Ammattina viini: maahantuoja Kirsi Hassler tekee työtä, joka ei tunnu työltä

viinikupla
September 5, 2017

Ammattina viini -sarjassa esitellään ihmisiä, jotka ovat työssä viinialalla. Ensimmäisessä osassa tutustumme pientä viinien maahantuontiyritystä pyörittävään Kirsi Hassleriin.

ammattina viini Kirsi Hassler

Alussa oli autotalli ja kotiäiti, joka oli palannut takaisin kotiseuduilleen yhdentoista Saksassa vietetyn vuoden jälkeen.

Kirsi Hassler oli Frankfurtissa, Freiburgissa ja Heidelbergissä asuessaan hurahtanut viineihin ja tottunut noutamaan juomat paikallisilta viinitiloilta. Kymmenen vuoden takaisessa Suomessa saksalaisten viinien saatavuus oli kuitenkin olematonta. Mitä jos toisi niitä itse ja mainostaisi muillekin? Viinien tilaaminen oli helppo aloittaa omista lempituottajista, jotka Kirsi jo tunsi henkilökohtaisesti asioituaan heidän luonaan vuosikaudet. Vanhempien autotalli Naantalissa tarjosi riittävän varastontitilan. Kokemusta ja kontakteja Kirsillä ei ollut, mutta hän uskoi tuotteisiinsa ja lähti rohkeasti tekemään myyntityötä. Naantalin kylpylä ja Viinille-baari Turussa olivat ensimmäisiä, joihin Kirsi otti yhtettä ja molemmista tuli saman tien asiakkaita. Tästähän tulee oikeasti jotakin!

Ensimmäiset vuodet Wine Temple haki vielä muotoaan ja raivasi itselleen jalansijaa alalla, joka on erittäin kilpailtu. Valikomiin kuului viinejä useammasta maasta, mutta lopulta Kirsi päätti keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa eli Saksaan. Kuiville Rieslingeille ja jälkiruokaviineille oli tilausta yhä enemmän ja harrastuksena alkaneesta yrityksestä oli tullut Kirsin elinkeino. Nykyään portfolioon kuuluu 19 eri tuottajaa Saksasta (sekä yksi samppanjatalo ja yksi alsacelainen tuottaja) ja skaala on laajentunut Rieslingeistä muihinkin lajikkeisiin ja enenevissä määrin myös punaviiniin. “Kymmenen vuotta sitten kukaan ei halunnut koskeakaan saksalaiseen punaviiniin” Kirsi nauraa. Nyt Spätburgunder (Pinot Noir) käy kuin kuumille kiville. Muiden punaisten lajikkeiden myynti on haastavampaa. “Christian Dautelin Lembergeriä on myynnissä muutamassa paikassa, mutta kuluttajat eivät tunne Lembergeriä eivätkä uskalla kokeilla ellei sommelier osaa pitää myyntipuhetta sen puolesta.” Dautel itse pitää Lembergeriä viiniensä parhaimmistona ja hänen lippulaiva-Lembergerinsä on herättänyt vuolasta ihastusta kun Kirsi maistatti sitä suomalaisille sommeliereille.

Rieslingin ja Spätburgunderin lisäksi asiakkaat ovat innostuneet Weissburgundereista (Pinot Blanc). “Tyylikkäitä, hapokkaita, sopivat herkemmille kalaruoille usein Rieslingiä paremmin” sanoo Kirsi ja nyökyttelemme yhdessä väitteelleni siitä, että maailman parhaat Pinot Blancit tulevat Saksasta. Tulevaisuudessa Kirsi toivoo saavansa myös saksalaiset kuohuviinit paremmin ihmisten tietoisuuteen. Laatu on korkeaa, mutta termi Sekt ei sano kuluttajille mitään toisin kuin cava tai prosecco. Laatukuohuviini ei ole myöskään halpaa, mikä sekin nostaa kynnystä kokeilemiseen.

ammattina viini Kirsi Hassler

Tämän vuoden alkuun asti Wine Temple on ollut yhden naisen yritys. Kirsi on hoitanut kaiken yksin: tuottajien etsimisen ja kontaktien ylläpitämisen, tilaukset, varastoinnin, toimitukset, asiakaskontaktit, tastingit, ammattilaisille suunnattujen viinimatkojen organisoinnin ja toteutuksen, tuottajavierailuiden järjestämisen Suomeen ja kaiken yritykseen liittyvän paperinpyörittämisen. Sen kuunteleminen hengästyttää. Kirsi itse kuitenkin sanoo tekevänsä työtä, joka ei tunnu työltä. “Viinimatkat ovat aina mahtavia, siitäkin huolimatta että päivät venyvät pitkiksi ja pidän lankoja käsissäni. Ja usein viiniä maistellessani mietin onko tämä nyt työtä vai vapaa-aikaa”, Kirsi pohtii. Pienyrittäjän haasteena on se, että työt eivät tekemällä lopu vaan pikemminkin päinvastoin. Monet tuottajat ovat kiinnostuneita Suomen markkinoille pääsemisestä ja ottavat oma-aloitteisesti yhteyttä. “Hyviä viinejä on niin paljon ja tuottajat sympaattisia, että tekisi mieli ostella enemmän kuin on järkevää. On vain opittava sanomaan ei.” Nykyään Kirsillä on osa-aikaisena apuna sommelier Sonja ja viimeisimpänä riveihin on liittynyt varastotyöntekijänä oma poika. Logistiikan delegoiminen helpottaa yksityisyrittäjän arkea. Ja lomien pitämiseenkin on vihdoin parempi mahdollisuus.

Mistä näitä viinejä saa?

Wine Templen viineistä Alkon valikoimassa on Weingut Korrellin Riesling vom Tonmergel trocken 2016. Muita viinejä löytää muun muassa seuraavien ravintoloiden valikoimasta.
Helsinki: Savoy, Vinkkeli, Grotesk, Pastor, Le Petit Chaperon Rouge, Roster Helsinki, Demo, Bronda, Ora
Turku: Mami, E. Ekblom, Kakolanruusu, Roster Turku, Karu, Ludu, Kaskis, Tintå, Nerå, Smör, Pinella, Panimoravintola Koulu, Aune
Porvoo: Zum Beispiel, Sicapelle
Tampere: Gastropub Tuulensuu, Deli 1909
Jyväskylä: Pöllöwaari
Lohja: Ravintola Mikko Utter
Forssa: Ravintola Vispilä

2 Comments

    1. Mukava että tykkäsit! Mielessä on pari seuraavaa haastateltavaa, mutta eri asia on milloin ehdin heitä tapaamaan. Jatkoa kuitenkin luvassa 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *