Viinitorstai: Brangelinan rosé

2016-05-05 16.14.54-2

Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat jo vuosia olleet Hollywoodin supertähtipariskunta, Brangelina. Monien elokuviensa, kuuden(!) lapsen katraansa ja Angelinan ihmisoikeuskampanjoiden ohella heillä on ollut aikaa hankkia vielä yksi harrastus: viinintekeminen. Vuonna 2008 he ostivat Provencessa sijaitsevan Château Miravalin, palkkasivat sinne ykkösluokan viinintekijä Marc Perrinin ja ryhtyivät pohjustamaan ensimmäistä omaa viiniänsä. Ensimmäinen Miraval Rosé, jonka takana lukivat tärkeät sanat “bottled by Jolie-Pitt and Perrin” oli vuosikertaa 2012. Myyntiin tullut 6000 pullon erä vietiin käsistä viidessä tunnissa. Viinin kysyntä on edelleen sen verran kovaa, että joissakin kaupoissa on jonotuslista uuden vuosikerran ilmestyessä. Ja jo viime vuonna Kiinan markkinoille ilmaantui myyntiin väärennettyä Miravalia. Kova kysyntä on varmasti arvattu jo etukäteen, sillä Miraval hinnoiteltiin alusta alkaen varsin korkeaksi ollakseen roséviini. Luksusfiilistä haetaan myös ulkoasulla, erikoinen pullo muistuttaa tiettyjä samppanjamerkkejä. Pelkästään pullon muoto nostaa varmasti hintaa, sillä se vaatii enemmän varastointi- ja kuljetustilaa kuin tavallinen pullomalli.

Hollywood-viinille olisi helppo kohauttaa olkapäitään, mutta arvostelut osoittavat, että Miravalin kohdalla ei ole kyse mistään turhasta julkkistempauksesta. Wine Spectator listasi Miravalin vuonna 2013 kuluneen vuoden 100 parhaimman viinin joukkoon, ainoana roséena. Se tuntuu siis olevan vakavasti otettava roséviini. Eikä pelkästään hintansa puolesta. Miraval siis kiinnosti minua lähtökohtaisesti ja kun se tuli vastaan satunnaisessa viinikaupassa viime viikolla, nappasin mukaani pullon vuosikertaa 2014.

2016-05-05 16.18.42

Miraval Rosé on tehty tyypillisistä Provencen punaisista rypäleistä: Grenachesta, Cinsaultista, Syrahista ja Rollesta. Väri on kaunis, hailakan vaaleanpunainen. Sekä nenässä että kielellä on punaisia marjoja, etenkin mansikkaa. Kuivassa viinissä on melko paljon hapokkuutta ja se tuntuu hyvin tasapainoiselta. Jälkimaku on pitkä. Viini ei vaikuttanut ihan niin raikkaalta ja marjaiselta kuin olin odottanut, joten voi olla, että kaksi vuotta on ollut sille liian pitkä elinikä, roséviinithän pitäisi nauttia mahdollisimman nuorina. Vika voi olla myös makuaistissani, olen koko viikon potenut jotain angiinantapaista. En siis rohkene ottaa selkeää kantaa puoleen tai toiseen. Oliko tämä hyvä viini? Oli. Ostaisinko uudestaan? En tällä hinnalla (16,90 euroa) saati sitten Alkon hinnalla (24,50 euroa). Erinomaisia roséviinejä löytyy tästä maasta kympilläkin.

Trivia: Château Miravalissa on aikojen saatossa ollut monenlaisia kuuluisia vieraita. Kerrotaan, että 1200-luvulla keskiajan nimekkäimpiin teologeihin lukeutunut Tuomas Akvinolainen vietti siellä useita päiviä. 1900-luvun loppupuolella Miravaliin on puolestaan kytkeytynyt musiikin isoja nimiä. Pink Floyd levytti osan albumiaan Miravalin tilalle rakennetussa studiossa vuonna 1979 ja myös AC/DC, Sting ja Muse ovat viettäneet aikaa siellä.

Liian kallis harrastus?

viinikupla
May 3, 2016

Takavuosina tunnustin ensimmäistä kertaa ääneen olevani aika innostunut samppanjoista, mitä eräs professorini piikikkäästi kommentoi: “melko erikoinen valinta jatko-opiskelijalta”. Totta on, että en erityisesti rypenyt rahassa ja samppanjaahan ei saa pikkurahalla. Ostin sitä lähinnä ulkomaanreissuilta ja tax freestä. Kalliimpia merkkejä testailin tastingeissa. Viinibaareissa tarkistan aina, olisiko tarjolla jotakin erikoisempaa samppanjaa laseittain. Raaskin ostaa prestige-samppanjaa lasillisen, mutta koko pullon kanssa tulee henkinen kynnys vastaan. En ole vielä koskaan maksanut yhdestäkään viinipullosta lähellekään sataa euroa.

Viiniharrastus on kokenut 2000-luvulla suuren muodonmuutoksen. Aiemmin viiniharrastaja toi mieleen setämiesten sikarintuoksuiset kerhot, joissa kilpailtiin knoppitiedoilla. En väitä, että tämä mielikuva vastaa todellisuutta, joten älä pahastu jos olet setämies ja kuulut viiniklubiin. Viineistä puhuminen oli joka tapauksessa hyvin pienen piirin juttu. Mutta nykyään lista Suomessa toimivista viiniseuroista paljastaa, että ainakin pääkaupunkiseudulla ne ovat kovassa suosiossa opiskelijoiden keskuudessa. Tähtikokkibuumi on vaihtunut sommelierien fanittamiseen. He ovat nuoria ja dynaamisia. Viinivinkkejä jaellaan kaikissa naistenlehdissä. Satuinpa hiljattain lukemaan eräästä naistenlehdestä artikkelin, jossa toimittaja oli osallistunut viininmaisteluiltaan siksi, että hän koki sen kuuluvan yleissivistykseen. Kaikki muut kuulema jo harrastavat viinejä. Onko todellakin näin? Samankaltaisia havaintoja on tehty muuallakin maailmassa. Viiniharrastuksesta on haihtunut pois elitismin tuoksu ja siitä on tullut suuren yleisön puheenaihe. Samaa jatkumoa on tämä minunkin viiniblogini, jota rohkenen kirjoittaa olemattomalla auktoriteetilla, pelkästä kirjoittamisen ilosta ja rakkaudesta viiniin.

Viiniharrastus on siis tietyssä mielessä tasa-arvoistunut. Samalla huippuviineistä on tullut entistä tavoittamattomampia. Kiinan kasvanut kysyntä on nostanut Bordeaux’n ja Burgundin viinien hinnat pilviin ja tavallisen harrastajan ulottumattomiin. Myös samppanjan hinta on noussut sitä mukaa kun sen kulutus on yleistynyt. Hyllyssäni on vino pino viinilehtiä viime vuosikymmenen alkupuolelta, mistä Suomen silloisen hintatason voi helposti tarkistaa. Nousevat hinnat takaavat sen, että luksus pysyy aina luksuksena, johon kaikilla ei ole varaa.

Väitän kuitenkin, että viinejä voi harrastaa pienelläkin budjetilla. Ei kaikkien ole pakko panostaa keräilyyn ja arvoviinikokoelman kartuttamiseen, vaan pulloja voi nauttia sitä mukaa kun niitä hankkii. Keräillä voi myös loistavan hinta-laatusuhteen viinejä alueilta, joissa kova kysyntä ei ole vielä johtanut hintojen karkaamiseen käsistä. Tapahtumissa voi maistella uusia viinejä pientä maksua vastaan ja tietoutta voi kartuttaa ilmaiseksikin. Toisaalta viiniharrastus voi viedä mukanaan niin, että se alkaa tuntua jo kukkarossakin. Ainakin täällä Viinikuplassa on arkiviinien hintakatto hiljalleen hivuttautunut ylöspäin. Samppanjapullon avaaminen ei vaadi mitään erityistä syytä ja muutenkaan niitä yksittäisiä kalliimpia hankintoja ei tule säästeltyä epämääräisen “sopivan juhlavan tilanteen” varalle. Suoritan viinikursseja ja haaveilen viinikaapin hankkimisesta. Ja lomamatkat, ne tietysti suuntautuvat (pakollisia Suomen-visiittejä lukuunottamatta) aina viinialueille. Mutta harrastus on tietysti aina oma valinta, johon on valmis panostamaan myös taloudellisesti.

Saksan pohjoisin viinitarha

viinikupla
May 1, 2016

Viiniä viljellään pääasiassa leveysasteiden 30 ja 50 välisellä alueella. Saksan viinialueet sijoittuvat sinne 50:n leveysasteen tuntumaan. Mutta ilmastonmuutoksen myötä viininviljely on vuosi vuodelta mahdollista entistä pohjoisempana. Tanskakin on luettu viinintuottajamaaksi vuodesta 2000 alkaen, maassa on nykyään useita kymmeniä kaupallisia viiniviljelmiä. Myös Ruotsi on seurannut perässä samoihin aikoihin, joskin pienemmillä volyymeilla. Samoin Saksassa tähyillään pohjoiseen päin. Todennäköisesti et tiennyt, että Hampurissa viljellään viiniä.

Hampurin 500 neliömetrin suuruinen viinirinne Stintfang sijaitsee keskellä kaupungin suosituinta turistikohdetta, Landungsbrückenin vanhaa satama-aluetta. Satamasta nousee jyrkkä rinne kohti St. Paulia ja korkealla ylhäällä, etelänpuoleisella rinteellä sijaitsee pikkuruinen viinitarha. Sitä tuskin huomaa, jos sattuu kävelemään ohi, sillä katse ohjautuu rinteeltä avautuviin maisemiin sataman suuntaan. Viiniviljelmän yläpuolella on hostellin takapiha.

Weinberg Stintfang

Viininviljely Hampurissa sai alkunsa, kun stuttgartilaisen viinikylän viljelijät lahjoittivat Hampurin kaupungille Regent- ja Phönix-lajikkeiden pistokkaita. Vuosi oli 1996 ja Hampurin osavaltion parlamentti päätti julistautua viininviljelijöiksi. Ensimmäistä kertaa köynnöksistä saatiin tehtyä viiniä vuonna 2007. Kaupungilla ei sentään ole omaa viinintekijää, vaan kerätyt rypäleet lähetetään Stuttgartiin, jossa viljelijäperhe Currle valmistaa niistä viinin ja lähettää sen takaisin Hampuriin. Määrät ovat pieniä, vuotuinen tuotos jää noin 50 puolikkaaseen pullolliseen. Tämä viini onkin keräilyharvinaisuus, jota ei voi ostaa mistään. Kukin senaattori saa yhden pullon ja jäljelle jäävät lahjoitetaan Hampurin kaupungin tärkeimmille arvovieraille. Täytynee siis hankkiutua jonkin senaattorin lähipiiriin, jos haluan päästä maistamaan tätä viiniä.

Hampurilainen viini on sekoitus valkoisista ja punaisista rypäleistä, joita ei ole eroteltu käymistä varten. Väri on hailakan lohenpunainen, alkoholiprosentti alhainen ja maku hyvin hedelmäinen, kommentoi viiniä Pro Stuttgart -järjestön puheenjohtaja, jonka sanaan meidän on tässä asiassa luottaminen. Laatua hän pitää erittäin hyvänä. Aivan jokaisena vuonna ei viiniä ole saatu tuotettua. Eräänä vuonna köynnöksiin iski sienitauti ja toisena vuonna puolestaan kaikki rypäleet varastettiin. Lienevätkö Reeperbahnilta palanneet juhlijat poimineet hiukopalaksi viinirypäleitä tai joku kunnianhimoinen kotienologi halunnut valmistaa niistä itse viiniä?

Viinitarhasta huolehtivat vapaaehtoiset, joilla riittää puuhaa enemmän olutpullojen ja tupakantumppien keräämisessä kuin säiden aiheuttamien tuhojen korjaamisessa. Heille on kunnia-asia pitää huolta erikoisesta viinitarhasta, vaikka hekään eivät koskaan ole päässeet maistamaan sen tuotosta. Vähän kävi närkästyttämään heidän puolestaan, kyllä nyt pyyteettömästä työstä voisi palkita edes tilkalla tarhan viiniä. Hampurin viinitarhalla ei ole laajenemiskapasiteettia, mutta jään kiinnostuksella odottamaan mitä muutaman vuoden kuluttua saadaan aikaan Itämeren rannan tuntumassa naapuriosavaltiossa. Totuus on, että Hampuri on oikeastaan jo menettänyt tittelinsä Saksan pohjoisimpana viininviljelysalueena.

Viinitorstai: kuohuvaa Englannista

Nyetimber

Mitä tulee mieleen yhdistelmästä britit ja kuohuviini? No tietenkin James Bond, joka on kovasti Bollingerin perään. Mutta brittien oma kuohuviinituotanto on jäänyt monilta pimentoon. Eikä ihmekään, sillä englantilainen laatuviini on verrattain tuore ilmiö ja toisekseen britit juovat suurimman osan omista viineistään itse. En esimerkiksi ole onnistunut bongaamaan yhdestäkään saksalaisesta kaupasta brittikuohareita. Alko on kunnostautunut siinä suhteessa, valikoimasta löytyy kolme eri tuotetta.

Englannissa on itse asiassa viljelty ja tehty viiniä roomalaisajasta asti, mutta 1800-luvulla vapaakauppasopimus teki oman viinintuotannon kannattamattomaksi. Sotavuodet katkaisivat kokonaan 2000-vuotisen viininvalmistusperinteen. Uudelleen se käynnistyi vasta 1960-luvulla yksittäisen viinipioneerin kokeilujen myötä ja lähti sittemmin räjähdysmäiseen kasvuun. Tuoreimpien tilastojen mukaan maassa toimi vuonna 2013 135 viinitilaa, jotka tuottivat 6.3 miljoonaa pulloa viiniä. Yleisimmin viljellyt lajikkeet ovat Chardonnay ja Pinot Noir.

Suurimmaksi osaksi maassa tuotetaan kuohuviiniä ja juuri ne ovatkin niittäneet kansainvälistä mainetta. Käännekohta englantilaiselle viinialalle oli eurooppalaisten kuohuviinien sokkotasting vuonna 2004, jolloin englantilaiset kuohuviinit kiilasivat kymmenen parhaan joukkoon syrjäyttäen monta samppanjaa. Sama on toistunut sen jälkeen useita kertoja. Viimeksi viime viikolla englantilaiset päihittivät samppanjan Pariisin tastingissa kahdessa kategoriassa kolmesta – ja siinä kolmannessakin tuli tasapeli. Nyetimberin Blanc de Blancs esimerkiksi jätti taakseen niinkin nimekkään samppanjan kuin Billecart-Salmon Grand Cru. Sokkotestien tulokset kertovat, että saarivaltioiden kuohuviinit ovat tyylillisesti niin lähellä samppanjaa, että asiantuntijatkin erehtyvät alkuperän arvioimisessa.

Miksi juuri englantilaiset kuohuviinit sitten muistuttavat niin paljon samppanjaa? Valmistusmetodi on tietenkin sama perinteinen samppanjamenetelmä. Myös rypälelajikkeet ovat samoja. Mutta myös monet laatucavat tehdään samalla menetelmällä ja samoista rypäleistä eivätkä ne silti ole samanlaisia kuin samppanja. Oleellista on myös maaperä ja ilmasto. Eteläisen Englannin viinitilat sijaitsevat suurin piirtein samoilla leveysasteilla kuin Champagne (vain hitusen pohjoisempana). Viiniköynnökset on istutettu etelänpuoleisille rinteille kalkkiseen maaperään, joka muistuttaa Champagnea. Ilmastonmuutos on johtanut siihen, että viimeisten vuosikymmenien aikana koleahko ja sateinen saarivaltio onkin ollut otollisempi paikka viinien kasvattamiselle. Myös Champagnessa kamppaillaan joinakin kylmempinä vuosina liian raaoiksi jääneiden rypäleiden kanssa, mutta 2000-luvulla siellä on ollut harvinaisen paljon hyviä vuosikertoja. Englannissa kuulema kymmenestä vuodesta vain kaksi on ideaalisia rypäleiden kypsyyden kannalta, neljä keskivertoa ja neljä surkeaa.

Saarivaltion kuohuvien kirkkain tähti on tällä hetkellä Sussexissa sijaitseva Nyetimber, joka todellakin tuli ensimmäiselle sijalle äskettäisessä Pariisin kuohuviinitastingissa. Olin käymässä Lontoossa kolme viikkoa sitten WSET-tentin vuoksi ja jo etukäteen olin päättänyt, että tentin jälkeen etsin käsiini englantilaista kuohuviiniä. Nyetimber Classic Cuvée Brut 2010 oli sattumanvaraisesti valikoitu viini satunnaisesta myymälästä ja pullon avattuani totesin sen erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Viini uhkui raikkautta, vihreää omenaa, hapokkuutta ja paahteisuutta. Sen jälkeen tekee todellakin mieli tutustua paremmin maan kuohuviinitarjontaan. Hintaa pullolla oli hiukan päälle 30 puntaa eli samppanjan hinnoissa liikutaan.

Lopuksi vielä kiinnostava trivia: Champagnessakin uskotaan jo englantilaisten viinien potentiaaliin. Taittinger on ensimmäinen samppanjatalo, joka on ostanut maata Kentistä ja alkaa tuottaa siellä omia kuohuviaan.

 

Viinitastingiin osallistuminen kannattaa

viinikupla
April 25, 2016

2016-01-22 19.18.29

Miksi muka kannattaa?

Jos viineistä haluaa oppia lisää, on syytä hakeutua järjestettyihin tastingeihin. Systemaattista maistelutekniikkaa oppii vain ohjauksen avulla ja usean viinin maisteleminen rinnakkain auttaa paljon viinien erojen havaitsemisessa. Maistelutaitoja ei kehitetä siksi, että päästäisiin brassailemaan viinitermeillä, vaan että osaisi selittää itselleen, miksi pitää jostakin viinistä ja miksi ei. Kun on oppinut kiinnittämään huomiota viinin eri ominaisuuksiin, on helpompi myös löytää uusia mieleisiä viinejä.

 

Miten sellaiseen pääsee mukaan?

1) Kavereiden kesken
Jos ystäväpiiristä löytyy useampiakin viineistä kiinnostuneita, kannattaa pistää pystyyn oma maisteluporukka. Ystävien kesken ei ainakaan tarvitse jännittää omaa osaamattomuttaan. Kun vetovastuu kiertää henkilöltä toiselle, on omalla vuorolla pakko paneutua viinien taustoihin paremmin. Muistelen vieläkin kaiholla entisen työpaikkani viinikerhoa, jossa kartoitimme eri viinialueita. Itse järjestettyyn tastingiin löytyy ohjeita netistä, vaikkapa nyt jo valitettavasti hiljenneestä Viinillä-blogista (osat 1 ja 2) tai täältä.

2) Liity viiniseuraan tai tsekkaa viinibaarien tapahtumatarjonta
Erilaisia maistelutilaisuuksia löytyy pilvin pimein niin seurojen, ravintoloiden tai yksityisyrittäjien järjestämänä kuin tapahtumien yhteydessä. Helsingissä vielä asuessani kuuluin klubiin, joka järjesti ilmaisia maistelutilaisuuksia nopeimmille ilmoittautuneille. Muistan myös osallistuneeni Mikä viini! -tapahtuman yhteydessä ohjattuun kuohuviinitastingiin. Nyt olen vähän pudonnut kartalta sen suhteen, mitkä tahot Helsingissä pyörittävät säännöllisiä maistelutilaisuuksia, mutta Viini-lehti näyttää listaavan viiniseuroja paikkakunnittain.

Hampuriin muutettuani kesti pitkään, että ryhdyin etsimään viiniseuroja, sillä aluksi kielikynnys jännitti. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni. Ensiksi ilmoittauduin kaupunginosani viinibaarin suuret punaviinit -tastingiin. Se oli hintava, mutta osallistumismaksulle sai myös vastinetta yhdeksän laatupunkun muodossa. Illan mittaan yhtä viineistä tarjottiin meille peräkkäin kahteen kertaan emmekä olleet tunnistaa sitä samaksi, sillä ensimmäinen satsi oli juuri avattu ja toista puolestaan dekantoitu yön yli. Dekantoinnin vaikutus viiniin oli hätkähdyttävä. Samaa voi toki kokeilla kotonakin.

 

Kokeile myös sokkona maistamista

Hiljattain löysin ilokseni expateille suunnatun englanninkielisen viininmaisteluseuran, joka järjestää kohtuuhintaisia tastingeja kerran kuukaudessa. Olen ehtinyt niistä vasta yhteen, kokeilimme silloin alkuviinejä. Mutta viime viikonloppuna osallistuin saman seuran kautta tulleesta kutsusta myös toiseen tastingiin, joka pidettiin yksityiskodissa. Kutsun takana oli paikallinen viiniharrastaja, joka kertoi järjestäneensä säännöllisesti maisteluiltoja ystäväpiirissään viimeisen 15 vuoden ajan. Nyt hän kaipasi uusia kasvoja ja kutsui siksi kotiinsa tämän viiniklubin jäseniä. Ja niin kahdeksan toisilleen vierasta viininystävää saapui tuntemattoman isännän kotiin. Lähtöasetelma oli erikoinen, mutta ilta oli sekä hauska että opettavainen. Tämä oli elämäni ensimmäinen sokkotasting. Maistelimme kuutta punaviiniä tarkalleen ottaen puolisokkona, eli tiesimme mitkä maat ja rypäleet olivat kyseessä, mutta emme viinien järjestystä. Veikkasin oikein vain kaksi viiniä kuudesta. Se oli hyvä muistutus siitä, että vaikka tiedän teoriapuolesta jo jonkin verran, niin maistelijana olen aivan noviisi. Mutta maistamaan oppii vain maistelemalla, joten lisäsin jo kalenteriin tulevia päivämääriä.

Suosittelen sokkotastingia myös niille, jotka eivät tiedä viineistä paljoakaan. Aika helposti mielikuvat jostakin viinimaasta tai viinityylistä perustuvat hataralle kokemuspohjalle. Sokkona maistellessa ennakkoluulot eivät pääse vaikuttamaan viinin arviointiin. Lopuksi voi olla suurikin yllätys, että suosikiksi saattoi nousta viini, jota olisi vieroksunut pullon tai alkuperämaan perusteella.

Millaisia ahaa-elämyksiä olet itse kokenut tastingeissa?