tasting Archives – Page 5 of 6

Viinitorstai: Pinot noir Romaniasta

viinikupla

May 26, 2016

Romaniassa tuotetaan kuudenneksi eniten viiniä koko Euroopassa. Tieto yllättää, sillä Romanialla ei ole maine viinimaana. Suuri osa romanialaisesta viinituotannosta onkin aikamoista kuraa, eivätkä vientiin päätyneet muutamat prosenti maan tuotannosta myöskään edusta parhaimmistoa. Romaniassa on viljelty viiniä ainakin 6000 vuotta, mutta Ceausescun diktatuuri merkitsi viinintekemiselle melkoista takapakkia. Silloin tuotanto keskitettiin suuriin osuuskuntiin, joissa tärkeintä oli määrä eikä laatu. Monet perinteiset viinitilat joutuivat pakon edessä lopettamaan. Vallankumouksesta on aikaa 26 vuotta, mutta diktatuurin aikaansaamia tuhoja paikkaillaan edelleen yhteiskunnan eri tasoilla.

Romaniassa viljellään monenlaisia rypälelajikkeita. Omista rypäleistä yleisempiä ovat Feteasca Alba ja Feteasca Regala (valkoinen) sekä Feteasca Neagra (punainen). Kaksi kolmannesta viinintuotannosta on valkoviinejä, ja niistä moni makeita. Pohjoisessa tuotettu makea Cotnari oli aikanaan laajalti tunnettu ja arvostettu viini. Tässä maassa muuten punaviineistäkin ilmoitetaan, ovatko ne kuivia vai makeita! Punaviinejä tehdään eniten Merlot- ja Cabernet Sauvignon -rypäleistä. Viime vuosina olen törmännyt yhä useammin Pinot noiriin ja ne ovat myös ensimmäisiä romanialaisia viinejä, joihin olen ihastunut

Löysin viiniguru Jancis Robinsonin kirjoittaman lyhyen artikkelin Romanian viineistä. Kirjoituksessa ei ole päiväystä, mutta se päättyy pohdintaan siitä, kuinka paljon edistystä Romanian liittyminen Euroopan unioniin vuonna 2007 tuo sen viinintuotantoon, joka on kärsinyt muun muassa materiaalien ja tarvikkeiden puutteesta. Nyt, kymmenen vuoden EU-jäsenyyden jälkeen voi sanoa: paljonkin. Maahan on ilmestynyt useita uusia ja moderneja viinitiloja, usein ulkomailta tulleita viinintekijöitä tai ulkomaisia sijoittajia. Heillä on vakaa pyrkimys nostaa Romania vakavasti otettavaksi viinimaaksi. Maistamani Corcova Pinot noir on osoitus siitä, että oikealla tiellä ollaan.

Corcovan viinitila sijaitsee lounais-Romaniassa Oltenian viinialueen perimmäisessä nurkassa Mehedintin maakunnassa. Tila on toiminut vasta kymmenkunta vuotta ja siellä viljellään pääasiassa ranskalaisia rypäleitä. Talon taustalta viinintekijää myöten löytyykin ranskalaisia. Kunnianhimoisesta otteesta kertoo sekin, että tilalla on erinomaiset nettisivut, englanninkielinen blogi ja Facebook-sivu. Tilan Pinot Noir Reserve 2011 on 11 kuukautta ranskalaisessa tammitynnyrissä kypsytetty elegantti punaviini. Tuoksussa on kirsikkaa, vadelmaa, maata ja maussa karpalon kirpakkuutta sekä hitusen tammea. Upean harmoninen viini. Harmi, että sitä ei vielä voi ostaa juuri mistään muualta kuin Romaniasta. Noin 14 euron hintainen viini on Romaniassa törkeän kallis, mutta muualla sen hinta-laatusuhde on loistava. Laita tilan nimi muistiin, jos matkasi suuntautuu Romaniaan.

Viinitorstai: Châteauneuf-du-Pape

viinikupla

May 19, 2016

1 Comment

Muistelen, että ensimmäinen ns. parempi punaviini, jota olen maistanut, oli Châteauneuf-du-Pape. Sain sen lahjaksi joltain laatutietoisemmalta ystävältäni (jonka taloudessa myös ansaittiin ihan oikeaa palkkaa). Noina opiskelun alkuvuosina kun en itse olisi ikinä hankkinut yli 10 euron hintaista viiniä. Eikun hetkinen, silloinhan elettiin muutenkin vielä markka-aikaa… Joka tapauksessa tuo viini jätti lähtemättömän jäljen. Seuraavan kerran törmäsin siihen road tripillä Ranskassa. Maistoimme burgundilaisen viinitilan tuotteita, mutta sen englantilainen omistaja teki myös yhtä Châteauneuf-du-Pape -punkkuakin, johon ihastuimme burgundilaisia enemmän. Omistaja vähän pyöritteli silmiään sille, että ostimme Burgundista mukaan Rhônen viiniä, mutta selitys on yksinkertainen: Burgundin punaviinit ovat aloittelijalle paljon vaikeammin lähestyttäviä. Monet niistä ovat heti lanseeraamisensa jälkeen vielä liian kireitä ja nuoria juotavaksi. Muistan miten hapokkaiden burgundilaisten viinien maistelukierros sai melkeinpä mahan kiertymään. Châteauneuf-du-Pape on aivan toisentyyppinen. Englanniksi sanottaisiin, että sillä on hyvä “drinkability”, suomeksi näen joskus puhuttavan dokabiliteetistä (vaikka sana ei omaan suuhuni istukaan).

Châteauneuf-du-Pape on eteläisen Rhônen tunnetuin laatuviini. Se on peräisin samannimisestä kylästä Orangen ja Avignonin välissä, joka suomeksi tarkoittaa kirjaimellisesti “paavin uusi linna”. Sillä viitataan alueen historiaan: 1300-luvulla paavinistuin siirrettiin Roomasta Avignoniin. Paavien kesäpaikka oli lähikylässä, siellä “paavin uudessa linnassa”. Monet Avignonin paaveista olivat kiinnostuneita viineistä ja kehittivät viininviljelystä alueella. 1300-luvulla alueen viinejä kutsuttiinkin “paavin viiniksi”. No, aikanaan paavinistuin palautettiin takaisin Roomaan ja kilpailevat paavit nujerrettiin, mutta etelä-Rhônen paavillinen maine jäi. Châteauneuf-du-Pape oli kuuluisa laatuviineistään jo 1600-luvulla.

Punainen Châteauneuf-du-Pape on cuvée, siis eri rypäleiden sekoitus. Säädökset sallivat kaikkiaan 18 alueella kasvavan rypäleen käyttämisen, mutta päärypäle on Grenache. Sen määrä sekoituksessa vaihtelee vuosikerrasta ja viinitilasta toiseen, usein tukena on mm. Syrah, Mourvedre ja Cinsault. Grenache on rypäle, josta vaikkapa Espanjassa tehdään paljon roséviiniä, mutta Ranskassa sen parhaimmat ilmentymät ovat juuri eteläisen Rhônen punaviineissä. Châteauneuf-du-Pape on voimakas, täyteläinen, hyvin hedelmäinen ja marjainen, silkkinen viini, jolla on korkea alkoholiprosentti (vähintään 12,5% mutta joskus jopa lähemmäs 16%!). Se on herkullista juotavaa jo nuorena, toisin kuin monet muut huippuviinit. Alueella tuotetaan myös valkoviiniä, mutta se on hyvin pieni osa tuotannosta.

Kaivoin kaapista miehen toissajouluna lahjaksi antaman Chapoutierin La Bernardinen vuosikertaa 2010. Sen tuoksussa oli kypsiä hedelmiä, kirsikkaa, luumua, vadelmaa ja samalla yrttisyyttä ja hiven maamaisuutta. Viini suorastaan suli suussa, sen tanniinit ja hapot olivat pehmeän silkkisiä. Eittämättä erinomainen viini, kelpo meditointikamaa. Mutta mutta, huomaan viinimakuni kehittyneen ajan myötä niin, että kaipaan nykyään viiniltä jo hivenen enemmän kulmikkuutta, jotta olisin aivan pähkinöinä sen edessä.

Viinitorstai: Chenin blanc

viinikupla

May 12, 2016

6 Comments

Loiren laaksosta kotoisin oleva Chenin blanc on menettänyt jalansijaa kotimaassaan Ranskassa, mutta toisaalta raivannut tiensä uuden maailman vakiorypäleiden joukkoon. Etelä-Afrikassa se on tätä nykyä yleisin rypälelajike ja sen viljelyala on kaksinkertainen Ranskaan nähden. Chenin blanc taipuu moneen. Loiren perinteiset versiot siitä ovat makeita viinejä, jotka ovat äärimmäisen pitkäikäisiä. Rypäleet kerätään myöhään, kun niihin on jo muodostunut jalohometta, mikä tiivistää rypäleen sokeripitoisuutta ja tuo viiniin intensiivisiä makuvivahteita. Samalla metodilla valmistetaan muun muassa Saksan makeat Rieslingit (Beerenauslese ja Trockenbeerenauslese), Sauternes ja Tokaji.

Chenin blancit on kuitenkin suurelle yleisölle tuttu kuivana, hapokkaana ja hedelmäisenä viininä. Kuivia versioita valmistetaan myös Loiressa, tunnetuimpina alueina Savennières, Jasnières ja Anjou. Myös Loiren kuohuviinien (Crémant de Loire) pohjana on yleensä Chenin blanc. Alkosta ei löydy mitään muuta esimerkkiä Loiren Chenin blanceista kuin yksi ainoa kuiva Vouvray-kuohuviini, joka kylläkin on erinomainen yksilö. Uuden maailman chenin blancit ovat lähes poikkeuksetta kuivia viinejä. Rypäleelle tunnusomainen hapokkuus säilyy kuumassakin ilmastossa ja lisäksi Chenin blanc tuottaa suuren sadon. Se onkin maineeltaan edullinen peruspöytäviini, jota ei pidetä erityisen kiinnostavana.

Olen utelias testailemaan tällaisia ei-niin-maineikkaita rypälelajikkeita, niin kuin äskettäin Pinot blancia (tuon postauksen jälkeen olen maistanut myös loistavaa itävaltalaista ja moselilaista Weissburgunderia). Chenin blancin makuprofiilissa kiinnosti sen erilaisuus näiden viileän ilmaston valkkareihin nähden, joita yleensä tulee juotua. Rypäle tarjoaa sitrusta ja trooppisia hedelmiä: ananasta, mangoa, passionhedelmää, jopa hunajaisuutta – mutta kuitenkin tiukkaa hapokkuutta. Kuulostaa cocktaililta, jonka mielelläni tilaisin, joten miksi en myös viiniä.

Ostin ensin eteläafrikkalaisen tuottajan Delheimin alle kymmenen euron hintaisen perus-Cheninin. Mies avasi sen iltana, jolloin olin juuri sairastunut ja kaikki mitä suuhuni pistin maistui vain ja ainoastaan pippurille. Senkin läpi aistin, että tässähän on kiva viini. Joten menin eräänä päivänä ostamaan toisenkin testipullon, mutta myyjä ylipuhui minut ostamaan saman tuottajan kunnianhimoisemman Chenin blanc-kokeilun, jolla oli hintaakin jo lähes kymppi enemmän. Delheim Family Chenin Blanc 2013 on kahdelta eri Stellenboschin tarhalla kasvatetuista rypäleistä tehty viini, joka on käynyt vain villihiivojen voimalla ja levännyt sen jälkeen hiivasakan päällä uudessa ranskalaisessa tammitynnyrissä. Kuvauksen perusteella sen pitäisi tuoda hienostunutta tammen aromia, mutta oma kokemukseni hienostuneisuudesta oli kuin tammitynnyrillä olisi lyöty päähän. Tässä viinissä oli selkeästi yritystä ja tuoksussa oli jännää villiyttä, joka lienee hiivan päällä kypsymisen vaikutusta. Silti nämä käymisen ja varsinkin tammikypsytyksen aromit hukuttivat alleen hedelmäisyyden. Tammi tuntui suorastaan poltteena suussa. Näistä kahdesta tykkäsin ehdottomasti enemmän siitä edullisemmasta, raikkaampaa ja hedelmäisempää tyyliä edustavasta versiosta. Jos pidät tammittamattomasta Chardonnaysta, niin saatat hyvinkin pitää myös tästä.

Viinitorstai: Brangelinan rosé

viinikupla

May 5, 2016

No Comment

Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat jo vuosia olleet Hollywoodin supertähtipariskunta, Brangelina. Monien elokuviensa, kuuden(!) lapsen katraansa ja Angelinan ihmisoikeuskampanjoiden ohella heillä on ollut aikaa hankkia vielä yksi harrastus: viinintekeminen. Vuonna 2008 he ostivat Provencessa sijaitsevan Château Miravalin, palkkasivat sinne ykkösluokan viinintekijä Marc Perrinin ja ryhtyivät pohjustamaan ensimmäistä omaa viiniänsä. Ensimmäinen Miraval Rosé, jonka takana lukivat tärkeät sanat “bottled by Jolie-Pitt and Perrin” oli vuosikertaa 2012. Myyntiin tullut 6000 pullon erä vietiin käsistä viidessä tunnissa. Viinin kysyntä on edelleen sen verran kovaa, että joissakin kaupoissa on jonotuslista uuden vuosikerran ilmestyessä. Ja jo viime vuonna Kiinan markkinoille ilmaantui myyntiin väärennettyä Miravalia. Kova kysyntä on varmasti arvattu jo etukäteen, sillä Miraval hinnoiteltiin alusta alkaen varsin korkeaksi ollakseen roséviini. Luksusfiilistä haetaan myös ulkoasulla, erikoinen pullo muistuttaa tiettyjä samppanjamerkkejä. Pelkästään pullon muoto nostaa varmasti hintaa, sillä se vaatii enemmän varastointi- ja kuljetustilaa kuin tavallinen pullomalli.

Hollywood-viinille olisi helppo kohauttaa olkapäitään, mutta arvostelut osoittavat, että Miravalin kohdalla ei ole kyse mistään turhasta julkkistempauksesta. Wine Spectator listasi Miravalin vuonna 2013 kuluneen vuoden 100 parhaimman viinin joukkoon, ainoana roséena. Se tuntuu siis olevan vakavasti otettava roséviini. Eikä pelkästään hintansa puolesta. Miraval siis kiinnosti minua lähtökohtaisesti ja kun se tuli vastaan satunnaisessa viinikaupassa viime viikolla, nappasin mukaani pullon vuosikertaa 2014.

Miraval Rosé on tehty tyypillisistä Provencen punaisista rypäleistä: Grenachesta, Cinsaultista, Syrahista ja Rollesta. Väri on kaunis, hailakan vaaleanpunainen. Sekä nenässä että kielellä on punaisia marjoja, etenkin mansikkaa. Kuivassa viinissä on melko paljon hapokkuutta ja se tuntuu hyvin tasapainoiselta. Jälkimaku on pitkä. Viini ei vaikuttanut ihan niin raikkaalta ja marjaiselta kuin olin odottanut, joten voi olla, että kaksi vuotta on ollut sille liian pitkä elinikä, roséviinithän pitäisi nauttia mahdollisimman nuorina. Vika voi olla myös makuaistissani, olen koko viikon potenut jotain angiinantapaista. En siis rohkene ottaa selkeää kantaa puoleen tai toiseen. Oliko tämä hyvä viini? Oli. Ostaisinko uudestaan? En tällä hinnalla (16,90 euroa) saati sitten Alkon hinnalla (24,50 euroa). Erinomaisia roséviinejä löytyy tästä maasta kympilläkin.

Trivia: Château Miravalissa on aikojen saatossa ollut monenlaisia kuuluisia vieraita. Kerrotaan, että 1200-luvulla keskiajan nimekkäimpiin teologeihin lukeutunut Tuomas Akvinolainen vietti siellä useita päiviä. 1900-luvun loppupuolella Miravaliin on puolestaan kytkeytynyt musiikin isoja nimiä. Pink Floyd levytti osan albumiaan Miravalin tilalle rakennetussa studiossa vuonna 1979 ja myös AC/DC, Sting ja Muse ovat viettäneet aikaa siellä.

Viinitorstai: kuohuvaa Englannista

viinikupla

April 28, 2016

1 Comment

Mitä tulee mieleen yhdistelmästä britit ja kuohuviini? No tietenkin James Bond, joka on kovasti Bollingerin perään. Mutta brittien oma kuohuviinituotanto on jäänyt monilta pimentoon. Eikä ihmekään, sillä englantilainen laatuviini on verrattain tuore ilmiö ja toisekseen britit juovat suurimman osan omista viineistään itse. En esimerkiksi ole onnistunut bongaamaan yhdestäkään saksalaisesta kaupasta brittikuohareita. Alko on kunnostautunut siinä suhteessa, valikoimasta löytyy kolme eri tuotetta.

Englannissa on itse asiassa viljelty ja tehty viiniä roomalaisajasta asti, mutta 1800-luvulla vapaakauppasopimus teki oman viinintuotannon kannattamattomaksi. Sotavuodet katkaisivat kokonaan 2000-vuotisen viininvalmistusperinteen. Uudelleen se käynnistyi vasta 1960-luvulla yksittäisen viinipioneerin kokeilujen myötä ja lähti sittemmin räjähdysmäiseen kasvuun. Tuoreimpien tilastojen mukaan maassa toimi vuonna 2013 135 viinitilaa, jotka tuottivat 6.3 miljoonaa pulloa viiniä. Yleisimmin viljellyt lajikkeet ovat Chardonnay ja Pinot Noir.

Suurimmaksi osaksi maassa tuotetaan kuohuviiniä ja juuri ne ovatkin niittäneet kansainvälistä mainetta. Käännekohta englantilaiselle viinialalle oli eurooppalaisten kuohuviinien sokkotasting vuonna 2004, jolloin englantilaiset kuohuviinit kiilasivat kymmenen parhaan joukkoon syrjäyttäen monta samppanjaa. Sama on toistunut sen jälkeen useita kertoja. Viimeksi viime viikolla englantilaiset päihittivät samppanjan Pariisin tastingissa kahdessa kategoriassa kolmesta – ja siinä kolmannessakin tuli tasapeli. Nyetimberin Blanc de Blancs esimerkiksi jätti taakseen niinkin nimekkään samppanjan kuin Billecart-Salmon Grand Cru. Sokkotestien tulokset kertovat, että saarivaltioiden kuohuviinit ovat tyylillisesti niin lähellä samppanjaa, että asiantuntijatkin erehtyvät alkuperän arvioimisessa.

Miksi juuri englantilaiset kuohuviinit sitten muistuttavat niin paljon samppanjaa? Valmistusmetodi on tietenkin sama perinteinen samppanjamenetelmä. Myös rypälelajikkeet ovat samoja. Mutta myös monet laatucavat tehdään samalla menetelmällä ja samoista rypäleistä eivätkä ne silti ole samanlaisia kuin samppanja. Oleellista on myös maaperä ja ilmasto. Eteläisen Englannin viinitilat sijaitsevat suurin piirtein samoilla leveysasteilla kuin Champagne (vain hitusen pohjoisempana). Viiniköynnökset on istutettu etelänpuoleisille rinteille kalkkiseen maaperään, joka muistuttaa Champagnea. Ilmastonmuutos on johtanut siihen, että viimeisten vuosikymmenien aikana koleahko ja sateinen saarivaltio onkin ollut otollisempi paikka viinien kasvattamiselle. Myös Champagnessa kamppaillaan joinakin kylmempinä vuosina liian raaoiksi jääneiden rypäleiden kanssa, mutta 2000-luvulla siellä on ollut harvinaisen paljon hyviä vuosikertoja. Englannissa kuulema kymmenestä vuodesta vain kaksi on ideaalisia rypäleiden kypsyyden kannalta, neljä keskivertoa ja neljä surkeaa.

Saarivaltion kuohuvien kirkkain tähti on tällä hetkellä Sussexissa sijaitseva Nyetimber, joka todellakin tuli ensimmäiselle sijalle äskettäisessä Pariisin kuohuviinitastingissa. Olin käymässä Lontoossa kolme viikkoa sitten WSET-tentin vuoksi ja jo etukäteen olin päättänyt, että tentin jälkeen etsin käsiini englantilaista kuohuviiniä. Nyetimber Classic Cuvée Brut 2010 oli sattumanvaraisesti valikoitu viini satunnaisesta myymälästä ja pullon avattuani totesin sen erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Viini uhkui raikkautta, vihreää omenaa, hapokkuutta ja paahteisuutta. Sen jälkeen tekee todellakin mieli tutustua paremmin maan kuohuviinitarjontaan. Hintaa pullolla oli hiukan päälle 30 puntaa eli samppanjan hinnoissa liikutaan.

Lopuksi vielä kiinnostava trivia: Champagnessakin uskotaan jo englantilaisten viinien potentiaaliin. Taittinger on ensimmäinen samppanjatalo, joka on ostanut maata Kentistä ja alkaa tuottaa siellä omia kuohuviaan.