Viinitorstai: valkoviiniä Kroatiasta

Kroatialainen viini on kuulema nouseva trendi. Näin olen lukenut joistakin artikkeleista. Mutta tuo trendi antaa vielä odottaa itseään. Kroatialaiset viinit eivät ole mitenkään laajasti saatavilla vielä. Hampurissa niitä ei itse asiassa ole tullut vastaan missään muualla kuin kauppahallissa sijaitsevassa pienessä viinipuodissa, jonka omistaja sattuu olemaan kroatialainen.

Kroatialla on pitkät perinteet viininviljelyssä, jonka maahan ilmeisesti toivat kreikkalaiset ja foinikialaiset. Kukoistuskausi oli 1800-luku ja 1900-luvun alku, jolloin Kroatia oli Euroopassa merkittävä viinintuottaja. Nykyään viininviljelysalaa on vain noin kolmannes niistä ajoista, mutta viinien laatu kohenee jatkuvasti. Maan erikoisuus on runsas kotoperäisten lajikkeiden määrä, joista monet selvisivät Euroopan viiniköynnöksiä rajusti tuhonneelta phylloxera-vitsaukselta. Suurin osa niistä ei kasva missään muualla, mutta yksi maailmanmaineeseen matkannut kroatialainen rypälelajike kuitenkin löytyy: Zinfandel. Se tuotiin Amerikkaan Italiasta, jossa rypäle tunnetaan nimellä Primitivo. Mutta Italiaan se kulkeutui parisensataa vuotta sitten Kroatiasta.

Vuoristo halkaisee pitkittäisen maan ilmastollisesti kahtia. Sisämaassa on mannerilmasto kun taas rannikkoseutu on välimerellistä. Tunnetuimmat viinialueet ovat rannikon Istria ja Dalmatia. Sisämaassa tuotetaan melkein pelkästään valkoviiniä, erityisesti Welschriesling-rypäleestä. Rannikkokin on valkoviinivoittoista, mutta etenkin Dalmatiassa tuotetaan myös punaviinejä.

Alkukesästä ostin kroatialaiselta viinikauppiaalta kokeiltavaksi Istrian ylpeyttä, Malvazija Istarska -rypäleestä tehtyä valkoviiniä. Myöhemmin huomasin, että juuri samainen Veraldan Malvazija on myös Alkon valikoiman ainoa kroatialainen valkoviini. Tämä viini ei ollut mieleenpainuva; hedelmäinen mutta lattea. Tänään pistäydyin ohikulkumatkalla kauppahallissa ja päätin kokeilla jotain muutakin Kroatian antimista. Päädyin nyt dalmatialaisen Zlatanin Posip-rypäleestä tehtyyn luomuvalkkariin. Tämä viini oli huomattavasti mielenkiintoisempi. Väriltään se on syvän kullankeltainen. Tuoksu on hyvin aromaattinen, sitruksen ja kivihedelmien ohella sitä dominoi kitkerä yrttisyys ja muskottipähkinä. Viini suorastaan räjähtää suussa. Sitruksinen hapokkuus vaihtuu kuivattujen hedelmiksi ja viini jättää kielelle pitkän, joskin kitkerän jälkimaun. Posip-rypäleestä kuulema usein tehdään makeita jälkiruokaviinejä ja voin hyvin kuvitella sen soveltuvan niihin erinomaisesti. Tämän kuivan viinin suhteen minun sen sijaan piti arpoa pitkään, että pidänkö siitä ylipäänsä vai en. Loppujen lopuksi kallistuin hitusen negatiivisen puolelle, sillä kaikesta yllätyksellisyydestään huolimatta kokonaisuus tuntui hitusen tunkkaiselta. Olen raikkaiden ja rapsakoiden valkoviinien ystävä, mutta nämä kaksi sekä liikkeessä maistamani Welschriesling jättivät vaikutelman, että raikkaus ei ole kroatialaisten valkoviinien näkyvin tuntomerkki. Olen toki maistanut vain edullisemman kategorian viinejä, joten ensivaikutelmani voi pettää. Minua saa kernaasti tulla tutustuttamaan laadukkaampiin kroatialaisiin.