Category: viiniharrastus

…Kun Jancis Robinson uudelleentwiittaa twiittini. Kukaan ystävistäni ei edes tiedä, kuka on Jancis Robinson, joten en voinut hehkuttaa asiaa kenellekään.

…Kun katukyltit johdattavat hyvän viinin ääreen.

…Kun lounastaa ravintolassa, jossa on poikkeuksellisen kiinnostava lista laseittain tarjolla olevista viineistä.

…Kun bongaa viinikaupasta rieslingin Australian Clare Valleysta. Ei niin, että se olisi parempaa tavaraa kuin paikalliset viinit, mutta jos yrittää opiskella aussiviinejä, on niiden maistaminenkin hyödyllistä. Saksassa on tarjolla varsin suppea valikoima uuden maan viinejä.

…Kun seuraavalla viikolla on saamassa kylään hyviä ystäviä ja vieläpä sellaisia, joiden kanssa jakaa viini-innostuksen. Erinomainen syy hankkia kaappiin parasta, mitä tämä maa tarjoaa. Samppanjaa unohtamatta.

…Kun lempisamppanjaa saa tarjouksesta kolme pulloa kahden hinnalla.

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että rakastut lomamatkalla paikalliseen viiniin ja rahtaat tuota jumalaista juomaa kotiin vain todetaksesi, että talvipimeällä kotikeittiössä korkattu viini ei ollutkaan kummoista? Viinin nauttiminen on kokonaisvaltainen elämys, johon vaikuttaa seura, ympäristö, oma mieliala ja se, mitä lautasella on. Joskus paikallinen ruoka säestää alueen viiniä niin onnistuneesti, että viini nousee ihan eri tasolle kuin minkä se saavuttaisi yksinään. Joskus ystävien kesken on niin viihtyisää, että keskinkertainen viini maistuu mainiommalta kuin yksinään arviointimielessä maistettuna.

Käsi ylös myös, jos olet säilönyt lahjaksi saamaasi arvokkaampaa pulloa sopivaa tilaisuutta odottaen. Jonain päivänä se tulee avattua suurin odotuksin, mutta harvoin lahjaviini kuitenkaan on niin mahtavaa kuin sen toivoi olevan. Olen yrittänyt vakuutella omille ystävilleni, että samppanjapulloja (jotka yleensä ovat vuosikerratonta kamaa) ei kannata säilöä keittiön kaapissa vuosikausia. Muuten voi käydä niin, että kuplajuoma on pilalla sitten kun vuosien päästä tuntuu olevan riittävän hyvä syy sen avaamiseen. Toisaalta sitä parasta pulloa ei ehkä kuitenkaan kannata avata jatkojen jatkoilla aamuyöllä. Voipi olla, että makuelämys menee hukkaan. 

Eräs rakas ystäväni on jo vuosien ajan ollut samppanjakumppanini. Aloimme käydä yhdessä viinimessuilla ja viitisen vuotta sitten reissasimme yhdessä Champagneen. Nyt kun me molemmat asumme ulkomailla, tapaamme noin kerran vuodessa jomman kumman luona ja jääkaapissa on aina odottamassa huolella valittua samppanjaa. Ensimmäistä kertaa vuosiin satuimme olemaan samaan aikaan käymässä Suomessa ja vietimme vuorokauden saman katon alla. Täytyy sanoa, että meillä on ollut glamoröösimpiäkin samppanjatuokioita vuosien varrella vaikkapa Epernayssa tai Hangon rantakallioilla kuin nyt. Minä kiskoin kuplivaa kolmevuotiaan tyttäreni iltakiukuttelun lomassa. Ystäväni oli juuri saanut kohotettua lasin huulilleen, kun hänen puolivuotias jälkikasvunsa vaistosi, että äiti yrittää pitää hauskaa ilman häntä. Ostamani samppanja oli kuulema onneksi hyvää myös lämmenneenä ja väljähtäneenä. Ja seuranamme oli sentään Myyrä-pehmolelu. 

Pullon henki -blogissa kirjoitettiin hiljattain samasta ilmiöstä, siis miten haastavaa on nautiskella viineistä pikkulapsivaiheessa. Tässä elämäntilanteessa jaksan panostaa ruoanlaittoon paljon vähemmän kuin joskus aiemmin. Vain harvoin meillä paritetaan viiniä ja ruokaa etukäteen suunnitellusti. Usein vain tulee avattua ensimmäinen käteen osuva pullo, joka nyt suunnilleen sopii värinsä ja intensiteettinsä puolesta illan ruokaan. Tai sitten viiniä kaadetaan lasiin vasta sen jälkeen kun lapsi on nukahtanut. Jos hermot on kiristetty äärimmilleen, on viinistä vaikea nauttia. Lohtuviini ei maistu sen paremmalle kuin vaikka lohtusuklaakaan. Mutta viiniharrastus rentouttaa silti. Kun uppoudun lukemaan viinijuttuja ja kirjoittamaan, nollautuu päivän turhautumissaldo. Hetken päästä jaksaa jo innostua lasinsakin sisällöstä.