Vanhan ja uuden maailman viinit

viinikupla
April 23, 2017

Uuden maailman viinit ovat jo vuosikausia hallinneet Alkon myydyimpien viinien listaa. Ylivoimaisesti suosituin tuotemerkki sekä puna- että valkoviineissä on chileläinen Gato Negro. Sen perässä tulee muita eteläamerikkalaisia tuottajia, jotka ovat profiloituneet edullisen bulkkiviinin tuotantoon. Mutta mitä viinimaailman kolonialistiselta kalskahtavat käsitteet vanha ja uusi maailma oikein tarkoittavat? Mistä jaottelu tulee ja ovatko vanhan ja uuden maailman viinit oleellisesti erilaisia?

vanhan ja uuden maailman viinit

Kaikki tiet vievät Eurooppaan

Vanhalla maailmalla tarkoitetaan yleisesti ottaen Eurooppaa ja uudella maailmalla Amerikkoja, Etelä-Afrikkaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia. Vanhaan maailmaan luetaan kuitenkin myös Lähi-Idän alueet, joilla on Eurooppaakin pitempi viinihistoria, mutta joissa viininvalmistus saattoi olla satoja vuosia jäissä tai ainakin hyvin vähäistä islamilaisen kulttuurin vuoksi. Marokko, Algeria, Tunisia, Egypti ja Israel ovat siis vanhaa maailmaa – puhumattakaan Georgiasta, jota pidetään viininvalmistuksen kehtona –  vaikka näiden maiden viinit ovatkin uutuuksia maailmanmarkkinoilla.

Karkeasti ottaen vanhassa maailmassa viiniä on tehty satoja tai tuhansia vuosia, uuteen maailmaan viiniköynnökset puolestaan on tuotu eurooppalaisten valloittajien mukana. Viininviljely ei kuitenkaan ole mikään uutuus meren toisella puolen. Uuden maailman vanhin edelleen toimiva viinitila löytyy Meksikosta ja sen ensimmäiset viinit tehtiin jo 1597. Pohjoisessa ja eteläisessä Amerikassa sekä Etelä-Afrikassa viininvalmistus eurooppalaisista köynnöksistä vakiintui 1500-1600-luvuilla, Australiassa ja Uudessa-Seelannissakin 1800-luvulla. Suurimmassa osassa uuden maailman maista viininvalmistuksella on siis jo satojen vuosien perinteet. Mutta uuden renessanssin ne ovat kokeneet vasta viimeisten vuosikymmenien aikana. Kalifornialainen viinituotanto oli tyrehtynyt kieltolain aikana ja alkoi uudestaan vasta 1960-luvulla. Etelä-Afrikan viineille maailmanmarkkinat ovat varsinaisesti avautuneet vasta 1980- ja 1990-luvuilla apartheidin päättymisen jälkeen. Uuden maailman viinien osuus maailman viinimarkkinoista on ylipäänsä kasvanut viimeisen neljännesvuosisadan aikana kolmesta prosentista 23:een prosenttiin. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on vientiviinien markkina-arvo tällä aikavälillä satakertaistunut.

Vakiintuneiden uuden maailman maiden lisäksi on nousevia alueita. Kiina tulee lähivuosina olemaan pinta-alaltaan suurin viinintuottaja. Intiassakin viinintuotanto kasvaa kohisten. Pohjois-Amerikkalainen viini ei tule enää pelkästään Kaliforniasta, Washingtonista ja Oregonista, vaan USA:ssa viiniä valmistetaan jo melkein kaikissa osavaltioissa. Rajan takana Kanadassakin on useampi viinialue.

Miten uuden ja vanhan maailman viinit eroavat toisistaan?

Vanhan ja uuden maailman viinejä ei erota vain historia, vaan myös ilmasto. Eurooppalainen viininvalmistus on keskittynyt suurimmaksi osaksi alueille, joiden ilmasto on viileä tai leuto. Uudessa maailmassa ilmasto vaihtelee enimmäkseen leudosta kuumaan. Esimerkiksi Australiassa auringon paahde on intensiivistä ja päivälämpötilat huomattavan korkeita. Mitä kuumempaa ja aurinkoisempaa alueella on, sitä nopeammin rypäleet kypsyvät. Niihin kehittyy korkea sokeripitoisuus, mikä johtaa korkeampaan alkoholipitoisuuteen valmiissa viinissä. Sen sijaan rypäleet eivät ole kovin hapokkaita. Siksi kuuman ilmaston viini maistuu hyvin kypsiltä hedelmiltä ja saattaa tuntua hillomaiselta vähäisen hapokkuuden vuoksi. Kuuman ilmaston laadukkaammat viinit onkin valmistettu alueilla, joissa lämpötilaa tasoittavat joko kylmät yöt, viileät merivirrat tai vuoristosta laskeutuva kylmä ilma.

Uuden maailman maissa viinintuotantoa on harvoin säädelty yhtä tiukasti ja yksityiskohtaisesti kuin perinteisillä eurooppalaisilla viinialueilla. Sen etuna on joustavuus. Viinintekijät saavat olla juuri niin innovatiivisia kuin haluavat. Uusia valmistusmenetelmiä ja uutta tekniikkaa kokeillaan innokkaasti ja viinityyleillä voi leikitellä. Viinien tuotantokustannukset on helppo pitää alhaisina alueilla, jossa ilmasto ei aseta viinin kasvulle suuria haasteita, sato on suuri ja sen voi korjata koneellisesti. Siksi uudesta maailmasta tulee massoittain edullista viiniä.

Uuden maailman rypälelajikkeet ovat peräisin Euroopasta. Esimerkiksi Cabernet Sauvignonia tai Chardonnayta tapaa kaikkialla maailmassa. Jotkut rypälelajikkeet ovat lähes kadonneet Euroopasta ja niistä on tullut nimikkolajikkeita uudessa maailmassa. Näin on esimerkiksi Carmenèren laita, joka assosioidaan Chileen tai Malbec, joka on Argentiinan ylpeys. Molemmat ovat alun perin kotoisin Bordeaux’sta mutta kukoistavat nykyään muualla. Etelä-Afrikan Pinotage puolestaan on uusi risteytys (Pinot Noir x Cinsaut), joka on luotu nimenomaan eteläafrikkalaisiin oloihin. Uuden maailman viinit ovat tyypillisesti yhdestä lajikkeesta tehtyjä ja niissä pyritään tavoittamaan rypälelajikkeelle ominainen tyyli sen sijaan, että korostettaisiin terroirin, siis alueen mikroilmaston ja maaperän, tuomia eroja. Terroirin korostaminen tuntuu kuitenkin olevan kasvava trendi.

Kilpailuasetelma

Uuden maailman viineillä on lähtöasetelmansa vuoksi ollut alisteinen asema vanhan maailman viineille. Onhan köynnökset ja viininvalmistustaito tuotu Euroopasta ja siksi eurooppalaiset viinit ovat olleet esikuvia. Kalifornialaisten viinien singahtaessa maailmanmaineeseen 1970-luvulla pidettiin niissäkin esikuvana Bordeaux’ta, mutta hiljalleen yhä muhkeampi, hedelmävetoisempi ja alkoholipitoisempi tyyli saavutti suosiota. Viineistä, joilla oli selkeästi erilainen tyyli kuin eurooppalaisilla verrokeillaan, tuli hitti. Silti tuntuu siltä, että yhä alitajuisesti eurooppalaisia viinejä pidetään tavoiteltavimpina. Yhä useammin vastaan tulee uuden maailman viinejä, jotka on kasvatettu viileämmissä olosuhteissa, niin että viinien aromimaailma muistuttaa eurooppalaisia viileän ilmaston viinejä. Näitä viinejä saatetaan luonnehtia “eleganteiksi”. Jotenkin haiskahtaa arvottavalta. Eteläafrikkalaiset ja australialaiset viinintuottajat saattavat jo rypäleen nimivalinnalla osoittaa, mihin tyyliin pyrkivät. Näissä maissa Shiraz on vakiintunut nimi rypälelajikkeelle, joka muualla tunnetaan nimellä Syrah. Shiraz-viinit ovat usein kypsän hedelmäisiä, jopa hillomaisia. Jos taas australialainen tai eteläafrikkalainen tuottaja myy viiniä nimellä Syrah, on se selkeä signaali siitä, että viini tavoittelee eurooppalaisen Syrah‘n (käytännössä pohjois-Rhônen) tyyliä.

Tasapuolisuuden vuoksi on todettava, että jäljittely toimii toiseenkin suuntaan. Viinimaailman suuri nimi Robert Parker on arvosteluissaan suosinut voimakkaita, tanniinisia ja tammisia punaviinejä, joissa on korkea alkoholipitoisuus. Moni tuottaja Euroopassakin on lähtenyt tekemään tätä tyyliä korkeiden pisteiden toivossa. Bordeaux’n edullisemmat viinit saattavat yrittää kilpailla tyylissä hedelmävetoisten uuden maailman viinien kanssa, jotka vetoavat kuluttajiin. Toisaalta myös osaamista uusien teknologioiden osalta voidaan käydä hakemassa uuden maailman maista.

Kumpi voittaa?

Ihmisillä on tapana suosia sitä, mihin he ovat tottuneet. Viinimaissa kasvaneet suosivat oman alueensa viinejä. Sitten on meitä suomalaisia, jotka teemme valintamme tarjonnan ja markkinoinnin perusteella. Olen kuullut monen sanovan, että he pitävät enemmän uuden maailman viineistä. Alle kympin viineissä Alkossa on uuden maailman viinien edustus aikamoista ja ne saattavat tuntua helpommin lähestyttäviltä kuin saman hintakategorian eurooppalaiset viinit. Sitten on niitä, jotka karsastavat uuden maailman viinejä ja vannovat esimerkiksi ranskalaisten tai italialaisten viinien nimeen. Myönnän, että en itse ole uuden maailman viinien ylin ystävä. Mutta se johtuu pääasiassa siitä, että Euroopassa myynnissä olevat eteläamerikkalaiset tai australialaiset viinit eivät todellakaan ole näiden maiden parhaimmistoa. Laadukkaat viinit taas maksavat helposti maltaita tänne asti tuotuna. Minulla ainakin on korkeampi kynnys maksaa paljon pullosta, joka tulee maasta, jonka viineistä minulla ei aiemmin ole erityisen hyviä kokemuksia. Siitäkin huolimatta, että tiedän näissä maissa olevan huippuluokan osaamista viininteossa.

On oikeastaan absurdia asettaa vastakkain vanhan ja uuden maailman viinit. Tosiasiassa jo yhden maan sisältä löytyy ilmastoja, rypälelajikkeita ja viinityylejä vaikka koko kirjo. Kuinka tällöin voisi muutamaa viiniä maistettuaan leimata puoli maailmaa? Mutta vastakkainasettelut kiinnostavat yleisöä ja niinpä jokin aika sitten kaksi viinimaailman suurta tähteä, Jancis Robinson ja Oz Clarke, väittelivät keskenään siitä ovatko vanhan vain uuden maailman viinit parempia. Yleisöäänestyksen perusteella vanha maailma voitti.

Vastakkainasettelun aika ei näemmä ole ohi.

Leave a Reply