Seyval Blanc on sekarotuinen viini, niin sanottu hybridi. Viinimaailmassa on näet oma rotuoppinsa ja rotujen välinen hierarkia. Korkeimmalle arvotetaan vitis viniferaa, Euroopasta peräisin olevaa viiniköynnöstä, jonka alalajeja on suurin osa tunnetuista ja viinintekoon käytetyistä rypälelajikkeista. Vitis viniferan halveksittuja Amerikan-serkkuja ovat esimerkiksi Vitis labrusca tai Vitis riparia. Niistä tehtyjä viinejä ei pidetä laadullisesti lainkaan hyvinä. Siksi suurin osa Amerikassa valmistetusta viinistä onkin vitis vinifera -lajikkeista. Mutta yksi etu Amerikan-serkulla on: nämä lajikkeet ovat vastustuskykyisiä phylloxera-nimiselle tuholaiselle, joka on 1800-luvun lopusta lähtien tuhonnut suuren osan Euroopan viinitarhoista. Phylloxera-epidemian iskettyä alettiin kokeilla erisukuisten viiniköynnösten risteyttämistä. Sana hybridi tarkoittaa eurooppalaisen ja amerikkalaisen viiniköynnöslajikkeen risteytystä. Toimivammaksi ratkaisuksi phylloxera-ongelmaan on osoittautunut se, että vartetaan vitis vinifera -lajiketta amerikkalaiseen juuristoon. Tällöin juuristo on vastustuskykyinen tuholaiselle, mutta rypäleet ovat kuitenkin taattua laatua perinteisistä lajikkeista.
Hybrideihin suhtaudutaan samalla tavalla epäluuloisesti kuin amerikkalaisiin viiniköynnöksiin: onko niistä mihinkään..? Hybrideihin turvaudutaan silti etenkin pohjoisilla seuduilla, joiden viiniköynnöksiltä vaaditaan kylmänkestävyyttä. Tunnetuin hybridilajike lienee Vidal Blanc, josta valmistetaan arvostettua jääviiniä USA:n pohjoisosissa ja Kanadassa. Euroopassa hybridilajikkeita viljellään pääosin uusilla, viileän ilmaston alueilla, kuten Iso-Britanniassa, Pohjois-Saksassa – ja Pohjoismaissa. Saksassa olen tutustunut ainakin sellaisiin hybridilajikkeisiin kuin Rondo, Johanniter ja Regent. Uusin tuttavuuteni oli Seyval Blanc, joka oli samalla ensimmäinen maistamani tanskalainen viini.
Seyval Blanc on Ranskassa 1920-luvulla kehitelty valkoinen hybridilajike. Nykyään se on erityisen suosittu Amerikan itäosissa, jossa sitä kutsutaan nimellä “East Coast Chardonnay”. Englannissa monipuolisuudestaan tunnettu lajike on saanut lisänimen “Save All Blanc”. Lajike kestää hyvin kylmää ja kypsyy nopeasti, mutta on altis hometaudeille. Tyylillisesti Seyval Blancia verrataan Chenin Blanciin tai Chablis’iin. Viini on hapokas, kevyt ja sen aromimaailmassa on greippiä, vihreää omenaa, heinää ja melonia.
Sain käsiini tanskalaisen Seyval Blancin sitä kautta, että frankenilaisella viinitilalla vieraillut ystäväni lähetti minulle laatikollisen tilan viinejä, joiden joukossa oli myös tämä. Tarkkaan ottaen ainoastaan rypäleet on kasvatettu Tanskassa Itä-Jyllannissa, mutta itse viini on tehty frankenilaisen Thomas Mendin tilalla. Juuri oikea hetki tämän erikoisuuden korkkaamiseen oli kesäpäiväntasaus, jolloin olin kutsunut kylään Hampurissa asuvat pohjoismaiset kollegani. Grillasimme lohta, nostimme maljan juhannukselle ja Skandinavialle ja totesimme, että tanskalainen viini sai meidän kaikkien hyväksynnän. Kukkainen, kepeä, hapokas, harmiton kesäviini. Kun olin siihen mennessä ehtinyt maistella neljä muuta Thomas Mendin viiniä, niin oli todettava, että viinintekijän kädenjäljellä on iso vaikutus: tämä viini tuntui varsin frankenilaiselta, kuin kevyemmältä versiolta Silvanerista.
Seuraava tavoitteeni on kokeilla viiniä, joka on myös valmistettu Tanskassa. Viinitiloja on siellä jo useita kymmeniä ja Englannin tavoin he panostavat nykyään kuohuviiniin. Kööpenhaminan liepeillä sijaitseva Dansk VinCenter on vierailukohde, joka täytyy painaa mieleen vastaisen varalle.