Millaista on suorittaa WSET 3 -viinikurssi?

viinikupla
February 1, 2017

Tähän on tultu, että ihminen haluaa viettää lomaviikkonsa koulunpenkillä. Mutta jos opintojen aihepiiri on viini ja opiskeluympäristö Lontoo, ei lomaansa oikeastaan voisi paremmin viettää. Moni on ollut utelias kurssin sisällöstä: mitä viikon mittaisella viinikurssilla oikein tehdään ja opitaan? Valotan siis päiväkirjamaisesti sitä, millaista on suorittaa WSET 3-tason kurssi intensiiviopintoina. Kurssia järjestetään ympäri maailmaa, myös Suomessa. Lontooseen päädyin lähinnä siksi, että hieman yllättäen kurssin hinta itse pääkallopaikalla oli paljon alhaisempi kuin vaikkapa Saksassa. Englanti sujuu minulta edelleen saksaa paremmin, joten myös kielikysymys oli ratkaiseva. Ja kun vielä Lontoossa on vanhoja ystäviä, joilta heltiää katto pään päälle, on viikon oleilu muuten kalliissa kaupungissa mahdollista.

wset viinikurssi lontoo

Maanantai

WSET:n keskustoimisto sijaitsee muutaman minuutin päästä London Bridgen asemalta. Siis jos osaa kävellä suoraa reittiä, minä en osannut ensimmäisenä aamuna. Astun luokkaan ja vilkuilen uteliaana ympärilleni. Ryhmässämme on 23 opiskelijaa, osa selvästi minua nuorempia, mutta muutama mies taas selvästi vanhempi. Sukupuolijakauma on melko tasainen. Valitsen paikan ja avaan laatikon, jossa odottaa kuuden maistelulasin setti. Sylkykuppi piti tuoda itse, mutta lasit saimme talon puolesta. Niiden pesemisestä ja kuivaamisesta pitää itse huolehtia ja sitä tuleekin tehtyä monen monta kertaa viikon aikana.

Ensimmäinen opettaja aloittaa suoraan asialla eikä esittelykierrosta pidetä. Niin ollen jää mysteeriksi, keiden kanssa istun koko viikon luokassa. Suurimmalla osalla on brittiaksentti, mutta ainakin yksi tunnustautuu italialaiseksi ja yhden argentiinalaisen viinintekijän käyntikortin saan loppukokeessa. Aamupäivällä käymme läpi viininkasvatuksen periaatteita: ilmasto, viinitarhan sijainti, sääolosuhteet, taudit, viiniköynnösten käsittely. Iltapäivällä opettajamme vaihtuu ja pänttäämme viinintekijän osuutta viiniin, siis viininvalmistusmenetelmiä. Päivän aikana maistamme kahdeksaa viiniä ja kaikkia sokkona, niin että saamme tietää vasta jälkikäteen mitkä viinit ovat kyseessä. Meidät siis heitetään heti kylmään veteen ja katsotaan osaammeko uida eli kuvailla viinejä vaadittavan taulukon mukaisesti. Olo on varsin epävarma.

Päivän päätteeksi suuntaan yhden kurssilaisen kanssa yhteen London Bridgen viinibaareista. Tilaamme lasilliset mysteeriviiniä: viinin saa ilmaiseksi jos osaa paikantaa rypälelajikkeen, maan ja alueen. Pieleen menee meillä molemmilla. Eteläafrikkalainen Sauvignon Blanc on niin ovelasti naamioitu tammella ja malolaktisella käymisellä, että tuskin monikaan osasi sitä tunnistaa. Päädyn illalliselle perinteiseen brittipubiin ja tilaan suosiolla olutta.

wset viinikurssi aloitus

Tiistai

Hajoilen Lontoon maanalaisen aamuruuhkaan jo toisena päivänä. Mutta kun on pusertautunut ulos sillipurkista ja kävellyt muutaman sata metriä, on yhtäkkiä rauhallisilla hipsteriseuduilla. Tänään päästään kunnolla viininmaistelun makuun. Päivän aikana maistamme yhteensä 18 viiniä, kuusi viiniä kunkin session aikana. Päivät ovat pitkiä, meillä on vain yksi tauko aamupäivän aikana sekä myöhäinen lounastauko, muuten opiskelemme yhdeksästä viiteen. Lounaalle reippailin Borough Marketiin, jossa on itkettävän mahtava valikoima street food -kojuja.

Päivän aiheena ovat valkoviinit Saksasta, Itävallasta ja Ranskasta. Opettajanamme tänään on iäkkäämpi herrasmies Michael Buriak, johon ihastun heti. Hän oli ehdottomasti viikon valovoimaisin ja kiinnostavin opettaja. Michael kertoo opettaneensa myös Suomessa WSET-diplomikursseja, mutta nykyään maassamme on omasta takaa riittävän päteviä opettajia. Käymme läpi keskisen Euroopan maiden erityispiirteitä ja tyypillisimpiä rypälelajikkeita ja kirjaamme vihkoomme maistelumuistiinpanoja. Tältä päivältä omaan vihkooni kertyy eniten huutomerkkejä viinimuistiinpanojen viereen merkiksi siitä, että pidin kyseisestä viinistä erityisen paljon. Viinit oli huolella valittu ja monien hinta pyöri 30-40 punnan tuntumassa, joten ei ihmekään että ne olivat tajuntaaräjäyttäviä. Mieleenpainuvin yksittäinen viini taisi olla Tokaji. Olen maistellut sitä useinkin kymmenisen vuotta sitten kun veljeni asui Unkarissa, mutta en silloin osannut arvostaa. Nyt osasin. (kenties kyseessä oli myös hieman eri hintaluokan Tokaji kuin aikoinaan…) Iltapäivän viimeisessä sessiossa päädyimme jo punaisten puolelle lähtien liikkeelle Loiresta ja Bordeaux’sta. Malbec Cahorsista oli miellyttävä uusi tuttavuus.

wset viinikurssi valkoviinit

Keskiviikko

Opettajamme vaihtui jälleen, mutta tämänkertainen (Angela Bawtree) pysyi mukanamme loppuviikon. Päivän aikana reippailimme läpi Beaujolais’n, Burgundin, Rhonen, etelä-Ranskan, Espanjan ja pohjois-Italian, jälleen 18 viinin maistelun verran. Voisi luulla, että makuaisti turtuisi, mutta tahti oli sen verran verkkainen, että jälleen kerran huolella valittuja viinejä osasi arvostaa. Maailmassa on niin paljon merkittäviä viinialueita, joiden tuotantoa en ole vielä päässyt maistamaan. Jo tähän mennessä viinikurssi on tarjonnut kattavan läpileikkauksen. Tähtenä nousi tänään esiin Cote-Rotie ja Condrieu sekä Priorat. Maistamamme Priorat (Mas La Mola La Vinyeta Vella 2009) oli niin upea, että sen jälkeen olin pitkään aivan omissa maailmoissani.

Iltapäivän lopussa harjoittelimme loppukokeen avokysymyksiin vastaamista. Se ei ollutkaan aivan helppo homma. Avokysymyksissä vaaditaan ovelasti sekä nippelitiedon hallitsemista että kykyä yhdistellä asioita kirjan eri luvuista.

Päivän päätteeksi halusin – tietenkin – maistaa lisää viiniä. Suuntasin yhteen kaupungin kehutuimmista viinibaareista nimeltä Noble Rot. Paikka oli niin suosittu, että jouduin jonottamaan jonkin aikaa pelkästään baaritiskille istumaan päästäkseni. Halusin ehdottomasti kokeilla brittikuoharia. Hambledon oli juuri niin puhdas, raikas ja kirpeä kuin odotinkin. Sen perään piti vielä testata pikkuannos valkoista Riojaa, josta äsken kirjoitinkin.

Torstai

Aamu alkoi loppukokeen sokkomaisteluosuuden simuloimisella. Saimme eteemme yhden valko- ja punaviinin ja meillä oli puoli tuntia aikaa kirjoittaa niistä muistiinpanot. Tarkoitus ei ole arvailla rypälelajikkeita tai viinin alkuperää, vaan kyetä analysoimaan viinin ominaisuudet riittävän tarkasti vetämättä niistä johtopäätöksiä. Viineistä ei kerrota meille mitään taustatietoja, ettemme lähtisi kuvailemaan niitä vain yleisen rypälelajikkeen tietämyksen valossa. Kuvailussa tulee seurata WSET:n taulukkoa, joka on pitänyt opetella ulkoa. Viinistä pitää kuvailla väri (intensiteetti ja sävy), tuoksu (intensiteetti, vähintään viisi aromia, kehitysaste) sekä maku (makeusaste, hapot, tanniinit, alkoholi, täyteläisyys, vähintään kolme makuvivahdetta, intensiteetti ja jälkimaun pituus). Lopuksi pitää vielä arvioida viinin laatu (kelvollinen, hyvä, erittäin hyvä, erinomainen) ja ikääntymispotentiaali. Monissa kategorioissa skaala vaihteli vielä asteikolla low – medium(-) – medium – medium(+) – high. Huh huh. Kun saimme vastauksemme arvosteltuina takaisin ennen lounastaukoa, oli luokassa hiljaista porukkaa. Minä olin saanut pisteitä 23/41, mikä tarkoitti nipin napin läpi, sillä vähintään puolet on saatava oikein läpäistäkseen osuuden. Jos olin aiemmin ollut epävarma kokeen maisteluosuudesta, nyt olin sitä entistäkin enemmän. Lisäksi luokassa esiintyi yleistä napinaa arviointien subjektiivisuudesta. Lähes kaikki olivat arvioineen valkoviinin olevan väriltään medium lemon, mutta arvostelijan mielestä viini oli pale lemon eikä pistettä silloin herunut.

Matka maailman ympäri jatkui kiihtyvällä tahdilla. Aamun (shokki)sokkoherätyksen jälkeen kävimme läpi keski- ja etelä-Italian sekä Portugalin, hyppäsimme Australian, Uuden-Seelannin ja USAn parempien punaviinien pariin ja lopuksi tutustuimme vielä uuden maailman premium-kategorian valkoviineihin. Vihdoinkin tuli maistettua sellaisia klassikoita kuin Napa Cabernet tai Hunter Valley Semillon. Jälkimmäinen oli muuten hyvin erilainen kuin viikon muut valkoviinit, omalaatuinen tuoksu. En ollut aivan varma pidinkö siitä. Mutta nyt tiedän, että haluan ehdottomasti maistaa Semillonia ikääntyneempänä, jotta näen mihin suuntaan tuo outo viini muuttuu ajan kuluessa.

Tänäänkin jatkoi maistelua vielä kurssin jälkeenkin. Islingtonissa sijaitsee The Sampler -niminen baari, jossa on maisteltavana vaihtuva valikoima kaupan viinejä, aina 80 erilaista. Testasin pienen lirauksen verran Pinot Noiria Yarra Valleysta, tredikästä Xinomavrosta Kreikasta sekä parikymmentä vuotta vanhaa premier cru -tason Burgundin punaista ja yhtä vanhaa Baroloa. Tajunnanräjäyttävää.

wset viinikurssi maistelu

Perjantai

Viimeisen kurssipäivän aiheena olivat kuohuviinit ja väkevät viinit. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun syljin pois vintage-samppanjaa. Kertasimme kuohuviinien valmistusmenetelmiä, mutta eniten opittavaa minulla kuitenkin oli väkevien viinien valmistuksessa ja tyyleissä, sillä en koskaan ole ollut niistä innostunut enkä siis niihin perehtynyt. Tai no, olen käynyt Portossa ja vieraillut parilla portviinitilalla, mutta en sielläkään osannut arvostaa talon tuotteita. Mieleenpainuvinta oli vertailla kolmea erityylistä sherryä. Miten omintakeinen viini! Mutta myös taatusti mielipiteitä jakava.

Kas, sitten kurssi jo päättyikin. En edelleenkään tiennyt kurssikavereideni nimiä, joskin oli selvinnyt että yksi heistä sijoittaa en primeur Bordeaux’n viineihin ja useampi on maistanut Chateau d’Yquemia. Taidamme liikkua hieman eri piireissä. Viikko oli ollut rautainen tietopaketti, mutta monia asioita ehdittiin silti käsitellä vain pintapuolisesti. Elämässä monienkin asioiden suhteen on sama juttu: mitä enemmän oppii, sitä paremmin tajuaa miten vähän oikeastaan tietääkään. Haluan ehdottomasti jatkaa viiniopintoja diplomikurssille, jos vain elämäntilanne ja budjetti antaa myöten.

wset viinikurssi sherryt vertailussa

Lauantai

23 hermostunutta kurssilaista kokoontui aamulla puoli yhdeksältä luokkaan, jossa kokeen alkamisajan lähestyessä oltiin erityisen jäykkiä ja muodollisia. Joustamattomuus näkyy vaikkapa siinä, että kurssillamme ollut sokea opiskelija joutui hänkin arvioimaan sokkomaisteluosuudessa viinin väriä. Kun kokeen muoto ja arvostelu seuraa kansainvälisiä standardeja, on niistä pidettävä kiinni yksityiskohtia myöten. Kuulin muuten opettajan ohjeistavan tätä sokeaa opiskelijaa, että jos laitat valkoviinin kohdalle pale lemon ja punaviinin kohdalle medium ruby, niin todennäköisyys oikeaan osumiselle on varsin suuri.

Koe sisälsi 50 monivalintakysymystä sekä yllättävän monta avokysymystä. Teoriaosuus oli haastava, mutta olin sen verran hyvin valmistautunut että tiedän selvittäneeni sen kirkkaasti. Sokkomaistelun suhteen täytyy vain pitää sormia ristissä, että riittävän moni detalji molemmista viineistä oli osunut kohdalleen, että tämä osuus menisi läpi. Sen saan tietää vasta kymmenen viikon kuluttua, kun kokeen tulokset postitetaan meille.

Lontoo kutsuu

viinikupla
January 15, 2017

Moni tuttavani on naureskellut, kun olen kertonut lähteväni viinikurssille Lontooseen: “Heh heh, Englantihan on perinteikäs viinimaa”. Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka Englanti ei ole maineikas viinituottajamaa (vaikkakin kovaa kyytiä nousemassa sellaiseksi!), on Lontoo silti yksi Euroopan viinimekoista. Ensinnäkin englantilaiset ovat jo vuosisatojen ajan olleet innokkaita viininjuojia ja sitä myötä vaikuttamassa monen tunnetun viinityylin muokkaantumiseen. Venäjän ohella Englanti on alusta asti ollut tärkeä markkina samppanjalle. Ja toisin kuin makeasta pitävät venäläiset, englantilaiset halusivat samppanjan kuivempana. Myös portviiniä on rahdattu nimenomaan Englantiin.

Lontoo on myös koko läntisen Euroopan suurin kaupunki. Viiniharrastus on innokasta ja rahaa liikkuu paljon. Ei siis ihme, että kaupunki on pullollaan mahtavia viinibaareja. Lontoolaisten ravintoloiden viinilistat hakevat vertaistaan – löytyy erikoisuuksia vaativaankin makuun. Ja nimenomaan Lontoossa on Wine and Spirits Education Trustin (WSET) JA Master of Wine -instituutin päämajat. Edellinen organisoi viinikoulutusta alkeiskursseilta diplomitasolle asti. Jälkimmäinen jatkaa siitä, mihin WSET päättyy, tarjoten korkeinta mahdollista koulutusta viinin saralla.

WSET-kursseja järjestetään kaikkialla maailmassa, mutta niitä koordinoidaan Lontoosta käsin. Ja sinne minäkin nyt suuntaan, lento lähtee kolmen tunnin kuluttua. Maanantaista perjantaihin istun aamusta iltaan WSET 3-tason intensiivikurssilla ja lauantaina yritän päästä tentistä läpi. Pitäkää peukkuja!

Laukkuun on pakattu kurssimateriaali (jonka olen huolellisena tyttönä opiskellut läpi ennen kurssin alkua), tuliaispullo ystävälle, jonka luona majoitun sekä sylkykuppi. Sellainen nimittäin pitää olla jokaisella omasta takaa. Minähän en yleensä lasiin sylje, mutta ensi viikolla viinejä maistellaan sellaista tahtia, että ne on pakko sylkeä pois maistamisen jälkeen. Muuten opiskelusta ei tulisi mitään…

Päivitän tunnelmia viikon aikana Facebookissa ja Instagramissa. Käykäähän tykkäämässä tileistäni, niin voitte seurata missä menen!

Viiniopintoja verkossa

viinikupla
May 16, 2016

2016-04-22 13.46.02-1

Oletko joskus hurahtanut totaalisesti harrastukseesi? Tuttavapiirissäni on esimerkiksi vannoutuneita juoksijoita. Heille ei riitä, että he käyvät hölkkäämässä silloin tällöin, vaan he haluavat kehittyä. Niinpä he asettavat tavoitteita, treenaavat maratoneille ja lukevat juoksukirjallisuutta. Minulle on käynyt niin viinin kanssa. Halu oppia lisää kasvoi sen verran suureksi, että pelkät viininjuonti ja satunnaisten nettiartikkeleiden lukeminen ei enää riittänyt. Päätin siksi suorittaa viinikurssin.

Euroopassa tunnetuin, kansainvälisesti tunnustettuja viinikursseja järjestävä taho on Wine & Spirits Education Trust (WSET). Sen keskusorganisaatio on Lontoossa, mutta järjestön kursseja on tarjolla ympäri maailmaa yli 60 maassa. Suomessa ainoat WSET-kursseja järjestävät instituutiot ovat Viinikoulu Haaga ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Kursseja on neljää tasoa yhden päivän mittaisesta peruskurssista aina noin vuoden kestävään viinidiplomiin asti. Näistä viimeisin on edellytys, jos haluaa aloittaa maailman arvostetuimman viinialan tutkinnon eli Master of Winen (MW) suorittamisen. Mikään WSET-kursseista ei itsessään pätevöitä mihinkään ammattiin, mutta varsinkin kolmos- ja nelostason kursseilla valtaosa opiskelijoista on jo töissä viinialalla ja hankkii kurssien kautta lisäpätevyyttä.

Koin omaavani riittävät perustiedot, että saatoin skipata ykköstason kurssin ja ryhdyin etsiskelemään WSET 2-kurssin tarjoajia Saksasta. WSET:n nettisivuilta voi hakea maanosittain ja maittain opetusta tarjoavia paikkoja. Minua lähin lähiopetusmahdollisuus oli tarjolla Berliinissä, kurssin kesto oli kolme päivää. Kurssin suolainen hinta yhdistettynä siihen, että opetus annetaan vain saksaksi, ei houkutellut. Niinpä päätin sen sijaan kirjautua online-kurssille. Se maksoi vain alle puolet Berliinissä pidetystä kurssista ja opiskeluaika oli jaettu viidelle viikolle. Lopuksi tosin täytyi käydä tekemässä loppukoe paikan päällä Lontoon oppilaitoksessa. Lontooseen lentää Hampurista sen verran edullisesti ja käyn siellä muutenkin vuosittain, että se tuntui vain mukavalta syyltä maisemanvaihdokseen.

Ilmoittautumisen ja maksun jälkeen kurssikirja saapui pian postissa. Luin kirjan läpi ennen kurssin alkua. Kurssi oli jaettu viiden viikon jaksoihin. Jokaiselle viikolle oli verkko-oppimisalustalla tiettyjä tehtäviä, jotka sai tehdä omassa aikataulussa. Suositus oli, että tehtäviin käytettäisiin noin 10 tuntia viikossa. Tehtäviin kuului muun muassa viinipullojen etikettien lataamista alustalle ja niiden analysoimista, rypäleprofiilien kirjoittamista sekä tietenkin maistelumuistiinpanot. Kullekin viikolle oli määrätty tietty viinityyli, jota piti maistaa. Jokaisesta täytettiin muistiinpanot kurssimateliaarien mukana tulleen maistelukortin avulla. Sen kanssa harjoiteltiin ensin viinin värin arvioimista, sitten tuoksun ominaisuuksia ja intensiivisyyttä, makua (makeus, hapot, tanniinit, aromimaailma, jälkimaku) ja lopuksi arvioitiin, oliko viini laadukas. Maisteltavat viinit piti hankkia itse ohjeiden perusteella. Kaikki kurssilaiset eivät siis suinkaan maistaneet samoja viinejä, mutta kaikki maistoivat kuitenkin samoja viinityyppejä (esim. aromikas valkoviini, tammitettu uuden maailman Chardonnay, kevyt punaviini, voimakas vanhan maailman punaviini, uuden maailman Pinot noir jne.). Joka viikon päätteeksi oppimisalustalla saattoi myös tehdä harjoituskokeen, jonka avulla pystyi mittaamaan omaa osaamistasoaan ja sai tuntumaa siitä, millainen varsinainen loppukoe on (50 monivalintatehtävää).

2016-03-06 13.13.10

Ruoan ja viinin yhdistämistä harjoiteltiin muun muassa maistamalla sitruunaa ja raakaa sekä mikrotettua sientä Beaujolais’n kanssa. Lisäksi jokaisen viinin maistelumuistiinpanojen jälkeen piti testata, miten viini muuttui kun sen kanssa söi vihreää omenaa ja cheddaria.

Uskon käyttäneeni kurssiin paljon enemmän aikaa kuin 10 tuntia viikossa. Tein tehtävät huolella ja luin paljon muuta taustatietoa niitä varten. Viiniopintoihin paneutuminen oli mukavaa vaihtelua iltaisin työpäivän jälkeen. Opin kurssilla huimasti uutta ja suosittelen siksi lämpimästi vastaavaa kurssia kenelle tahansa viineistä kiinnostuneelle. Kurssin järjestäjälle tosin annoin palautetta verkkotehtävien laadusta ja yksipuolisuudesta. Olen itse opettanut verkkokursseja ja suorittanut yliopistopedagogiikkaa, joten olen ehkä keskivertoa tarkempi opetuksen laadun suhteen. Suurimmaksi ongelmaksi etäopinnoissa koin kuitenkin maistelupuolen. Viinien systemaattisen maistelutekniikan opetteleminen on haastavaa ja siinä opettajan tarjoama tuki on kullanarvoista. Paljon auttaisi, jos voisi jakaa huomioitaan maisteltavista viineistä ryhmässä. Ja ennen kaikkea maistella viinejä monipuolisemmin sen sijaan, että vain kirjasta lukisi millainen makuprofiili milläkin rypäleellä on. Siksi päätinkin, että seuraavan, siis Advanced-tason (WSET 3) kurssin suoritan lähiopintoina Lontoon päämajassa. Viikon aikana maistellaan 100 eri viiniä. Sen jälkeen on taatusti paljon parempi tuntuma niin maisteluun kuin eri maiden viineihinkin.

Viiniharrastukseni lyhyt historia

viinikupla
April 18, 2016

2015-04-10 19.42.54-1

Hiljattain mainion Blanc de blancs -blogin Anna kirjoitti siitä, miksi on innostunut viineistä ja kehotti muitakin samaan. Näin blogin alkutaipaleella onkin hyvä hetki kertoilla, miten tähän on tultu.

Lapsuudenkodissani ei koskaan juotu viiniä tai mitään muitakaan alkoholijuomia. Niinpä ensikosketukseni viiniin ei todellakaan tapahtunut laatuyksilöiden parissa vaan Alkon halvimpien ja karseimpien juomien kautta: helmeilevää omenaviiniä, Lippistä eli Liebfraumilchiä ja mitä näitä nyt on. Veikkaan, että monelle teistä tulee pelkästä sanastakin epämiellyttäviä makumuistoja mieleen. Näistä kokemuksista johtuen ajattelin pitkään, että en pidä valkoviineistä.

Opiskeluaikana innostuin ruoanlaitosta ja ystäväpiiriini kuului ihmisiä, jotka olivat myös kulinariaan päin kallellaan. Opiskelijabudjetilla ei ollut varaa syödä hyvissä ravintoloissa, mutta jossain vaiheessa meillä oli kokkauskerho: kokoonnuimme toistemme luona ja laitoimme yhdessä useamman ruokalajin illallisia. Ehkä niihin aikoihin aloin kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, mitä viiniä joimme ruoan kanssa. Alkon valikoimasta alkoi jo löytyä muutamia lempiviinejä, mutta uusien viinien kokeileminen oli aina hakuammuntaa.

Hurahdus samppanjaan taisi tapahtua myös joskus myöhäisinä opiskeluvuosina. Se alkoi varmaankin lahjaksi saaduista samppanjapulloista. Häämatka kuusi vuotta sitten oli road trip Euroopassa. Päätimme miehen kanssa matkailla erityisesti yhteisessä suosikkimaassamme Ranskassa ja sen viinialueilla. Kahden viikon reissuun mahtui Alsace, Champagne ja Burgundy. Pohjatietomme ennen matkaa oli suurin piirtein sitä luokkaa, että Alsacessa tehdään valkoviinejä ja Burgundissa punaviinejä. Reissun aikana viinitietoutemme karttui huimasti ja viinien maisteleminen autenttisessa ympäristössä kehitti käsitystä eri viinityyleistä ja omista preferensseistä.

viinikellari Burgundy

Tuo matka oli sen verran käänteentekevä, että sen jälkeen ilmoittauduin pariin viiniklubiin, ryhdyin osallistumaan maisteluiltoihin, käymään viinimessuilla ja perustin jopa viinikerhon työpaikalleni. Päätimme yhdessä teeman ja kukin oli vuorollaan vastuussa maisteluilloista, valitsi viinit ja esitteli ne. Kukaan meistä ei ollut varsinainen viiniasiantuntija, mutta opettelimme yhdessä ja meillä oli hauskaa, mikä on tietysti tärkeintä.

Saksaan muutettuani löysin pian samanhenkistä suomalaisseuraa, joiden kanssa olemme viettäneet samppanjailtoja. Mutta kaikki ne muut viiniaktiviteetit, joita Helsingissä oli, jäivät tauolle. Vasta viime aikoina olen aktivoitunut uudelleen, liittynyt paikalliseen expat-viiniklubiin ja ottanut selvää viinikursseista. Toissaviikolla kävin Lontoossa suorittamassa WSET 2-tason tentin.

Mikä viineissä sitten kiehtoo? Kulinaristin vastaus on tietysti makuelämykset. Helmeilevä omenaviini on yhtä kaukana vuosikertasamppanjasta kuin eineslihapullat Michelin-tason ravintolan annoksesta. Ja näiden väliinkin mahtuu laaja kirjo erilaisia makuja, joille löytyy omat tilanteensa ja omat faninsa. Ruoan ja viinin ei tarvitse yltää Michelin-tasolle ollakseen hyvää ja innostavaa. Akateemisesti orientoituneena ihmisenä taidan myös nauttia haasteista, jonka viinien maailmaan perehtyminen tarjoaa. Mitä enemmän viineistä oppii, sitä paremmin tajuaa, miten paljon opittavaa vielä riittää. Viinit tarjoavat aina jotain uutta. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä viinialueelta, ei vielä tiedä mitään siitä makumaailman moneudesta, mitä kyseinen viinialue pitää sisällään. Jos on maistanut yhtä viiniä tietyltä tuottajalta, ei vielä tiedä miten erilaisia viinejä saman talon sisällä voidaan tehdä. Edes saman tuottajan sama viini ei maistu samalta vuodesta toiseen. Viini ei ole staattinen, vaan elävä yksilö. Se on erilaista joka vaiheessa rypälemehusta vasta käyneeseen, pullotettuun ja pullossa ikääntyneesen. Jokainen viini on yksilö ja näitä uusia yksilöitä riittää kohdattavaksi elämän loppuun saakka.