Saksan viinien matka maailmanmaineeseen

viinikupla
March 12, 2017

Saksassa on viljelty viiniä ajanlaskumme alusta lähtien. Mutta tiesitkö, että 1500-luvulla Reinin viinejä kuljetettiin laatutietoisille pohjoismaalaisille? Tai että sata vuotta sitten Moselin viineistä maksettiin kovempaa hintaa kuin Ranskan laatuviineistä?
Tervetuloa lyhyelle ekskursiolle Saksan viinien historiaan!

 

Mosel

Photo credit: Deutsches Weininstitut

Alussa oli laakso, viiniköynnös ja roomalainen. Roomalaiset veivät viininkasvatuksen ja -valmistuksen jalon taidon mukanaan valtakuntansa kauimpiin nurkkiin, myös pohjoiseen Germaniaan Reinin yläjuoksulle. Saksalaisen viininviljelyn perustajana pidetään keisari Probusta (276-82), mutta vasta satakunta vuotta myöhäisempi traktaatti Moselle on ensimmäinen kirjallinen todistusaineisto viininkasvatuksesta nykyisen Saksan alueella. Roomalainen runoilija Ausonius ylistää tuossa kirjoituksessa Mosel-joen maisemia viininkorjuun aikaan. Jo tuolloin jyrkät rinteet oli muokattu terasseiksi, joille viiniköynnöksiä voitiin istuttaa. Moselin varren pikkukylistä löytyykin 200-300-luvuilta peräisin olevien viinipuristimien jäänteitä. Roomalaisten vaikutus saksalaiseen viininkasvatukseen tuntui vielä vuosisatoja senkin jälkeen, kun he olivat poistuneet näiltä mailta. Roomalaisten opettama malli viiniköynnösten tukirakenteista säilyi nimittäin käytössä joillakin alueilla jopa 1700-luvulle asti.

Keskiajalla Saksan viinialueet olivat laajimmillaan ja 1500-luvulla viljelypinta-ala oli jopa nelinkertainen nykyiseen nähden. Viininviljely vakiintui kaikiin Saksan nykyisistä laatuviinialueista, mukaan lukien itäiset, Ottomaanien valtakuntaan kuuluneet Saksi, Saale ja Unstrut. Näiden lisäksi viiniä kasvatettiin ja valmistettiin myös Brandenburgissa, Berliinin ympäristössä. Vaikka alueet olivat samat kuin nykyään, suosittiin keskiajalla tasamaita viiniköynnösten kasvupaikkana rinteiden sijaan. Mutta 1000-luvusta lähtien alettiin köynnöksiä istuttaa Rheingaun kuuluisille viinirinteille: Rüdesheimer Berg, Johannisberg ja Steinberg ovat tuottaneet laatuviinejä jo tuhatkunta vuotta. Rypälelajikkeet olivat jo tuolloin osittain samoja kuin nykyään (mm. Elbling, Muscat, Silvaner, Traminer, Riesling), joskin valmis viini saattoi olla hyvin erityylistä kuin moderni viini. Esimerkiksi Elsassin viinit olivat väkevöityjä tai maustettuja, osittain säilyvyyssyistä ja osittain eteläisemmän Euroopan viinien tyyliä jäljitellen. Punaviinejäkin valmistettiin Saksassa jo keskiajalla; Württemberg oli jo silloin tunnettu nimenomaan kevyistä punaviineistään (erityisesti Trollinger) ja Badenissa ja Elsassessa tehtiin viiniä Blauburgunderista eli Pinot Noirista. Nykyään Spätburgunderina tunnettu Pinot Noir ei siis ole mikään uutuus Saksassa, vaikka kokeekin siellä parhaillaan uutta renessanssia.

Eberbach Rheingau
Kloster Eberbach im Rheingau – Photo credit: Deutsches Weininstitut

 

 

 

Viinibisnes Saksassa oli paisunut kuin pullataikina 1500-luvulle tultaessa. Viinejä riitti vientiinkin ja niitä laivattiin Kölnistä ja Frankfurtista käsin aina Skandinaviaan asti. Kenties keskiaikaisen Turun hovistakin löytyi saksalaisten viinien ihailijoita, vaikka olut olikin tuolloin ehdoton ykkösjuoma. Mutta sitten tuli romahdus, joka oli monen tekijän summa. Talonpoikaissota 1500-luvulla ja kolmikymmenvuotinen sota 1600-luvulla tuhosivat viinialueita ja aiheuttivat mieskadon: viinipalstoille ei riittänyt työvoimaa. Viljan tarve sekä syötäväksi että oluen panemiseen kasvoi, olihan oluen suosio pohjoisessa noususuhdanteinen. Reformaation seurauksena luostarit protestanttisiksi kääntyneillä alueilla autioituivat – ja nimenomaan luostarit olivat olleet keskiaikana viinintuotannon keskuksia. Kaiken kukkuraksi ilmasto viileni, mikä vaikeutti viininkasvatusta entisestään. Ajanjakso tunnetaan myös pienenä jääkautena. Romahduksen kokenut viininviljely alkoi toipua uudelleen vasta 1700-luvulla. Mutta tuolloin puhalsivat uudet tuulet. Nyt suosittiin laatua määrän sijaan. Viljelypalstat sekä rypäleet valittiin huolella, kelvottomat tasamaat saivat väistyä parempina kasvupaikkoina pidettyjen rinteiden tieltä. Uusien istutusten joukossa oli etenkin Rieslingiä, jonka laatua arvostettiin. Syntyi myös uusi kategoria naturrein eli viini, johon ei oltu lisätty sokeria.

Laatuvaatimuksia kiristettiin yhä enemmän 1800-luvulla. Nykyisenkaltainen järjestelmä, jossa viinit jaotellaan rypäleiden kypsyysasteen eli niiden sisältämän sokerin määrän mukaan laatuluokkiin, kehiteltiin tuolloin. Parhaiden viinien maine kiiri kauas ja Reinin viinit olivat tavoiteltuja. Niistä saatettiin maksaa jopa enemmän kuin Bordeaux’n parhaimmistosta. Toisaalta viinit jakautuivat yhä selvemmin erinomaisiin ja kehnoihin. Köyhillä pienviljelijöillä ei ollut varaa panostaa uusiin välineisiin ja parhaisiin köynnöksiin, vaan he lyöttäytyivät osuuskunniksi, joka kilpaili määrillä tuottaen heikompilaatuista viiniä, jonka juotavuutta parannettiin lisätyllä sokerilla.

Nousukautta seuraa väistämättä lasku. Tälläkin kertaa se oli pitkä ja vaikea. 1800-luvun lopussa iski phylloxera, tuo hyönteispirulainen, joka tuhosi viiniköynnökset suuresta osaa Eurooppaa. Sen mukana Saksasta katosi joitakin alkuperäisiä rypälelajikkeita. Sitten tuli maailmansota, toinenkin, aiheuttaen fyysistä tuhoa, työvoiman puutetta ja inflaatiota, joka ei suosinut kotimaista viinintuotantoa. Saksan viinit nousivat jaloilleen hitaasti, ensin horjuen, halvan ja makean Liebfraumilchin voimin, mutta sittemmin taas laatuviinien avulla. Sekä viljelyspinta-ala että viinien taso ovat kokeneet dramaattisen nousun muutamassa vuosikymmenessä.

A miracle has happened in Germany. A generation ago there were good German wines
but you had to search hard to find some. Today they are available in abundance in every price range.
– Stuart Pigott

Ihmeeltä se tosiaan tuntuu. Saksan viinit elävät selvästi uutta kultakautta. Perinteisten, nimekkäiden tuottajien viinit kestävät aikaa uskomattoman hyvin ja nuorilla, kokeilunhaluisilla viinintekijöillä tuntuu olevan Midaan kosketus. Suurin haaste tällä hetkellä on saada kuluttajien mielikuvat ajan tasalle. Amerikkalaiset olettavat edelleen Rieslingin olevan aina makeaa. Aiemmin näin yleensä olikin, mutta viimeisten parin-kolmenkymmenen vuoden aikana kuivasta viinityylistä on tullut normi Saksassakin. Saksa ei enää ole imelää Lippistä; Saksa on nyt maailman parasta Rieslingiä, timanttisen teräksistä Chardonnayta, upean mineraalisia Weissburgundereita, Burgundille vertoja vetäviä Spätburgundereita ja kaikkea, mitä uudet tekijät keksivätkään tuottaa. On mahtavaa olla itse aitiopaikalla seuraamassa kehitystä. Kevään ja kesän aikana retkeilen eri puolilla Saksaa ja raportoin, mitä vastaani tulee.

Kirjoitus on toteutettu yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa

Viinitorstai: Glühwein

viinikupla
November 24, 2016

2016-11-24-15-47-03

“Mistä löytäisin suomalaistyylistä glögiä?” huhuili joku äskettäin eräällä saksansuomalaisten foorumilla. Hän sai varsin nopeasti huvittuneita vastauksia, joissa huomautettiin, että glögi on kylläkin kulkeutunut Suomeen keski-Euroopasta. Jo roomalaiset joivat kuumaa, maustettua viiniä. Keskiajalla viinin maustaminen oli kätevä tapa peittää sen virheet, siis parantaa dokabiliteettia. Hehkuviini on yksinkertaisimmillaan punaviiniä, jossa on mausteita ja sokeria maun mukaan. Mitään erityisen vakiintunutta reseptiä ei hehkuviinille ole Saksassa, mutta ainakin neilikkaa, kanelia ja oranssinkuorta tunnutaan käyttävän yleisesti. Suomalainen glögi eroaa hehkuviinistä siinä suhteessa, että se on useimmiten mehupohjaista, jota sitten on täydennetty viinillä tai terävämmällä (saksalaisetkin saattavat muuten juoda hehkuviininsä mit Schuss eli terästettynä). Glögi on myös oman näppituntumani perusteella imelämpää.

Glühwein eli hehkuviini on tolkuttoman suosittu juoma joulun alla. Perinteiset joulumarkkinat ovat avautuneet tällä viikolla (tuomiosunnuntain jälkeen) ja keräävät väkeä jouluun asti, muutamat jopa uudenvuoden yli. Joulumarkkinoita on kirjaimellisesti joka nurkalla, omassa kaupunginosassanikin niitä on kaksi ja keskustassa voi helposti harrastaa joulumarkkinahyppelyä. Suusta suuhun kulkee huhu siitä, missä on parhaat Glühweinit. Varsin moni Hampurissa muuten kehuu virolaisen kojun höögiveiniä Ottensenin joulumarkkinoilla.

Kaupassa 1,5 litran Glühwein-pullo maksaa noin 2,5 euroa. Joulumarkkinoilla parin desin annos Glühweiniä on tavallisesti 3 euroa. Tästä voi päätellä kaksi asiaa. Ensinnäkin hehkuviinin myyjillä on melkoiset katteet ja toisekseen Glühwein tehdään umpisurkeasta viinistä. Siihen käytetään sitä viiniä, mitä halvimmalla saadaan ja mikä ei muuhun tarkoitukseen kelpaa. Ja se ero, mikä eri kojujen Glühweinin välillä on, johtuu siihen käytetystä viinistä. Toiset ovat hankkineet vähän parempaa tavaraa ja se maistuu lopputuloksessa. Pahaa viiniä ei oikein onnistu peittämään edes mausteilla ja sokerilla. Ehkä arvaatkin, että en ole Glühwein-fani. Irvistelin yhden pakollisen mukillisen ihan sitä varten, että sain otettua kuvan blogiin. Mutta loppuvuonna taidan tilata joulumarkkinoilta taas lumumbaa, siis rommilla terästettyä kaakaota. Sillä kivahan markkinoilla on patsastella tunnelmaa imemässä, höyryävä mukillinen kädessä.

Toivoa on kuitenkin näkyvissä minullekin, sillä Saksan viini-instituutti mainosti juuri viinintekijöiden omaa Glühweinia. Tänä vuonna tarjolla on viinitilojen omista viineistään ja omilla mausteyhdistelmillään valmistamia viinejä nyt jo jokaiselta Saksan viinituotantoalueelta. Vähän epäilen, että eksyisivät Hampuriin asti, mutta täytyy katsella Glühwein-kojuja sillä silmällä.

Yhteenveto saksalaisten viinien kuukaudesta

viinikupla
November 2, 2016

2016-11-02-18-03-26

Julistin lokakuun saksalaisten viinien kuukaudeksi. Tämän yhden naisen kampanjan tavoitteena oli haastaa itseäni tutustumaan saksalaisten viinien kirjoon aiempaa laajemmin eikä aina vain kurotella sen näennäisesti vihreämmältä vaikuttavan ruohon suuntaan muihin viinimaihin.

Mitä join?
Kuukauden aikana ehdin maistaa viinejä yhdeltätoista Saksan kolmestatoista viinialueesta. Rypälelajikkeista tuli maistettua Rieslingiä, Weissburgunderia, Grauburgunderia, Silvaneria, Kerneriä, Scheurebeä, Chardonnayta, Spätburgunderia, Lembergeriä, St. Laurentia, Portugieseriä ja Dornfelder-voittoista cuvéeta.

Mitä en juonut?
Neljän pienimmän viinialueen (Hessische Bergstrasse, Mittelrhein, Saale-Unstrut ja Sachsen) viinejä on tosi niukasti tarjolla näiden alueiden ulkopuolella. Saksilaisia viinejä en nähnyt yhdessäkään kaupassa ja en ollut niin kaukaa viisas, että olisin tilaillut ajoissa verkkokaupasta tiettyä viiniä, joten jätän Sachseniin tutustumisen siihen kertaan, kun vihdoin matkaan Dresdeniin. Ehkä jo ensi kevään aikana. Rypälelajeista en jostain syystä tullut ostaneeksi Müller-Thurgauta eli Rivaneria, yhtä yleisimmistä Saksassa kasvatetuista rypälelajikkeista. Sitä olen toki juonut useasti aiemminkin, mutta en maistellut systemaattisesti. Yritän siis jatkossa hankkia käsiini jonkin vähän laadukkaamman Müller-Thurgaun kuin ruokakauppaversiot. Valkoisista rypäleistä maistamatta jäi vielä ainakin Bacchus, Elbling, Ortega ja Gutedel (jota tosin olen testannut sveitsiläisenä Chasselas-versiona), punaisista puolestaan Schwarzriesling (Pinot Meunier) sekä Dornfelder laadukaampana, yhden lajikkeen viininä. En myöskään juonut lainkaan kuohuviinejä tai makeita viinejä. Mielessä on parin kehutun kuohuviinituottajan nimet, mutta skumpat olisi pitänyt tilata jostain nettikaupasta. Saksalaisia laatukuohareita ei hevillä löydy edes viinikaupoista, liekö hinta liian korkea saksalaisille kuluttajille. Pysyttelin myös koko kuukauden kuivalla (tai siis kostealla, mutta ei makealla) linjalla, koska en erityisemmin pidä makeudesta viinissä. Teen poikkeuksen sitten kun vastaani osuu jotakin iäkkäämpää Spätleseä tai Ausleseä. Joulupöytään varmaan hankin jonkin neljännespullon Beerenausleseä.

2016-10-16-08-22-01

Mitä opin?
Vaikka mitä! Sain paremman käsityksen Saksan viinialueiden eroista ja sokkona sohimisen sijaan tiedän jo useampien laadukkaiden tuottajien nimiä. Löysin jopa kolme erinomaista punaviiniä. Spätburgunderin osasin jo odottaa laadukkaaksi, tosin kaksi ahrilaista punkkua olivat siinä suhteessa hienoisia pettymyksiä nimekkäästä tuottajasta huolimatta. Suurin yllättäjä punaisten puolella oli St. Laurent. Onneksi ensimmäinen kokeiluni tästä rypäleestä oli erinomainen, toiselta tuottajalta testaamani sen sijaan oli melko kehno. Kauan siinä meni, mutta nyt osaan suunnistaa itseäni miellyttävien saksalaisten punkkujen luokse ja tiedän mitä niistä seuraavaksi haluan kokeilla. Valkkareiden osalta minua ilahdutti löytää badenilainen Grauburgunder, joka intensiivisyydessään ja öljyisyydessään muistutti rakastamiani elsassilaisia Pinot Gris-viinejä. Useimmat edulliset Grauburgunderit kun ovat melko mitäänsanomattomia, vähän niin kuin Pinot Grigio Italiassa. Weissburgunder-rakkaus vahvistui entisestään ja pari Rieslingiäkin sykähdytti, vaikken tällä kertaa edes panostanut GG-tason lippulaivaviineihin. Löysin myös uuden suosikkituottajan edullisten arkiviinien osastolla.

Mitä nyt?
Siitä huolimatta, että kuukauden aikana tuli maistettua pääasiassa hyviä tai erinomaisia viinejä, oli kuitenkin mukavaa korkata kuun vaihteessa muhkea aussi-Shiraz. En edes ole mikään suuri uuden maailman punaviinien ystävä, mutta vaihtelu virkistää silti. Osaan jatkossa suunnistaa saksalaisten viinien joukossa aiempaa varmemmin. Tällaisesta intensiivisestä perehtymisestä yhteen aihepiiriin sai paljon irti. Seuraavaksi tutkan alla tulee olemaan Espanja, joka on minulle harmaata aluetta. Varastossa odottaa jo yhdeksän lupaavaa espanjalaista punkkua ja mietin vielä tulokulmaani tähän uuden alueen valloittamiseen: alue- vai rypälelähtöistä? Mutta tällä kertaa en rajoita itseäni vain yhden maan tuotoksiin. Kyllä ihmisen pitää nyt ainakin samppanjaa saada säännöllisesti vaikka olisi millainen kamppanja menossa.

Viinitorstai: Scheurebe

viinikupla
October 27, 2016

Scheurebe

Mikähän tämäkin taas on, tuumin, kun pyysin viime keväänä viinimessuilla maistettavakseni Scheurebeä. Kun nuuhkaisin minulle kaadettua viiniä, olin varma, että lasissani oli Sauvignon Blancia. Niin erottuvan herukkainen oli nenään kantautuva aromi. Mutta loppujen lopuksi tämä viini oli hedelmäisempi, vähähappoisempi ja kesympi kuin hintaluokkansa Sauvignon Blancit. En edelleenkään ole päässyt yli Sauvignon Blanc-assosiaatiostani, sama efekti iskee joka kerta kun saan eteeni Scheurebeä. Täytynee joskus maistella näitä kahta rypälettä rinnakkain, niin eroavaisuudet on helpompi osoittaa.

Scheurebe on jälleen yksi lukuisista saksalaisista risteytyksistä. Sen kehitteli tohtori Georg Scheu vuonna 1916. Toiveissa oli saada Silvanerin ja Rieslingin risteytys, joka toimisi Rheinhessenin hiekkaisessa maaperässä. Mutta loppujen lopuksi risteytykseen Rieslingin rinnalle päätyi jokin mysteerirypäle Silvanerin sijaan. Lopputulos oli onnistunut: hedelmäinen, runsassatoinen, Prädikat-viinien kypsyyden helposti saavuttava ja Rieslingiä säyseämpää hapokkutta tarjoileva rypäle, joka nimettiin kehittäjänsä mukaan Scheurebeksi (kirjaimellisesti se muuten tarkoittaa ujoa köynnöstä..). Rheinhessenin sijaan Scheureben kasvualueeksi vakiintui Pfalz ja Franken. Myös Itävallassa tavataan jonkin verran Scheurebeä, mutta nimellä Sämling 88. Scheureben aromimaailmassa on mustaherukkaa tai sitten verigreippiä, sitruunaa ja toisinaan trooppisia hedelmiä ja hitusen yrttisyyttä. Yleisilme on raikas ja helposti lähestyttävä.

Viime vuosikymmeninä Scheureben kasvuala on hiljalleen vähentynyt sitä mukaa, kun kuivien viinien suosio on kasvanut. Scheurebestä nimittäin tehdään muun muassa Beerenauslese- ja Trockenbeerenauslese-viinejä ja se on usein assosioitu nimenomaan makeaksi viiniksi. Toisaalta monet nimekkäät tuottajat ovat ryhtyneet uudestaan panostamaan Scheurebeen, tällä kertaa sen kuiviin versioihin. Ainakin Müller-Catoir, Pfeffingen ja Lingenfelder Pfalzissa sekä Wirsching Frankenissa tekevät Scheurebestä vakavasti otettavia viinejä. Saksalaisista kaupoista ei itse asiassa kovin helposti löydä muuta kuin kuivaa Scheurebeä. Amerikkalaisissa sommelier-piireissä tuntuu kytevän jopa pienimuotoinen Scheurebe-trendi. Mutta hei, kaikki ammattilaisten villitykset eivät aina päädy kuluttajille asti, joten nähtäväksi jää, onko Scheurebe vielä joskus kaikkien huulilla. Alkosta sitä ei ainakaan toistaiseksi saa.

 

Viinitorstai: Saksan viinialueet pähkinänkuoressa

viinikupla
October 20, 2016

Kuva: Saksan viinitiedotus

Kuukausi saksalaisia viinejä alkaa olla loppusuoralla, joten minulle tuli kiire tarkastella, mitä vielä pitäisi maistella. Siksi laadin lyhykäisen muistilistan Saksan kolmestatoista viinialueesta. Maistelulistaltani puuttuvat vielä pienimmät viinialueet, joiden antimia ei ole erityisen helppoa löytää muuta kuin paikan päältä. Ei siis edes muualta Saksasta. Mutta katsotaan, mitä vielä ehdin kymmenessä päivässä.

Ahr

Pikkuruinen viinialue Bonnin lähellä Moselista pohjoiseen. Ahr on toinen kahdesta alueesta Saksassa, jossa punaisia rypäleitä viljellään valkoisia enemmän. Ahrin Spätburgunderit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana alkaneet saavuttaa maailmanmainetta. Tunnettuja viinitiloja ovat muun muassa Meyer-Näkel, Jean Stodden ja Nelles.

Baden

Eteläisin ja myös ilmastoltaan lämpimin Saksan viinialueista. Pitkulainen alue alkaa Mannheimin ja Heidelbergin liepeiltä ja jatkuu 400 kilometriä Ranskan rajaa myötäillen aina Sveitsin rajalle asti. Lännessä vuorten takana samansuuntaisesti kulkee Alsace. Baden on määrällisesti kolmanneksi suurin viinintuottaja. Valkoisista lajikkeista eniten viljellään Müller-Thurgauta, Grauburgunderia ja Weißburgunderia. Vasta niiden jälkeen tulee Riesling sekä alueen erikoisuus Gutedel, joka Sveitsissä tunnetaan nimellä Chasselas. Ilmastonsa puolesta Baden on sovelias punaviineille ja jopa kolmasosa viljelyalasta onkin Spätburgunderia. Badenin viineissä on korkeampi alkoholiprosentti ja ne ovat usein tyyliltään tuhdimpia, joskus myös tammitetumpia kuin muualla Saksassa. Tyylikkäimmät badenilaiset tulevat Ortenausta ja Kaiserstuhlista.

Franken

Frankfurtista itään kohti Würzburgia Reinin myötä kiemurteleva Franken on erityisesti valkoviinialue, jonka päälajikkeet ovat Müller-Thurgau, Silvaner ja Bacchus. Hassunmallisiin littanoihin ja leveisiin Bocksbeutel-pulloihin pakatut Frankenin viinit eivät ole mikään vientihitti, mutta parhaiden Silvanereiden intensiteettiin ei kyetä missään muualla. Nimekkäimpiä tuottajia ovat muun muassa Bürgerspital, Juliusspital ja Wirsching.

Hessische Bergstraße

Kartalta katsottuna Hessische Bergstraße on peukalonmuotoinen uloke Badenin pohjoispuolella. Tällä kaikkein pienimmällä viinialueella viljellään eniten Rieslingiä, joka kulutetaan paikallisesti. Yhdelläkään tuottajalla ei ole VDP-sertifikaattia ja suurelle osalle kuluttajista Hessische Bergstraße on nevöhööd.

Mittelrhein

Kapea kaistale Reinin varrella Rheingaun ja Nahen välistä Moselin ohi kohti Ahria. Jyrkillä rinteillä sijaitsevat viinitarhat ovat vaikeahoitoisia ja viinitarhat vähenevät koko ajan. Kaksi kolmaosaa viljelyspinta-alasta on Rieslingiä, pieniä määriä myös Spätburgunderia. Jää maineeltaan auttamatta naapurialueidensa varjoon, vaikka alueelta muutama erinomainen tuottaja löytyykin (esimerkiksi Jost). Mittelrheinin viinejä ei juuri ole saatavilla alueen ulkopuolella.

Mosel

Jos jossakin esiintyy valokuva saksalaiselta viinialueelta, on se mitä suurimmalla todennäköisyydellä Moselista. Tiukasti mutkittelevan Mosel-joen molemmin puolin jyrkästi nousevat kukkulat viinirinteineen tarjoavat huikeita maisemia. Monien mielessä Riesling assosioituu Moseliin ja Mosel Rieslingiin, vaikka nykyään muitakin lajikkeita löytyy enenevissä määrin (jopa punaisia). Moselin Rieslingit ovat kehittyneet kuivempaan suuntaan, mutta yhä valtaosa niistä sijoittuu akselille puolikuiva-makea ja alkoholiprosentti on poikkeuksellisen alhainen. Mosel jakaa mielipiteitä; toiset rakastavat sen runsaan hedelmäistä tyyliä, toiset suosivat Rheingaulle tyypillisempiä narskahtavan hapokkaita ja rutikuivia Rieslingejä. Mosel on niin täynnä huipputuottajia, että niistä on vaikea nimetä vain muutamaa. Viime aikoina olen törmännyt toistuvasti Egon Müllerin nimeen ja se taitaa olla seuraavaksi kokeilulistallani.

Nahe

Samannimisen joen varrelle sijoittuva alue Rheinhessenin ja Moselin välissä on tunnetuin Rieslingistä, vaikka alueella vilejlläänkin monipuolisesti myös muita lajikkeita. Tyylillisesti Nahen Rieslingejä pidetään välimuotona Rheingaun ja Moselin vastaavista. Parhaiden tuottajien joukkoon lukeutuu muun muassa Prinz Salm ja Dönnhoff.

Pfalz

Viljelyalaltaan toiseksi suurin viinialue on käytännössä Alsacen pohjoinen jatke Saksan puolella. Vuoret suojaavat aluetta kylmiltä tuulilta ja sateilta, mistä johtuen Pfalzissa kärsitään ajoittain kuivuudesta. Valkoisista rypäleistä viljellyin on Riesling ja punaisista Dornfelder, mutta lajikkeiden kirjo on laaja ja kansainvälistyvä. Yhä useammin vastaan tulee pfalzilaista Chardonnayta ja Sauvignon Blancia. Punaviinejä alueen tuotannosta on 40% ja erityisesti Spätburgunderit ovat täälläkin maineeltaan nousussa. Tunnettuja tuottajia ovat esimerkiksi Reichsrat von Buhl, Knipser, Müller-Catoir ja Dr. Bürklin-Wolf.

Rheingau

Frankfurtista länteen Reinin pohjoispuolen rinteille sijoittuva alue, joka on Moselin tavoin erityisen tunnettu laadukkaista Rieslingeistä. Riesling varastaakin viljelypinta-alasta melkein 80 prosenttia. Loput on pääosin Spätburgunderia, joista parhaat tulevat Assmannshausin kylästä. Nimekkäiden tuottajien joukkoon kuuluu mm. Schloss Johannisberg, Robert Weil, Schloss Vollrads ja Kloster Eberbach.

Rheinhessen

Frankfurtista länteen Reinin etelä- ja länsipuolelle pääosin tasamaalle levittäytyvä Rhenhessen on Saksan viiniaitta kokonsa ja määriensä puolesta. Rypälelajikkeita viljellään laidasta laitaan, punaisia noin kolmannes. Yleisimmät lajikkeet ovat Riesling ja Donrfelder, mutta jos laatua katsotaan niin erityisesti täällä tuntuu toimivan Weißburgunder ja Spätburgunder. Rheinhessen kärsii vanhasta maineestaan makeahkojen bulkkivalkkareiden tuottajana, mutta laatuviinituotanto kasvaa vauhdilla. Kuumia nimiä ovat esimerkiksi Keller, Stefan Winter ja Philipp Wittmann. Lisää tietoa Rheinhessenistä kaipaavan kannattaa tutustua Viinihullun päiväkirjan tietopakettiin.

Saale-Unstrut

Toinen entisen itä-Saksan puolella sijaitsevista viinialueista ja koko maan pohjoisin laatuviinejä tuottava viinialue. Pääosin valkoisia lajikkeita, eniten Müller-Thurgauta. Erikoisuutena Elbling.

Sachsen

Se toinen niistä itäisen Saksan viinialueista Dresdenin ympäristössä. Kukaan läntisessä Saksassa ei tosin tunne lainkaan Sachsenin tai Saalen viinejä lukuunottamatta Rottkäppchenin halpisskumppaa tai paria marketin bulkkivalkkaria.

Württemberg

Stuttgartin ympäristöön levittäytyvä Badenin naapuriviinialue on Ahrin ohella se toinen, jossa punaviinejä tuotetaan valkkareita enemmän. Württembergin viljellyin lajike on Trollinger, josta valmistetaan makeita, kevyitä punkkuja, joista pitävät vain paikalliset. Muita punaisia lajikkeita ovat esimerkiksi Lemberger (Blaufränkisch Itävallassa) ja Schwarzriesling (Pinot Meunier). Valkoisista lajkkeista yleisin on Riesling. Württembergiläiset tuntuvat olevan erityisen innokkaita kehittelemään uusia lajikkeita ja uuden polven viinintekijöistä löytyy myös niitä, jotka haluavat panostaa laatuun sen sijaan että vastaisivat paikallisiin makutottumuksiin. Württembergin viininvalmistuksenvolyymit ovat melkoiset, mutta toistaiseksi vientiin päätyy vain pari hassua prosenttia.