Todennäköisesti tietämykseni portugalilaisista viineistä rajoittuisi jotakuinkin Quinta das Setencostasiin ja kumppaneihin Alkon hyllyltä, ellei hyvä ystäväni olisi muutama vuosi sitten muuttanut Lissaboniin. Sen jälkeen olen vieraillut maassa useasti ja päässyt paikallisten viinien makuun. Eteeni on joka kerta katettu talon isännän ja emännän lempiviinejä, joista useaan olen ihastunut itsekin. Yksi suurimmista ihastuksistani oli Carmim Reguengos Garrafeira dos Socíos Tinto 2004, jonka saimme heiltä tuliaisiksi. Seuraavalla visiitilläni halusinkin sitten vierailla alueella, josta tuo viini oli peräisin ja niin teimme viikonloppureissun Alentejoon. Portugali on näppärän kompakti maa, minnekään ei ole valtavan pitkä matka. Lissabonista Evoraan oli vain puolentoista tunnin pyrähdys.
Alentejo sijaitsee Lissabonista katsottuna kaakossa, maan sisäosissa. Etelässä alue rajoittuu Algarveen. Täällä vallitsee selvästi mannerilmasto. Maasto on karumpaa ja päivälämpötilat nousivat paahteisiin lukemiin jo maaliskuussa. Monsarazin pikkukaupungin valkeaksi kalkitut talot toivat mieleen Espanjan ja lähellä naapurimaan rajaa se onkin. Alue kattaa maantieteellisesti kolmanneksen Portugalista ja siellä tuotetaan peräti puolet koko maan viineistä. Viinin ohella erityisen merkittävää taloudellisesti on korkkipuiden kasvattaminen. Tästä syystä on muuten lähes mahdotonta löytää portugalilainen viini, jossa ei ole luonnonkorkkia.
Alentejossa tehdään ennen kaikkea tuhteja ja täyteläisiä mutta pehmeitä punaviinejä, joissa maistuu aurinko. Alue on perinteisesti ollut tunnettu edullisista ja helposti lähestyttävistä viineistä, joita ovat tuottaneet osuuskunnat. Viime aikoina yhä useampi pienempi tuottaja on kerännyt ylistystä laatuviineillään ja uusia tiloja on ilmaantunut kuin sieniä sateella (vuosien 1995 ja 2010 välillä tuottajien määrä kasvoi 45:stä 260:een). Olen kuullut sanottavan, että Alentejo tarjoaa tällä hetkellä parasta hinta-laatusuhdetta Euroopassa. Se on vielä maineeltaan Douron varjossa ja loistaviin yksilöihin pääsee käsiksi pikkurahalla. Eniten viljeltävät lajikkeet ovat paikallisia: Aragonez (eli Tempranillo), Castelao, Trincadeira ja Touriga Nacional. Mutta myös Cabernet Sauvignon ja Syrah löytävät enenevissä määrin tiensä sekoitukseen. Viineissä on ihastuttavaa rustiikkisuutta ja parhaimmillaan ne ovat moniulotteisia ja silkkisiä.
Viinien lisäksi Alentejo valloitti paikan sydämessäni herkullisilla ruoka-annoksillaan, jotka päihittivät kirkkaasti Lissabonin antimet. Yövyimme sekä Evorassa että Monsarazissa, joita molempia voin lämpimästi suositella. Monsaraz on Espanjan rajan tuntumassa sijaitseva pikkuruinen keskiaikainen kylä, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Kukkulan laelta on upeat näkymät ympäröiviin laaksoihin. Vieressä on Euroopan suurin tekojärvi Alqueva sekä Portugalin kilpailija Stonehengelle, Herdade de Xerez. Evora puolestaan on UNESCOn maailmanperintökohteiden joukkoon kelpuutettu roomalaisaikainen kaupunki. Muistan karanneeni siellä illalla lasilliselle kaupungin omaa tuotantoa eli Cartuxaa, jonka olin jo aiemmin erinomaiseksi todennut. Lapsemme oli tuolloin puolivuotias, joten pitkät illalliset ja viinitilareissut piti skipata. Paluumatkalla pysähdyimme kuitenkin Perâ-Graven tilalla maistelukierroksella. Kyseinen tilan viinit tekivät kautta linjan niin suuren vaikutuksen, että tila ansaitsee vielä joskus aivan oman esittelyn. Ostimme viemisiä kotiin ja sen lisäksi laatikkoviinin piknikille. Oli muuten paras laatikkoviini ikinä.
Alkon valikoima on Alentejon punaviinien osalta kapea, mutta kokeilemisen arvoinen on vaikkapa Esporão Reserva. Itse taidan napata mukaan klassikko-osastolta Mouchãon kun se seuraavan kerran tulee vastaan. Ja uusi ja perusteellisempi vierailu Alentejoon on ehdottomasti otettava agendalle.
