Viinitapahtumien määrä Suomessa sen kuin kasvaa. Kun itse vielä asuin Helsingissä, oli tarjolla aika tarkkaan vain kaksi kuluttajatapahtumaa, nykyään on pikemminkin runsaudenpula. Facebookin uutisvirrassa on viime aikoina tullut vastaan vaikka mitä kiinnostavia viinitilaisuuksia, joten päätin koota ne yhteen. Näyttää siltä, että kaikki järjestäjät ovat ihastuneet Vanhaan ylioppilastaloon. Vanhan ovenkahvaa voi käydä nykimässä viikon välein syksyllä ja varsin suurella todennäköisyydellä siellä on meneillään viinitapahtuma. Käy tsekkaamassa nämä, itse en paikalle pääse.
Mikä viini! 20.-21.9. Vanhalla ylioppilastalolla
Viinimaa on järjestänyt Mikä viini! -tapahtumaa jo kauan, tarkalleen ottaen 15 vuotta. Muistan aloittelevana viiniharrastajana olleeni ihastuksissani tapahtumasta. Mukana on 20 tuottajaa, viinejä on 150. Ohjatut tastingit ovat edullisia ja suositeltavia (joskin näköjään jo täynnä) ja nykyisellään kävijöitä helpottavat myös valmiit maistelupolut, siis suositukset maisteltavista viineistä teemoittain. Ilmainen sisäänpääsy. Viininmaistelulipukkeet 1€/kpl. Suurin osa maisteltavista viineistä maksaa 1-3 lipuketta / maisteluannos (4 cl).
Old World Wines 27.9. Vanhalla ylioppilastalolla
Nimensä mukaisesti yksipäiväinen tapahtuma Old World Wines keskittyy eurooppalaisiin viineihin. Tapahtuman yli 200 viiniä tarjoavat erinomaisen tilaisuuden maistaa ja vertailla eri alueiden viinejä keskenään sekä tutustua hieman tuntemattomampiin viineihin ja rypälelajikkeisiin. Tarjolla myös master class -luentoja. Vapaa sisäänpääsy. Viininmaistelulipukkeet 2€/kpl. Suurin osa viiniannoksista on 1-2 lippua (maisteluannoksen koko 4 cl).
Wine Australia Helsinki 2.10. Vanhalla ylioppilastalolla
Kiinnostavatko aussiviinit? Wine Australia on australialaisten viinien markkinointiin keskittynyt taho, joka järjestää tastingeja ympäri maailmaa. Tarjolla 250 viiniä 50:ltä eri tuottajalta. Pääsylippu 15€ (Decanterista 14€), sis. seitsemän maistelulipuketta ja lasivuokran.
Grand Vin Helsinki 2017 6.-7.10. Vanhalla ylioppilastalolla
Grand Champagne -tapahtuma on osoittautunut niin suosituksi, että sen järjestäjät päättivät pykätä syksylle toisen tapahtuman, joka esittelee ei-kuohuvia viinejä. Grand Vin Helsinki marssittaa oman kertomansa mukaan esille “laadukkaita viinejä ympäri maailman”. Esillä olevien tuottajien listan vilkaisu ei tosin vakuuttanut, että luvassa olisi mitään erityisen upeaa ja harvinaista. Konsepti on varsin samanlainen kuin Grand Champagnessakin: pääsyliput ostetaan etukäteen, maisteluliput toimivat digitaalisella kortilla, joka ladataan sisään tullessa. Tarjolla on myös ruokaa ja master class -luentoja. Pääsylippu 18€ etukäteen ostettuna. Maistelulipukkeet 2,5€/kpl. Annokset maksavat yhdestä lipukkeesta ylöspäin.
Viini ja ruoka –messut 26.-29.10. Messukeskuksessa
Kolme kärpästä yhdellä iskulla: täytä hyllysi uusilla kirjoilla, maistele hyvää ruokaa ja testaa uusia viinejä. Jo perinteisesti Helsingin kirjamessujen yhteydessä on myös viinitapahtuma. Luvassa ainakin samppanjabaari, jossa tarjolla kolmisenkymmentä eri samppanjaa. Täällä notkuisin varmasti, jos kalenterini antaisi myöten. Pääsylippu 16€. Maistelulipukkeiden hinta selvinnee tapahtuman sivuilta, jotka kylläkään eivät tällä hetkellä toimi.
Barolo & Friends 9.11. Vanhalla ylioppilastalolla
Piedmont Wines tuo markkinointitapahtumansa ensimmäistä kertaa Suomeen, kun yksipäiväinen Barolo & Friends avaa ovensa Vanhalla. Luvassa täälläkin master classeja ja mukana piemontelainen viinintekijä Riikka Sukula sekä sommelier Heidi Mäkinen. Tapahtuman nettisivuilla ei hintatietoja.
Millaista on, kun harrastelijabloggaaja heitetään ammattilaistastingiin, joka on kuin rajaton karkkikauppa saksalaisia viinejä arvostavalle? Aika pahuksen hienoa.
Viinimaailmassa vuosittaisia kohokohtia on muun muassa keväisin järjestettävä Bordeaux en primeur -tasting, jossa maistellaan Bordeaux’n alueen viimeisimmän vuosikerran viinit, jotka tässä vaiheessa vielä kypsyvät tynnyreissä. Maistelun perusteella maailman johtavat viinikriitikot kirjoittavat näppäimistö savuten arvionsa vuosikerrasta ja heidän tuomionsa määrää varsin pitkälle sen, kuinka korkeaksi näiden viinien hinnat kohoavat. Viinejä sijoittamismielessä ostavat kiirehtivät varaamaan huippuvuosikerran viinejä jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne ovat valmiita ja pullotettu.
Saksassa vastaava vuosittainen pääkatselmus on VDP.Grosses Gewächs -tasting, joka järjestetään loppukesästä Wiesbadenissa. VDP on Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymä, johon kuuluu tällä hetkellä 197 jäsentä, vain murto-osa Saksan kymmenistätuhansista viinintekijöistä. VDP:llä on oma laatuluokituksensa, jossa viinitarhat on jaoteltu laadun perusteella. Alimpana ovat tilaviinit, Gutswein, joiden valmistukseen on voitu käyttää rypäleitä laajemmalta alueelta. Seuraava taso on kyläviini, Ortswein, johon käytetään vain oman kylän perinteisten tarhojen rypäleitä. Seuraavalla tasolla rypäleiden alkuperä rajautuu yksittäisille tarhoille. Erste Lage -tittelin (vastaava kuin première cru -status Burgundissa) saaneet viinitarhat on erityisen hyväksi havaittu. Näiltä tarhoilta poimituista rypäleistä tehty viini on Erstes Gewächs ja pullossa on mainittu myös tarhan nimi. Kaikkein ylimpänä hierarkiassa ovat Große Lage (grand cru) -tarhat. Ne ovat palstoja, jotka alueen viljelijät ovat yhdessä tunnustaneet parhaiksi ja joista saadaan erityisen konsentroituneita ja kompleksisia viinejä, joilla on poikkeuksellisen korkea ikääntymispotentiaali. Nämä viinit on merkitty Grosses Gewächs -tunnuksella (tai lyhenteellä GG) ja niitä pidetään Saksan lippulaivaviineinä, crème de la crème. GG-viinit ovat aina kuivia ja ne on tyypillisimmin valmistettu joko Rieslingistä tai Spätburgunderista. Eri viinialueilla on eri säännöt siitä, mitkä lajikkeet ovat alueelle tyypillisiä ja siten kelvollisia GG-viiniksi, mutta nyrkkisääntönä muista lajikkeista kuin Rieslingistä ja Spätburgunderista valmistetut GG-viinit ovat melko harvinaisia.
Tuoreimman vuosikerran Großes Gewächs -tasting on eksklusiivinen katselmus, johon on kutsuttu mukaan noin 150 johtavaa viinikirjoittajaa tai -kauppiasta. Useimmille heistä tämä on vuosittainen rutiini. Tänä vuonna heidän joukossaan olin myös minä, suomalainen harrastelijakirjoittaja, joka oli saanut kunnian päästä mukaan Deutsches Weininstitutin järjestämän lehdistömatkan osana. Muina naisina purjehdin omalle, nimikoidulle paikalleni eturivin kunniapaikalla istuvien Jancis Robinsonin ja Stuart Pigottin ohi. Tältä varmaan tuntuu satunnaisesta muotibloggaajasta, joka yhtäkkiä heitetään Pariisin muotiviikoille Anna Wintourin ja muiden alan gurujen sekaan. Paistaako minusta jo kauas se, etten ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa?
Kolmipäiväisessä katselmuksessa on mahdollista maistella yli neljääsataa Saksan parasta viiniä. Meillä oli aikaa vain yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia, joten oli tärkeää tutkia listaa jo etukäteen ja miettiä, mihin haluaa keskittyä. Itse päätin paneutua erityisesti Spätburgundereihin, sillä ihan joka päivä ei tule tilaisuutta maistella rinta rinnan Saksan eri alueiden GG-tasoisia punkkuja. Niiden saatavuus kun on rajallinen ja usean kymmenen euron (joissakin tapauksissa jopa satojen eurojen) hintakin hillitsee kokeilunhalua. Nostin esiin läppärini, johon olin ladannut excel-taulukon tarjolla olevista viineistä. Jos aikoo maistaa putkeen useampaa kymmentä viiniä, on pakko kirjoittaa muistiinpanoja, jotta hommassa pysyy ryhti ja viinien eroja tulee analysoitua tarkemmin. Sitten sutaisin lapulle ensimmäisen maistelusatsin ja oman paikkani numeron, nostin lapun ilmaan ja saman tien tarjoilija tuli hakemaan sen. Tämä tasting tapahtuu istualtaan ja nuoret tarjoilijat – joista useat ovat viinitilojen nuorempaa sukupolvea – hoitavat viinien roudaamisen pöytiin. Lista on jaoteltu noin kuuden viinin setteihin, yhdellä tilauksella saa siis eteensä kuutta eri viiniä. Kaikki tapahtuu hiljaisuuden vallitessa, tänne ei olla tultu seurustelemaan.
Sitten vain hommiin. Aloitin Rieslingeistä, ensin pari settiä Moselista, sitten Nahesta ja Pfalzista. Rheingaun jätin välistä, sillä olimme edelliset kaksi päivää kolunneet Rheingauta ja osallistuneet Erstes Gewächs -tastingiin. Koska kukaan ei odota minulta pätevää analyysiä vuoden 2016 GG-viineistä, saatoin suhtautua tähän oppimistilanteena. Millaisia eroja löytäisin eri alueilta peräisin olevien saman lajikkeen viinien välillä? Moselin Rieslingit olivat intensiivisiä, kypsän hedelmäisiä, mineraalisia, mutta pyöreitä. Erinomaisen juotavia jo näin nuorina. Nahen Rieslingit olivat kirkkaita ja puhdaspiirteisiä, mutta hapokkuus oli selvästi kiristävämpää. Pfalz sijoittui tyylillisesti näiden kahden väliin. Ennen lounastaukoa ehdin testata vielä kaksi settiä Weissburgundereita sekä Badenin Grauburgunderit. Näistä löytyivät topit ja flopit. Pfalzilaiset Weissburgunderit veivät jalat alta, muun muassa Knipserin Kirschgarteniin täytyy vielä ehdottomasti palata. Baden sen sijaan sai minulta täystyrmäyksen molempien lajikkeiden osalta: liikaa tammea, liian raskaita, liian alkoholisia. Käytäväkeskusteluiden perusteella mielipiteet jakaantuivat Badenin Grauburgundereiden osalta; osa inhosi niitä minun laillani, osa ihastui.
Lounas tarjoiltiin viereisen hotellin ravintolassa. Matkamme paras ateria, kehuivat seuralaiseni. Kenties yksi parhaita aterioitani Saksassa, naurahdin vastaukseksi. Jälkeenpäin kuulin, että ravintolalla on yksi Michelin-tähti. Ei mikään ihme. Takaisin maistelusaliin palatessa vastaan tulvahti etanolinen ilma. Satojen viinien kaataminen lasiin ja lasien pyörittely usean tunnin ajan oli tehnyt tehtävänsä.
Lounaan jälkeen siirryin Spätburgunderien pariin. Aloitin Ahrista – ja Ahrista vaikutuin myös eniten. Upeita, elegantteja viinejä, joissa napakat hapot, kirkkaassa tuoksussa punaista marjaa ja metsäisyyttä ja pitkä jälkimaku. Useammankin Ahrin viinin kohdalla adjektiivien joukkoon päätyi “herkullinen” ja J.J. Adeneuerin sekä Jean Stoddenin merkkasin vielä itselleni kahdella huutomerkillä. Muutaman maistamani Rheinhessenin ja Pfalzin Spätburgunderin kohdalla vaihtelu tyylissä ja laadussa oli suurempaa. Niistä kiinnostavimmaksi nousi Kellerin Morstein, jonka savuinen, mineraalinen ja ei-hedelmävetoinen tyyli erottui joukosta. Badenin ja Württembergin Spätburgunderit kasvavat Ahria lämpimämmissä olosuhteissa ja se tuntui viineissä kypsempänä marjaisuutena ja runsaampana yleisilmeenä. Württemberg yllätti positiivisesti, aiemmin kun olen tutustunut vain alueen edullisiin yleisviineihin. Badenista löytyi helmiä, erityisesti Franz Keller, mutta myös joidenkin Spätburgundereiden kohdalla tammen käyttö oli päässyt överiksi.
Näiden jälkeen turnauskestävyyteni alkoi hiipua. Olin päässyt flow-olotilaan, maistelusta oli tullut tietyllä tavalla meditatiivista. Numerot lapulle, lappu ylös, uudet viinit lasissa, lasin pyöräytys, nuuhkaisu, maistaminen, sylkäisy, muistiinpanojen nakuttaminen, seuraava viini, lasit tyhjäksi, uusi numero lappuun ja sama uudestaan ja uudestaan. Tämä on ihan mahtavaa, kunpa vastaavia tilaisuuksia tulisi useamminkin! Mutta kun väsymys iski noin 60 viinin jälkeen, oli parasta lopettaa, vaikka uteliaisuus olisikin vaatinut kokeilemaan vielä lisää. Illalla juttelin lehdistömatkalla mukana olleen amerikkalaisen viinijournalistin Elin McCoyn kanssa (jonka artikkelia olin muuten sattunut siteeraamaan äskettäisessä postauksessani). Hän on rutinoitunut viinitapahtumien kävijä, joka osallistuu säännöllisesti muun muassa Bordeaux’n en primeur -tastingiin, mutta Grosses Gewächs oli hänelle ensimmäinen kerta. Hänen mukaansa missään ei ole katselmusta, jonka puitteet olisivat yhtä hiotut ja toimivat kuin Wiesbadenissa. Maailman paras tasting? Sitä mieltä ovat monet. Ainakin ikimuistoinen.
Ammattina viini -sarjassa esitellään ihmisiä, jotka ovat työssä viinialalla. Ensimmäisessä osassa tutustumme pientä viinien maahantuontiyritystä pyörittävään Kirsi Hassleriin.
Alussa oli autotalli ja kotiäiti, joka oli palannut takaisin kotiseuduilleen yhdentoista Saksassa vietetyn vuoden jälkeen.
Kirsi Hassler oli Frankfurtissa, Freiburgissa ja Heidelbergissä asuessaan hurahtanut viineihin ja tottunut noutamaan juomat paikallisilta viinitiloilta. Kymmenen vuoden takaisessa Suomessa saksalaisten viinien saatavuus oli kuitenkin olematonta. Mitä jos toisi niitä itse ja mainostaisi muillekin? Viinien tilaaminen oli helppo aloittaa omista lempituottajista, jotka Kirsi jo tunsi henkilökohtaisesti asioituaan heidän luonaan vuosikaudet. Vanhempien autotalli Naantalissa tarjosi riittävän varastontitilan. Kokemusta ja kontakteja Kirsillä ei ollut, mutta hän uskoi tuotteisiinsa ja lähti rohkeasti tekemään myyntityötä. Naantalin kylpylä ja Viinille-baari Turussa olivat ensimmäisiä, joihin Kirsi otti yhtettä ja molemmista tuli saman tien asiakkaita. Tästähän tulee oikeasti jotakin!
Ensimmäiset vuodet Wine Temple haki vielä muotoaan ja raivasi itselleen jalansijaa alalla, joka on erittäin kilpailtu. Valikomiin kuului viinejä useammasta maasta, mutta lopulta Kirsi päätti keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa eli Saksaan. Kuiville Rieslingeille ja jälkiruokaviineille oli tilausta yhä enemmän ja harrastuksena alkaneesta yrityksestä oli tullut Kirsin elinkeino. Nykyään portfolioon kuuluu 19 eri tuottajaa Saksasta (sekä yksi samppanjatalo ja yksi alsacelainen tuottaja) ja skaala on laajentunut Rieslingeistä muihinkin lajikkeisiin ja enenevissä määrin myös punaviiniin. “Kymmenen vuotta sitten kukaan ei halunnut koskeakaan saksalaiseen punaviiniin” Kirsi nauraa. Nyt Spätburgunder (Pinot Noir) käy kuin kuumille kiville. Muiden punaisten lajikkeiden myynti on haastavampaa. “Christian Dautelin Lembergeriä on myynnissä muutamassa paikassa, mutta kuluttajat eivät tunne Lembergeriä eivätkä uskalla kokeilla ellei sommelier osaa pitää myyntipuhetta sen puolesta.” Dautel itse pitää Lembergeriä viiniensä parhaimmistona ja hänen lippulaiva-Lembergerinsä on herättänyt vuolasta ihastusta kun Kirsi maistatti sitä suomalaisille sommeliereille.
Rieslingin ja Spätburgunderin lisäksi asiakkaat ovat innostuneet Weissburgundereista (Pinot Blanc). “Tyylikkäitä, hapokkaita, sopivat herkemmille kalaruoille usein Rieslingiä paremmin” sanoo Kirsi ja nyökyttelemme yhdessä väitteelleni siitä, että maailman parhaat Pinot Blancit tulevat Saksasta. Tulevaisuudessa Kirsi toivoo saavansa myös saksalaiset kuohuviinit paremmin ihmisten tietoisuuteen. Laatu on korkeaa, mutta termi Sekt ei sano kuluttajille mitään toisin kuin cava tai prosecco. Laatukuohuviini ei ole myöskään halpaa, mikä sekin nostaa kynnystä kokeilemiseen.
Tämän vuoden alkuun asti Wine Temple on ollut yhden naisen yritys. Kirsi on hoitanut kaiken yksin: tuottajien etsimisen ja kontaktien ylläpitämisen, tilaukset, varastoinnin, toimitukset, asiakaskontaktit, tastingit, ammattilaisille suunnattujen viinimatkojen organisoinnin ja toteutuksen, tuottajavierailuiden järjestämisen Suomeen ja kaiken yritykseen liittyvän paperinpyörittämisen. Sen kuunteleminen hengästyttää. Kirsi itse kuitenkin sanoo tekevänsä työtä, joka ei tunnu työltä. “Viinimatkat ovat aina mahtavia, siitäkin huolimatta että päivät venyvät pitkiksi ja pidän lankoja käsissäni. Ja usein viiniä maistellessani mietin onko tämä nyt työtä vai vapaa-aikaa”, Kirsi pohtii. Pienyrittäjän haasteena on se, että työt eivät tekemällä lopu vaan pikemminkin päinvastoin. Monet tuottajat ovat kiinnostuneita Suomen markkinoille pääsemisestä ja ottavat oma-aloitteisesti yhteyttä. “Hyviä viinejä on niin paljon ja tuottajat sympaattisia, että tekisi mieli ostella enemmän kuin on järkevää. On vain opittava sanomaan ei.” Nykyään Kirsillä on osa-aikaisena apuna sommelier Sonja ja viimeisimpänä riveihin on liittynyt varastotyöntekijänä oma poika. Logistiikan delegoiminen helpottaa yksityisyrittäjän arkea. Ja lomien pitämiseenkin on vihdoin parempi mahdollisuus.
Mistä näitä viinejä saa?
Wine Templen viineistä Alkon valikoimassa on Weingut Korrellin Riesling vom Tonmergel trocken 2016. Muita viinejä löytää muun muassa seuraavien ravintoloiden valikoimasta. Helsinki: Savoy, Vinkkeli, Grotesk, Pastor, Le Petit Chaperon Rouge, Roster Helsinki, Demo, Bronda, Ora Turku: Mami, E. Ekblom, Kakolanruusu, Roster Turku, Karu, Ludu, Kaskis, Tintå, Nerå, Smör, Pinella, Panimoravintola Koulu, Aune Porvoo: Zum Beispiel, Sicapelle Tampere: Gastropub Tuulensuu, Deli 1909 Jyväskylä: Pöllöwaari Lohja: Ravintola Mikko Utter Forssa: Ravintola Vispilä
Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.
Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.
Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.
Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.
Miten sinne pääsee?
Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.
Hei vaan, sinä siellä! Oletko nainen? Sitten haluat varmasti juoda viiniä, jonka nimi on Flirt, Be Radiant, Drama Queen tai Smarty Pants? Tartut kaupassa pulloon, jonka etiketissä on kaunis nainen tai korkokengät, koska haluat samaistua kuvan naiseen, eikö vaan? Amerikkalaisissa supermarketeissa on myynnissä läjäpäin viinejä, joilla yritetään kosiskella naiskuluttajia. Näissä viineissä kaikki rahat on panostettu pullon ulkoasun kehittelemiseen sisällön kustannuksella. Näin ainakin arvioi Bloombergin viinikolumnisti Elin McCoy maistettuaan liudan naisille markkinoituja viinejä. Hänen mukaansa vain kolme niistä oli laadultaan edes hyväksyttävällä (acceptable) tasolla.
Jos mainostajia uskoo, niin naiset tykkäävät kepeistä, vaaleanpunaisista ja makeista viineistä. Miehille puolestaan ehdotetaan tuhteja, tanniinisia punaviinejä, jotka etiketin perusteella on tarkoitettu cowboylle. Mihin tämä ajatus perustuu? Vahvistavatko kuluttajatutkimukset tämän oletuksen?
Markkinatutkimusfirma Canadean laajassa kyselyssä selvisi, että naiset ostavat viiniä selvästi enemmän kuin miehet (miehet 41%, naiset 59%), mutta toisaalta miehet käyttävät hankkimaansa viiniin enemmän rahaa kuin naiset. Näyttää siltä, että viiniä juovien miesten keskuudessa viiniharrastuneisuus on suurempaa. Miehet kuluttivat lähes tuplasti enemmän rahaa viiniin ja etsivät enemmän uusia kokemuksia kuin naiset. Samansuuntaisia tuloksia ilmeni muutaman vuoden takaisessa kalifornialaisille kuluttajille suunnatussa kyselyssä. Naiset nauttivat viiniä sosiaalisissa tilanteissa ja ruoan kanssa. He myös valitsivat näissä tilanteissa enemmin viinin kuin muun alkoholijuoman. Miehet vastasivat useammin nauttivansa viiniä myös yksin. Sen sijaan rypälelajikkeiden suosiossa ei ollut suurta eroa eri sukupuolten välillä.
Luin hiljattain myös saksalaisen Vinum-lehden oman testin siitä, millaisia viinejä naiset ja miehet suosivat. He olivat koonneet neljä ryhmää, joissa jokaisessa oli viisi henkeä. Yksi ryhmä koostui naispuolisista viinialan ammattilaisista, toinen miespuolisista viinispesialisteista, kolmas naispuolisista tavallisista kuluttajista ja neljäs tavismiehistä. Näin pienellä otannalla lehden testiä ei tietenkään voi mitenkään pitää tieteellisenä, mutta lopputulos oli silti kiinnostava. Raadit maistoivat kahtakymmentä hyvin erityylistä laatuviiniä.
Miesten ja naisten sijaan suuremmat erot löytyivät ammattilaisten ja tavallisten kuluttajien makumieltymyksistä. Sekä mies- että naiskuluttajat pitivät eniten tuhdeista, intensiivisistä punaviineistä. Molemmat ryhmät nostivat kolmanneksi Amaronen. Naiskuluttajat arvottivat kakkoseksi Napa Cabernetin, jonka naisammattilaiset olivat jättäneet viimeiselle sijalle. Suurin yksittäinen ero nais- ja mieskuluttajien välillä oli se, että miehiltä ei löytynyt top 6:sta yhtään valkoviiniä, kun taas naisten ykkösvalinta oli intensiivinen Sauvignon Blanc Uudesta-Seelannista (miesten ykkössuosikki oli Barolo). Muutoin näiden ryhmien mieltymykset olivat samansuuntaisia. Kumpikaan ei pitänyt Beaujolais’n kaltaisista kevyistä punaviineistä eikä myöskään naturaaliviinistä. Ammattilaiset puolestaan eivät arvostaneet korkealle hedelmävetoisia, muhkeita punkkuja. Nais- ja miesammattilaisryhmien kolmen kärjestä löytyi kaksi samaa viiniä: Lopéz de Heredian Vina Tondonia sekä Felton Roadin Pinot Noir Uuden-Seelannin Central Otagosta. Miesammattilaisiin vetosi myös moderni Bordeaux’n punainen kun taas naisten kärkikolmikkoon mahtui myös Burgundin valkoinen Puligny-Montrachet.
Postauksen alussa olevan kuvan neljästä viinistä kahta myydään Suomessa. Jostain syystä meille ei markkinoida flirttiviinejä. Ehkä niiden ei uskota vetoavan skandinaavinaisiin. Mutta miksi meillä sen sijaan myydään viinejä miehille villi länsi -estetiikalla? Etiketeistä suorastaan haistaa satulannahan ja kaipuun aikaan, jolloin miehet olivat (enimmäkseen) rehellisiä miehiä, jotka joivat … italialaista halpispunkkua? On perin eriskummallista, että molemmat miesviinit tulevat Italiasta, vaikka etiketin perusteella ne sijoittaisi uuteen maailmaan. Big Buckle Shiraz ja Gentleman’s Collection ovat molemmat peräisin hillomaisia massaviinejä tuottavasta Pugliasta, mutta etiketti johdattaa ajatukset aivan muualle. Edellisen viinin takana on Orion Wines, jonka filosofia on “to create wines which represent the essence and typicity of that particular region”. Jaahas. Jälkimmäinen on Lindemansin, australialaisen jättimerkin viini, joka jostain omituisesta syystä valmistetaan Italiassa. Viinihullun päiväkirja on arvostellut Gentleman’s Collectionin ja tiivistää näkemyksensä seuraavasti: “kyllä nyt herrasmiehen pitäisi ymmärtää jotain laadukkaiden viinien päälle”.
Tarkoitukseni ei ollut moittia etikettilähtöistä viinimarkkinointia itsessään, sillä se on tutkitusti tehokasta. Kukapa ei olisi napannut mukaansa satunnaista pulloa hyllystä vain siksi, että siinä oli kiva etiketti? Mutta edes viineistä mitään tietämättömänä naiskuluttajana mieleeni ei olisi tullut ostaa viiniä, joka kehottaa flirttailemaan. Enkä myöskään olisi deittaillut miestä, joka valitsee viinin sen perusteella, että siinä on maskuliinista saluunaestetiikkaa. Varmaa on ainakin se, että mitä kornimpi ja yliampuvampi etiketti viinissä on, sitä todennäköisemmin laadun sijaan on panostettu markkinointiin.
