Lontoo kutsuu

viinikupla
January 15, 2017

Moni tuttavani on naureskellut, kun olen kertonut lähteväni viinikurssille Lontooseen: “Heh heh, Englantihan on perinteikäs viinimaa”. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Englanti ei ole maineikas viinituottajamaa (vaikkakin kovaa kyytiä nousemassa sellaiseksi!), on Lontoo silti yksi Euroopan viinimekoista. Ensinnäkin englantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan olleet innokkaita viininjuojia ja sitä myötä vaikuttamassa monen tunnetun viinityylin muokkaantumiseen. Venäjän ohella Englanti on alusta asti ollut tärkeä markkina samppanjalle. Ja toisin kuin makeasta pitävät venäläiset, englantilaiset halusivat samppanjan kuivempana. Myös portviiniä on rahdattu nimenomaan Englantiin.

Lontoo on myös koko läntisen Euroopan suurin kaupunki. Viiniharrastus on innokasta ja rahaa liikkuu paljon. Ei siis ihme, että kaupunki on pullollaan mahtavia viinibaareja. Lontoolaisten ravintoloiden viinilistat hakevat vertaistaan – löytyy erikoisuuksia vaativaankin makuun. Ja nimenomaan Lontoossa on Wine and Spirits Education Trustin (WSET) JA Master of Wine -instituutin päämajat. Edellinen organisoi viinikoulutusta alkeiskursseilta diplomitasolle asti. Jälkimmäinen jatkaa siitä, mihin WSET päättyy, tarjoten korkeinta mahdollista koulutusta viinin saralla.

WSET-kursseja järjestetään kaikkialla maailmassa, mutta niitä koordinoidaan Lontoosta käsin. Ja sinne minäkin nyt suuntaan, lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Maanantaista perjantaihin istun aamusta iltaan WSET 3-tason intensiivikurssilla ja lauantaina yritän päästä tentistä läpi. Pitäkää peukkuja!

Laukkuun on pakattu kurssimateriaali (jonka olen huolellisena tyttönä opiskellut läpi ennen kurssin alkua), tuliaispullo ystävälle, jonka luona majoitun sekä sylkykuppi. Sellainen nimittäin pitää olla jokaisella omasta takaa. Minähän en yleensä lasiin sylje, mutta ensi viikolla viinejä maistellaan sellaista tahtia, että ne on pakko sylkeä pois maistamisen jälkeen. Muuten opiskelusta ei tulisi mitään…

Päivitän tunnelmia viikon aikana Facebookissa ja Instagramissa. Käykäähän tykkäämässä tileistäni, niin voitte seurata missä menen!

Searcys Champagne Bar Lontoossa

2016-04-06 15.46.38-1

Aivan liian usein samppanjabaarit on pystytetty tavarataloihin. Loogista sinällään, ovathan ihmiset kalliissa ostosympäristössä jo valmiiksi kulutusmoodissa ja halukkaita satsaamaan samppanjaan. Mutta miljöö on harvoin erityisen viehättävä ja samppanjalistalla yleensä vain pari tunnettua merkkiä. Kotikaupungissani Hampurissa esimerkiksi on kolme samppanjabaaria ja ne kaikki sijaitsevat kahdessa suurimmassa tavaratalossa. Yhdessä on tarjolla Moët & Chandonia, toisessa Veuve Clicquota ja kolmannessa Ruinartia. Siinä Möet-paikassa vierailen useimmin, sillä vieressä on hyvä lounaspaikka, jonka kyytipojaksi käyn nappaamassa vuosikertaroséta. Aika ajoin tarjolla on laseittain jopa Dom Perignonia.

Mutta nyt oli siis tarkoitus kehua lontoolaista samppanjabaaria, jossa on kohdallaan sekä valikoima että etenkin miljöö. Searcys Champagne Bar sijaitsee St. Pancras -juna-aseman suojissa. Samppanjan voi nauttia joko belle epoque-tyylisessä brasseriassa tai “ulkona”, siis katetun juna-aseman kauniin kupolin alla aivan lähtevien junien vieressä. Terassin sisustus on urbaani, nahkaistuimissa on talvella lämmitys ja pöydissä on “press for Champagne” -napit. Samppanjalista on pitkä, joskin edustettuina ovat tässäkin paikassa pääasiassa suuret samppanjatalot ja laseittain tarjoiltavien juomien lista on paljon suppeampi (noin kymmenkunta). Testasin Perrier Jouët -settiä, jossa oli maisteltavana puolikkaina annoksina vuosikerraton Grand Brut, Blason Rosé sekä talon tähtisamppanja, Belle Epoque vuosikertaa 2007.

Oheen tilasin pientä syötävää. Hintataso tässä paikassa on korkeahko ja palvelu todella hidasta. En siis jaa baarille täysiä pisteitä, mutta propsit kuitenkin maistelusetistä ja matkaan lähden -romantiikkaa henkivästä sijainnista. Searcys on ketju, joka muualla Lontoossa sijaitsee – yllätys yllätys – kauppakeskuksissa. Paras tunnelma on kuitenkin täällä junien keskellä.

Viinitorstai: kuohuvaa Englannista

Nyetimber

Mitä tulee mieleen yhdistelmästä britit ja kuohuviini? No tietenkin James Bond, joka on kovasti Bollingerin perään. Mutta brittien oma kuohuviinituotanto on jäänyt monilta pimentoon. Eikä ihmekään, sillä englantilainen laatuviini on verrattain tuore ilmiö ja toisekseen britit juovat suurimman osan omista viineistään itse. En esimerkiksi ole onnistunut bongaamaan yhdestäkään saksalaisesta kaupasta brittikuohareita. Alko on kunnostautunut siinä suhteessa, valikoimasta löytyy kolme eri tuotetta.

Englannissa on itse asiassa viljelty ja tehty viiniä roomalaisajasta asti, mutta 1800-luvulla vapaakauppasopimus teki oman viinintuotannon kannattamattomaksi. Sotavuodet katkaisivat kokonaan 2000-vuotisen viininvalmistusperinteen. Uudelleen se käynnistyi vasta 1960-luvulla yksittäisen viinipioneerin kokeilujen myötä ja lähti sittemmin räjähdysmäiseen kasvuun. Tuoreimpien tilastojen mukaan maassa toimi vuonna 2013 135 viinitilaa, jotka tuottivat 6.3 miljoonaa pulloa viiniä. Yleisimmin viljellyt lajikkeet ovat Chardonnay ja Pinot Noir.

Suurimmaksi osaksi maassa tuotetaan kuohuviiniä ja juuri ne ovatkin niittäneet kansainvälistä mainetta. Käännekohta englantilaiselle viinialalle oli eurooppalaisten kuohuviinien sokkotasting vuonna 2004, jolloin englantilaiset kuohuviinit kiilasivat kymmenen parhaan joukkoon syrjäyttäen monta samppanjaa. Sama on toistunut sen jälkeen useita kertoja. Viimeksi viime viikolla englantilaiset päihittivät samppanjan Pariisin tastingissa kahdessa kategoriassa kolmesta – ja siinä kolmannessakin tuli tasapeli. Nyetimberin Blanc de Blancs esimerkiksi jätti taakseen niinkin nimekkään samppanjan kuin Billecart-Salmon Grand Cru. Sokkotestien tulokset kertovat, että saarivaltioiden kuohuviinit ovat tyylillisesti niin lähellä samppanjaa, että asiantuntijatkin erehtyvät alkuperän arvioimisessa.

Miksi juuri englantilaiset kuohuviinit sitten muistuttavat niin paljon samppanjaa? Valmistusmetodi on tietenkin sama perinteinen samppanjamenetelmä. Myös rypälelajikkeet ovat samoja. Mutta myös monet laatucavat tehdään samalla menetelmällä ja samoista rypäleistä eivätkä ne silti ole samanlaisia kuin samppanja. Oleellista on myös maaperä ja ilmasto. Eteläisen Englannin viinitilat sijaitsevat suurin piirtein samoilla leveysasteilla kuin Champagne (vain hitusen pohjoisempana). Viiniköynnökset on istutettu etelänpuoleisille rinteille kalkkiseen maaperään, joka muistuttaa Champagnea. Ilmastonmuutos on johtanut siihen, että viimeisten vuosikymmenien aikana koleahko ja sateinen saarivaltio onkin ollut otollisempi paikka viinien kasvattamiselle. Myös Champagnessa kamppaillaan joinakin kylmempinä vuosina liian raaoiksi jääneiden rypäleiden kanssa, mutta 2000-luvulla siellä on ollut harvinaisen paljon hyviä vuosikertoja. Englannissa kuulema kymmenestä vuodesta vain kaksi on ideaalisia rypäleiden kypsyyden kannalta, neljä keskivertoa ja neljä surkeaa.

Saarivaltion kuohuvien kirkkain tähti on tällä hetkellä Sussexissa sijaitseva Nyetimber, joka todellakin tuli ensimmäiselle sijalle äskettäisessä Pariisin kuohuviinitastingissa. Olin käymässä Lontoossa kolme viikkoa sitten WSET-tentin vuoksi ja jo etukäteen olin päättänyt, että tentin jälkeen etsin käsiini englantilaista kuohuviiniä. Nyetimber Classic Cuvée Brut 2010 oli sattumanvaraisesti valikoitu viini satunnaisesta myymälästä ja pullon avattuani totesin sen erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Viini uhkui raikkautta, vihreää omenaa, hapokkuutta ja paahteisuutta. Sen jälkeen tekee todellakin mieli tutustua paremmin maan kuohuviinitarjontaan. Hintaa pullolla oli hiukan päälle 30 puntaa eli samppanjan hinnoissa liikutaan.

Lopuksi vielä kiinnostava trivia: Champagnessakin uskotaan jo englantilaisten viinien potentiaaliin. Taittinger on ensimmäinen samppanjatalo, joka on ostanut maata Kentistä ja alkaa tuottaa siellä omia kuohuviaan.