Matka Moseliin

viinikupla
May 8, 2016

Mosel matka näkymä alas joelle

Viiniköynnökset taitavat menestyä ainoastaan kauniissa paikoissa. Ainakin kaikki viinialueet, joilla olen vieraillut, ovat olleet kauniita. Mutta niidenkin joukossa on aivan erityisiä helmiä. Mosel tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia ja samalla Saksan parhaimpiin lukeutuvia viinejä. Alue on saanut nimensä Mosel-joesta, joka kiemurtelee jyrkkien kukkuloiden keskellä 243 kilometrin mittaisen matkan Koblenzista Trieriin lähelle Luxemburgin vastaista rajaa. Matkan varrelle mahtuu niin monta linnaa, että laskuissa ei meinaa pysyä, roomalaisajan raunioita ja loistavasti säilyneitä keskiaikaisia pikkukaupunkeja.

Mosel matka Bernkastel-Kues ilta-auringossa

Moselin viinit

Alueella viljellään melkein pelkästään rypäleiden kuningatarta, rieslingiä. Moselin rieslingeista valtaosa on puolikuivia (halbtrocken), puolimakeita (lieblich) tai makeita (süß). Usein viinipulloissa ei lue selkeästi makeusastetta, mutta sen voi päätellä viinin laatuluokituksesta, jotka kertovat rypäleen sokeripitoisuuden korjuuhetkellä. Varhemmin poimitut rypäleet kuuluvat luokkaa Kabinett, sitten tulee Spätlese (kirjaimellisesti myöhäiskorjuu), Auslese, Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat aina hyvin makeita. Myös Spätlese ja Auslese ovat lähes aina puolimakeita. Täysin kuiviakin viinejä valmistetaan, nykyään enenevässä määrin kuluttajien maun muuttuessa kuivempaan suuntaan, mutta parhaimmillaan Moselin viinit ovat silloin, kun mukana on hitunen makeutta. Kabinett-kategoriasta löytyy kuivia viinejä, joskin enemmän kuitenkin puolikuivia. Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa, että jos etiketissä ei lue trocken, ei viini ole täysin kuiva.

Moselin viineille tunnusomaista on hyvin alhainen alkoholiprosentti, jopa alle 10%. Viileän ilmastossa rypäleet eivät kypsy täysin, joten viineissä on tyypillisesti vähemmän alkoholia kuin lämpimässä ilmanalassa hyvin kypsäksi kasvaneista rypäleistä tehdyssä viinissä. Mutta alhaisempi alkoholiprosentti on usein myös viite viinin makeusasteesta, sillä makeus saadaan aikaan keskeyttämällä käyminen ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Moselin rieslingit ovat hyvin intensiivisen hedelmäisiä, mutta makeutta tasapainottaa hapokkuus. Hapokkuus ei ole yhtä terävää kuin Rheingaun ja Rheinhessenin rieslingeissä, minkä vuoksi olenkin kallellani Moseliin päin. Parhaat rieslingit viineistä ikääntyvät tyylikkäästi vuosikymmeniä.

Mosel matka Bernkastel-Kues

Minne mennä Moselissa?

Moseliin on helppo tulla lentäen, sillä Frankfurt-Hahnin lentokenttä sijaitsee vain kivenheiton päässä keskisestä Moselista (Frankfurt itsessään on paljon kauempana). Suosittelen autonvuokrausta, sillä autoilu on helpoin tapa liikkua kylien ja nähtävyyksien välillä. Olen yöpynyt sekä Koblenzissa, Cochemissa että Bernkastel-Kuesissa. Koblenz sekä alueen toisessa päässä sijaitseva Trier ovat suomalaisessa mittakaavassa isoja kaupunkeja, noin 100 000 asukasta. Cochem ja Bernkastel-Kues puolestaan ovat muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunkeja, niin kuin suurin osa Trierin ja Koblenzin välisistä muistakin kylistä. Halutessaan paikkojen välillä voi tehdä matkaa myös jokilaivalla.

Kaikkein eniten ihastuin Bernkastel-Kuesiin, jossa tunsi astuneensa toiseen aikakauteen. Kaupunki oli sievä kuin karamelli värikkäinen puuristikkotaloineen. Hotellin sijaan olimme vuokranneet asunnon jonka ikkunasta näkyi viinirinne. Pikkukaupungissa kaikki oli kävelymatkan päässä ja teimme kävelylenkkejä kukkulan rinnettä ylös viinitarhojen välistä. Parasta oli kuitenkin Moselin viinimuseo. Se sijaitsee entisen luostarin, St-Nikolaus-Hospitalin, tiloissa, joissa nykyään toimii vanhainkoti ja viinikulttuurin esittelykeskus (mahtava yhdistelmä, täällä haluan viettää vanhuudenpäiväni!). Pohjakerroksessa on näyttely viininviljelyn historiasta, mutta varsinainen aarre löytyy kellarikerroksesta. 18 euron pääsymaksua vastaan saa maistella kaikkia siellä esillä olevia 130 erilaista Moselin viiniä. Ne on jaoteltu makeusasteittain kuivista aina Eisweiniin asti. Vieraillessani paikassa etsiskelin juuri itselleni karonkkaviinejä. Ryhdyin siis systemaattisesti maistelemaan kuivia viinejä, jotka sopivat budjettiini. Kun mieluinen viini löytyi, ostin sitä muutaman laatikollisen. Intensiivisen maistelusession jälkeen kävelimme tyytyväisinä suupielet korvissa takaisin majapaikkaamme, ja ostamani viinilaatikot noudin vasta seuraavana päivänä kotimatkalle lähtiessämme. Jälkikäteen olen tilannut viinejä heidän nettikaupastaan kotiinkuljetuksella (siis kotiin Saksaan, en osaa sanoa toimittavatko he ulkomaille).

Trivia: Moselissa ja Alsacessa viini tarjoillaan aina perinteisistä laseista, joissa on pienehkö ja pyöreä malja sekä paksu vihreä jalka. Profiilikuvassani istun moselilaisessa viinituvassa edessäni juuri mainitunlainen lasi. Ja sellainen hymy, joka tulee Moselin riesligiä maistaessa.

Viinitorstai: Brangelinan rosé

2016-05-05 16.14.54-2

Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat jo vuosia olleet Hollywoodin supertähtipariskunta, Brangelina. Monien elokuviensa, kuuden(!) lapsen katraansa ja Angelinan ihmisoikeuskampanjoiden ohella heillä on ollut aikaa hankkia vielä yksi harrastus: viinintekeminen. Vuonna 2008 he ostivat Provencessa sijaitsevan Château Miravalin, palkkasivat sinne ykkösluokan viinintekijä Marc Perrinin ja ryhtyivät pohjustamaan ensimmäistä omaa viiniänsä. Ensimmäinen Miraval Rosé, jonka takana lukivat tärkeät sanat “bottled by Jolie-Pitt and Perrin” oli vuosikertaa 2012. Myyntiin tullut 6000 pullon erä vietiin käsistä viidessä tunnissa. Viinin kysyntä on edelleen sen verran kovaa, että joissakin kaupoissa on jonotuslista uuden vuosikerran ilmestyessä. Ja jo viime vuonna Kiinan markkinoille ilmaantui myyntiin väärennettyä Miravalia. Kova kysyntä on varmasti arvattu jo etukäteen, sillä Miraval hinnoiteltiin alusta alkaen varsin korkeaksi ollakseen roséviini. Luksusfiilistä haetaan myös ulkoasulla, erikoinen pullo muistuttaa tiettyjä samppanjamerkkejä. Pelkästään pullon muoto nostaa varmasti hintaa, sillä se vaatii enemmän varastointi- ja kuljetustilaa kuin tavallinen pullomalli.

Hollywood-viinille olisi helppo kohauttaa olkapäitään, mutta arvostelut osoittavat, että Miravalin kohdalla ei ole kyse mistään turhasta julkkistempauksesta. Wine Spectator listasi Miravalin vuonna 2013 kuluneen vuoden 100 parhaimman viinin joukkoon, ainoana roséena. Se tuntuu siis olevan vakavasti otettava roséviini. Eikä pelkästään hintansa puolesta. Miraval siis kiinnosti minua lähtökohtaisesti ja kun se tuli vastaan satunnaisessa viinikaupassa viime viikolla, nappasin mukaani pullon vuosikertaa 2014.

2016-05-05 16.18.42

Miraval Rosé on tehty tyypillisistä Provencen punaisista rypäleistä: Grenachesta, Cinsaultista, Syrahista ja Rollesta. Väri on kaunis, hailakan vaaleanpunainen. Sekä nenässä että kielellä on punaisia marjoja, etenkin mansikkaa. Kuivassa viinissä on melko paljon hapokkuutta ja se tuntuu hyvin tasapainoiselta. Jälkimaku on pitkä. Viini ei vaikuttanut ihan niin raikkaalta ja marjaiselta kuin olin odottanut, joten voi olla, että kaksi vuotta on ollut sille liian pitkä elinikä, roséviinithän pitäisi nauttia mahdollisimman nuorina. Vika voi olla myös makuaistissani, olen koko viikon potenut jotain angiinantapaista. En siis rohkene ottaa selkeää kantaa puoleen tai toiseen. Oliko tämä hyvä viini? Oli. Ostaisinko uudestaan? En tällä hinnalla (16,90 euroa) saati sitten Alkon hinnalla (24,50 euroa). Erinomaisia roséviinejä löytyy tästä maasta kympilläkin.

Trivia: Château Miravalissa on aikojen saatossa ollut monenlaisia kuuluisia vieraita. Kerrotaan, että 1200-luvulla keskiajan nimekkäimpiin teologeihin lukeutunut Tuomas Akvinolainen vietti siellä useita päiviä. 1900-luvun loppupuolella Miravaliin on puolestaan kytkeytynyt musiikin isoja nimiä. Pink Floyd levytti osan albumiaan Miravalin tilalle rakennetussa studiossa vuonna 1979 ja myös AC/DC, Sting ja Muse ovat viettäneet aikaa siellä.

Liian kallis harrastus?

viinikupla
May 3, 2016

Takavuosina tunnustin ensimmäistä kertaa ääneen olevani aika innostunut samppanjoista, mitä eräs professorini piikikkäästi kommentoi: “melko erikoinen valinta jatko-opiskelijalta”. Totta on, että en erityisesti rypenyt rahassa ja samppanjaahan ei saa pikkurahalla. Ostin sitä lähinnä ulkomaanreissuilta ja tax freestä. Kalliimpia merkkejä testailin tastingeissa. Viinibaareissa tarkistan aina, olisiko tarjolla jotakin erikoisempaa samppanjaa laseittain. Raaskin ostaa prestige-samppanjaa lasillisen, mutta koko pullon kanssa tulee henkinen kynnys vastaan. En ole vielä koskaan maksanut yhdestäkään viinipullosta lähellekään sataa euroa.

Viiniharrastus on kokenut 2000-luvulla suuren muodonmuutoksen. Aiemmin viiniharrastaja toi mieleen setämiesten sikarintuoksuiset kerhot, joissa kilpailtiin knoppitiedoilla. En väitä, että tämä mielikuva vastaa todellisuutta, joten älä pahastu jos olet setämies ja kuulut viiniklubiin. Viineistä puhuminen oli joka tapauksessa hyvin pienen piirin juttu. Mutta nykyään lista Suomessa toimivista viiniseuroista paljastaa, että ainakin pääkaupunkiseudulla ne ovat kovassa suosiossa opiskelijoiden keskuudessa. Tähtikokkibuumi on vaihtunut sommelierien fanittamiseen. He ovat nuoria ja dynaamisia. Viinivinkkejä jaellaan kaikissa naistenlehdissä. Satuinpa hiljattain lukemaan eräästä naistenlehdestä artikkelin, jossa toimittaja oli osallistunut viininmaisteluiltaan siksi, että hän koki sen kuuluvan yleissivistykseen. Kaikki muut kuulema jo harrastavat viinejä. Onko todellakin näin? Samankaltaisia havaintoja on tehty muuallakin maailmassa. Viiniharrastuksesta on haihtunut pois elitismin tuoksu ja siitä on tullut suuren yleisön puheenaihe. Samaa jatkumoa on tämä minunkin viiniblogini, jota rohkenen kirjoittaa olemattomalla auktoriteetilla, pelkästä kirjoittamisen ilosta ja rakkaudesta viiniin.

Viiniharrastus on siis tietyssä mielessä tasa-arvoistunut. Samalla huippuviineistä on tullut entistä tavoittamattomampia. Kiinan kasvanut kysyntä on nostanut Bordeaux’n ja Burgundin viinien hinnat pilviin ja tavallisen harrastajan ulottumattomiin. Myös samppanjan hinta on noussut sitä mukaa kun sen kulutus on yleistynyt. Hyllyssäni on vino pino viinilehtiä viime vuosikymmenen alkupuolelta, mistä Suomen silloisen hintatason voi helposti tarkistaa. Nousevat hinnat takaavat sen, että luksus pysyy aina luksuksena, johon kaikilla ei ole varaa.

Väitän kuitenkin, että viinejä voi harrastaa pienelläkin budjetilla. Ei kaikkien ole pakko panostaa keräilyyn ja arvoviinikokoelman kartuttamiseen, vaan pulloja voi nauttia sitä mukaa kun niitä hankkii. Keräillä voi myös loistavan hinta-laatusuhteen viinejä alueilta, joissa kova kysyntä ei ole vielä johtanut hintojen karkaamiseen käsistä. Tapahtumissa voi maistella uusia viinejä pientä maksua vastaan ja tietoutta voi kartuttaa ilmaiseksikin. Toisaalta viiniharrastus voi viedä mukanaan niin, että se alkaa tuntua jo kukkarossakin. Ainakin täällä Viinikuplassa on arkiviinien hintakatto hiljalleen hivuttautunut ylöspäin. Samppanjapullon avaaminen ei vaadi mitään erityistä syytä ja muutenkaan niitä yksittäisiä kalliimpia hankintoja ei tule säästeltyä epämääräisen “sopivan juhlavan tilanteen” varalle. Suoritan viinikursseja ja haaveilen viinikaapin hankkimisesta. Ja lomamatkat, ne tietysti suuntautuvat (pakollisia Suomen-visiittejä lukuunottamatta) aina viinialueille. Mutta harrastus on tietysti aina oma valinta, johon on valmis panostamaan myös taloudellisesti.

Saksan pohjoisin viinitarha

viinikupla
May 1, 2016

Viiniä viljellään pääasiassa leveysasteiden 30 ja 50 välisellä alueella. Saksan viinialueet sijoittuvat sinne 50:n leveysasteen tuntumaan. Mutta ilmastonmuutoksen myötä viininviljely on vuosi vuodelta mahdollista entistä pohjoisempana. Tanskakin on luettu viinintuottajamaaksi vuodesta 2000 alkaen, maassa on nykyään useita kymmeniä kaupallisia viiniviljelmiä. Myös Ruotsi on seurannut perässä samoihin aikoihin, joskin pienemmillä volyymeilla. Samoin Saksassa tähyillään pohjoiseen päin. Todennäköisesti et tiennyt, että Hampurissa viljellään viiniä.

Hampurin 500 neliömetrin suuruinen viinirinne Stintfang sijaitsee keskellä kaupungin suosituinta turistikohdetta, Landungsbrückenin vanhaa satama-aluetta. Satamasta nousee jyrkkä rinne kohti St. Paulia ja korkealla ylhäällä, etelänpuoleisella rinteellä sijaitsee pikkuruinen viinitarha. Sitä tuskin huomaa, jos sattuu kävelemään ohi, sillä katse ohjautuu rinteeltä avautuviin maisemiin sataman suuntaan. Viiniviljelmän yläpuolella on hostellin takapiha.

Weinberg Stintfang

Viininviljely Hampurissa sai alkunsa, kun stuttgartilaisen viinikylän viljelijät lahjoittivat Hampurin kaupungille Regent- ja Phönix-lajikkeiden pistokkaita. Vuosi oli 1996 ja Hampurin osavaltion parlamentti päätti julistautua viininviljelijöiksi. Ensimmäistä kertaa köynnöksistä saatiin tehtyä viiniä vuonna 2007. Kaupungilla ei sentään ole omaa viinintekijää, vaan kerätyt rypäleet lähetetään Stuttgartiin, jossa viljelijäperhe Currle valmistaa niistä viinin ja lähettää sen takaisin Hampuriin. Määrät ovat pieniä, vuotuinen tuotos jää noin 50 puolikkaaseen pullolliseen. Tämä viini onkin keräilyharvinaisuus, jota ei voi ostaa mistään. Kukin senaattori saa yhden pullon ja jäljelle jäävät lahjoitetaan Hampurin kaupungin tärkeimmille arvovieraille. Täytynee siis hankkiutua jonkin senaattorin lähipiiriin, jos haluan päästä maistamaan tätä viiniä.

Hampurilainen viini on sekoitus valkoisista ja punaisista rypäleistä, joita ei ole eroteltu käymistä varten. Väri on hailakan lohenpunainen, alkoholiprosentti alhainen ja maku hyvin hedelmäinen, kommentoi viiniä Pro Stuttgart -järjestön puheenjohtaja, jonka sanaan meidän on tässä asiassa luottaminen. Laatua hän pitää erittäin hyvänä. Aivan jokaisena vuonna ei viiniä ole saatu tuotettua. Eräänä vuonna köynnöksiin iski sienitauti ja toisena vuonna puolestaan kaikki rypäleet varastettiin. Lienevätkö Reeperbahnilta palanneet juhlijat poimineet hiukopalaksi viinirypäleitä tai joku kunnianhimoinen kotienologi halunnut valmistaa niistä itse viiniä?

Viinitarhasta huolehtivat vapaaehtoiset, joilla riittää puuhaa enemmän olutpullojen ja tupakantumppien keräämisessä kuin säiden aiheuttamien tuhojen korjaamisessa. Heille on kunnia-asia pitää huolta erikoisesta viinitarhasta, vaikka hekään eivät koskaan ole päässeet maistamaan sen tuotosta. Vähän kävi närkästyttämään heidän puolestaan, kyllä nyt pyyteettömästä työstä voisi palkita edes tilkalla tarhan viiniä. Hampurin viinitarhalla ei ole laajenemiskapasiteettia, mutta jään kiinnostuksella odottamaan mitä muutaman vuoden kuluttua saadaan aikaan Itämeren rannan tuntumassa naapuriosavaltiossa. Totuus on, että Hampuri on oikeastaan jo menettänyt tittelinsä Saksan pohjoisimpana viininviljelysalueena.

Viinitorstai: kuohuvaa Englannista

Nyetimber

Mitä tulee mieleen yhdistelmästä britit ja kuohuviini? No tietenkin James Bond, joka on kovasti Bollingerin perään. Mutta brittien oma kuohuviinituotanto on jäänyt monilta pimentoon. Eikä ihmekään, sillä englantilainen laatuviini on verrattain tuore ilmiö ja toisekseen britit juovat suurimman osan omista viineistään itse. En esimerkiksi ole onnistunut bongaamaan yhdestäkään saksalaisesta kaupasta brittikuohareita. Alko on kunnostautunut siinä suhteessa, valikoimasta löytyy kolme eri tuotetta.

Englannissa on itse asiassa viljelty ja tehty viiniä roomalaisajasta asti, mutta 1800-luvulla vapaakauppasopimus teki oman viinintuotannon kannattamattomaksi. Sotavuodet katkaisivat kokonaan 2000-vuotisen viininvalmistusperinteen. Uudelleen se käynnistyi vasta 1960-luvulla yksittäisen viinipioneerin kokeilujen myötä ja lähti sittemmin räjähdysmäiseen kasvuun. Tuoreimpien tilastojen mukaan maassa toimi vuonna 2013 135 viinitilaa, jotka tuottivat 6.3 miljoonaa pulloa viiniä. Yleisimmin viljellyt lajikkeet ovat Chardonnay ja Pinot Noir.

Suurimmaksi osaksi maassa tuotetaan kuohuviiniä ja juuri ne ovatkin niittäneet kansainvälistä mainetta. Käännekohta englantilaiselle viinialalle oli eurooppalaisten kuohuviinien sokkotasting vuonna 2004, jolloin englantilaiset kuohuviinit kiilasivat kymmenen parhaan joukkoon syrjäyttäen monta samppanjaa. Sama on toistunut sen jälkeen useita kertoja. Viimeksi viime viikolla englantilaiset päihittivät samppanjan Pariisin tastingissa kahdessa kategoriassa kolmesta – ja siinä kolmannessakin tuli tasapeli. Nyetimberin Blanc de Blancs esimerkiksi jätti taakseen niinkin nimekkään samppanjan kuin Billecart-Salmon Grand Cru. Sokkotestien tulokset kertovat, että saarivaltioiden kuohuviinit ovat tyylillisesti niin lähellä samppanjaa, että asiantuntijatkin erehtyvät alkuperän arvioimisessa.

Miksi juuri englantilaiset kuohuviinit sitten muistuttavat niin paljon samppanjaa? Valmistusmetodi on tietenkin sama perinteinen samppanjamenetelmä. Myös rypälelajikkeet ovat samoja. Mutta myös monet laatucavat tehdään samalla menetelmällä ja samoista rypäleistä eivätkä ne silti ole samanlaisia kuin samppanja. Oleellista on myös maaperä ja ilmasto. Eteläisen Englannin viinitilat sijaitsevat suurin piirtein samoilla leveysasteilla kuin Champagne (vain hitusen pohjoisempana). Viiniköynnökset on istutettu etelänpuoleisille rinteille kalkkiseen maaperään, joka muistuttaa Champagnea. Ilmastonmuutos on johtanut siihen, että viimeisten vuosikymmenien aikana koleahko ja sateinen saarivaltio onkin ollut otollisempi paikka viinien kasvattamiselle. Myös Champagnessa kamppaillaan joinakin kylmempinä vuosina liian raaoiksi jääneiden rypäleiden kanssa, mutta 2000-luvulla siellä on ollut harvinaisen paljon hyviä vuosikertoja. Englannissa kuulema kymmenestä vuodesta vain kaksi on ideaalisia rypäleiden kypsyyden kannalta, neljä keskivertoa ja neljä surkeaa.

Saarivaltion kuohuvien kirkkain tähti on tällä hetkellä Sussexissa sijaitseva Nyetimber, joka todellakin tuli ensimmäiselle sijalle äskettäisessä Pariisin kuohuviinitastingissa. Olin käymässä Lontoossa kolme viikkoa sitten WSET-tentin vuoksi ja jo etukäteen olin päättänyt, että tentin jälkeen etsin käsiini englantilaista kuohuviiniä. Nyetimber Classic Cuvée Brut 2010 oli sattumanvaraisesti valikoitu viini satunnaisesta myymälästä ja pullon avattuani totesin sen erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Viini uhkui raikkautta, vihreää omenaa, hapokkuutta ja paahteisuutta. Sen jälkeen tekee todellakin mieli tutustua paremmin maan kuohuviinitarjontaan. Hintaa pullolla oli hiukan päälle 30 puntaa eli samppanjan hinnoissa liikutaan.

Lopuksi vielä kiinnostava trivia: Champagnessakin uskotaan jo englantilaisten viinien potentiaaliin. Taittinger on ensimmäinen samppanjatalo, joka on ostanut maata Kentistä ja alkaa tuottaa siellä omia kuohuviaan.