Viinitorstai: Alsace

viinikupla
January 5, 2017

 

alsace viinialue

Jos jokin viinialue on helppo ottaa haltuun, niin se on Alsace. Ranskan koillisnurkassa sijaitseva Alsace on kooltaan kompakti: viinejä viljellään kapealla, vain noin satakunta kilometriä pitkällä kaistaleella pohjois-etelä-akselilla Strasbourgista Mulhouseen. Lännessä aluetta rajaa Vosges-vuoristo, joka suojelee viiniviljelyksiä sateilta ja kylmiltä länsituulilta. Alsace kuuluukin Ranskan aurinkoisimpiin seutuihin ja kuiva syksy takaa sen, että rypäleet saavuttavat korkean sokeripitoisuuden. Alsacesta itään on Rein-joki, jonka toisella puolella on samansuuntainen saksalainen viinialue Baden.

Alsacelaisten viinien luokitusjärjestelmä on superhelppo (sanoo hän, joka parhaillaan opiskelee Bordeaux’n luokituksia). On joko perustason Alsace AOC tai Alsace Grand Cru AOC. Kuohuviinit ovat nimeltään Crémant d’Alsace ja ne valmistetaan samppanjamenetelmällä, niin kuin muutkin crémantit. Grand Cru -tason viinitarhoja on viitisenkymmentä, mutta näiden viinien osuus koko tuotannosta on pientä (4%). Alsace on leimallisesti valkoviinialuetta. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Riesling, Gewürztraminer, Pinot Gris, Pinot Blanc, Sylvaner ja Muscat. Rosé- ja punaviiniä tehdään Pinot Noirista, joka on täällä yleensä niin kevyttä, hedelmäistä ja hailakkaa, että punaviinikin näyttää rosélta. Rypälelajike on aina merkitty pulloon ja tällöin viini on tehty 100% kyseisestä rypäleestä. Myös joitakin sekoiteviinejä löytyy, jolloin etiketissä lukee joko ‘Edelzwicker’, ‘Gentil’ tai tuottajan antama oma nimi. Valtaosa on kuitenkin yhden lajikkeen viinejä.

Perinteisesti Alsacen Rieslingit ovat olleet kuivia ja saksalaiset makeampia. Nyt kun Saksassa kuljetaan kohti yhä kuivempia viinejä, on Alsacessa suunta päinvastainen; yhä useammassa viinissä on aiempaa enemmän jäännössokeria. Saksassa pullojen kyljessä ilmoitetaan yleensä makeustaso, mutta alsacelaisista viineistä ei voi päätellä pullon perusteella, onko kyseessä kuiva vai puolimakea viini ellei tunne kyseisen tuottajan tyyliä. Yleisesti ottaen alsacelaiset valkoviinit ovat täyteläisiä, aromikkaita ja konsentroituneita ja toisinaan väriltäänkin syvän kullankeltaisia (Gewürztraminer, Pinot Gris ja joskus myös Riesling). Gewürztraminerissa ja Muscatissa on hyvin kukkaisen parfyyminen tuoksu. Muistan, että ensimmäisellä Alsace-reissulla kahden päivän maistelun jälkeen pystyin tunnistamaan jälkiruokasorbetistakin Gewürztraminerin, niin erottuva on sen aromimaailma. Alsacelaisissa Gewürztraminereissa on parhaimmillaan riittävästi hapokkuutta niin että kokonaisuus on tasapainoinen ja hienostunut, jollaista en ole löytänyt tuosta rypäleestä tehdyistä viineistä muualta maailmasta. Myös alsacelaiset Pinot Gris’t, varsinkin vähän ikääntyneinä, ovat vertaansa vailla. Ylipäänsä en muista, että olisin koskaan maistanut alsacelaista valkoviiniä, joka olisi ollut pettymys. Olen fani, jos ei vielä tullut selväksi.

alsace viinialue maistelutila

Sen lisäksi, että Alsacesta saa hyviä (ja edullisia!) viinejä, on se myös ihastuttava matkakohde. Alue on kuulunut vuoron perään Saksalle ja Ranskalle, joista jälkimmäiselle taas viime sodasta lähtien. Rakennuskanta ja paikannimistö on hyvin saksalaista, kuten myös perinneruokalajit. Alsacesta löytyy juuri niitä ihania, värikkäitä puuristikkotaloja, joita saksalaiset keskiaikaiset pikkukaupungit ovat pullollaan. Muualla Ranskassa tyyli on hyvin erilaista. Toki vaikkapa Champagnen vanhat pikkukylät ovat viehättäviä, mutta kivitalojen luoma vaikutelma on harmaampi ja karumpi. Alsace tarjoaa silmäkarkkia. Kylät ovat vieri vieressä, joten vaikkapa pyörällä on helppo tehdä retkiä. Tykkään itse majoittua jossakin pittoreskissa pikkukylässä. Pienestä koostaan huolimatta joka kylästä löytyy taatusti loistava ravintola ja kylän viinitiloja voi kierrellä jalkaisin. Majapaikan olen yleensä varannut Gîtes de France -sivuston kautta, jossa tarjolla on B&B-tyyppisiä paikkoja tai huoneistoja. Isommista kaupungeista Colmar on viehättävä ja sijainniltaan keskeinen, pikkukaupungeista Ribeauvillé ehdottomasti turistisin. Strasbourg sijaitsee pohjoisempana, mutta on vierailun arvoinen. Ihastuin Strasbourgiin niin, että voisin muuttaa sinne vaikka heti.

Ensi kesäksi olen suunnitellut automatkaa Pfalziin ja Badeniin. Nyt näitä vanhoja reissukuvia selatessa iski Alsace-ikävä ja kun huomasin, että Kaiserstuhlista on Alsaceen vain tunnin matka, täytynee myös siellä pyörähtää parin päivän verran.

Täydellistä Spätburgunderia metsästämässä

viinikupla
October 11, 2016

2016-08-13-17-26-05

Olen aiemminkin maininnut ainakin jossain sivulauseessa, että suhteeni saksalaisiin punaviineihin on kompleksinen. Toisaalta teki kovasti mieli antaa niille mahdollisuus maahan muutettuani, mutta toiveikkaalle viininjuojalle sattui alkuvuosina vastaan vain karseita yksilöitä. Jossain vaiheessa jo heitin hanskat kokonaan tiskiin. Mutta sitä mukaa kun viiniharrastus on syventynyt, niin projekti “täydellistä saksalaista punaviiniä metsästämässä” sai uutta tuulta purjeisiin.

Kuuntelin joskus Pinot Noirin monia kasvoja käsittelevää podcastia (joo-o, olen just niin viininörtti). Keskustelijat kehuivat saksalaisia Spätburgundeja maasta taivaisiin. Heidän mielestään Burgundi on Pinot Noirien kirkkain tähti, joka tarjoaa kokemuksia, joita on hankala ylittää. Mutta täydelliset burgundilaiset on hinnoiteltu tavallisen kuluttajan ulottumattomiin. Siksi kannattaa kääntää katse Saksaan. Burgundin punaiset tarjoavat 100% laatua ehkä 20%:ssa tapauksista, mutta saksalaiset Spätbrgunderit voivat tarjota 80% Burgundin laadusta paljon useammin, väittivät keskustelijat. Onpa käynyt niinkin, että saksalainen Spätburgunder rankattiin maailman parhaaksi Pinot Noiriksi. Vuosi oli 2008 ja viini, joka ohitti burgundilaiset, uusiseelantilaiset ja oregonilaiset kilpailijansa oli Meyer-Näkelin Dernauer Pfarrwingert Spätburgunder Grosses Gewächs 2005 Ahrista.

Makukysymyksiähän nämä ovat, mutta täydellisen Spätburgunderin metsästäminen on mielestäni kuin neulaa hakisi heinäsuovasta. Satunnainen testailu johtaa useammin pettymyksiin kuin tyytyväiseen hyrinään. Olen ostanut Spätburgunderia viinikaupasta, jonka valikoimasta pidän. Silti en ollut täysin tyytyväinen viiniin. Se tarjosi enemmän helppoa marjaisuutta kuin toivoin. Jotkut toivovat juuri sitä ja pitävät mehumaisista viineistä, jotka vaihtelevat pehmeistä puolukkamehun irvistyttävään hapokkuuteen. Itse haluan enemmän Burgundin henkeä, kompleksisuutta ja maamaisuutta.

2016-08-20-11-54-50-1

Täydellinen Spätburgunder tuli lopulta vastaan täysin odottamatta, helteisenä kesäpäivänä berliiniläisessä viinibaarissa. Olin ensin maistanut paria valkkaria ja kerroin sitten tarjoilijalle etsiväni oikeastaan erinomaista Spätburgunderia. “Hedelmävetoista vai vakavastiotettavampaa tavaraa?” hän kysyi. Vakavalla asialla tässä ollaan, vastasin. Sain eteeni lasin, jonka sisältö vei jalat alta jo ensinuuhkaisulla. Olisin voinut nuuskutella viiniä vaikka koko loppuillan, mutta oli uskaltauduttava myös maistamaan. Ja maku myötäili odotuksia: upean tasapainoista kypsää marjaa, metsän sävyjä ja hitunen savuisuuttakin. Kyseessä oli Abril Enselberg Pinot Noir 2012 Badenista. Tätä viiniä oli pakko ostaa kotiinkin. Arvelin, että hinta huitelee lähempänä kolmeakymppiä ja oikeassa olin, pulitin tästä 35 euroa. Tein sen silmääkään räpäyttämättä, olinhan viimeinkin saavuttanut pitkään saalistamani etapin. Avasin tuon kesällä ostamani pullon äskettäin ja totesin ilolla, että pidin siitä edelleen yhtä paljon kuin ensikohtaamisella.

Abrilin Pinot Noirissa on saksalaiseksi viiniksi hämmentävän korkea alkoholiprosentti: 14,5. Se selittynee sijainnilla. Baden on lämpimin Saksan viinialueista ja Abrilin kotipaikka Kaiserstuhl on tunnettu erityisen lämpimästä mikroilmastostaan. Rypäleet kypsyvät lämpöä hohkaavassa tulivuoriperäisessä maaperässä ideaalikypsyyteen. Mutta silmäys Ahrin laatupunkkujen spekseihin osoitti, että korkeahko alkoholipitoisuus näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuka olisi uskonut, että kevyiden ja teräksisten valkoviinien maasta tulee tällaisia punaviinejä.

Spätburgunder näytti siis vihdoin minulle parhaat kasvonsa. Opin, että saksalaiset punaviinit voivat tarjota kypsää hedelmäisyyttä ja saumatonta eleganssia. Kun olen sen löytänyt Spätburgunderista, niin uskaltaudun etsimään samaa myös muista punaisista rypäleistä. Ainoa harmitus on se, että kukkaroa pitää ilmeisesti aina tyhjentää vähintään kolmenkympin verran saadakseen laatua. Missä ovat arkiviinien hintaluokkaan kuuluvat saksalaiset punaviinit, jotka saisivat hyrisemään tyytyväisyydestä?

Onko sinulle vastaan tullut Spätburgunder, joka kolahtaa yhtä lujaa?

Viinitorstai: roséviiniä Saksasta

viinikupla
August 25, 2016


Pilkkakirveillä oli tapana sanoa, että saksalainen punaviini on onnetonta ja punaiset rypäleet on parasta käyttää roséviiniin. Pohjoisten punkkujen laatu on sittemmin ottanut huiman tuottavuusloikan ja punaisia lajikkeita on istutettu innostuksella lisää ja lisää. Äskettäin tällaiselle skeptikollekin osui vastaan itkettävän hyvä Spätburgunder. Tulen jatkossa paneutumaan teemaan enemmän, mutta jo tässä vaiheessa on huomautettava, että laatu maksaa. Alle kympin saksalaisiin punkkuihin ei kannata koskeakaan. Keskihintaisista löytyy ihan ok -laatua, mutta ne itkettävän hyvät punkut ovatkin oikeasti tosi kalliita. Roséviinien kanssa tätä ongelmaa ei ole. En itse asiassa ole tainnut kertaakaan pettyä ostamaani saksalaiseen roséen, olipa sen hinta mitä hyvänsä. Punch Drink Magazine julistikin hetki sitten, että parhaat roséviinit tulevat Saksasta ja Itävallasta ja ostan väitteen täysin.

Rosén suosio kasvaa kaikkialla, myös Saksassa. Satunnaisista uutisartikkeleista poimimani infon perusteella kymmenisen prosenttia Saksassa myydystä viinistä on roséviiniä ja siitä puolet kotimaista tuotantoa. Tarkempia tietoja rosén tuotannosta Saksasta en onnistunut kaivamaan, Saksan viini-instituutin tilastoissa ei roséviinejä ole eritelty. Näppituntumalla sanoisin kuitenkin, että marketeissa myytävä edullisimman kategorian rosé on tyypillisimmin valmistettu Portugieser-tai Dornfelder- rypäleistä ja on peräisin Pfalzista, Badenista tai Rheinhessenistä (vaikka kaikilla Saksan viinialueilla valmistetaankin roséviiniä). Sanan rosé tilalla voi esiintyä myös “Weissherbst”, joka tarkoittaa yhdestä rypälelajikkeesta valmistettua pinkkiä viiniä, jonka täytyy täyttää alueen laatuviiniluokitus. Saksalaisten roséviinien väri voi alueesta ja rypäleestä riippuen vaihdella hailakasta syvään lämpimään pinkkiin, joka muistuttaa tällöin jo kovasti hailakoimpia punaviinejä.

Muutama viikko sitten hamstrasin vakkariviinikauppani alesta muutamia pulloja, joiden joukossa oli myös yksi Rheingaun rosé. Muut viinit on tullut jo korkattua, mutta rosé on jäänyt jääkaappiin odottamaan parempia aikoja. Hampurin elokuu on muistuttanut ikävästi syksyä. Puuskittainen tuuli ja kalseat sadekuurot pakottivat välillä jo takin tiiviisti päälle. Mutta sitten tuli taas kesä! Yhtäkkiä lämpötila humahti kolmeenkymppiin ja oli taas tilausta kesäiselle roséviinille. Se on juuri oikea juoma varhain pimenevään iltaan parvekkeella, kun leuto tuuli tuo illuusion siitä, että oltaisiin jossain paljon etelämmässä.

Viinitila Leitzin Eins Zwei Dry -rosé on tehty Pinot noirista. Sen väri on kauniin hailakan sipulinkuoren vaaleanpunertava, mikä tuo mieleen provencelaiset vastineensa. Keskivoimakkaassa tuoksussa on kirpakkaa marjaisuutta, joista pidän viileämmän ilmaston pinkeissä viineissä. Kuivan, raikkaan ja hapokkaan viinin makuprofiilissa on vadelman lisäksi raparperia – itse asiassa värinsäkin puolesta tämä viini tuo mieleen saksalaisten rakastaman raparperischorlen (mehun ja vissyn sekoituksen). Ihan kiva kesäviini, joskaan ei aivan parhaimmistoa. 9,95 euron hintalappu on tässä maassa kotimaisten roséviinien kohdalla jo hyvinkin keskihintainen ostos.

Viinitorstai: Pinot noir Romaniasta

viinikupla
May 26, 2016

2016-05-26 19.01.18-1

Romaniassa tuotetaan kuudenneksi eniten viiniä koko Euroopassa. Tieto yllättää, sillä Romanialla ei ole maine viinimaana. Suuri osa romanialaisesta viinituotannosta onkin aikamoista kuraa, eivätkä vientiin päätyneet muutamat prosenti maan tuotannosta myöskään edusta parhaimmistoa. Romaniassa on viljelty viiniä ainakin 6000 vuotta, mutta Ceausescun diktatuuri merkitsi viinintekemiselle melkoista takapakkia. Silloin tuotanto keskitettiin suuriin osuuskuntiin, joissa tärkeintä oli määrä eikä laatu. Monet perinteiset viinitilat joutuivat pakon edessä lopettamaan. Vallankumouksesta on aikaa 26 vuotta, mutta diktatuurin aikaansaamia tuhoja paikkaillaan edelleen yhteiskunnan eri tasoilla.

Romaniassa viljellään monenlaisia rypälelajikkeita. Omista rypäleistä yleisempiä ovat Feteasca Alba ja Feteasca Regala (valkoinen) sekä Feteasca Neagra (punainen). Kaksi kolmannesta viinintuotannosta on valkoviinejä, ja niistä moni makeita. Pohjoisessa tuotettu makea Cotnari oli aikanaan laajalti tunnettu ja arvostettu viini. Tässä maassa muuten punaviineistäkin ilmoitetaan, ovatko ne kuivia vai makeita! Punaviinejä tehdään eniten Merlot- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä. Viime vuosina olen törmännyt yhä useammin Pinot noiriin ja ne ovat myös ensimmäisiä romanialaisia viinejä, joihin olen ihastunut

2016-05-26 20.02.36

Löysin viiniguru Jancis Robinsonin kirjoittaman lyhyen artikkelin Romanian viineistä. Kirjoituksessa ei ole päiväystä, mutta se päättyy pohdintaan siitä, kuinka paljon edistystä Romanian liittyminen Euroopan unioniin vuonna 2007 tuo sen viinintuotantoon, joka on kärsinyt muun muassa materiaalien ja tarvikkeiden puutteesta. Nyt, kymmenen vuoden EU-jäsenyyden jälkeen voi sanoa: paljonkin. Maahan on ilmestynyt useita uusia ja moderneja viinitiloja, usein ulkomailta tulleita viinintekijöitä tai ulkomaisia sijoittajia. Heillä on vakaa pyrkimys nostaa Romania vakavasti otettavaksi viinimaaksi. Maistamani Corcova Pinot noir on osoitus siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Corcovan viinitila sijaitsee lounais-Romaniassa Oltenian viinialueen perimmäisessä nurkassa Mehedintin maakunnassa. Tila on toiminut vasta kymmenkunta vuotta ja siellä viljellään pääasiassa ranskalaisia rypäleitä. Talon taustalta viinintekijää myöten löytyykin ranskalaisia. Kunnianhimoisesta otteesta kertoo sekin, että tilalla on erinomaiset nettisivut, englanninkielinen blogi ja Facebook-sivu. Tilan Pinot Noir Reserve 2011 on 11 kuukautta ranskalaisessa tammitynnyrissä kypsytetty elegantti punaviini. Tuoksussa on kirsikkaa, vadelmaa, maata ja maussa karpalon kirpakkuutta sekä hitusen tammea. Upean harmoninen viini. Harmi, että sitä ei vielä voi ostaa juuri mistään muualta kuin Romaniasta. Noin 14 euron hintainen viini on Romaniassa törkeän kallis, mutta muualla sen hinta-laatusuhde on loistava. Laita tilan nimi muistiin, jos matkasi suuntautuu Romaniaan.

Parsalle viini

viinikupla
April 17, 2016

 

paahdettua parsaa

Parsakausi on alkanut! Täällä viinikuplassa vallitsee parsahulluus. Seuraavat kaksi kuukautta voisin elää pelkällä parsalla (ja viinillä). Se tuo haasteita parisuhteeseen, kun toinen osapuoli huokaa jo ensimmäisen parsanipun nähtyään: nytkö se taas alkaa..? En ole parsahulluuteni kanssa yksin, tähän aikaan vuodesta Saksassa kadut täyttyvät parsakojuista ja ruokakauppojen ovella komeilevat purkkihollandaisekastikkeet paraatipaikalla. Saksalaiset syövät pääsääntöisesti vain valkoista parsaa. Jos tilaat Saksassa ravintolassa parsaa, on se aina valkoista. Vihreä parsa kypsyy myöhemmin ja on kalliimpaa tuottaa. Sitä joudun siis vielä odottelemaan ja vähän metsästämäänkin. Suomessa olin kuitenkin päässyt vihreän parsan makuun ja pidän sitä valkoista maukkaampana. Parsaa pitää tietysti kunnioittaa arvoisellaan viinillä. Mutta mitä ihmettä viinihyllyltä pitäisi poimia mukaan?

Parsalla on maine viinintappajana. Parsan rikkiyhdisteet saavat nimittäin viinin maistumaan helposti metalliselta ja kovalta (samat yhdisteet ovat vastuussa myös erikoisesta ilmiöstä, jonka neljä ihmistä kymmenestä kokee…). Kovin tanniiniset ja hapokkaat viinit korostavat tätä piirrettä. Siksi heti kättelyssä voi rajata pois tuhdit, tanniiniset punaviinit ja hyvin hapokkaat valkoviinit. Parsan ominaismaku on melko hento, erityisesti valkoisessa parsassa. Jos parsan haluaa loistavan pääosassa aterialla, ei viiniksi kannata valita kovin voimakasaromista yksilöä. Et mene pahasti metsään, jos etsit parsaviiniä viileämmän ilmaston, siis keski-Euroopan tai Uuden-Seelannin valkoviinien joukosta. Riesling Alsacesta, Weissburgunder (Pinot blanc) Saksasta, Grüner Veltliner Itävallasta tai Sauvignon Blanc Ranskasta tykkäävät yleensä parsasta. Saksalaiset parittavat parsan aina kotimaisten viinin kanssa ja suosittelevat myös Silvaneria, Müller-Thurgauta ja Grauburgunderia.

2013-05-06 20.39.16

Parsaa ja viiniä yhdistellessä on toki tärkeää myös se, mitä parsan ohessa tarjotaan. Jos kuorrutat parsan voisella hollandaise-kastikkeella, säestää sitä kivasti Chardonnay, mutta mielummin sellainen, jossa ei ole voimakasta tammen aromia (uuden maailman Chardonnayt ovat useimmiten tammitettuja, ellei pullon kyljessä mainita “unoaked”). Chablis Ranskan Burgundista on hyvä valinta. Jos parsan kyljessä on lihaa, voi kuvioihin tulla mukaan punaviinikin. Porsaanlihan kanssa voi vielä pitäytyä vähän voimakkaammissa, ikääntyneemmissä valkoviineissä, mutta myös kevyemmät punaviinit voivat sopia. Etsi punaviineissäkin viileämmän ilmaston kasvatteja; Pinot noiria Ranskasta, Saksasta tai Uudesta-Seelannista.

Omasta mielestäni parsa on parhaimillaan sellaisenaan, mieluusti grillattuna tai paahdettuna. Päällä  parmesanlastuja ja ohessa hiukan savuisaa kinkkua. Kun parsa ei kilpaile annoksessa muiden elementtien kanssa, voi etsiä viiniä, joka korostaa juuri parsan ominaisuuksia. Sitrusta, yrttisyyttä ja vihreyttä löytyy erityisesti Sauvignon Blancista. Sancerre ja Pouilly-Fume Ranskasta ovat vähän hintavampia, mutta niitä eleganteimpia rypälelajikkeensa edustajia.

parsa viini