Voiko halpa samppanja olla hyvää?

viinikupla
September 4, 2016

edullinen samppanja Michel Furdyna
Muutettuani Saksaan olin alkuun haltioissani ruokakauppojen skumppatarjonnasta. Lähikaupan edullisin samppanja maksoi 13 euroa! Lidl ja Aldi pistivät vielä paremmaksi, heidän halpissamppanjaansa varten piti kaivaa kuvettaan vain 11,50 euron edestä. Miten se edes on mahdollista? Ainahan toitotetaan, että samppanjan valmistaminen on kallista ja se näkyy hinnassa. Avataanpa ensin, että mikä samppanjassa maksaa.

Samppanjaa tuotetaan vain Champagnessa, mikä on maantieteellisesti varsin pieni alue. Kuka tahansa ei voi ryhtyä viljelemään viiniä Champagnessa pelkästään jo siitäkin syystä, että maata on hankala ostaa. Kova kysyntä pitää rypäleiden hinnan korkeana. Samppanjan valmistusmenetelmä sisältää useita työvaiheita. Kuplat syntyvät hitaasti pullossa toisen käymisen myötä, jonka jälkeen pulloja käännellään vähitellen alassuin, jotta hiivasakka saadaan lopulta poistettua. No, samppanjamenetelmä itsessään ei ole se kallein yksityiskohta, valmistetaanhan edullisia cavojakin samalla tavalla. Sen sijaan samppanjan pitkä kypsytysaika, minimissään 15 kuukautta mutta käytännössä usein pitempään tarkoittaa, että käytettävissä on oltava paljon soveliasta kellaritilaa. Tuottajan rahat ovat siis pitkään kiinni kellarissa myyntiin pääsyä odottelevissa tuotteissa. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä hintoja nostaa korkealaatuinen imago ja yksittäisen brändin markkinointipanostus. Se, että vaikkapa Moët & Chandonin vuosikerraton vakiosamppanja on kaksi kertaa kalliimpaa kuin naapuritarhan tuntemattoman viljelijätuottajan vastaava tuote, ei tarkoita, että Moët & Chandon olisi tuplasti parempaa. Mutta se on markkinajätti, jonka brändi tunnetaan kaikkialla maailmassa ja siksi siitä ollaan valmiita maksamaan.

Eivät tunnettujen merkkien samppanjat toki huonoja ole, vaikkeivat välttämättä erityisesti säväytäkään peruslinjaston tuotteillaan. Itse pidän kovasti vaikkapa Bollingerista. Yksi suuria suosikkejani on Charles Heidsieck, joka kai jo lukeutuu nimekkäämpien samppanjoiden joukkoon. Ainakin se on ollut viime vuosina niin kovassa nosteessa, että eräs hampurilainen viinikauppa nosti sen hintaa yhtäkkiä lähes 50%. Rahalla saa loistavaa samppanjaa, mutta paras hinta-laatusuhde tulee vastaan pienempien tuottajien samppanjoissa. Niiden hinnassa ei ole tunnettuuslisää. Lisäksi niihin liittyy löytämisen riemu. Haittapuolena on se, että jos kerran on löytänyt jonkin loistavan ja edullisen tuntemattoman merkin samppanjan, niin sitä ei saa juuri muualta kuin paikan päältä.

edullinen samppanja Louis Nouvelot
Entä sitten ne halpismarkettien alle 15 euron samppanjat (Discount-Champagner)? Onko niistä mihinkään? Aika ajoin saksalaisissa lehdissä julkaistaan artikkeleita, joissa arvioidaan halpissamppanjoita ja lopputuloksena on, että kyllä vain osa niistä päihittää kalliimmat merkkisamppanjat. Eipä ole kyllä minun kohdalleni osunut helmiä. Muutaman testauksen jälkeen olen heittänyt hanskat tiskiin ja todennut, että kehnosta samppanjasta ei kannata maksaa edes sitä kolmeatoista euroa. Tuossa hintaluokassa ei realistisesti voikaan kuvitella saavansa laatua. Näihin edullisimpiin samppanjan nimellä myytäviin kuohujuomiin käytetään heikompilaatuisia rypäleitä ja jopa kolmannesta puristuskierroksesta saatua mehua. Ja niitä ei taatusti kypsytetä yhtään pitempään kuin on välttämätöntä. Silti halvinkaan samppanja ei varsinaisesti ole halpaa. Tässä artikkelissa haastatellun samppanjatalon edustajan mukaan tuottaja ei voi myydä samppanjaa alle 11 euron hinnalla jäämättä tappiolle. Jokin siis mättää, jos ruokakaupassa samppanjapullon saa tätäkin halvemmalla kaikkien tuotantokustannusten, verojen ja katteiden jälkeen. Silti Britanniassa ennen Brexitiä samppanjan hintakilpailu sen kuin kiihtyi. Halvimmillaan Tesco myi samppanjapulloa 7,5 punnan hintaan.

Omien mieltymysteni perusteella olen todennut vedenjakajaksi noin parinkympin hinnan – Saksassa siis. Alle kahdenkympin samppanja saattaa tuurilla olla hitti, mutta useammin huti. Yli kahdenkympin hintakategoriassa asetelma on ennemmin toisin päin. Paikan päällä Champagnessa seikkaillessa on toki suurempi mahdollisuus löytää huippuedullisia helmiä. Toisaalta sama pätee kaikkiin viinialueisiin; suoraan tuottajalta ostettuna hinnasta puuttuu muutaman välikäden katteet. Yksi viime aikojen hyväksi todetuista ja myös nettikaupan kautta saatavilla olevista on Michel Furdynan Brut Reserve. Champagnessa käydessäni ostan usein mukaan Henri Giraudin Esprit de Giraudia ja Pierre Petersin Blanc de Blancsia, joita molempia on löytänyt suunnilleen 25 euron hinnalla. Reimsiläisestä viinikaupasta bongattu André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs oli 18 eurolla todellinen löytö. Hyvä hinta-laatusuhde sillä on vielä Alkossakin. Tätä kirjoittaessani korkkasin kuvassa näkyvän Louis Nouvelotin Sapphire Brutin, jonka toiveikkaana ostin äskettäin ruokakaupasta. 13 euroa puolikkaasta pullosta kuulosti hyvältä, mutta ei liian hyvältä. Tällä kertaa en pettynyt. Mutta tämä ei ollutkaan ihan keskivertoruokakauppa, sillä samppanjahyllyltä löytyi myös Krugia sun muuta, valmiiksi viilennettynä.

Leave a Reply