli tuoksultaan hillitty, suussa oljymäinen, hennosti persikkainen ja kukkainenja selvästi vähiten hapokas edellisiin verrattuna. Meni alas hyvin, mutta ei jättänyt vau-fiilistä. Upean Soaven löytäminen siirtyy siis seuraavan Italian-matkan tavoitteisiin.

Tätä torstaita on oikeastaan hallinnut Amarone-kierros, josta lisää toisella kertaa. Ciao ciao!

Mistä saksalaiset ostavat viininsä?

viinikupla
June 5, 2016

2016-04-29 17.15.14-2

On aikamoinen hyppäys muuttaa maasta, jossa alkoholin myyntiä ja kulutusta säädellään eniten Euroopassa maahan, jossa sääntely on toiseksi keveintä (katso Nanny State Index). Viinin ostaja ei olekaan sidottu yhden ketjuliikkeen valikoimiin, hintoihin ja aukioloaikoihin. Puolentoista kilometrin säteellä kodistani on pitkälti toistakymmentä viinimyymälää – ainakin ne, mitkä olen noteerannut. Lisäksi viiniä saa tietenkin ostaa ruokakaupoista. Kaupat ovat Saksassa kiinni sunnuntaisin, mutta ei hätää: jokaisen kioskin hyllystä löytyy viiniä. Olutta ja viiniä voi ostaa myös mukaan ravintolasta tai tilata kotiinkuljetun ruoan mukana. Jos jano yllättää keskellä yötä, niin kaupunkilaisia palvelee myös alkotaksi.

Alkoholin vapaasta saatavuudesta huolimatta saksalaiset eivät kuitenkaan kuluta sitä henkeä kohti merkittävästi enempää kuin suomalaiset. Tarkkoja lukuja on vaikea sanoa, sillä kaikissa löytämissäni tilastoissa luvut vaihtelivat. Suomi ja Saksa eivät kuitenkaan kumpikaan kuulu kovimpien kuluttajien kastiin.

 

2016-06-01 20.02.10

Verkkokauppaostoksilla? Todellisuudessa seuraavaa viinimatkaa suunnittelemassa.

Ostan itse viinit joko erikoiskaupasta tai verkkokaupasta. Muutettuani tänne olin aluksi kovin ihastunut ruokakauppojen viinivalikoimista ja etenkin niiden hinnoista. Testailin niitä ahkerasti etsien omia suosikkejani. Varsin pian kävi kuitenkin selväksi, että marketeista ei löydy hyviä viinejä kuin hyvällä säkällä. Niinpä siirryin viinikauppojen asiakkaaksi. Pidän siitä, että valikoima vaihtelee suuresti kaupasta toiseen. Hyllyjen lomassa voi vierähtää jokunen tovi aarteita etsiessä. Joskus harvoin saattaa turhauttaa se, että yksittäiset pienet liikkeet eivät voi pitää valikoimissaan erikoisempia, kalliimpia viinejä, joiden kysyntä on pientä. Esimerkiksi samppanjavalikoima on useimmiten varsin rajallinen. Mutta sitten täytyy vain löytää ne kaupat, joiden tarjonta on tältä osin parasta.

Minä siis ostan viinit erikoismyymälöistä, olenhan kasvanut alkoholimonopolikulttuurissa. Mutta entä paikalliset? Saksan viini-instituutin sivuilta löytyvästä tilastokatsauksesta löytyi vastaus tähänkin. Lähes puolet viineistä ostetaan Saksassa halpakaupoista. Tunnetuimmat halpaketjut ovat Lidl, Penny ja Aldi. Näiden hyllyillä viinien hinnat alkavat reilusta eurosta ja yli vitosen viini on jo hintava. Itse en koske niihin pitkällä tikullakaan. Ainoastaan Lidlin viinejä silmäilen aika ajoin, sillä heillä on perusvalikoiman lisäksi säännöllisesti vaihtuva kausivalikoima. Niiden joukosta on välillä löytänyt kelvollisia arkiviinejä. On Lidlissä myös halpisversioita laatuviineistä, esimerkiksi geneeristä “Baroloa”, “Amaronea” tai “Chateauneuf-du-Papea”. Ne ovat alueen tuottajien kehnoimpia bulkkiviinejä, jotka Lidl on saanut ostettua edullisesti. Yleensä tuottajan/tuottajien nimeä ei ole merkitty.

2016-06-04 16.45.04

Lidlin valikoimaa

Seuraavaksi eniten viinejä ostetaan ns. paremmista ruokakaupoista. Näistä ei löydy sentään euron hintaisia viinejä, mutta pääosa valikoimasta on kuitenkin alle viiden euron luokkaa. Mukaan mahtuu joitakin tunnetuimpia kansainvälisiä brändejä, joita näkee vähän maassa kuin maassa. Yllättävintä tilastossa oli kuitenkin se, että vain kymmenkunta prosenttia viineistä ostettiin erikoiskaupoista, siis viinimyymälöistä. Hitusen enemmän viiniä myytiin itse asiassa suoraan viinitiloilla. Mielelläni itsekin kävisin noutamassa laatikot suoraan tuottajilta, jos vain asuisin lähempänä viinialueita.

Tilastot paljastivat myös sen yllättävän seikan, että vaikka saksalaiset kuluttavatkin suurimman osan omasta viinintuotannostaan itse, niin he juovat sitäkin enemmän muualta tuotuja viinejä. Eniten maahan tuodaan viinejä Italiasta, Espanjasta ja Ranskasta. Suomessahan tuonnin kärjessä ovat uuden maailman maat.

Monopolittomassa maassa asuminen on saanut minut tarkastelemaan uudelta kantilta Suomessa käydyn alkoholipoliittisen keskustelun väittämiä. Sitkeästi hoetaan sitä, että viinin myynti ruokakaupassa vaikuttaisi negatiivisesti tarjonnan laatuun. Pirkka-viineistä puhutaan pilkalliseen sävyyn. Aivan varmasti marketeille tulisi omat merkit, aivan kuten maailmallakin. Ja sekin on totta, että perusmarketissa ei olisi kovin monipuolista valikoimaa, kuten ei ole vaikkapa Saksan ruokakaupoissakaan. Oleellista on, että viinin myynnin vapautumisen tulisi johtaa aitoon kilpailutilanteeseen ja pienyrittäjien mahdollisuuteen päästä markkinoille. Alkojen määrä tietenkin vähenisi, mutta se ei tarkoittaisi viinivalikoiman supistumista – muualla kuin Alkoissa. Niiden rinnalle tulisi kokonaan uusi ilmiö: yksityiset viinimyymälät, kenties uudet ketjutkin. Se olisi kokonaan uusi maailma viineistä kiinnostuneille kuluttajille.

Viinitorstai: Silvaner, Frankenin helmi

viinikupla
June 2, 2016

2016-05-30 20.44.37-2

Satakunta vuotta sitten Silvaner oli Saksan viljellyin rypäle. Sittemmin se sai antaa tilaa ensin Müller-Thurgaulle ja myöhemmin Rieslingille. Jälkimmäistä kasvatetaan nykyään viisinkertaisesti enemmän kuin Silvaneria. Silvaner on kuitenkin edelleen ykkönen Frankenin viinialueella, jossa Riesling ei meinaa kypsyä kunnolla. Täällä Silvaner loistaa. Yhtenä klassisimmista viinitarhoista pidetään Würzburger Steinia, joka sijaitsee etelänpuoleisella rinteella Main-joen varrella lähellä Würzburgin kaupunkia. Kyseisellä viinitarhalla on jopa maine yhtenä Saksan vanhimmista viininviljelyalueista.

Frankenilaiset viinit tunnistaa jo kaukaa hassun muotoisista pulloistaan, joiden nimi on Bocksbeutel. Litteän mallinen pullo on ollut täällä käytössä jo satoja vuosia, onhan sellainen muodoltaan helpompi mukana kuljetettava. Vuonna 1728 Würzburgin kaupungin raati päätti, että parhaat viinit pitää pullottaa Bocksbeuteleihin – ja näin on yhä edelleen. 1980-luvulla Frankenin viininviljelijät taistelivat Euroopan tuomioistuimessa markkinasuojasta pullomallilleen. Franken ei saanut yksinoikeutta litteisiin pulloihin, vaan se on sallittu myös tietyille portugalilaisille viineille, joilla on takanaan pitkä historia kyseisenlaisen pullomallin käyttämisestä. Suurelle yleisölle onkin tuttu portugalilainen Mateus rosé, jota tuotetaan miljoonia pulloja vuosittain ja jota siis löytyy maailman viinikauppojen hyllyiltä huomattavasti helpommalla kuin frankenilaisia viinejä.

Kesäillan viinini oli Juliusspital Würzburger Stein Silvaner Erste Lage (toiseksi korkein laatuluokitus Frankenissa, vastaa suurin piirtein samaa kuin Ranskassa premier cru) vuosikertaa 2015. Viinissä on ihastuttavan mineraalinen, kukkainen ja kypsän hedelmäinen tuoksu. Kielen päällä tuntuu päärynää, melonia ja hitunen suolaisuutta. Täyteläisessä viinissä on viileän ilmaston tuomaa hyvää hapokkuutta, joka ei kuitenkaan ole lainkaan aggressiivista. Erittäin vakuuttava esimerkki hyvästä Silvanerista. Aiemmin olen tutustunut vain edullisiin marketti-Silvanereihin, jotka ovat neutraalihkoja, harmittomia mutta perushyviä arkiviinejä, vähän kuin Weissburgunderit, joista äskettäin kirjoitin. Tässä viinissä on ytyä paljon enemmän. Seuraavana päivänä nautiskelin sitä grillatun ja schwarzwaldinkinkkuun käärityn parsan kera. Mahtava yhdistelmä.

Saksan lisäksi Silvaner on tärkeä rypäle Alsacessa (nimellä Sylvaner). Sitä kasvatetaan myös Sveitsissä, sekä jonkin verran Pohjois-Italiassa ja itäisen Euroopan maissa, mutta uudessa maailmassa Silvaner on lähes tuntematon.

Parhaat viinisovellukset kännykkään

viinikupla
May 31, 2016

2016-05-31 19.34.45

Viisi vuotta sitten minulla ei vielä ollut älypuhelinta enkä oikein ymmärtänyt, mihin sellaista tarvitsisin. Sitten työnantaja lykkäsi minulle iPhonen enkä enää osaa olla ilman. Hiljalleen puhelimeeni on hivuttaunut myös kullanarvoiseksi osoittautuneita viiniaiheisia sovelluksia. Tässä niistä parhaimmat, joita voi käyttää ilmaiseksi.

Vivino

Kun puhelimessasi on tämä app, ei enää koskaan tarvitse seistä sormi suussa kaupan viinihyllyn edessä ja pohtia mikä viini olisi hyvää ja mikä tolkuttoman huonoa. Vivinon avulla voi skannata viinipullon etiketin ja ohjelma hakee muutamissa sekunneissa tietokannasta viinin tiedot ja käyttäjien arviot siitä (1-5 tähteä ja mahdollisuus myös sanalliseen arvioon). Tietokannassa on miljoonia pulloja ja nykyään vain harvoin käy niin, että ohjelma ei tunnista pulloa. Silloin skannaus jää odottamaan päivittäjien manuaalista tunnistusta. Tätä tapahtui alkuaikoina usein, mutta ei siis enää juurikaan. Ohjelmalla voi skannata myös ravintolan viinilistoja päätöksenteon tueksi. Tätä puolta en kuitenkaan ole itse testannut. Käyttäjien mielipiteisiin  perustuvassa arvioinnissa on toki omat varauksensa, mutta jos viinillä on vaikkapa sata arviota ja keskiarvo 2,2 niin kyseessä tuskin on mikään huippuyksilö.

Skannaus ja tunnistus -toiminnon lisäksi Vivinossa on parasta My Wines -välilehti, johon skannaamasi ja arviomasi viinit tallentuvat. Sitä kautta voi muodostaa itselleen oman maistelutietokannan, josta voi tarkistaa mitä pitikään mistäkin viinistä ja tallentaa Wishlistiin kiinnostavia viinejä, joita ei ole vielä saanut käsiinsä.

Sovelluksessa on kaikenlaista muutakin, kuten Nearby Places, jolla voi hakea lähistön viiniä myyviä kauppoja (ja skannaamiinsa viineihin voi vastaavasti lisätä tiedon ostopaikasta ja ostohinnasta), listoja käyttäjien suosimista viineistä maittain tai rypäleittäin, Vivinon omia viiniartikkeleita sekä mahdollisuus seurata muita käyttäjiä ja nähdä heidän päivityksensä aikajanalla. Vivinon perusversio on maksuton. Maksullisessa on tiettyjä lisätoimintoja, kuten personoitu viinin osto-opas, mutta Premium-version kuukausihinta 4,99 euroa ei ole vielä vakuuttanut minua.

 

Delectable

Tämä sovellus on lanseerattu suurin piirtein samoihin aikoihin kuin Vivino ja nämä kaksi ovat selvästi kilpailijoita. Molemmissa on oleellista viinien skannaus- ja arvostelumahdollisuus. Delectable suosii enemmän interaktiivisuutta, viineihin voi tägätä kenen kanssa niitä nauttii. Täällä tuntuu olevan myös oleellista isojen nimien seuraaminen. Find People -haulla voi hakea viinialan ammattilaisia ja kurkkia, mitä viinejä he juovat. Etusivun uutisvirrassa voi valita joko seuraamiensa henkilöiden päivitykset (Following), trendikkäät viinit (Trending), Delectablen esiinnostamat viinit (Featured) tai kategorioita, jotka on itse valinnut näkymään etusivulla (minulla esim. Champagne ja German Riesling). Delectablella on nykyisin myös oma viinikauppa, joskaan siitä ei taida olla paljon iloa Amerikan ulkopuolella.

Delectable on sen verran samanlainen kuin Vivino, että en jaksa päivittää molempia ja niinpä käytän aktiivisesti vain Vivinoa, jonka latasin jo jokunen vuosi sitten. Jos eri sovellukset kommunikoisivat keskenään niin, että oman viinilistauksen ja arviot pystyisi lataamaan joustavasti ohjelmasta toiseen, tulisi useampaa sovellusta todennäköisesti käytetty aktiivisemmin. Vertaile itse ja päätä, kumpi näistä kahdesta miellyttää enemmän.

 

Wine-searcher

Tämä sovellus on erityisen hyvä vertailemaan viinin hintoja eri kaupoissa. Käytän yleensä tekstihakua, mutta nykyään tässäkin sovelluksessa on olemassa etiketin skannausmahdollisuus. Hakutulos näyttää ensinnä sen, mistä kyseistä viiniä voi ostaa mihinkin hintaan. Toisella välilehdellä voi hakea lisätietoja viinistä (esim. rypäleistä ja alueista löytyy hyvät tausta-artikkelit), keskiarvon viinikriitikkojen arvioista sekä käyttäjien arviot. Hyödyllisintä tässä sovelluksessa edellisiin verrattuna on viinin eri vuosikertojen vertailu. Kustakin vuosikerrasta näkyy arvostelujen keskiarvo sekä keskivertohinta. Näin on helppo silmäillä, mikä vuosikerta missäkin viinissä on arvioitu parhaimmaksi. Sivun alareunassa näkyy myös, mitä muita viinejä samalla tuottajalla on.

 

CellarTracker

Tämä sivusto ja siitä tehty puhelinsovellus sopii henkilölle, jonka kellarissa on useampi pullo viiniä ja joka rakastaa yksityiskohtaisia tilastoja. Olen käyttänyt sitä lähinnä käyttäjien arvioiden lukemiseen (täällä muuten annetaan pisteitä paljon nihkeämmin kuin monessa muussa paikassa). Käyttäjätilin luotuaan voi viinejä hakea hakusanalla tai skannaamalla etiketin tai viivakoodin ja viinejä voi lisätä omaan kellarilistaansa. Tietoihin on mahdollista lisätä hankintapäivä ja -hinta, aikaväli jolloin viini on parhaimmillaan nautittavaksi, montako pulloa on omassa kellarissa jne. Sillä tavalla voi siis tehokkaasti pitää kirjaa siitä, mitä viinejä omistaa ja milloin ne kannattaisi korkata. Jos siis omistaa jonkinlaisen viinikokoelman. Jos elää viinien kanssa pitkälti kädestä suuhun, niin tästä sovelluksesta ei ole paljon iloa. Some-ulottuvuuden puuttuminen tekee siitä muutenkin jo hivenen vanhanaikaisen oloisen.

 

Viiniopas / Viinistä viiniin

Suomalaisia viininystäviä, jotka hankkivat viininsä Alkosta, palvelee joko Pekka Suorsan Viiniopas tai Viinilehden Viinistä viiniin. Viiniopas-sovellus on selkeä, helppokäyttöinen ja hakuvaihtoehtoja on monenlaisia. Myös tässä sovelluksessa on skannausmahdollisuus. Mutta mutta: viimeisimpien käyttäjäarvioiden mukaan ohjelmaa ei enää päivitetä eikä sovellus siis löydä myynnissä olevien uudempien vuosikertojen arvosteluja. Viivakoodin lukeminenkin kuulema tökkii. Ajantasaisempia arvosteluja kaipaavan kannattaa siis kääntyä Viinistä viiniin -sovelluksen puoleen, mutta arvostelujen lukeminen edellyttää kuukausimaksun maksamista (0,99 euroa/kk). Tätä sovellusta en ole siis testannut itse, kun en tarvitse Alkon viinien arvioita. Kertokaapa te muut, onko sovellus kuukausimaksun arvoinen.

 

Searcys Champagne Bar Lontoossa

2016-04-06 15.46.38-1

Aivan liian usein samppanjabaarit on pystytetty tavarataloihin. Loogista sinällään, ovathan ihmiset kalliissa ostosympäristössä jo valmiiksi kulutusmoodissa ja halukkaita satsaamaan samppanjaan. Mutta miljöö on harvoin erityisen viehättävä ja samppanjalistalla yleensä vain pari tunnettua merkkiä. Kotikaupungissani Hampurissa esimerkiksi on kolme samppanjabaaria ja ne kaikki sijaitsevat kahdessa suurimmassa tavaratalossa. Yhdessä on tarjolla Moët & Chandonia, toisessa Veuve Clicquota ja kolmannessa Ruinartia. Siinä Möet-paikassa vierailen useimmin, sillä vieressä on hyvä lounaspaikka, jonka kyytipojaksi käyn nappaamassa vuosikertaroséta. Aika ajoin tarjolla on laseittain jopa Dom Perignonia.

Mutta nyt oli siis tarkoitus kehua lontoolaista samppanjabaaria, jossa on kohdallaan sekä valikoima että etenkin miljöö. Searcys Champagne Bar sijaitsee St. Pancras -juna-aseman suojissa. Samppanjan voi nauttia joko belle epoque-tyylisessä brasseriassa tai “ulkona”, siis katetun juna-aseman kauniin kupolin alla aivan lähtevien junien vieressä. Terassin sisustus on urbaani, nahkaistuimissa on talvella lämmitys ja pöydissä on “press for Champagne” -napit. Samppanjalista on pitkä, joskin edustettuina ovat tässäkin paikassa pääasiassa suuret samppanjatalot ja laseittain tarjoiltavien juomien lista on paljon suppeampi (noin kymmenkunta). Testasin Perrier Jouët -settiä, jossa oli maisteltavana puolikkaina annoksina vuosikerraton Grand Brut, Blason Rosé sekä talon tähtisamppanja, Belle Epoque vuosikertaa 2007.

Oheen tilasin pientä syötävää. Hintataso tässä paikassa on korkeahko ja palvelu todella hidasta. En siis jaa baarille täysiä pisteitä, mutta propsit kuitenkin maistelusetistä ja matkaan lähden -romantiikkaa henkivästä sijainnista. Searcys on ketju, joka muualla Lontoossa sijaitsee – yllätys yllätys – kauppakeskuksissa. Paras tunnelma on kuitenkin täällä junien keskellä.