Lintu vai kala? Roséviini on kuin viinimaailman sieni; ei kasvi- eikä eläinkuntaa, vaan oma kategoriansa.

Vaaleanpunainen viini herättää yllättävän voimakkaita mielipiteitä tuttavapiirissäni. Joidenkin mielestä pinkki juoma on naisten juttu, eikä sellaista mitenkään kehtaa tilata ihmisten ilmoilla (he eivät selvästi ole kuulleet ilmiöstä nimeltä brosé). Eräs taas kieltäytyy koskemastakaan roséviiniin, koska pitää sitä epämääräisenä väliinputoajaviininä. Melkein aina, kun tulee puhe roséviineistä, minulle esitetään kysymys: miten ne oikein tehdään? Sekoitetaan punaista ja valkoista, heh heh?
Itse asiassa osa maailman roséviinistä valmistetaan juuri näin, sekoittamalla valmiiseen valkoviiniin sopiva määrä punaviiniä. Lopputulos voi olla juuri sitä, miltä kuulostaakin; epämääräistä eikä erityisen hienostunutta. Tämä metodi ei olekaan hyväksytty roséviinien valmistuksessa EU:n alueella (ainoa poikkeus ovat rosésamppanjat!). Jos siis juot eurooppalaista roséviiniä, se on aina valmistettu punaisista rypäleistä. Uuden maailman roséviinien valmistusmenetelmästä sen sijaan ei aina voi olla varma. Sellaiset tapaukset kuin Alkon uutuustuote Mud House Sauvignon Blanc Rosé ovat ilmiselviä sekoiteviinejä, sillä valkoisesta Sauvignon Blanc -rypäleestä ei mitenkään saa taiottua vaaleanpunaista viiniä.
Sekä punaisten että valkoisten rypäleiden mehu on aina väritöntä. Väri tulee rypäleiden kuorista ja syvenee sitä mukaa, mitä pitempään kuoret saavat liota mehun kanssa.
Suositumpi – ja siis Euroopassa ainoa sallittu – menetelmä onkin tehdä roséviiniä punaisista rypäleistä. Itse rypälemehu on aina väritöntä, viinin pigmentti tulee rypäleiden kuorista. Rypäleet murskataan ja mehun annetaan liota kuorien kanssa, kunnes saavutetaan haluttu värisävy. Sitten mehu ja kuoret erotellaan toisistaan ja viinin valmistus jatkuu valkoviinin tapaan. Tätä uuttamista kutsutaan maseraatioksi. Se voi kestää muutamasta tunnista pariin päivään, riippuen rypälelajikkeesta. Voimakaspigmenttisten rypäleiden kanssa maseraatio on lyhyt, vähemmän pigmenttiä sisältävien rypäleiden suhteen (esim. Grenache tai Pinot noir) pitempi.
Kuriositeettina mainittakoon, että myös joistakin vaaleista rypäleistä voi saada vaaleanpunaista viiniä. Tässä alapuolella olevassa kuvassa lasissa on Pinot gris -rypäleestä tehtyä viiniä, joka on ollut kolme viikkoa kuorikontaktissa. Koska Pinot gris’n kuori on väriltään harmahtavan vaaleanpunainen, on lopputulos näin upean lohenpunainen. Määritelmällisesti tämä ei kuitenkaan ole roséviini (koska sitä ei ole tehty punaisista rypäleistä) vaan ns. oranssi viini.

Roséviineillä on pitkään ollut maine helppoina, makeahkoina kesäjuomina, joiden laatu ei huimaa päätä. Pirskahteleva, puolikuiva portugalilainen Mateus Rosé on yksi maailman myydyimmistä viineistä – ja edustaa tätä tyyliä. Monilla alueilla roséviiniä tehdään kuitenkin kunnianhimoisesti ja omistautuneesti. Provence on erityisen tunnettu roséviineistään, ja myös eteläisen Rhônen alueella on seutuja, joissa rosé on yhtä yleistä kuin valkoviini. Provencen rosét ovat tyypillisesti väriltään hailakan vaaleanpunaisia tai sipulinkuoreen vivahtavia. Kuumemman ilmanalan rosét puolestaan voivat olla hyvinkin tummanpinkkejä.
Parhaimmillaan roséviineissä valkoviinien raikkaus ja hapokkuus yhdistyy punaviinien marjaisuuteen. Tyylikkäimmät ja hintavimmat roséviinit eivät ole välttämättä helposti kulauteltavia terassiviinejä, vaan vaativat ruokaa seurakseen. Varsinkin rosésamppanjat ovat erinomaisia ruokaviinejä, jotka sopivat vaaleille liharuoille. Siksi roséviini sopii aivan hyvin avattavaksi talvellakin.
Itselleni kuitenkin täydellisin yhdistelmä on kesäilta, vielä kuumana helottava aurinko, kotiterassi ja roséviini, jonka viileys saa lasin hikoilemaan. Aiemmin kesäisin kaapistani löytyi aina Peth-Wetzin Rosé d’une nuit, mutta surukseni en enää saa hankittua sitä Suomesta käsin. Sen verran ehdin saksalaistua vuosien varrella, että totesin saksalaiset rosét erinomaisiksi hinta-laatusuhteeltaan. Onneksi Alkosta löytyi Julius rosé 2018, joka sopii mainiosti omaan suuhuni (vaikka hinta onkin toista kuin mihin aiemmin totuin).