Amarone kuuluu kiistämättä maailman “suurten” punaviinien joukkoon. Se on tyyliltään kaikin puolin muhkea ja runsas. Italialaiset kutsuvat tällaisia viinejä nimellä vino da meditazione erotuksena arkisista ruokaviineistä (vino da pasto). Sen nauttiminen edellyttää pysähtymistä ja rauhoittumista viinin moniulotteisuuden äärellä. Italian suurista punaviineistä Amarone on korkeasta alkoholipitoisuudestaan huolimatta mielestäni helpoimmin lähestyttävä. Kuivattujen hedelmien aromit tuovat runsaaseen makuun pyöreyttä, joka hillitsee tanniineja. Amarone on usein valmista juotavaksi jo siinä vaiheessa kun se tuodaan kauppoihin, toisin kuin vaikkapa Barolo. Toisaalta Amarone myös ikääntyy hienosti ja näyttää uudenlaisia puolia useiden vuosien pullokypsytyksen jälkeen. Muutama ystäväni on aivan hillitön Amarone-fani ja kesti kauan ennen kuin kohtasin ketään, joka ei olisi lainkaan pitänyt tästä viinityylistä. Se, johon Amarone ei uponnut oli saksalainen, jonka suosikkeja olivat saksalaiset Spätburgunderit.
Amarone on cuvée eli sekoite eri rypälelajikkeista, joita ovat tyypillisimmin Corvina, Corninone, Molinara ja Rondinella. Viini valmistetaan passito-menetelmällä kuivaamalla rypäleitä noin kolmen kuukauden ajan olkimatoilla ilmastoiduissa kuivatushuoneissa. Vain parhaat rypäleet kelpaavat tähän prosessiin. Kuivaaminen konsentroi makua ja nostaa rypäleiden sokeripitoisuutta, mikä selittää valmiin Amaronen korkean alkoholipitoisuuden (vähintään 14%, usein yli 15% mutta tietyillä alueilla jopa lähes 17%). Nesteen haihtuminen tarkoittaa myös sitä, että yhtä Amarone-pullollista kohti tarvitaan kaksinkertainen määrä rypäleitä kuin muihin viineihin. Passito-menetelmällä on valmistettu vuosisatoja makeita viinejä, Venetossa nimellä Recioto della Valpolicella. Tällöin käyminen keskeytetään ennen kuin kaikki sokeri on ehtinyt muuttua alkoholiksi. Amarone sen sijaan saa käydä kuivaksi asti. Tähänkin liittyy tietenkin legenda, jonka mukaan Amarone keksittiin vahingossa viinintekijän unohdettua viinin käymään liian pitkään. Nykyinen Amarone on varsin moderni, DOC-statuksen ja siis oman identiteetin Reciotosta se sai vasta vuonna 1990 ja DOCG-kategoriaan Amarone yleni vuonna 2009. Aiemmin viinityyli tunnettiin nimellä Recioto Amaro. Nimi Amarone tulee sanasta amaro, kitkerä. Olen kuullut sitä selitettävän sillä, että Amaronen maussa olisi häivähdys kitkeryyttä, mutta paremman selityksen antoi viinikierrostamme ohjannut paikallinen sommelier: amaro on yksinkertaisesti vastakohta viinille, joka ei ole dulce, siis makea, kuten passito-menetelmällä valmistetut viinit aiemmin olivat.
Kun viini on käynyt hitaasti, se siirretään kypsymään tammitynnyreihin. Minimikypsytysaika on kaksi vuotta (Riservalle neljä vuotta). Valmistusprosessi, pitkä kypsytysaika ja viiniin tarvittava rypäleiden määrä ja laatu selittävät Amaronen korkean hinnan. Oma osansa on toki kasvaneella kysynnällä. Amaronesta on tullut Veneton lippulaivaviini ja sen tuotanto on moninkertaistunut lyhyessä ajassa.
Veronan-matkallamme halusimme ehdottomasti käydä joillakin viinitiloilla. Yleensä teen viinitilavierailut omalla tai vuokra-autolla, mutta nyt päätin turvautua valmiseen pakettiin, joita Veronassa on tarjolla pilvin pimein. Valitsimme Pagus Wine Toursin Amarone-kierroksen hyvien arvostelujen perusteella. Ystäväni halusi välttämättä käydä Tommasilla, joiden viinejä hän rakastaa ja jonka vuoksi hän ylipäänsä halusi matkustaa Venetoon. Matkanjärjestäjä oli niin joustava, että saimme esittää toiveen kohteesta ja pian hän vastasi, että vierailu järjestyy. H-hetkellä saavuimme määrättyyn osoitteeseen ja pikkubussiin kapusi yhteensä kuusi turistia, meidän lisäksemme kaksi saksalaista ja kaksi amerikkalaista. Oppaamme ja kuskimme Lara Damoli oli ihastuttava, hyvää englantia puhuva paikallinen viinialan moniyrittäjä. Hän oli opiskellut markkinointia ja kieliä ja suorittanut hiljattaina myös sommelier-tutkinnon. Aamupäivisin hän auttaa vanhempiensa viinitilalla ja iltapäivisin vetää ohjattuja kierroksia muille tiloille. Hän tunsi hyvin alueen ja sen tuottajat. Silti tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän vieraili Tommasilla. Lara oli sen verran vaikuttunut kierroksesta Tommasilla, että päätti ottaa sen vakituiseksi kohteeksi. Tommasi kuuluu Veneton suurimpien tuottajien joukkoon Masin ja Allegrinin ohella. Sen vastapainoksi Lara halusi viedä meidät myös aivan pienelle Amarone-tilalle.
Tommasi on toiminut vuodesta 1902. Talon omistuksessa on Veneton lisäksi tiloja Toskanassa, Lombardiassa ja Pugliassa. Konserni tuottaa vuosittain 3 miljoonaa pulloa, joista 1 miljoona Veneton tilalla ja siitä 25-30% Amaronea. Talon valikoimaan kuuluu koko skaala perustason Valpolicellasta Classicon ja Riservan kautta Ripassoon sekä Amaroneen ja Reciotoon. Lisäksi löytyy pari IGT-tason punaviiniä, Lugana-valkoviini ja kaksi single vineyard -Amaronea. Amarone kypsystetään käymisen jälkeen isoissa, vanhoissa botti-tammitynnyreissä. Ainoastaan single vineyard -Amarone viettää ensin vuoden uudessa ranskalaisessa tammessa. Tommasin viennistä suurin osa suuntautuu Pohjoismaihin ja Yhdysvaltoihin, joskin eksoottisempiakin vientikohteita löytyi, kuten kuvasta näkyy.
Kierroksen päätteeksi maistelimme läpi lähes koko talon tuotannon ja ekstrana päälle vielä kuohuvaa Lombardiasta sekä grappaa. Ripasso ja Amarone ovat perushyviä, mutta itseäni miellytti yllättäen eniten Valpolicella Classico 2015. Il Sestante Monte Masua Amarone 2012 ei vielä vaikuttanut olevan optimaalisessa iässä nautittavaksi.
Perusteellisen Tommasi-visiitin jälkeen suunnistimme tyystin toisenlaisiin oloihin. Le Maroglone on perheyritys, jossa työskentelee vain viinintekijä Fabio Corsi, hänen vaimonsa ja isänsä. Tila on toiminut 12 vuotta. Tällä hetkellä vuosituotanto on 25 000 pulloa ja vienti on vielä vähäistä. Talon tuotantoon kuuluu Valpolicella classico, Ripasso, Amarone ja Recioto sekä kolme IGT-viiniä. Jälkimmäisistä yllättävin valinta on Corvinasta ja Rondinellasta valmistettu rosé, joita ei Venetosta juuri löydä. Passito Bianco on Recioton tapaan valmistettu makea valkoviini. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin El Nane (“isoisä”, Fabio Corsin isän kunniaksi), joka on kuivatuista rypäleistä tehty “vanhan ajan” Amarone. Sen rypälelajikkeiden valinnassa ja keskinäisissä suhteissa ole ole noudatettu säädöksiä, joita Amaronelta vaaditaan, joten siksi laatuluokitus on IGT.
Talon virallinen Amarone on hyvin intensiivinen ja sisältää hurjat 16,5% alkoholia, mikä on kuulema tyypillistä tämän laakson muidenkin tuottajien viineille. El Nane on tätä hedelmäisempi ja vähäalkoholisempi (15%), mikä lienee lyhyemmän kuivausprosessin seurausta (100 päivää vs. 150 päivää). El Nane ja Amarone kypsyvät käymisen jälkeen suurissa, uusissa ranskalaissa tammitynnyreissä. Ripasso puolestaan kypsytetään kolmannen tai neljännen vuoden ranskalaisessa tammessa, mikä ei enää luovuta aromeja. Pienellä tilalla vieraita kohdeltiin persoonallisemmin ja talon viinitkin tuntuivat miellyttävän suurinta osaa seurueestamme enemmän kuin Tommasin. Jäin vielä harkitsemaan viinien tilaamista täältä, sillä vaikka viinit itsessään olivat todella edullisia, niin postituskulut puolestaan korkeita. Meille tosin vakuuteltiin, että kulut sisältävät myös kaikki verot, joita kohdemaassa edellytetään, joten ystäväni uskalsi tilata laatikollisen Norjaan. Iso peukku ja lämmin suositus Le Marognolelle!
