Saksan pohjoisin viinitarha

viinikupla
May 1, 2016

Viiniä viljellään pääasiassa leveysasteiden 30 ja 50 välisellä alueella. Saksan viinialueet sijoittuvat sinne 50:n leveysasteen tuntumaan. Mutta ilmastonmuutoksen myötä viininviljely on vuosi vuodelta mahdollista entistä pohjoisempana. Tanskakin on luettu viinintuottajamaaksi vuodesta 2000 alkaen, maassa on nykyään useita kymmeniä kaupallisia viiniviljelmiä. Myös Ruotsi on seurannut perässä samoihin aikoihin, joskin pienemmillä volyymeilla. Samoin Saksassa tähyillään pohjoiseen päin. Todennäköisesti et tiennyt, että Hampurissa viljellään viiniä.

Hampurin 500 neliömetrin suuruinen viinirinne Stintfang sijaitsee keskellä kaupungin suosituinta turistikohdetta, Landungsbrückenin vanhaa satama-aluetta. Satamasta nousee jyrkkä rinne kohti St. Paulia ja korkealla ylhäällä, etelänpuoleisella rinteellä sijaitsee pikkuruinen viinitarha. Sitä tuskin huomaa, jos sattuu kävelemään ohi, sillä katse ohjautuu rinteeltä avautuviin maisemiin sataman suuntaan. Viiniviljelmän yläpuolella on hostellin takapiha.

Weinberg Stintfang

Viininviljely Hampurissa sai alkunsa, kun stuttgartilaisen viinikylän viljelijät lahjoittivat Hampurin kaupungille Regent- ja Phönix-lajikkeiden pistokkaita. Vuosi oli 1996 ja Hampurin osavaltion parlamentti päätti julistautua viininviljelijöiksi. Ensimmäistä kertaa köynnöksistä saatiin tehtyä viiniä vuonna 2007. Kaupungilla ei sentään ole omaa viinintekijää, vaan kerätyt rypäleet lähetetään Stuttgartiin, jossa viljelijäperhe Currle valmistaa niistä viinin ja lähettää sen takaisin Hampuriin. Määrät ovat pieniä, vuotuinen tuotos jää noin 50 puolikkaaseen pullolliseen. Tämä viini onkin keräilyharvinaisuus, jota ei voi ostaa mistään. Kukin senaattori saa yhden pullon ja jäljelle jäävät lahjoitetaan Hampurin kaupungin tärkeimmille arvovieraille. Täytynee siis hankkiutua jonkin senaattorin lähipiiriin, jos haluan päästä maistamaan tätä viiniä.

Hampurilainen viini on sekoitus valkoisista ja punaisista rypäleistä, joita ei ole eroteltu käymistä varten. Väri on hailakan lohenpunainen, alkoholiprosentti alhainen ja maku hyvin hedelmäinen, kommentoi viiniä Pro Stuttgart -järjestön puheenjohtaja, jonka sanaan meidän on tässä asiassa luottaminen. Laatua hän pitää erittäin hyvänä. Aivan jokaisena vuonna ei viiniä ole saatu tuotettua. Eräänä vuonna köynnöksiin iski sienitauti ja toisena vuonna puolestaan kaikki rypäleet varastettiin. Lienevätkö Reeperbahnilta palanneet juhlijat poimineet hiukopalaksi viinirypäleitä tai joku kunnianhimoinen kotienologi halunnut valmistaa niistä itse viiniä?

Viinitarhasta huolehtivat vapaaehtoiset, joilla riittää puuhaa enemmän olutpullojen ja tupakantumppien keräämisessä kuin säiden aiheuttamien tuhojen korjaamisessa. Heille on kunnia-asia pitää huolta erikoisesta viinitarhasta, vaikka hekään eivät koskaan ole päässeet maistamaan sen tuotosta. Vähän kävi närkästyttämään heidän puolestaan, kyllä nyt pyyteettömästä työstä voisi palkita edes tilkalla tarhan viiniä. Hampurin viinitarhalla ei ole laajenemiskapasiteettia, mutta jään kiinnostuksella odottamaan mitä muutaman vuoden kuluttua saadaan aikaan Itämeren rannan tuntumassa naapuriosavaltiossa. Totuus on, että Hampuri on oikeastaan jo menettänyt tittelinsä Saksan pohjoisimpana viininviljelysalueena.

3 Comments

  1. Hauska postaus. Hampuri taitaa kuitenkin tyytyä pysymään “oluenviljelyalueena” eikä pyri Saksan neljänneksitoista viralliseksi viininviljelyalueeksi. Kohta kuulemma viiniköynnökset kasvavat pohjoisella napapiirilläkin Islannissa.Tähän mennessä Gutevin Gotlannin saarella on kai Euroopan pohjoisin viinitila. ja “Adel” on ansainnut eli 96 pistettä sadasta mahdollisesta eli kultamitalin; hyvää, harvinaista ja kallista. Lauri Pappinen etsii näköjään parhaillaan ostajaa viinitarhalleen.

    1. Kiitos! Panimoiden määrä Hampurissa päihittää tosiaan viinitarhat 6-0 ja sellaisena se tulee pysymäänkin. Tai mistä sitä tietää, miltä viininviljely Euroopassa näyttää 50 vuoden kuluttua… Ruotsalainen viini rupesi kovasti kiinnostamaan linkkaamani artikkelin luettuani. Seuraavan kerran täytyy pitää silmät avoinna Systembolagetissa. Halpaa viiniä ei taida näiltä leveysasteilta todellakaan saada.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *