Viinitorstai: Uruguay

viinikupla
July 7, 2016

Wines from Uruguay

Viime kuussa osallistuin paikallisen viiniklubin tastingiin, jossa tutustuttiin uruguaylaisiin viineihin. Minulla ei ollut niistä mitään käsitystä etukäteen, joten lähdin tilaisuuteen uteliaana. Viinejä esitteli meille Simone Wangemann, jonka yritys Atlantik Weine on erikoistunut tuomaan maahan ainoastaan uruguaylaisia viinejä. Simone ei itse ole sieltä kotoisin, mutta hän on matkustanut Uruguayssa paljon ja ihastui paikallisiin viineihin niin paljon, että halusi ryhtyä tuomaan niitä Eurooppaan. Simone on itse valinnut viinitilat, joiden tuotteista ja tarinasta hän pitää ja joiden omistajiin hän on tutustunut henkilökohtaisesti. Valikoima on punaviinivoittoinen, sillä saksalaiset ovat mieltyneitä omiin valkoviineihinsä. Maistoimme illan mittaan kolmen eri tilan viinejä ja saimme kattavan tietopaketin Uruguayn viinintuotannosta.

Etelä-Amerikan viinimaista maailmalla tunnetuimpia ovat Argentiina ja Chile. Chileläiset viinit ovat itse asiassa Alkon myydyimpiä viinejä. Näiden kahden maan jälkeen mantereen kolmanneksi suurin tuottaja on Brasilia, jonka perässä neljännellä sijalla keikkuu Uruguay. Maassa on tehty viiniä 1800-luvun loppupuolelta lähtien, mutta laatuviinituotanto on polkaistu käyntiin vasta 1990-luvulla ja palkintoja maan viinit ovat alkaneet kahmia vasta viime vuosina. Nykyään maassa toimivista viinitiloista vain kymmenisen prosenttia valmistaa ylemmän laatuluokituksen VCP-viiniä, joiden joukossa siis ovat myös vientiin päätyvät viinit. Viennistä suurin osa menee naapurimaahan Brasiliaan. Laatuviinit ovat melko hinnakkaita ja uruguyalaiset juovat pääosin edullisia pöytäviinejä (vaikka maan yleinen hintataso ei olekaan erityisen matala), joten jokunen tila myykin kaiken viininsä ulkomaille.

Uruguay sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin muutkin uuden maailman viinialueet. Sademääriltään ja kasvukaudeltaan Uruguay on verrattavissa Bordeaux’hin, joskin lämpötila on korkeampi ja auringonvalo intensiivisempää. Chilessä ja Argentiinassa viileämmän ilmanalan viinialueet sijaitsevat korkealla, mutta littanassa Uruguayssa pääsevät puolestaan merituulet puhaltamaan ja viilentämään ilmaa iltaisin. Yleisesti ottaen Uruguayn viinit ovat alkoholipitoisuudeltaan matalampia ja hapokkaampia kuin naapurimaidensa vastaavat. Suurin osa viininviljelyalueista on levittäytynyt joko Atlantin rannikon varteen pääkaupunki Montevideon ympärille tai Rio de la Plata-joen varteen. Maasto on kivikkoista ja soraista tai sitten savista ja todellakin merenpinnan korkeudella, mistä Irurtian viinien nimi Km.0 juontaakin juurensa. Maan kansallisrypäleenä pidetään Tannatia. Muutoin viljeltävät lajikkeet ovat kansainvälisesti tunnettuja, niin kuin vaikka Chardonnay, Cabernet Sauvignon, Merlot tai Malbec.

Maistamistani viineistä Antigua Bodega Stagnarin Chardonnay vuodelta 2015 oli tammittamaton ja yllättävän hapokas, joskaan ei muuten erityisen mielenkiintoinen. Saman talon Tannat 2015 oli mausteinen ja kypsän hedelmäinen sekä tujun tanniininen, niin kuin tästä rypäleestä valmistetut viinit ilmeisesti kautta linjan. Bodega Familia Irurtian Reserva Tannat 2013 ei ollut yhtä voimakkaan hedelmävetoinen, joskin edelleen mausteinen ja tanniininen. Saman talon Malbec oli lajikkeelleen uskollisesti niin kypsiä hedelmiä uhkuva, että vaikutelma oli makeahko, vaikkakin pitkässä jälkimaussa oli tässäkin suuta kuivattavaa tanniinisuutta. Eniten pidin Alto de la Ballenan sekoitteesta Tannat (50%), Merlot (35%) ja Cabernet Franc (15%) vuodelta 2012. Elegantti tuoksu ja tiukempi suutuntuma toivat mieleen Bordeaux-tyylin.

Alkossa on myynnissä tasan kaksi uruguyalaista viiniä: Garzón Tannat 2013 sekä tilausvalikoiman valkoinen Garzón Albariño 2014. Jos pidät näistä ja maan viinit kuulostavat enemmänkin tutustumisen arvoisilta, niin Simone lupasi mielellään toimittaa tuotteitaan myös Suomeen. Yhteystiedot löytyvät Atlantik Weinen sivuilta.

 

In English: Uruguay is the fourth biggest wine producer in the South America. Their flagship red grape variety is powerful, rustic, and tannic Tannat. At a recent Hamburg Wine Tasting Society’s meeting we tried five different wines from three different producers (Antigua Bodega Stagnari, Bodega Familia Irurtia, and Alto de la Ballena). The overall impression was very pleasant. Uruguayan red wines in general have a ripe fruit character of the New World wines, but also nice acidity and tannins. I’m looking forward to tasting some more examples from this country. Our evening was hosted by a lovely polyglot Simone Wangermann, whose company Atlantik Weine imports Uruguayan wines to Germany – and is willing to ship to other countries as well.