Category: rypäleet

Viinitorstai: Fetească Neagră
viinikupla
December 15, 2016

Romaniasta löytyy koko joukko kotoperäisiä rypälelajikkeita. Punaisten joukossa yksi nousevista tähdistä on Fetească Neagră. Viime vuosina siitä on alettu puuhata kansallista ylpeyttä, jolla Romania viinimaana voisi profiloitua. Aiemmin ns. paremman kategorian viinit olivat sekoitteita, joissa mukana oli tunnettuja ulkomaisia rypälelajikkeita, kuten Cabernet Sauvignonia ja Merlot’a. Ne ovat vielä toistaiseksi maan viljellyimmät punaiset lajikkeet. Mutta nykyään näkee yhä enemmän ja enemmän kunnianhimoisesti tehtyjä 100% Fetească Neagră -viinejä, joilla pyritään karistamaan jokamiehen arkiviinin imago menneisyyteen. Osittain sen hehkutus liittyy trendiin, joka suosii paikallisia lajikkeita. Mitä alkuperäisempi, sitä parempi. Mutta onko niin? Olen maistanut upeita romanialaisia pinot noireja, mutta en vielä yhtään vastaavan tason Fetească Neagrăa.

Mies kävi äskettäin pikaisella työmatkalla Bukarestissa. Pyysin häntä tuomaan tuliaiseksi viiniä, sillä romanialaisten viinien tarjonta oman maan ulkopuolella on onnetonta. Käsimatkatavaroilla matkustava mies joutui shoppailemaan lentokentällä. Hän erehtyi luulemaan, että hyllyissä olevat hinnat on ilmoitettu paikallisella valuutalla ja ihmetteli miten huonoja myynnissä olevien viinien täytyi olla kun ne olivat niin halpoja. “Onko teillä jotain kalliimpia viinejä”, hän kysyi myyjältä, jonka pokka piti hyvin kun hän ryhtyi esittelemään premium-osastoaan. Vasta jälkikäteen mies tajusi kuitista, että oli maksanut kolmesta pullosta 70 euroa eikä 7o leitä (~15 euroa). Se on kuulkaa paljon se, kun puhutaan romanialaisista viineistä. Kotona googletin, että jokaista näistä viineistä olisi saanut ainakin puolet halvemmalla muualta. Että näin erinomainen tax free -diili tuli tehtyä. Mutta ainakin nyt on tilaisuus maistaa laadukkaampia Fetească Neagră -viinejä, joista aiemmat kokemukseni eivät ole mitenkään mieltäylentäviä.

Fetească Neagră on kotoisin Romanian koillisosasta, mutta nykyään lajiketta viljellään kaikkialla maassa kuten myös naapurimaassa Moldovassa. Lajike on sopeutunut maan mannerilmastoon, jossa lämpötilanvaihtelut vuodenaikojen välillä ovat jyrkkiä. Kesät ovat tukahduttavan kuumia ja talvet lumisia. Roomalaisaikana tämä oli valtakunnan perimmäistä kolkkaa, jonne epäsuosioon joutuneet karkotettiin rangaistuksena. Ilmastollisia oloja kun pidettiin epäinhimillisinä (roomalaiset eivät tosin tunteneet Suomea…). Mutta näissä olosuhteissa Fetească Neagră porskuttaa tyytyväisenä. Rypäleiden paksu kuori takaa viiniin runsaan pigmentin ja tanniineja. Hyvin valmistetuilla viineillä onkin kypsymispotentiaalia ainakin kymmenisen vuotta. Aromimaailmasta pitäisi löytyä ainakin luumua, mustikkaa ja pippurisuutta.

Korkkasimme ensimmäiseksi viineistä edullisimman ja ulkonäkönsä puolesta minua eniten epäilyttävän. Castellum Draculan vampyyritematiikalla ratsastava viini on ilmiselvästi tehty pelkästään vientiin. Tunnen romanialaisia sen verran hyvin, että he inhoavat sydämensä pohjasta amerikkalaista Dracula-myyttiä, jota pitävät täysin vääristyneenä hapatuksena omista vampyyritraditioistaan (niistä kirjoitin toisen blogini puolella). Tämännäköinen pullo tuskin olisi myyntimenestys Romaniassa. Mieheni tosin sortui ostamaan sen myyjän suosituksesta. Hän oli myös meistä kahdesta pettyneempi korkeiden odotustensa takia. Dracula-viini olikin lopulta pehmeän mehumaista, juuri sellaista jota mies on kotimaassaan koko ikänsä saanut. Helppoa juotavaa toki ja siksi moni tästä varmasti pitäisikin. Mutta minulle Fetească Neagră ei vieläkään päässyt näyttämään todellisia kynsiään. Lataan omalta osaltani nyt suuret odotukset kaapissa vielä odottavaan Serve-viinitalon lippulaivasekoitteeseen Cuvée Charlotteen. Ainakin Jancis Robinson on sitä ylistänyt. Kyseessä ei tosin ole 100% Fetească Neagră, vaan sen joukossa on Merlot’a ja Cabernet Sauvignonia; rypäleiden sekoitussuhde vaihtelee vuosikerrasta toiseen. Ehkä tämä viini päätyy lasiin joululomien aikana.

Viinitorstai: Touriga Nacional
viinikupla
November 10, 2016

Touriga Nacional

Kaapit pursuavat nyt espanjalaisia viinejä, joita hiljattain tilailin. Pari niistä olen jo korkannutkin ja erinomaiseksi havainnut. Mutta kuitenkin käsi hamusi pitkän päivän jälkeen komeron perukoilta niiden espanjalaisten sijaan naapurimaan Portugalin antimia. Kävin Lissabonissa viimeksi viime keväänä ja raahasin pienessä matkalaukussani kotiin kolme viinipulloa. Niistä tämä viimeinen oli vielä jäänyt odottelemaan oikeita aikoja. Muistoille aurinkoisista ajoista on tarvetta erityisesti nyt, kun Hampuri värjöttelee ensilumen keskellä.

Touriga Nacional on Portugalin ylpeys, arvostetuin punainen lajike jota tapaa muualla vain vähäisissä määrin (Australia, Kalifornia). Se on täyteläinen ja kaikin puolin tuhti: on alkoholia, pigmenttiä, tanniineja ja intensiteettiä. Pitkäikäisiksikin näitä viinejä kehutaan ja verrataan monilta ominaisuuksiltaan Cabernet Sauvignoniin. Aromimaailmaan kuuluu luumua, karhunvatukkaa, mustikkaa, yrttejä ja nahkaa sekä orvokkia. Tyypillisimmin Touriga Nacionalia tapaa portviiniin käytettävässä sekoituksessa, mutta nykyään siitä valmistetaan myös laadukkaita, yhden lajikkeen kuivia viinejä, erityisesti Douron ja Dãon alueilla. Edullisia ne eivät ole, sillä Touriga Nacional on onnettoman pienisatoinen lajike. Tosin Portugalin hintatasolla hintava viini on aika eri juttu kuin muualla Euroopassa.

2016-11-09-20-51-41

Quinta da Pedra Altan Touriga Nacional 2010 oli sokko-ostos, jonka poimin myyjän suosituksesta lissabonilaisen viinikaupan hyllyltä. Sanoin haluavani jotain tyylikästä punaviiniä Dourosta, jota en juurikaan tunne. Tämä oli kauppiaan näkemys asiasta. Kun avasin pullon, vastaan tulvi kypsien, tummien marjojen tuoksu ja häivähdys nahkaisuutta. Juuri sitä, mitä rypäleen kuvauksessa luvataankin (paitsi että kukkia olen huono tunnistamaan viinissä…). Viini täytti suun; konsentroitunut maku jäi kielelle pitkään ja tymäkät tanniinit tekivät heti olemassaolonsa tiettäväksi. Alkoholi (14,5%) sai posket hehkumaan pian. Varsinainen talvi-illan viini, sillä pian en enää palellut. Jotenkin jännästi tavoitin portviinimäisyyttä sekä luontaisesti korkean alkoholipitoisuuden että kypsien marjojen tuoman makean vivahteen myötä, vaikka siis täysin kuivasta viinistä olikin kysymys.

Oli kiinnostavaa testata ns. laadukkaampaa, yhden lajikkeen Touriga Nacionalia. Vielä kiinnostavampaa olisi kokeilla samaa viiniä muutaman vuoden päästä ja nähdä, miten se on kehittynyt. Mutta suosikkilistalleni se ei silti kiilannut. Vannon edelleen Alentejon blendien nimeen.

Viinitorstai: Scheurebe
viinikupla
October 27, 2016

Scheurebe

Mikähän tämäkin taas on, tuumin, kun pyysin viime keväänä viinimessuilla maistettavakseni Scheurebeä. Kun nuuhkaisin minulle kaadettua viiniä, olin varma, että lasissani oli Sauvignon Blancia. Niin erottuvan herukkainen oli nenään kantautuva aromi. Mutta loppujen lopuksi tämä viini oli hedelmäisempi, vähähappoisempi ja kesympi kuin hintaluokkansa Sauvignon Blancit. En edelleenkään ole päässyt yli Sauvignon Blanc-assosiaatiostani, sama efekti iskee joka kerta kun saan eteeni Scheurebeä. Täytynee joskus maistella näitä kahta rypälettä rinnakkain, niin eroavaisuudet on helpompi osoittaa.

Scheurebe on jälleen yksi lukuisista saksalaisista risteytyksistä. Sen kehitteli tohtori Georg Scheu vuonna 1916. Toiveissa oli saada Silvanerin ja Rieslingin risteytys, joka toimisi Rheinhessenin hiekkaisessa maaperässä. Mutta loppujen lopuksi risteytykseen Rieslingin rinnalle päätyi jokin mysteerirypäle Silvanerin sijaan. Lopputulos oli onnistunut: hedelmäinen, runsassatoinen, Prädikat-viinien kypsyyden helposti saavuttava ja Rieslingiä säyseämpää hapokkutta tarjoileva rypäle, joka nimettiin kehittäjänsä mukaan Scheurebeksi (kirjaimellisesti se muuten tarkoittaa ujoa köynnöstä..). Rheinhessenin sijaan Scheureben kasvualueeksi vakiintui Pfalz ja Franken. Myös Itävallassa tavataan jonkin verran Scheurebeä, mutta nimellä Sämling 88. Scheureben aromimaailmassa on mustaherukkaa tai sitten verigreippiä, sitruunaa ja toisinaan trooppisia hedelmiä ja hitusen yrttisyyttä. Yleisilme on raikas ja helposti lähestyttävä.

Viime vuosikymmeninä Scheureben kasvuala on hiljalleen vähentynyt sitä mukaa, kun kuivien viinien suosio on kasvanut. Scheurebestä nimittäin tehdään muun muassa Beerenauslese- ja Trockenbeerenauslese-viinejä ja se on usein assosioitu nimenomaan makeaksi viiniksi. Toisaalta monet nimekkäät tuottajat ovat ryhtyneet uudestaan panostamaan Scheurebeen, tällä kertaa sen kuiviin versioihin. Ainakin Müller-Catoir, Pfeffingen ja Lingenfelder Pfalzissa sekä Wirsching Frankenissa tekevät Scheurebestä vakavasti otettavia viinejä. Saksalaisista kaupoista ei itse asiassa kovin helposti löydä muuta kuin kuivaa Scheurebeä. Amerikkalaisissa sommelier-piireissä tuntuu kytevän jopa pienimuotoinen Scheurebe-trendi. Mutta hei, kaikki ammattilaisten villitykset eivät aina päädy kuluttajille asti, joten nähtäväksi jää, onko Scheurebe vielä joskus kaikkien huulilla. Alkosta sitä ei ainakaan toistaiseksi saa.

 

Täydellistä Spätburgunderia metsästämässä
viinikupla
October 11, 2016

2016-08-13-17-26-05

Olen aiemminkin maininnut ainakin jossain sivulauseessa, että suhteeni saksalaisiin punaviineihin on kompleksinen. Toisaalta teki kovasti mieli antaa niille mahdollisuus maahan muutettuani, mutta toiveikkaalle viininjuojalle sattui alkuvuosina vastaan vain karseita yksilöitä. Jossain vaiheessa jo heitin hanskat kokonaan tiskiin. Mutta sitä mukaa kun viiniharrastus on syventynyt, niin projekti “täydellistä saksalaista punaviiniä metsästämässä” sai uutta tuulta purjeisiin.

Kuuntelin joskus Pinot Noirin monia kasvoja käsittelevää podcastia (joo-o, olen just niin viininörtti). Keskustelijat kehuivat saksalaisia Spätburgundeja maasta taivaisiin. Heidän mielestään Burgundi on Pinot Noirien kirkkain tähti, joka tarjoaa kokemuksia, joita on hankala ylittää. Mutta täydelliset burgundilaiset on hinnoiteltu tavallisen kuluttajan ulottumattomiin. Siksi kannattaa kääntää katse Saksaan. Burgundin punaiset tarjoavat 100% laatua ehkä 20%:ssa tapauksista, mutta saksalaiset Spätbrgunderit voivat tarjota 80% Burgundin laadusta paljon useammin, väittivät keskustelijat. Onpa käynyt niinkin, että saksalainen Spätburgunder rankattiin maailman parhaaksi Pinot Noiriksi. Vuosi oli 2008 ja viini, joka ohitti burgundilaiset, uusiseelantilaiset ja oregonilaiset kilpailijansa oli Meyer-Näkelin Dernauer Pfarrwingert Spätburgunder Grosses Gewächs 2005 Ahrista.

Makukysymyksiähän nämä ovat, mutta täydellisen Spätburgunderin metsästäminen on mielestäni kuin neulaa hakisi heinäsuovasta. Satunnainen testailu johtaa useammin pettymyksiin kuin tyytyväiseen hyrinään. Olen ostanut Spätburgunderia viinikaupasta, jonka valikoimasta pidän. Silti en ollut täysin tyytyväinen viiniin. Se tarjosi enemmän helppoa marjaisuutta kuin toivoin. Jotkut toivovat juuri sitä ja pitävät mehumaisista viineistä, jotka vaihtelevat pehmeistä puolukkamehun irvistyttävään hapokkuuteen. Itse haluan enemmän Burgundin henkeä, kompleksisuutta ja maamaisuutta.

2016-08-20-11-54-50-1

Täydellinen Spätburgunder tuli lopulta vastaan täysin odottamatta, helteisenä kesäpäivänä berliiniläisessä viinibaarissa. Olin ensin maistanut paria valkkaria ja kerroin sitten tarjoilijalle etsiväni oikeastaan erinomaista Spätburgunderia. “Hedelmävetoista vai vakavastiotettavampaa tavaraa?” hän kysyi. Vakavalla asialla tässä ollaan, vastasin. Sain eteeni lasin, jonka sisältö vei jalat alta jo ensinuuhkaisulla. Olisin voinut nuuskutella viiniä vaikka koko loppuillan, mutta oli uskaltauduttava myös maistamaan. Ja maku myötäili odotuksia: upean tasapainoista kypsää marjaa, metsän sävyjä ja hitunen savuisuuttakin. Kyseessä oli Abril Enselberg Pinot Noir 2012 Badenista. Tätä viiniä oli pakko ostaa kotiinkin. Arvelin, että hinta huitelee lähempänä kolmeakymppiä ja oikeassa olin, pulitin tästä 35 euroa. Tein sen silmääkään räpäyttämättä, olinhan viimeinkin saavuttanut pitkään saalistamani etapin. Avasin tuon kesällä ostamani pullon äskettäin ja totesin ilolla, että pidin siitä edelleen yhtä paljon kuin ensikohtaamisella.

Abrilin Pinot Noirissa on saksalaiseksi viiniksi hämmentävän korkea alkoholiprosentti: 14,5. Se selittynee sijainnilla. Baden on lämpimin Saksan viinialueista ja Abrilin kotipaikka Kaiserstuhl on tunnettu erityisen lämpimästä mikroilmastostaan. Rypäleet kypsyvät lämpöä hohkaavassa tulivuoriperäisessä maaperässä ideaalikypsyyteen. Mutta silmäys Ahrin laatupunkkujen spekseihin osoitti, että korkeahko alkoholipitoisuus näyttää olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kuka olisi uskonut, että kevyiden ja teräksisten valkoviinien maasta tulee tällaisia punaviinejä.

Spätburgunder näytti siis vihdoin minulle parhaat kasvonsa. Opin, että saksalaiset punaviinit voivat tarjota kypsää hedelmäisyyttä ja saumatonta eleganssia. Kun olen sen löytänyt Spätburgunderista, niin uskaltaudun etsimään samaa myös muista punaisista rypäleistä. Ainoa harmitus on se, että kukkaroa pitää ilmeisesti aina tyhjentää vähintään kolmenkympin verran saadakseen laatua. Missä ovat arkiviinien hintaluokkaan kuuluvat saksalaiset punaviinit, jotka saisivat hyrisemään tyytyväisyydestä?

Onko sinulle vastaan tullut Spätburgunder, joka kolahtaa yhtä lujaa?

Viinitorstai: Kerner
viinikupla
October 6, 2016

Kerner wine

Saksalaiset eivät voi ylpeillä yhtä laajalla kirjolla alkuperäisiä rypälelajikkeita kuin vaikkapa italialaiset, mutta sen sijaan he ovat ahkeria risteyttämään aivan uusia lajikkeita. Yksi 1900-luvun menestyneimmistä risteytyksistä on ollut Kerner, joka on saatu aikaan yhdistämällä Trollinger ja Riesling. Yhdistelmä on ajatuksen tasolla melko outo, mutta lopputulos on selkeästi valkoinen rypäle, joka on hapokas kuin Riesling, helppo kasvattaa vaihtelevissa olosuhteissa ja tuottaa hyvän sadon. Näillä ominaisuuksilla se onkin levinnyt kaikkialle Saksaan ja kokeilunhaluisiin uusiin viinimaihin, kuten Englantiin, Japaniin ja Kanadaan.

Kerner kehiteltiin Württembergissä, mihin risteytyksen pohjana käytetty Trollinger vihjaakin. Sen kehittäjä August Herold ei yllättäen nimennyt uutta lajiketta itsensä mukaan, niin kuin turhamaisilla saksalaisilla on yleensä ollut tapana. Sen sijaan Kerner sai nimensä paikallisen runoilijan mukaan, joka oli tunnettu juomalauluistaan.

Kernerin (rypäleen, ei sen runoilijan) kultakausi oli 1990-luku. Silloin se oli hetken aikaa Saksan kolmanneksi viljellyin lajike. Sittemmin sen viljelyala on pienentynyt, kuten on käynyt myös muille aikanaan hypetetyille uusille lajikkeille. Tätä nykyä Kerneriä tapaa eniten Rheinhessenissä, Pfalzissa ja Württembergissä.

Kotiin hankkimani pullo oli varsinainen vähemmistön vähemmistö, sillä kyseessä oli Kerner Saale-Unstrutin viinialueelta. Pikkuruinen Saale-Unstrut on Euroopan pohjoisin laatuviinialue, jonka viinejä ei näy myynnissä juuri missään muualla. Suuri yleisö tietää alueen tuottajista ainoastaan jättimäisen Sekt-tuottajan Rotkäppchenin, jonka kyykkyskumpat kustantavat pari euroa. Saale-Unstrut ei siis ole varsinaisesti tunnettu laatuviineistään eikä Kerner ole alueen tyypillisimpiä rypäleitä. Joten hutihan tämä hankintani oli. Osuuskunta Freyburgin Kerner Kabinett 2014 oli lasissa hailakan oljenkeltainen, nenässä lupaavan intensiivinen, raikas ja hedelmäinen, mutta suussa niin kevyt, että tuntui kuin olisi kulautellut pelkkää sitrusvettä. Tässäpä viini, joka ei maistu yhtään miltään. Tilannetta oli pakko tasapainottaa avaamalla oikein öljyinen Grauburgunder.

Tiedän, että tämä ei ollut edustavin otos Kerneristä, jota olen maistellut aiemmin viinimessuilla. Parhaimmat yksilöt löytyvät etelämmästä, erityisesti Frankenista. Ikääntymispotentiaaliakin kuulema löytyy. Ei siltikään lukeudu lempirypäleisiini.