Syksyn viinitapahtumia Helsingissä

viinikupla
September 15, 2017

viinitapahtumia Helsingissä

Viinitapahtumien määrä Suomessa sen kuin kasvaa. Kun itse vielä asuin Helsingissä, oli tarjolla aika tarkkaan vain kaksi kuluttajatapahtumaa, nykyään on pikemminkin runsaudenpula. Facebookin uutisvirrassa on viime aikoina tullut vastaan vaikka mitä kiinnostavia viinitilaisuuksia, joten päätin koota ne yhteen. Näyttää siltä, että kaikki järjestäjät ovat ihastuneet Vanhaan ylioppilastaloon. Vanhan ovenkahvaa voi käydä nykimässä viikon välein syksyllä ja varsin suurella todennäköisyydellä siellä on meneillään viinitapahtuma. Käy tsekkaamassa nämä, itse en paikalle pääse.

Mikä viini! 20.-21.9. Vanhalla ylioppilastalolla

Viinimaa on järjestänyt Mikä viini! -tapahtumaa jo kauan, tarkalleen ottaen 15 vuotta. Muistan aloittelevana viiniharrastajana olleeni ihastuksissani tapahtumasta. Mukana on 20 tuottajaa, viinejä on 150. Ohjatut tastingit ovat edullisia ja suositeltavia (joskin näköjään jo täynnä) ja nykyisellään kävijöitä helpottavat myös valmiit maistelupolut, siis suositukset maisteltavista viineistä teemoittain.
Ilmainen sisäänpääsy. Viininmaistelulipukkeet 1€/kpl. Suurin osa maisteltavista viineistä maksaa 1-3 lipuketta / maisteluannos (4 cl).

Old World Wines 27.9. Vanhalla ylioppilastalolla

Nimensä mukaisesti yksipäiväinen tapahtuma Old World Wines keskittyy eurooppalaisiin viineihin. Tapahtuman yli 200 viiniä tarjoavat erinomaisen tilaisuuden maistaa ja vertailla eri alueiden viinejä keskenään sekä tutustua hieman tuntemattomampiin viineihin ja rypälelajikkeisiin. Tarjolla myös master class -luentoja.
Vapaa sisäänpääsy. Viininmaistelulipukkeet 2€/kpl. Suurin osa viiniannoksista on 1-2 lippua (maisteluannoksen koko 4 cl).

Wine Australia Helsinki 2.10. Vanhalla ylioppilastalolla

Kiinnostavatko aussiviinit? Wine Australia on australialaisten viinien markkinointiin keskittynyt taho, joka järjestää tastingeja ympäri maailmaa. Tarjolla 250 viiniä 50:ltä eri tuottajalta.
Pääsylippu 15€ (Decanterista 14€), sis. seitsemän maistelulipuketta ja lasivuokran.

Grand Vin Helsinki 2017 6.-7.10. Vanhalla ylioppilastalolla

Grand Champagne -tapahtuma on osoittautunut niin suosituksi, että sen järjestäjät päättivät pykätä syksylle toisen tapahtuman, joka esittelee ei-kuohuvia viinejä. Grand Vin Helsinki marssittaa oman kertomansa mukaan esille “laadukkaita viinejä ympäri maailman”. Esillä olevien tuottajien listan vilkaisu ei tosin vakuuttanut, että luvassa olisi mitään erityisen upeaa ja harvinaista. Konsepti on varsin samanlainen kuin Grand Champagnessakin: pääsyliput ostetaan etukäteen, maisteluliput toimivat digitaalisella kortilla, joka ladataan sisään tullessa. Tarjolla on myös ruokaa ja master class -luentoja.
Pääsylippu 18€ etukäteen ostettuna. Maistelulipukkeet 2,5€/kpl. Annokset maksavat yhdestä lipukkeesta ylöspäin.

Viini ja ruoka –messut 26.-29.10. Messukeskuksessa

Kolme kärpästä yhdellä iskulla: täytä hyllysi uusilla kirjoilla, maistele hyvää ruokaa ja testaa uusia viinejä. Jo perinteisesti Helsingin kirjamessujen yhteydessä on myös viinitapahtuma. Luvassa ainakin samppanjabaari, jossa tarjolla kolmisenkymmentä eri samppanjaa. Täällä notkuisin varmasti, jos kalenterini antaisi myöten.
Pääsylippu 16€. Maistelulipukkeiden hinta selvinnee tapahtuman sivuilta, jotka kylläkään eivät tällä hetkellä toimi.

Barolo & Friends 9.11. Vanhalla ylioppilastalolla

Piedmont Wines tuo markkinointitapahtumansa ensimmäistä kertaa Suomeen, kun yksipäiväinen Barolo & Friends avaa ovensa Vanhalla. Luvassa täälläkin master classeja ja mukana piemontelainen viinintekijä Riikka Sukula sekä sommelier Heidi Mäkinen.
Tapahtuman nettisivuilla ei hintatietoja.