Yhteenveto saksalaisten viinien kuukaudesta

viinikupla
November 2, 2016

2016-11-02-18-03-26

Julistin lokakuun saksalaisten viinien kuukaudeksi. Tämän yhden naisen kampanjan tavoitteena oli haastaa itseäni tutustumaan saksalaisten viinien kirjoon aiempaa laajemmin eikä aina vain kurotella sen näennäisesti vihreämmältä vaikuttavan ruohon suuntaan muihin viinimaihin.

Mitä join?
Kuukauden aikana ehdin maistaa viinejä yhdeltätoista Saksan kolmestatoista viinialueesta. Rypälelajikkeista tuli maistettua Rieslingiä, Weissburgunderia, Grauburgunderia, Silvaneria, Kerneriä, Scheurebeä, Chardonnayta, Spätburgunderia, Lembergeriä, St. Laurentia, Portugieseriä ja Dornfelder-voittoista cuvéeta.

Mitä en juonut?
Neljän pienimmän viinialueen (Hessische Bergstrasse, Mittelrhein, Saale-Unstrut ja Sachsen) viinejä on tosi niukasti tarjolla näiden alueiden ulkopuolella. Saksilaisia viinejä en nähnyt yhdessäkään kaupassa ja en ollut niin kaukaa viisas, että olisin tilaillut ajoissa verkkokaupasta tiettyä viiniä, joten jätän Sachseniin tutustumisen siihen kertaan, kun vihdoin matkaan Dresdeniin. Ehkä jo ensi kevään aikana. Rypälelajeista en jostain syystä tullut ostaneeksi Müller-Thurgauta eli Rivaneria, yhtä yleisimmistä Saksassa kasvatetuista rypälelajikkeista. Sitä olen toki juonut useasti aiemminkin, mutta en maistellut systemaattisesti. Yritän siis jatkossa hankkia käsiini jonkin vähän laadukkaamman Müller-Thurgaun kuin ruokakauppaversiot. Valkoisista rypäleistä maistamatta jäi vielä ainakin Bacchus, Elbling, Ortega ja Gutedel (jota tosin olen testannut sveitsiläisenä Chasselas-versiona), punaisista puolestaan Schwarzriesling (Pinot Meunier) sekä Dornfelder laadukaampana, yhden lajikkeen viininä. En myöskään juonut lainkaan kuohuviinejä tai makeita viinejä. Mielessä on parin kehutun kuohuviinituottajan nimet, mutta skumpat olisi pitänyt tilata jostain nettikaupasta. Saksalaisia laatukuohareita ei hevillä löydy edes viinikaupoista, liekö hinta liian korkea saksalaisille kuluttajille. Pysyttelin myös koko kuukauden kuivalla (tai siis kostealla, mutta ei makealla) linjalla, koska en erityisemmin pidä makeudesta viinissä. Teen poikkeuksen sitten kun vastaani osuu jotakin iäkkäämpää Spätleseä tai Ausleseä. Joulupöytään varmaan hankin jonkin neljännespullon Beerenausleseä.

2016-10-16-08-22-01

Mitä opin?
Vaikka mitä! Sain paremman käsityksen Saksan viinialueiden eroista ja sokkona sohimisen sijaan tiedän jo useampien laadukkaiden tuottajien nimiä. Löysin jopa kolme erinomaista punaviiniä. Spätburgunderin osasin jo odottaa laadukkaaksi, tosin kaksi ahrilaista punkkua olivat siinä suhteessa hienoisia pettymyksiä nimekkäästä tuottajasta huolimatta. Suurin yllättäjä punaisten puolella oli St. Laurent. Onneksi ensimmäinen kokeiluni tästä rypäleestä oli erinomainen, toiselta tuottajalta testaamani sen sijaan oli melko kehno. Kauan siinä meni, mutta nyt osaan suunnistaa itseäni miellyttävien saksalaisten punkkujen luokse ja tiedän mitä niistä seuraavaksi haluan kokeilla. Valkkareiden osalta minua ilahdutti löytää badenilainen Grauburgunder, joka intensiivisyydessään ja öljyisyydessään muistutti rakastamiani elsassilaisia Pinot Gris-viinejä. Useimmat edulliset Grauburgunderit kun ovat melko mitäänsanomattomia, vähän niin kuin Pinot Grigio Italiassa. Weissburgunder-rakkaus vahvistui entisestään ja pari Rieslingiäkin sykähdytti, vaikken tällä kertaa edes panostanut GG-tason lippulaivaviineihin. Löysin myös uuden suosikkituottajan edullisten arkiviinien osastolla.

Mitä nyt?
Siitä huolimatta, että kuukauden aikana tuli maistettua pääasiassa hyviä tai erinomaisia viinejä, oli kuitenkin mukavaa korkata kuun vaihteessa muhkea aussi-Shiraz. En edes ole mikään suuri uuden maailman punaviinien ystävä, mutta vaihtelu virkistää silti. Osaan jatkossa suunnistaa saksalaisten viinien joukossa aiempaa varmemmin. Tällaisesta intensiivisestä perehtymisestä yhteen aihepiiriin sai paljon irti. Seuraavaksi tutkan alla tulee olemaan Espanja, joka on minulle harmaata aluetta. Varastossa odottaa jo yhdeksän lupaavaa espanjalaista punkkua ja mietin vielä tulokulmaani tähän uuden alueen valloittamiseen: alue- vai rypälelähtöistä? Mutta tällä kertaa en rajoita itseäni vain yhden maan tuotoksiin. Kyllä ihmisen pitää nyt ainakin samppanjaa saada säännöllisesti vaikka olisi millainen kamppanja menossa.

Viinitorstai: Scheurebe

viinikupla
October 27, 2016

Scheurebe

Mikähän tämäkin taas on, tuumin, kun pyysin viime keväänä viinimessuilla maistettavakseni Scheurebeä. Kun nuuhkaisin minulle kaadettua viiniä, olin varma, että lasissani oli Sauvignon Blancia. Niin erottuvan herukkainen oli nenään kantautuva aromi. Mutta loppujen lopuksi tämä viini oli hedelmäisempi, vähähappoisempi ja kesympi kuin hintaluokkansa Sauvignon Blancit. En edelleenkään ole päässyt yli Sauvignon Blanc-assosiaatiostani, sama efekti iskee joka kerta kun saan eteeni Scheurebeä. Täytynee joskus maistella näitä kahta rypälettä rinnakkain, niin eroavaisuudet on helpompi osoittaa.

Scheurebe on jälleen yksi lukuisista saksalaisista risteytyksistä. Sen kehitteli tohtori Georg Scheu vuonna 1916. Toiveissa oli saada Silvanerin ja Rieslingin risteytys, joka toimisi Rheinhessenin hiekkaisessa maaperässä. Mutta loppujen lopuksi risteytykseen Rieslingin rinnalle päätyi jokin mysteerirypäle Silvanerin sijaan. Lopputulos oli onnistunut: hedelmäinen, runsassatoinen, Prädikat-viinien kypsyyden helposti saavuttava ja Rieslingiä säyseämpää hapokkutta tarjoileva rypäle, joka nimettiin kehittäjänsä mukaan Scheurebeksi (kirjaimellisesti se muuten tarkoittaa ujoa köynnöstä..). Rheinhessenin sijaan Scheureben kasvualueeksi vakiintui Pfalz ja Franken. Myös Itävallassa tavataan jonkin verran Scheurebeä, mutta nimellä Sämling 88. Scheureben aromimaailmassa on mustaherukkaa tai sitten verigreippiä, sitruunaa ja toisinaan trooppisia hedelmiä ja hitusen yrttisyyttä. Yleisilme on raikas ja helposti lähestyttävä.

Viime vuosikymmeninä Scheureben kasvuala on hiljalleen vähentynyt sitä mukaa, kun kuivien viinien suosio on kasvanut. Scheurebestä nimittäin tehdään muun muassa Beerenauslese- ja Trockenbeerenauslese-viinejä ja se on usein assosioitu nimenomaan makeaksi viiniksi. Toisaalta monet nimekkäät tuottajat ovat ryhtyneet uudestaan panostamaan Scheurebeen, tällä kertaa sen kuiviin versioihin. Ainakin Müller-Catoir, Pfeffingen ja Lingenfelder Pfalzissa sekä Wirsching Frankenissa tekevät Scheurebestä vakavasti otettavia viinejä. Saksalaisista kaupoista ei itse asiassa kovin helposti löydä muuta kuin kuivaa Scheurebeä. Amerikkalaisissa sommelier-piireissä tuntuu kytevän jopa pienimuotoinen Scheurebe-trendi. Mutta hei, kaikki ammattilaisten villitykset eivät aina päädy kuluttajille asti, joten nähtäväksi jää, onko Scheurebe vielä joskus kaikkien huulilla. Alkosta sitä ei ainakaan toistaiseksi saa.

 

Viinitorstai: Saksan viinialueet pähkinänkuoressa

viinikupla
October 20, 2016

Kuva: Saksan viinitiedotus

Kuukausi saksalaisia viinejä alkaa olla loppusuoralla, joten minulle tuli kiire tarkastella, mitä vielä pitäisi maistella. Siksi laadin lyhykäisen muistilistan Saksan kolmestatoista viinialueesta. Maistelulistaltani puuttuvat vielä pienimmät viinialueet, joiden antimia ei ole erityisen helppoa löytää muuta kuin paikan päältä. Ei siis edes muualta Saksasta. Mutta katsotaan, mitä vielä ehdin kymmenessä päivässä.

Ahr

Pikkuruinen viinialue Bonnin lähellä Moselista pohjoiseen. Ahr on toinen kahdesta alueesta Saksassa, jossa punaisia rypäleitä viljellään valkoisia enemmän. Ahrin Spätburgunderit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana alkaneet saavuttaa maailmanmainetta. Tunnettuja viinitiloja ovat muun muassa Meyer-Näkel, Jean Stodden ja Nelles.

Baden

Eteläisin ja myös ilmastoltaan lämpimin Saksan viinialueista. Pitkulainen alue alkaa Mannheimin ja Heidelbergin liepeiltä ja jatkuu 400 kilometriä Ranskan rajaa myötäillen aina Sveitsin rajalle asti. Lännessä vuorten takana samansuuntaisesti kulkee Alsace. Baden on määrällisesti kolmanneksi suurin viinintuottaja. Valkoisista lajikkeista eniten viljellään Müller-Thurgauta, Grauburgunderia ja Weißburgunderia. Vasta niiden jälkeen tulee Riesling sekä alueen erikoisuus Gutedel, joka Sveitsissä tunnetaan nimellä Chasselas. Ilmastonsa puolesta Baden on sovelias punaviineille ja jopa kolmasosa viljelyalasta onkin Spätburgunderia. Badenin viineissä on korkeampi alkoholiprosentti ja ne ovat usein tyyliltään tuhdimpia, joskus myös tammitetumpia kuin muualla Saksassa. Tyylikkäimmät badenilaiset tulevat Ortenausta ja Kaiserstuhlista.

Franken

Frankfurtista itään kohti Würzburgia Reinin myötä kiemurteleva Franken on erityisesti valkoviinialue, jonka päälajikkeet ovat Müller-Thurgau, Silvaner ja Bacchus. Hassunmallisiin littanoihin ja leveisiin Bocksbeutel-pulloihin pakatut Frankenin viinit eivät ole mikään vientihitti, mutta parhaiden Silvanereiden intensiteettiin ei kyetä missään muualla. Nimekkäimpiä tuottajia ovat muun muassa Bürgerspital, Juliusspital ja Wirsching.

Hessische Bergstraße

Kartalta katsottuna Hessische Bergstraße on peukalonmuotoinen uloke Badenin pohjoispuolella. Tällä kaikkein pienimmällä viinialueella viljellään eniten Rieslingiä, joka kulutetaan paikallisesti. Yhdelläkään tuottajalla ei ole VDP-sertifikaattia ja suurelle osalle kuluttajista Hessische Bergstraße on nevöhööd.

Mittelrhein

Kapea kaistale Reinin varrella Rheingaun ja Nahen välistä Moselin ohi kohti Ahria. Jyrkillä rinteillä sijaitsevat viinitarhat ovat vaikeahoitoisia ja viinitarhat vähenevät koko ajan. Kaksi kolmaosaa viljelyspinta-alasta on Rieslingiä, pieniä määriä myös Spätburgunderia. Jää maineeltaan auttamatta naapurialueidensa varjoon, vaikka alueelta muutama erinomainen tuottaja löytyykin (esimerkiksi Jost). Mittelrheinin viinejä ei juuri ole saatavilla alueen ulkopuolella.

Mosel

Jos jossakin esiintyy valokuva saksalaiselta viinialueelta, on se mitä suurimmalla todennäköisyydellä Moselista. Tiukasti mutkittelevan Mosel-joen molemmin puolin jyrkästi nousevat kukkulat viinirinteineen tarjoavat huikeita maisemia. Monien mielessä Riesling assosioituu Moseliin ja Mosel Rieslingiin, vaikka nykyään muitakin lajikkeita löytyy enenevissä määrin (jopa punaisia). Moselin Rieslingit ovat kehittyneet kuivempaan suuntaan, mutta yhä valtaosa niistä sijoittuu akselille puolikuiva-makea ja alkoholiprosentti on poikkeuksellisen alhainen. Mosel jakaa mielipiteitä; toiset rakastavat sen runsaan hedelmäistä tyyliä, toiset suosivat Rheingaulle tyypillisempiä narskahtavan hapokkaita ja rutikuivia Rieslingejä. Mosel on niin täynnä huipputuottajia, että niistä on vaikea nimetä vain muutamaa. Viime aikoina olen törmännyt toistuvasti Egon Müllerin nimeen ja se taitaa olla seuraavaksi kokeilulistallani.

Nahe

Samannimisen joen varrelle sijoittuva alue Rheinhessenin ja Moselin välissä on tunnetuin Rieslingistä, vaikka alueella vilejlläänkin monipuolisesti myös muita lajikkeita. Tyylillisesti Nahen Rieslingejä pidetään välimuotona Rheingaun ja Moselin vastaavista. Parhaiden tuottajien joukkoon lukeutuu muun muassa Prinz Salm ja Dönnhoff.

Pfalz

Viljelyalaltaan toiseksi suurin viinialue on käytännössä Alsacen pohjoinen jatke Saksan puolella. Vuoret suojaavat aluetta kylmiltä tuulilta ja sateilta, mistä johtuen Pfalzissa kärsitään ajoittain kuivuudesta. Valkoisista rypäleistä viljellyin on Riesling ja punaisista Dornfelder, mutta lajikkeiden kirjo on laaja ja kansainvälistyvä. Yhä useammin vastaan tulee pfalzilaista Chardonnayta ja Sauvignon Blancia. Punaviinejä alueen tuotannosta on 40% ja erityisesti Spätburgunderit ovat täälläkin maineeltaan nousussa. Tunnettuja tuottajia ovat esimerkiksi Reichsrat von Buhl, Knipser, Müller-Catoir ja Dr. Bürklin-Wolf.

Rheingau

Frankfurtista länteen Reinin pohjoispuolen rinteille sijoittuva alue, joka on Moselin tavoin erityisen tunnettu laadukkaista Rieslingeistä. Riesling varastaakin viljelypinta-alasta melkein 80 prosenttia. Loput on pääosin Spätburgunderia, joista parhaat tulevat Assmannshausin kylästä. Nimekkäiden tuottajien joukkoon kuuluu mm. Schloss Johannisberg, Robert Weil, Schloss Vollrads ja Kloster Eberbach.

Rheinhessen

Frankfurtista länteen Reinin etelä- ja länsipuolelle pääosin tasamaalle levittäytyvä Rhenhessen on Saksan viiniaitta kokonsa ja määriensä puolesta. Rypälelajikkeita viljellään laidasta laitaan, punaisia noin kolmannes. Yleisimmät lajikkeet ovat Riesling ja Donrfelder, mutta jos laatua katsotaan niin erityisesti täällä tuntuu toimivan Weißburgunder ja Spätburgunder. Rheinhessen kärsii vanhasta maineestaan makeahkojen bulkkivalkkareiden tuottajana, mutta laatuviinituotanto kasvaa vauhdilla. Kuumia nimiä ovat esimerkiksi Keller, Stefan Winter ja Philipp Wittmann. Lisää tietoa Rheinhessenistä kaipaavan kannattaa tutustua Viinihullun päiväkirjan tietopakettiin.

Saale-Unstrut

Toinen entisen itä-Saksan puolella sijaitsevista viinialueista ja koko maan pohjoisin laatuviinejä tuottava viinialue. Pääosin valkoisia lajikkeita, eniten Müller-Thurgauta. Erikoisuutena Elbling.

Sachsen

Se toinen niistä itäisen Saksan viinialueista Dresdenin ympäristössä. Kukaan läntisessä Saksassa ei tosin tunne lainkaan Sachsenin tai Saalen viinejä lukuunottamatta Rottkäppchenin halpisskumppaa tai paria marketin bulkkivalkkaria.

Württemberg

Stuttgartin ympäristöön levittäytyvä Badenin naapuriviinialue on Ahrin ohella se toinen, jossa punaviinejä tuotetaan valkkareita enemmän. Württembergin viljellyin lajike on Trollinger, josta valmistetaan makeita, kevyitä punkkuja paikalliseen makuun. Muita punaisia lajikkeita ovat esimerkiksi Lemberger (Blaufränkisch Itävallassa) ja Schwarzriesling (Pinot Meunier). Valkoisista lajkkeista yleisin on Riesling. Württembergiläiset tuntuvat olevan erityisen innokkaita kehittelemään uusia lajikkeita ja uuden polven viinintekijöistä löytyy myös niitä, jotka haluavat panostaa laatuun sen sijaan että vastaisivat paikallisiin makutottumuksiin. Württembergin viininvalmistuksenvolyymit ovat melkoiset, mutta toistaiseksi vientiin päätyy vain pari hassua prosenttia.

Täydellistä Spätburgunderia metsästämässä

viinikupla
October 11, 2016

2016-08-13-17-26-05

Olen aiemminkin maininnut ainakin jossain sivulauseessa, että suhteeni saksalaisiin punaviineihin on kompleksinen. Toisaalta teki kovasti mieli antaa niille mahdollisuus maahan muutettuani, mutta toiveikkaalle viininjuojalle sattui alkuvuosina vastaan vain karseita yksilöitä. Jossain vaiheessa jo heitin hanskat kokonaan tiskiin. Mutta sitä mukaa kun viiniharrastus on syventynyt, niin projekti “täydellistä saksalaista punaviiniä metsästämässä” sai uutta tuulta purjeisiin.

Kuuntelin joskus Pinot Noirin monia kasvoja käsittelevää podcastia (joo-o, olen just niin viininörtti). Keskustelijat kehuivat saksalaisia Spätburgundeja maasta taivaisiin. Heidän mielestään Burgundi on Pinot Noirien kirkkain tähti, joka tarjoaa kokemuksia, joita on hankala ylittää. Mutta täydelliset burgundilaiset on hinnoiteltu tavallisen kuluttajan ulottumattomiin. Siksi kannattaa kääntää katse Saksaan. Burgundin punaiset tarjoavat 100% laatua ehkä 20%:ssa tapauksista, mutta saksalaiset Spätbrgunderit voivat tarjota 80% Burgundin laadusta paljon useammin, väittivät keskustelijat. Onpa käynyt niinkin, että saksalainen Spätburgunder rankattiin maailman parhaaksi Pinot Noiriksi. Vuosi oli 2008 ja viini, joka ohitti burgundilaiset, uusiseelantilaiset ja oregonilaiset kilpailijansa oli Meyer-Näkelin Dernauer Pfarrwingert Spätburgunder Grosses Gewächs 2005 Ahrista.

Makukysymyksiähän nämä ovat, mutta täydellisen Spätburgunderin metsästäminen on mielestäni kuin neulaa hakisi heinäsuovasta. Satunnainen testailu johtaa useammin pettymyksiin kuin tyytyväiseen hyrinään. Olen ostanut Spätburgunderia viinikaupasta, jonka valikoimasta pidän. Silti en ollut täysin tyytyväinen viiniin. Se tarjosi enemmän helppoa marjaisuutta kuin toivoin. Jotkut toivovat juuri sitä ja pitävät mehumaisista viineistä, jotka vaihtelevat pehmeistä puolukkamehun irvistyttävään hapokkuuteen. Itse haluan enemmän Burgundin henkeä, kompleksisuutta ja maamaisuutta.

2016-08-20-11-54-50-1

Täydellinen Spätburgunder tuli lopulta vastaan täysin odottamatta, helteisenä kesäpäivänä berliiniläisessä viinibaarissa. Olin ensin maistanut paria valkkaria ja kerroin sitten tarjoilijalle etsiväni oikeastaan erinomaista Spätburgunderia. “Hedelmävetoista vai vakavastiotettavampaa tavaraa?” hän kysyi. Vakavalla asialla tässä ollaan, vastasin. Sain eteeni lasin, jonka sisältö vei jalat alta jo ensinuuhkaisulla. Olisin voinut nuuskutella viiniä vaikka koko loppuillan, mutta oli uskaltauduttava myös maistamaan. Ja maku myötäili odotuksia: upean tasapainoista kypsää marjaa, metsän sävyjä ja hitunen savuisuuttakin. Kyseessä oli Abril Enselberg Pinot Noir 2012 Badenista. Tätä viiniä oli pakko ostaa kotiinkin. Arvelin, että hinta huitelee lähempänä kolmeakymppiä ja oikeassa olin, pulitin tästä 35 euroa. Tein sen silmääkään räpäyttämättä, olinhan viimeinkin saavuttanut pitkään saalistamani etapin. Avasin tuon kesällä ostamani pullon äskettäin ja totesin ilolla, että pidin siitä edelleen yhtä paljon kuin ensikohtaamisella.

Abrilin Pinot Noirissa on saksalaiseksi viiniksi hämmentävän korkea alkoholiprosentti: 14,5. Se selittynee sijainnilla. Baden on lämpimin Saksan viinialueista ja Abrilin kotipaikka Kaiserstuhl on tunnettu erityisen lämpimästä mikroilmastostaan. Rypäleet kypsyvät lämpöä hohkaavassa tulivuoriperäisessä maaperässä ideaalikypsyyteen. Mutta silmäys Ahrin laatupunkkujen spekseihin osoitti, että korkeahko alkoholipitoisuus näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuka olisi uskonut, että kevyiden ja teräksisten valkoviinien maasta tulee tällaisia punaviinejä.

Spätburgunder näytti siis vihdoin minulle parhaat kasvonsa. Opin, että saksalaiset punaviinit voivat tarjota kypsää hedelmäisyyttä ja saumatonta eleganssia. Kun olen sen löytänyt Spätburgunderista, niin uskaltaudun etsimään samaa myös muista punaisista rypäleistä. Ainoa harmitus on se, että kukkaroa pitää ilmeisesti aina tyhjentää vähintään kolmenkympin verran saadakseen laatua. Missä ovat arkiviinien hintaluokkaan kuuluvat saksalaiset punaviinit, jotka saisivat hyrisemään tyytyväisyydestä?

Onko sinulle vastaan tullut Spätburgunder, joka kolahtaa yhtä lujaa?

Viinitorstai: Kerner

viinikupla
October 6, 2016

Kerner wine

Saksalaiset eivät voi ylpeillä yhtä laajalla kirjolla alkuperäisiä rypälelajikkeita kuin vaikkapa italialaiset, mutta sen sijaan he ovat ahkeria risteyttämään aivan uusia lajikkeita. Yksi 1900-luvun menestyneimmistä risteytyksistä on ollut Kerner, joka on saatu aikaan yhdistämällä Trollinger ja Riesling. Yhdistelmä on ajatuksen tasolla melko outo, mutta lopputulos on selkeästi valkoinen rypäle, joka on hapokas kuin Riesling, helppo kasvattaa vaihtelevissa olosuhteissa ja tuottaa hyvän sadon. Näillä ominaisuuksilla se onkin levinnyt kaikkialle Saksaan ja kokeilunhaluisiin uusiin viinimaihin, kuten Englantiin, Japaniin ja Kanadaan.

Kerner kehiteltiin Württembergissä, mihin risteytyksen pohjana käytetty Trollinger vihjaakin. Sen kehittäjä August Herold ei yllättäen nimennyt uutta lajiketta itsensä mukaan, niin kuin turhamaisilla saksalaisilla on yleensä ollut tapana. Sen sijaan Kerner sai nimensä paikallisen runoilijan mukaan, joka oli tunnettu juomalauluistaan.

Kernerin (rypäleen, ei sen runoilijan) kultakausi oli 1990-luku. Silloin se oli hetken aikaa Saksan kolmanneksi viljellyin lajike. Sittemmin sen viljelyala on pienentynyt, kuten on käynyt myös muille aikanaan hypetetyille uusille lajikkeille. Tätä nykyä Kerneriä tapaa eniten Rheinhessenissä, Pfalzissa ja Württembergissä.

Kotiin hankkimani pullo oli varsinainen vähemmistön vähemmistö, sillä kyseessä oli Kerner Saale-Unstrutin viinialueelta. Pikkuruinen Saale-Unstrut on Euroopan pohjoisin laatuviinialue, jonka viinejä ei näy myynnissä juuri missään muualla. Suuri yleisö tietää alueen tuottajista ainoastaan jättimäisen Sekt-tuottajan Rotkäppchenin, jonka kyykkyskumpat kustantavat pari euroa. Saale-Unstrut ei siis ole varsinaisesti tunnettu laatuviineistään eikä Kerner ole alueen tyypillisimpiä rypäleitä. Joten hutihan tämä hankintani oli. Osuuskunta Freyburgin Kerner Kabinett 2014 oli lasissa hailakan oljenkeltainen, nenässä lupaavan intensiivinen, raikas ja hedelmäinen, mutta suussa niin kevyt, että tuntui kuin olisi kulautellut pelkkää sitrusvettä. Tässäpä viini, joka ei maistu yhtään miltään. Tilannetta oli pakko tasapainottaa avaamalla oikein öljyinen Grauburgunder.

Tiedän, että tämä ei ollut edustavin otos Kerneristä, jota olen maistellut aiemmin viinimessuilla. Parhaimmat yksilöt löytyvät etelämmästä, erityisesti Frankenista. Ikääntymispotentiaaliakin kuulema löytyy. Ei siltikään lukeudu lempirypäleisiini.