Viinikupla – Page 4 of 22 – Viiniblogi tiedonjanoisille

Mittelrhein on linnojen ja viinin ystävien kohde

viinikupla

August 26, 2017

matkat

Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.

Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.

Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.

Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.

Miten sinne pääsee?

Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Naisten ja miesten viinit

viinikupla

July 28, 2017

No Comment

ilmiöt

Hei vaan, sinä siellä! Oletko nainen? Sitten haluat varmasti juoda viiniä, jonka nimi on Flirt, Be Radiant, Drama Queen tai Smarty Pants? Tartut kaupassa pulloon, jonka etiketissä on kaunis nainen tai korkokengät, koska haluat samaistua kuvan naiseen, eikö vaan? Amerikkalaisissa supermarketeissa on myynnissä läjäpäin viinejä, joilla yritetään kosiskella naiskuluttajia. Näissä viineissä kaikki rahat on panostettu pullon ulkoasun kehittelemiseen sisällön kustannuksella. Näin ainakin arvioi Bloombergin viinikolumnisti Elin McCoy maistettuaan liudan naisille markkinoituja viinejä. Hänen mukaansa vain kolme niistä oli laadultaan edes hyväksyttävällä (acceptable) tasolla.

Jos mainostajia uskoo, niin naiset tykkäävät kepeistä, vaaleanpunaisista ja makeista viineistä. Miehille puolestaan ehdotetaan tuhteja, tanniinisia punaviinejä, jotka etiketin perusteella on tarkoitettu cowboylle. Mihin tämä ajatus perustuu? Vahvistavatko kuluttajatutkimukset tämän oletuksen?

Markkinatutkimusfirma Canadean laajassa kyselyssä selvisi, että naiset ostavat viiniä selvästi enemmän kuin miehet (miehet 41%, naiset 59%), mutta toisaalta miehet käyttävät hankkimaansa viiniin enemmän rahaa kuin naiset. Näyttää siltä, että viiniä juovien miesten keskuudessa viiniharrastuneisuus on suurempaa. Miehet kuluttivat lähes tuplasti enemmän rahaa viiniin ja etsivät enemmän uusia kokemuksia kuin naiset. Samansuuntaisia tuloksia ilmeni muutaman vuoden takaisessa kalifornialaisille kuluttajille suunnatussa kyselyssä. Naiset nauttivat viiniä sosiaalisissa tilanteissa ja ruoan kanssa. He myös valitsivat näissä tilanteissa enemmin viinin kuin muun alkoholijuoman. Miehet vastasivat useammin nauttivansa viiniä myös yksin. Sen sijaan rypälelajikkeiden suosiossa ei ollut suurta eroa eri sukupuolten välillä.

Luin hiljattain myös saksalaisen Vinum-lehden oman testin siitä, millaisia viinejä naiset ja miehet suosivat. He olivat koonneet neljä ryhmää, joissa jokaisessa oli viisi henkeä. Yksi ryhmä koostui naispuolisista viinialan ammattilaisista, toinen miespuolisista viinispesialisteista, kolmas naispuolisista tavallisista kuluttajista ja neljäs tavismiehistä. Näin pienellä otannalla lehden testiä ei tietenkään voi mitenkään pitää tieteellisenä, mutta lopputulos oli silti kiinnostava. Raadit maistoivat kahtakymmentä hyvin erityylistä laatuviiniä.

Miesten ja naisten sijaan suuremmat erot löytyivät ammattilaisten ja tavallisten kuluttajien makumieltymyksistä. Sekä mies- että naiskuluttajat pitivät eniten tuhdeista, intensiivisistä punaviineistä. Molemmat ryhmät nostivat kolmanneksi Amaronen. Naiskuluttajat arvottivat kakkoseksi Napa Cabernetin, jonka naisammattilaiset olivat jättäneet viimeiselle sijalle. Suurin yksittäinen ero nais- ja mieskuluttajien välillä oli se, että miehiltä ei löytynyt top 6:sta yhtään valkoviiniä, kun taas naisten ykkösvalinta oli intensiivinen Sauvignon Blanc Uudesta-Seelannista (miesten ykkössuosikki oli Barolo). Muutoin näiden ryhmien mieltymykset olivat samansuuntaisia. Kumpikaan ei pitänyt Beaujolais’n kaltaisista kevyistä punaviineistä eikä myöskään naturaaliviinistä. Ammattilaiset puolestaan eivät arvostaneet korkealle hedelmävetoisia, muhkeita punkkuja. Nais- ja miesammattilaisryhmien kolmen kärjestä löytyi kaksi samaa viiniä: Lopéz de Heredian Vina Tondonia sekä Felton Roadin Pinot Noir Uuden-Seelannin Central Otagosta. Miesammattilaisiin vetosi myös moderni Bordeaux’n punainen kun taas naisten kärkikolmikkoon mahtui myös Burgundin valkoinen Puligny-Montrachet.

Postauksen alussa olevan kuvan neljästä viinistä kahta myydään Suomessa. Jostain syystä meille ei markkinoida flirttiviinejä. Ehkä niiden ei uskota vetoavan skandinaavinaisiin. Mutta miksi meillä sen sijaan myydään viinejä miehille villi länsi -estetiikalla? Etiketeistä suorastaan haistaa satulannahan ja kaipuun aikaan, jolloin miehet olivat (enimmäkseen) rehellisiä miehiä, jotka joivat … italialaista halpispunkkua? On perin eriskummallista, että molemmat miesviinit tulevat Italiasta, vaikka etiketin perusteella ne sijoittaisi uuteen maailmaan. Big Buckle Shiraz ja Gentleman’s Collection ovat molemmat peräisin hillomaisia massaviinejä tuottavasta Pugliasta, mutta etiketti johdattaa ajatukset aivan muualle. Edellisen viinin takana on Orion Wines, jonka filosofia on “to create wines which represent the essence and typicity of that particular region”. Jaahas. Jälkimmäinen on Lindemansin, australialaisen jättimerkin viini, joka jostain omituisesta syystä valmistetaan Italiassa. Viinihullun päiväkirja on arvostellut Gentleman’s Collectionin ja tiivistää näkemyksensä seuraavasti: “kyllä nyt herrasmiehen pitäisi ymmärtää jotain laadukkaiden viinien päälle”.

Tarkoitukseni ei ollut moittia etikettilähtöistä viinimarkkinointia itsessään, sillä se on tutkitusti tehokasta. Kukapa ei olisi napannut mukaansa satunnaista pulloa hyllystä vain siksi, että siinä oli kiva etiketti? Mutta edes viineistä mitään tietämättömänä naiskuluttajana mieleeni ei olisi tullut ostaa viiniä, joka kehottaa flirttailemaan. Enkä myöskään olisi deittaillut miestä, joka valitsee viinin sen perusteella, että siinä on maskuliinista saluunaestetiikkaa. Varmaa on ainakin se, että mitä kornimpi ja yliampuvampi etiketti viinissä on, sitä todennäköisemmin laadun sijaan on panostettu markkinointiin.

Viinitorstai: Seyval Blanc on hybridiviini

viinikupla

July 20, 2017

No Comment

Seyval Blanc on sekarotuinen viini, niin sanottu hybridi. Viinimaailmassa on näet oma rotuoppinsa ja rotujen välinen hierarkia. Korkeimmalle arvotetaan vitis viniferaa, Euroopasta peräisin olevaa viiniköynnöstä, jonka alalajeja on suurin osa tunnetuista ja viinintekoon käytetyistä rypälelajikkeista. Vitis viniferan halveksittuja Amerikan-serkkuja ovat esimerkiksi Vitis labrusca tai Vitis riparia. Niistä tehtyjä viinejä ei pidetä laadullisesti lainkaan hyvinä. Siksi suurin osa Amerikassa valmistetusta viinistä onkin vitis vinifera -lajikkeista. Mutta yksi etu Amerikan-serkulla on: nämä lajikkeet ovat vastustuskykyisiä phylloxera-nimiselle tuholaiselle, joka on 1800-luvun lopusta lähtien tuhonnut suuren osan Euroopan viinitarhoista. Phylloxera-epidemian iskettyä alettiin kokeilla erisukuisten viiniköynnösten risteyttämistä. Sana hybridi tarkoittaa eurooppalaisen ja amerikkalaisen viiniköynnöslajikkeen risteytystä. Toimivammaksi ratkaisuksi phylloxera-ongelmaan on osoittautunut se, että vartetaan vitis vinifera -lajiketta amerikkalaiseen juuristoon. Tällöin juuristo on vastustuskykyinen tuholaiselle, mutta rypäleet ovat kuitenkin taattua laatua perinteisistä lajikkeista.

Hybrideihin suhtaudutaan samalla tavalla epäluuloisesti kuin amerikkalaisiin viiniköynnöksiin: onko niistä mihinkään..? Hybrideihin turvaudutaan silti etenkin pohjoisilla seuduilla, joiden viiniköynnöksiltä vaaditaan kylmänkestävyyttä. Tunnetuin hybridilajike lienee Vidal Blanc, josta valmistetaan arvostettua jääviiniä USA:n pohjoisosissa ja Kanadassa. Euroopassa hybridilajikkeita viljellään pääosin uusilla, viileän ilmaston alueilla, kuten Iso-Britanniassa, Pohjois-Saksassa – ja Pohjoismaissa. Saksassa olen tutustunut ainakin sellaisiin hybridilajikkeisiin kuin Rondo, Johanniter ja Regent. Uusin tuttavuuteni oli Seyval Blanc, joka oli samalla ensimmäinen maistamani tanskalainen viini.

Seyval Blanc on Ranskassa 1920-luvulla kehitelty valkoinen hybridilajike. Nykyään se on erityisen suosittu Amerikan itäosissa, jossa sitä kutsutaan nimellä “East Coast Chardonnay”. Englannissa monipuolisuudestaan tunnettu lajike on saanut lisänimen “Save All Blanc”. Lajike kestää hyvin kylmää ja kypsyy nopeasti, mutta on altis hometaudeille. Tyylillisesti Seyval Blancia verrataan Chenin Blanciin tai Chablis’iin. Viini on hapokas, kevyt ja sen aromimaailmassa on greippiä, vihreää omenaa, heinää ja melonia.

Sain käsiini tanskalaisen Seyval Blancin sitä kautta, että frankenilaisella viinitilalla vieraillut ystäväni lähetti minulle laatikollisen tilan viinejä, joiden joukossa oli myös tämä. Tarkkaan ottaen ainoastaan rypäleet on kasvatettu Tanskassa Itä-Jyllannissa, mutta itse viini on tehty frankenilaisen Thomas Mendin tilalla. Juuri oikea hetki tämän erikoisuuden korkkaamiseen oli kesäpäiväntasaus, jolloin olin kutsunut kylään Hampurissa asuvat pohjoismaiset kollegani. Grillasimme lohta, nostimme maljan juhannukselle ja Skandinavialle ja totesimme, että tanskalainen viini sai meidän kaikkien hyväksynnän. Kukkainen, kepeä, hapokas, harmiton kesäviini. Kun olin siihen mennessä ehtinyt maistella neljä muuta Thomas Mendin viiniä, niin oli todettava, että viinintekijän kädenjäljellä on iso vaikutus: tämä viini tuntui varsin frankenilaiselta, kuin kevyemmältä versiolta Silvanerista.

Seuraava tavoitteeni on kokeilla viiniä, joka on myös valmistettu Tanskassa. Viinitiloja on siellä jo useita kymmeniä ja Englannin tavoin he panostavat nykyään kuohuviiniin. Kööpenhaminan liepeillä sijaitseva Dansk VinCenter on vierailukohde, joka täytyy painaa mieleen vastaisen varalle.

Viinivaelluksella Sachsenissa

viinikupla

June 20, 2017

2 Comments

matkat

*yhteistyö: Saksan viinitiedotus

Suurin osa Saksan viinialueista sijaitsee maan lounaisosissa, Rein-, Main- ja Mosel-jokien varrella, lähellä Ranskan rajaa. Usein unohtuu, että entisen Itä-Saksan alueellakin on kaksi laatuviinialuetta. Saale-Unstrut sijoittuu kartalla varsin keskiseen Saksaan, Sachsen-Anhalt puolestaan aivan itään, lähelle Tsekin ja Puolan rajaa. Juuri tuonne jälkimmäiselle alueelle suuntasimme vappuviikonloppuna, jolloin kaikilla Saksan viinialueilla järjestettiin WeinWanderWochenende eli viinivaellusviikonloppu.

Elben rannoille sijoittuva Sachsen on Saksan pienin laatuviinialue. Noin 500 hehtaarin viljelypinta-ala levittäytyy 50 kilometrin matkalle Dresdenin ympäristössä. Vertailun vuoksi Saksan suurimmalla viinialueella Rheinhessenissä viljelypinta-ala on 26 300 hehtaaria. Viininviljelyn perinteet ovat Sachsenissa pitkät: ensimmäinen kirjallinen viittaus on jo vuodelta 1161. Myös Saksan ensimmäinen viininviljelyyn keskittynyt instituutti perustettiin 1800-luvulla Sachsenissa sijaitsevaan Meißeniin. DDR:n ajoista muistuttaa se, että yhä suurin osa alueen viinistä valmistetaan joko osuuskunnissa tai osavaltion omistamalla tilalla. Viini-innostus on kuitenkin kasvavaa, uusia tiloja ilmaantuu koko ajan eikä kokeilunhalua puutu.

Sachsenissa valmistetaan pääasiallisesti valkoviinejä ja suurin osa tuotannosta on kuivaa. Yleisimmät lajikkeet ovat muualta tuttuja: Müller-Thurgau, Riesling ja Weißburgunder. Mutta niiden ohella viljellään lukemattomia vähemmän tunnettuja lajikkeita ja uusia risteytyksiä. Omasta mielestäni kiinnostavin paikallinen lajike oli aromikas Traminer, joka on sukua Gewürztraminerille. Muita maistamiani lajikkeita, joita en ennestään tuntenut, olivat muun muassa hieman Rieslingiä muistuttava Johanniter sekä Cabernet Blanc ja Souvignier Gris. Punaisista lajikkeista yleisimpiä ovat Spätburgunder ja Regent. Viileä ilmasto tekee viininvalmistuksesta haastavaa. Valkoviinit ovat raikkaita ja hapokkaita, mutta usein hieman ohuita ja raa’alta vivahtavia. Helmiäkin kyllä löytyi, ne esittelen jutun lopussa.

Sachsenin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Niitä ei juuri myydä edes muualla Saksassa, saati sitten ulkomailla. Siksi paras tapa tutustua alueen viineihin on paikan päällä. Otimme ensimmäiseksi tukikohdaksemme Dresdenin. Tuo toisessa maailmansodassa täysin tuhottu kaupunki on huikea esimerkki sitkeydestä, jolla Saksa nousi jaloilleen. Raunioista rakennettiin uudestaan näyttävä kaupunki. Ainoastaan rakennusten jäljelle jätetyt mustuneet kivet muistuttavat sodanaikaisesta tulimerestä. Viininystävän ykkösvierailukohde Dresdenissä on aivan vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva viinikauppa Sächsische Vinothek (An der Frauenkirche 13), joka tarjoaa vaikuttavan valikoiman paikallisia viinejä. Valitettavasti asiakaspalvelu on kehnoa, joten on parempi ottaa etukäteen selvää minkä tuottajien viineistä olet kiinnostunut.

Seuraavana päivänä siirryimme Radebeul-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on käytännössä Dresdenin esikaupunkialuetta. Sen ehdoton vetonaula on Schloss Wackerbath, 1700-lukulainen linna viinitiluksineen. Autoton pääsee suoraan linnan eteen Dresdenistä raitiovaunulla. Vanhat rakennukset, kaunis puutarha ja taustalla jyrkkänä kohoava viinirinne olivat mitä mainioimpia kulisseja kuohuviiniaamiaiselle, jonka nautimme auringonpaisteessa. Schloss Wackerbathin viinit eivät kuuluneet reissun mieleenpainuvimpien joukkoon, mutta ravintola saa lämpimän suositukseni. Linnan tiluksilla on muutenkin mukava käyskennellä ja kuntoaan voi testata kapuamalla viinirinteen näköalapaikalle. Aurinkoinen sunnuntai oli houkutellut paikalle paljon vaeltajia. Osa kulki omia reittejään, osa osallistui lukuisille opastetuille kierroksille, joita viinivaellusviikonlopun puitteissa järjestettiin.

Radebeulissa sijaitsee myös useita muita pienempiä viinitiloja, joista omat suosikkini olivat Hoflößnitz sekä Karl Friedrich Aust. Kumpikaan ei ole erityisen nuori tila; Hoflößnitz mainostaa toimineensa jo vuodesta 1401. Nykyään se on tunnettu Sachsenin ainoana luomuviinitilana. Modernin vinoteekin ainoa ärsyttävä piirre oli sama kuin Schloss Wackerbathissa: viinien maistelu maksoi 2 euroa/2 cl. Tiskin takana seisonut työntekijä tosin sanoi, ettei itsekään pidä periaatteesta, mutta turistimäärien vuoksi se on tarpeen. Hän varmisti, että olenko aikeissa ostaa viinejä ja vastattuani myöntävästi maistatti minulle haluamiani ilmaiseksi. Päädyin kantamaan kotiin Grauburgunderin, Souvignier Gris’n sekä Spätburgunderista ja Regenistä valmistetun punaviinin, joka yllätti tasapainoisuudellaan. Lähellä sijainnut Aust oli Hoflößnitzia pienempi tila ja sen vähäinen henkilökunta säntäili keittiön ja terassin väliä. Silti he ystävällisesti maistattivat minulla pyytämiäni viinejä. Täällä ihastuin palavasti Weißburgunderiin, jossa oli paljon enemmän rakennetta ja luonnetta kuin osasin odottaa.

Viimeinen kohde ennen kotiinpaluuta oli toinen Sachsenin kahdesta VDP-viinitilasta. Schloss Proschwitz – Prinz zur Lippe on perinteisistä puitteistaan huolimatta nuori viinitila, jonka Dr. Georg Prinz zur Lippe polkaisi käyntiin 1990-luvun alussa hankittuaan pala palalta vanhan aatelissukunsa tiluksia takaisin. 400 000 pullon vuosituotannollaan tila on Sachsenin suurin yksityisomistuksessa oleva viinitila. Tiluksilla on ravintola ja majoitusta ja olisin mielelläni testannut niitä, jos vain tilaa olisi löytynyt. Nyt tyydyimme vain käväisemään vinoteekissa, josta mukaan tarttui Tramineria ja Spätburgunderia. Jos aiot vierailla tilalla, niin pidä mielessäsi, että linna ja vinoteekki sijaitsevat eri osoitteissa muutaman kilometrin päässä toisistaan. Tuli testattua, kun kävelimme kuivin suin linnaa ympäri.

Dresdeniin pääsee Berliinistä junalla alle kahdessa tunnissa. Ympäröivistä viinialueista Radebeuliin pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, mutta muilla tiloilla vieraillakseen on auto tarpeen. Sitäkin suositeltavampi on oikeastaan polkupyörä, jotta seudun kauniista maisemista ehtii nauttia rauhassa. Monilla viinitiloilla on majoitusmahdollisuus (Gästehaus) sekä ravintola.

Kuulumisia

viinikupla

June 13, 2017

No Comment

Viime viikot ovat olleet sen verran hektisiä, että blogin päivittäminen on jäänyt muun elämän jalkoihin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut kolme melkein viikon mittaista matkaa. Olen siis todellakin ollut lähes koko ajan tien päällä. Reissuista mieleenpainuvin oli ehdottomasti viime viikko Suomessa, jossa kolme päivää vierähti hattujuhlissa eli tiedekuntani tohtoripromootiossa. Promootio on keskiajalta juontava akateeminen juhla, jossa uudet tohtorit saavat tohtorinhatun. Omasta väitöksestäni on jo vierähtänyt muutama vuosi, mutta vasta nyt järjestettiin seuraava promootio, joten minunkin oli aika hankkia elämäni kallein ja oudoin asuste. Päivällä pidettyä pitkää ja perinteikästä seremoniaa seurasi illallisgaala Kalastajatorpalla (ja lopulta tunti taksijonossa aamuöisellä rautatientorilla). Seuraavana päivänä teimme vielä päiväretken ja tuolloin asusteena oli ylioppilaslakki. Juhlinko promootiota hienolla samppanjalla? En, vaan retken päätteeksi päädyimme Espan puistoon laatikkoviinin kanssa. Aina ei pidä olla liikaa pikkusormi pystyssä viinienkään suhteen.

Helsingin-viikkoon mahtui myös piipahdus BasBas & Staff -viinibaarissa. Olen hinkunut BasBasiin jo ainakin vuoden, mutta yhdelläkään Suomen-reissullani en ole ehtinyt sinne. Mutta nyt! Ravintolan puolelle ei koskaan mahdu ilman varausta, mutta baarin puolelle pääsee saapumisjärjestyksessä. Meillä oli tuuria, tullessamme oli jopa pari pöytää vapaana. Tuntia myöhemmin paikka oli jo aivan täysi viimeisintä baarijakkaraa myöten. Pidin kovasti sekä BasBas & Staffin tunnelmasta, viineistä (frankenilainen valkoinen alkuviini Fledermaus ja iki-ihana Candialle) että tapaksista. Annokset tosin olivat sen verran pieniä, että niillä ei nälkä lähde ellei kaiva kuvettaan kunnolla, mutta harvasta paikasta saa näin laadukasta pikkupurtavaa viinin kylkeen. Lämmin suositus siis tälle baarille! Ensi kerralla yritän varata pöydän ravintolan puolelta.

Helsinkiä ennen vietin muutaman päivän Berliinissä ja ehdin eräänä helteisenä iltapäivänä testailemaan pari paikallista viinibaaria ystävän kanssa, joka oli myös käymässä Berliinissä. Olin listannut useammankin kiinnostavan paikan, mutta annoin ystäväni valita ensin kaupunginosan ja hän päätyi Kreuzbergiin. Ensimmäinen kohteemme oli Hammers Weinkostbar (Körtestraße 20), pieni viinikauppa aurinkoisella terassilla lähellä Südstern-metroasemaa. Nettisivujen perusteella paikassa järjestetään säännöllisesti kiinnostavia tastingeja, täytynee katsoa sopiiko joku niistä kalenteriin. Mainion Reichsrat von Buhlin Riesling-skumpan ja Verdicchio dei Castelli di Jesin jälkeen kävelimme seuraavaan paikkaan. Not only riesling (Schleiermacherstraße 25) oli minulle jo ennestään tuttu. Siellä olin löytänyt pitkään etsimäni täydellisen Spätburgunderin viime kesänä. Nyt testasin laseittain tarjolla olevaa rosékuohuviiniä Nahesta (tilan nimi: Klostermühle Odernheim, viinin nimi: Montfort Monopol Held Pinot Noir rosé 2012) ja se vei jalat alta. Taas päädyin ostamaan mukaani pullon, vaikka tarkoitus oli vain nauttia lasillinen. Tässä viinibaarissa ei ole vielä tullut vastaan muuta kuin huippuviinejä. Älä jätä välistä, jos käyt Berliinissä!

Myös Hampurissa on tullut viiniteltyä. Olen toinen järjestäjä Hamburg Wine Tasting Club -ryhmässä, joka kokoaa kaupungissa asuvia ulkomaalaisia viinin äärelle englannin kielellä. Periaatteemme on se, että käymme joka kerta tutustumassa uuteen viinikauppaan ja maistelemme siellä myynnissä olevia viinejä. Tällä tavalla autamme viininystäviä ja paikallisia pienyrittäjiä löytämään toisensa. Edellisellä kerralla vierailimme portugalilaisessa viinikaupassa, tällä kertaa maistelimme eurooppalaisia viinejä Guter Wein -putiikissa, joka oli minulle ennestään tuntematon. Illan aikana kokeilimme viittä valkoviiniä ja viittä punaviiniä, jotka paikan omistaja oli itse valinnut ja joita innostuneena esitteli. Olin todella vaikuttunut paikan viinien tasosta, taisin löytää uuden suosikkikaupan Hampurista. Seuraavalla kerralla luvassa on Frankenin viineihin erikoistunut kauppa. Konseptin takana on yksityinen viinialan yrittäjä, joka pyörittää vastaavanlaisia tapahtumia kaikissa Saksan suurissa kaupungeissa.

Nyt ehdin hengähtää kotona pari viikkoa, kunnes koittaa loma ja auton nokka suuntaa kohti Pfalzia ja Rheinhesseniä. Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla on?