Viinitorstai: Greco di Tufo

viinikupla
February 9, 2017

Greco di Tufo viini

Italia Roomasta alaspäin on minulle tuntematonta vyöhykettä. Matkani saapasmaahan ovat aina suuntautuneet joko pääkaupunkiin tai pohjoisiin osiin. Rooman lisäksi tutuksi ovat tulleet Venetsia, Milano, Bergamo, Verona, Bologna, Padova ja muutamat Toskanan pikkukaupungit. Myös viinien suhteen monet ikisuosikkini löytyvät akselilta Veneto-Piemonte-Toskana. Etelää kohti mentäessä alkaa lyödä tyhjää. Toki opiskeluvuosina tuli osteltua edullisia Puglian ja Sisilian punkkuja. Ne eivät ole jättäneet erityisen positiivista muistijälkeä ja siksi olen (epäreilusti) sivuuttanut tyystin eteläisen Italian viinitarjonnan. Ensimmäinen hapuileva yritykseni tutustua Etelä-Italian klassikoihin on ollut Aglianico, voimakas mutta tyylikäs punaviini. Entäpä sitten valkoiset? Etelä on tunnetumpi puna- kuin valkoviineistään, mutta joitakin poikkeuksiakin löytyy. Kampanian viinialueella valmistetaan nimekkäitä valkoviinejä Greco Bianco- ja Fiano-nimisistä alkuperäislajikkeista. Arvostetuimmat appellaatiot ovat Greco di Tufo DOCG ja Fiano di Avellino DOCG, joista edellinen tulee – yllätys yllätys – Tufon kylän liepeiltä ja jälkimmäinen Avellinosta.

Greco tarkoittaa kreikkalaista, sillä rypäleen oletetaan olevan alun perin Kreikasta. Nykyisellään se kuitenkin kasvaa nimenomaan eteläisessä Italiassa. Parhaat Greco di Tufo -viinit valmistetaan hieman korkeammilla kukkuloilla (~500 metriä) kasvaneista rypäleistä. Kampanian auringon paahteisuutta lieventää hieman korkeampi ilmanala ja korkea päivä- ja yölämpötilan vaihtelu. Se auttaa rypäleitä säilyttämään hapokkuuden muuten kuumissa kasvuolosuhteissa. Greco di Tufo sisältää vähintään 85% Greco-rypälettä, loput voi olla Coda di Volpe di Biancaa.

Nettishoppailin jotain aivan muuta viiniä, kun silmiini osui Pietracupan Greco di Tufo 2015. Kyseessä on yksi alueen kehuttuja tuottajia, jonka viinien sanotaan ikääntyvän hyvin. Tämä yksilö oli nuori, mutta varsin miellyttävä. Siihen on käytetty pelkästään Greco di Biancoa ja kypsytys on tapahtunut kahdeksan kuukauden ajan terästankissa. Väriltään viini oli intensiivisen kullankeltainen. Tuoksu oli lupaavan hedelmäinen, mausteinen ja mineraalinen. Rodukkaasssa viinissä oli ryhdikäs hapokkuus ja runsas hedelmäisyys sekä jotakin omintakeista, jota en osannut sanoittaa. Monien mukaan näissä viineissä maistuu vulkaaninen maaperä. Jotakin suolaisuutta tai mineraalisuutta siis, joka toi hienon säväyksen. Unohdin viinin avattuna jääkaappiin, mutta se ei ollut siitä moksiskaan, vaan oli yhtä nautittava seuraavana iltana. Erinomainen tuttavuus, joka kasvatti kiinnostusta eteläisemmän Italian muita viinejä kohtaan.

Leave a Reply