Hampurissa on pari perinteikästä viinibaaria, jotka ovat toimineet satakunta vuotta ja joilla on vanhan kirkkoraamatun paksuinen viinilista. Niihin kannattaa ehdottomasti suunnata, jos haluaa maistella eurooppalaisten klassikkoviinien vanhempia vuosikertoja. Ja jos on rahaa sijoittaa niihin. Niiden rinnalle on muutama vuosi sitten tullut viinibaari, jolla on tyystin toisenlainen lähestymistapa. Arvokkuus ja perinteikkyys korvautuu rentoudella ja kokeilunhalulla kotikaupunginosassani Eimsbüttelissä sijaitsevassa Vineyardissa (Osterstraße 92), joka on sekä baari että viinimyymälä. Viiniä saa ostaa aamukymmenestä alkaen, mutta baaripuoli avautuu vasta viideltä iltapäivällä. Iltamyöhällä sieltä voi vielä koukata ostamassa viiniä mukaan, niin kuin teimme kerran, kun emme mahtuneet istumaan. Nappasimme mukaan puolikkaan pullon valmiiksi viilennettyä samppanjaa ja nautimme sen kotisohvalla ravintolaillallisen päätteeksi. Viinit voi tilata myös lähialueelle kotiinkuljetettuna sympaattisesti ja ympäristöystävällisesti pyörällä.
Valikoimassa on viinejä ympäri maailmaa, joskin pääpaino on saksalaisissa viineissä ja etenkin nuoremmissa viinintekijöissä. Viinit on valittu huolella ja olen löytänyt täältä monia helmiä. Siksi uskallan kokeilla aika huolettomasti mitä vain. Ainoastaan Trollinger ei uponnut, mutta tiesinkin ottavani sen kanssa riskin. Moitittavaa on lähinnä siinä, että joissakin viineissä on turhan korkeat katteet.
Industrial-henkeen sisustettu paikka on yhtä avointa tilaa ja sen takaosa on itse asiassa avoin varasto, täynnä viinilaatikoita. Kesäaikaan tilaa on myös ulkoterassilla. Oman kokemukseni perusteella paikka on täynnä joka ilta, yhtä lailla keskellä viikkoa kuin viikonloppunakin. Suosion ja avoimen tilan miinuspuolena on hälyisyys, joka ei suosi keskustelua. Tämä ei ole myöskään mikään maailman paras ruokapaikka, mutta salaatti sentään on maukkaampaa kuin useimmissa saksalaisissa ravintoloissa. Viinejä on tarjolla laseittain mukavasti samppanjasta lähtien (De Saint Gall) ja niitä voi tilata myös puolikkaan annoksen saksalaisille tyypillisen kahden desin sijaan. Jos haluaa kokonaisen pullon, voi valita minkä tahansa viinin talon myyntivalikoimasta ulosmyyntihintaan, vain pienellä korkkausmaksulla lisättynä. Luulenpa, että tulen vielä jonain päivänä tänne jakamaan ystävän kanssa pullollisen Krugia.
Ehkä parasta kuitenkin on se, että Vineyardissa järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia. Olen osallistunut siellä tastingiin “Maailman suuret punaviinit” ja hiljattain ranskalaisiin viinibileisiin. Jälkimmäisessä paikalle oli tuotu Ranskasta kolmen eri tuottajan edustajia esittelemään viinejään. Kultakin oli tarjolla ainakin kolmea eri viiniä ja lisäksi tarjoilija kiersi koko ajan pöydissä tuomassa pikkupurtavia, joita keittiössä tehtailtiin. Pienemmät tastingit järjestetään muusta ravintolasta erillisessä huoneessa, mutta näiden bileiden idea oli saada tupa täyteen ja tunnelma korkealle. Tulen varmasti toistekin.