Lissabonin viinibaareja

viinikupla
April 19, 2016

tervetuloa lissaboniin

Lissabon on tullut minulle tutuksi sen jälkeen, kun hyvä ystäväni muutti sinne muutama vuosi sitten. Kun kaupungissa on käynyt riittävän monta kertaa ja tutustunut tärkeimpiin nähtävyyksiin, voi rauhassa keskittyä olennaiseen – viiniin. Ensimmäisellä reissulla pistäydyimme Portossa ja edellisellä kerralla viikonlopun verran Alentejon alueella (Alentejon viineille omistan vielä oman postauksen), mutta nyt halusin tutustua vähän monipuolisemmin portugalilaisiin viineihin. Parhaiten se onnistuu asiaan omistautuneessa viinibaarissa ja sellaisista ei Lissabonissa ole pulaa. Kaupungilla liikkuessani käytin usein Yelp-palvelua ja se listasi haulla “wine bar” kymmenittäin paikkoja, jotka sijaitsivat parin kilometrin säteellä. Vaikka asun itse viinimaassa, niin vastaavaa tarjontaa ei kotikaupungissani todellakaan ole.

Viniportugal on kenties helpoimmin lähestyttävä paikka tutustua paikallisiin viineihin. Se on portugalilaisten viinintuottajien markkinointitarkoituksessa kehittelemä tasting room, jonne turisteilla on vapaa pääsy. Sijainti ei voisi olla enää keskeisempi, Lissabonin keskusaukion laidalla (Praca do Comércio). Maistelu on maksutonta, ihan aikuisten oikeasti. Maisteluhuoneen seinällä on kartta Portugalin viinialueista, jonka avulla voi vähän orientoitua siihen, mitä haluaa kokeilla. Maisteltavaksi tarjotaan yleensä 3-4 erilaista viiniä, joten ihan loppupäiväksi sinne ei voi parkkeerata.

winebar do castelo

Winebar do Castelo sijaitsee Alfaman sokkeloisilla kujilla lähellä linnoitusta. Sen viinivalikoima tuntuu loputtomalta. Parasta paikassa on kuitenkin ystävällinen, omistautuva ja asiantunteva palvelu. Kävelin sisään yksinäni ja ryhdyin tutkailemaan viinilistaa. Painetussa listassa ei suinkaan ole kaikki tarjolla oleva. Sanoin tarjoilijalle, että minua kiinnostaa maistaa Dãon alueen punaviinejä, joita kuvaillaan hyvin erityylisiksi kuin minulle tutummat Douron ja Alentejon punaviinit. Erään viinikaupan omistaja vertasi Dãon punaviinejä Burgundyn vastaaviin. Minun ei tarvinnut tilata sokkona kokonaista lasillista, vaan eteeni kannettiin kolme vaihtoehtoa, joita sain rauhassa haistella ja maistella. Kaikki kolme olivat selvästi voimakashappoisempia kuin aiemmin maistamani portugalilaiset punaviinit. Erinomaisia, mutta selkeästi ruokaviinejä. Pyysin saada kokeilla jotakin ikääntyneempää punaviiniä, sillä kaupasta ei yleensä saa ostettua viittä vuotta vanhempia portugalilaisia viinejä. Olin utelias sen suhteen, miten ne kestävät aikaa. Sain maistettavakseni tilkan alenejolaista punaviiniä vuodelta 2003. Viini oli mielestäni jo kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, väriltäänkin rusehtava ja tuoksu epämiellyttävä. Vielä yksi yritys ja tällä kertaa tärppäsi: Quinta do Mouro 2006 oli upea, kypsä viini. Sitä tilasin kokonaisen lasillisen. Yksittäinen lasillinen oli melko hintava, mutta sain sen vastineeksi käsittämättömän hyvää palvelua. Viisi tähteä ja peukku tälle paikalle!

terassiskumppa delideluxissa

Delidelux on kiva vaihtoehto silloin, jos haluaa nauttia lasillisen terassilla jokimaisemaa ihaillen. Tämä rantabaari on herkkukauppa, joilla on laaja viinivalikoima mukaan myytäväksi. Laseittain tarjoiltavia viinejä ei ole montaa, mutta vaihtoehdot ovat hyviä ja paikka itsessään viihtyisä. Täällä kävimme pariinkiin otteeseen nauttimassa lasilliset Bairradan skumppaa. Baga- ja Chardonnay-rypäleistä valmistettu Quinta do Valdoeiro on syvän kullankeltainen, voimakasarominen ja paahteinen kuohuviini. Aurinkoinen terassi kuuluu sen kanssa yhteen.

Malbec World Day

viinikupla
April 18, 2016

Malbec Dieter Meier Ojo de Agua

Ei kuulkaa maailmasta heti lopu syyt avata viinipulloa. Eilen vietettiin Malbecin maailmanpäivää ja päätin juhlia sitä asiaankuuluvasti, vaikka vähän myöhäisherännyt olinkin. Juhlapäivää vietetään sen kunniaksi, että 17.4.1853 Argentiinan presidentti teki lainsäädännöllisen aloitteen, jonka tavoitteena oli uudistaa maan viinituotanto. Uusien viinilajikekokeiluiden joukossa oli myös Ranskasta tuotu Malbec. Rypäle on sittemmin jäänyt marginaaliseksi kotimaassaan Ranskassa ja Argentiina on osoittautunut sille paljon otollisemmaksi kasvupaikaksi. Nykyään Malbec on Argentiinan lippulaivalajike.

Koska intouduin hankkimaan pullollisen Malbecia varsin ex tempore, oli tyydyttävä siihen mitä löytyy. Lähimmän viinikauppani valikoimaan kuului vain kaksi argentiinalaista Malbc-viiniä. Vertailun vuoksi Alkon valikoimasta löytyy 76 nimikettä kun hakee rypäleistä ‘Malbec’. Jacques’-viiniketjun valikoima on toki paljon pienempi kuin Alkon, mutta tulos vahvistaa silti sen mutu-tuntuman, joka on syntynyt viinihyllyjä tutkiessa: uuden maailman viinit eivät juuri kiinnosta saksalaisia. Päädyin nyt ostamaan luomuviinin Mendozasta, Dieter Meierin Ojo de Agua, vuosikertaa 2015.

Tuoksu on luumuinen ja mausteinen. Maku on tanakka, pyöreä ja pehmeä, mutta marjaisuus jää pahasti kakkoseksi vaniljaisuuden alle. Mieheni on hyvä koekaniini viinimaisteluissa, kun hän ei erityisemmin tunne viinejä, vaan siemailee vain niitä tyytyväisenä siivelläni. Nyt hänen ensimmäinen reaktionsa oli: “maistuu kummalliselta, onko tämä pilalla? Jotenkin ihmeen makeaa.” Tämä viini on kyllä kuivaa, mutta makeuden tuntu tulee rypäleen ominaisaromeista (kypsät marjat, kahvi, kaakao, suklaa) tammesta (vanilja on nimenomaan tammikypsytyksen merkki) ja siitä, että viinissä ei ole ärhäkästä tanniinisuutta tai hapokkuutta vastapainoksi samassa määrin kuin ranskalaisissa punkuissa, joita yleensä juomme. Ihan kelpo viini itsessään, sen edustama tyyli ei vain ole aivan minun suuni mukainen. Mutta hei, pitkästä aikaa löytyi punkku, joka sopii suklaan kylkeen, siitä pisteet. Jään silti vielä odottelemaan, että vastaan tulee Malbec, joka veisi minulta jalat alta.

Viiniharrastukseni lyhyt historia

viinikupla
April 18, 2016

2015-04-10 19.42.54-1

Hiljattain mainion Blanc de blancs -blogin Anna kirjoitti siitä, miksi on innostunut viineistä ja kehotti muitakin samaan. Näin blogin alkutaipaleella onkin hyvä hetki kertoilla, miten tähän on tultu.

Lapsuudenkodissani ei koskaan juotu viiniä tai mitään muitakaan alkoholijuomia. Niinpä ensikosketukseni viiniin ei todellakaan tapahtunut laatuyksilöiden parissa vaan Alkon halvimpien ja karseimpien juomien kautta: helmeilevää omenaviiniä, Lippistä eli Liebfraumilchiä ja mitä näitä nyt on. Veikkaan, että monelle teistä tulee pelkästä sanastakin epämiellyttäviä makumuistoja mieleen. Näistä kokemuksista johtuen ajattelin pitkään, että en pidä valkoviineistä.

Opiskeluaikana innostuin ruoanlaitosta ja ystäväpiiriini kuului ihmisiä, jotka olivat myös kulinariaan päin kallellaan. Opiskelijabudjetilla ei ollut varaa syödä hyvissä ravintoloissa, mutta jossain vaiheessa meillä oli kokkauskerho: kokoonnuimme toistemme luona ja laitoimme yhdessä useamman ruokalajin illallisia. Ehkä niihin aikoihin aloin kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mitä viiniä joimme ruoan kanssa. Alkon valikoimasta alkoi jo löytyä muutamia lempiviinejä, mutta uusien viinien kokeileminen oli aina hakuammuntaa.

Hurahdus samppanjaan taisi tapahtua myös joskus myöhäisinä opiskeluvuosina. Se alkoi varmaankin lahjaksi saaduista samppanjapulloista. Häämatka kuusi vuotta sitten oli road trip Euroopassa. Päätimme miehen kanssa matkailla erityisesti yhteisessä suosikkimaassamme Ranskassa ja sen viinialueilla. Kahden viikon reissuun mahtui Alsace, Champagne ja Burgundy. Pohjatietomme ennen matkaa oli suurin piirtein sitä luokkaa, että Alsacessa tehdään valkoviinejä ja Burgundissa punaviinejä. Reissun aikana viinitietoutemme karttui huimasti ja viinien maisteleminen autenttisessa ympäristössä kehitti käsitystä eri viinityyleistä ja omista preferensseistä.

viinikellari Burgundy

Tuo matka oli sen verran käänteentekevä, että sen jälkeen ilmoittauduin pariin viiniklubiin, ryhdyin osallistumaan maisteluiltoihin, käymään viinimessuilla ja perustin jopa viinikerhon työpaikalleni. Päätimme yhdessä teeman ja kukin oli vuorollaan vastuussa maisteluilloista, valitsi viinit ja esitteli ne. Kukaan meistä ei ollut varsinainen viiniasiantuntija, mutta opettelimme yhdessä ja meillä oli hauskaa, mikä on tietysti tärkeintä.

Saksaan muutettuani löysin pian samanhenkistä suomalaisseuraa, joiden kanssa olemme viettäneet samppanjailtoja. Mutta kaikki ne muut viiniaktiviteetit, joita Helsingissä oli, jäivät tauolle. Vasta viime aikoina olen aktivoitunut uudelleen, liittynyt paikalliseen expat-viiniklubiin ja ottanut selvää viinikursseista. Toissaviikolla kävin Lontoossa suorittamassa WSET 2-tason tentin.

Mikä viineissä sitten kiehtoo? Kulinaristin vastaus on tietysti makuelämykset. Helmeilevä omenaviini on yhtä kaukana vuosikertasamppanjasta kuin eineslihapullat Michelin-tason ravintolan annoksesta. Ja näiden väliinkin mahtuu laaja kirjo erilaisia makuja, joille löytyy omat tilanteensa ja omat faninsa. Ruoan ja viinin ei tarvitse yltää Michelin-tasolle ollakseen hyvää ja innostavaa. Akateemisesti orientoituneena ihmisenä taidan myös nauttia haasteista, jonka viinien maailmaan perehtyminen tarjoaa. Mitä enemmän viineistä oppii, sitä paremmin tajuaa, miten paljon opittavaa vielä riittää. Viinit tarjoavat aina jotain uutta. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä viinialueelta, ei vielä tiedä mitään siitä makumaailman moneudesta, mitä kyseinen viinialue pitää sisällään. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä tuottajalta, ei vielä tiedä miten erilaisia viinejä saman talon sisällä voidaan tehdä. Edes saman tuottajan sama viini ei maistu samalta vuodesta toiseen. Viini ei ole staattinen, vaan elävä yksilö. Se on erilaista joka vaiheessa rypälemehusta vasta käyneeseen, pullotettuun ja pullossa ikääntyneesen. Jokainen viini on yksilö ja näitä uusia yksilöitä riittää kohdattavaksi elämän loppuun saakka.

Parsalle viini

viinikupla
April 17, 2016

 

paahdettua parsaa

Parsakausi on alkanut! Täällä viinikuplassa vallitsee parsahulluus. Seuraavat kaksi kuukautta voisin elää pelkällä parsalla (ja viinillä). Se tuo haasteita parisuhteeseen, kun toinen osapuoli huokaa jo ensimmäisen parsanipun nähtyään: nytkö se taas alkaa..? En ole parsahulluuteni kanssa yksin, tähän aikaan vuodesta Saksassa kadut täyttyvät parsakojuista ja ruokakauppojen ovella komeilevat purkkihollandaisekastikkeet paraatipaikalla. Saksalaiset syövät pääsääntöisesti vain valkoista parsaa. Jos tilaat Saksassa ravintolassa parsaa, on se aina valkoista. Vihreä parsa kypsyy myöhemmin ja on kalliimpaa tuottaa. Sitä joudun siis vielä odottelemaan ja vähän metsästämäänkin. Suomessa olin kuitenkin päässyt vihreän parsan makuun ja pidän sitä valkoista maukkaampana. Parsaa pitää tietysti kunnioittaa arvoisellaan viinillä. Mutta mitä ihmettä viinihyllyltä pitäisi poimia mukaan?

Parsalla on maine viinintappajana. Parsan rikkiyhdisteet saavat nimittäin viinin maistumaan helposti metalliselta ja kovalta (samat yhdisteet ovat vastuussa myös erikoisesta ilmiöstä, jonka neljä ihmistä kymmenestä kokee…). Kovin tanniiniset ja hapokkaat viinit korostavat tätä piirrettä. Siksi heti kättelyssä voi rajata pois tuhdit, tanniiniset punaviinit ja hyvin hapokkaat valkoviinit. Parsan ominaismaku on melko hento, erityisesti valkoisessa parsassa. Jos parsan haluaa loistavan pääosassa aterialla, ei viiniksi kannata valita kovin voimakasaromista yksilöä. Et mene pahasti metsään, jos etsit parsaviiniä viileämmän ilmaston, siis keski-Euroopan tai Uuden-Seelannin valkoviinien joukosta. Riesling Alsacesta, Weissburgunder (Pinot blanc) Saksasta, Grüner Veltliner Itävallasta tai Sauvignon Blanc Ranskasta tykkäävät yleensä parsasta. Saksalaiset parittavat parsan aina kotimaisten viinin kanssa ja suosittelevat myös Silvaneria, Müller-Thurgauta ja Grauburgunderia.

2013-05-06 20.39.16

Parsaa ja viiniä yhdistellessä on toki tärkeää myös se, mitä parsan ohessa tarjotaan. Jos kuorrutat parsan voisella hollandaise-kastikkeella, säestää sitä kivasti Chardonnay, mutta mielummin sellainen, jossa ei ole voimakasta tammen aromia (uuden maailman Chardonnayt ovat useimmiten tammitettuja, ellei pullon kyljessä mainita “unoaked”). Chablis Ranskan Burgundista on hyvä valinta. Jos parsan kyljessä on lihaa, voi kuvioihin tulla mukaan punaviinikin. Porsaanlihan kanssa voi vielä pitäytyä vähän voimakkaammissa, ikääntyneemmissä valkoviineissä, mutta myös kevyemmät punaviinit voivat sopia. Etsi punaviineissäkin viileämmän ilmaston kasvatteja; Pinot noiria Ranskasta, Saksasta tai Uudesta-Seelannista.

Omasta mielestäni parsa on parhaimillaan sellaisenaan, mieluusti grillattuna tai paahdettuna. Päällä  parmesanlastuja ja ohessa hiukan savuisaa kinkkua. Kun parsa ei kilpaile annoksessa muiden elementtien kanssa, voi etsiä viiniä, joka korostaa juuri parsan ominaisuuksia. Sitrusta, yrttisyyttä ja vihreyttä löytyy erityisesti Sauvignon Blancista. Sancerre ja Pouilly-Fume Ranskasta ovat vähän hintavampia, mutta niitä eleganteimpia rypälelajikkeensa edustajia.

parsa viini