Oletko koskaan miettinyt, voivatko perinteikkään viinitilan perilliset todella vapaasti valita ammattinsa? Onko suvun nimen kantaminen ja sukupolvia jatkuneen työn ottaminen kantaakseen ylpeyden aihe vai taakka ja raskas velvollisuus? Tiuskivatko perijätkin teineinä vanhemmilleen: “teidän tyhmät viininne eivät voisi vähempää kiinnostaa!”
Joskus kestää tovin kauemmin hahmottaa, mitä todella haluaa tehdä. Näin kävi Katharina Wechslerille, jota kävin tapaamassa hänen tilallaan. Rheinhessen on nyt in. Aiemmin halvoista bulkkiviineistä tunnettu viinialue kuhisee nyt nuoria, lahjakkaita viinintekijöitä, jotka haluavat tehdä asioita eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. He haluavat laatua määrän sijaan. He kokeilevat uusien rypälelajikkeiden kasvattamista ja pohtivat terroirin merkitystä viineilleen. Eräs nimi tulee toistuvasti vastaan listoissa, jossa on nimetty Rheinhessenin viinintuotannon nuoria, nousevia tähtiä. Tuo nimi on Katharina Wechsler.
Katharina kasvoi viinitilalla Westhofenissa, mutta odotti vain, että saisi jättää taakseen uinuvan kylän ja lähteä suureen maailmaan. Kotoa lähdettyään Katharina vietti 11 vuotta Pariisissa, Stuttgartissa ja Berliinissä opiskellen ranskalaista kirjallisuutta ja poliittista historiaa ja työskennellen media-alalla. Ajan myötä juurien merkitys alkoi kuitenkin tuntua yhä tärkeämmältä. Perinteiden kunnioittamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että on perinteinen, hän ymmärsi tutustuttuaan nuoriin viinintekijöihin. Niinpä Katharina päätti vaihtaa alaa ja valita polun, joka oli hänelle tarkoitettu. Vuonna 2009, viiniopintojen ja harjoitteluiden jälkeen, Katharina palasi kotiin ja tuotti ensimmäisen oman vuosikertansa.
Eri tavalla toimiminen tarkoitti hänelle sitä, että viiniä tehtiin määrällisesti vähemmän, mutta lopputulos oli korkealaatuisempaa. Katharina keskittyi alueelle perinteisiin lajikkeisiin: Rieslingiin, Silvaneriin ja Scheurebeen. Hän osti pienempiä tankkeja, huolehti vanhoista köynnöksistä, ja siirtyi poimimaan rypäleitä käsin. Tällä hetkellä hänellä on 17 hehtaarin verran viinitarhoja, jotka tuottavat 80 000 pulloa viiniä vuodessa.
Katharinan viinit jakautuvat kolmeen kategoriaan. Gutsweine ovat perustason yhden lajikkeen viinejä, joita hän tekee Rieslingistä, Scheurebestä, Silvanerista, Grauburgunderista, Weißburgunderista ja Sauvignon Blancista. Nämä viinit ovat helposti lähestyttäviä, raikkaita ja ihastuttavia; erinomaisia ostoksia alle 10 euron hintaluokassaan. Kun euroja latoo tiskiin vain pari enemmän, tullaan kategoriaan Ortswein. Näistä Riesling Westhofener trocken vakuutti tyylipuhtaudellaan ja harmonisuudellaan siinä määrin, että tilasin heti kotiin laatikollisen.
Ylin kategoria on Lagenwein, jotka ovat yhden tarhan Rieslingit Benn, Kirchspiel ja Morstein, joista kaikissa on erilainen maaperä. Ne ovat Katharinan versio GG-viineistä, joskaan hän ei voi kutsua niitä tällä luokituksella, koska ei ole VDP:n jäsen. Lagenwein-viinit ovat niitä, joihin Katharina kohdistaa kunnianhimonsa. Hän haluaa niiden ilmentävän aina vain paremmin terroiriaan. Toisaalta Katharina tykkää myös irrotella ja tehdä kokeiluja. “Joka vuosi yritän luoda jotain uutta. Kerran kokeilin Pét-Natia (naturaalimenetelmällä valmistettu kuohuviini), mutta se ei onnistunut…” Entä mitä Katharina itse juo mielellään? “Jotain täysin toisenlaista kuin mitä itse teen. Makeita Moselin Rieslingejä tai naturaalimenetelmin valmistettuja punaviinejä Ranskan Roussillonista.
En malttanut olla kysymättä, millaista on elää Westhofenissa kaikkien metropoleissa vietettyjen vuosien jälkeen. “Tylsää”, hän vastaa, “niin kuin voit vain kuvitella”. Unelmien seuraaminen tarkoittaa sitä, että jostakin on luovuttava. Mutta se, mitä saa vastineeksi, on vielä arvokkaampaa.
Tavakseni on tullut tehdä lyhyitä pyrähdyksiä viinialueille. Pari-kolme yötä riittää jo tunnelman haistelelemiseen ja näin ruuhkavuosiarjessa oma seura on välillä parasta seuraa. Päätin, että tammikuussa oli taas aika käväistä jossakin ja kohteeksi valikoitui Saksan viinialueista se, jossa en ole vielä koskaan aiemmin käynyt: Baden. Baden sijaitsee Saksan lounaisnurkassa, Ranskan Alsacesta sen erottaa vain niiden välissä virtaava Reini. Viinintuottajana Baden on Saksan alueista kolmanneksi suurin. Täällä hallitsevat erityisesti Burgunder-lajikkeet: Spätburgunder (Pinot Noir), Grauburgunder (Pinot Gris) ja Weißburgunder (Pinot Blanc). Myös Riesling, Gewürztraminer ja Gutedel (joka Sveitsin puolella tunnetaan nimellä Chasselas) esiintyvät yleisesti. Perinteisten lajikkeiden ohella Badenista on viime aikoina tullut yhä enemmän kunnianhimoisesti tuotettua Chardonnayta.
Baden kiemurtelee kapeana suikaleena Reinin ja Schwarzwald-vuoriston välissä noin 400 kilometrin matkan Heidelbegistä aina Sveitsin rajalle asti. Tukikohdakseni päätin valita ikivanhan kylpyläkaupungin Baden-Badenin ja Badenin lukuisista ala-alueista iskin silmäni Kaiserstuhliin, joka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Baden-Badenista. Eteläisestä sijainnistaan johtuen Baden on Saksan lämpimin viinialue, ja Kaiserstuhlissa vallitsee vieläpä erikoisen lämmin mikroilmasto sen lisäksi, että sen erikoisuutena on vulkaaninen maaperä. Alue kiinnosti minua siitäkin syystä, että siellä sijaitsee viinitila, jonka Spätburgunder on ensimmäinen sydämeni puolelleen voittanut saksalainen punaviini. Maistoin Abrilin Enselberg Pinot Noir 2012 berliiniläisessä viinibaarissa toissasyksynä, ja sen jälkeen olen intoutunut sukeltamaan syvälle saksalaisten viinien maailmaan. Oli siis itsestäänselvää, että halusin vierailla Abrilin tilalla, kun siihen tarjoutui tilaisuus.
Weingut Abril on toiminut jo 270 vuotta, mutta yrityksen nuorekas ilme, hiljattain valmistunut moderni vinoteekki ja luomuviinifilosofia saavat tilan tuntumaan tuoreelta. Abrilin viinilinjasto jakautuu kolmeen sektoriin: Frucht, Stein ja Zeit. Frucht-sarjaan kuuluvat raikkaat, hedelmäiset ja aromaattiset viinit on kypsytetty terästankeissa. Stein-sarjan viinit tulevat tietyiltä palstoilta ja niissä on enemmän mineraalisuutta. Zeit-sarjan viinit ovat nimensä mukaisesti aikaa vaativia; konsentroituneimpia ja pisimpään kypsytettyjä, jotka ovat parhaimmillaan vasta joidenkin vuosien kuluttua. Omia suosikkejani Abrilin viineistä olivat Frucht-sarjan Weissburgunder ja eksoottisempi Blauer Silvaner, Stein-sarjan Grauburgunder sekä tietenkin Zeit-sarjan Pinot Noir, josta tarjolla oli nyt vuosikerta 2015.
Abrilin lisäksi valitsin vierailukohteeksi Kaiserstuhlin Ihringenistä tunnetumman VDP-tuottajan, jota pidetään yhtenä Badenin parhaista tiloista: Dr. Heger. Poikkesin heidän vinoteekkiinsä etukäteen ilmoittamatta, mutta sain silti mitä sydämellisintä ja omistautuneinta palvelua. Heillä oli ollut juuri pari iltaa sitten iso tasting, minkä vuoksi monet sellaisetkin pullot olivat avoinna, joita normaalisti ei pääse maistamaan. Joitakin Dr. Hegerin viinejä olinkin jo aiemmin maistanut. Heidän Oktav-perussarjaansa on myynnissä monessa paikassa. Tästä sarjasta nousi eniten esiin mutkaton ja hedelmäinen Riesling, varsin erilainen kuin viimeaikaiset suosikkini. Erste Lage -viineistä olin kerran päässyt juomaan ikääntyneempää Weissburgunderia, joka vei jalat alta. Vuosikerta 2015 oli sekin lupaava, mutta paranee varmasti vielä. Todellista timanttia löytyi Großes Gewächs -osastosta eli parhaiden palstojen viineistä. Mukaani lähti Riesling Achkarren Schlossberg 2015 sekä Grauburgunder Achkarren Schlossberg 2016. Niiden lisäksi ihastuin Merdinger Bühl Spätburgunderiin, joka tarjoaa kympillä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta.
Ystäväni tietävät, että marmatan usein Saksan kehnosta ruokatarjonnasta. Onneksi Baden-Baden pääsi yllättämään iloisesti. Ruokailin kahdessa viinituvassa, jotka molemmat osoittautuivat erinomaisiksi. Schneider’s Restaurant & Weinstuben tammikuun menussa kulmia nostatti alkuruoan jälkeen tarjoiltu sorbetti, mutta muuten kokonaisuus oli kohdillaan. Unohtumaton oli varsinkin tarjoilijan suosittelema Alexander Laiblen Chardonnay. Se oli ehdottomasti paras saksalainen Chardonnay, jota olen maistanut. Toisena iltana Weinstube Baldreit oli hankala löytää (jatka vaan kulman taakse vaikka tie ja usko loppui jo!), mutta onneksi en luovuttanut. Häränrinta bouillon-kasviksilla oli kuin kesäkeittoa, jossa lillui lihanpala, mutta enpä ole koskaan syönyt niin maukasta kesäkeittoa!
Baden ei taatusti näyttänyt parhaimpia puoliaan tammikuussa. Harmaiden ja tihkusateisten päivien vuoksi en edes yrittänyt ottaa maisemakuvia. Mutta ennakkoluuloni Badenin viinien suhteen kyllä murtuivat. Olen usein kohdannut liian raskaita, turhan alkoholipitoisia ja tammitettuja viinejä tältä alueelta. Hyvät tuottajat osaavat kuitenkin välttää nämä sudenkuopat ja tekevät kypsistä rypäleistä myös raikkaita ja tyylikkäitä viinejä. Vasta jälkikäteen hoksasin, että matkan aikana en testannut yhtään kuohuviiniä. Jo siinä on hyvä syy palata uudestaan Badeniin.
Millaista on, kun harrastelijabloggaaja heitetään ammattilaistastingiin, joka on kuin rajaton karkkikauppa saksalaisia viinejä arvostavalle? Aika pahuksen hienoa.
Viinimaailmassa vuosittaisia kohokohtia on muun muassa keväisin järjestettävä Bordeaux en primeur -tasting, jossa maistellaan Bordeaux’n alueen viimeisimmän vuosikerran viinit, jotka tässä vaiheessa vielä kypsyvät tynnyreissä. Maistelun perusteella maailman johtavat viinikriitikot kirjoittavat näppäimistö savuten arvionsa vuosikerrasta ja heidän tuomionsa määrää varsin pitkälle sen, kuinka korkeaksi näiden viinien hinnat kohoavat. Viinejä sijoittamismielessä ostavat kiirehtivät varaamaan huippuvuosikerran viinejä jo tässä vaiheessa, ennen kuin ne ovat valmiita ja pullotettu.
Saksassa vastaava vuosittainen pääkatselmus on VDP.Grosses Gewächs -tasting, joka järjestetään loppukesästä Wiesbadenissa. VDP on Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymä, johon kuuluu tällä hetkellä 197 jäsentä, vain murto-osa Saksan kymmenistätuhansista viinintekijöistä. VDP:llä on oma laatuluokituksensa, jossa viinitarhat on jaoteltu laadun perusteella. Alimpana ovat tilaviinit, Gutswein, joiden valmistukseen on voitu käyttää rypäleitä laajemmalta alueelta. Seuraava taso on kyläviini, Ortswein, johon käytetään vain oman kylän perinteisten tarhojen rypäleitä. Seuraavalla tasolla rypäleiden alkuperä rajautuu yksittäisille tarhoille. Erste Lage -tittelin (vastaava kuin première cru -status Burgundissa) saaneet viinitarhat on erityisen hyväksi havaittu. Näiltä tarhoilta poimituista rypäleistä tehty viini on Erstes Gewächs ja pullossa on mainittu myös tarhan nimi. Kaikkein ylimpänä hierarkiassa ovat Große Lage (grand cru) -tarhat. Ne ovat palstoja, jotka alueen viljelijät ovat yhdessä tunnustaneet parhaiksi ja joista saadaan erityisen konsentroituneita ja kompleksisia viinejä, joilla on poikkeuksellisen korkea ikääntymispotentiaali. Nämä viinit on merkitty Grosses Gewächs -tunnuksella (tai lyhenteellä GG) ja niitä pidetään Saksan lippulaivaviineinä, crème de la crème. GG-viinit ovat aina kuivia ja ne on tyypillisimmin valmistettu joko Rieslingistä tai Spätburgunderista. Eri viinialueilla on eri säännöt siitä, mitkä lajikkeet ovat alueelle tyypillisiä ja siten kelvollisia GG-viiniksi, mutta nyrkkisääntönä muista lajikkeista kuin Rieslingistä ja Spätburgunderista valmistetut GG-viinit ovat melko harvinaisia.
Tuoreimman vuosikerran Großes Gewächs -tasting on eksklusiivinen katselmus, johon on kutsuttu mukaan noin 150 johtavaa viinikirjoittajaa tai -kauppiasta. Useimmille heistä tämä on vuosittainen rutiini. Tänä vuonna heidän joukossaan olin myös minä, suomalainen harrastelijakirjoittaja, joka oli saanut kunnian päästä mukaan Deutsches Weininstitutin järjestämän lehdistömatkan osana. Muina naisina purjehdin omalle, nimikoidulle paikalleni eturivin kunniapaikalla istuvien Jancis Robinsonin ja Stuart Pigottin ohi. Tältä varmaan tuntuu satunnaisesta muotibloggaajasta, joka yhtäkkiä heitetään Pariisin muotiviikoille Anna Wintourin ja muiden alan gurujen sekaan. Paistaako minusta jo kauas se, etten ole aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa?
Kolmipäiväisessä katselmuksessa on mahdollista maistella yli neljääsataa Saksan parasta viiniä. Meillä oli aikaa vain yksi päivä, tarkemmin sanottuna kuusi tuntia, joten oli tärkeää tutkia listaa jo etukäteen ja miettiä, mihin haluaa keskittyä. Itse päätin paneutua erityisesti Spätburgundereihin, sillä ihan joka päivä ei tule tilaisuutta maistella rinta rinnan Saksan eri alueiden GG-tasoisia punkkuja. Niiden saatavuus kun on rajallinen ja usean kymmenen euron (joissakin tapauksissa jopa satojen eurojen) hintakin hillitsee kokeilunhalua. Nostin esiin läppärini, johon olin ladannut excel-taulukon tarjolla olevista viineistä. Jos aikoo maistaa putkeen useampaa kymmentä viiniä, on pakko kirjoittaa muistiinpanoja, jotta hommassa pysyy ryhti ja viinien eroja tulee analysoitua tarkemmin. Sitten sutaisin lapulle ensimmäisen maistelusatsin ja oman paikkani numeron, nostin lapun ilmaan ja saman tien tarjoilija tuli hakemaan sen. Tämä tasting tapahtuu istualtaan ja nuoret tarjoilijat – joista useat ovat viinitilojen nuorempaa sukupolvea – hoitavat viinien roudaamisen pöytiin. Lista on jaoteltu noin kuuden viinin setteihin, yhdellä tilauksella saa siis eteensä kuutta eri viiniä. Kaikki tapahtuu hiljaisuuden vallitessa, tänne ei olla tultu seurustelemaan.
Sitten vain hommiin. Aloitin Rieslingeistä, ensin pari settiä Moselista, sitten Nahesta ja Pfalzista. Rheingaun jätin välistä, sillä olimme edelliset kaksi päivää kolunneet Rheingauta ja osallistuneet Erstes Gewächs -tastingiin. Koska kukaan ei odota minulta pätevää analyysiä vuoden 2016 GG-viineistä, saatoin suhtautua tähän oppimistilanteena. Millaisia eroja löytäisin eri alueilta peräisin olevien saman lajikkeen viinien välillä? Moselin Rieslingit olivat intensiivisiä, kypsän hedelmäisiä, mineraalisia, mutta pyöreitä. Erinomaisen juotavia jo näin nuorina. Nahen Rieslingit olivat kirkkaita ja puhdaspiirteisiä, mutta hapokkuus oli selvästi kiristävämpää. Pfalz sijoittui tyylillisesti näiden kahden väliin. Ennen lounastaukoa ehdin testata vielä kaksi settiä Weissburgundereita sekä Badenin Grauburgunderit. Näistä löytyivät topit ja flopit. Pfalzilaiset Weissburgunderit veivät jalat alta, muun muassa Knipserin Kirschgarteniin täytyy vielä ehdottomasti palata. Baden sen sijaan sai minulta täystyrmäyksen molempien lajikkeiden osalta: liikaa tammea, liian raskaita, liian alkoholisia. Käytäväkeskusteluiden perusteella mielipiteet jakaantuivat Badenin Grauburgundereiden osalta; osa inhosi niitä minun laillani, osa ihastui.
Lounas tarjoiltiin viereisen hotellin ravintolassa. Matkamme paras ateria, kehuivat seuralaiseni. Kenties yksi parhaita aterioitani Saksassa, naurahdin vastaukseksi. Jälkeenpäin kuulin, että ravintolalla on yksi Michelin-tähti. Ei mikään ihme. Takaisin maistelusaliin palatessa vastaan tulvahti etanolinen ilma. Satojen viinien kaataminen lasiin ja lasien pyörittely usean tunnin ajan oli tehnyt tehtävänsä.
Lounaan jälkeen siirryin Spätburgunderien pariin. Aloitin Ahrista – ja Ahrista vaikutuin myös eniten. Upeita, elegantteja viinejä, joissa napakat hapot, kirkkaassa tuoksussa punaista marjaa ja metsäisyyttä ja pitkä jälkimaku. Useammankin Ahrin viinin kohdalla adjektiivien joukkoon päätyi “herkullinen” ja J.J. Adeneuerin sekä Jean Stoddenin merkkasin vielä itselleni kahdella huutomerkillä. Muutaman maistamani Rheinhessenin ja Pfalzin Spätburgunderin kohdalla vaihtelu tyylissä ja laadussa oli suurempaa. Niistä kiinnostavimmaksi nousi Kellerin Morstein, jonka savuinen, mineraalinen ja ei-hedelmävetoinen tyyli erottui joukosta. Badenin ja Württembergin Spätburgunderit kasvavat Ahria lämpimämmissä olosuhteissa ja se tuntui viineissä kypsempänä marjaisuutena ja runsaampana yleisilmeenä. Württemberg yllätti positiivisesti, aiemmin kun olen tutustunut vain alueen edullisiin yleisviineihin. Badenista löytyi helmiä, erityisesti Franz Keller, mutta myös joidenkin Spätburgundereiden kohdalla tammen käyttö oli päässyt överiksi.
Näiden jälkeen turnauskestävyyteni alkoi hiipua. Olin päässyt flow-olotilaan, maistelusta oli tullut tietyllä tavalla meditatiivista. Numerot lapulle, lappu ylös, uudet viinit lasissa, lasin pyöräytys, nuuhkaisu, maistaminen, sylkäisy, muistiinpanojen nakuttaminen, seuraava viini, lasit tyhjäksi, uusi numero lappuun ja sama uudestaan ja uudestaan. Tämä on ihan mahtavaa, kunpa vastaavia tilaisuuksia tulisi useamminkin! Mutta kun väsymys iski noin 60 viinin jälkeen, oli parasta lopettaa, vaikka uteliaisuus olisikin vaatinut kokeilemaan vielä lisää. Illalla juttelin lehdistömatkalla mukana olleen amerikkalaisen viinijournalistin Elin McCoyn kanssa (jonka artikkelia olin muuten sattunut siteeraamaan äskettäisessä postauksessani). Hän on rutinoitunut viinitapahtumien kävijä, joka osallistuu säännöllisesti muun muassa Bordeaux’n en primeur -tastingiin, mutta Grosses Gewächs oli hänelle ensimmäinen kerta. Hänen mukaansa missään ei ole katselmusta, jonka puitteet olisivat yhtä hiotut ja toimivat kuin Wiesbadenissa. Maailman paras tasting? Sitä mieltä ovat monet. Ainakin ikimuistoinen.
Ammattina viini -sarjassa esitellään ihmisiä, jotka ovat työssä viinialalla. Ensimmäisessä osassa tutustumme pientä viinien maahantuontiyritystä pyörittävään Kirsi Hassleriin.
Alussa oli autotalli ja kotiäiti, joka oli palannut takaisin kotiseuduilleen yhdentoista Saksassa vietetyn vuoden jälkeen.
Kirsi Hassler oli Frankfurtissa, Freiburgissa ja Heidelbergissä asuessaan hurahtanut viineihin ja tottunut noutamaan juomat paikallisilta viinitiloilta. Kymmenen vuoden takaisessa Suomessa saksalaisten viinien saatavuus oli kuitenkin olematonta. Mitä jos toisi niitä itse ja mainostaisi muillekin? Viinien tilaaminen oli helppo aloittaa omista lempituottajista, jotka Kirsi jo tunsi henkilökohtaisesti asioituaan heidän luonaan vuosikaudet. Vanhempien autotalli Naantalissa tarjosi riittävän varastontitilan. Kokemusta ja kontakteja Kirsillä ei ollut, mutta hän uskoi tuotteisiinsa ja lähti rohkeasti tekemään myyntityötä. Naantalin kylpylä ja Viinille-baari Turussa olivat ensimmäisiä, joihin Kirsi otti yhtettä ja molemmista tuli saman tien asiakkaita. Tästähän tulee oikeasti jotakin!
Ensimmäiset vuodet Wine Temple haki vielä muotoaan ja raivasi itselleen jalansijaa alalla, joka on erittäin kilpailtu. Valikomiin kuului viinejä useammasta maasta, mutta lopulta Kirsi päätti keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa eli Saksaan. Kuiville Rieslingeille ja jälkiruokaviineille oli tilausta yhä enemmän ja harrastuksena alkaneesta yrityksestä oli tullut Kirsin elinkeino. Nykyään portfolioon kuuluu 19 eri tuottajaa Saksasta (sekä yksi samppanjatalo ja yksi alsacelainen tuottaja) ja skaala on laajentunut Rieslingeistä muihinkin lajikkeisiin ja enenevissä määrin myös punaviiniin. “Kymmenen vuotta sitten kukaan ei halunnut koskeakaan saksalaiseen punaviiniin” Kirsi nauraa. Nyt Spätburgunder (Pinot Noir) käy kuin kuumille kiville. Muiden punaisten lajikkeiden myynti on haastavampaa. “Christian Dautelin Lembergeriä on myynnissä muutamassa paikassa, mutta kuluttajat eivät tunne Lembergeriä eivätkä uskalla kokeilla ellei sommelier osaa pitää myyntipuhetta sen puolesta.” Dautel itse pitää Lembergeriä viiniensä parhaimmistona ja hänen lippulaiva-Lembergerinsä on herättänyt vuolasta ihastusta kun Kirsi maistatti sitä suomalaisille sommeliereille.
Rieslingin ja Spätburgunderin lisäksi asiakkaat ovat innostuneet Weissburgundereista (Pinot Blanc). “Tyylikkäitä, hapokkaita, sopivat herkemmille kalaruoille usein Rieslingiä paremmin” sanoo Kirsi ja nyökyttelemme yhdessä väitteelleni siitä, että maailman parhaat Pinot Blancit tulevat Saksasta. Tulevaisuudessa Kirsi toivoo saavansa myös saksalaiset kuohuviinit paremmin ihmisten tietoisuuteen. Laatu on korkeaa, mutta termi Sekt ei sano kuluttajille mitään toisin kuin cava tai prosecco. Laatukuohuviini ei ole myöskään halpaa, mikä sekin nostaa kynnystä kokeilemiseen.
Tämän vuoden alkuun asti Wine Temple on ollut yhden naisen yritys. Kirsi on hoitanut kaiken yksin: tuottajien etsimisen ja kontaktien ylläpitämisen, tilaukset, varastoinnin, toimitukset, asiakaskontaktit, tastingit, ammattilaisille suunnattujen viinimatkojen organisoinnin ja toteutuksen, tuottajavierailuiden järjestämisen Suomeen ja kaiken yritykseen liittyvän paperinpyörittämisen. Sen kuunteleminen hengästyttää. Kirsi itse kuitenkin sanoo tekevänsä työtä, joka ei tunnu työltä. “Viinimatkat ovat aina mahtavia, siitäkin huolimatta että päivät venyvät pitkiksi ja pidän lankoja käsissäni. Ja usein viiniä maistellessani mietin onko tämä nyt työtä vai vapaa-aikaa”, Kirsi pohtii. Pienyrittäjän haasteena on se, että työt eivät tekemällä lopu vaan pikemminkin päinvastoin. Monet tuottajat ovat kiinnostuneita Suomen markkinoille pääsemisestä ja ottavat oma-aloitteisesti yhteyttä. “Hyviä viinejä on niin paljon ja tuottajat sympaattisia, että tekisi mieli ostella enemmän kuin on järkevää. On vain opittava sanomaan ei.” Nykyään Kirsillä on osa-aikaisena apuna sommelier Sonja ja viimeisimpänä riveihin on liittynyt varastotyöntekijänä oma poika. Logistiikan delegoiminen helpottaa yksityisyrittäjän arkea. Ja lomien pitämiseenkin on vihdoin parempi mahdollisuus.
Mistä näitä viinejä saa?
Wine Templen viineistä Alkon valikoimassa on Weingut Korrellin Riesling vom Tonmergel trocken 2016. Muita viinejä löytää muun muassa seuraavien ravintoloiden valikoimasta. Helsinki: Savoy, Vinkkeli, Grotesk, Pastor, Le Petit Chaperon Rouge, Roster Helsinki, Demo, Bronda, Ora Turku: Mami, E. Ekblom, Kakolanruusu, Roster Turku, Karu, Ludu, Kaskis, Tintå, Nerå, Smör, Pinella, Panimoravintola Koulu, Aune Porvoo: Zum Beispiel, Sicapelle Tampere: Gastropub Tuulensuu, Deli 1909 Jyväskylä: Pöllöwaari Lohja: Ravintola Mikko Utter Forssa: Ravintola Vispilä
Siellä, missä Rein kohtaa Nahe-joen ja kääntyy virtaamaan kohti pohjoista, jyrkkenevät rinteet dramaattisesti. Noin sadan kilometrin matkalla Bacharachista Bonniin on keskiaikaisia linnoja tiheämmässä kuin missään muualla Saksassa. Turistit pakkautuva jokilaivoihin, jotka lipuvat hitaasti Reiniä pitkin. Tuossa on Loreley, jylhä kivinen jyrkänne, jonka laella kaunis Lorelei legendan mukaan istui villiinnyttämässä merimiehiä, jotka ajautuivat haaksirikkoon. Nämä maisemat kuuluvat eittämättä maan kauneimpiin ja vaikuttavimpiin. Harva sen sijaan tuntee alueen viinejä.
Mittelrhein on pieni viinialue, viljelyalaa on vain 468 hehtaaria eli vain puoli prosenttia koko maan viljelypinta-alasta. Yleisin lajike on Riesling, jonka osuus on 70% alueen viineistä. Loput ovat pääasiassa Spätburgunderia tai Müller-Thurgauta. Paikoin äärimmäisen jyrkät rinteet tekevät viinitarhojen hoitamisesta haasteellista ja kallista. Silti alueen viinien hintataso on hyvin kohtuullinen. Mutta saadakseen käsiinsä Mittelrheinin viinejä, on käytännössä matkustettava paikan päälle. Pienet tuotantomäärät ja vähäinen tunnettuus tarkoittavat sitä, että lähes kaikki alueella tuotettu viini juodaan paikallisesti.
Vierailimme Speyssa Mittelrheinin viinitilallisten kiistattoman kuninkaan Matthias Müllerin luona. Vuodesta 2007 lähtien tila on ollut Saksan laatuviinituottajien yhteenliittymän VDP:n jäsen, joita Mittelrheinissa on vain viisi. Müllerin tila on toiminut yli 300 vuotta, joskin Matthias on vasta toista sukupolvea, joka on keskittynyt pelkästään viinintekemiseen. Monet Reininlaakson viljelijät ovat nimittäin olleet maatilallisia, jotka ovat kasvattaneet monipuolisesti eri kasveja ja viini on ollut vain sivubisnes. Müllerin tilalla on viljelypinta-alaa 18 hehtaaria, mikä on alueen kokonaispinta-alan huomioiden paljon. He keskittyvät 90-prosenttisesti Rieslingiin ja kaikki viinitarhat ovat jyrkkiä rinteitä (saksaksi Steillage eli rinne jonka kallistus on yli 30 astetta). Koneiden käyttäminen tällaisilla palstoilla on mahdotonta, niinpä hehtaaria kohden työtä vaaditaan ainakin kolminkertainen määrä. Tilan palstat sijaitsevat Bopparder Hammissa, joka on Mittelrheinin suurin yhtenäinen viinirinne. Luomu ei ole täällä mahdollista, sillä kaikki tarhat ruiskutetaan helikopterista ja yhden viljelijän tahto siirtyä luomuun vaatisi siten kaikkien muidenkin viljelijöiden suostumuksen.
Matthias Müllerin tavaramerkki on puhdaspiirteinen, hedelmävetoinen Riesling. Müller haluaa täsmällistä, tarkkaa laatua eikä siksi luota villihiivoihin. Käymisen jälkeen viinit pullotetaan pian eikä niitä jätetä kypsymään hiivojen päälle. Tammitynnyreitä ei tästä kellarista löydy. “Niin kauan kuin minä olen johdossa, hommat tehdään näin” napautti Matthias, kun häneltä kysyttiin kiinnostusta kokeilla viinin käyttämistä villihiivoilla tai tammitynnyreissä. Hän on puhdasverinen vanhan koulukunnan kasvatti, mutta tietää, että seuraava sukupolvi haluaa tehdä monet asiat toisin. Matthiaksen molemmat pojat opiskelevat viininvalmistusta ja kun tila siirtyy heidän haltuunsa, saattavat viinit olla toisenlaisia. Mutta nyt Matthias tekee niin kuin itse haluaa ja jälki puhuu puolestaan: jokainen maistamastani yhdeksästä Rieslingistä perustasosta jääviiniin olivat loistavia. Müller kahmii palkintoja vuosi toisensa jälkeen, esimerkiksi vuonna 2012 arvostettu Gault&Millau valitsi heidät vuoden viinitilaksi koko Saksan alueella. Koska Mittelrhein ei ole maineikas viinialue, on hintataso matala. Niinpä myös tällaisen huipputuottajan parhaiden tarhojen (Große Lage) viinit irtoavat alle kahdellakymmenellä eurolla. Müllerin ei ole tähän mennessä tarvinnut panostaa vientiin, sillä viinit viedään käsistä muutenkin; kolme neljäsosaa tuotannosta myydään suoraan tilan ovelta. Todennäköisesti et onnistu löytämään näitä viinejä mistään, ellet matkusta paikan päälle.
Miten sinne pääsee?
Frankfurtin lentokentältä on Mittelrheiniin muutaman kymmenen kilometrin matka. Molemmin puolin Reinin vartta mutkitteleva junareitti Frankfurtin ja Bonnin välillä on sekä maisemiltaan maan kaunein että myös kätevin tapa liikua kylästä toiseen, jos autoa ei ole käytössä. Tai hyppää jokilaivaan, joka kulkee kylien välillä. Yöpymiskohteeksi suosittelen Bacharachia, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin edellisen vuosituhannen puoliväliin. Jos yöpyminen jossakin alueen linnoista kiinnostaa, hakusanalla Burghotel/Schlosshotel löytyy monta vaihtoehtoa.
