Viinitorstai: Albariño


Viinien maailma on niin laaja, että helposti jämähtää omalle mukavuusalueelleen. Minun kohdallani se tarkoittaa Ranskaa, Italiaa ja saksalaisia valkkareita. Ja Portugalia, jossa matkaan säännöllisesti. Katvealueita on vaikka kuinka, mutta yksi suurimmista niistä on Espanja, josta on tullut maisteltua lähinnä vain cavaa ja random-Tempranilloja. On aika alkaa ottaa haltuun Euroopan kolmanneksi suurinta viinintuottajamaata! Päätin lähteä liikkeelle semihelposti Galiciaan kuuluvan DO-viinialueen Rias Baixasin Albariñolla, jonka arvelin olevan samantyylistä kuin rajantakaiset portugalilaiset Alvarinhot (Vinho Verdestä kirjoitinkin vähän aikaa sitten).

Albariño on aromikas rypäle, joka on paksun kuorensa johdosta sopeutunut hyvin luoteis-Espanjassa sijaitsevan Galician sateiseen ja muuta maata viileämpään ilmastoon. Rypäleestä saadaan raikkaita ja hapokkaita viinejä, joissa on korkeahko alkoholiprosentti ja sitruksinen ja mineraalinen makuprofiili. Sen merellinen suolaisuus on kuin tehty kalaruoille, joita tässä osassa maata paljon syödäänkin. Albariño on sen verran suosittu rypäle, että se on vallannut peräti 90% Rias Baixasin viljelyalasta. Rypäleestä tehdyt viinit ovat pitkäikäisempiä kuin monet muut espanjalaiset valkoviinit. Tyyli voi olla kepeähkö tai sitten tuhdimpi tammikypsytetty. Espanjasta Albariño on levinnyt uuteen maailmaan ja sitä viljellään vähäisissä määrin Kaliforniassa, Oregonissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Pistin muuten merkille Uncorked-sarjaa katsoessa, että Master Sommelier -kokelaat vähän väliä veikkailivat maistamaansa viiniä Albariñoksi. Ainakin se todistaa, että rypäle on amerikkalaisissa viinipiireissä tuttu, vaikka ei kuulema enää niin trendikäs.

Suuntasin löytöretkelle toiseen Hampurin kahdesta suuresta espanjalaisesta tukkuhenkisestä supermarketista. Tässä marketissa oli painopiste viineissä, joita löytyi kattavasti maan eri viinialueilta, joskin pääasiallisesti tunnetuimpia brändejä (jos kerran espanjalaisiin viineihin tottumatonkin tunnisti niin monta merkkiä…). Parempilaatuisia valkoviinejä ei ollut kovinkaan paljon ja harvojen Albariñojen joukosta päädyin nappaamaan mukaan Arousan osuuskunnan tuottaman Paco & Lolan tuoreimman vuosikerran (2015). Viini osoittautui miellyttävän rapsakaksi ja hedelmäiseksi: omenaa, sitrusta ja mineraalisuutta reippaalla hapokkuudella. Eikä yhtään haitannut, että etiketin kuosi mätsäsi polka dot -mekkooni. Jälkeenpäin huomasin, että Paco & Lolaa myydään myös Alkossa, jossa se maksaa kaksinkertaisesti sen, mitä täällä. Kympin hinnalla tämä oli mainio valkkari, mutta kahdellakympillä odottaisin jo enemmän vau-efektiä.

Viinitorstai: Israel

viinikupla
August 11, 2016


Viinitorstain aihevalinnat ovat joskus itsellenikin arvoituksia viimeiseen asti. Olin ajatellut kirjoittaa jotain Portugalista, mutta silmäiltyäni keittiön arkiviinilokerikkoa osui silmiini israelilainen mysteeripullo. Mistä meille on ilmaantunut israelilaista punkkua? Kuulema joku kotonamme majoittuneista silloin kun itse olin Suomen-lomalla, oli tuonut pullon tuliaisiksi. Tänään tuntui olevan juuri oikea hetki sen avaamiseen, sillä sää on muistuttanut koko viikon enemmän lokakuuta kuin parhainta kesää. Ei ole kuulkaa aina Keski-Euroopassa Suomea paremmat säät, ei.

Israelissa on tehty viiniä vuosituhansia – aina siihen asti, kunnes islamilaiset hallitsijat valloittivat maan 600-luvulla ja tuhosivat viiniköynnökset. Viininvalmistus alkoi uudestaan 1800-luvun lopulla, kun sionismin innoittamat juutalaiset alkoivat massoittain muuttaa nykyisen Israelin alueelle. Ranskalainen Baron de Rotschild oli tuolloin hyväntekijän ominaisuudessa tekemässä viininvalmistuksesta oleellisen osan maataloutta. Suurimmat viinitilat Rishon le Zion, Zichron Ya’acov ja Carmim perustettiin noihin aikoihin. Israelissa on nykyään puolet enemmän viljelypinta-alaa kun Libanonissa ja myös vienti on merkittävämpää, tuottaahan Israel kosher-viinejä maailman juutalaisväestölle.

Kasvojenkohotus makeista pöytäviineistä laatuviinien tuottajaksi ajoittuu 80-90-luvuille, jolloin viinitarhoja perustettiin korkeammille ja viileämmille seuduille, etenkin Golanin kukkuloille kalifornialaisten viininvalmistajien avustuksella. Viinitilojen määrä on sen jälkeen kasvanut eksponentiaalisesti yhden käden sormilla laskettavista kolmeen sataan. Maassa ei ole omia kotoperäisiä lajikkeita, vaan pääasiallisesti viljellään kansainvälisesti tunnettuja Cabernet Sauvignonia, Merlota, Chardonnayta sekä Sauvignon Blancia. Suuressa osassa maata paahtava aurinko ja kuivuus tuottavat haasteita ja tekevät helposti viineistä liian hilloisia ja vähähappoisia. Kuuma ilmasto huokuu yleensä vastaan israelilaisista viineistä jo ensinuuhkaisulla.


Olen maistanut aiemminkin israelilaisia punaviinejä. Sekä Alkon valikoimaa että tuliaisviinejä. Mikään niistä ei ole tehnyt erityistä vaikutusta, vaan olen aina ollut enemmän kallellani naapurimaa Libanonin viiniköynnösten antimiin. Odotukseni eivät siis olleet kovin korkealla, kun korkkasin Chateau Golanin Cabernet Sauvignonin 2013. En ollut vielä tsekannut näitä taustatietoja: Chateau Golan on perustettu vuonna 1999. Volyymeissa ja tunnettuudessa se jää lähellä sijaitsevan Golan Heights Wineryn jälkeen, mutta sen viinejä pidetään Israelin parhaimmistoon kuuluvina ja tila on myös taloudellisti tuottavimpien joukkoon lukeutuva. Viinintekijä Uri Hetz on opiskellut Oregonissa ja työskennellyt Kaliforniassa ja ilmoittaa arvostavansa eurooppalaisia viininvalmistusperinteitä. Tämä tila ei muuten valmista kosher-viiniä. Tilalla viljellään yhteensä kolmeatoista Ranskasta tuttua rypälelajiketta sekä kuriositeettina portugalilaista Touriga Nacionalia. Linkittäisin tähän talon nettisivut, mutta niitä ei ole olemassa englanniksi eikä hepreankielinen info erityisemmin lämmitä.

Tämän viinin väri on todella tumma, läpinäkymätön. Lasista nenää kohti leijui syvä, kypsän herukkainen, luumuinen ja mausteinen tuoksu, jossa alkoholi (14,5%) tuntui aluksi voimakkaasti. Muhkea viini täytti suun ja jatkoi tyylikkäästi samalla aromimaailmalla yhdistettyinä napakkaan tanniinisuuteen. Mikä positiivinen yllätys! Jouduin nielemään ennakkoluuloni ja toteamaan, että Israelista todellakin voi tulla laadukasta punaviiniä.

Eettiseltä kannalta harmittavinta on se, että tämä viini valmistetaan kiistellyllä valloitetulla alueella. Israel miehitti Syyriaan kuuluvan Golanin kuuden päivän sodassa 1967. Tunnusteluja alueen palauttamisesta Syyrialle on käyty aika ajoin, mutta sitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan. Kansainvälinen yhteisö pitää alueen israelilaista siirtokuntaa laittomana. Onko siis oikein tukea taloudellisesti Golanin siirtokuntaa? Vai tuleeko olla tyytyväinen siitä, että viininvalmistus, tämä perinteinen maanviljelyksen muoto, on israelilaisten avustuksella juurrutettu uudestaan ja vieläpä varsin menestyksekkäästi?

Viinitorstai: Grenache Blanc


Kokeilen mielelläni itselleni uusia rypälelajikkeita. Ja niitähän riittää, kun viiniharrastus on vasta alkutaipaleella. Lähiviinikaupallani on tapana pommittaa minua mainoksilla tuplasti, sähköpostin lisäksi myös paperikirjeenä (jotenkin kovin saksalaista…). Tuoreimmasta mainoskirjeestä bongasin, että myyntiin on juuri tullut Grenache Blancia. Valkoinen Grenache, häh? Sitä piti käydä noutamassa pullo.

Punainen Grenache on tullut tutuksi eteläisen Ranskan sekä Espanjan viineistä. Ranskassa se on useimmiten sekoitettu muiden rypäleiden joukkoon, kun taas Espanjasta löytyy paljon myös pelkkiä Grenache-punkkuja samoin kuin siitä tehtyä roséviiniä. Punainen Grenache on hyvin marjainen (mansikkaa!), hedelmäinen ja mausteinen, vähätanniininen ja -happoinen, mikä saa viinin tuntumaan pehmeältä. Alkoholipitoisuus voi nousta varsin korkeaksi. Sekoitteisiin Grenache tuo pehmeyttä ja hedelmäisyyttä tasapainottamaan vaikkapa Syrahin tymäkkyyttä.

Grenache Blanc on punaisen Grenachen valkoinen versio. Valkoisen rypäleen profiili on kuin kopio punaisesta: erittäin hedelmäinen, vähähappoinen ja alkoholipitoisuus usein korkea. Rypäle on kotoisin pohjois-Espanjasta (jossa sen nimi on Garnacha Blanca). Ranskassa se on viidenneksi viljellyin valkoinen rypäle, yleisimmillään Roussillonissa. Grenache Blanc on muuten yksi rypäleistä, joita käytetään valkoiseen Châteauneuf-du-Pape -viiniin, aivan kuten sen punaista versiota vastaavaan punaviiniin. Ranskassa on tyypillisempää sekoittaa Grenache Blancia muiden rypäleiden joukkoon kuin valmistaa yhden lajikkeen viiniä. Jälkimmäinen on kuitenkin nousussa, Ranskan lisäksi myös Kaliforniassa.

Ostamani viini oli osuuskunta Vignoble Foncalieun Gourmandises-sarjan lajikeviini. Tämä jättiosuuskunta koostuu yli tuhannesta viljelijästä Languedoc-Roussillonin, la Cascognen sekä Rhônen alueelta. Viinin laatuluokitus on ranskalaisen järjestelmän alin porras, vin de France, jolloin rypäleet ovat voineet tulla mistä vaan maan rajojen alueelta (tässä tapauksessa siis miltä tahansa osuuskunnan kolmella viinialueella toimivilta tuottajilta). Nyt ei siis tosiaan puhuta mistään terroir-viinistä, vaan geneerisestä yleisviinistä. Eipä hintakaan kyllä päätä huimannut; 5,95 euroa oli helppo upottaa pelkästään kokeiluun.

Lasista tulvi vastaan lämpimän ilmanalan kypsiä hedelmiä: päärynää, persikkaa, melonia, jopa banaania. Tämä viini on niin pehmeä, että ei taatusti töki tottumattomallekaan viininjuojalle. Toisaalta se on varsin mitäänsanomaton. Mutta sopii ehdottomasti seurusteluviiniksi jos vaikkapa tulossa on vieraita, joiden makumieltymyksiä ei tunne. Tuskin ostan tätä kyseistä viiniä enää toiste, mutta kokeilen kyllä mielelläni laadukkaampia versioita Grenache Blancista, jos niitä kävelee vastaan. Tämä rypäle kun kuulema ilmentää herkästi kasvuolosuhteitaan.

Viinitorstai: Vinho verde goes rosé

viinikupla
July 21, 2016

terras do minho vinho verde rose

Vinho Verde, kirjaimellisesti ‘vihreä viini’, on monille tuttu kesäviini. Erityisesti tämä Casal Garcian pullo tulee vastaan vähän joka maassa, tosin hieman eri hinnalla Portugalissa tai vaikka Saksassa kuin rakkaassa Suomenmaassa. Se on hyvä tyyppiesimerkki vinho verdestä: raikas, pirskahteleva, hapokas, vähäalkoholinen ja aromimaailmaltaan vihreänsävyinen.

Vinho Verde on sekä Portugalin pohjoisin DOP-viinialue että tämän alueen sisällä valmistettava viinityyppi. Täällä samoin kuin rajan takana Espanjan puoleisessa Galiciassa Atlantin tuulet tekevät ilmastosta viileämmän ja sateisemman kuin muualla maassa, minkä huomaa alueen valkoviinien raikkaudesta. Vinho verde -nimellä myytävä viini on usein sekoite eri rypälelajikkeista (tyypillisesti Loureiro, Trajadura, Pedernã) ja se on tarkoitettu nuorena juotavaksi. Kun matkustin ensimmäistä kertaa Portugaliin, yllätyin siitä, että siellä maistamani vinho verdet eivät olleet pirskahtelevia. Muissa maissa ostamani pullot ovat nimittäin aina olleet aavistuksen kuplivia. Ilmeisesti vinho verde voi olla sekä että, vailla mitään logiikkaa. Takavuosina kuplat syntyivät luonnollisesti pullossa tapahtuvan malolaktisen käymisen seurauksena, mutta nykyään viinit suodatetaan ennen pullottamista, mikä estää toisen käymisen. Jotkut tuottajat pitävät kiinni vinho verden kuplivasta tyylistä yksinkertaisesti ruiskuttamalla hiilihappoja valmiiseen viiniin. Ulkomaille myytäviin viineihin saatetaan myös lisätä makeutta.

Vinho verden alueella valmistetaan myös moniulotteisempia, laadukkaita ja ikääntymistäkin kestäviä viinejä Alvarinho-rypäleestä, erityisesti Monçãon kaupungin alueella. Etiketissä lukee tällöin rypäleen nimi ja näissä viineissä on enemmän mineraalisuutta ja korkeampi alkoholiprosentti kuin peruskategorian vinho verdeissä – ja hintakin on moninkertainen.

Tähän asti vastaani on tullut vain valkoviinejä Vinho verdestä, mutta nähdessäni lähiviinikaupassani alueen roséviinin oli sitä aivan pakko maistaa. Terras do Minhon Vinho Verde Rosén 2015 sähäkänpinkki väri on kaukana Provencen roséviinien hienostuneesta haaleasta sipulinkuoren sävystä. Puolikuiva viini oli juuri niin mansikkainen, pirskahteleva, raikas ja kevyt kuin toivoinkin. Jäännössokeria oli hurjat 15g/l, mutta hapot tasapainottivat makeutta mukavasti. Tämän parempaa hellepäivään sopivaa roséta ei ole hetkeen tullut vastaan ja kun hintakin oli alle viisi euroa, olisi tätä pitänyt hamstrata vielä kun ehti. Nyt se on nimittäin loppuunmyyty. Se yksi pullo meni parempiin suihin niin vikkelään, etten ehtinyt ottaa kuvaakaan.

Viinitorstai: Sveitsin valkoinen ykkösrypäle Chasselas

viinikupla
July 14, 2016

2016-07-12 21.11.45

Sveitsiläisiin viineihin on vaikea päästä käsiksi. Maan viinintuotanto ei ole määrällisesti järisyttävän suuri ja siitä vain 2% päätyy vientiin, pääasiassa Saksaan. Siksi olen aina innolla tarttunut tilaisuuteen maistaa sveitsiläisiä viinejä, jos niitä jossain harvoin on tarjolla. Niin kuin Facebook-sivuani seuraavat tietävät, äskettäisellä road tripillämme Italiaan pysähdyimme paluumatkalla kahden yön verran Zürichissä. Rakastan tutkia ruokakauppojen tarjontaa, joten kipaisin lähimpään Coop-markettiin, jossa tietenkin päädyin norkoilemaan viinihyllyn äärelle. Valtavasti vaihtoehtoja, joista oli vaikea valita, kun tietämys maan viineistä oli lähellä nollaa. Lopulta nappasin mukaan yhden punaisen ja yhden valkoisen. Äskettäin korkkasin jälkimmäisen, joka on Vaudin kantonista peräisin oleva Domaine du Martherayn Féchy Grand Cru 2014. Kylän mukaan nimetty viini on tehty kokonaan Chasselas-rypäleestä.

Chasselas on Sveitsin yleisin valkoinen lajike, mutta samalla se kuuluu yllättäen myös maailman viljellyimpien valkoisten lajikkeiden joukkoon. Sveitsin lisäksi sitä viljellään erityisesti Romaniassa, Unkarissa, Ranskassa, Saksassa (Baden) sekä jossain määrin Ukrainassa, Moldovassa, Italiassa ja Pohjois-Afrikassa. Chasselas luetaan ei-aromaattisten eli neutraalien valkoviinien kastiin eikä sillä ole varsinaisesti laaturypäleen maine. Monessa maassa se onkin syötäväksi tarkoitettu rypäle tai siitä valmistetaan mehua. Mutta oikeissa olosuhteissa ja taiten valmistettuna siitä syntyy erinomaisia viinejä. Ranskassa laadukkaimmat versiot Chasselasta löytyvät Sveitsin-rajan vastaiselta Savoien alueelta, joiden valkoviineissä tämä rypäle usein komeilee sekoituksen joukossa. Vaudin kantonissa Chasselas hallitsee kahta kolmasosaa viljelyalasta. Vaud vaikuttaakin viimeisimpien tutkimusten perusteella olevan rypäleen synnyinseutu, vaikka sitä on aikojen saatossa veikkailtu mm. egyptiläiseksi.

Chasselas

Maistamassani viinissä oli miellyttävä kukkainen ja mineraalinen tuoksu. Kuivassa maussa tuntui ensimmäisenä persikkaa ja sitruunaa, johon yhdistyi aavistuksen kitkerä jälkimaku. Hapokkuus jäi puolitiehen, joka käänsi kokonaisuuden hitusen lattean puolelle. Harmiton, mutta hienostunut viini, joka itse asiassa parani kulaus kulaukselta. Ymmärrän hyvin niitä kommentteja, joissa sanotaan Chasselas’n olevan miellyttävä, helposti yhdistettävä erilaisiin ruokiin ja niitä harvoja viinejä, jotka maistuvat suussa hyvältä jo aamun tunteina. The World of Fine Winen mainio artikkeli Chasselasta kuvasi rypälettä mainiosti sveitsiläisen konsensuksen, tarkkuuden ja laadukkuuden ilmentymäksi ja sai vakuuttumaan, että testaan vastaan tulevia yksilöitä jatkossakin.