Mikä viini sopii sushille?

viinikupla
May 5, 2017

sushi viini

Sushi on ruokalaji, johon kehittyy himo. Sitä on vain saatava säännöllisin väliajoin. Näin on käynyt myös miehelleni, jonka ensikohtaaminen sushin kanssa ei ollut erityisen onnistunut. Olen ehkä maininnut, että mieheni on kotoisin Romaniasta. Viime vuosikymmenellä siellä ei oltu sushista kuultukaan. Mies törmäsi ensimmäistä kertaa sushiin ruokakaupan valmisruokatiskillä niihin aikoihin, kun asui Kanadassa. Uteliaana hän osti paketin ja pähkäili sitten kotona, että miten tätä syötäisiin. Hmm, kala näyttää raa’alta, se täytyy kypsentää. Niin hän heitti makit paistinpannulle. Lopputulos ei kuulema ollut mitenkään miellyttävä.

Noh, helppohan sitä on naureskella toisen tietämättömyydelle, mutta muistan itsekin ne ajat, jolloin sushi vasta löi läpi Suomessa. Puhuttiin sushirajasta, jota pohjoisempana tätä herkkua ei ollut lainkaan tarjolla. Oletan, että sellainen raja on jo kauan aikaa sitten hävinnyt. Onhan?? Mutta yhä edelleen sushin ja viinin yhdistäminen tuntuu tuottavan päänvaivaa. Se ei ole mitenkään intuitiivista. Ei pelkästään siksi, että meidän viinikulttuurimme on nuorta; sushi on kotoisin maailmankolkasta, jossa viini ei ole perinteinen ruokajuoma.

Sushin pääraaka-aineet ovat riisi, kala ja vihannekset. Haastavammaksi homma menee sen myötä, että riisi maustetaan etikalla ja sushia syödään tulisen wasabin kanssa. Happamuus ja tulisuus korostavat molemmat viinissä sen kitkeriä elementtejä. Siksi heti kättelyssä kannattaa rajata voimakkaat, tanniiniset punaviinit pois, kun miettii sopivaa viiniä sushille. Valkoviinien joukosta löytyy enemmän potentiaalisia kumppaneita. Vältä niissäkin raskaampia, tammitettuja versioita (esim. uuden maailman chardonnayt), jotka jyräävät kalan maun alleen ja pitäydy sen sijaan raikkamman tyylisissä hedelmäisissä valkoviineissä. Todella usein sushin kylkeen suositellaan Rieslingiä tai Grüner Veltlineriä.

sushi viini

Oma suosikkini on kuitenkin vähän toinen. Roséviini tuntuu juuri sopivan monipuoliselta valinnalta sushiin, jonka maut ja tekstuurit saattavat vaihdella palasesta toiseen. Toisaalta kuplat raikastavat kokonaisuutta. Todellinen match made in heaven onkin mielestäni rosésamppanja – jota en muuten yleensä erityisemmin suosi. Edullisemmasta hintakategoriasta löytyy oivia rosékuohuviinejä. Kun vielä asuin Suomessa, oli yksi suosikeistani Yellowglenin Pink. En ole maistanut sitä pitkiin aikoihin, joten en ole varma, onko makuni sittemmin muuttunut. Mutta ainakin Viinihullun päiväkirja pitää myös tätä hintaluokkansa parhaimmistona, joten käy toki testaamassa. Tai osta jokin kuiva roséviini ja tule kertomaan, jaatko mielipiteeni siitä, että se on hyvä yhdistelmä sushin kanssa.

Saksa on laatukuohuviinien uusi musta

viinikupla
April 27, 2017

yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

saksalainen kuohuviini korkki

Saksalaiset rakastavat kuohuviiniä

Tiesitkö, että Saksassa juodaan kirkkaasti enemmän kuohuviiniä kuin missään muussa maassa? Saksalaiset nautiskelevat vuodessa noin viisi pulloa skumppaa henkeä kohti siinä missä suomalaisten lukema on puolitoista pulloa. Prosecco on Saksassa suosittua siinä missä Suomessakin, mutta kaikkein eniten juodaan oman maan tuotantoa. Kuohuviiniä eli Sektiä on tarjolla laseittain jokaikisen ravintolan listalla. Laseja kilistellään kaikissa mahdollisissa tilanteissa päiväkodin juhlista alkaen. Sekt on yhtä oleellinen osa saksalaisen jääkaapin sisältöä kuin Wurst. Kulutuksen lisäksi Saksa on myös määrällisesti maailman kolmanneksi suurin kuohuviinintuottaja. Markkinoita hallitsee muutama jättimäinen tuottaja kuten Rotkäppchen tai Henkell, mutta nouseva trendi tuntuu olevan laatuun panostaminen: yhä useamman arvostetun viinitilan portfolioon kuuluu tätä nykyä kuohuviinejä, jotka keräävät kehuja.

Sekt eli saksalainen kuohuviini

Sekt on Saksassa yleisnimitys kaikille kuohuviineille (Schaumwein), vaikka tarkkaan ottaen sillä tarkoitetaan nimenomaan saksalaista kuohuviiniä. Nimitystä Sekt saa käyttää, jos kuohuviini on valmistettu ns. tankkimenetelmällä. Se tarkoittaa sitä, että viini käy läpi toisen käymisprosessin isoissa, ilmatiiviissä terästankeissa. Tästä syntyvät viinin kuplat ja vasta sen jälkeen viini pullotetaan. Deutscher Sekt etiketissä viittaa siihen, että viini on tehty ainoastaan saksalaisista rypäleistä. Winzersekt on puolestaan yksittäisen saksalaisen viinitilan omaa tuotantoa omista rypäleistä. Hyvin usein näissä on merkintä myös vuosikerrasta ja ne on mahdollisesti valmistettu vain yhdestä rypälelajikkeesta, enimmäkseen Rieslingistä. Winzersekt valmistetaan ns. samppanjametodilla, jossa toinen käyminen tapahtuu pulloissa ja sen jäkeen viini kypsyy pullossa hiivasakan päällä vähintään yhdeksän kuukautta. Se on kalliimpi ja työläämpi menetelmä, jota käytetään kaikkialla maailmassa laatukuohuviinien valmistamiseen (mm. crémant, cava). Juuri tästä Winzersekt-kategoriasta löytyvät lupaavimmat viinit, joista seuraavaksi esittelen muutaman esimerkin.

saksalainen kuohuviini

Saksalaiset kuohuviinit testissä

Viimeisen vuoden aikana olen ollut yllättynyt ja ihastunut saksalaisten viinien laadusta ja monipuolisuudesta. Olen löytänyt itselleni uusia rypälelajikkeita ja hurahtanut Spätburgunderiin. Nyt oli aika ottaa tarkasteluun kuohuviinit. Onko Saksassa osaamista niiden suhteen? Onko saksalaisista kuohuviineistä kilpailemaan cavan ja crémantin tai peräti samppanjan kanssa? Asian selvittääkseni tein jonkin verran taustatyötä, valitsin maisteltavaksi viisi kuohuviiniä tuottajilta, joita saksalaiset itse arvostavat ja kutsuin kavereita kylään.

Reichsrat von Buhl

Ensimmäisen pullon korkkasin jo aiemmin, kun maaliskuinen aurinko lämmitti terassin kesäisiin lukemiin. Reichsrat von Buhl on Pfalzin Deidesheimissa sijaitseva luomutila, joka on käynyt läpi isoja mullistuksia muutama vuosi sitten. Vuodesta 2013 lähtien talon viinintekijänä on toiminut entinen samppanjatalo Bollingerin kellarimestari Mathieu Kauffmann. Hänen osaamisensa myötä talo on ottanut uuden suunnan ja pitää tavoitteenaan valmistaa maan parhaita kuohuviinejä. Valikoimiin kuuluu Riesling Brut, Rosé Brut sekä vuosikerraton Reserve Brut: cuvée, jossa on 80% Weissburgunderia ja 20% Chardonnayta. Valitsin testiin näistä jälkimmäisen. Se ihastutti ensinuuhkaisulta. Kypsän päärynäisessä ja persikkaisessa tuoksussa oli myös selvää sampanjamaista paahteisuutta. Maku oli tasapainoinen ja kuplat kestäviä. Tätä lisää, kiitos! Talo myy Reserve Brut-kuohariaan hintaan 16,95 euroa.

Barth

Raadin kanssa maistelemistamme kuohuviineistä korkkasimme ensimmäisenä Barth Riesling Extra Brutin. Tämä rheingaulainen viinitila on nimensäkin perusteella (Wein- und Sektgut Barth) erikoistunut kuohuviineihin. Talon viimeisimmät vuosikerrat ovat olleet kokonaan luomutuotantoa. Kuohuviinivalikoimaan kuuluvat vuosikerrattomat Riesling Brut ja Extra Brut, Pinot Blanc Brut ja Pinot Rosé Brut. Vuosikerrallisia ovat blanc de noir eli tummista rypäleistä valmistettu vaalea Brut Nature ja kaksi Rieslingistä valmistettua single vineyard -kuohuviiniä. Talon erikoisuus on lisäksi punainen, Pinot Noirista valmistettu kuohuviini. Meidän maistamamme Riesling Extra Brut on rutikuiva, jäännössokeria on vain muutama gramma. Viini on valmistettu täysin kypsistä rypäleistä ja se on saanut kypsyä hiivasakan päällä kaksi vuotta. Raatimme piti tästä kuohuviinistä yksituumaisesti, pari joukostamme valitsi tämän illan parhaaksi. Viini on helposti lähestyttävä, mutta luonteikas. Voimakkassa aromissa on hyvin kypsiä eksoottisia hedelmiä. Jäin miettimään, puskeeko Rieslingin aromaattisuus jopa liikaa läpi. Joka tapauksessa tyylikäs viini, jota juo mielellään. Talo myy tätä kuohuviiniä hintaan 15 euroa.

Heymann-Löwenstein

Illan toinen viini tuli Moselista. Heymann-Löwenstein on perinteikäs viinitila, joka viljelee 99-prosenttisesti Rieslingiä ja valmistaa niistä palkittuja kuivia ja makeita tarhaviinejä. Kuohuviinit ovat vain kuriositeetti talon portfoliossa. Halusin kuitenkin testata myös moselilaista kuohuvaa sekä vuosikerta-Rieslingiä, joten päädyin hankkimaan Fantasie der Schieferterrassen Brut 2008. Viini on uudelleenkorkitettu vuonna 2014, eli se on saanut kehittyä hiivasakan päällä jopa kuusi vuotta. Viini oli jo väriltään aivan erilainen kuin illan muut viinit. “Virtsankeltainen”, kuvaili yksi raatilaisista. Myös tuoksu oli poikkeuksellinen: hedelmäisyys oli taka-alalla ja tertiääriaromit hallitsivat: sientä, maamaisuutta, hunajaa. En säilyttäisi tätä viiniä kaapissa enää kovin pitkään. Voimakas ja erilainen viini jakoi mielipiteitä: osa tyrmäsi sen ensimaistamalla, mutta moni sanoi että makuun totuttua se alkoi viehättää. Yksi raatilaisista valitsi tämän illan parhaaksi. Viinin hankintahinta oli 19,90 euroa.

Raumland

Saksalaisten laatukuohuviinien tastingissa ei voi ohittaa rheinhesseniläistä yksinomaan kuohuviineihin keskittynyttä Raumlandia, jonka tuotteet ovat kahmineet parhaita sijoja arvostetun saksalaisen Gaul Millau -opuksen painoksissa jo vuosikymmenen ajan. Raumland on toiminut vuodesta 1990 alkaen ja on alusta asti panostanut laatuun. Kaikkiin kuohuviineihin esimerkiksi käytetään vain korkealaatuisinta ensimmäisen puristuksen mehua. Talon valikoimiin kuuluu sekä vuosikerrattomia että vuosikertakuohuviinejä. Lajikeviinit valmistetaan Rieslingistä ja Chardonnaysta, mutta suurin osa talon viineistä on erilaisia sekoiteviinejä, tyypillisimmin Champagnen alueella käytetyistä rypäleistä tehtyjä. Raumlandin tyyli onkin selvästi lähempänä samppanjaa kuin muita saksalaisia kuohuviinejä. Valitsin maisteltavaksi Triumvirat Grande Cuvée Brut 2009, joka Gault&Millaussa oli valittu kymmenen parhaan kuohuviinin joukkoon. Tähän viini on klassinen samppanjasekoite: Chardonnayta, Pinot Meunieria ja Pinot Noiria. Tuoksu on hienovarainen, hienostunut ja paahteinen. Tyylikäs maku jatkaa samoilla linjoilla ja kantaa pitkään. Kaikki raatilaisemme eivät arvostaneet tätä kuohuviiniä edellisten voimakkaiden Riesling-kuohareiden jälkeen: “ei maistu miltään”, totesi joku. Itse pidin tätä ehdottomasti illan parhaana esityksenä ja samaan kallistui myös toinenkin raatilainen. Raumlandin kuohuviinien hinnat alkavat neljästätoista eurosta, mutta tämä cuvée maksoi 36 euroa.

Cleebronn & Güglingen

Illan viimeinen kuohuviini oli musta hevonen: olin saanut sen viinien parissa työskentelevältä ystävältäni, joka oli maistellut württembergiläisiä viinejä ja tykästynyt tähän. Cleebronn & Güglingen on osuuskunta, joka on alueellaan kovassa nousussa. Osuuskunta tuottaa vain paria kuohuviiniä, joista olimme saaneet käsiimme Pinot Meunier Rosé Brut 2014. Hämmästykseni oli suuri, kun kaadoin lasiin viiniä, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua roséksi. Sävyssä ei ollut mitään punaiseen viittaavaakaan. Tämä oli pikemminkin tyylipuhdas blanc de noir. Viini oli tasapainoinen, ei mitään moitittavaa harhaanjohtavan nimensä lisäksi, mutta ei myöskään mitään mieleenpainuvaa. Jossain toisessa yhteydessä olisin varmaan pitänyt tästä enemmänkin, mutta nyt se oli niin kovassa seurassa, että jäi auttamatta muiden jalkoihin. Siitä huolimatta miellyttävä esitys, varsinkin kympin hintaluokassa.

saksalainen kuohuviini Reichsrat von Buhl

Mistä niitä saa?

Saksalaisten kuohuviinien parhaimmiston saatavuus on Suomessa valitettavan rajoitettua. Maistamistani merkeistä Alkon valikoimissa on ainoastaan Barth (Riesling Brut sekä Pinot Rosé Brut). Barthia ja Raumlandia voi kuitenkin tilata Suomeen Vinexus-verkkokaupasta ja Heymann-Löwensteinia ja Reichsrat von Buhlia Lobenbergs Gute Weine -verkkokaupasta. Raumlandilla on myös suomalainen maahantuoja (Wine Temple) ja ainakin turkulaiset ja tamperelaiset pääsevät maistelemaan talon tuotteita, Turussa Viinille-baarissa ja Tampereella Gastropub Tuulensuussa. Etsi näitä käsiisi, se on vaivan arvoista.

Vanhan ja uuden maailman viinit

viinikupla
April 23, 2017

Uuden maailman viinit ovat jo vuosikausia hallinneet Alkon myydyimpien viinien listaa. Ylivoimaisesti suosituin tuotemerkki sekä puna- että valkoviineissä on chileläinen Gato Negro. Sen perässä tulee muita eteläamerikkalaisia tuottajia, jotka ovat profiloituneet edullisen bulkkiviinin tuotantoon. Mutta mitä viinimaailman kolonialistiselta kalskahtavat käsitteet vanha ja uusi maailma oikein tarkoittavat? Mistä jaottelu tulee ja ovatko vanhan ja uuden maailman viinit oleellisesti erilaisia?

vanhan ja uuden maailman viinit

Kaikki tiet vievät Eurooppaan

Vanhalla maailmalla tarkoitetaan yleisesti ottaen Eurooppaa ja uudella maailmalla Amerikkoja, Etelä-Afrikkaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia. Vanhaan maailmaan luetaan kuitenkin myös Lähi-Idän alueet, joilla on Eurooppaakin pitempi viinihistoria, mutta joissa viininvalmistus saattoi olla satoja vuosia jäissä tai ainakin hyvin vähäistä islamilaisen kulttuurin vuoksi. Marokko, Algeria, Tunisia, Egypti ja Israel ovat siis vanhaa maailmaa – puhumattakaan Georgiasta, jota pidetään viininvalmistuksen kehtona –  vaikka näiden maiden viinit ovatkin uutuuksia maailmanmarkkinoilla.

Karkeasti ottaen vanhassa maailmassa viiniä on tehty satoja tai tuhansia vuosia, uuteen maailmaan viiniköynnökset puolestaan on tuotu eurooppalaisten valloittajien mukana. Viininviljely ei kuitenkaan ole mikään uutuus meren toisella puolen. Uuden maailman vanhin edelleen toimiva viinitila löytyy Meksikosta ja sen ensimmäiset viinit tehtiin jo 1597. Pohjoisessa ja eteläisessä Amerikassa sekä Etelä-Afrikassa viininvalmistus eurooppalaisista köynnöksistä vakiintui 1500-1600-luvuilla, Australiassa ja Uudessa-Seelannissakin 1800-luvulla. Suurimmassa osassa uuden maailman maista viininvalmistuksella on siis jo satojen vuosien perinteet. Mutta uuden renessanssin ne ovat kokeneet vasta viimeisten vuosikymmenien aikana. Kalifornialainen viinituotanto oli tyrehtynyt kieltolain aikana ja alkoi uudestaan vasta 1960-luvulla. Etelä-Afrikan viineille maailmanmarkkinat ovat varsinaisesti avautuneet vasta 1980- ja 1990-luvuilla apartheidin päättymisen jälkeen. Uuden maailman viinien osuus maailman viinimarkkinoista on ylipäänsä kasvanut viimeisen neljännesvuosisadan aikana kolmesta prosentista 23:een prosenttiin. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on vientiviinien markkina-arvo tällä aikavälillä satakertaistunut.

Vakiintuneiden uuden maailman maiden lisäksi on nousevia alueita. Kiina tulee lähivuosina olemaan pinta-alaltaan suurin viinintuottaja. Intiassakin viinintuotanto kasvaa kohisten. Pohjois-Amerikkalainen viini ei tule enää pelkästään Kaliforniasta, Washingtonista ja Oregonista, vaan USA:ssa viiniä valmistetaan jo melkein kaikissa osavaltioissa. Rajan takana Kanadassakin on useampi viinialue.

Miten uuden ja vanhan maailman viinit eroavat toisistaan?

Vanhan ja uuden maailman viinejä ei erota vain historia, vaan myös ilmasto. Eurooppalainen viininvalmistus on keskittynyt suurimmaksi osaksi alueille, joiden ilmasto on viileä tai leuto. Uudessa maailmassa ilmasto vaihtelee enimmäkseen leudosta kuumaan. Esimerkiksi Australiassa auringon paahde on intensiivistä ja päivälämpötilat huomattavan korkeita. Mitä kuumempaa ja aurinkoisempaa alueella on, sitä nopeammin rypäleet kypsyvät. Niihin kehittyy korkea sokeripitoisuus, mikä johtaa korkeampaan alkoholipitoisuuteen valmiissa viinissä. Sen sijaan rypäleet eivät ole kovin hapokkaita. Siksi kuuman ilmaston viini maistuu hyvin kypsiltä hedelmiltä ja saattaa tuntua hillomaiselta vähäisen hapokkuuden vuoksi. Kuuman ilmaston laadukkaammat viinit onkin valmistettu alueilla, joissa lämpötilaa tasoittavat joko kylmät yöt, viileät merivirrat tai vuoristosta laskeutuva kylmä ilma.

Uuden maailman maissa viinintuotantoa on harvoin säädelty yhtä tiukasti ja yksityiskohtaisesti kuin perinteisillä eurooppalaisilla viinialueilla. Sen etuna on joustavuus. Viinintekijät saavat olla juuri niin innovatiivisia kuin haluavat. Uusia valmistusmenetelmiä ja uutta tekniikkaa kokeillaan innokkaasti ja viinityyleillä voi leikitellä. Viinien tuotantokustannukset on helppo pitää alhaisina alueilla, jossa ilmasto ei aseta viinin kasvulle suuria haasteita, sato on suuri ja sen voi korjata koneellisesti. Siksi uudesta maailmasta tulee massoittain edullista viiniä.

Uuden maailman rypälelajikkeet ovat peräisin Euroopasta. Esimerkiksi Cabernet Sauvignonia tai Chardonnayta tapaa kaikkialla maailmassa. Jotkut rypälelajikkeet ovat lähes kadonneet Euroopasta ja niistä on tullut nimikkolajikkeita uudessa maailmassa. Näin on esimerkiksi Carmenèren laita, joka assosioidaan Chileen tai Malbec, joka on Argentiinan ylpeys. Molemmat ovat alun perin kotoisin Bordeaux’sta mutta kukoistavat nykyään muualla. Etelä-Afrikan Pinotage puolestaan on uusi risteytys (Pinot Noir x Cinsaut), joka on luotu nimenomaan eteläafrikkalaisiin oloihin. Uuden maailman viinit ovat tyypillisesti yhdestä lajikkeesta tehtyjä ja niissä pyritään tavoittamaan rypälelajikkeelle ominainen tyyli sen sijaan, että korostettaisiin terroirin, siis alueen mikroilmaston ja maaperän, tuomia eroja. Terroirin korostaminen tuntuu kuitenkin olevan kasvava trendi.

Kilpailuasetelma

Uuden maailman viineillä on lähtöasetelmansa vuoksi ollut alisteinen asema vanhan maailman viineille. Onhan köynnökset ja viininvalmistustaito tuotu Euroopasta ja siksi eurooppalaiset viinit ovat olleet esikuvia. Kalifornialaisten viinien singahtaessa maailmanmaineeseen 1970-luvulla pidettiin niissäkin esikuvana Bordeaux’ta, mutta hiljalleen yhä muhkeampi, hedelmävetoisempi ja alkoholipitoisempi tyyli saavutti suosiota. Viineistä, joilla oli selkeästi erilainen tyyli kuin eurooppalaisilla verrokeillaan, tuli hitti. Silti tuntuu siltä, että yhä alitajuisesti eurooppalaisia viinejä pidetään tavoiteltavimpina. Yhä useammin vastaan tulee uuden maailman viinejä, jotka on kasvatettu viileämmissä olosuhteissa, niin että viinien aromimaailma muistuttaa eurooppalaisia viileän ilmaston viinejä. Näitä viinejä saatetaan luonnehtia “eleganteiksi”. Jotenkin haiskahtaa arvottavalta. Eteläafrikkalaiset ja australialaiset viinintuottajat saattavat jo rypäleen nimivalinnalla osoittaa, mihin tyyliin pyrkivät. Näissä maissa Shiraz on vakiintunut nimi rypälelajikkeelle, joka muualla tunnetaan nimellä Syrah. Shiraz-viinit ovat usein kypsän hedelmäisiä, jopa hillomaisia. Jos taas australialainen tai eteläafrikkalainen tuottaja myy viiniä nimellä Syrah, on se selkeä signaali siitä, että viini tavoittelee eurooppalaisen Syrah‘n (käytännössä pohjois-Rhônen) tyyliä.

Tasapuolisuuden vuoksi on todettava, että jäljittely toimii toiseenkin suuntaan. Viinimaailman suuri nimi Robert Parker on arvosteluissaan suosinut voimakkaita, tanniinisia ja tammisia punaviinejä, joissa on korkea alkoholipitoisuus. Moni tuottaja Euroopassakin on lähtenyt tekemään tätä tyyliä korkeiden pisteiden toivossa. Bordeaux’n edullisemmat viinit saattavat yrittää kilpailla tyylissä hedelmävetoisten uuden maailman viinien kanssa, jotka vetoavat kuluttajiin. Toisaalta myös osaamista uusien teknologioiden osalta voidaan käydä hakemassa uuden maailman maista.

Kumpi voittaa?

Ihmisillä on tapana suosia sitä, mihin he ovat tottuneet. Viinimaissa kasvaneet suosivat oman alueensa viinejä. Sitten on meitä suomalaisia, jotka teemme valintamme tarjonnan ja markkinoinnin perusteella. Olen kuullut monen sanovan, että he pitävät enemmän uuden maailman viineistä. Alle kympin viineissä Alkossa on uuden maailman viinien edustus aikamoista ja ne saattavat tuntua helpommin lähestyttäviltä kuin saman hintakategorian eurooppalaiset viinit. Sitten on niitä, jotka karsastavat uuden maailman viinejä ja vannovat esimerkiksi ranskalaisten tai italialaisten viinien nimeen. Myönnän, että en itse ole uuden maailman viinien ylin ystävä. Mutta se johtuu pääasiassa siitä, että Euroopassa myynnissä olevat eteläamerikkalaiset tai australialaiset viinit eivät todellakaan ole näiden maiden parhaimmistoa. Laadukkaat viinit taas maksavat helposti maltaita tänne asti tuotuna. Minulla ainakin on korkeampi kynnys maksaa paljon pullosta, joka tulee maasta, jonka viineistä minulla ei aiemmin ole erityisen hyviä kokemuksia. Siitäkin huolimatta, että tiedän näissä maissa olevan huippuluokan osaamista viininteossa.

On oikeastaan absurdia asettaa vastakkain vanhan ja uuden maailman viinit. Tosiasiassa jo yhden maan sisältä löytyy ilmastoja, rypälelajikkeita ja viinityylejä vaikka koko kirjo. Kuinka tällöin voisi muutamaa viiniä maistettuaan leimata puoli maailmaa? Mutta vastakkainasettelut kiinnostavat yleisöä ja niinpä jokin aika sitten kaksi viinimaailman suurta tähteä, Jancis Robinson ja Oz Clarke, väittelivät keskenään siitä ovatko vanhan vain uuden maailman viinit parempia. Yleisöäänestyksen perusteella vanha maailma voitti.

Vastakkainasettelun aika ei näemmä ole ohi.

Blogisynttärit

viinikupla
April 17, 2017

Viinikupla viiniblogi

Vuosi sitten elämässäni ei tapahtunut mitään merkittäviä ulkoisia muutoksia. Mutta silti – tai juuri siksi – oli tarve johonkin uuteen. Sanottavaa oli paljon, vaikka päivätyökseni puhetyöläinen olenkin. Aloitin siis blogin, lähes vuosikymmenen tauon jälkeen. Kirjoitin sekalaisia mietteitä: ulkosuomalaisuudesta, monikielisen lapsiperheen arjesta, elämästä Saksassa. Pian heitin soppaan pari viiniaiheista postausta, olinhan juuri aloittanut WSET 2-kurssin ja pitkään hiljaisella liekillä kytenyt viiniharrastus oli leimahtanut täyteen roihuun. Huomasin samoin tein, että tästä haluan kirjoittaa enemmänkin. En kuitenkaan halunnut sotkea liikaa jo ennestään moneen suuntaan paisuvaa lifestyle-blogiani. Oli parasta perustaa kokonaan uusi, kun kerran bloggaamisen vauhtiin olin päässyt. Tasan vuosi sitten Viinikupla näki päivänvalon.

Alusta asti olen pyrkinyt kirjoittamaan blogia, jollaista itsekin haluaisin lukea siinä vaiheessa kun viinien maailma on vielä verrattain uusi. Koska opiskelin ja opiskelen edelleen viinitietoutta, oli luontevaa kirjoittaa peruasioita eri alueista, rypälelajikkeista ja viinityyleistä sekä myös pohdiskelevampia juttuja viinikulttuurista ja ajankohtaisista ilmiöistä. Halusin luoda matalan kynnyksen viiniblogin, jonka seuraaminen ei vaadi erityistä viiniharrastuneisuutta. Tältä osin kotimaisia blogiesikuviani olivat Blanc de Blancs ja jo kuopattu Viinillä. Minulle luontevinta ei ole kirjoittaa yksityiskohtaisia arvioita yksittäisistä viineistä. Mutta tältä osin korkealaatuista tarjontaa onkin jo riittävästi (ks. Linkkejä-sivu) ja seuraan kyllä mielenkiinnolla mitä blogikollegat maistamistaan viineistä kirjoittavat.

Vuoden aikana viinitietouteni on karttunut yhden WSET-tason verran enemmän, mikä toivottavasti on näkynyt postausten terävöitymisenä. Toivon kuitenkin, että pystyn jatkossakin kirjoittamaan viineistä tavalla ja tasolla, joka ei vaadi lukijalta liikaa esiymmärrystä. Vuoden aikana ilmestyneistä 79 postauksesta luetuimpia ovat olleet ne, joissa olen pohdiskellut onko viini vegaanista, mitkä ovat parhaat viiniaiheiset mobiilisovellukset, mitä on Chateauneuf-du-Pape ja mitkä ovat Saksan perinteiset ja uudet viinialueet. Kuulisin mielelläni, mistä haluaisit lukea lisää ja mitä taas voisi jättää vähemmälle. Kerro toki ajatuksistasi kommenttikentässä!

Blogisynttäreiden kunniaksi päätin arpoa lukijoiden kesken yhden saksalaisen laatukuohuviinin. Arvonnan yksityiskohdat löydät Viinikuplan Facebook-sivuilta. Ja sain vielä jotain muutakin aikaiseksi ensimmäisen bloggausvuoden kunniaksi: Viinikuplan englanninkielinen versio Wine Bubble on hiljalleen valmistumassa. Aion jatkossa kirjoittaa sinne osittain samoja juttuja kuin tänne, mutta hieman eri näkökulmasta. Toivottavasti kuljet mukana myös toisella kotimaisella.

Avatun viinin säilyttäminen

viinikupla
April 14, 2017

avatun viinin säilyttäminen

Etkö saanut kokonaista viinipulloa tuhottua yhdessä illassa? Suomalaisena et varmasti halua kaataa viiniä viemäriin, vaan varmistaa, että viini on juomakelpoista vielä seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Tässä vaiheessa viinin suurin vihollinen on happi. Se alkaa tehdä työtään viinissä heti kun pullo on avattu. Pikkuhiljaa viini muuttuu hapen vaikutuksesta etikaksi. Kuinka nopeasti se tapahtuu, riippuu sekä viinistä että tavasta, jolla avattu viini säilytetään. Ikääntyneet viinit ovat jo käyneet läpi koko kehittymisprosessinsa eivätkä kestä hapen vaikutusta. Iäkäs ja täysin kehittynyt viini saattaa romahtaa jo muutamassa tunnissa eikä sitä mitenkään saa kestämään avatussa pullossa päiväkausia. Jotkut nuoret viinit puolestaan saattavat maistua jopa paremmalta seuraavana päivänä avaamisesta. Näin on laita erityisesti tuhtien ja tanniinisten punaviinien kanssa, jotka hapen vaikutuksesta pehmenevät helpommin lähestyttäviksi.

On vaikea antaa tarkkoja aikarajoja sille, kuinka kauan avattu viini säilyy juomakelpoisena, sillä se on myös makukysymys. Olen monesti kuullut sanottavan, että viini säilyy hyvänä “useita päiviä” avaamisen jälkeen. Itse pyrin juomaan viinin pois parin päivän kuluessa avaamisesta. Useimmat viinit ovat minun makuuni menettäneet teränsä jo toisen illan jälkeen. Sen jälkeen loput voikin käyttää vaikka ruoanlaittoon. On kuitenkin joitakin kikkoja, joilla avatun viini säilyvyys paranee. Tässä niksit yksinkertaisimmasta ammattimaisimpaan.

Säilytys viileässä
Korkki päälle ja pullo jääkaappiin. Kyllä, myös punaviini (muista vaan ottaa se tarpeeksi ajoissa huoneenlämpöön ennen juomista). Alhainen lämpötila hidastaa hapen aiheuttamia kemiallisia reaktioita. Pidämmehän ruokaakin jääkaapissa paremman säilyvyyden vuoksi ja sama pätee avattuun viiniin. Kuohuviinipulloon ei korkkia enää saa tungettua takaisin, mutta jos et omista erityistä kuoharinsulkijaa (kuten minä – en ymmärrä miksi ystäväni eivät huomaa hienovaraisia lahjatoiveitani) laita päälle palanen muovikelmua ja varmista sen pysyminen vielä kuminauhalla. Toimii, mutta lähinnä vain samppanjamenetelmällä valmistettuihin kuohuviineihin, joissa kuplat kestävät muutenkin pitempään.

Siirrä viini pienempään pulloon
Mitä enemmän pullossa on viiniä, sitä vähemmän sinne mahtuu happea ja sitä hitaampaa on viinin hapettuminen. Kaada siis loput avatusta viinistä pienempään pulloon ja sulje korkilla. Teoriassa kätevää, mutta kenellä muka on aina kaapissa tyhjiä ja puhtaita puolikkaita tai neljänneslitran viinipulloja? Ei minulla ainakaan.

Viinipumppu
Edullinen ja monessa paikassa myytävä pumppu toimii sillä periaatteella, että sen mukana tuleva kumikorkki laitetaan pulloon ja pumpulla imetään pullosta ylimääräinen ilma pois. Moni luottaa näihin pumppuihin ja lupaava klik-ääni saa tuntemaan, että on aktiivisesti tehnyt jotakin viinin hyväksi. Toisaalta tämä väline on kaikkein kiistanalaisin. Jotkut ovat sitä mieltä, että pumppu imaisee mukanaan myös yhdisteitä, jotka vaikuttavat viinin makuun ja lopputuloksena on lattea viini. Kuohuviineihin pumppu ei toimi, sillä se vetäisee mukaansa myös hiilidioksidin eli kuplat. Lisäksi testeissä on todettu, että kumikorkki alkaa päästää ilmaa sisäänsä ja varsin pian pullossa on taas yhtä paljon happea kuin tavallisella korkilla suljetussakin.

Suihkutettava kaasu
Jos ei ilman mekaaninen pumppaaminen pois toimi optimaalisesti, niin kemia tulee avuksi. Suihkepulloissa myydään kaasua, joka ei reagoi helposti muiden yhdisteiden kanssa, mutta syrjäyttää pullosta hapen. Kaasu muodostaa suojaavan kerroksen viinin päälle estäen happea tekemästä tuhojaan. Suihkepullot ovat edullisia, mutta ne pitää tilata ulkomailta (vai tietääkö joku jälleenmyyjän Suomessa?). Kaikki eivät ehkä kuitenkaan innostu viinin kaasuttamisesta.

Coravin
Muutama vuosi sitten lanseerattiin laite, jolla viiniä voi nauttia pulloa avaamatta. Pullon korkin läpi painetaan neula, josta viiniä valutetaan lasiin ja samanaikaisesti pulloon suihkutetaan argon-kaasua. Neulan aiheuttama reikä korkkiin on niin ohut, että se umpeutuu itsestään. Pullo säilyy täydessä iskussaan kuukausia – jopa vuosia? Coravin on sen verran kallis ja isokokoinen, että se ei ole joka keittiön kapine. Laitteen hinnan lisäksi käyttökustannuksia lisää argon-kapselit, jotka pitää uusia melko tiheään. Yksittäisen viiniharrastajan kannattaa siis satsata Coraviniin lähinnä silloin, jos omistaa isohkon kokoelman hintavampia viinejä. Mitä useampi ravintola hankkii, sen todennäköisempää on päästä maistelemaan laseittain harvinaisempia viinejä, joita ravintolat eivät muuten avaisi. Todennäköisesti tämä tulee kuulumaan jokaisen vakavastiotettavan viinibaarin välineistöön.

Mitä tavalla olet itse saanut viinin kestämään hyvänä pisimpään?