Viiniharrastukseni lyhyt historia

viinikupla
April 18, 2016

2015-04-10 19.42.54-1

Hiljattain mainion Blanc de blancs -blogin Anna kirjoitti siitä, miksi on innostunut viineistä ja kehotti muitakin samaan. Näin blogin alkutaipaleella onkin hyvä hetki kertoilla, miten tähän on tultu.

Lapsuudenkodissani ei koskaan juotu viiniä tai mitään muitakaan alkoholijuomia. Niinpä ensikosketukseni viiniin ei todellakaan tapahtunut laatuyksilöiden parissa vaan Alkon halvimpien ja karseimpien juomien kautta: helmeilevää omenaviiniä, Lippistä eli Liebfraumilchiä ja mitä näitä nyt on. Veikkaan, että monelle teistä tulee pelkästä sanastakin epämiellyttäviä makumuistoja mieleen. Näistä kokemuksista johtuen ajattelin pitkään, että en pidä valkoviineistä.

Opiskeluaikana innostuin ruoanlaitosta ja ystäväpiiriini kuului ihmisiä, jotka olivat myös kulinariaan päin kallellaan. Opiskelijabudjetilla ei ollut varaa syödä hyvissä ravintoloissa, mutta jossain vaiheessa meillä oli kokkauskerho: kokoonnuimme toistemme luona ja laitoimme yhdessä useamman ruokalajin illallisia. Ehkä niihin aikoihin aloin kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mitä viiniä joimme ruoan kanssa. Alkon valikoimasta alkoi jo löytyä muutamia lempiviinejä, mutta uusien viinien kokeileminen oli aina hakuammuntaa.

Hurahdus samppanjaan taisi tapahtua myös joskus myöhäisinä opiskeluvuosina. Se alkoi varmaankin lahjaksi saaduista samppanjapulloista. Häämatka kuusi vuotta sitten oli road trip Euroopassa. Päätimme miehen kanssa matkailla erityisesti yhteisessä suosikkimaassamme Ranskassa ja sen viinialueilla. Kahden viikon reissuun mahtui Alsace, Champagne ja Burgundy. Pohjatietomme ennen matkaa oli suurin piirtein sitä luokkaa, että Alsacessa tehdään valkoviinejä ja Burgundissa punaviinejä. Reissun aikana viinitietoutemme karttui huimasti ja viinien maisteleminen autenttisessa ympäristössä kehitti käsitystä eri viinityyleistä ja omista preferensseistä.

viinikellari Burgundy

Tuo matka oli sen verran käänteentekevä, että sen jälkeen ilmoittauduin pariin viiniklubiin, ryhdyin osallistumaan maisteluiltoihin, käymään viinimessuilla ja perustin jopa viinikerhon työpaikalleni. Päätimme yhdessä teeman ja kukin oli vuorollaan vastuussa maisteluilloista, valitsi viinit ja esitteli ne. Kukaan meistä ei ollut varsinainen viiniasiantuntija, mutta opettelimme yhdessä ja meillä oli hauskaa, mikä on tietysti tärkeintä.

Saksaan muutettuani löysin pian samanhenkistä suomalaisseuraa, joiden kanssa olemme viettäneet samppanjailtoja. Mutta kaikki ne muut viiniaktiviteetit, joita Helsingissä oli, jäivät tauolle. Vasta viime aikoina olen aktivoitunut uudelleen, liittynyt paikalliseen expat-viiniklubiin ja ottanut selvää viinikursseista. Toissaviikolla kävin Lontoossa suorittamassa WSET 2-tason tentin.

Mikä viineissä sitten kiehtoo? Kulinaristin vastaus on tietysti makuelämykset. Helmeilevä omenaviini on yhtä kaukana vuosikertasamppanjasta kuin eineslihapullat Michelin-tason ravintolan annoksesta. Ja näiden väliinkin mahtuu laaja kirjo erilaisia makuja, joille löytyy omat tilanteensa ja omat faninsa. Ruoan ja viinin ei tarvitse yltää Michelin-tasolle ollakseen hyvää ja innostavaa. Akateemisesti orientoituneena ihmisenä taidan myös nauttia haasteista, jonka viinien maailmaan perehtyminen tarjoaa. Mitä enemmän viineistä oppii, sitä paremmin tajuaa, miten paljon opittavaa vielä riittää. Viinit tarjoavat aina jotain uutta. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä viinialueelta, ei vielä tiedä mitään siitä makumaailman moneudesta, mitä kyseinen viinialue pitää sisällään. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä tuottajalta, ei vielä tiedä miten erilaisia viinejä saman talon sisällä voidaan tehdä. Edes saman tuottajan sama viini ei maistu samalta vuodesta toiseen. Viini ei ole staattinen, vaan elävä yksilö. Se on erilaista joka vaiheessa rypälemehusta vasta käyneeseen, pullotettuun ja pullossa ikääntyneesen. Jokainen viini on yksilö ja näitä uusia yksilöitä riittää kohdattavaksi elämän loppuun saakka.

Parsalle viini

viinikupla
April 17, 2016

 

paahdettua parsaa

Parsakausi on alkanut! Täällä viinikuplassa vallitsee parsahulluus. Seuraavat kaksi kuukautta voisin elää pelkällä parsalla (ja viinillä). Se tuo haasteita parisuhteeseen, kun toinen osapuoli huokaa jo ensimmäisen parsanipun nähtyään: nytkö se taas alkaa..? En ole parsahulluuteni kanssa yksin, tähän aikaan vuodesta Saksassa kadut täyttyvät parsakojuista ja ruokakauppojen ovella komeilevat purkkihollandaisekastikkeet paraatipaikalla. Saksalaiset syövät pääsääntöisesti vain valkoista parsaa. Jos tilaat Saksassa ravintolassa parsaa, on se aina valkoista. Vihreä parsa kypsyy myöhemmin ja on kalliimpaa tuottaa. Sitä joudun siis vielä odottelemaan ja vähän metsästämäänkin. Suomessa olin kuitenkin päässyt vihreän parsan makuun ja pidän sitä valkoista maukkaampana. Parsaa pitää tietysti kunnioittaa arvoisellaan viinillä. Mutta mitä ihmettä viinihyllyltä pitäisi poimia mukaan?

Parsalla on maine viinintappajana. Parsan rikkiyhdisteet saavat nimittäin viinin maistumaan helposti metalliselta ja kovalta (samat yhdisteet ovat vastuussa myös erikoisesta ilmiöstä, jonka neljä ihmistä kymmenestä kokee…). Kovin tanniiniset ja hapokkaat viinit korostavat tätä piirrettä. Siksi heti kättelyssä voi rajata pois tuhdit, tanniiniset punaviinit ja hyvin hapokkaat valkoviinit. Parsan ominaismaku on melko hento, erityisesti valkoisessa parsassa. Jos parsan haluaa loistavan pääosassa aterialla, ei viiniksi kannata valita kovin voimakasaromista yksilöä. Et mene pahasti metsään, jos etsit parsaviiniä viileämmän ilmaston, siis keski-Euroopan tai Uuden-Seelannin valkoviinien joukosta. Riesling Alsacesta, Weissburgunder (Pinot blanc) Saksasta, Grüner Veltliner Itävallasta tai Sauvignon Blanc Ranskasta tykkäävät yleensä parsasta. Saksalaiset parittavat parsan aina kotimaisten viinin kanssa ja suosittelevat myös Silvaneria, Müller-Thurgauta ja Grauburgunderia.

2013-05-06 20.39.16

Parsaa ja viiniä yhdistellessä on toki tärkeää myös se, mitä parsan ohessa tarjotaan. Jos kuorrutat parsan voisella hollandaise-kastikkeella, säestää sitä kivasti Chardonnay, mutta mielummin sellainen, jossa ei ole voimakasta tammen aromia (uuden maailman Chardonnayt ovat useimmiten tammitettuja, ellei pullon kyljessä mainita “unoaked”). Chablis Ranskan Burgundista on hyvä valinta. Jos parsan kyljessä on lihaa, voi kuvioihin tulla mukaan punaviinikin. Porsaanlihan kanssa voi vielä pitäytyä vähän voimakkaammissa, ikääntyneemmissä valkoviineissä, mutta myös kevyemmät punaviinit voivat sopia. Etsi punaviineissäkin viileämmän ilmaston kasvatteja; Pinot noiria Ranskasta, Saksasta tai Uudesta-Seelannista.

Omasta mielestäni parsa on parhaimillaan sellaisenaan, mieluusti grillattuna tai paahdettuna. Päällä  parmesanlastuja ja ohessa hiukan savuisaa kinkkua. Kun parsa ei kilpaile annoksessa muiden elementtien kanssa, voi etsiä viiniä, joka korostaa juuri parsan ominaisuuksia. Sitrusta, yrttisyyttä ja vihreyttä löytyy erityisesti Sauvignon Blancista. Sancerre ja Pouilly-Fume Ranskasta ovat vähän hintavampia, mutta niitä eleganteimpia rypälelajikkeensa edustajia.

parsa viini