Viinitorstai: Kerner

viinikupla
October 6, 2016

Kerner wine

Saksalaiset eivät voi ylpeillä yhtä laajalla kirjolla alkuperäisiä rypälelajikkeita kuin vaikkapa italialaiset, mutta sen sijaan he ovat ahkeria risteyttämään aivan uusia lajikkeita. Yksi 1900-luvun menestyneimmistä risteytyksistä on ollut Kerner, joka on saatu aikaan yhdistämällä Trollinger ja Riesling. Yhdistelmä on ajatuksen tasolla melko outo, mutta lopputulos on selkeästi valkoinen rypäle, joka on hapokas kuin Riesling, helppo kasvattaa vaihtelevissa olosuhteissa ja tuottaa hyvän sadon. Näillä ominaisuuksilla se onkin levinnyt kaikkialle Saksaan ja kokeilunhaluisiin uusiin viinimaihin, kuten Englantiin, Japaniin ja Kanadaan.

Kerner kehiteltiin Württembergissä, mihin risteytyksen pohjana käytetty Trollinger vihjaakin. Sen kehittäjä August Herold ei yllättäen nimennyt uutta lajiketta itsensä mukaan, niin kuin turhamaisilla saksalaisilla on yleensä ollut tapana. Sen sijaan Kerner sai nimensä paikallisen runoilijan mukaan, joka oli tunnettu juomalauluistaan.

Kernerin (rypäleen, ei sen runoilijan) kultakausi oli 1990-luku. Silloin se oli hetken aikaa Saksan kolmanneksi viljellyin lajike. Sittemmin sen viljelyala on pienentynyt, kuten on käynyt myös muille aikanaan hypetetyille uusille lajikkeille. Tätä nykyä Kerneriä tapaa eniten Rheinhessenissä, Pfalzissa ja Württembergissä.

Kotiin hankkimani pullo oli varsinainen vähemmistön vähemmistö, sillä kyseessä oli Kerner Saale-Unstrutin viinialueelta. Pikkuruinen Saale-Unstrut on Euroopan pohjoisin laatuviinialue, jonka viinejä ei näy myynnissä juuri missään muualla. Suuri yleisö tietää alueen tuottajista ainoastaan jättimäisen Sekt-tuottajan Rotkäppchenin, jonka kyykkyskumpat kustantavat pari euroa. Saale-Unstrut ei siis ole varsinaisesti tunnettu laatuviineistään eikä Kerner ole alueen tyypillisimpiä rypäleitä. Joten hutihan tämä hankintani oli. Osuuskunta Freyburgin Kerner Kabinett 2014 oli lasissa hailakan oljenkeltainen, nenässä lupaavan intensiivinen, raikas ja hedelmäinen, mutta suussa niin kevyt, että tuntui kuin olisi kulautellut pelkkää sitrusvettä. Tässäpä viini, joka ei maistu yhtään miltään. Tilannetta oli pakko tasapainottaa avaamalla oikein öljyinen Grauburgunder.

Tiedän, että tämä ei ollut edustavin otos Kerneristä, jota olen maistellut aiemmin viinimessuilla. Parhaimmat yksilöt löytyvät etelämmästä, erityisesti Frankenista. Ikääntymispotentiaaliakin kuulema löytyy. Ei siltikään lukeudu lempirypäleisiini.

Leave a Reply