Kun viinimaku muuttuu

viinikupla
February 25, 2018
viinimaku
Tätäkään viiniä en ehkä olisi osannut arvostaa jokunen vuosi sitten.

Kävin viikonloppuna viinimessuilla (WeinFrühling Hamburg). Silmäilin etukäteen listaa tuottajista, joiden viinejä messuilla on. Innostuin, kun näin listassa alsacelaisen viinitilan, jonka Grand Cru Rieslingiin ja Gewürztramineriin ihastuin kovasti pari vuotta sitten. Vihdoinkin tilaisuus hankkia heidän viinejään, joita ei muuten mistään saa!

Kiertelin messuilla ja maistelin muutamia viinejä, jotka kuulostivat kiinnostavilta. Elblingiä Moselista, Piwi-viinejä eli hometaudeille resistanteista uusista lajikkeista tehtyjä viinejä Pfalzista, rivi kreikkalaisia, Syrah Nahesta. Lopulta saavuin suurin odotuksin alsacelaisen tilan ständille ja ojensin lasini täytettäväksi. Mutta mitä ihmettä: kaikki maistamani viinit olivat kovin raskaita ja tunkkaisia! Tarkistin puhelimeni sovelluksesta, mitä vuosikertaa olin viimeksi ostanut mukaan. Näemmä täysin samaa kuin mitä nyt oli tarjolla, 2012. Mihin oikein olin ihastunut näissä viineissä viimeksi??

Kaksi vuotta ei ole kovin pitkä aika, mutta omalla kohdallani nämä vuodet ovat tarkoittaneet intensiivistä paneutumista viineihin ja se on mitä ilmeisimmin muuttanut viinimakuani tavallista nopeammin. Viinikursseilla olen saanut pintapuolisen läpileikkauksen maailman erilaisiin viinityyleihin. Ennen kaikkea päätin ottaa asiakseni tutustua kunnolla saksalaisiin viineihin. Olen matkustellut eri alueilla, maistellut uusia rypäleitä ja päässyt jonkin verran jyvälle siitä, millaisia tyylejä niissä on ja mitkä kolahtavat minuun. Pitkäaikainen altistuminen pääasiassa saksalaisille viineille on johtanut siihen, että olen tottunut niihin ja alkanut arvostaa niitä aivan eri tavalla kuin ennen. Tällä hetkellä pidän selkeästi eniten viileän ilmanalan viineistä, niin punaisten kuin valkoistenkin kohdalla.

Viinmaku on mitä henkilökohtaisin asia. Ja ennen kaikkea se on makuasia. Teinivuosinani isäni tokaisi kerran: “On olemassa kahdenlaista musiikkimakua: hyvää ja huonoa. Sinulla, Päivi, on huono maku. Minulla on hyvä maku.” Tuo lausahdus muistuu mieleeni aina, kun joku sanoo, että makuasioista ei voi kiistellä. Kiistellä toki voi, ja isäni tavoin jotkut todellakin jopa arvottavat makuja. Objektiivisesti tarkasteltuna ei kuitenkaan ole olemassa hyvää ja huonoa makua. Tämä pätee myös viineihin. Viinialan ammattilaisen makumieltymykset eivät automaattisesti tarkoita, että ne olisivat parempia kuin tavallisen pulliaisen mieltymykset. Viiniasiantuntijalla on toki laaja vertailupohja, mitä vasten arvioida maistamiaan viinejä. Hän kykenee soveltamaan viineihin yhtenäisiä kriteereitä ja kuvailemaan niitä tunnistettavalla tavalla. Mutta se, mistä viineistä hän erityisesti pitää, on yksilöllistä. Myös viiniasiantuntijoiden henkilökohtaiset makumieltymykset menevät ristiin.

Viiniasiantuntija makumieltymys on yhtä henkilökohtainen kuin sinunkin.
Se ei ole automaattisesti parempi, eikä sitä tarvitse jäljitellä.

Minusta on hieman vaivaannuttavaa, jos joku ystäväni ilahtuu siitä, että pitää samasta viinistä kuin minä. Ajatuksenjuoksu silloin on, että koska minä tiedän viineistä enemmän, täytyy minun makuni olla hienostuneempi. Samasta syystä monet arastelevat tuoda minulle viiniä kylään tullessaan, tai ajattelevat, että viinin täytyy olla tavallista kalliimpaa. Ei, korkeampi hinta ei takaa, että viini olisi “parempaa” tai enemmän minun makuuni. Edes se, että joku arvostettu viinikriitikko on antanut korkeat pisteet viinille ei tarkoita, että minä pitäisin siitä. Vastaavasti kaikki eivät todellakaan pidä niistä viineistä, joihin minä olen ihastunut. Viinin antaminen lahjaksi on siksi aina hakuammuntaa, puolin ja toisin.

Haastavuutta lisää se, mihin alussa viittasin: ihmisen viinimaku voi muuttua ajan mittaan. Se, mikä joskus oli suurinta herkkua, ei ehkä jonkun ajan kuluttua enää säväytä. Ja se, mihin ei aiemmin halunnut koskea pitkällä tikullakaan, saattaa puhutella myöhemmin uudella tavalla. Kirjoitin aiemmin siitä, miksi sama viini ei aina maistukaan samalta. Filosofisesti ajateltuna viiniharrastuksessa on kyse kahden elävän organismin kohtaamisesta. Viini elää ja kehittyy vielä pullottamisen jälkeenkin. Siksi saman vuosikerran pullote maistuu erilaiselta ajan myötä – ja eroa voi olla jopa yksittäisten pullojen välillä. Lisäksi konteksti vaikuttaa makukokemukseen. Seura, ruoka, tunnelma, ennakko-odotukset ja aiemmat kokemukset samantyyppisestä viinistä ohjaavat osaltaan sitä, millaisena koemme viinin. Minä itse elän ja kehityn, näen asiat eri valossa uusien kokemusten myötä. Ei mikään ihme, että yhtenä hetkenä arvostan viinissä erilaisia asioita kuin toisena. On siis aivan normaalia, että viinimaku muuttuu. Enhän enää kuuntele samaa musiikkia kuin 10 tai 20 vuotta sitten, vaikka joskus nostalgiasyistä palaankin vanhojen kappaleiden pariin – aivan kuin joskus hankin viiniä, johon liittyy paljon muistoja.

Viinitorstai: Furmint on Unkarin valkoinen ylpeys

viinikupla
February 22, 2018

Furmint rypäle

Unkarin valkoinen tulevaisuus

Osaisitko nimetä lonkalta yhtään unkarilaista rypälelajiketta? Yksi syy voi olla siinä, että ne näyttävät mahdottomilta lausuttavilta. Miten olisi vaikkapa Cserszegi Fűszeres tai Királyleányka..? Toinen syy on siinä, että Unkarissa viljellään paljon kansainvälisiä lajikkeita, kuten Cabernet Sauvignonia tai Merlot’a. Mutta olet saattanut tietämättäsi nauttia Furmint-rypäleestä tehtyä viiniä, jos suinkin olet koskaan maistanut Tokajia, Unkarin tunnetuinta makeaa viiniä. Sen valmistukseen saa käyttää kolmea valkoista rypälelajiketta, joista yksi on Furmint.

Viime vuosina Furmintista tehdyt kuivat valkoviinit ovat kasvattaneet suosiotaan ja niitä mainostetaan jo Unkarin lippulaivavalkoviineinä. Helmikuu on viime vuosina ollut Unkarissa Furmint February, jonka ympärillä on paljon maistelutilaisuuksia. Tätä nykyä on jopa lanseerattu kansainvälinen Furmint-päivä, jota vietetään 1. helmikuuta (eivät kyllä ehkä muut kuin Unkarin viinien edistämisväki). Furmint ei todennäköisesti ole alun perin kotoisin Unkarista, mutta sinne se kotiutui jo vuosisatoja sitten. Nykyään Furmintia kasvatetaan pääasiassa (90%) Unkarin Tokajissa ja Somlóssa. Naapurimaa Slovaniassa lajike tunnetaan nimellä Sipon ja Itävallassa  – jossa rypäleen kasvattamista kohtaan on kasvavaa kiinnostusta – sen kutsumanimi on toisinaan Mosler.

Kuin Chenin Blanc, mutta asenteella

Furmint on lajike, joka kukkii aikaisin ja kypsyy myöhään (ei mikään viileän ilmaston rypäle!). Tästä syystä sen aromit ehtivät kehittyä konsentroituneiksi ja kompleksisiksi. Lajike on jalohomeelle altis, joten se sopii erinomaisesti makeaan Tokajiin. Rypäleellä on myös luonnostaan korkea sokeripitoisuus, ja kuivien viinien alkoholipitoisuus voi sen johdosta nousta varsin korkeaksi. Kuiva Furmint on täyteläinen ja hapokas, ja sen tyypillisiä aromeita ovat siruunankukka, appelsiini, kypsä päärynä, persikka ja leivontamausteet. Makea Tokaji on tunnettu pitkäikäisyydestään, mutta myös kuiva Furmint kestää aikaa. Toisaalta sitä voi mainiosti nauttia myös nuorena.

Myös kuiva Furmint voi olla monentyylistä, valmistustavasta riippuen. Ennen vanhaan Furmintista valmistuneet pöytäviinit olivat oksidoituneita, vähän sherryn suuntaan. Modernia tyyliäkin on kahta suuntaa. Terästynnyrissä käytetty ja kypsytetty Furmint on rapsakka ja raikas, ja hapokkuus on etualalla. Tällainen Furmint sopii erityisesti merenelävän ja salaatin kylkeen. Jos taas viini on käytetty/ja tai kypsytetty tammitynnyrissä, kesyttää se hapokkuutta ja tuo viiniin pyöreyttä ja kompleksisuutta. Jälkimmäisellä tavalla valmistetut viinit ovat usein yhden palstan viinejä, joissa on helppo erottaa terroirin vaikutus. Niiden pariksi sopii mainiosti vaalea liha. Erään arvion mukaan kuiva Furmint on kuin Chenin Blanc with attitude. Toisen arvioijan mielestä tyylikkäimmät Furmintit kilpailevat Burgundin ja Chablis’n Premier Cru -viinien kanssa. Melkoisella hintaerolla tosin.

Mistä niitä saa?

Furmint ei kasvavasta suosiostaan huolimatta ole vielä kovin yleinen maailmalla. Jos matkaat Unkarissa, niin ota asiaksesi testata tätä. Alkon valikoimissa on tällä hetkellä näemmä yksi Furmint Unkarin Tokajista (Mád Furmint 2015) sekä kaksi Sloveniasta (Puklavec Gomila Exclusive Furmint 2013 ja Verus Furmint 2016).

 

Badenin helmiä: Abril ja Dr. Heger

viinikupla
January 28, 2018

viinialue Baden Abril

Tavakseni on tullut tehdä lyhyitä pyrähdyksiä viinialueille. Pari-kolme yötä riittää jo tunnelman haistelelemiseen ja näin ruuhkavuosiarjessa oma seura on välillä parasta seuraa. Päätin, että tammikuussa oli taas aika käväistä jossakin ja kohteeksi valikoitui Saksan viinialueista se, jossa en ole vielä koskaan aiemmin käynyt: Baden. Baden sijaitsee Saksan lounaisnurkassa, Ranskan Alsacesta sen erottaa vain niiden välissä virtaava Reini. Viinintuottajana Baden on Saksan alueista kolmanneksi suurin. Täällä hallitsevat erityisesti Burgunder-lajikkeet: Spätburgunder (Pinot Noir), Grauburgunder (Pinot Gris) ja Weißburgunder (Pinot Blanc). Myös Riesling, Gewürztraminer ja Gutedel (joka Sveitsin puolella tunnetaan nimellä Chasselas) esiintyvät yleisesti. Perinteisten lajikkeiden ohella Badenista on viime aikoina tullut yhä enemmän kunnianhimoisesti tuotettua Chardonnayta.

Baden kiemurtelee kapeana suikaleena Reinin ja Schwarzwald-vuoriston välissä noin 400 kilometrin matkan Heidelbegistä aina Sveitsin rajalle asti. Tukikohdakseni päätin valita ikivanhan kylpyläkaupungin Baden-Badenin ja Badenin lukuisista ala-alueista iskin silmäni Kaiserstuhliin, joka sijaitsee vajaan tunnin matkan päässä Baden-Badenista. Eteläisestä sijainnistaan johtuen Baden on Saksan lämpimin viinialue, ja Kaiserstuhlissa vallitsee vieläpä erikoisen lämmin mikroilmasto sen lisäksi, että sen erikoisuutena on vulkaaninen maaperä. Alue kiinnosti minua siitäkin syystä, että siellä sijaitsee viinitila, jonka Spätburgunder on ensimmäinen sydämeni puolelleen voittanut saksalainen punaviini. Maistoin Abrilin Enselberg Pinot Noir 2012 berliiniläisessä viinibaarissa toissasyksynä, ja sen jälkeen olen intoutunut sukeltamaan syvälle saksalaisten viinien maailmaan. Oli siis itsestäänselvää, että halusin vierailla Abrilin tilalla, kun siihen tarjoutui tilaisuus.

Weingut Abril on toiminut jo 270 vuotta, mutta yrityksen nuorekas ilme, hiljattain valmistunut moderni vinoteekki ja luomuviinifilosofia saavat tilan tuntumaan tuoreelta. Abrilin viinilinjasto jakautuu kolmeen sektoriin: Frucht, Stein ja Zeit. Frucht-sarjaan kuuluvat raikkaat, hedelmäiset ja aromaattiset viinit on kypsytetty terästankeissa. Stein-sarjan viinit tulevat tietyiltä palstoilta ja niissä on enemmän mineraalisuutta. Zeit-sarjan viinit ovat nimensä mukaisesti aikaa vaativia; konsentroituneimpia ja pisimpään kypsytettyjä, jotka ovat parhaimmillaan vasta joidenkin vuosien kuluttua. Omia suosikkejani Abrilin viineistä olivat Frucht-sarjan Weissburgunder ja eksoottisempi Blauer Silvaner, Stein-sarjan Grauburgunder sekä tietenkin Zeit-sarjan Pinot Noir, josta tarjolla oli nyt vuosikerta 2015.

viinialue Baden Dr. Heger

Abrilin lisäksi valitsin vierailukohteeksi Kaiserstuhlin Ihringenistä tunnetumman VDP-tuottajan, jota pidetään yhtenä Badenin parhaista tiloista: Dr. Heger. Poikkesin heidän vinoteekkiinsä etukäteen ilmoittamatta, mutta sain silti mitä sydämellisintä ja omistautuneinta palvelua. Heillä oli ollut juuri pari iltaa sitten iso tasting, minkä vuoksi monet sellaisetkin pullot olivat avoinna, joita normaalisti ei pääse maistamaan. Joitakin Dr. Hegerin viinejä olinkin jo aiemmin maistanut. Heidän Oktav-perussarjaansa on myynnissä monessa paikassa. Tästä sarjasta nousi eniten esiin mutkaton ja hedelmäinen Riesling, varsin erilainen kuin viimeaikaiset suosikkini. Erste Lage -viineistä olin kerran päässyt juomaan ikääntyneempää Weissburgunderia, joka vei jalat alta. Vuosikerta 2015 oli sekin lupaava, mutta paranee varmasti vielä. Todellista timanttia löytyi Großes Gewächs -osastosta eli parhaiden palstojen viineistä. Mukaani lähti Riesling Achkarren Schlossberg 2015 sekä Grauburgunder Achkarren Schlossberg 2016. Niiden lisäksi ihastuin Merdinger Bühl Spätburgunderiin, joka tarjoaa kympillä lyömätöntä hinta-laatusuhdetta.

Ystäväni tietävät, että marmatan usein Saksan kehnosta ruokatarjonnasta. Onneksi Baden-Baden pääsi yllättämään iloisesti. Ruokailin kahdessa viinituvassa, jotka molemmat osoittautuivat erinomaisiksi. Schneider’s Restaurant & Weinstuben tammikuun menussa kulmia nostatti alkuruoan jälkeen tarjoiltu sorbetti, mutta muuten kokonaisuus oli kohdillaan. Unohtumaton oli varsinkin tarjoilijan suosittelema Alexander Laiblen Chardonnay. Se oli ehdottomasti paras saksalainen Chardonnay, jota olen maistanut. Toisena iltana Weinstube Baldreit oli hankala löytää (jatka vaan kulman taakse vaikka tie ja usko loppui jo!), mutta onneksi en luovuttanut. Häränrinta bouillon-kasviksilla oli kuin kesäkeittoa, jossa lillui lihanpala, mutta enpä ole koskaan syönyt niin maukasta kesäkeittoa!

Baden ei taatusti näyttänyt parhaimpia puoliaan tammikuussa. Harmaiden ja tihkusateisten päivien vuoksi en edes yrittänyt ottaa maisemakuvia. Mutta ennakkoluuloni Badenin viinien suhteen kyllä murtuivat. Olen usein kohdannut liian raskaita, turhan alkoholipitoisia ja tammitettuja viinejä tältä alueelta. Hyvät tuottajat osaavat kuitenkin välttää nämä sudenkuopat ja tekevät kypsistä rypäleistä myös raikkaita ja tyylikkäitä viinejä. Vasta jälkikäteen hoksasin, että matkan aikana en testannut yhtään kuohuviiniä. Jo siinä on hyvä syy palata uudestaan Badeniin.

Viinivuoteni 2017

viinikupla
December 28, 2017

viinivuosi 2017

Näihin aikoihin, kun työpaikoilla nakutellaan toimintakertomuksia, on hyvä sauma kirjoittaa katsaus myös viinivuodestani. Ensimmäisen katsauksen kirjoitin tasan vuosi sitten. Siitä on menty taas iso harppaus eteenpäin.

Vuosi 2017 alkoi osaltani Lontoossa viikon mittaisella WSET 3 -kurssilla. Viikon mittainen intensiivipyrähdys maailman viineihin oli valtavan opettavainen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka haluavat oppia viineistä lisää.

Vuoteen on mahtunut paljon matkoja, mutta ne ovat suuntautuneet pääsääntöisesti joko Suomeen tai Saksaan. Olen tehnyt tiivistä yhteistyötä Saksan viinitiedotuksen kanssa ja sitä myötä paneutunut erityisesti saksalaisiin viineihin ja viinialueisiin. Onhan se nyt muutenkin järkevää, kun asun näillä kulmilla. Vuoden mittaan olen käynyt tutustumassa viinitiloihin Pfalzissa, Rheinhessenissä, Mittelrheinissa, Rheingaussa ja Sachsenissa. Kohokohta oli ehdottomasti elämäni ensimmäinen viiniaiheinen lehdistömatka, joka suuntautui Reininlaaksoon ja jonka puitteissa pääsin osallistumaan eksklusiiviseen Großes Gewächs -katselmukseen Wiesbadenissa.

Muut reissuni eivät olleet varsinaisesti viinin ympärillä, mutta toki kohteissa oli pakko perehtyä myös paikalliseen viinikulttuuriin. Niinpä vuoden mittaan on tullut testattua viinibaareja niin Lontoossa, Berliinissä, Krakovassa, Kööpenhaminassa, Fuengirolassa kuin Helsingissäkin. Ilokseni sain osumaan työmatkan Helsinkiin samalle viikolle kuin siellä järjestettiin Grand Champagne -tapahtuma, jota itsekin nyt pääsin ihmettelemään. Yksittäisistä visiiteistä kiinnostaviin viinibaareihin olen raportoinut blogin Instagram-tilillä sekä Facebookissa. Molempia kannattaa seurata, jos haluaa pysyä perillä kuulumisista silloinkin, kun postausten tahti on harvempaa.

Keväällä Viinikupla juhli ensimmäisiä syntymäpäiviään. Sen jälkeen uusia lukijoita on tullut aimo kasa lisää. Se sekä ilahduttaa että nostaa omaa henkistä rimaa. Toivon, että viinitietouden lisäännyttyä olen voinut tarjota teille entistä laadukkaampia juttuja. Kommenttikenttään saa mielellään esittää toiveita aiheista tai näkökulmista, joita haluaisitte viinin tiimoilta käsiteltävän.

Vuodelta 2018 toivon matkoja erityisesti alueille, joiden viinit ovat minulle tuntemattomampia. Tällä hetkellä suunnitteilla on vasta lyhyt sukellus parin viikon päästä Saksan Badeniin, jossa en ole koskaan käynyt, sekä keväällä perheen yhteinen matka Armeniaan. Sen kauemmaksi en ehkä fyysisesti ennätä matkustaa tulevan vuoden aikana, mutta haluaisin silti perehtyä paremmin uuden maailman laatuviineihin. Haaveissa siintävät myös WSET:n diplomiopinnot, kunhan elämäntilanne sen sallii. Diplomia ei voi suorittaa ihan hetkessä eikä vasemmalla kädellä, vaan sitä varten pitäisi ensin löytää porukka, jonka kanssa voi pitää säännöllisiä tastingeja ja harjoittaa sitä kautta sokkomaistelutaitoja. Olkoot vuoden 2018 viinitavoitteeni vaikkapa se, että löydän ympärilleni tällaisen joukon muita viiniharrastajia.

Viinitorstai: Turkki

viinikupla
November 30, 2017

turkkilainen viini

Tiesitkö, että maailman neljänneksi suurin rypäleentuottajamaa on Turkki? Turkkilainen viini on kuitenkin vielä melko harvinaista, sillä valtaosa rypäleistä päätyy muuhun käyttöön: syötäviksi rypäleiksi, rusinoiksi tai mehuksi. Vain vaivaiset 3% Turkissa tuotetuista rypäleistä käy viiniksi asti ja siitäkin osa käytetään brandyn ja rakin valmistukseen. Turkkilaiset eivät juurikaan itse juo viiniään, vaan se menee vientiin tai turisteille.

Turkki sijaitsee niillä main, mistä vitis vinifera -lajike, siis viininvalmistukseen sopiva viiniköynnöskanta on kotoisin. Näillä seuduilla viiniä on valmistettu ainakin 6000 vuotta, joten Turkista löytyy runsaasti eri kotoperäisiä viinilajikkeita. Ottomaanien vuosisatainen valtakausi tarkoitti sitä, että islamin oppien mukaan viininjuonti oli kiellettyä ja siten myös viininvalmistus tukahdutettiin. Uusi lehti turkkilaisten viinien historiassa kääntyi vasta vuonna 1925, kun ottomaanien valtakuntaa seuranneen Turkin tasavallan hallitsija Mustafa Kemal Atatürk perusti ensimmäisen, yhä toiminnassa olevan viinitilan osana maan länsimaistamisohjelmaansa.

Ilmasto Turkissa vaihtelee suuresti maan eri osissa. Viinintuotannosta 60% sijoittuu maan länsiosiin, Marmaraan ja Aegeaan. Ne ovat maantieteellisesti ja ilmastollisesti lähellä eurooppalaisia naapureitaan Bulgariaa ja Kreikkaa, lämpimän välimerellisen ilmaston vaikutuspiirissä. Loput viinalueista sijaitsevat sisämaassa Anatoliassa. Siellä talvet ovat erittäin kylmiä ja lumisia ja kesät äärimmäisen kuumia, mikä on haastavaa rypäleiden kasvattamiselle. Turkista löytyisi tuhatkunta paikallista lajiketta, mutta niiden ohella viljellään laajalti monia kansainvälisiä lajikkeita, muun muassa Cabernet Sauvignon, Merlot, Grenache, Cinsault, Sémillon, Chardonnay, Sauvignon Blanc. Punaisia ja valkoisia lajikkeita viljellään suurin piirtein yhtä paljon. Maan viinintuotantoa hallitsee yksi nimi, tupakkajätti Tekel. Sen perässä tulevat anatolialainen Kavaklidere ja traakialainen Doluca.

Oma ensimmäinen kokemukseni turkkilaisesta viinistä oli kuvassa näkyvä Dolucan Tuğra, jonka rypälelajikkeen nimeä en osaa lausua. Kokeile itse: Öküzgözü. Doluca on yksi Turkin vanhimpia viinitiloja, perustettu vuonna 1926 Istanbulin lähistölle. Se tuottaa viinejä niin kansainvälisesti tunnetuista rypälelajikkeista kuin monista perinteisistä turkkilaisista lajikkeista, kuten tämä viini. Doluca on muuten ainoa viinitila Turkissa, joka valmistaa Rieslingiä. Hmm, turkkilainen Riesling… Öküzgözü oli kuitenkin miellyttävä tuttavuus. Viini on keskitäyteläinen, tuoksussa kirsikkaa ja karhunvatukkaa ja runsaasti mausteisuutta. Kielellä viini oli pehmeä, mutta ei kuitenkaan hillopommi, vaan hapokkuutta ja tanniineja oli riittävästi. Kauppias suositteli tätä viiniä niille, jotka pitävät Etnan viineistä tai kreikkalaisesta Xinomavro-rypäleestä.

Alkossa näyttää olevan myynnissä tasan yksi turkkilainen viini, K of Kapadokia 2012, joka on myös osittain Öküzgözü-rypäleestä. Kerro kommenteissa, jos olet testannut tätä viiniä ja mitä siitä pidit.

PS. Jos turkkilainen viininäkökulma kiinnostaa, niin seuraa blogia Dionysian impulse. Seyma Bas on Turkista kotoisin oleva viinialan ammattilainen, joka suorittaa parhaillaan Master of Wine -tutkintoa.