Viinitorstai: Uruguay

viinikupla
July 7, 2016

Wines from Uruguay

Viime kuussa osallistuin paikallisen viiniklubin tastingiin, jossa tutustuttiin uruguaylaisiin viineihin. Minulla ei ollut niistä mitään käsitystä etukäteen, joten lähdin tilaisuuteen uteliaana. Viinejä esitteli meille Simone Wangemann, jonka yritys Atlantik Weine on erikoistunut tuomaan maahan ainoastaan uruguaylaisia viinejä. Simone ei itse ole sieltä kotoisin, mutta hän on matkustanut Uruguayssa paljon ja ihastui paikallisiin viineihin niin paljon, että halusi ryhtyä tuomaan niitä Eurooppaan. Simone on itse valinnut viinitilat, joiden tuotteista ja tarinasta hän pitää ja joiden omistajiin hän on tutustunut henkilökohtaisesti. Valikoima on punaviinivoittoinen, sillä saksalaiset ovat mieltyneitä omiin valkoviineihinsä. Maistoimme illan mittaan kolmen eri tilan viinejä ja saimme kattavan tietopaketin Uruguayn viinintuotannosta.

Etelä-Amerikan viinimaista maailmalla tunnetuimpia ovat Argentiina ja Chile. Chileläiset viinit ovat itse asiassa Alkon myydyimpiä viinejä. Näiden kahden maan jälkeen mantereen kolmanneksi suurin tuottaja on Brasilia, jonka perässä neljännellä sijalla keikkuu Uruguay. Maassa on tehty viiniä 1800-luvun loppupuolelta lähtien, mutta laatuviinituotanto on polkaistu käyntiin vasta 1990-luvulla ja palkintoja maan viinit ovat alkaneet kahmia vasta viime vuosina. Nykyään maassa toimivista viinitiloista vain kymmenisen prosenttia valmistaa ylemmän laatuluokituksen VCP-viiniä, joiden joukossa siis ovat myös vientiin päätyvät viinit. Viennistä suurin osa menee naapurimaahan Brasiliaan. Laatuviinit ovat melko hinnakkaita ja uruguyalaiset juovat pääosin edullisia pöytäviinejä (vaikka maan yleinen hintataso ei olekaan erityisen matala), joten jokunen tila myykin kaiken viininsä ulkomaille.

Uruguay sijaitsee samoilla leveysasteilla kuin muutkin uuden maailman viinialueet. Sademääriltään ja kasvukaudeltaan Uruguay on verrattavissa Bordeaux’hin, joskin lämpötila on korkeampi ja auringonvalo intensiivisempää. Chilessä ja Argentiinassa viileämmän ilmanalan viinialueet sijaitsevat korkealla, mutta littanassa Uruguayssa pääsevät puolestaan merituulet puhaltamaan ja viilentämään ilmaa iltaisin. Yleisesti ottaen Uruguayn viinit ovat alkoholipitoisuudeltaan matalampia ja hapokkaampia kuin naapurimaidensa vastaavat. Suurin osa viininviljelyalueista on levittäytynyt joko Atlantin rannikon varteen pääkaupunki Montevideon ympärille tai Rio de la Plata-joen varteen. Maasto on kivikkoista ja soraista tai sitten savista ja todellakin merenpinnan korkeudella, mistä Irurtian viinien nimi Km.0 juontaakin juurensa. Maan kansallisrypäleenä pidetään Tannatia. Muutoin viljeltävät lajikkeet ovat kansainvälisesti tunnettuja, niin kuin vaikka Chardonnay, Cabernet Sauvignon, Merlot tai Malbec.

Maistamistani viineistä Antigua Bodega Stagnarin Chardonnay vuodelta 2015 oli tammittamaton ja yllättävän hapokas, joskaan ei muuten erityisen mielenkiintoinen. Saman talon Tannat 2015 oli mausteinen ja kypsän hedelmäinen sekä tujun tanniininen, niin kuin tästä rypäleestä valmistetut viinit ilmeisesti kautta linjan. Bodega Familia Irurtian Reserva Tannat 2013 ei ollut yhtä voimakkaan hedelmävetoinen, joskin edelleen mausteinen ja tanniininen. Saman talon Malbec oli lajikkeelleen uskollisesti niin kypsiä hedelmiä uhkuva, että vaikutelma oli makeahko, vaikkakin pitkässä jälkimaussa oli tässäkin suuta kuivattavaa tanniinisuutta. Eniten pidin Alto de la Ballenan sekoitteesta Tannat (50%), Merlot (35%) ja Cabernet Franc (15%) vuodelta 2012. Elegantti tuoksu ja tiukempi suutuntuma toivat mieleen Bordeaux-tyylin.

Alkossa on myynnissä tasan kaksi uruguyalaista viiniä: Garzón Tannat 2013 sekä tilausvalikoiman valkoinen Garzón Albariño 2014. Jos pidät näistä ja maan viinit kuulostavat enemmänkin tutustumisen arvoisilta, niin Simone lupasi mielellään toimittaa tuotteitaan myös Suomeen. Yhteystiedot löytyvät Atlantik Weinen sivuilta.

 

In English: Uruguay is the fourth biggest wine producer in the South America. Their flagship red grape variety is powerful, rustic, and tannic Tannat. At a recent Hamburg Wine Tasting Society’s meeting we tried five different wines from three different producers (Antigua Bodega Stagnari, Bodega Familia Irurtia, and Alto de la Ballena). The overall impression was very pleasant. Uruguayan red wines in general have a ripe fruit character of the New World wines, but also nice acidity and tannins. I’m looking forward to tasting some more examples from this country. Our evening was hosted by a lovely polyglot Simone Wangermann, whose company Atlantik Weine imports Uruguayan wines to Germany – and is willing to ship to other countries as well.

 

Viinitorstai: Brunello di Montalcino

viinikupla
June 30, 2016


Teini-ikäisestä lähtien olen rakastanut Ranskaa ja se on edelleen mieluisin lomakohteeni. Viime aikoina kuitenkin veri on vetänyt Italiaan. Äskettäin pyörähdin pikaisesti Veronassa ja nyt on perheloman vuoro Toskanassa. Koska matkustamme kolmevuotiaan tahdilla ja ehdoilla, täytyy viinitilavierailut jättää minimiin. Mutta aion silti maistella toskanalaisia viinejä laajalla skaalalla! Yhdeksi päiväretkikohteeksi halusin ehdottomasti Montalcinon, joka on Toskanan nimekkäimpiin (ja kalleimpiin) DOCG-viiniin lukeutuvan Brunello di Montalcinon kotiseutua.

Montalcino on ollut tunnettu viineistään jo keskiajalla. Brunello di Montalcinon historia katsotaan alkaneeksi 1870-luvulla, Italian yhdistymisen jälkeen. Sodasta palannut Ferruccio Biondi-Santi alkoi alueen viininvalmistusperinteistä poiketen erotella Sangiovese-rypäleet muista lajikkeista ja luopui toisesta käymisestä. Maailmanmaineeseen nämä viinit nousivat viime vuosisadan puolenvälin jälkeen, jolloin Biondi-Santin lisäksi yhä useampi ryhtyi valmistamaan Brunello di Montalcinoa. DOC-statuksen viini sai vuonna 1968 ja DOCG-statuksen 1980. Nykyään parisensataa tuottajaa valmistaa Brunelloa.

Sangiovese kypsyy myöhään, joten kesäkuun lopussa rypäleet ovat vielä pieniä. 

Toisin kuin valtaosa Toskanan muista appellaatioista (esim. Chianti), Brunello valmistetaan pelkästään Sangiovese-rypäleestä tai tarkemmin ottaen sen kloonista, joka tuottaa hieman suurempia rypäleitä ja muuttuu väriltään punertavanruskeaksi. Tästä juontuu nimi Brunello. Säädökset edellyttävät, että viiniä kypsytetään tynnyreissä vähintään kaksi vuotta, jonka jälkeen vielä vähintään neljä kuukautta pullossa. Minimikypsytysaika yhteensä on kuitenkin neljä vuotta, joten tällä hetkellä nuorimmat markkinoilla olevat Brunellot ovat vuosikertaa 2011. Vinkiksi sen verran, että vuosikertaa 2010 pidetään yhtenä viime vuosikymmenien parhaista.

Montalcino on ilmastoltaan Toskanan kuivin alue ja myös selvästi lämpimämpi kuin Chianti. Sangiovese saavuttaa täällä täydemmän kypsyysasteen kuin muualla Toskanassa, minkä johdosta viinit ovat täyteläisempiä ja myös alkoholipitoisuudeltaan korkeampia. Montalcinon noin 30 kilometrin laajuinen alue jakautuu kuitenkin ilmastoltaan kahtia: pohjoisessa korkeammilla alueilla on viileämpää kuin etelässä, maaperä on erilaista ja viininkorjuuajassa saattaa olla jopa viikon ero.

Seetripuu, kirsikka, luumu, vanilja, yrtit, nahka ja maamaisuus ovat leimallista Brunellolle. Joidenkin makuun tyyli voi olla liian tanniininen ja kuiva, ainakin nuoremmassa Brunellossa. Parhaimmillaan viini on vasta kymmenen vuoden jälkeen. Hedelmäisempää ja kevyempää tyyliä tarjoaa alueen alempi laatuluokitus Rosso di Montalcino, joka lanseerataan markkinoille jo vuoden kypsytyksen jälkeen. 

Lähiaikoina luvassa on myös kertomus vierailustamme Brunello-tilalla, josta otin ylläolevan kuvan.

Hampurin trendikkäin viinibaari

viinikupla
June 27, 2016

2016-05-04 11.49.41-1

Hampurissa on pari perinteikästä viinibaaria, jotka ovat toimineet satakunta vuotta ja joilla on vanhan kirkkoraamatun paksuinen viinilista. Niihin kannattaa ehdottomasti suunnata, jos haluaa maistella eurooppalaisten klassikkoviinien vanhempia vuosikertoja. Ja jos on rahaa sijoittaa niihin. Niiden rinnalle on muutama vuosi sitten tullut viinibaari, jolla on tyystin toisenlainen lähestymistapa. Arvokkuus ja perinteikkyys korvautuu rentoudella ja kokeilunhalulla kotikaupunginosassani Eimsbüttelissä sijaitsevassa Vineyardissa (Osterstraße 92), joka on sekä baari että viinimyymälä. Viiniä saa ostaa aamukymmenestä alkaen, mutta baaripuoli avautuu vasta viideltä iltapäivällä. Iltamyöhällä sieltä voi vielä koukata ostamassa viiniä mukaan, niin kuin teimme kerran, kun emme mahtuneet istumaan. Nappasimme mukaan puolikkaan pullon valmiiksi viilennettyä samppanjaa ja nautimme sen kotisohvalla ravintolaillallisen päätteeksi. Viinit voi tilata myös lähialueelle kotiinkuljetettuna sympaattisesti ja ympäristöystävällisesti pyörällä.

Valikoimassa on viinejä ympäri maailmaa, joskin pääpaino on saksalaisissa viineissä ja etenkin nuoremmissa viinintekijöissä. Viinit on valittu huolella ja olen löytänyt täältä monia helmiä. Siksi uskallan kokeilla aika huolettomasti mitä vain. Ainoastaan Trollinger ei uponnut, mutta tiesinkin ottavani sen kanssa riskin. Moitittavaa on lähinnä siinä, että joissakin viineissä on turhan korkeat katteet.

2016-06-20 15.08.20

Industrial-henkeen sisustettu paikka on yhtä avointa tilaa ja sen takaosa on itse asiassa avoin varasto, täynnä viinilaatikoita. Kesäaikaan tilaa on myös ulkoterassilla. Oman kokemukseni perusteella paikka on täynnä joka ilta, yhtä lailla keskellä viikkoa kuin viikonloppunakin. Suosion ja avoimen tilan miinuspuolena on hälyisyys, joka ei suosi keskustelua. Tämä ei ole myöskään mikään maailman paras ruokapaikka, mutta salaatti sentään on maukkaampaa kuin useimmissa saksalaisissa ravintoloissa. Viinejä on tarjolla laseittain mukavasti samppanjasta lähtien (De Saint Gall) ja niitä voi tilata myös puolikkaan annoksen saksalaisille tyypillisen kahden desin sijaan. Jos haluaa kokonaisen pullon, voi valita minkä tahansa viinin talon myyntivalikoimasta ulosmyyntihintaan, vain pienellä korkkausmaksulla lisättynä. Luulenpa, että tulen vielä jonain päivänä tänne jakamaan ystävän kanssa pullollisen Krugia.

Ehkä parasta kuitenkin on se, että Vineyardissa järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia. Olen osallistunut siellä tastingiin “Maailman suuret punaviinit” ja hiljattain ranskalaisiin viinibileisiin. Jälkimmäisessä paikalle oli tuotu Ranskasta kolmen eri tuottajan edustajia esittelemään viinejään. Kultakin oli tarjolla ainakin kolmea eri viiniä ja lisäksi tarjoilija kiersi koko ajan pöydissä tuomassa pikkupurtavia, joita keittiössä tehtailtiin. Pienemmät tastingit järjestetään muusta ravintolasta erillisessä huoneessa, mutta näiden bileiden idea oli saada tupa täyteen ja tunnelma korkealle. Tulen varmasti toistekin.

Viinitorstai: Trollinger

2016-06-20 20.43.30-2

Kun vuosia sitten matkustin ensimmäistä kertaa Romaniaan ja tilasin punaviiniä, olin hämmästynyt kysymyksestä “kuivaa vai makeaa”? Olin tottunut siihen, että punaviini on aina kuivaa. Romanialaiset sen sijaan olivat makeiden valkoviiniensä ohessa tottuneet makeuteen myös punaviineissä. Saksassa vastaava ilmiö esiintyy Württembergin viinialueella. Siellä tuotetaan pääasiassa punaviinejä ja niiden johtotähtenä Trollingeria. Se on kevyt ja hailakka, mehumainen punaviini, jota paikalliset rakastavat kuin hullu puuroa. Muut pitävätkin sitten paikallisia ihan vaan hulluina. Hulluista puheen ollen, Viinihullun päiväkirjassa on tuoreita raportteja württembergiläisistä viineistä ja pitkä taustaselostus kyseisestä alueesta, suosittelen tutustumaan.

Niin suuri on swaabilaisten himo Trollingeriinsa, että se on koko Saksan neljänneksi viljellyin punaviinilajike – ja sitä siis viljellään lähes pelkästään Württembergissä. Vientiin württembergiläisistä viineistä päätyy vain häviävän pieni osa, suurimman osan paikalliset kaatavat itse alas kurkustaan. Mutta jokunen pullo päätyy sentään Hampuriin asti, ainakin hyvinvarusteltuihiin viinikauppoihin. Uskaltauduin ostamaan Brukerin Trollinger mit Lembergerin, vaikka vähän hämmästelinkin vuosikertaa 2012. Olen käsittänyt, että nämä viinit juodaan yleensä nuorina. Trollinger on simppeli pöytäviini, josta ei valmisteta korkeamman laatuluokituksen versioita. Raikkaus ja hedelmäisyys ovat avainsanoja. Kuten myös makeus, niin kuin tulin huomaamaan.

Brukerin sivuilta löytyi niukasti taustatietoa viinistä, ei rypäleiden suhdetta saati sitten sokerin määrää. Halbtrocken eli puolikuiva oli ainoa määre, ja sitä viini tosiaan on hapoistaan huolimatta. Makeus puskee läpi heti kun viini lämpenee. Olin kaukaa viisaasti jäähdyttänyt sitä ennen maistamista ja parhaiten se itse asiassa meni alas reilusti viileämpänä kuin punaviinien tarjoilulämpötila.

Trollinger on myöhään kypsyvä lajike ja siksi se viihtyy juuri Württembergissä, joka on Saksan eteläisimpiä ja lämpimimpiä kasvualueita. Tässä kyseisessä viinissä sen seuraksi oli sekoitettu Lembergeriä, joka Itävallassa tunnetaan Blaufränkisch- ja Unkarissa Kekfrankos-nimellä. Lemberger tuo viiniin lisää ryhtiä, tanniineja sekä mausteisuutta, joka tässäkin viinissä tuntui ensinuuhkaisulla. Totean silti, että Trollingerista on vaikea pitää jos ei ole kasvanut sen makuun ja tyyliin. Jatkan suosiolla tutkimusmatkaa muihin rypälelajikkeisiin.

Viinikuningatar

viinikupla
June 18, 2016

kuva: http://www.deutscheweinkoenigin.de/

Ken on heistä kaikkein…viinitietoisin? Saksalaisten viiniperinteiden joukkoon kuuluu 1930-luvulta asti myös kuningattaren kruunajaiset. Kerran vuodessa joku saksalainen nuori nainen valitaan viinikuningattareksi, joka edustaa seuraavan vuoden ajan maansa viinintuotantoa. Kukin viinialue on ensin valinnut oman kuningattarensa, jotka kilpailevat valtakunnallisesta tittelistä tiukassa kisassa. Kandidaateilta edellytetään naimattomuutta sekä perehtymistä saksalaisiin viineihin, jonka voi osoittaa joko alan koulutuksella tai kuulumisella viinintekijäsukuun. Saksan viini-instituutin organisoima kuninkuusmittelö ei kuitenkaan enää ole mikään kauneuskilpailu. Aiempina vuosikymmeninä viinikuningattaria kuvailtiin alueensa terveinä ja punaposkisina neitosina, joilta edellytettiin tanssi- ja puheenpitämisen taitoja. Tätä nykyä finalisteilta testataan viinitietoutta sekä teorian että sokkomaistamisen osalta ja arvioidaan heidän esiintymis- ja kielitaitoaan sekä vientitietouttaan. Voittaja lähtee vuodeksi maailmankiertueelle promoamaan saksalaisia viinejä. Nuoret, kunnianhimoiset naiset näkevät viinikuningattaren tittelin ponnahduslautana urallaan viinimaailmassa.

Frankfurter Allgemein esitteli juuri artikkelissaan Julia Bertramin, joka hallitsi viinikuningattarena kaudella 2012-13. Hän on ahrilainen viinintekijä jo viidennessä polvessa ja on suorittanut tutkinnon Geisenheimin viinikorkeakoulussa. Neiti Bertram on vakuuttunut siitä, että oppi kuninkuusvuonnaan viineistä enemmän kuin olisi muutoin kyennyt viidessä vuodessakaan, pääsihän hän koluamaan läpi maailman kaikki viinialueet. Nyt Bertram on takaisin juurillaan Ahrissa ja tuottaa tätä nykyä omalla nimellään viinejä, joissa pyritään kunnioittamaan ja ilmentämään alueen ominaispiirteitä eli ranskalaista ilmaisua käyttäen terroiria.

Trivia: Viinikuningattaren titteli on tilastojen valossa useimmiten osunut moselilaiselle neitokaiselle (11 kertaa). Kintereillä tulee Pfalz (10 kertaa). Peränpitäjinä ovat Hessische Bergstraße, Mittelrhein ja Saale-Unstrut, joista kullekin voitto on langennut vain kerran.