Champagne Archives – Viinikupla

Samppanjan aakkoset

viinikupla

December 29, 2016

kuohuviinit ja samppanjat

Blanc de …mikä?? Lehdet ja nettisivut tulvivat samppanjavertailuja, joiden sanasto voi tuntua vaikealta. Siksi laadin tiiviin aakkoshakemiston samppanjaan liittyvistä termeistä, jotka saattavat auttaa ostopäätöksen tekemisessä.

Blanc de Blancs
Samppanja, joka on valmistettu ainoastaan valkoisista rypäleistä. Lähes aina se tarkoittaa 100% Chardonnayta, vaikka itse asiassa Champagnen alueella saa viljellä myös Pinot Blancia, Pinot Gris’tä, Arbanea ja Petit Meslieriä. Jälkimmäiset neljä lajiketta ovat melko harvinaisia.

Blanc de Noirs
Samppanja, joka on valmistettu ainoastaan punaisista rypäleistä (Pinot Noir ja/tai Pinot Meunier). Näissä on edellistä rotevampi rakenne ja joskus myös syvemmän kullankeltainen väri.

Brut
Kuiva samppanja, jossa saa olla lisättyä sokeria korkeintaan 15g/l. Jos samppanjaan käytetyt rypäleet eivät ole olleet täysin kypsiä, pyöristää sokeri hieman muuten turhan tiukkaa hapokkuutta. Monet talot ovat viime vuosina alentaneet lisätyn sokerin määrää, osin johtuen kuivempaa suuntausta suosivasta trendistä, osin siitä, että useina vuosina rypäleet ovat kypsyneet paremmin. Jos sokerin määrä on 0-6 g/l, on kyseessä Extra Brut.

Brut Nature/Zéro
Täysin kuiva samppanja, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria (ransk. non-dosé). Tämä on tyyli, jota näkee yhä enemmän.

Demi-Sec
Tarkoittaa kirjaimellisesti puolikuivaa, mutta tämä on jo varsin makeaa samppanjaa. Lisättyä sokeria saa olla 33-50 g/l.

Doux
Kaikkein makein kategoria samppanjoista, jossa lisättyä sokeria on yli 50 g/l. Aiempina vuosisatoina juotiin nimenomaan makeaa samppanjaa, mutta nykyään vastaan tulee varsin harvoin näin makeaa tavaraa.

Fût de chêne
Jos etiketissä lukee tämä, niin samppanja on kypsytetty tammitynnyrissä ja luvassa on varmasti voimakasta ja paahteista tyyliä. Kaikki talot eivät ilmoita etiketissä tammen käytöstä, jolloin talon tyyli pitää nuuskia selville etukäteen. Tunnetuista merkeistä esimerkiksi Bollinger on uskollinen tammitynnyrien käyttäjä.

Grand Cru
Samppanja, joka tulee jostakin 17:stä arvostetuimmasta kylästä Champagnen alueelta (samppanjaa valmistavia kyliä on yhteensä 318). Grand Cru -samppanjaan saa käyttää vain kyseisen kylän tarhoilla kasvavia rypäleitä.

Non-vintage
Suurin osa myynnissä olevista samppanjoista on sekoitus eri vuosikerroista, jolloin lopputulos on non-vintage (suomeksi saatetaan sanoa ‘vuosikerraton vakiosamppanja’). Tällä tavalla talon perussamppanjan tyyli pysyy samanlaisena vuodesta toiseen, riippumatta kunkin satokauden sääolosuhteista, jotka vaikuttavat senvuotisen viinin laatuun. Eri rypälelajikkeiden ja eri vuosikertojen sekoitussuhde vaihtelee vuodesta toiseen, mutta viininvalmistaja pyrkii mahdollisimman tasalaatuiseen lopputulokseen. Vuosikerrattomuus ei tarkoita, että samppanja olisi välttämättä huonolaatuisempaa kuin vuosikertaversio. Joidenkin samppanjatalojen kallein lippulaivaviini on sekoite eri vuosikerroista (esim. Krug Grande Cuvée).

Sec
Puolikuiva samppanja, jossa lisättyä sokeria on 17-35 g/l. Kirjaimellisesti sec tarkoittaa kuivaa, mutta minun makuuni nämä ovat jo varsin makeita samppanjoita.

Rosé
Pinkki eli rosésamppanja voidaan valmistaa kahdella eri menetelmällä. Valkoviinin joukkoon voidaan sekoittaa hieman punaviiniä. Roséviinejä ei itse asiassa saa valmistaa EU:n alueella tällä tavalla missään muualla kuin Champagnessa. Euroopan ulkopuolella edulliset roséviinit sen sijaan saatetaan valmistaa juuri tällä tavalla sekoittamalla punaista ja valkoista. Toinen tapa valmistaa rosésamppanjaa on ns. saignée-menetelmä: punaiset rypäleet murskataan ja niiden annetaan hetken aikaa liota niin että kuorista irtoaa vähän väriä ja makua. Sen jälkeen murskatuista rypäleistä irronnut mehu (free run juice) valutetaan ja käyminen tapahtuu alhaisessa lämpötilassa niin kuin valkoviineillä. Tällä tavalla valmistettu rosésamppanja on usein syvemmän väristä ja intensiivisemmän makuista. Rosésamppanjat noin yleisesti ottaen ovat hyviä ruokaviinejä.

Vintage
Samppanja, joka on valmistettu vain tietyn vuosikerran rypäleistä (ransk. millésime). Vuosikertasamppanjaa ei välttämättä valmisteta joka vuosi jos rypäleiden laatu ei ole ollut kelvollista ja tunnetuimpien merkkien lippulaivasamppanjat valmistetaan vain parhaina vuosina. Viime aikoina Champagnen ilmasto on lämmennyt siinä määrin, että hyviä vuosia, jolloin rypäleet kypsyvät optimaalisesti, on yhä useammin. Saman talon eri vuosikertasamppanjat voivat vaihdella merkittävästi, toisin kuin vakiosamppanjat. Viime vuosikymmeneltä parhaina pidetään vuosikertoja 2002 ja 2008 ja sitä aiemmalta 1996 (sekä 1995). Uusista, joiltakin merkeiltä vielä lanseerattomista vuosikerroista huhutaan, että 2012 on sensaatiomaisen hyvä. Tsekkaa vaikka täältä arvio eri vuosikerroista.

Voiko halpa samppanja olla hyvää?

viinikupla

September 4, 2016

No Comment

Muutettuani Saksaan olin alkuun haltioissani ruokakauppojen skumppatarjonnasta. Lähikaupan edullisin samppanja maksoi 13 euroa! Lidl ja Aldi pistivät vielä paremmaksi, heidän halpissamppanjaansa varten piti kaivaa kuvettaan vain 11,50 euron edestä. Miten se edes on mahdollista? Ainahan toitotetaan, että samppanjan valmistaminen on kallista ja se näkyy hinnassa. Avataanpa ensin, että mikä samppanjassa maksaa.

Samppanjaa tuotetaan vain Champagnessa, mikä on maantieteellisesti varsin pieni alue. Kuka tahansa ei voi ryhtyä viljelemään viiniä Champagnessa pelkästään jo siitäkin syystä, että maata on hankala ostaa. Kova kysyntä pitää rypäleiden hinnan korkeana. Samppanjan valmistusmenetelmä sisältää useita työvaiheita. Kuplat syntyvät hitaasti pullossa toisen käymisen myötä, jonka jälkeen pulloja käännellään vähitellen alassuin, jotta hiivasakka saadaan lopulta poistettua. No, samppanjamenetelmä itsessään ei ole se kallein yksityiskohta, valmistetaanhan edullisia cavojakin samalla tavalla. Sen sijaan samppanjan pitkä kypsytysaika, minimissään 15 kuukautta mutta käytännössä usein pitempään tarkoittaa, että käytettävissä on oltava paljon soveliasta kellaritilaa. Tuottajan rahat ovat siis pitkään kiinni kellarissa myyntiin pääsyä odottelevissa tuotteissa. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä hintoja nostaa korkealaatuinen imago ja yksittäisen brändin markkinointipanostus. Se, että vaikkapa Moët & Chandonin vuosikerraton vakiosamppanja on kaksi kertaa kalliimpaa kuin naapuritarhan tuntemattoman viljelijätuottajan vastaava tuote, ei tarkoita, että Moët & Chandon olisi tuplasti parempaa. Mutta se on markkinajätti, jonka brändi tunnetaan kaikkialla maailmassa ja siksi siitä ollaan valmiita maksamaan.

Eivät tunnettujen merkkien samppanjat toki huonoja ole, vaikkeivat välttämättä erityisesti säväytäkään peruslinjaston tuotteillaan. Itse pidän kovasti vaikkapa Bollingerista. Yksi suuria suosikkejani on Charles Heidsieck, joka kai jo lukeutuu nimekkäämpien samppanjoiden joukkoon. Ainakin se on ollut viime vuosina niin kovassa nosteessa, että eräs hampurilainen viinikauppa nosti sen hintaa yhtäkkiä lähes 50%. Rahalla saa loistavaa samppanjaa, mutta paras hinta-laatusuhde tulee vastaan pienempien tuottajien samppanjoissa. Niiden hinnassa ei ole tunnettuuslisää. Lisäksi niihin liittyy löytämisen riemu. Haittapuolena on se, että jos kerran on löytänyt jonkin loistavan ja edullisen tuntemattoman merkin samppanjan, niin sitä ei saa juuri muualta kuin paikan päältä.

Entä sitten ne halpismarkettien alle 15 euron samppanjat (Discount-Champagner)? Onko niistä mihinkään? Aika ajoin saksalaisissa lehdissä julkaistaan artikkeleita, joissa arvioidaan halpissamppanjoita ja lopputuloksena on, että kyllä vain osa niistä päihittää kalliimmat merkkisamppanjat. Eipä ole kyllä minun kohdalleni osunut helmiä. Muutaman testauksen jälkeen olen heittänyt hanskat tiskiin ja todennut, että kehnosta samppanjasta ei kannata maksaa edes sitä kolmeatoista euroa. Tuossa hintaluokassa ei realistisesti voikaan kuvitella saavansa laatua. Näihin edullisimpiin samppanjan nimellä myytäviin kuohujuomiin käytetään heikompilaatuisia rypäleitä ja jopa kolmannesta puristuskierroksesta saatua mehua. Ja niitä ei taatusti kypsytetä yhtään pitempään kuin on välttämätöntä. Silti halvinkaan samppanja ei varsinaisesti ole halpaa. Tässä artikkelissa haastatellun samppanjatalon edustajan mukaan tuottaja ei voi myydä samppanjaa alle 11 euron hinnalla jäämättä tappiolle. Jokin siis mättää, jos ruokakaupassa samppanjapullon saa tätäkin halvemmalla kaikkien tuotantokustannusten, verojen ja katteiden jälkeen. Silti Britanniassa ennen Brexitiä samppanjan hintakilpailu sen kuin kiihtyi. Halvimmillaan Tesco myi samppanjapulloa 7,5 punnan hintaan.

Omien mieltymysteni perusteella olen todennut vedenjakajaksi noin parinkympin hinnan – Saksassa siis. Alle kahdenkympin samppanja saattaa tuurilla olla hitti, mutta useammin huti. Yli kahdenkympin hintakategoriassa asetelma on ennemmin toisin päin. Paikan päällä Champagnessa seikkaillessa on toki suurempi mahdollisuus löytää huippuedullisia helmiä. Toisaalta sama pätee kaikkiin viinialueisiin; suoraan tuottajalta ostettuna hinnasta puuttuu muutaman välikäden katteet. Yksi viime aikojen hyväksi todetuista ja myös nettikaupan kautta saatavilla olevista on Michel Furdynan Brut Reserve. Champagnessa käydessäni ostan usein mukaan Henri Giraudin Esprit de Giraudia ja Pierre Petersin Blanc de Blancsia, joita molempia on löytänyt suunnilleen 25 euron hinnalla. Reimsiläisestä viinikaupasta bongattu André Clouet Grande Réserve Blanc de Noirs oli 18 eurolla todellinen löytö. Hyvä hinta-laatusuhde sillä on vielä Alkossakin. Tätä kirjoittaessani korkkasin kuvassa näkyvän Louis Nouvelotin Sapphire Brutin, jonka toiveikkaana ostin äskettäin ruokakaupasta. 13 euroa puolikkaasta pullosta kuulosti hyvältä, mutta ei liian hyvältä. Tällä kertaa en pettynyt. Mutta tämä ei ollutkaan ihan keskivertoruokakauppa, sillä samppanjahyllyltä löytyi myös Krugia sun muuta, valmiiksi viilennettynä.

Pienen budjetin samppanjamatka

viinikupla

July 31, 2016

3 Comments

Matkasin ensimmäisen kerran Champagneen häämatkallani kuusi vuotta sitten. Viivyimme pari päivää Epernayssa ja ihastuin kaupunkiin niin, että palasin sinne takaisin jo samana syksynä parin ystäväni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut varaa satsata reissuun suuria summia, mutta vakuutin heille, että samppanjaloma Epernayssa onnistuu pienemmälläkin budjetilla. Se piti paikkaansa. Tässä Viinikuplan täsmävinkit Epernayhin aloitteleville samppanjanystäville!

Samppanjan asemaa juomien aatelina on vaikea horjuttaa. Se on luksusta, joka käy kaupaksi maailman taloustilanteen heilahteluista huolimatta. Myös suomalaiset ovat päässeet samppanjan makuun: viime vuosikymmenellä kulutus kaksinkertaistui. Kysynnän kasvaessa hinnatkin ovat hilautuneet ylöspäin, mutta kipuraja ei näytä vielä tulleen vastaan. Korkea hinta pitää yllä samppanjan luksusimagoa. Suurella osalla kuluttajista on varaa satsata aitoon samppanjaan juhlahetkinä, mutta harvan talous sallii sitä arkijuomaksi.

Suomalaiset säästelevät samppanjaansa vain suuriin juhlahetkiin, kun taas ranskalaiset poksauttelevat kuohujuomaa huomattavasti herkemmin. Suurin osa samppanjasta kulutetaankin sen kotimaassa ja paikallisten markettien sisäänheittotarjoukset pitävät hinnat alhaalla. Samppanjan suhteen ranskalaiset ovat kovin hinta-laatutietoisia eivätkä suostu maksamaan ylimääräistä pelkästä brändistä. Monet käyvät ostamassa laatikollisen suoraan suosikkituottajaltaan. Valinnanvaraa riittää: Champagne on maantieteellisesti varsin rajattu alue, mutta samppanjan tuottajia sinne mahtuu tuhansia. Vähemmän tunnettujen merkkien perussamppanjoita ei erota markkinoita hallitsevien jättien vastaavista tuotteista niinkään laatu kuin hinta. Pullollisen mainiota vuosikerratonta vakiosamppanjaa saa ostettua jopa alle kahdellakymmenellä eurolla.

Kuohujuoman ystävälle Champagne on ohittamaton matkakohde. Lento Pariisiin on lyhyt pyrähdys ja vuokra-autolla lentokentältä ajaa provinssin sydämeen puolessatoista tunnissa. Auton sijaan Champagnen alueelle voi myös matkustaa Pariisista junalla noin tunnissa. Reims katedraaleineen on seudun tunnetuin matkakohde, mutta Champagnen epävirallinen pääkaupunki on 25 000 asukkaan Epernay, joka elää samppanjasta ja samppanjalle. Pittoreski kaupunki on pinnan alta kuin emmentaljuusto: sen kalkkikiviseen maaperään on louhittu sata kilometriä tunneleita, joissa samppanjaa hiljalleen kypsytetään lämpötilan ja ilmankosteuden pysytellessä ihanteellisena ja tasaisena vuoden ympäri. Yksistään Moët & Chandonin näyttävän rakennuksen alla piilee 38 kilometriä kellareita, käytäviä toisensa perään ja niissä loputtomissa siisteissä pinoissa yhteensä sata miljoonaa pulloa samppanjaa.

Yksi matkan kohokohtia on eittämättä kierros jonkin samppanjatalon kellarissa. Epernayssa suurimmat ja nimekkäimmät merkit sijaitsevat Avenue de Champagnen varrella ja niiden suureellisesta ulkoasusta on helppo päätellä, miten paljon rahaa samppanjabisneksessä liikkuu. Jotkut taloista järjestävät maksullisia opastettuja kierroksia, jotka huipentuvat maistelutuokioon. Moët & Chandonin (20 Avenue de Champagne) 23 euron hintainen kierros kestää noin tunnin ja sisältää yhden lasillisen kuohuvaa. Käynnin aikana tutustutaan samppanjan valmistuksen eri vaiheisiin ja ihmetellään pölyisten pullorivistöjen salakielimerkintöjä, joita osaavat tulkita ainoastaan viinien sekoittamisesta vastaavat kellarimestarit. Tuotannon ja liikevaihdon luvut saavat pään pyörryksiin.

Autolla liikkeellä olevan turistin kannattaa laajentaa samppanja-alueeseen tutustumista myös kaupungin ulkopuolelle. Välimatkat ovat lyhyitä, kylät sijaitsevat muutaman kilometrin välein toisistaan. Turisti-infosta (www.ot-epernay.fr) saa listan seudun samppanjatiloista ja niiden vierailuajoista. Pientuottajista kiinnostuneiden on hyvä pitää mielessään, että läheskään kaikilla pienillä tiloilla ei ole resursseja ottaa vastaan vierailijoita tai vierailu järjestyy vain etukäteen yhteyttä ottamalla. Pientuottajilla ei usein ole myöskään isojen samppanjatalojen kaltaisia organisoituja kellarikierroksia, mutta tuotteiden maistelu on usein mahdollista joko pientä maksua vastaan tai ilmaiseksi. Ilmaisten maistiaisten vastineeksi on kohteliasta ostaa mukaan jokin talon tuotteista. On myös syytä muistaa, että vaikka kaupungeissa turisti selviää englannin kielellä, niin maaseudulla liikkuessa edes muutaman ranskankielisen sanan hallinta helpottaa asiointia kummasti.

Autoton voi valita myös helpomman tavan maistella eri tuottajien samppanjoita tilaamalla maistelumenun asiaan vihkiytyneessä baarissa. C Comme Champagne (8 rue Gambetta) on tähän tarkoitukseen loistava kohde Epernayssa. Kuuden samppanjan maistelumenun jälkeen kokemattomampikin tunnistaa eri samppanjatyylien eroja. Kaiken lisäksi suosikkinsa voi ostaa suoraan mukaan, sillä baarin yhteydessä on myös tunnelmallinen kellarikauppa, jossa on laaja valikoima lähiseudun pientuottajien edullisia samppanjoita. Jokaista kaupassa myytävää samppanjaa saa myös valmiiksi viilennettynä, jos sattuu kaipaamaan juotavaa hotellihuoneeseensakin. Aikaa saa kulumaan myös pikkukaupungin muissakin samppanjamyymälöissä. Cave Salvatori (11 rue Flodoard) on pieni putiikki, jossa hinnoittelu on kohdallaan, listalla on paljon vuosikertasamppanjoita ja jonka 80-vuotias omistajarouva on toiminut alalla viimeiset 50 vuotta (EDIT: kommenteissa kävi ilmi, että Madame Salvatori menehtyi alkuvuodesta).

Ranskassa kun ollaan, ruoka on välillä varastaa pääroolin samppanjalta. Pienen nälän vaivatessa askel ohjautuu kuin itsestään lähimpään leipomoon. Rapeakuoristen patonkien, croissanttien ja suussa sulavien, eleganttien leivoksien taito on kiistatta ranskalaisten hyppysissä. Täyttävämpää, edullista perusruokaa saa pitkin päivää bistroista, mutta varsinaiset ravintolat ovat avoinna vain muutaman tunnin lounas- ja illallisaikaan, useimmiten klo 12-14 ja 19-21. Etenkin maaseudulla turisti joutuu joko sopeutumaan ranskalaiseen päivärytmiin tai vaeltelemaan tyhjin vatsoin. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Usean ruokalajin illallinen on mahdollista pienemmälläkin budjetilla eikä laadusta tarvitse tinkiä. Cave à Champagnessa (16 rue Gambetta) on tarjolla kolme eri kolmen ruokalajin menua hintahaitarilla 19-38 euroa. Gratinoidut osterit, ankanrinta ja crème brulée saavat arjen unohtumaan. Bistrot 7 (13 rue des Berceaux) tarjoaa yhtä huolella valmistettuja annoksia kuin seinän takana toimiva saman omistajan yhdellä Michelin-tähdellä palkittu ravintola, mutta huomattavasti edullisemmin hinnoiteltuna ja ronskimmalla otteella tarjoiltuna. Etenkin viikonloppuisin pöytävarauksen tekeminen paikkaan kuin paikkaan on ehdottoman suositeltavaa, sillä pikkukaupungin harvat ravintolat täyttyvät ääriään myöten. Ruokajuomaa ei koko matkan aikana tarvitse vaihtaa muuhun, sillä samppanjaa saa laseittain lähestulkoon kaikkialta, ja sopiihan se muutenkin kaikkien ruokien kylkeen.

Turistikohteeksi Epernayssa on yllättävän vähän hotelleja, jotka olisi listattu hakukoneisiin. Edullista majapaikkaa etsivän kannattaa tutkailla matkaopaskirjojen suosituksia ja varautua siihen, että yhden tähden hotelli todella tarjoaa vaatimattomat puitteet. Toisaalta hintatasokaan ei päätä huimaa, kahden hengen huoneiden hinnat alkavat noin 40 eurosta. Pientä, siistiä ja viihtyisää hotellia etsivälle suositeltava kohde on Hôtel De La Cloche (3,5 Place Mendès France), jonka sijainti aivan kaupungin sydämessä on ihanteellinen.

Jo yhden viikonlopun aikana moni menettää sydämensä Champagnelle ja samppanjalle. Takaisin on tultava uudestaan, sillä vielä on monta pikkukylää näkemättä ja monta samppanjaa maistelematta. Eikä matkalaukkuunkaan mahdu kerralla montaa pulloa kotiin tuomisiksi.

Viinitorstai: kuohuvaa Englannista

viinikupla

April 28, 2016

1 Comment

Mitä tulee mieleen yhdistelmästä britit ja kuohuviini? No tietenkin James Bond, joka on kovasti Bollingerin perään. Mutta brittien oma kuohuviinituotanto on jäänyt monilta pimentoon. Eikä ihmekään, sillä englantilainen laatuviini on verrattain tuore ilmiö ja toisekseen britit juovat suurimman osan omista viineistään itse. En esimerkiksi ole onnistunut bongaamaan yhdestäkään saksalaisesta kaupasta brittikuohareita. Alko on kunnostautunut siinä suhteessa, valikoimasta löytyy kolme eri tuotetta.

Englannissa on itse asiassa viljelty ja tehty viiniä roomalaisajasta asti, mutta 1800-luvulla vapaakauppasopimus teki oman viinintuotannon kannattamattomaksi. Sotavuodet katkaisivat kokonaan 2000-vuotisen viininvalmistusperinteen. Uudelleen se käynnistyi vasta 1960-luvulla yksittäisen viinipioneerin kokeilujen myötä ja lähti sittemmin räjähdysmäiseen kasvuun. Tuoreimpien tilastojen mukaan maassa toimi vuonna 2013 135 viinitilaa, jotka tuottivat 6.3 miljoonaa pulloa viiniä. Yleisimmin viljellyt lajikkeet ovat Chardonnay ja Pinot Noir.

Suurimmaksi osaksi maassa tuotetaan kuohuviiniä ja juuri ne ovatkin niittäneet kansainvälistä mainetta. Käännekohta englantilaiselle viinialalle oli eurooppalaisten kuohuviinien sokkotasting vuonna 2004, jolloin englantilaiset kuohuviinit kiilasivat kymmenen parhaan joukkoon syrjäyttäen monta samppanjaa. Sama on toistunut sen jälkeen useita kertoja. Viimeksi viime viikolla englantilaiset päihittivät samppanjan Pariisin tastingissa kahdessa kategoriassa kolmesta – ja siinä kolmannessakin tuli tasapeli. Nyetimberin Blanc de Blancs esimerkiksi jätti taakseen niinkin nimekkään samppanjan kuin Billecart-Salmon Grand Cru. Sokkotestien tulokset kertovat, että saarivaltioiden kuohuviinit ovat tyylillisesti niin lähellä samppanjaa, että asiantuntijatkin erehtyvät alkuperän arvioimisessa.

Miksi juuri englantilaiset kuohuviinit sitten muistuttavat niin paljon samppanjaa? Valmistusmetodi on tietenkin sama perinteinen samppanjamenetelmä. Myös rypälelajikkeet ovat samoja. Mutta myös monet laatucavat tehdään samalla menetelmällä ja samoista rypäleistä eivätkä ne silti ole samanlaisia kuin samppanja. Oleellista on myös maaperä ja ilmasto. Eteläisen Englannin viinitilat sijaitsevat suurin piirtein samoilla leveysasteilla kuin Champagne (vain hitusen pohjoisempana). Viiniköynnökset on istutettu etelänpuoleisille rinteille kalkkiseen maaperään, joka muistuttaa Champagnea. Ilmastonmuutos on johtanut siihen, että viimeisten vuosikymmenien aikana koleahko ja sateinen saarivaltio onkin ollut otollisempi paikka viinien kasvattamiselle. Myös Champagnessa kamppaillaan joinakin kylmempinä vuosina liian raaoiksi jääneiden rypäleiden kanssa, mutta 2000-luvulla siellä on ollut harvinaisen paljon hyviä vuosikertoja. Englannissa kuulema kymmenestä vuodesta vain kaksi on ideaalisia rypäleiden kypsyyden kannalta, neljä keskivertoa ja neljä surkeaa.

Saarivaltion kuohuvien kirkkain tähti on tällä hetkellä Sussexissa sijaitseva Nyetimber, joka todellakin tuli ensimmäiselle sijalle äskettäisessä Pariisin kuohuviinitastingissa. Olin käymässä Lontoossa kolme viikkoa sitten WSET-tentin vuoksi ja jo etukäteen olin päättänyt, että tentin jälkeen etsin käsiini englantilaista kuohuviiniä. Nyetimber Classic Cuvée Brut 2010 oli sattumanvaraisesti valikoitu viini satunnaisesta myymälästä ja pullon avattuani totesin sen erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Viini uhkui raikkautta, vihreää omenaa, hapokkuutta ja paahteisuutta. Sen jälkeen tekee todellakin mieli tutustua paremmin maan kuohuviinitarjontaan. Hintaa pullolla oli hiukan päälle 30 puntaa eli samppanjan hinnoissa liikutaan.

Lopuksi vielä kiinnostava trivia: Champagnessakin uskotaan jo englantilaisten viinien potentiaaliin. Taittinger on ensimmäinen samppanjatalo, joka on ostanut maata Kentistä ja alkaa tuottaa siellä omia kuohuviaan.