Viinitorstai: Viognier
Tänään on syyspäiväntasaus, jolloin viimeistään syksy on virallisesti täällä. Anglosaksisessa maailmassa syyskuun ensimmäinen maanantai on Labo(u)r Day, jolloin juhlitaan kesän päättymistä. Perinteisesti sen jälkeen ei enää ole ollut sopivaa pukeutua valkoisiin ja myös viinin väri on vaihdettu valkoisesta punaiseen. Facebook-päivityksissäkin fiilistellään villasukkia ja punaviiniä. Moni tuntuu mieltävän valkoviinin kesäjuomaksi eikä nauti sitä talvella. Mutta itse olen viime vuosina suosinut ehkä hitusen enemmän valkoisia kuin punaisia, joten en missään nimessä hylkää valkoviiniä talvellakaan. Sen verran sentään syksyn tulo vaikuttaa, että en himoitse kaikkein raikkaimpia ja kepeimpiä valkkareita. Vinho verdet jätän suosiolla kesään. Riesling maistuu läpi vuoden. Mutta muilta osin valkoviineissä miellyttää syyspimeillä täyteläisempi ja kypsemmän hedelmäinen profiili.
Ilahduin, kun viinikaupan poistohyllyllä vastaan tuli ranskalainen Viognier. Vaikka Viognier onkin alkujaan peräisin etelä-Ranskasta, ei ranskalaisia Viognier-valkkareita kävele vastaan kovin helposti. Muutama vuosikymmen sitten Viognieria viljeltiin vain Rhônessa ja sielläkin olemattoman vähän. Viognier on kuitenkin kokenut renessanssin 1990-luvulta lähtien ja levinnyt muualle eteläiseen Ranskaan, Italiaan ja kaikkialle uuteen maailmaan. Lajike ei ole mikään kaikkein helpoimmin viljeltävä. Se vaatii paljon aurinkoa kypsyäkseen, mutta liian kuuma ilmasto tuhoaa vähäisen hapokkuuden ja tekee lopputuloksesta liian alkoholipitoisen. Tyylikkäimmillään Viognier on tietenkin kotialueellaan Rhônessa sekä alueilla, joissa auringon paahteisuuttaa tasapainottaa vuorten tai merivirtojen tuoma viileämpi ilma. Saksalaisissa viinikaupoissa törmää tavallisimmin eteläafrikkalaiseen Viognieriin, Alkossa puolestaan eteläamerikkalaisiin, mutta en ole tähän mennessä ollut kovin vakuuttunut uuden maailman Viognereista.
Viognier-rypäleestä tuotetaan täyteläisiä, hedelmäisiä ja parfyymisia viinejä. Tyypillistä on korkea alkoholipitoisuus ja matalahkot hapot. Tuoksu- ja makuprofiilista löytyy eksoottisia hedelmiä, kukkaisuutta, myskiä ja mausteisuutta, joskus yrttisyyttäkin. Tyyli voi vaihdella kepeämmästä hyvinkin voimakkaaseen ja täyteläiseen riippuen siitä, onko viini tammitettua vai ei. Viognier esiintyy hyvin usein muiden rypäleiden, Ranskassa Marsannen, Roussannen tai Rollon kanssa sekoitettuna, muualla myös Chardonnayn kaverina. Mutta myös punaviineissä saattaa esiintyä pienissä määrin Viognieria tuomassa hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta. Esimerkiksi Côte-Rôtie on punainen appellaatio, joka sallii jopa 20% Viognierin lisäämisen Syrahiin.
Condreau ja Château Grillet ovat Ranskan ainoat appellaatiot, joihin sallitaan vain Viognieria. Mutta ne ovat hinnoiltaan jotain muuta kuin arkiviini. Tämä käsiini osunut ranskis oli IGP-viini Pays d’Ocin alueelta. Kullankeltainen väri ja eksoottinen, erottuva tuoksu on tyypillistä Viognieria. Kympin hinnalla tämä oli erinomainen ostos ja kivaa vaihtelua tavallisesti nauttimieni hapokkaiden ja mineraalisten valkoviinien tilalle.