Viinitorstai: Châteauneuf-du-Pape

viinikupla
May 19, 2016

2016-05-16 20.39.47-1

Muistelen, että ensimmäinen ns. parempi punaviini, jota olen maistanut, oli Châteauneuf-du-Pape. Sain sen lahjaksi joltain laatutietoisemmalta ystävältäni (jonka taloudessa myös ansaittiin ihan oikeaa palkkaa). Noina opiskelun alkuvuosina kun en itse olisi ikinä hankkinut yli 10 euron hintaista viiniä. Eikun hetkinen, silloinhan elettiin muutenkin vielä markka-aikaa… Joka tapauksessa tuo viini jätti lähtemättömän jäljen. Seuraavan kerran törmäsin siihen road tripillä Ranskassa. Maistoimme burgundilaisen viinitilan tuotteita, mutta sen englantilainen omistaja teki myös yhtä Châteauneuf-du-Pape -punkkuakin, johon ihastuimme burgundilaisia enemmän. Omistaja vähän pyöritteli silmiään sille, että ostimme Burgundista mukaan Rhônen viiniä, mutta selitys on yksinkertainen: Burgundin punaviinit ovat aloittelijalle paljon vaikeammin lähestyttäviä. Monet niistä ovat heti lanseeraamisensa jälkeen vielä liian kireitä ja nuoria juotavaksi. Muistan miten hapokkaiden burgundilaisten viinien maistelukierros sai melkeinpä mahan kiertymään. Châteauneuf-du-Pape on aivan toisentyyppinen. Englanniksi sanottaisiin, että sillä on hyvä “drinkability”, suomeksi näen joskus puhuttavan dokabiliteetistä (vaikka sana ei omaan suuhuni istukaan).

Châteauneuf-du-Pape on eteläisen Rhônen tunnetuin laatuviini. Se on peräisin samannimisestä kylästä Orangen ja Avignonin välissä, joka suomeksi tarkoittaa kirjaimellisesti “paavin uusi linna”. Sillä viitataan alueen historiaan: 1300-luvulla paavinistuin siirrettiin Roomasta Avignoniin. Paavien kesäpaikka oli lähikylässä, siellä “paavin uudessa linnassa”. Monet Avignonin paaveista olivat kiinnostuneita viineistä ja kehittivät viininviljelystä alueella. 1300-luvulla alueen viinejä kutsuttiinkin “paavin viiniksi”. No, aikanaan paavinistuin palautettiin takaisin Roomaan ja kilpailevat paavit nujerrettiin, mutta etelä-Rhônen paavillinen maine jäi. Châteauneuf-du-Pape oli kuuluisa laatuviineistään jo 1600-luvulla.

2016-05-16 20.45.30

Punainen Châteauneuf-du-Pape on cuvée, siis eri rypäleiden sekoitus. Säädökset sallivat kaikkiaan 18 alueella kasvavan rypäleen käyttämisen, mutta päärypäle on Grenache. Sen määrä sekoituksessa vaihtelee vuosikerrasta ja viinitilasta toiseen, usein tukena on mm. Syrah, Mourvedre ja Cinsault. Grenache on rypäle, josta vaikkapa Espanjassa tehdään paljon roséviiniä, mutta Ranskassa sen parhaimmat ilmentymät ovat juuri eteläisen Rhônen punaviineissä. Châteauneuf-du-Pape on voimakas, täyteläinen, hyvin hedelmäinen ja marjainen, silkkinen viini, jolla on korkea alkoholiprosentti (vähintään 12,5% mutta joskus jopa lähemmäs 16%!). Se on herkullista juotavaa jo nuorena, toisin kuin monet muut huippuviinit. Alueella tuotetaan myös valkoviiniä, mutta se on hyvin pieni osa tuotannosta.

Kaivoin kaapista miehen toissajouluna lahjaksi antaman Chapoutierin La Bernardinen vuosikertaa 2010. Sen tuoksussa oli kypsiä hedelmiä, kirsikkaa, luumua, vadelmaa ja samalla yrttisyyttä ja hiven maamaisuutta. Viini suorastaan suli suussa, sen tanniinit ja hapot olivat pehmeän silkkisiä. Eittämättä erinomainen viini, kelpo meditointikamaa. Mutta mutta, huomaan viinimakuni kehittyneen ajan myötä niin, että kaipaan nykyään viiniltä jo hivenen enemmän kulmikkuutta, jotta olisin aivan pähkinöinä sen edessä.

Viinitorstai: Weissburgunder vs. Pinot blanc

Pinot blanc

Kaksintaistelu! Pinot-perheen vaalein jäsen tunnetaan Ranskassa nimellä Pinot Blanc, Saksassa Weissburgunder ja Italiassa Pinot Bianco. Pinot Blanc on kotoisin Ranskasta ja se assosioidaan yleisimmin Alsaceen, vaikka sitä itse asiassa viljellään enemmän Saksassa. Saksalaiset myös vaikuttavat arvostavan tätä rypälelajiketta enemmän kuin elsassilaiset, jolle Pinot blanc on peruspena, arkiviinien harmaa työhevonen.

Pinot Blanc on hiljaisessa harmittomuudessaan valkoviini, joka sopii kaikille. Se on hentoarominen ja matalahappoinen, mikä tekee siitä helposti lähestyttävän ja monen ruoan kylkeen sopivan. Jean Geilerin Pinot Blanc onkin itse asiassa minulle jonkinlainen turvaviini, jonka poimin hyllyltä mukaan jos en kaipaa uusia seikkailuita tai vahvoja makukokemuksia. Tälläkin kertaa hamuilin Malbec-ostoksilla mukaani sitä yhden pullollisen (vuosikerta 2014). Siinä vaiheessa myyjä piti palopuheen Geilin Weissburgunderin upeudesta, joten sujautin senkin kassiin (vuosikerta 2015). Nyt päätin avata ne rinta rinnan testatakseni, onko rheinhesseniläinen ja elsassilainen Pinot blanc samasta puusta veistetty. Viinitorstai, mikä ihana tekosyy!

Saksalainen versio on lasissa aavistuksen ranskalaista hailakamman värinen. Molempien tuoksu on hento, mutta saksalaisen hitusen erottuvampi: kypsiä eksoottisia hedelmiä ja aavistus kukkaisuutta. Saksalaisen maistuu vähän hapokkaammalta, mitä oletin jo ennakkoon. Viini on tosin vuoden nuorempaa, joten hapokkuus voi korostua senkin vuoksi enemmän. Hapot ovat joka tapauksessa molemmissa maltilliset. Saksalaisessa versiossa on kirpsakan ananaksinen jälkimaku, ranskalainen tuntuu mineraalisemmalta. Kumpikaan ei jätä trooppisista hedelmistä ja kukkaisuudesta huolimatta lainkaan makeaa vaikutelmaa, toisin kuin parfyymisten viinien kuningatar Gewürztraminer.

Pinot blanc ja Weissburgunder ovat sisarukset, joihin on tarttunut vain hieman asuinpaikan paikallisväriä, mutta suvun tunnusmerkit säilyvät selkeästi. Suosittelen molempia, jos haluat valkoviinin, joka ei hypi silmille. Arkiviinien parhaimmistoa noin kuuden euron hintaluokassaan.